Mutta kyllä luulisi että kaveri olisi oikeassa. Kaveri oli kyllä outo pampulan ovella selitti kaveri kaikkea kovaakin juttua. Että hän hoitaa kaikki jos hän haluaa. Kuului käytävältä meteliä. menin ovelle oli nuori kaveri taas äänessä. Uhosi kaveri mitä ihmettelin hoitajista kun eivät murharyhmää pyytänyt paikalle. Kun kaveri puhui väkivallasta. Helpommallakin on murharyhmä tullut paikalle.
Kyllä oli kaverillakin kovat jutut kyllä nämä on nöössipoikia. Tulee kolme neljä pamppua niin siinä ne vääntää mutkalle tommoisen sekoilijan. Minä en ole koskaan pamppuja vastaan otellut. Kyllähän noita voisi lyödä yksitellen. Niinkun yhden löin nyrkkeily treeneissä lätkäkaukalossa heitin loskaan kun oli kaukalo ihan loskassa. Merosen Risto antoi merkin mistä heitimme toisen loskaan, Minä en loskaseen kaukaloon anna pamppujen heittää. Kaveri oli hullujen huoneen hoitaja.
Harmi kun en saa ketään kiinni en Merosen Ristoa. En lääkäri Pekka Tuomolaa. Enkä toista hienoa lääkäri Markku Kopraa, Pääsisi näiden kyseisten lääkäreiden kimppaan. Saisi heiltä apua mikä varmaan minulle kelpaisi. Toivotaan nyt että iltajoutuisi pääsisi nukkumaan.
Toivotaan nyt että lyövät semmoiset myrkyt nuorelle kaverille että pyörtyy se kunnolla niistä. Paras olisi että panisivat rundiin kaverin. Olisi se kaikille parasta ettei ole häiriötekijöitä.
Kohta onkin sitten iltapala se syödään huoneessa. Toivotaan nyt että tulee hyvä iltapala. Siitä tulee lääkkeet kyllä minunkin täytyy alkaa vaatimaan siviiliin.
Syyttä olen ollut yli vuoden kiinni. Saisi nyt nämä lääkkeet pois itseltäni. Pitää nyt ottaa sossuun yhteyttä ja vaatia sen järjestämään asunto minulle. Jos sinne porvoon samariaan pääsisi vaikka se voikin olla hankala paikka kun hommasivat minut kidutettavaksi selkiin. Lukekaa minun tarinoitani siitäkin selkin samarian pisaran kidutuksesta.
Mitenhän minä ajauduin tommoiseen paikkaan, siinä onkin kysmystä. Olen paljon kertonut selkin paikasta. Selviää kuka onkaan ollut hoitoa vailla minä vai juoppohullu kokki Antti Rasinkangas. Tuntuu että minua kusetettiin kaiken aikaa. On minulla kaikkien nimet ketkä syypäitä ovat kidutukseeni. Isken kun vähiten sitä odottavat minua ette saatanan tekouskovaiset kuseta ja kidutattavaksi järjestä.
Katsotaan nyt jos rahalla tästä seviätte. Ja sen rahan on oltava riittävä .asunto ja töitä valvojana. Vaimokin menisi nuori synnyttäjä monelle lapselle. Jos ei vaatimuksiini suostuta lyön fiman tukkoon. On lakimiehen mukaan otettava huomioon henkinen väkivalta mitä selkin samarian pisaran paikka oli. Nyt tutkin vaan oliko firmakusetusta.
Ainakin kokki Antti Rasinkangas oli rikollisen oloinen. Kolme kertaa poliisia soitteli Antti ja kerran ambulanssin mikä ei uskaltanut tulla puukkoa peläten. Sanoin lanssille että puukko on piilossa ja antti vetää itkuviinaa. Mikseivät vieneet Anttia kun sekoili se pahasti, Lukekaa ajatuksella selkin asiaa ja miksi minulle tämmöinen kidutusreissu. Kuinka ryssämieslääkäri löi minulle kauheat myrkyt LITOA 1800 milliä ja nykyinen olantsapiini mistä olen sairastunut pahasti. Selkissäkin oli ryssä ja täällä ohkolan sairaalassa missä ryssämafia vaikuttaa. On ihan pakko olla täällä ryssämafia. Huumeita talossa jatkkuvasti osastolta toiseen.
Miten muuten minua olisi kidutettu reilu vuosi. Mikä on sadistien motiivi henkilökunta eikä lääkärit olle ottaneet mitään kantaa asioihin,Nyt pelkään ettei jää oireet päälle nyt on monia vaivoja.Seksihalut menneet spermaa ei tule. Vapinat kovat mikä on jo jaloissakin.Päänsärkyä mikä nyt on vähän helpottanut osasto 30 päänsärky oli jatkuvaa verenpaineet. neurologisia oireita mitä pelkään jäävän päälle

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti