Harmi kun on kanttiinissa hunaja pirun kallista 40 senttiä 10 g pussukka en jaksa lähteä aina kaupoille ostoksille. On nessi kahvikin kanttiinissa kalliimpaa kun kaupoilla huono homma luulisi että olisi kanttiini halvempi kun kauppa, kun monetkaan eivät kaupoille pääse, ja ovat ne pienissä rahoissa monetkin.
Linnoissa ei paljon tienannut mutta ei siellä töitä rahan takia tehty vaan mielenterveydenkin ja tekemisen ilossa. Mielummin olin töissä kun jossain sellissä makaisin vaikka palikalla. Minä vedin A ja B ryhmien koriksetkin riihimäen keskusvankilassa. Oli se suosittu ryhmä olin vankiohjaajajn tittelillä riksussa. Kenkä Keravana minut tunsivat kun oli minulla talon fudis pallo ja tulin joka ulkoiluun palloni kainalossa.
Olin riksussakin monessa duunissa pajalla tein jyrsimellä, revolveri sorvilla, pultti sorvilla ja jenga koneella teimme venäjälle tavaraa ratakiskon jatkokappaleita ja pultit sorvattua pulttisorvilla ja uutta jengaa pultteihin. Teimme urkalla duunia riksun pajalla pienellä palkalla. Mutta olihan meillä mieluista tekemistä.
Olin myös ulkoryhmässä halkoklaanillakin olin hommissa rautatie vaunuista vedimme semmosilla koukuilla halkoja traktorin peräkärryyn. Ja siitä veimme halot pannun luukusta sisään. Siellä ne pantiin pinoihin. Oli mukava tehdä ruumiillista duunia, eipä paljon punttitreeniä siihen aikaan tarvinnut.
Olin myös lämmittäjä yhdellä tuomiollani, meinasin jysäyttää koko pannun ilmaan kun löin yötä päivää metrin halkoa uuniin. Vanhempi lämmittäjä ei ollut laittanut vesiä kiertämään toiseen pannuun minä löin kun piru halkoja pesään. Helvetti meni toisesta pannusta putket kieroksi kun niin kuumana oli kuiva pannu. Oli pojilla kova duuni korjata pannu. Onneksi toinen pannu pelasi saatiin lämpöä taloon.
Kun olin pävän osastolla yötöistä leväten laitoin lapun oveen että lämmittäjä nukkuu siihen malliin pojat ääntä pitivät. Hain keittiöltä pannulle ruuat meille oli lämmittäjän hommat erikoishommia siksi saimme keittiöltä eroispalveluua maitoakin saimme monta litraa kun vielä pannun vieressä oli talon sähköverstas haki sähkikset meidän jääkaapista maitoa kahviinsa.
Lukekaa kun faijani tuli katsomaan fudis matsiamme pamppuja vastaan muurin ulkopuolella oli sillä autollani Toyota Mark 2 kilvetkin rautalangalla kiinni meni yksi iso kundi itkemään Nahkapää Lyytikäiselle että olisin ollut hatkaamassa. Meni se johtajalle asti sanoin Bertil Saarikankaalle että isäni tuli katsomaan poikansa peliä nahkapää Lyytikäinen vaati minua tilille.
Sanoin johtajalle etten mihinkään ollut lähdössä ja anna minulle elinkautinen niin teemme siitä perunapellosta kentästä nurtsikentän ja häviää pamput 6-0 kun saamme kaiki parhaatkin kaverit kentälle. Bertil nauroi ja sanoi että jatka vaan kenttälupia. Nahkapää kävi kuumana kun oli se nipottaja.
Menin yhden kaverin selliin sanoin kaverille että olisit voinut tulla ekaksi minulta kysymään miksi isäni oli katsomassa matsiamme pamppuja vastaan, tein meidän 2 maalia mutta hävisimme pampuille 3-2.
Oli iso kenttä meille vieras kun pikku maaleihin pelasimme sisäpihalla. Missähän nykyään pelaavat kun kuulin että on riksukin lokeroitu talo. Miksi on linnnat pilattu meidän ajoista, ei siihen aikaan pamppujen kanssa väännetty, mutta me oltiinkin suurin osa viinan takia linnoissa.
Oli vähemmän huumeita taloissa siihen aikaan. Hyvän uran on serkkuni Esan poika nelinkertanen suomen mestari kiekonheitossa valinnut. On Mikko Kyyrö varmaan riskeimpiä vartijoita taloissa. Eli on serkkuni poika linnan pamppuja.
Pankaahan kuriin kusipäät ketkä toisia kiusaavat eli rasittavat. Kiltit pojan pelkää onhan hirveetä jos turhaan menevät niin sanotuilla sisisilisko osastoille. Kai nykyäänkin ottaa niin sanotut isot pojatkin pikkupojat suojeluunsa ainakin toivon niin.
Kunhan nyt pääsisin pois hullujen huoneelta mihin joudun selkin samarian pisaran juopon kokin takia kaveri on kakolan venkuloita mutta täysin kusipöksy reppana. Iso Antti itki poliiseille kolme kertaa kuukauteen soitteli se itselleen poliisit. Kuulemma jotkun kundit olivat uhanneet tulla sen ovista läpi. Kerran soitin sille ambulanssin kun se tuli ovelleni sekopäänä sanoi hälytyskeskus että saanko Antilta puukot piiloon että uskaltavat he tulla minä sanoin että puukko on piilossa tulkaa vaan vetää Antti itkuviinaa. Yritin Anttia AA-kerhoon mutta pilkkasi se sitä kerhoa. Antti joi jatkuvasti talossa missä ei pitänyt saada juoda. Minä luulin tulleeni rauhan tyyssijaan selkiin mitä se oli entisen johtajan ollessa johdassa. Antti oli käynyt kilttiä nuorta poikaa kurkusta kiinni sitten otin viinaa ja ärähdin Antille. Järjestivät minut vaan niin pahaan kidutukseen olen ollut jo yli 2 vuotta hupia kiinni. Ikinä eivät tule anteeksi saamaan minulle paskaa tekevät. Sen takaan ja alleviivaan.
JUMALA EI TEILLE ANTEEKSI TULE ANTAMAAN MITÄ MINULLE OLETTE TEHNEET. MONESSA PAIKASSA TUTKIVAA JOURNALISMIANI TEHNEENÄ. OLEN KIERRELLYT TOINEN TOISTAAN PAHEMPIA PAIKKOJA NÄHNEENÄ.
Olin Pauli Rantasen hommissa jo 90 luvulla.Rauha Paulin sielulle jälleen näkemisen ilossa menemme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti