Join päivällä yhden energiajuoman ja sitten söin annoksen lihakeittoa vaikka niitä kaksiannosta oli en tiedä miksi. Sanoin hoitajalle että olen niin pieni ruokanen että kyllä yksi annos riittää minulle, söin myös jälkiruuan. Syön sianlihatonta ruokaa.
Myöhemmin söimme tutun tytön kanssa ostamani lihapiirakat söin myöhemmin myös yhden proteiinirahkan. Oli tänään myös yhteisökokous puhuimme muutosta mikä on 19,8 Ohkolaan toiset jatkaa tällä osastolla toiset muuttaa suoraan toisille osastoille.
Sanoi nuori nainen että lähdetään huomenna salille liikuntahallille kello 9 aamusta innostuin siitä kunhan vaan olisi selkäni parempi, kun nyt se on vaivannut minua voi olla vaikea nostella kipeällä selällä. Mutta lähden kyllä tytön mukaan oli selän kunto mikä hyvänsä teen mitä pystyn.
Tekeehän hyvää päästä pois täältä osastolta jotain tekemään nollaamaan tilanne. Oli äsken iltapala porkkanapiirakkaa, munaa, silliä, juustoa, kinkkua sekä jugurttia. Oli hyvä iltapala monenlaista oli tarjolla. Otin piirakan munalla sekä jugurtin.
Nyt on lääkkeet seuraavaksi otan mielelläni Vitaepron mutta Litoa sekä Risperdinonia en ota kun väkisin. Menee Litoa illasta 900 milliä ja 4 milliä risperdinonia.
On kyllä perkelettä että saa sadistit myrkyttää minua sanovat vielä hoitajat että lääkärin määräys mikseivät ammu luotia päähän semmoiselle Mengele lääkärille kuka minua myrkyttää, ja kysynpä vaan miksi mikä on sadisti lääkärin motiivi että pitää toista ihmistä myrkyttää.
Kysynpä sitä vaan miten hyvät ihmiset sen sallii, eivätkä tee mitään asialle. Jos ei tarvitse lääkitystä miksi väkisin sitä joutuu ottamaan.
Minäkin olen alkoholisti mutta on viinapiru kuollut päästäni siksi en mitään lääkityksiä tarvitse enkä ole niitä pahemmin syönyt kun olen monessa paikassa sylkenyt ne pois. On vaan kumma kun olen sylkenyt lääkkeet pois ovat henkilökunta ollut sitä mieltä että olen kunnossa kun syön eikö se olekkin aika ristiriitanen asia kun pitävät terveenä luullen syöväni ja olen sylkenyt ne pois koko ajan.
Eikö se ole silloin ihan selvä asia että terve olen enkä lääkityksiä tarvitse. Kellokosken apulaisylilääkärin N,R kanssa lääkkeeni on lopetettu jo kielokodon aikoina mutta ihmettelen miten täällä minua myrkyttävät kovilla lääkkeillä mistä ihan sairas olen ollut koko ajan.
Kun on Lito täysi myrkky ja sitä myrkytysmäärä työnnetään minuun eli 1500 milliä. On Lito niin paha myrkky että joutuu käymään kusi ja verikokeissa kerta viikkoon. Mikä on apulaisylilääkärillä että hyväksyy myrkyttämiseni ryssälääkärin V,T toimesta kuka on apulaisylilääkäri N,R alainen, kysynpä vaan missä mennään ja vielä ryssät meitä sotilaita saavat myrkyttää miksi.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti