Tuli hoitsu mittauttamaan verenpaineet ja pulssin. Oli paineet 186/76 pulssi oli 67 eli oli melko hyvät paineet. Ei minusta sydän verenpaine lääkettä tarvitse, On se kyllä kumma että määrää henkilökunta verenpainelääkkeet. Minä en luota yhtään näihin kun vuoden myrkyttivät minua, Menee vieläkin LITOA1800 MILLIÄ meni pitkään risperidon mikä muuttui olantsapiiniksi.
Kävin hakemassa lääkkeet kysyinlääkkeitä jakamassa olevalta hoitsulta. Lääkkeiden aivoja tuhoavasta vaikutuksesta. Sanoin hoitsuille miten tuhoaa LITO ja olantsapiini lääke aivojani. Kun vaikuttaa neurologisia osaalueisiin. Kun vapisee kädet ja jalatkin jonkun verran, on päänsärkyä. Toi perkeleen kyrpä hoitajan saasta heitti minut ulos lääkekansliasta. Vaikkei siellä muita ollut, eli miettikää näitä saatanoita. Yritin saada hoitsun nimen ylös sen rinnassa olevasta lapusta. Mutten nähnyt nimeä siinä. Kai noiden on pakko nimensä antaa kun minuakin myrkyttävät.
Kyllä on tämä henkilökunta väkivaltaa vailla kun tuhoaa nämä minua, estonia matka näille ja suoraan helvettiin meno. Olen kitunut vuosia henkistä väkivaltaa saanut kokea sanotaan intiaanina että intiaani kestää paljon fyysistä mutta henkinen on rankkaa. Miettikää siis siitä mitä mieltä teistä saatanoista olen. Olette silmissäni niin kuona ainetta täyttä saastaa.
Olette olevinanne ammatti ihmisiä hoitajia. Ette kumminkaan osaa vastata kysymyksiin lääkkeistäkään. Mikä perkele se tänä aamunen hutsukin oli kauhea kiire sillä oli ajaa minutkin pois lääkkeiltä. Saatanan KAPO hoitajat sadisti MENGELEIDEN kanssa myrkyttää minuakin. Teillä on viellä paskanen loppu. Kunhan nyt saisimme kaikki uuniin. Toivotaan nyt että alkaa toimintaa tulemaan.
ÄLKÄÄKÄ MINUA PITÄKÖ PAHANA LUKEKAA MITÄ MINULLE ON TEHTY. VUOSIEN KIDUTUS LUULETTEKO ETTÄ SITÄ ANTEEKSI KOSKAAN ANNAN. MIETTIKÄÄ KUOLINVUOTEELLANNE MITEN KILTTI KAI POIKA ON KITUNUT VUOSIA

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti