sunnuntai 7. kesäkuuta 2020

Sunnuntain lusimista. Sellijumppia vetäen varjonyrkkeilyä sekä monoa vetäen.

Oli aamupala ja lääkkeet 600 milliä LITO  ja joitakin muita lääkkeitä. Oli aamupala jugurttia leipää ja leikkeleitä. Siitä lähdin ulos kun alkoi M. pamppu vittuilemaan J. ja minulle ettemme saa puhua keskenämme. Kyllä on helvettiä ettei saa porukalle puhua totuuksia, Kyrpiä on hoitajat kun puuttuvat potilaiden keskusteluun. Toki katson kenelle puhun ei kuulu kaikkien  korville keskusteluni. Vaikkka voivatkin kuulla mielellään kovia juttujani huomaavat miten  kiltti poika olen pohjimmiltani.

Lähti porukka ulos minä en lähde mielelläni häkkipihaan. Kävin jo tänään pienen lenkin itsekseni tekemässä. Juttelin vanhanliiton miehen P.S kanssa. Tuli M.K siihen mestoillle oli se jäätelöä hakemassa.

Minä lähden varmaan kaupoille on ollut pitkään loppu proteiini juoma mikä on aika protsku paukku 28  g purkissa. Se on hyvä määrä protskua. Nyt teen sellijumppia punnerruksia ja etunojia. Nyt onkin hiljaista  osastolla kun jengi on ulkona. Kyllä harmittaa kun en jaksanut kaupoille lähteä, olisi ollut mukava herkkuja  maistella. Mutta täytyy syödä talon ruokia tunnin päästä. Toivotaan että tulee hyvä ruoka ja kunnon jälkiruoka. Ei näy tällä sivulla kun eilinen sivu pitää nyt kirjoitella että saan tälle sivulle tekstejäni. Nyt menen katsomaan vanhaa Saksan ja Argentiinan fuidismatsia.

Ennen oli fudis taidetta nykyään se on tiedettä.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Pitkäksi käy aika yksin kämpillä jumittaa ja odottaa huomista asumistukea rahapäivää tulee onneksi eläke jo 5.9.2025 perjantaina. Huomenna on seurakunta pitäisi saada kauppaan lahjakortti. Tuovat myös huomenna kierrätyskeskuksesta huonekaluja lampun verhot astioita.

Eli taitaa tulla mukava viikonloppu saan rahaa ja ruokaa huonekalut ym. Huomenna tulee asumistuki ja perjantaina eläke, vuokra ja sähkölasku...