torstai 20. heinäkuuta 2023
Kissa nukkuu sängylläni leppoisa fiilis aina kun on kissamme lähellä. Oli kahvit ja kakku kaverin synttärit oli 71 vuotta tulee sille mittariin. Olisin kaverille antanut lahjaksi 10 euroa tupakkaa se ei polta mutta olisin kahviin antanut muttei kaveri ottanut lahjaani vastaan. No reilu kundi kun niin pienissä olemme.
Onnittelin vaan kaveria kun se ei edes 10 euroa ottanut, kahvipakettiin olisin antanut kun kaveri aina aamusta kahvia keittelee keittiöllä tupakkaan kyllä monet rahaa mielellään vastaan ottaa, se koukku on monella niin väkevä mutta tämä synttäri sankari ei edes polta. 71 vuotta tuli kaverilla mittariin sanoin sille että minä olen vielä ihan oppipoika kun olen 67 vuotta. Hyvä kuntoisen oloinen on kaveri toivotin hyvää syntymäpäivää ja terveyttä elämään.
Onhan tämänkin talon porukka jo vanhenevaa kaartia, kaverini Juha kuoli tässä paikassa tohon uuteen taloon vieressämme. Ehdin Juhan Jussin siunata ennen sen kuolemaa surkeana se jo oli. Oli se vissiin 6 vuotta ilman tupakkaa ja katui ettei lopettanut jo aikoinaan. No enpä nyt enempää puhu kuolleista, vaikka hyvänä esimerkkinä voivat ne toimia muillekkin jos vaan yhtään osaavat ottaa onkeensa porukka. Kun ihminen ei usko hevillä, olen niin monta maksakirroosi juoppoa tavannut viimeisen kerran siunaten niitä. Sama on tupakalla tulee monetkin itkemään minulle miksei ole ne uskoneet saarnaani tupakan vaaroista. Kenellä on syöpää kenellä astmaa ja ahtautumaa.
Olivat keittiöväki pistäneet taas parastaan ja tehneet kaverin synttäreiden kunniaksi hienon ja todella hyvän makuisen kakun. Teki ihan mieli lisää pyytää, mutten kehdananut eikä makeaa mahan täydeltä.
Kissa nukkuu sängylläni on heti minulla parempi olo rakastan niin paljon eläimiä. Pörrö kissa taisi vetää vähän herneen nenäänsä kun tämän töpöhäntä kissan kanssa sitä vähän nuhtelimme kun se tekee kuset ja paskatkin sisään monesti, alkuun se oli joka päiväistä. Onhan pörrö kisalle jo ikääkin mutta sanoi porukka että se pörrö kissa on tehnyt nuoresta asti sisään kuset ja paskatkin vissiin. Sanoin miksei sitä ole kukaan opettanut sisäsiistiksi. On tuolla telkkahuoneessa kissan hiekka laatikko. Kyllä se olisi siihen oppinut tekemään kuset ja paskat kun sen olisi joku vaan opettanut. Bulgaarit siivoaa aika usein käytäviäkin minä siivosin tulleessani meidän puolen käytävää kun oli pörrö sen merkannut pahoin. Nyt viihtyy se kissa enemmän ulkona ja tekeekö sitten hommat nykyään ulos.
Toivotaan nyt ettei Pörrö kissa masentunut uskon että se äkkiä siitä tasaantuu. On minulla vähän haikea olo sen takia. Kun sitä vaan sanallisesti nuhtelin kun se oli matolle kakannut ja monesti kämppäni oven kulmalle. Mutta kun se jo vanha on niin onhan se ymmärrettävää. Niin sanotusti vanha koira ei enään uusia temppuja hevillä opi. Mutta kissa onkin kissa toivotaan nyt ettei vaan ole sairas vanha kissamme. Kyllä se tossa on pihalla pyörähtänyt muutaman kerran sen olen nähnyt.
Meni pörrö kissa pihalla olevaan kellarin katon väliin viimeksi kun sen näin. Kaverit sanoivat pihalla että se pitää vintillä majaa välillä. Minulle on kissat niin rakkaita iso kissa on kaveria, tiikereitä rakastan niin kun näitä pikkukissojakin ovat nämä ison kissan luonteisia. Muutumme isoksi kissaksi kun suutumme tai toimimme silloin on oksat pois ja leikki kaukana.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Aikaisin nukkumaan rullatuoli kaveri kävi illalla ympäri juovuksissa ovellani, en sisään päästänyt sitä käskin poistumaan sen. Heräten yöllä mutta nukkuen unia nähden mutta melko hyvin kello 5.15 asti.
Nyt hyvin levänneenä hyvä ettei minua enempää häiritty illasta, kun on aamusta kello 10 terveysasemalla seniori ohjaajan ja sossun tapaamine...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti