torstai 31. toukokuuta 2018

Heräsin aikasin aamusta mutta menin nukkumaan uudestaan. Kummia kymmenen minuutin pätkiä nukahtelin ja unia nähden. Meni ihmeellisesti elämäni kun filminä unissa ohitseni.

Todella kummallista, nukahtelin todella hetkeksi ja tuntui kun olisin nukkunut pitkiä uniakin vaikken nukkunut kun kymmentä minuuttia kerrallaan.

Tuli yhteen aikaan kuolleita kavereitani uniini, ihan kun minua kutsumaan luokseen taivaan temppeleihin. Mutta oli ainoan kerran minulla mukavaa hetken kun kaikki luulivat rikkaaksi. Ja panin rahaa menemään ei tehnyt mieli juoda kun oli rahaa tehdä kaikkea muuta. Teatteria taiteita kaikkea sai kun rahaa oli. Kun RAKKAUDELLA EI SAA MITÄÄN  VAAN RAHA RATKAISEE IHAN KAIKEN. SAA RAKKAUTTA NIIN PALJON KUN HALUAA. JA SE TULI IHAN KONKREETTISESTI TODETTU KUN RAHAA OLI VÄHÄN KÄYTTÄÄ KYLLÄHÄN OLI KAVEREITA MUTTA KUN RAHANI LOPPUIVAT LOPPUIHAN RAKKAUSKIN HETI.

Yritin saada rahani poikimaan vaikka lääke hampulla muttei sekään tuottanut mitään en osannut sitäkään hommaa rahaksi muuttamaan. Laillista lääke kasvia olisin kasvatellut ammattilaisten kanssa.

No nyt syömään kohta aamupalaa hiukookin kummasti minua, aina kun ei ole minulla ruokaa on nälkä, mutta sitten kun on omia ruokia ei olekkaan koskaan silloin nälkä. Kummallista mutta totta, nyt on nälkä kummasti maistuu puuro minulle siihen leipää höystellä.

Näkyi lähtevän yökkö menemään talosta jaguarilla näkyy toikin ajelevan on näillä hienoja autoja, vähän kaikilla.

Isälläni oli vuosia semmoinen Opel piilofarmari millä oli hyvä kuskata telkkoja. Tuli Isä ylpeänä näyttämään jotain uutta Leasing autoa Mäntsälän työsiirtolaan minulle. Olisi vaan pitänyt sen Opelin oli se hyvä peli. Rattivaihde kun jenkissä muutenkin tykkäsin siitä isosta Opelista. Kulki se hyvin tehoja löytyi siitä ja helppo oli telkkoja sillä kuskata.

Kymmenen minuuttia vielä aamupalaan eiköhän sen jaksa odottaa, voisi hakea tänään lihapiirakoita kaupasta,    piti niitä eilen ostaa kauppareissulla, mutten sitten niitä tajunnut ottaakkaan.    Nyt ruokalaan on meillä viimeinen pöytä jaolla tänään lähtee kakkospöydästä jako.   Mutta ei tolla ole väliä jaksaa sitä odotella sen aikaa että muut saa ekaksi.   Kyllä on kumma kun omaiset hylkää lapsiensa isät luulisi että oma veri on aina omaa.    Ja lapset pitäisi omista isistään huolta. Hiukan kun retkahtaa huikalle heti hyljeksitään juuri  silloin kun toinen apua ja tukea tarvisisi

Olisiko seinänaapuriani taas joku ohjeistanut henkilökunnasta vai piruako toi taas kuuntelee. Yksikin sekosi Hiekkaharjun Mehiläisessä. Samasta syystä joku sitäkin puhutti.

Olikin pitkään seinänaapuriltani rauhallista kun ei kiusannut se minua, eilen taas aloitti sekoilut puolelleen viellä kuulemma murhamiehelle, yritti sitä taas saada puolelleen. Sanoi yksi kaveri että katsotaan kanava 20 tulee sieltä National Geographic ohjelmaa ei seinänääpurini antanut rauhaa sen katseluun. Sanoi kaverini vielä heti kun lähden telkkatilasta alkaa sekopää kääntelemään telkkaa. Sanoin kavereille ettekö saa sitä ääliötä kuriin millään. Iso kaveri sille välillä on ärähtänyt.

On kyllä niin vittumainen tyyppi  ei voi oikein sairauden piikkiin laittaa tuommoista sairautta ei sillä oiken tunnu muistisairautta ihan olevan kun muistaa lähelle ja kauas, kun sitä olen puhuttanut. Toki sairauden kuvaan kuuluu myöskin toisilla pirullisuus. Mikä tekeekin toisista niin ilkeitä ja ikäviä hoidettavia, sillä ihmisiähän vaan hoitajatkin ovat ja lääkärit.

On toiset niin kun kiusanhenki niin mielinkielin hoitajilla. Kummasti vaan aloittaa se sekoilunsa kun minä haluisin rauhottua yöpuulle, olen sanonut monelle hoitajalle että on minulla mennyt sen sekoilujen takia joskus kolmeen neljään valvoessa. Vielä kun aloittaa se ovensa hakkaamisen myöhään vielä kulkee se siinä edestakasin.

Olen puhunut monelle henkilökunnasta ettekö voi antaa sille yhdeksältä viimeistä tupakkaansa ja uniläkettään kun monesti sen jälkeen alkaa se hiljenemään. Eivät ota hoitajat mitään kannanottoa puheisiini, monelta kysynyt mikä siinä on esteenä jos sillä rauhan saisimme, sen touhuihin ja palaisi rauha osastolle.

Hyvähän se on kun on vaan kaksi hoitajaa talossamme yöllä näin olen huomannut.Ja nekin aika paljon ovat alhaalla, toki siellä on kuolemaa tekeviäkin. Juuri yksi päivä huomasin kun joku kaveri toi autostaan patjan ja tyynyn. Ajattelin jo silloin että haluaa varmaan nukkua ja olla kuolemaa tekevän omaisensa lähellä hänen siirtyessään ajasta toiseen kuoleman muodossa.


Tämmöisen johtopäätöksen tein silloin ja annas olla näinkin seuraavana päivänä ruumisvankkureiden tulevan taloomme, ei muuta voinut olla kun oli iso paketti auto ja takalasit peitetty musta auto. Ari lumpeella on hautaustoimisto Keravalla minulla oli kaksi uunia Espoossa kumman valitsette vainajallenne.

Raha pois joltain minulle velkaa olevalta ja velat suvulta pois muodossa jos toisessa. Ja minulle paskaa tekevien suvulle kertomalla miten paskaa tekivät nyt nuorena kuolleet omaisenne. Kun on omatunto alkanut kolkuttelemaan siellä sitten itkette haudalla väärin tekeviä omaisianne. Seuraavaksi on omaisienne vuoro kun samaa paskan tekemistä jatkavat. Toisilla on pelkkä puuristi haudalla mutta on ihana heidän haudoilla puhua omaisilleen jos semmoisia on ollut kertoa miten hienoja olivat heidän omaisensa eivät pahaa tehneet tässä ajassa monet uhranneet itsensä pelastaessan lapsenkin hengen miten semmoiset ovat taivaspaikkansa lunastaneet. On taivas ihana paikka semmoisille kun ei TAIVAAN ISÄ POIKINEEN TYHMÄ OLE KUNHAN NYT ENKELI POIKANI NAISINEEN OIKEIN OIVALTAISIVAT NOI ASIAT MITEN JUMALA TIETÄNNE JOHDATTAA MINÄKIN ELIN HURJAAKIN NUORUUTTA JOLLAIN TAVOIN. KUN OLI AINA IKÄVÄ LINNOIHIN TAKASIN.

keskiviikko 30. toukokuuta 2018

Sellijumppaa tehden vaikka lääkkeet vievätkin treenihalut ja kyvyt melkein kokonaan. Pitää ihan väkisin jumpata miksi tuommoisa minuun yrittävät taas työntää. Vaikken ollut kun iloinen pitkään sairasteltuani. Kun eivät saatanat Mehilöisen henkilökunta uskaltaneet tutkituttaa hometta talostamme kun sitä Jounin huoneesta oltiin pesty. Minä en hupia sairas ole kuukausia ja pitisi nöiden toisten ainakin olla hoitajia. Mikähän on silloin omatunto hoitjilla. Tämä oli viimeinen pisara minulle kun järjestivät minut Lohjan Psykipolille Lääkäri Paul Birin myrkytettäväksi. Ja näiden perkelitten raporttejen mukaan varmaan teki Diaknoosejaan. Kusessa olette ette vaan sitä itse ymmärrä. Kun olette pahempia kun itse pääpiru. Kun olette tässä tapetilla kaiken aikaa. Sääli kun toiset teistä tiedostaa mitä paskaa teette mutta se on sitä auktoriteetin pelkoa

On kyllä kumma luulevat hoitajat minut hiljentävänsä, zompiksi yrittämällä minut tehdä etten ääntä pitäisi kaikesta paskasta mitä huomaan ympärilläni. Home asia päällimmäisenä kun olin niin kauan kipeä.

Miten juuri samana päivänä minut järjestettiin Lohjan Psykipolille kun oli entisen johtajan ja mukavan mieshoitajan läksiäiset panin jo parempaa päälleni. Varmaan pelkäsivät että otan puheeksi asioita jos olis siellä vieraitakin paikalla omaisia sun muita.

Olisihan ollut mukava viettää läksiäisiä tuolla onko nyt seurojen talo. En edes mainitse tässä missä se on kun haluan olla ihan rauhassa kaikista paskoista. Kun rahani loppuivat en keneltäkään saanut edes vesilasia saati sitten talvella yöpaikkaa nukahdin pyöräni päälle ja taisin kaatua.

Onneksi oli vissiin pameja ja tramaleita mitä rouskuttelin meni sekin yö ojan penkalla talvella nukkuen.. Siitä levänneenä liikenteeseen oli JUMALAN HENKI JATKUVASTI KANSSANI EI EDES YÖPAKKANEN PURRUT MINUA.

Menin Järvenpäässä saalemiin ja kerroin tarinaani ettei ole minulla paikkaa mihin pääni kallistaisin ei mitään sympatoita eikä kannanottoa asiaani. Pyysin rukoilemaan Eino Hankkion puolesta kun olivat he oikeita uskovaisia.

Kerrankin mentiin kuskini enkeli poika Matin kanssa autolleni Einolle kotiin olin huonossa hapessa pitkään reissussa olleena Eino tarjosi minulle saunat ja antoi Sepon poikansa kalsarit minulle mitkä pitkään olivat minulla muistona heidän hienosta perheestään. Matti odotti autossa minua kun saunoin ja pesin itseni.

No oli Selin Uudenkasvun kodista Antero siellä Järvenpään Saalemissa. Kerroin kun retkahdin Leksan kanssa ruotsin reissussa ollessani. Pyysin Nummelassa seurakunnalta anteeksi petinkö heidän luottamuksensa alkoi Antero selittämään kesken puheeni ettei Kai sitä tarkoita olisi vissiin pitänyt valehdella niin kun Antero haluaisi.

 Kerran järjestettiin minut juuri silloin viemään mummoja ja mammoja kokoukseen Helsinkiin. Kummasti huomasin että oli ratti ruuvattu melkein irti kleinbussista painoin vain ratin spooriin kiinni ja ajoin huoltoasemalle ja ruuvasin ratin kiinni.

Näin Eino Hankkion ohimennen huusi hän minulle vaan että Sepolla olisi kiinteistövälitystä Järvenpäässä. Jäi se minulle mieleen mutta Sitten Seppo soitti minulle Hiekkaharjun Mehiläisessä ollessani 23.30 ja vielä uudestaan kello 24. Seppo oli tiukkana että hän alkaa asioitani hoitamaan.

Joku pani minut soittamaan Sepon Äidille pitkät soorit juteltiin sitten menikin aikaa soitin Sepolle ja sanoi Seppo että oli äitinsä sydän operoitu soittoni jälkeen jossain vaiheessa. No sitten Sepolta sain tietää että olikin Äiti menehtynyt elokuussako se nyt oli. Tulihan haikea olo mutta onneksi on toiset taivaspaikkansa lunastaneet. Ja elämme jälleennäkemisen ilossa. Minkä niin harvat kokevat nykyään. Onneksi on aina silloin tällöin noita enkeleitä liikenteessä.

Ja Isänsä Eino huonossa hapessa jossain hoitopaikassa. Soittivat niin uskovaisia olevinaan kytät Järvenpään saalemiin sanoin tiukasti toiselle nuoremmalle poliisille että ajaa kalliin pyöräni heidän talliinsa ja toinen vie minut autolla. Komensi minua nuorempi poliisi kyttiksellä.

Sanoin heti kaverille että käskystä oli kaveri ihan upseeri ainesta. Tommoisia kyttiä kunnoitan eivät kumarra niin sanotusti kuvia vaan osaavat tehdä omia johtopäätöksiä tilanteesta. Eivätkä ole kaikkien puhutettavissa.

 Kiittäen yöpaikasta ja pyöräni säilyttämisestä kun olin pakotettu lanssin hoitamaan putkaan kun oli niin nälkäkin että näköä haittasi. En muuta enään keksinyt kun meni rahat ja terveys huumeväkeä ja muitakin autellessani mutta kaikki turhaan kun rahani loppuivat loppui myös rakkaus ihmisiltä minuun kaikki alkoivat potkimaan ja kiusaamaan.

Taas tuli sarjamurhaajasta juttua televisoon ja lehtiin pääsee. Miksi minun juttuni ylittänyt uutiskynnystä. Minua ei oikein puolustettu leivottiin minulle hupi tuomio maksakirroosiin kuolemassa kaverini keitä olen monia saatellut viimeselle matkalleen. Emme saanneet muistaakseni edes venäläisn kaveirini aknssa edes heti apua paikalle ja minä pelastin ehkä venäliset tulipalosta ainakin joku sanoi että oli vanha kilven kauppa heidän asuntonaan näin minulle joku puhui.

Kyllä pääsee televisioon ja lehtiin kaikki moninkertaset murhamiehet ja kiduttajat. Miten minusta ei ole puhuttu mitään, kun rakkaudella olen hoitanut asioita.

Tässä minun jutussani en saanut apua mistään en saanut puhua rosiksessa muistaakseni oikein mitään. Kävin niin tyhjäkäynnillä etten välittänyt mitä tulee vastaan. Suostuin asianajani mielentila pyyntöön sanoi vielä muistaakseni  että pääsen vähemmällä kun saan hullun paperit. Kuka niillä kysymyksillä voi kukaan sanoa että on joku sekasin toinen vastaa niihin näin ja toinen toisin.

On kumma ettei noille Mengleille jo tapahtu mitään luulisi etteivät uskaltaisi sekopää lääkärit liikkua missään ilman turvamiehiä.Ei auta sanoa jollekkin tarpeeksi saaneelle että olen lääkäri joku sanoo että olit ja Hastala vista.

Lauerman Hannun kidutuspaikka Annes ihan sairasta touhua sielläkin kidutetaan  jengiä pahasti. Ovet aukeaa miten sattuu minulla ei ollut edes kelloa piti katsoa kun joltain työmaalta alkoi raana liikkumaan ja mietin onkohan kello ja seitsemän.

Kostoa ja kidutusta noille saatanoille ketkä minulle ovat paskaa tehneet sillä jaksoin nämä vuodet piti alkaa iskemään mutta petti jengi luottamaukseni ihan täysin ajauduin ihan  turhaan sakkiin. Huumeväen kiusattavaksi ja uhkailemaksi.

Kunhan nyt olisimme politiikkaan päässeet mukaan mitä minulle on tarjottukkin. Ainakin saisin  heikkojen ja kiusattujen äänet, mutta kun ovat he maamme hiljaisia eivät saa he ääntään kuuluviin. Minä olen puhunut tuolla eripuolueiden pippaloissa kun samaa paskaa lässyttävät kun eduskunnassa.

 Olen sanonut että valitkaa minut tai joku luottomieheni DIKTAATORIKSI silloin alkaisi tapahtumaan. Muutama viisas neuvonantaja kenen kanssa pohtisimme asioita ja tapahtusi Suomessakin köyhyys työttömyys poistusi rikostilastot kaunistuisivat kun ei kukaan halua enään lusia kun ovat itse linnat pilanneet. Me kunnioitimme toisiamme linnoissa, ja vanhempia isoisämme ja isämme samoissa sodissa olleina.

Vartijat olivat kavereita silloin kun minä lusin sain kaikki mukaan korisryhmäänkin vedin Aja B ryhmiä Riksussa nyt sanoi joku saunareissulainen elinkautinen että pitää nykyään Riksua 9-10 likasankona. Kaverit tekivät sinne viemärit miten se voi olla likasanko meillä oli silloin kun minä lusin Riksussa paljut sellissämme emmekä sitä minään liaksankona pitäneet. Miksi olette pilanneet senkin talon.

Onneksi on minulla hyvä välit ISLAMIN POIKIINI EIKÖHÄN HEITÄKIN LUSI TALOISSA HURJAPÄITÄNI. Oli alan miesten helppo lusia kanssani kun Isäni sanoi että oli sen aikaisessa Vahossa eli vankeinhoitosastossa Heino sukulainen. Erkki Kyänder sen aikaisen siskoni miehen isä Koulumme johtaja Opettajan Matti Oksasen kanssa Lautamiehiäni monella tuomiolla.
Tälläkin hetkellä Suomen riskeimpiä vartijoita sukulaisena. Eli kannattaa paskaa tehdä omalle jengilleni eli miettikää.

Lukekaa mitä kokokaupungin Vinski minkä nimen annoin Mummoni ja Tätini koirallekkin. Oli Keravalla kiva poika kun omani istui kerrankin minun itämaan mattoni päällä mietin sen viemistä mukanani vaikka Arabiaan .

Kuulin että oli Kokokaupungin Vinski lentänyt Keravan nuorisovankilaan ja mennyt kuulemani mukaan hirteen olikohan tämä tapahtunut matkasellissä. Olikohan pelännyt niin paljon linnaketta eikä ketään meikäläistä enää ole ollut vanhanliiton miestä paikalla.

Sanovat sisiliskoksi tuommoisia kilttejä poikia minun sisiliskoni ei edes häntäänsä tiputtanut kun pyöri se nuorena olkapäilläni kun ei se pelännyt yhtään minua enkä minä sitä. Maalasin sitä hiukan vesiväreillä ja päästin vapaaksi luontoon.

TOKI ON PASKAA TEKEVIÄ NIIN PALJON KUN MINUN  JENGISSÄNI EI KOVIA HUUMEITA VEDÄ KUKAAN KUN YHTEENKÄÄN KAMANKÄYTTÄJÄÄN EI OLE YHTÄÄN LUOTTAMISTA,LUKEKAA RAAMUTTUANNE JA LUSIKAA VIA DOLOROSANNE.

OPITTE TIETÄMÄÄN OMERTAN LAIN MINKÄ MINÄ OLEN JO ÄIDIN MAIDOSTA OPPINUT. SIUNAUSTA JA PARANNUKSEN TEKOA LUSIMALLA NÄISTÄ SELVITÄÄN. KOITTAKAA IHMISET KESTÄÄ. MINÄ VIIHDYIN PAREMMIN LINNOISSA KUN NÄISSÄ HULLEJEN PAIKOISSA PAKKOLÄÄKITYKSISSÄ. EI TÄMÄ OLE IHMISEN ELÄMÄÄ. JOS SAAN RAHOITUKSEN YHDISTÄN PERHEENNE JA LUPAAN PITÄÄ VAIMOISTANNE LAPSINEEN HUOLEN.ETTÄ PÄÄSETTE JOSKUS RAKKAUTEEN YHTEISEEN ONNELISUUTEEN. PÄIHTEETTÖMÄÄN ELÄMÄÄN JO LAPSIENNE TÄHDEN ETTEIVÄT HE JOUTUISI SAMAA KOKEMAAN KUN MINÄ. MINUN LAPSENI HYLKÄSIVÄT MINUT TÄYSIN MITÄ IHMETTELIN. LUKEKAA TEKSTEJÄNI MITEN OLEN KÄRSINMYT HUPIA VUOSIA.

tiistai 29. toukokuuta 2018

Marokon kavereista vielä juttua kun oli Turun iskun tekijäkin Marokosta. Otimme Arskan ja Annen kanssa taksin Espossa sanoin kuskille kuka oli kanssa Marokosta että vetää kieroajelun Espoon hautausmalla näytän entisen työmaani sieltä ajaa Kuninkaan tietä sinne lähtikin akveri ajelemaan vantalla sanoi että aja nyt sitten louhelaan kun Ilona Arin vaimo odottaa meitä siellä. Tultiin isoon valoohjattuun risteykseen alkoi hirveästi kuski heiluttamaan toisella puoella risteystä olevalle poliisi autolle ajeli pitkin jalkakäytävää poliisit siihen. kerroimme tilanteen olivat poliisit meidän puolta kysyin mitä kyyti maksaa sanoi kavri että 45 euroa sanoin kun annoin 50 euroa että antaa lapsilleenkin rahaa siitä. Lähdimme kävelemään siitä tilanteesta.

Kyllä oli tosiaan outo marokon kuski kun käskin sen tekemään kiertoajelun Espoon Hautausmaalla olisin Näyttänyt Arskalle ja Annelle entisen työpaikkani. Lähtikin Marokon kuski ajelemaan kohti vantaata. Sanoin sitten kuskille että aja nyt siltten louhelaan kun Ilona jäi meitä sinne odottamaan.

No tultiin isoon valo ohjattuun risteykseenoli kytät risteyksessä toiselle puolta tietä arvasin jotenkin kuskista että se tekee jotain outoa. Alkoikin Marokon kuski hirveästi heiluttamaan kytille ja ajoi se jalkakäytävälle kytät viereen. Sanoin kytille että lähti kuski ajelemaan mihin sattuu ja mittari päällä vielä. Oli kyyti 45 euroa löin sekopäälle Marokon kuskille 50 euroa käteen ja sanoin  että anna lapsillesikin siitä rahaa. Kytät olivat heti meidän puolta kun oikessa olimme.

Kytät vaan tuumasivat että on kai teillä kuitti ajosta, Arska muistaakseni tuumasi että on hänellä joku tuttu taksitarkastaja. No annoin asian olla en enempää asiaa miettinyt mutta kun nyt oli Marokon kaverin isku siellä Turussa tuli taas vaan mieleen asia että Marokko.

On tänään retkipäivä saa nähdä onko minut laitettu tähän retkeen. Johonkin nimeni laitoin en mielelläni lähde mihinkään kun on vatsani ihan outo. Reagoin herkästi vatsallani olen aina ollut vatsallani reagoija. Me herkät ihmiset olemme vatsalla reagoijia monetkin. Minä kun jännitän menee vatsani usein kovalle mutta kun rentoudun alkaa vatsani toimimaan.

Voisihan olla kivakin reissu mihin nyt lähtevät kohta, näkyvät roudaavan tavaroita jo autoon, termareita kahviin vissiin kai ne makkaraa paistelevat siellä.

Minä en vaan oikein viitsi näiden kanssa lähteä mihinkään kun näkee jo näistä päältä mitä jengiä nämä ovat. Yhdistävät minut vielä mielenvikaisiin mitä en todella ole olen alkoholisti.

Heräsin aikasin tänään mutta menin uudestaan nukkumaan, nukuin vielä hetken. Kai se täytyy lähteä retkelle mukaan vaikka on vatsani outo Olantsapiinista.

On pirullist kun vatsani toimii miten sattuu olantsapiinista. Tähänhän Reka kuulemma pyrki saadakseen minut hullujen huoneelle Keravalta. Mitä ihmettelin kun en hänen pisneksiinsä puuttunut millään tavalla.

Piri Pia sanoi että yrittää Reka saada minut sekasin ja hullujen huoneella ja onnistui hyvin asioissaan. Jouduin laitokseen lääkityksiin, vaikka on minulla ollut aina isommat asiat kyseessä kun Rekan pisnekset on jätkä näköjään ihan juoppo huijari ja selitti että häntä mustamaalataan miten sitten minulta olisi kuusi kertaa viianpullo rahan lainannut kyllä uskon mummoja ja mammoja mielummin  kun käskivät sen ääliön  hakata. Ja perkele minullekkin vieläkin pullo rahan velkaa.

Eli kumpia uskon mummoja ja mammoja vai Reijoa. Kun oli siinä Saalemin edessä monta mummoa miksi olisivat minulle valehdelleet Rekasta kun olen sitä aina pitänyt herrasmiehenä niin kun sen väkeä.

Onko Reka seonnut ihan päästään vanhoilla päivillään kun yrittää saada menetettyjä vuosia takasin. Toivotaan että menee sillä nyt kaiki hyvin eikä sekoa pilluun ihan täysin.

Säälihän se on Reijoa kohtaan kun muijat sitä pyörittävät olisi aikoinaan touhunnut muijien kanssa niin kun minäkin tein.

Menen ruuan jälkeen vielä uudestaan ulos, kunhan nyt saisin muitakin mukaani muttei näistä ole mihinkään. Mitä ihmettelen jotenkin. Mutta onhan sekin ymmärrettävää kun oli ennen tuloani taloon joku sekopää huudellut nuorille kavereille jotain. Biri LOhjan sairaalan psykin lääkäri sanoi ettenhän mene koulujen lähelle. Mitäs itten saatanat hoitajamme ovat valehdelleet raporteissaan. Kun tuli varmaan 20 nuorta keskuskoulumme kentällä Keravalla mnua kuuntelemaanKello soi huusivat nuoret että tule seuraavallakin välittunnilla heille puhumaan. Kun pelkäävät että puhun ihmisille epäkohdista mitä huomaan. Home asia päällimmäisenä , kun niin pitkään olin kipeä enkä tiennyt syytä siihen.

Tuli opettajakin koulumme kentälle juttelemaan kanssani. Sanoi että on hänkin hiukan väsynyt kun on perjantai. Kuunteli lapset ja nuoret tarinoitani kenttäkoplastamme miksi sanottiin meitä pelimiehiä siinä kentällä pidimme mestaa emme pahoja tehneet autoimme talvellakin kavereita jäädyttämään yöllä kenttää. Tuli porukasta tiukkoja lentopalloilijoitakin ja muutenkin kunnon poikia oli kaikki. Minä vaan lähdin auttelemaan kavereita linnoihin. Niin kun JEESUS ristillä toiselle sanoi olet sinä paikkasi lunastanut isäni ja minun viereltä.

Todella on ihmeellistä etten saisi ihmisille puhua asioista mitä huomaan. Olen nyt ollut paremmassa kunnossa mutta sekin oli sairautta hoitajien mielestä.

Kun eivät hometta tutkineet talosta pelkäsivät Tiina ainakin kiinteistön omistajaa ja tämä tuli suoraan Tiinan suusta ja hän on hoitaja pitäisi siis hoitaa ihmisiä ja uskaltaa suunsa avata. Mutta kun oli yksikin akka kuka lauloi kaikki minulle kun sitä puhutin, kun olen venkuloiden venkula kertovat minulle kaikki. Kirjailijan kanssa juteltiin onnellisen kanan terassilla kertoi hän että oli joku saanut aika lähdöt Mehiläisen firmasta kun oli alkanut ääntä pitämään. Mutta luulisi joku firma ottavan hommiinsa semmoisen kuka uskaltaa pitää ääntä jos jotain epämääräistä huomaa.

Sanoi tämä akka että on vaan rahan takia hommissa oulunkylän mielenterveys ja päihde talossa. Puhuin valelääkäri Laihosta montakohan ehti tappaa vanhuksianne ennen kun joku puuttui senkin asioihin. Puhui tämä muija että on semmoinen hierargia sairaaloissa ja hoitopaikoissa.

Minulle uskaltaa suoraan tuommoisia suustaan päästellä, oli sielläkin yksi tuttu hetken mutta kypsyi vissiin paikkaan ja lähti vissiin omilleen asumaan.

Kohta onkin sitten taas ruoka tulee Bors keittoa naudasta kuulemma tehtyä. Minunkin pitäisi alkaa taas Proteiineja jostain saamaan kun lihankin olen vähentänyt aika vähiin. Pitää nyt ostaa kaupasta jotan protsku tuotetta että saan treeneihini vähän vauhtia ja kehittyisi sitä vielä vähän, tai saisi pidettyä voiman ja nopeuden tasapainossa.

Nyt ruokatilaan on ruoka noin viiden minuutin päästä, on aina nälkä kun ei ole itsellä ruokaa sitten kun on itsellä jotain ei ole yhtään nälkä minulla, hassua mutta totta.

Tiukkoja sellijumppia tehden etunojapunnerruksia ja soutulaitteella vetoja. Kohta jatkan jumppia en tosiaan tänään mennyt kylä kuppilaan lääkekonjakilleni. On rahat aika vähissä kun ei tule kelasta eikä sossuista mitään päätöstä. Hekemukseeni puhuviat saatanat viimeksi täällä köydessään alannusmyynti kengistä . Sanoin niille mitä helvetti puhutte onko se teiltä ääliöltä pois kenkä rahat. Sanoin että jäi Keravan huumekavereiden kämppään kallita saappaitani ja lenkkareita sisäpelitossut. Ihan kaikki tavarani jäivät sinne. Ei tarvinnut kavereiden varstaa eikä mummoja hakata kamoihinsa ostin niille tupakoita myöten kaikki. Mutta kun rahani loppuivat en saanut keneltäkään edes vesilasia.

Kyllä on keravalaiset olleet minulle niin saatanan mukavia autoani sotkettiin ja rikottiin peilejä, liimaa lasiin, kaikkea paskaa tekivät aina kun silmä vältti. Luulin ikäni lusineena ettei tarvisisi minun yksin lusia siviilissä kun kaikki olivat aina silmillä. Ennen riitti kun sanoi että linnoissa tavataan loppuihan siihen paskan tekeminen.

Yrittivät kaikella tavalla psyykettäni koetella, siksi paskaa uskalsivat minulle niin paljon tehdä.Jalkani menivät oudosti pois pelistä tuli edesmennyt  Matti Oksanen rauhan päivänä kuollut enkeli poika minua aamusta tapaamaan synttäri rientoihin sanoin etten pysty kävelemään Matti oli syntynyt 30,3,58 minä 30,3,56 minulta tosiaan jalat pois pelistä menin kepeillä kävellen kämpilleni uimalan kujalle oli ovi väännetty postilaatikosta riekaleiksi nykäsin oven auki tiukka rattirauta valmiina muttei ollut ketään saastaa sisällä siellä, on pikkasen hajua kuka on voinut olla asialla. 

Helvetti kun olivat kiusaajani niin juonia olisin kiduttanut ne pahalla tavalla. Olisi minulla ollut tiukka punttikaverini Espoon hautausmaalla siihen polttouuniin kaksi vierekkäin ja hitaasti linjasto päälle olisivat saaneet vielä huutaa toisilleen. Olisin kymmenen prosenttia polttaen ottaen vielä uunista pois kenen asialla olivat kyrvät. Ja jos olisivat vielä valehdelleet olisin voinut suuttua niille. Kun on itse isopiru varmaan niin piilossa tai kaukana kuka kaiken on suunnitellut.

 Onhan tämä jonkun mielestä rankkaakin tekstiä. Mutta niin kun intiaanit sanoo kestää sekin fyysistä kipua aika paljon mutta tämä minun henkinen kidutukseni on vähän liikaa. Onneksi noita minulle kyrpää tekeviä alkaa sairastelemaan kaiken aikaa, on mukava katsoa kun mätänee toiset melkein pystyyn.

Älkääkä minua herkkää elämän taitelijaa pahana pitäkö. Lukekaa ajatuksella mitä kirjoittelen, mitä minulle on tehty Suomessa ja Suomalaisten toimesta.

Minä olen yrittänyt RAKKAUDELLA  asioita hoitaa missä kiitos ja kunnia ihmisten henkiä pelastaneena muutamiakin pienen lapsenkin hengen siskoni pariinkin kertaan missä kiitos siltäkin.

Kävin kylillä kaupoilla ostin vaan yhden jäätelön ja energiajuoman ja join euron kahvin pullalla kahvipaikassa kaupan aulassa. Meinasin mennä Turkkilaiseen mukavaan ruokapaikkaan mutta olisi se auennut vasta kello 10,30 joten jätin sen väliin. Ostin R-kioskilta yhden energia juoman ja otin voittoja automaaitsta. Pääsin taas kymppiin millä lähdin kylille. Lopetin siihen kun sain omani pois pelistä.

Hyvin meni tosiaan pelit tänään kun sain omani pois millä lähdin kylille. Ei maistunut nyt tänään konjakki lääkkeeni. Ei vaan aina se maistu niin kun ei kaljakaan eikä siideri joku tulppa vaan tulee nieluuni eikä mene ne alas. Kunhan nyt löytäisin semmoisen AA-kerhon missä voisin opettaa lääkkeenä käytön eli kohtuu käytön kenelle se sopii. Jos on epävarma itsestään silloin kyllä kannattaa olla ihan Absolutisti en sitten tiedä onko sekään ihan tervettä tulee toiset entiset juopot niin pirun kireäksi vanhempana.

Nyt lähden syömään löi kello juuri 12 eli alkaa ruokailu juuri, on meillä viimeinen pöytä eli ei kiire minulla mihinkään.

Kävin syömässä oli hyvä ruoka en syönyt riisiä kun ihan vähän kun on se jäänyt nieluuni monesti nyt meni alas se aika hyvin.

Nyt käyn katsomassa miksei minulla näy lukijoita ollenkaan Blogissani. Jos siihen löytäisi Googlesta vastauksen.


maanantai 28. toukokuuta 2018

Täytyy äkkiä kirjoitella ennenkun alkaa Sossumme antama Olantsapiini vaikuttamaan, minkä saatanan Mengele lääkärin köskystä antavat. Kun eivät tiedä nämä saatanan pirut pahempia kun itse iso piru kun nämä ovat tässä tapetilla kaiken aikaa. Katsokaas ääliöt kun sanotaan että tyhmyydestä sakotetaan

On se perkelettä kun juuri alkaa selviämään pää iltalääkkeistä on uuden lääkkeen aika eli aamusta ASA verenohennukseen ja Olantsapiini. Mikä on minulle ihan turha lääke. Kummasti vaan lopetettiin ASA, verenvuodon takia mikä oli todella outoa kun itsestään alkoi tulemaan. Tuli nenästä vähän ja suuhun reilusta verta.

No kumma kun omalääkärini on sanonut että olisi se ehkä kymppi lisää elinaikaa kun syöna ASA Ratiofarm mikä on sama melko tarkkaan kun asperiini.

Nyt lähden kaupoille jos menisi K-kauppaan on siellä munkki ja kahvi vaan euron. Kun ei ole minulla rahaa kun kymppi ja mitä on tilillä muutama euro. Nostin eilen 20 euroa mitä en enään kassalla muistanut, kun mömmöt vaikuttaa niin paljon ajatteluuni. Sama kun jäi jäätelöni kassalle että joutui kassan tyttö sen minulle tuomaan. En viitisi joka vastaantulijalle selvittää mistä kaikki johtuu eli näiden saatanoiden pakkolääkityksystä. Olette niin paljon pahempia tai mitä lie olette . Kun olette jatkuvasti tässä tapetilla iso Mengele luuraa piilossa jossain. Brasian viidakoistakin on etsineet Josef Mengeleä kuka omalla nimellään piti vielä Praktiikkaa ja toiset siitä tykkäsivät. On Josef Mengele kuollut hukkumalla oli saanut uidessaan aivoihin jotain ja tosiaan hukkunut siihen.

Paljonkohan täällä on Mengelen jälkeläisiä, kun panivat suomalaisia huoria natsit niin paljon kun ehtivät.

Nyt kaupoille jos kävisi munkkikahvit juomassa K-Kaupassa. Ja voisi  Turkkilaisessa käydä syömässä pitaleipä kebabin. On se tarpeeksi pieni ja kevyt minulle, kun en niin iso ruokanen ole. Pienellä tulen toimeen, olen aina tullut on kevyempikin liikkua kun ei paljon tankkaa itseensä.

Aikainen lintu madon nappaa sanotaan. Heräsin tosiaan aikasin. Miten ei pojan Äidille ja Miehelleen ole omia lapsia siunaantunut ei kai Jumala tyhmä ole saati sitten sen poika.

Kumma tosiaan ettei pojan Äidillä Miehineen ole omia lapsia siunaantunut nyt onkin sitten vieraat lapset ihmeellisesti rakkaita, kun oman lapsensa hylkäsi ja minut kun kosin muijaa lähtikin se vetämään.  En minäkään ajatellut asioita sen enempää kun oli minulla muutakin ohjelmaa mutta nyt oli tämä viimeinen reissuni niin rankka että oli aikaa miettiä asioita mikä mihinkin johtaa. Ja luulin rakkauteen pääseväni kun siviiliin pääsen joskus. Ja alan iskuja tekemään ja kostamaan kidutus vuoteni,

Olisin kaikki ottanut haltuuni samoin ajattelivista Emäsalon Haikon Kartanoineen. Masalan Fitreskin kartanon maineen kaikkineen.. Espoon hautausmaan uuneineenn on siellä pahapäille  kaksi uunia vierekkän sopii sinne päällekkäin ja sylikkäin kyrpiä.

Kumma kun Siskoni Raila ei ota yhteyksiä epäilen heidän olevan niin kusessa etteivät uskalla minulle puhua asioista. Kun kerran ne jo jouduin pelastamaan kidnappaus traamasta. Kummasti oli Mustalais Harri  Kellokoskella samaan aikaan kun minäkin ja Raila toi Johannan ihan kidutettuna sinne. En tiedä eikö Raila uskaltanut puhua minulle kun oli jalkansa paketissa oli kuulemma Matis miehensä ajanut prätkällä johonkin kiinni.

Mutta kummia yhteensattumia kun oli Harrin valkolais käskyttämiä porukan kanssa ongelmia ja juuri silloin lyötiin Railakin Kellokoskelle Johannaa tuomaan. Ja Raila vaan selittää ettei Johannalla mitään hätää ole näin metrin päässä hississä että oli Johanna ihan shokissa ja paniikissa.

Hississä ollessamme en uskaltant puhua Johanna ressukalle mitään kun en Arskaakaan tuntenut ja oli se samassa hississä meidän kanssamme. Ja poikani soitteli minulle että oli Johannan löytänyt Hyrylästä oli Johanna selittänyt sille että kohta tulee poliisit että hän kävi varkaissa. On kumma että on noi omaiseni pelästytetty noin pahasti etteivät uskalla minulle puhua mitään.

Tulipalovaarat talossamme, murhapolttajia talossamme ja toisille annetaan tulentekovälineet vissiin itselle. Kysynpä vaan mikä näissä paikoissa on vakuutukset varmaan kovat.

Lukekaa noista tulipalovaaroista mistä olen puhunut paljonkin aikasemmin. On ne niin lähellä minua kun olen pelastanut kavereita linnoista kun ei kaikkien kilttien poikien paikka linnat ole nykyään ainakaan, kun me vanhanliiton miehet ollaan poistuttu linnoista toiset haudassa ja toiset vanhentuneet, ja lopettaneet lusimiset. Lukekaa aiempia tekstejäni on siellä kovaakin tekstiä noista tulipaloista. Minä muistan jo Huittisten varavankilan ajoilta kun Pyttyläiset puhuviat muistaakseni Köyliön palot. Ja miten minuakin on tulipaloissa pelotettu. Miten kyttä Kyytinenkin laittoi minut selvinpäin putkaan ja joku tyyppi tuikkasi sellinsä tuleen. Ja läheisiä mennyt tulipaloissa muutamia. Siksi niitä yritän varoa ja vältellä.

Nuoripolvi kun ei tunnu meitä vanhanliiton miehiä yhtään arvostavan, kamat pilanneet nykynuoret ihan täysin. Minä en välitä kun omasta jengistä kun yhdenkin saisin kuiville kun itkevät minulle että pääsisivät päihteettömälle osastolle lusimaan. Mutta täytyisi olla itselläkin vähän haluja raitistumiseen.

Mitenhän tuonne linnaan pääsisi puhumaan olisi minulla paljonkin asiaa nuorelle liitolle. Mutta kun ei kukaan kuuntele mitä minä puhun alkaa aina joku kuuntelemaan pirun ääntä olkapäillään.

Olisihan mukavakin päästä Rio De Riksuun puhumaan kun sanoo joku elinkautis vanki että 9-10 pitää nykyään sitä likasankona. Me teimme vessat sinne ei tarvitse heidän paljujaan enään edes tyhjentää viemärit on heillä. Sähköt teki kaverit selleihin ei tarvitse minun Kenkä Keravan enään käämilangasta tehdä sähkösellejä. Mistä taisi ihan jopa kysyntää olleen. Oli Riihimäen Kekusvankila paras paikka melkein lusia missä olen ollut. Olin erikoishommissa vastaanotto narikalla lukekaa en viitsi itseäni toistaa.

Lukekaa tekstejäni miten pienestä kaikki alkoi kun Hämeenlinnan kaverille Alulle sanoin nuorena Keravan nuorisovankilassa ollessamme että otetaanko kaikki haltuumme.

Minä kun en rikollinen ole vaan uskon soturi Toinen oli ristillä tomppeli semmoisia  käytetään hyväksi. Toinen tajusi missä  mennään eli ovat veljiäni ja siskot ja vaimot Marioita. VIA DOLOROSAN KÄYNEET MONETKIN LINNOJEN MAFIAN MIEHET JA NAISET LÄPI. ME TIEDÄMME JO ÄIDIN MAIDOSTA OMERTAN LAIN JA VENDETAN. ELI VAIKENEMISEN  LAIN JA VERIKOSTON


Kirjoitan tähän vielä enenkun alkaa hoitajan antamat lääkeet vaikuttamaan je tekemään minustakin zompia. Mitä nämä melko kaikki ovat 20.30 melkein kaikki katollaan huoneessaan.

Minäkin  otin lääkkeet en jaksa huijata henkilökuntaa vaikkeivät lääkkeet minulle yhtään sovi. Häviää tosiaan eläimen vaistoni täysin.Eläintäkin jos lääkitään menee sekin ihan sekaisin kun vaistot kärsii, ennenkun sekin tottuu lääkkeeseen.

Otin 20,15 lääkkeet katsotaan nyt taas minkälainen olotila tulee nytkin lääkkeestä. Kirjoitan nyt vielä ennenkun alkaa lääkkeet vaikuttamaan sitten kärsii kirjoitteluni. Hyvinhän noi yöunet ovat menneet vaikka onkin ollut lääkeet mukana kuvioissa.

Eilen runkkasin tuli Orgasmi mutta siemensyöksyä ei tullut. Se on lääkkeen vaikutusta, sanoi hoitaja kerran että eikä se ole hyväkin kun ei mikään toimi näin muistelen sen sanoneen. Samoin kun yhdelle hoitajalle sanoin että pantiin nuoret naiset meitä myrkyttämään Vaasassa mustassa saaressa. Helvetti vedin käteen salakuljettamallani lehdellä vessassa illasta tuli ihan tummaa spermaa. Yhdelle hoitjalle sitä sanoin täällä talossa sanoi se vaan että on sinulla jutut. Meinasin kysyä siltä että mitä miehellesi syötät. Tuleeko tummasta spermasta tummia lapsia.

Kohta nukkumaan alkaa väsy jo painamaan silmiäni, olisiko lääkkeistä johtuvaa väsymykseni. Eipä tässä nyt oikein runosuoni niin kuki kun lääkkeet häritsee toimintaani vaikka syöttäisivät  lume lääkettä vaikuttaisi sekin minuun kun aina ollut lääkkeet melkein itselläni.

Pitäisi opiskella jotain järkevää koneelta jos yrittäisin löytää ne yliopiston kyselyt mihin luulin vastanneeni kaikki oikein kun luulin että olisi Eximia cum laude approbatur ollut paras arvosana mutta onkin edelleen Laudatur paras Eximia oli piirun verran huonompi arvosana.

Lääkkeen vaikutukset puolille päivään. Taistella nyt sen vaikutusta vastaan kun eläimen vaistoni häviävät, tulee ihan epätodellinen olotila.

Juuri alkaa häviämään lääkkeen vaikutukset kun pitäisi taas ottaa myrkkyjä naamaansa. Helvetti Biri niminen lääkäri vielä niitä minulle määrää ei ole kaikki nyt ihan kohdallaan kun tunnetaan Amfetamiini myös piireissä Pirinä.

Ja tämä saatana Lohjan Psykiosastolla on Biri nimeltään ei voi olle ihan yhteensattumaa tommoinen nimi. Minulle määräsi siltä istumalta Deprakinea 2000 milliä ja olantasapiinia kolme tabelttia en tiedä minkä vahvuisia ovat.


Määräsi myös jonkun piikkilääkkeen mitä en todella ota, minua on kunnioittaneet pahemmatkin venkulat ja huumeiden käyttäjän kun en ole koviin seonnut, vaikka niin herkkä elämän teitelijasielu olenkin. Määräsi Biri vielä jonkun lääkkeen toisista lääkkeistä johtuvaan vapinaa. Eli miettikää nyt lukijani mitä minulle tehdään Suomessa ja Suomalaisten toimesta.

Määräsi myös takasin ASAn verenohennukseen mikä otsttiin pois kun pitkään huomasin jotain huone ilmassa ja alkoi yhtä äkkiä verenvuotoa tulemaan koneella ollessani ja pulppusi suuhun verta pelästyin mikä retkahti nielussani.

Väsynyt kyllä olin ja kävin myös saunassa jos siitä verenvuotoa tuli. Ekan kerran sain itse loppumaan vuodon, mutta kun menin syömään alkoi tulemaan nieluuni taas verta että jäi syöminen kesken.

No tilasi hoitsu honkeli Ambulanssin,  kuka pullo takataskussa kävelee pitkin käytäviä, ei pannut se tikkua ristiin vaikka tuli nieluuni verta. No sai Ambulanssin tytöt verenvuodon loppumaan naisen kosketuksella, honkkeli onkin kun mies enkä miehen kosketuksesta ainakaan kaikkien tykkää.

Talomme sossun vastaus asunnon hakuuni. Eivät kuulemma anna kyytiä tämmöisiin asioihin. Mitä kyllä niin ihmettelen kun on niin tärkeä asia kyseessä

Kysyin sossultamme talossa asunnon hakuun kyytiä eivät kuulemma anna tämmöisiin asioihin kyytiä. Pitäisi minun jostain kyyti saada, pitää puhua siitä kun auttelin kavereita Keravalla missä kiitos ja kunnia.

On veto ihan veks vieläkin kummia nykäyksiä tulee käsiini taas kerran mistä jo luulin pääseväni.

Kyllä on saatanaa että näiden ääliö hoitajien raporttien ja kirjauksien mukaan mennään. Onhan se ihan selvä asia kun ei lääkäri tunne yhtään kyseistä henkilöä.

Ei muulla voi mennä Lohjan sairaalan psykiosastolla. Kun tosiaan ei lääkäri tunne henkilöä ollenkaan. Ja uskotaan näitä tyhjäpää hoitajia sun muita duunareita. Ketkä ovat pahempia kun itse pääpiru Mengele kun tekevät sen käskystä paskaa. Oikeita kapoja keskitysleiriltä, ja pahempiakin minulle ainakin tutkittuani kyseisiä paikkoja vuosia. Pitääkää vaan rankkana kirjoituksiani mutta miksi minulle paskaa teette ja niin sanotusti rasitette minua mitä ei ole tapahtunut vuosia murhamiesten parissa lusiessani.

Kohta menen syömään alkaa kello olemaan jo niin paljon että on ruokaaika tulee Hannulle ja minulle oma ruoka kun on muilla näköjään kala ruoka. Olen Hannua ohjeistanut Omegaa syömään että se saisi terveelliset kalaöljyt. Muttei sille mene mikään jakeluun vaikka viisautta sille puhuu.

MINÄ SYÖN VITAEPROTA SAAN SIITÄ MYÖS HYVÄT DHA JA EPA RAVINTEET saan niistä kalaöljyt On myös muita hyviä aineosia Vitaeprossa.

Olen aina käyttänyt lisävitamiineja, jo linnoissa käytin niitä kun kovaa treenasin. Monivitamiineja ja E vitamiineja, muihin ei niin varaa ollut. Taisin kyllä saada vitamiineja myös tipiksen kautta lääkäriltämme.

 Kun juoni venkula olen. Helvetti kun ei kieli oikein taivu suussa kun yrittävät minua kaikella tavalla estää kommunikoimasta ihmisten kanssa .Myrkkylääkkeitä työntämällä minuun. Hunajaa käytin jo linnoissa mitä kaverit piti outona sanoin ettei kaikki terveellimem välttämättä ole hyvää on Hunajassa  30% vähemmän huonoja sokereita kun valkoisessa sokerissa. Neuvoin poikia hunajan käyttöön panin hunajaa nessikahviinkin ja oma tekemääni Makaoon.

Oli valmis Makao niin kallista, tein omat Van Houtenia tummaa kaakao jauhetta pari pakettia siihen sokerit ja maitojauhe sekaan siiitä tuli valmista Makaota. Hunajassa on antibioottisia aineosia mitä ei kaikkia ole vieläkään  löydetty. Olen käyttänyt Hunaja Porkkana öljy seosta palavaan selkääni.

Lukekaa Köyliön palosta juttuja ja minut selvinpäin putkaan lyöneen Kyytisen nyt vaan selvitetään kenen käskystä sekin oli ei ketään selvänä kauppareissulta tullessaan vaimoni ja kavereiden kanssa putkaan laiteta.

Ja joku hakkasi pitkään pidätys sellin ovea ennen kun alkoi savua tupruttamaan minun juoppoputkaani. Sitten joskus vuoden poliisiksi valittu Jussi Komokallio avasi sellini oven sanoi joku  kyttä vielä että ethän puhu tästä kenellekkään niin pääsen pois sieltä.

No annas olla Jussi Komokallion Äiti alkoi itkua vääntämään kun menin torikahvilaan hänen ja miehensä Heikki Komokalloin viereen juomaan teetä ja syömään minulle erikseen kahvilan omistajien tekemiään sianlihattomia leipiä. Meinasiko Jussin äiti Ja miehensä Heikin vaimo miten voin olla vielä hengissä. Olisinhan voinut polttaa itseni heidän edessään olisivatko sitten olleet tyytyväisiä

Ajattelin ekaksi että kokeilevat onko minussa palomiehen vikaa. Mutta kun joku kyttä kielsi puhumasta kenellekkään mitään. Muistin Köyliön palot kun pyttyläiset siitä minulle taisivat puhua kun niiden opissa hetken olin Huittisten varavankilassa. Ajattelin että jos kuolen kyttien toimesta putkaan. Oli edesmennyt Pajarin Kimmo Alias Simppa tietoinen asioista. Ja iso pyörä pyörähtää käyntiin

Kumma kun Isäni kanssa jäätiin tohon saatanan kylään Keravalle en olisi uskonut että on kaikki mennyt tollaiseksi juoppoja huumeiden käyttäjiä tullut nimimiehistä. No niin sitten syömään tuntuivat jo aloittelevan ruokailun. Lukekaa venkulat Blogiani on siellä juttua niin nuorille kun ikämiehille venkuloille. On siellä Blogini kun elämäni tarinat Alfa ja Omega kaitsu hyvonen. löydätte varmaan Blogini kunhan sitä etsitte.

sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Heräsin seitsemän maissa melko hyvin levänneenä. Outoja nykäyksiä vaan tulee käsiini. On toi lääke tasaantunut, kun sitä olen muutaman kerran pakotettu ottamaan.

Kyllä noi niin paskalääkkeitä ovat, kun en tarvite mitään lääkettä. Helvetti kun tulee kirjoitusvirheitä kaikenaikaa tekstiini saan paikata tuon tuostakin tätä tekstiä.

Toivotaan että ruuan jälkeen alkaa tulemaan selvää tekstiä. Kävin aamupalalla vähän alkoi älli pelaamaan kun sai murua rinnan alle.

Nyt täytyykin mennä autokyytiä kysymään hoitsuilta täytyyhän minun saada autokyyti asunnon katsomiseen. Olisi niin hyvältä paikalta Järvenpäästä asunto, jos vielä vene meillä olisi Tuusulan järvellä. Voihan vene olla mennyt kun on vuosia kun sillä kavereiden kanssa soudeltiin. Niin sanotun uhrini kanssakin taidettiin sillä soudella. Ainakin vanhankylänniemen kapakoissa käytiin. Kun ei Jari saanut kun yhden kaljan.

Teki tosiaan hyvää syöminen alkaa siinä aina älli pelaamaan kun saa sokerit kohdalleen.

Nyt ton paperin kanssa toimsitoon toivotaan ettei tule ongelmia asunnon katsomisen kanssa. Täytyyhän minun saada autokyytiä asunnon katsomiseen.

Helvetti on taas yksi ja juuri valmistunut virkaintoinen nuori tyttö toi nyt oli illasta. Kenelle sanoin että haluan nähdä mitä meistä kirjoittelee. Kun ei salaa saa kenestäkään miitään kirjoitella ja raportteja tehdä. Vielä kun ovat henkilökunta täälläkin täysin nuijia ei leikkaa näillä yhtään. Lukekaa aikasempia tekstejäni on siellä paljon jttua

Ei kukaan tyhjäpää saa toisista kirjoitella mitään. Niin kun minunkun viime reissu Lohjan Psykille kun näiden perkeleen  hoitajien toimesta minut sinne juuri järjestivät etten päässyt puhettani pitämään jos olikin siviilejä paikalla omaisia sun muita. Matin ja Maritan päättäjäisissä kun pelkäsivät puhettani.

Lääkkeeni lopetettiin ja siihen yksi Keravalta minua kiusaamaan. Kun eivät puuttuneet sen toimintaan lujalla kädellä. Sanoin että miksette anna sille tupakkaa ja lääkettään jo yhdeksältä. Kun se hiljenee aina sen jälkeen puoli kymmenen suunnilleen ellei sitten ala taas minua kiusaamaan ja ala hakkaamaan huoneensa ovea edestakasin kulkiessaan. Sanoo vaan kaveri etteivät vaan anna sille yhdeksältä niitä. Olen sanonut herkkä olevani ja sen sekoilut illasta valvottivat kerrankin minua kolmeen yöllä.

Ja minä tiedän syynkin siihen ihan tarkkaan. Kun haluavat vaan minua kiusata. Puolituntia sinne tänne olisi ihan sama henkilökunnalle.

Yksikin hoitaja kuka onkin ihan outo, alkoi minulle selittämään ihan outoja, etteivät uskalla tutkituttaa hometta talosta jos sitä oli yhdessä  huoneessa ei se yleensä pintapesulla lähde. Hoitsu sanoi että pelkäävät kiinteistön omistajaa. On kummaa puhetta hoitajalta miten omatunto kestää ja kuinka kauan. Minä en hupia sairastellut kuukausia joku siihen pitää keksiä. Jos olisikin ollut joku paha pöpö minussa eivätkä uskalla tutkituttaa mistä johtuu. Mitähän olisin tehnyt jos joku sairaus olisikin ollut.

Lähdin aamusta kylille meinasin mennä Turkkilaiseen syömään ja siiderille mistä en kyllä tykkää. Olisin mennyt kylän ainoaan kapakkaan lääkekonjakilleni. Mutta meninkin sitten K- kauppaan ostoksille kun ei ollut kun parikymppiä rahaa tililläni. Ostin yhden siiderin semmoisen hyvän mistaä Marco kun oma poikanikin tykkää hiukan vissiin kalliimpi mutta erittäin hyvää. Join vaan puolitölkkiä ei vaan se maistunut enempää kötin kaupan nurkalle puolitölkkiä

Joo en mennyt sitten mennyn Turkkilaiseen syömään kun rahani olivat niin vähissä. Pari kymppiä oli tililläni ei sillä pitkälle porskutella. Olihan hienoa Heikki Saastamoinen nähdä vaimoineen. Ovat niin Rakkaita ihmisiä minulle Heikki melkein ainoita kuka on minua puolustanut.Toinen oli lautamiehenäkin toiminut siskoni sen aikaisen miehen Isä Erkki kyänder ketkä ovat tienneet potenttiaalini pitkäkkä tähtäimellä. Kunhan nyt olisin ennen Erkki Kyänderin aikana jos viisastua ja järkiintyä.

Mutta kostoa ja vihaa sillä jaksoin tämän kidutukseni loppuun päivästä toiseen mietin vaan kostoa ja vihaa ihmisiä kohtaan sillä jaksoin vuodet lusia.

Ette varmaan minua huviksenne lusittanut vuosia ja nyt vielä nämä kidutusvuodet huia kun en asuntoa ole saanut. Toivotaan nyt että natsaisi näyttö pitää minun olla lääkkeettä vuorokausi ettei mene ihan taas älli ja järkeni toimii kunnolla.

Ihan kun yrittäisivät minut taas hiljentää kaikella tavalla. Nyt vaan sopimaan näyttö Järvenpään asunnosta. Antoi mukavan tuntuinen nainen puhelin numeronsa minulle mihin sitten soittelen kunhan sovimme näytöstä talon väen kanssa.

Toivotaan nyt ettei tule estettä asiaan vaan pääsen katsastamaan asunnon. En omilla konsteilla sinne pääse menee muuten niin pirun vaikeaksi näyttö.

lauantai 26. toukokuuta 2018

Helvetti kun menee tämäna aamunen teksti eiliselle päivälle. Pahus kun ei ole kun kahteen konjakkiin rahaa ei oikein viitsisi sen takia kylille lähteä.

On kyllä vittumaista kun rahani panin menemään nistien kanssa. Olihan se hienoa niin kauan kun rahaa riitti. Kyllä vituttaa yhden vasikan ja sen toisen lommoposken kanssa, Kun tulivat vasikkaa huutelemaan kylillä. Itse huusi kaveri kyttiä paikalle kun samu vai mikä se yksi pölvästö oli  meinasi Samu vetää Jubaa vissiin isolla pullolla päähän. Olisin antanut vetää jos olisin tiennyt mikä saatanan riesa kaverista minulle tuli.

Helvetti kun rahani meni kaikki, nytkään ei ole kun kahteen konjakkiin raha ei viitsi sen takia kylille lähteä.

Pitää nyt Tiinalta pyytää Elena Smirnovin sähköpostiosoite eiköhän se sillä ole pitäähän minun saada sille menemään tekstini ennen palaveria. Kun en ole kahteen viikkoon tavannutkaan talon uutta lääkäriä.

Olisihan minulla asiaa uudelle lääkärillemme tekstiä. Jos joku saatanan Tiina tulee taas hämmentelemään palaveriamme, mikä on vaan lääkärin ja minun korvilleni tarkoitteua tekstiä.

Täytyykin aloittaa niin sanottu sellijumppa tosissaan olen vähän antanut otteeni lipsua. Vittu että tunnen vihaa sitä saatanan Juban lommoposki kaveria kohtaan. Ihmettelen Sörkkää nykyään kun näkyi yksikin paskan myyjä tulevan talosta elävänä ulos eikä siellä enään miehiä ole lusimassa. Ja yksikin pölvästi tuli vissiin elävänä Oulun vankilasta. Onko Linnat menneet ihan vituiksi vasikat ja muut pölvästit pärjäävät nykyään taloissa.


Melko hyvin nukkuneena vaikkakin lääkkeillä, mikä ei ole minulle kunnon unta. Heräsin ennen neljää onneksi menin takasin vielä nukkumaan

Joo ei ole kunnon rehellistä unta kun kemialla nukun. En todella lääkkeitä tarvitse. Sanoinkin Tiina hoitsulle että taas on kun kuuma peruna suussani kun yritän puhua ihmisille, kysyinkin Tiina hoitsulta miksi yrittävät estää kommunikointini ihmisten kanssa. Sanoi saatana että hyvinhän heidänkin kanssaan juttelen, sanoin että todella hyvin kun joutuu joka sanan asettelemaan. On minulla kun kuuma peruna suussani kun puhun ihmisten kanssa.

On pahuus Tiina hoitsussa kun tietää mitä paskaa talossamme harrastetaan. Ja ei ota se kantaa kaikesta paskasta, niin kun homeen tutkimisesta. Kun sanoi se suoraan että pelkäävät he kiinteistön omistajaa ja tämä tuli suoraan Tiinan suusta.

Ja Nina hoitaja sanoi suoraan että joudutaan siinä poraamaan seiniä ja lattioita. Kummasti toi tiesi mitä siinä joudutaan tekemään. Sanoin että oli isälläni tullut tiiliseinän läpi naapurista home. Joutuivat pitkään kuivattelemaan naapuri huoneistoa.

Nina sanoi vielä suoraan minulle ettenhän puhu talon asioista kun lähden talosta, sanoin että rahalla saatte minut hiljaseksi raha ratkaiseen kaiken. En puhu mistään mitään kun rahaa lyötte minulle tarpeeksi.

Eipä täällä nyt niin muuta ole kun toi homeen tutkimatta jättäminen. Ja toki toinen on toi pakkolääkitys mikä oli jo minulta pois pitkään. Olin kipeä pitkään enkä tiennyt mikä minulla oli kun home epäily oli talossamme pitkään. En hupia sairastellut ekaksi on hoitajat kusessa sitten on lääkärit ja sitten kiinteistön omistaja ja koko saatanan Mehiläinen, kun eivät tutkittuttaneet hometta siitäkö sairasteluni johtui.


Illasta vielä tarinoitani, on vähän levoton olo tuon asuntoilmoituksen takia. Ei näkynyt enään ilmoitusta Oikotien sivuille, toivotaan että on minulle varannut asunnon ja siksi poistanut sen sivulta.

Tulihan outo olotila kun lupaili nainen minulle asuntoa, kunhan nyt ei ala talo panemaan hanttiin. En uskoisi kun omaan olen hakenut vuosia, olen kymmeniä hakuja tehnt asunnoista vuosien saatossa.

Kyllä oma asunto on aina oma sitähän kaikki ovat minulle toivoneet. Menen nyrkkelyseuraan kuntonyrkkeilyyn ja valmennukseen ainakin henkiseksi tueksi on minulla niin vahva soturin henki.

Oli mukava käydä Faijan kanssa katsomassa silloin tällöin matseja. Eiköhän Kummisetäni Möttösen Erkkikin ollut kerran mukanamme. Ihmettelen Ekin poikaa Ismoa onko se ihan seonnut päästään ja höynäytettävissä kun kehuu tuoneensa Harlikoitakin Suomeen.

Panisi isot pojat liikkeelle jos on siltä rahoja vedetty ohi. Minä en mitään tee sen eteen kun minulle Sorpusta ja Aperiittaa juotti. Olisihan toki ollut muutakin juomaa mutta se oli meidän dokujen juomaa. Olisi silloin Ismo tuonut vaikka konajakki pullon minulle pihaani kun siinä viinakaupan vieressä istuimme.

No annas olla kun Sarin veli kerran tuli Prätkällä pihaani. Otin sillä styypit eli koeajot lensi se melkein tien yli kun kahvaa annoin. Sanoin silloin että vielä joskus hommaan pyörän hinnalla millä hyvänsä. Meinasin savion postin kääntää saadakseni pesämunan duuneilleni. Mutta jäinkin odottamaan starttirahaa minkä hakemuksen tein. Oli minulla mukava työtila vanhassa HOKin kauppa rakennuksessa mistä talosta lähti ihanat enkeli tytöt Anne ja Auli ja pikkusiskonsa Jaana. Auli taisi menehtyä ulkomailla tulipalossa siksi olen niin tarkka tulipalojen suhteen ja kun minua ei uskota tai ei hoitajatkaan tunnu välittävän ihmishengistä. Oli minulla pari prätkääni ja nyrkkeilysäkki missä oli hiekkaa ja purua sisällä oli sen sementtiä. Mutta nyrkkini sitä kesti iskeä monoa annoin myös säkille. Odotin startti rahaa kuukaudesta toiseen että olisin saanut jotain aikaiseksi. Meinasin antennihuoltoa pistää pystyyn kun sen suunnittelimme Salonrannan Jampan kanssa. Lukekaa aikaisempia tekstejäni on siellä enemmänkin juttua näistäkin tarinoistani.

Innostuinko taas tapojeni mukaan liian aikaisin. Kun soitti mukavan tuntuinen nainen Järvenpäästä asunnosta mikä vapautuu hyvältä paikalta

Soitti tosiaan joku nainen asunnon hakuuni minkä eilen tein oikotien sivulle. Tuntui olevan nainen aika tosissaan asunnon suhteen. Olisi minulle kun taivaan lahja jos saisin sen asunnon. Voisi ihmisille näyttää toisenlaisen Kaitsunkin kun olin ihan paniikissa kun ei paikkaa mihin olisi voinut päänsä kallistaa. Ja oli vissiin maaliskuuta kun jouduin pyöräilemään Järvenpäästä keskellä yötä pakkasessa Peijaksen sairaalaan. Että sain edes hetken olla lämpösessä sisällä, eihän siellä nukkumisesta tullut yhtään mitään.

Auttelin kumminkin ihmisiä minkä pystyin, onhan se elämän työni. Harmittaa vaan kun huutelee sekopää tapettavat nistin paskat vasikkaa tuolla kylillä ihmiset katsoo pitkään. Kun eivät ole saastat raamattuakaan lukeneet mitä sen kirjan mukaan JUUDAS ISKARIOT TEKI JEESUKSELLE. Ja kun eivät Omertan Laista tiedä yhtään mitään. Tommoisia mopovarkaita, kauppa rosvoja nakkikioski ryöstäjiä, mummojen hakkaajia. Piti minun politiikkaan mennä mukaan kun luulin että olivat kaverit poliittisesti aktiivisia ja vakaumukseni mukaisia sekä idealogini.

Mutta haksahdinkin paskaan kummasti pettivät kaikki luottamukseni. Rahani lypsivat kaikki vituillaan ja sitten kun rahani loppuivat alkoikin ihan kiristämiseni määrätyiltä tahoilta mitä kyllä kovasti ihmettelin miksi. Minulta alettiin kavereiden neljän kuukauden maksamattomia vuokria pyytelemään.

Joku sanoi että on koko talo kompleksi saman perheen omistuksessa vittuako minulta alkoivat rahaa lypsämään. Ikkuna piti kuulemma pitää kiinni ettei talon omistaja kuule mitä siellä puhutaan. On kyllä helvetin outoa jos ei tiedä samassa talossa toimivat firma tai firmat tietävän mitä toisessa päässä taloa tehdään. Kun Pelkuri kaverikin huusi naama punaisena huumeita yhdeltä naiseltakin ikkuna oli auki kuulin melkein kaupalle asti sen huudon. Ja kun olin mestoilla alkoi uhkaamaan tätä kyseistä naista kenen nimeä en nyt viitsi tähän mainita. Heitti kaveri minua melkein surrikoukulla päähän. Ja vaati 50 euroa että on hänellä niin hyvä työkeikka huomiseksi asunnon haltijan kanssa että saan rahani takasin. Helvetti sinne meni sekin raha. Oli kyllä vittumaista minä panin poikia kuntoon ja sitten joutuisin vielä rahoittaa heitä. Mutta niinhän sitä sanotaan että jos yksikin pelastuu ei ole työni ollut turhaa. JUMALAHAN SE OHJAA JA JOHDATTAA POIKIENI JA TYTTÖJENI TIETÄ.  KUN NYT PÄÄSISIN PUHUMAAN KUINKA JUMALA HEITÄ NIIN PALJON RAKASTAA JA POIKANSA KUN ON IHAN SAMANLAINEN KUN KATUPOIKANI.

Vanhan liiton VENKULOIDEN VIISAUS. Oli lukkoseppä ollut kuulemma lusimassa tekivät Vempaimeksi sanottuja tiirikoita millä Abloy lukot aukesi helposti nion olen kuullut itse en ole köyttänyt en oiekin kotirosvo ole ollut. Tekivät pojat myös laakeripronssista kulta korua olevinaan sormuksia stanssasivat vielä kuulemma kullan merkit niihn. Allan Hagert oli hyvä kaverini mustalaisten kuningas.

Pojat näyttivät vempainta minkä olivat Riihimäen keskuvankilan pajalla tehneet. Oli joku venkula kuulemma mennyt jonkun pariskunnan himaan venkula pannut muijaa äijänsä vissiin sammuneena vieressä. Aamulla oli muija kehunut äijäänsä vissiin ekasta orgasmista äijä pyöritellyt vaan päätään mitä hän oli tehnyt.

Olisiko vempaimella mennyt sisään sillä kun taisi siihen aikaan päästä lukosta kun lukosta, oli joku lukkoseppä lusinut kuulemma ja neuvonut kavereilleni vempaimen teot.

Oli myös laakeripronssia missä taisi olla kullan ominaisuuspainot en nyt ihan sitä varmuudella muista mutta sen tiesin että ihan kantasormuksia siitä tekivät. NO MINULLE OLI KUN OMA ISÄNI. MUSTALAISTEN KUNINGAS ALLAN HAGERT. OLI ALLANILLA HIENOJA KORUJA. ELLI HAGERTILLA KULLAT ROIKKUIVAT OLKAPÄILLE KUN KÄVI ELLI VIELÄ ALLANIA TAPAAMASSA SEUTULAN TYÖSIIRTOLASSA. NÄIN ALLANIN ÄIDIN VIELÄ HENGISSÄ ENNEN MENOA  TUMMIEN TAIVAASEEN.

Mitähän Allan olisi tuumannut jos sille olisin antanut venkuloiden tekemän laakeripronssi sormuksen jos siihen ei laittanut lakkaa oli sormi mustana muutamissa päivissä.

No olihan Allanin kanssa mukava pelata Shakkia oli meillä tupakoimattomien  tupa mutta annoin Allanin poltella iso ikkuna auki tuvassamme. Minulla on aina ollut herkkä vatsa ja shakin peluu aina minut rentouttaa ja alkaa vatsani toimimaan. Sanoin Allanille että menen vessaan miettimään seuraavaa siirtoani.

Ajatelin  vessasta tultuani että helvetin Mustalaisten KUNINGAS oletkohan sillä välin siirtänyt nappuloita. OLTIIN KAKSI KINGIÄ SEUTULASSA. Ei tarvinnut minunkaan mitään pullistella kun poikani tiesivät kuka ja mitä olen samoissa duuneissa olin ja teräs kiilsi kun kusirännejä putsattiin. Niin kun Gestapoksi sanottu pamppu aina meille huusi.

Allan kysyi pitkään kun työmaalle ajelimme mistä hän ostaa talon. Pyydettiin minut hienoon palatsiin Tuusulan rantatielle laittamaan antennia olikin hieno talo Allan Hagertin talo en enään ehtinyt Allania hengissä näkemään. Kyllä tuli haikea ole kun sen kuulin Allaninkin poistumiseta tästä olomuodosta.

Minä en suosi väkivaltaa mutta mitä tämä kiduttamiseni on muuta Intiaani kestää aika paljon fyysistä kipua mutta tämä henkinen kiduttamiseni on vähän jo liikaa

En kenenkään päätä halua leikattavan mutta kun sanotaan että paha pitää poistaa hyvyydellä, muuten sama paska vaan jatkuun vuodesta toiseen sukupolvelta toiseen.

Uskon varjollahan on sodittu vuosisatoja ellei tuhansia. Eri heimot sotivat keskenään jo aikojen alusta.

Olin pakotettu ottamaan yhden Panadolin kun on pääni ollut kipeä koko aamun. Kyllä on ilkeä kirjoitella kun mömmät vaikuttaa päässäni vieläkin saa joka sanan miettiä mitä kirjoittaa.

On noi mömmöt niin perseestä ihan yhtä siirtämistä aineesta toiseen. Helvettiäkö niitä minun työntävät kun en niitä tarvitse. Mikseivät työnnä suoraan mereen kun löytyy niitä kaloistakin lääke ja huumejäämiä.

Katsoin muutama päivä sitten kun tuli joku omainen vissiin autolla pihaan. Otti hän autostaan patjan ja tyynyn. Ajattelin siloin että joku varmaan tarvitsse kohta viimeistä votielua ja siksi varmaan tuli klaveri yöksi tänne. Tämmöiseen johtopäätökseen minä tulin

No annas olla tuli äsken vissiin ruusmisvankkurit pihaamme ainakin oli takalasit peitetty siihen malliin että katsoin heti että jotain haetaaan viimeiselle matkalleen.

Helvetti kun on vaikea kirjoitella kun tulee kirjoitusvirheitä kaiken aikaa. Mutta annettakoon se anteeksi ei se minusta johdu vaan syömistäni lääkkeistä.

Kun en tarvitse mitään lääkettä, voin ihan hyvin kun olen lääkkeetön. Viinapirua on minusta ajettu ja se on minusta kuollut vuosien saatossa.

Harmittaa vaan kirvesmurhaajan tittelillä kulkea kun en ole mikään hullu murhamies. Olen pelastanut mielummin ihmishenkiä, kun on minulle kaikkien henki tärkeä. Toki on mennyt sitten kumminkun minullekkin paskaa tehneitä kummasti vaan. Se on sitä karman lakia ja voi ehkä puhua myöskin jossain mielessä Murhyn laista.

Olisihan mukava sopia ihmisten kanssa asiat mutta niin kun Rotta Harri vei yhtenä isäni kovalla työllä ansaitsemia perintörahojani ja paljonko sitten ehtivät viedä.

Isäni teki arvokasta työtään suojakotiyhdistykselle vuosia ilmasena valvojana minä toki taustajoukoissa ei kukaan uskaltanut Faijalle pullistella. Olivat retkut kuulemma tilinsiirroilla nostaneet rahojani.

Kysyin Harrilta asiaa miten muistin kaiken hotellista Paulan kanssa ollessamme sitten aamupalalla ollessamme heräsinkin yhtääkkiä haakasta kämpiltäni kun lompakkoni tippui postilaatikosta siitä menin pankkiin sanoi tyttö tiskillä että oli tämmöinen kaveri tehnyt tilisiiroilla nostoja minun tililtäni.

Puhui ihan neljästä tonnista. En olisi rahoista niin välittänyt mutta kun Rotta Harri supisi keravan lössiä minun päälleni, valehteli minusta ihmisille. Oli sen ja Kartsu  kämpillä käynyt varmaan minulle lojaaleita kavereita pelästyttämässä Harrin ja Kartsunkin siinä samalla.

Sanoen Harrille että on siltä löydyttävä 8 tonnia ja vähän äkkiä. Minussa vaan on sen verran lakimiestä että hoidan asiat mielummin fiksusti vaikka onkin väkivalta monelle ainoita konsteja saada ne uskomaan kun pelkäävät niin paljon ja kun eivät uskalla edes tappaa itseään kun pelkäävät ennenaikaiseen helvettiin joutuvansa.

 Minä olisin pojilleni rahat antanut mitä Harrilta saavat mutta minulle olisi vaan tunnustus pitänyt kaivaa siltä esiin. Ja kyllä vielä tunnustaa jos menisin ajatukseni siitä että tarjoan todella hienon matkan paratiisi saarille minua hyvin hoitaneille Lääkäreille Mengeleille ja Hyville Mengelen kätyreille Kapoille tai vieläkin pahemmille hoitajaille ketkä ovat minua vuosia myrkyttäneet hupia.

Oikein hienon matkan voisi niille järjestää vaikka arabiaan. Jos olisi siellä vielä suojeluksessani olevia hommissa, tai heidän lapsiaan. Voisihan minua myrkyttäneille viimeisen matkan tarjota paratiisisaarille kun niin kyrpiä minulle ovat olleet. Ihmettelen vaan kun viinapiru päästäni lähti miksi tyyli muuttuikin täysin ja sairaaksi alkoivat sanomaan.

 Ehtivät miettiä mitä on tullut tehtyä. Ja kenen elämää tahallaan pilaavat vuosia pakkolääkityksillä. Ja mikä pahinta miten vaikuttaa psyykeeseeni pelleillä ottavansa lääkkeeni. Siellä saisivat ääliöt taputtaa käsiään koneen laskeutuessa paratiisiin toisille kauhu saarilla näille saatanoille myrkyttäjilleni.Kun ei näillä leikkaa oikein kenelläkään ja siitä saatanat teette raporttejanne Mengele lääkäreille mistä tekevät Diagnoosejaan

perjantai 25. toukokuuta 2018

Nuori hoitaja kyttää oikein että syö jengi lääkkeensä. Puhuin kerran että saan pamit ja muut kun en ole väärinkäyttäjä.Meni hetki tulihan Raisa hoitaja huoneeseeni. Alkoi se selittämään että pitäisi minun tuoda vitamiinini ja ravintolisäni toimistoon. Sama kun tuli minulle eilen testomaxit alkoi pirun alku nuori saatana selittämään että mihin laitetaan ravintolisäni sanoin että minä ne otan huoneeseeni. Oli kerran kaksi kertaa monivitamiini purkki puoliksi auki on siinä B- vitamiineja varmaan joku ollut kankkusessa ja rouhinut vitamiinejani ei minulta kyllä hevillä jää purkki auki.

Kyllä alkaa niin vituttamaan näiden saatanoiden touhut. Potilaat täysiä ääliötä ja niin kun Matti sanoi kuka juuri eläkkeelle jäi että ovat hekin täällä hoidossa sanoin suoraan että hulluus kyllä tarttuu, mikä kyllä pitää paikkansa.

Pitäisi jo saada oma asunto jostain Järvenpäästä laitoin juuri kolme hakemusta sisään. Toivotaan että onnistuisi hakemukseni. Onhan siellä Brynkkakin ja eiköhän Wathenin Makekin siellä vielä vaikuta.

Kyllä olisi asiat olleet kunnossa kunhan vain olisin saanut Järvenpäästä asunnon olisin saanut Rauhassa ja Rakkaudessa elää. Eiköhän Johannakin siellä vaikuta Ronistakaan en tiedä mitään.

Toivotaan että olisi JUMALA MUKANANI ASUNNON HAUSSA JA SAISIN KUNNON ASUNNON. En siitä ryyppykämppää tee en meinaa itsekkään alkaa ryyppymieheksi eiköhän tossa kavereiden kanssa mennyt jo vähän överiksi touhu. Oli siellä 15 konjakkilaatikkoa heitin niitä roskiin ja säästin muutamat tavaroille miljoonalaatikoiksi.

Nyt alan kohta nukkumaan alkaa varmaan kohta lääkkeet vaikuttamaan. Oli viimeyö taas hankala en meinannut kuselle löytää yöllä. Kusen pitkin nurkkia ja nämä saatanat kapot kun keskitysleirin kätyrit määrää niitä jonkun lääkärin toimesta kuka ei tiedä eikä tunne tapausta ollenkaan. Muuta kun teidän tyhjäpäiden raporttien perusteella määrää saasta lääkkeitä.

Auttakaa minua hyvät ihmiset. Kun en syö vuosiin lääkkeitä sanovat lääkärit ja hoitajat että olen niin hyvässä kunnossa kun syön. Vaikken siis ole edes syönyt ja kun syön niitä sanovat että nyt olen niin sairas. Eikä lääkkeiden pitäisi auttaa ja parantaa ihmisiä. Miksi siis hupia söisin ja sairastuisin kun tulee niistä kaikkea paskaa vapinoita sun muita sivuoireita. Miksen saa olla Homo Sapiens viisas ihminen

Eikö olekkin ristiriitainen asia miksen saa olla yksilö, persoona ,elämän taiteilija. Miten voi joku saasta Mengele kätyri kapo hoitajien raporteilla määrätä lääkkeitä niin kun minulle tehtiin juuri kun piti olla Matti hoitajan ja Marita johtajan läksiäisjuhlat puistolan seurojentalolla. Pelkäsivät varmaan puhettani minkä olisin pitänyt jos olisi ollut siellä siviileitäkin paikalla.

Kummaa on näitten hoitajien  touhut kun olen pitänyt ääntä ja puoliani. Kummasti löytyi hometta J huoneesta sanoi Matti niin heti taloon tullessani.

Ja minäkin olin kipeänä kaiken aikaa pantiin minua rasittamaan vielä T Keravalta siitä se alkoi tai oikeastaan siitä kun lääkärimme sanoi vieneensä sossun postilaatikkoon samassa talossa sijaitsevaan postilaatikkoon. Todistuksen Pyörään ja salikorttiin yrittivätköhän saada kuntoni huonoksi kyllä olen sellijumpalla saanut pidettyä kuntoani hyvänä.

Helvetti jos täytyy taas tänään ottaa lääkkeet, on nuori tyttö vissiin meillä lääkkeiden jaossa. Täytyy nyt Kopralta pyytää todistus lääkkeettömyyteen vaikka eihän se kenellekkään kuulu hevon vittua syönkö lääkkeitä vai en. Olen erikoinen persoona pitäisikö minun tulla tavikseksi lääkkeillä.

Zompina pitäisi näiden saatanoiden kanssa olla. Sanoi kyllä Mattikin ennen lomille jääntiään että ovat hekin täällä hoidossa minkä kyllä olen huomannut jo aikoinaan. Olen sanonut että hulluus tarttuu.

Panin perintöni menenään huumenuoria autellessani mutta kaikki työ ihan turhaan. Loppui rahani niin loppui myös rakkaus mitä sain rahalla. En saanut edes vesilasia ihmisiltä

Kyllä on niin paskapuhetta ettei rahalla vaan rakkaudella pojan äiti huoraa siinä uskoin olisinhan saanut mitä vaan silloin kun olisin vaan rakkauttani antanut muutamille ihmisille.

Nytkin on noin 25 euroa tililläni eli vähiin menee ennenkun loppuu. Kaikki rakkaus loppui heti kun rahani. Eli RAKKAUTTA EI OLE SE ON PASKAPUHETTA TÄYSIN SEN KOIN KONGREETTISESTI RAHALLA SAA MITÄ VAAN RAKKAUDELLA EI MITÄÄN.

SAA NAISEN KUN NAISEN KUN ON RAHAA. SAA YÖKERHOISTA PARASTA KUN LUULIVAT MINUA RAHAMIEHEKSI. EI TARVITSE JUODA KUN ON RAHAA TASKUSSA. VOI TEHDÄ MUUTAKIN KUN VAAN SORPUS PULLOA PYÖRITELLÄ RINGISSÄ SAIN ENDURO HUSSEN TOKI OSAMAKSULLA MUUTTUIHAN ELÄMÄNI HETKESSÄ EI TEHNYT YHTÄÄN MIELI VIINAA KUN TULI MUUTA OHJELMAA.

ISÄLLE ITKIN VUOSIA ETTÄ OSTAA JOKISTEN NAAPURISTA SAARELAISTEN TALON OLISIHAN OLLUT MUKAVA OLLA KUN YHTÄ PERHETTÄ VIRONMÄEN PORUKKA. SANOIN MYÖS ISÄLLENI ETTÄ RAKENNETAAN INKERIN TONTILLE OMA TALO. KAIKKI MENNEET EI MUISTOJA MISTÄÄN YHTÄ PASKAA JATKUVASTI.

Paska asunnon osti huijari Heinolta ei ollut vällyjä seinien välissä sähköpatterit eivät toimineet spoireli hajosi hetkessä sauna ei pelannut ja yhden piti kerralla pestä itsensä kun ei vesi riittänyt ei saanut löylyjä saunassa. Isän AA- tutun mäenpään Villen duunari tuli laittamaan muovi mattoa pesutilaan kun oli mätääntyneet seinät siellä.

Helvetti sorpus pullo vieressä teki paskaa teki sauman semmoiseen kohtaan että varmaan vesi ajan kanssa meni seinien sisään. Ja niin vaan alkoi vessa mätänemään. Isä maksoi Karjalaisen Tanelle isot rahat siitäkin hommasta. No Tane Karjalainen järjesti isänkin kämppään putkiremontin. Mitä pidin turhana kun tiesin isäni sairauden en vaan uskonut että haulikolla olisi ampunut sisällä ja paniikissa oli. Tuli Tane huutamaan minulle kun Isäni hoitoon järjestin että olette Hyvöset hänelle niin paljon velkaa. Säälihän se on ja oli että kaikki meiltä vietiin. MUTTA MENNÄÄN NYT NÄILLÄ JA ODOTETAAN USKON SOTUREIDEN SEURAAVAA ISKUA.

On se perkelettä kun niin paljon panin rahaa haisemaan Keravallakin. Kaikki turhaan en saanut edes velkojani takasin porukoilta. Kaikki meni eikä riittänytkään. Panin kavereita kuntoon sitten taas kiittivät myrkyttäjiään hetken päästä.

Eli turha noita nistin paskoja on autella eivät tunnu parantavan tapojaan. Minäkin sairastuin heidän kanssaan rahani ja terveyteni menivät. Olisi ollut kaksi keltaista pyttyä mitä laitoksissakin käytetään. Mutta ihan tahallaan minut yrittivät sairastuttaa kun heittelivät neulojaan ja ruiskujaan mihin sattui.

 Tautista vertaan tahallaan levittivät sinne tänne. Paskoista huumeista saastuneet pahasti mätäni heidän raajansakin. Minä sain heitä hoitaa ihan hotellissa asti sitten oli kaverikin niin kipeä ettei mitään jaksanut tehdä ei salia ei saunaa ei mitään. Refloissa makasi vaan.

Sitten selitti että on kämppä tiedossa yhdeltä pariskunnalta  killasta. No selitti että hänellä on apteekki aamusta sanoin että miksi aamusta kun katsoin nyrkkeilyä myöhään sanoin että emmehän herää aamusta jos valvomme. No aamu tuli ja kaveri ei edes aamupalalle tullut mikä oli erittäin hyvä siellä Skannik hotelissa. No kumma kun kaveri lähti tuli lapsuuden tuttuni Brynkka hotellin ikkunani alla heitettiin läppää siinä. Helvetti jos olisin silloin tajunnut olisinhan Brynkalta saanut sohvannurkan varmaan ja päässyt huumeiden käyttäjistä eroon.

No kaveri tuli toisen kaverin  kanssa oli sen kaverin ihan sekasin sähläsivät koko ajan. Siitä mentiin ihan sekopää paikkaan johonkin kerrostaloon missä oli kaikki kamankäyttäjiä ihan sekopää sakkia. Soitti minulta sinne pari Tikkurin Polin tyttöä kysyivät että saitte sen mukavan pojan kanssa asunnon ja kirjasi etenee. Sanoin että ei helvetissä kamankäyttäjiä saastoja kaikki pettivät taas luottamukseni.

Lukekaa lisää tästä tilanteesta Blogeissani lukekaa on hyvääkin tekstiä Viina Pirusta mikä kuoli pikkuhiljaa päästäni. Toki poikien luona paloi konjakkia jonkun verran määrätyistä syistä. Kun sähläsivät pojatkin kaiken aikaa ei ollut minusta kiinni kun ei mitään tapahtunut asioitten eteen. 300 eurolla olisi tuttuni mukaan saanut espanjsta talon. Mutta eihän noiden kamapäiden kanssa tullut mistään mitään

Sain pyykkini pestyä ja kuivurissa kuivattua. Pesen itse myös lakanani kun haisi ekalla kertaa jo ihan vaippapotilaiden pyykeille niins anottu puhas pyykkimme. Selvitin asiaa pestään kaikki pyykit samassa pesussa. Kumma jos niin snaotut puhtaat pyykkimme samalle voisivat samalle haista kumma on pesuaine jos haisee vaippapotilaiden pyykeille.

En viitsi vaihtaa lakanoitani vaan pesen ne itse eikä se ole Skitsoilua kun haju on ihan sama niin sanotuissa puhtaissa pyykeissä kun on alakerran vaippapotilaiden pyykit ihan samanhajusia. Minä ainakin herkkänä haistoin heti pyykkimme hajut.

Sanoin Kyllä Matti hoitjalle asiasta jos olisi mahdollista pestä meidän pyykit erillään vaippapotilaiden pyykeistä. Vai onko sekin rahasta kiinni ja liikaa vaivaa siitä. Luulisi että Mehiläinen kiittäisi minua paljastettuani tuommoisenkin epäkohdan jos vielä täyden hinnan ottavat pyykkimme pesusta.

Käskin Nina hoitajankin haistamaan pyykkiämme kerran, kun oli tullut pesulasta pyykkimme. Ja haju oli niin paha haisi koko pesutupa pahalle, olisi aika sattumaa että haju olisi puhtaissa ihan samanlainen kun on vaippapotilaiden pyykeissä.

 Kohta onkin taas ruoka meillä, kumma kun minulla ei ole omia eväitä on silloin aina vähän nälkä.

Kohta hakemaan pyykkini kuivurista. Menin eilen myöhässä tietokilpailuun vastasin myöhässä Alkoholi kysymyksiin tiesin melko kaikki. Kaksi kysymystä oli outoja niihin olisi voinut myös vastata eritavalla oikea vastaus oli minullakin, myös niihin tiesin eniten porukasta niihin eli voitin mennen tullen kisan.

torstai 24. toukokuuta 2018

Hassu kun vaihtuu päivä vissiin keskipäivällä tulee nämä kirjoitukseni edellispäivälle. Nytkin heitää tekstini 24 päivälle kummallista on. Tarinoita tällekkin päivälle.

On kohta onneksi aamupala onkin hiukan jo nälkä on vielä aikaa noin 15 minuuttia  aamupalaan.

 Otan puuroa reilusti ja leivän leikkeillä, jos aloittaisi kahvilla tänään aamun. En kyllä oikein kahvin ystävä ole en tykkää sen mausta Suomalaiset juovat vissiin sitä laillista huumetta eniten maailmassa. Hunajalla menee kahvia pieni tippa.

Oli mukava kun Äitini luotti minuun kerran antoi minulle satasen menin heti Aikka Hakalan Baariin eli Teddy Tigersin Baariin pelaamaan flipperiä ei tehnyt mieli yhtään viinaa kun Äitini luotti minuun ja antoi pelirahaa minulle. No annas olla tuli Jore siihen söttämään että lähdetään tappelemaan meni heti fiilis siihenkin Baariin annoin Jorelle kaljarahan siitä se häipyi. Minäkin poistuin Baarista heti pois sain tarpeekseni siitäkin Baarista.

Pilaa noi porukat kaikki niin kun minä joku tappelija olisin. Kyllähän sekin minulta onnistuu jos syyttä saan ekaksi turpaani. Puolustan silloin itseäni ja läheisiäni, en syyttä ota turpaani tai anna sukuani kiusata. Jos joku on siskoni tytön Johannankin tuommoiseksi saanut.

Kyllä on kumma että sukuani kiusataan. En ehtinyt Koskisen Kaidea kiduttaa että olisin siltä saanut selvyyden miksi olikin kyrpä diileri oltaisiin rehellisellä pelillä tehneet hyvät rahat firmat pystyyn Antenneja olisi mennyt silloin paljon. Mutta petti Koskisen Kaide luottamukseni. Kokihan se hetken Rakkautta Marjan kanssa, näin sen viimeisen kerran kuskillamme Eurenin Ekolla osasin odottaa ettei kauaa Kaide enään elä tappoiko sen joku vai itsekkö överit veti mitä kuulin.




Huono olo henkisesti ja fyysisesti kun otin lääkkeeni eilen illasta kun ne eivät sovi minulle yhtään. Tulee minulla vielä seuraavalle päivälle huonoa oloa, lääkkeeni oton jälkeen.

Minulle ei sovi mitkään lääkkeet vaikuttaa ne vielä seuraavana päivänäkin niin kun nytkin olen ihan pökkelössä kunnossa vaikka on lääkkeistä aikaa. Otin ne noin kello 20,15 iltapalalla, tänään luistan vaikka millä lääkkeeni tulee niistä niin helvetin huono olo seuravaalle päivällekkin.

Tulee juuri Amerikan ja Pohjois- Korean tapaamisen lopettamiseksi tai siirtämiseksi radioista tulee siitä juttua. Mitä helvettiä noita maita kumarretaan, lähtisi jo keltainen vaara vyörymään.

On lapsesta asti varoitettu keltaisesta vaarasta, ne kun lähtisivät liikkeelle olisi siinä oksat pois kun kaikki on nykyään melkein Made in Chinaa.

Kunfutse kun kerran antaa käskyn ja kiinalaiset hyppää yhtäaikaa ilmaan siinä pallo tärähtää, näin ovat aina puhuneet.

Onhan Kiina hieno maa sain heiltä melkein mittatilaustyönä tehdyt luistimet kaikki jäi siihen Keravan pirikämppään. Ja minä huutanut sitä pirikämpäksi kun kaikki sen tiesivät huumeluukuksi.

Minut vaan leimattiin samaan sakkiin vaikken kuulunut heihin ollenkaan vaan yritin yhdenkin pelastaa paskasta pois mutta kaikki turhaan pitivät muut niin kovasti ikeessä muita avuttomia.

Aikainen herätys takasin nukkumaan ja äsken pystyyn. Kello 5,35. Melko hyvin levänneenä nukuin hyvin vaikka mursin mömmöjä illasta kun Raisa oli jakamassa, olisin voinut huijata taas ottavani kun Hannu oli siinä edessä kun jakoi Raisa lääkkkeitä

Olisi tosiaan ollut helppo huijata lääkkeen otossa kun tuli Hannu minun jälkeeni läkkeiden jakoon. En viitsinyt huijata hoitajaaa vaan otin lääkkeeni. Oli illasta vähän huonovointisuutta.

Tulee juuri radiosta kesätapahtumista on paljon kaikkea ohjelmaa. Minä en osallistu mihinkään ei vaan huvita kerran käytiin keilaamassa siinä oli minun tapahtumani riitti minulle ei näiden hullujen kanssa mikään kiinnosta eivät nämä innostu mistään.

Ei meinaa jaksaa kirjoitella kun väsyttää niin paljon minua vieläkin. Mitähän Hanski toi sen Piri Piian elääni oliko tarkoitus minut masentaa kunnolle kun annetaan ekaksi rakkautta ja sitten viedään kaikki. Onneksi olen niin kovapäinen etten haksahda heti kaikkeen paskaan. Osaan odottaa takapakkia kaikilta tahoilta siksi en haksahtanut Piian kanssa heti laakista.

Toivotaan että rikkaat tajuavat ennen kuolemaansa että raha ratkaisee kaiken sillä taivaspaikkansa lunastetaan, jakoon vaan rahansa köyhille. Näytinhän Keravan pöllöille miten tein kaikki onnelliseksi kun minulle eivät koskaan ole antaneet oikein mitään Keravalla. Kyllä ne yökerho hotellissa Cosmopolissakin ihmettelivät kun tarjosin kaikille ja minä en ole saanut koskaan mitään Keravalaisilta.

Oli tietokilpailu osastolla menin myöhässä siihen mutta vastasin kysymykset jälkeenpäin. Oli alkoholista kysymykset vastasin melkein kaikki oikein. Oli pari kysymystä vaikeita kun olisi niihin käynyt myös minunkin vastaukseni. Lukekaa on viinapirusta kovaakin juttua minulta miten on sitä viinapirua minusta yritetty vuosia saada pois päästäni nyt se on kuollut mutta piätisi minun päästä työskentelemään alkoholistejen ja narkomaanien kanssa.

On niin lähellä sydäntäni alkoholistit ja narkomaanit pitäisi vaan saada oma paikka jostain, missä voisin työskennellä. Kun nyt rahoituksen saisin jostain pääsisin toimimaan.

Niin paljon uhrasin nistejä autellen, kaikki tuntuu turhalta kun alkoivat minua ihan uhkailemaan kun rahani loppuivat.

Että minä olisinkin saatanoille velkaa, Isoilla miehillä alkoivat ihan uhkailemaan ja minun päälleni porukkaa järjestämään puuttumalla minulle velkaa olevien asioihin. Kun ei asiani sillä lailla etene vaan fiksuudella, ei kenenkään perheitä uhkailemalla.

Kun minä aina olen kusessa loppupeleissä ja lankeaa asiat aina minun piikkiini. Harri rotankin olisin voinut yksin ottaa puhutteluun kun luulen että tehdään Harrista vaan sijaiskärsijää ja minulle yritetään paskaa aiheuttaa, kun Harrin pojasta Piru Pasista tuli Jere paskahousu pelkuri itkemään että olisi Pasi pannut jonkun johonkin vessaan ja kaasua täyteen.

Kummasti Pasi tuotiin kämpille mitä pojat asustelivat ja josta minulta alettiin neljän kuukauden vuokria perimään helvetti romua täynnä koko kämppä en tiedä oliko varastettua niin kun oli siellä kallis sähköpyörän rengaskin mitä ihmttelin. Kysyin suoraan olivatko sen varastaneet Jykän veljen liikkeestä.

Jykä on lapsuudesta asti tuttuja asuivat aikoinaan lähellä mummoni ja isoisäni ja tätini mökkiä ja Inkeri tätini kerrostalo huoneistoa. Oikeita herrasmiehiä aina ovat olleet. Jykällä taisi mennä käsi lihamyllyyn tulee hyvin toimeen tekokädellään. Mukana tuntuu olevan monessa asiassa lätkäjengissämme mukana olen kuullut. No vein tukiaseman mikä oli minulle turha Violetin viereiseen elektroniikka liikkeeseen sanoi kaveri suoraan, kun tiesi mitä piri kämppää asuin että miten kaverit voivat olla vapaalla tai niitä ei ole muuten hoidettu.

Mutta kun tuntuu kytätkin sen mukaan olevan mukana heidän hommissaan. No sanoi kaveri kuka tunsi Isäni ja Pekka Pakarisen meidän radiohuoltajmme oli ollut hänellä hommissa. Kertoi että oli hän mennyt hakemaan sähköpyöräänsä sieltä huumekämpästä mutta olivat kuulemma ehtineet sen pilkkoa kappaleiksi.

Helvetti olisin ostanut pojan kaverin liikkeestä auton ja prätkät meille jos oltaisiin saatu oma jengi kasaan. Mutta haksahdinkin paskaan mopo varkaita kaljapullo varkaita täysiä nollia, siinä meni politiikkaan menot, kun kaveri kuka oli kämpän haltija vissiin selitti että on hän jonkun sivun ylläpitäjä.

Ei huumeväen kanssa kyllä politiikkaan mennä ja kaljapullo varkaiden. Toki onhan rikollisia päättäjämme tälläkin hetkellä, palaa jatkuvasti korkeita virkamiehiä. Kysynpä vaan missä on rehellisyys, on noi rikolliset puuhat vaan niin kannattavia.

Paitsi että loppupeleissä tulee kyllä äitiä niin ikävä, mitä enemmän on paskaa tehnyt ja ihmisten elämää pilannut, sitä vittumaisempi on ikuinen kiirastuli. Siksi monet elää kun viimeistä päivää, eivät uskalla ennenaikaiseen hautaankaan mennä kun tietävät mihin joutuvat.

Oli hunaja katkolla hetken kun eivät tänne Mehiläisen paikkaan sitä tilannut puhuvat sen hinnasta mitä ihmettelen että terveellinen on kallista. No alkoi minulle vhän allergiaoireet vaivaamaan. Mitkä olen hunjaa syöden saanut pidettyä kurissa. Ostin allergia oireisiin pilleri muodossta olevia lääkkeitä sekä nenäsumutetta kysyin vielä farmaseutilta onko nenäsumutteessa sivuoireita snaoi että sitten täytyy ottaa kostuttavia lääkkeitä. No ostin myös hunjaa mikä on halpaa hyötynäkökohdat huomioon otettaessa

Heti alkoi allergia oireeni häviämään hunajaa reilusti käyttäen parissa päivässä vedin melkein purkin ja allergiaoireeni olivat tipotiessään. Miten voivat Mehiläisen talossa pitää hunajaa kalliina. Oli sormeni ennen aina auki kärjistä mutta pihkasalvalla paranee laakista ja hunajalla sekä Bacimysinillä ja valkovaseliinilla. On ihan skeidaa noi hajurasvat ei niistä ole mihinkään. Mitä neutraalimpi sitä parempaa minulle.

Tuli radiosta että sitä tikulla silmään kuka vanhoja muistelee. Kuka voi menneisyytensä unohtaa, loppupeleissä tulee pahat teot mieleen kuolinvuoteella viimeistään muistuu mieleen elämänsä menee ne kun filmissä ohi.

KUMMA KUN TULEE JUMALA IHAN KAIKILLE MIELEEN KUOLINVUOTEELLA. Ja on ihan turha luulla että kuoleman kutsuessa saa syntinsä anteeksi jos ei elinaikanaan ymmärrä parannusta tehdä ja hyvää elämässään on ihan täysin turhaluulo että kuolinvuoteella saa vapautuksen synneistään ja taivaspaikkansa kaikki lunastaa.

Olen ollut vähän väsynyt tämän päivän kun otin deprakinen 1500 milliä olivat tiputtaneet sitä 500 milliä ja Olantsapiinia menee visiin 30 milliä ,aamulla huijasin ottavani kun muutenkin väsytti illallinen lääkkeen otto en alkanut Raisaa huijaamaan. Tänään syljen maitolasiini taas lääkkeeni en halua olla taas tokkurassa.

Sanoin  hoitajalle kuka on ihan nuija, selitti että kuntoni mukaan Lohjan Psykopolilla minulle määräsivät lääkkeet sanoin tosiaan ääliölle että mikähän ihmeparantuminen minulle tapahtui Lohjalla alta viikkoon kun en sielläkään syönyt lääkkeitä ollenkaan ja terveenä taas pitivät muka lääkkeitä syöneenä.

Syljin ne kokoajan vessanpyttyyn. Jos syön lääkkeitä sanovat lääkärit ja hoitajat että olen sairas. Tietysti niin kun ihan Zompina olen niin kun muutkin suu auki toljotan kuolavaluen suustani. Syön, nukun, kuolaan lääkkeitä aamusta iltaan saadaanhan sillä kaikki helppohoitoiseksi mutta onko se tervehtymistä,

Kyllä on perkelettä pojan väen kanssa. Jaksoin tämän hupituomion että joskus pääsisin siviiliin ja rakkaudessa elämään. Kaikki vituilleen annoin pojalle 9600 markkaa maksavan kultavitjankin. On raaka Arskan mukaan pojan muijasta kaikki kiinni.

Puhui poika että ampuisi pojanpoika mutta kun lähetti Jimistä kuvan missä se ampui sanoin heti onko kuva feikkiä, kun ei kukaan osu tuolla tyylillä. Kia tyttönsä kuulemma karateka, mikseivät tulleet minulle näyttämään Kataa ja ampumista. Poika ei vissiin itse harrasta mitään faija teki sen semmoiseksi. Minä yritin parhaani mukaan sitä hoitaa ja tehdä miestä siitä.

No Prätkämiehen siitä tein asensin sen pikkupyörän sopivaksi satulan, stongan kaikki, ja vein pojan viron pikku kentälle annoin vauhdin ja annoin pikkasen kyytiä siitä lähti laakista ajamaan. Missä kiitos ei minua porukkaansa tutustuttanut ostin pyörän että pääsin tuntumaa hakemaan kaksipyöräisestä. Hyvinhän noi refleksit toimivat eihän minulla mihinkään kiire olisi ollut. Kävin pojan kaverin liikkeessä olisin styypit jollain mopolla ottanut ei antanut styypejä ottaa ajoi ihan pois sieltä mitä ihmettelin.

Ei olisi ollut muuten mitään outoa asioissa kun olisin saanut tavarani sen varastoon ja olisivat ottaneet minut mukaansa Espanjaan.

Jaksoin tosiaan nämä kidutus vuoteni että joskus olisin päässyt rakkauteen kiduttamiseni jälkeen. Mutta epäilen homoa kunnan lääkärin poikaa kaikesta kun Tuomo Lehtovuorikin on kuulemma Mielenterveys alalla mitä ihmettelen kun ei minun polveanikaan hoitanut vaan nauroi ihan että on hänellä uhkailuni yöllä käydessäni jotain mömmöjä siltä hakemassa yöllä.

Toki ymmärränkin Tuomoa kun olin niin sanottu toivoton tapaus. Mutta Markku Kopra näki minussa potenttiaalia parempaan. Passitti siltä istumalta minut melkein kirurgiseen operoitavaksi en kummanikaan antanut tehdä polvelleni mitään ja tulin sillä toimeen crossit, endurot, lätkät pelaten höntsää toki mutta hyvin sillä olen pärjännyt tyypin 2 Gollageenia syöden mihin nyt ei tunnu rahani siihen rittävän. Olen myös antenneja ruuvaillut pahoilla lumisilla katoilla hyppien.

keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Helvetti kun olin pakotettu ottamaan lääkkeeni kun oli eilen illasta tarkka hoitaja jakamassa niitä ja on se aika tarkka niiden kanssa.

Otin tosiaan lääkkeeni eilen illasta vaikka tiesin niiden vaikutukset vielä aamusta. Nyt ei meinaa saada silmiään auki, kai ne lääkkeet vaikuttaa.

Vaikka olisi minulla lumelääkitys vaikuttaisi sekin minuun kun en ota mitään mielelläni. Enkä vapaaehtoisesti ota mitään lääkettä Lume tai ei sama vaikutus minuun.

Oli takrra hoitaja jakamassa lääkkeitä ja on se aika tarkka tyttö en viitsinyt huijata sitä ottavani vaan kippasin ne huiviini eipä noi nyt ihmeemmin  vaikuttaneet minuun tällä kertaa. Seuraava aamu on vaan niin vaikea kun ei meinaa herätä millään.

Saamari kun en saanut lypsettyä  Tanjalta kaikkea kun auttelin nuorta naista Hiekaharjun Mehiläisessä autoin nuoren naisen sähköhoidosta pois. Enhän ketään ilmaseksi auttele oli Tanjalla vissiin 8 tonnia tilillään piti minun se siltä lypsää ja olikohan niillä suvulla talo Lohjalla. Olisihan minulle kaikki kelvannut en ketään todella ilmaseksi auttele, piti viedä heiltä kaikki.

Huijasin aamu olantsapiinista en halua huumata päätäni heti aamusta jos pääsisin uuden lääkärimme vastaanotolle viime viikolla en päässyt sen vastaanotolle.

Pitää minun päästä puhumaan asioistani ja todella ilman idioottia hoitajaa siihen sössöttämään mitään väliin. Kun pilaavat he kaikki sössöttämällä omiaan siihen väliin. Ei ole heillä mitään oikeutta tulla sössöttämään siihen omia juttujaan.


Kyllä on perkelettä näiden kanssa kun yksikin on jatkuvasti röökillä. Sanoin Hoitajille asiasta ja keittäjälle mutta vittuako nämä mitään välittää kun itsekkin polttavat saastat. Helvetti kun ei ole talossa uskovaisia hoitajia ei tässä talossa pyhä henki laskeudu kehenkään

Helvetti onkohan tämä JEHOVIEN paikka kun oli töissä yksi kylmä kolkko nuori kaveri ja huomasin tullessani että oli saatanoiden JEHOVIEN joku saatanan valtakunnan sali vieressämme tien toiselle puolella. No annas olla tämä kaveri oli näköjään Jehovan todistaja.

Tuli Hunajan hyödystä siitepölyallergiaan, minä kun olen hunajan hyvistä ominaisuuksista puhunut. Täälläkin nuori hoitaja kuka selitti että oli Matti hoitaja, kuka nyt jäi eläkkeelle keksinyt yhtä äkkiä hunajan parantavan ominaisuuden. Puhuin sille että saan diapamit ja muutkin myrkyt jos vaan haluan kun en ole väärinkäyttäjä. Oli saasta mennyt varmaan itkemään toimistoon, kun tuli toinen  selittämään että pitäisi minun antaa heidän taakse vitamiinini ja ravintolisäni, sanoin ettei onnistu kun on minulla aina ne ollut itselläni.

Piikistä tulee vielä vääntöä piikkilääkkeestä, minkä on määrännyt Lohjan sairaalan Psykiosaston lääkäri Paul Biri mikä tunnetaan piireissä Amfetamiinina.

Nostan semmoisen haloon asiasta minulle ei olla pahempien murhamiesten toimestakaan annettu piikkihuumetta ja nyt pitäisi ottaa joku tappava piikki itseeni. Aarne itki edellisillan Hiekkaharjun Mehiläisessä että hän kuolee tuohon piikkilääkitykseen arvasin että Aarne aavisti lähtönsä tulevan no aamusta löysin riskin ison vahvan 53 vuotiaan kaverin kuolleena kämpänsä lattialta. Ei ollut enään mitään tehtävissä kuollut mikä kuollut.

Mikä sitten piikissä tappoi Aarnen riskin ison kaverin, kun juuri siitä puhui. Ja nyt minulle tarjotaan samanlaista tappavaa piikkilääkitystä, kysynpä vaan miksi. Yksi  ääliö selitti että olisivat katsoneet tilanteeni Lohjalla helvetti näiden saatanoiden raporttejen mukaan mennään onhan se nyt ihan selvä. Jos vieras ihminen tekee muutaman kerran haastateltuaan diagnoosin tyypistä ei se niin mene. Pitäisi siinä tutustua ihmiseen kunnolla. Minä kyllä näen heti naamasta kun lakkaa saamasta niin sanotusti.

Kävin ulkoilemassa kylillä, turkkilaisessa ostin yhden erikoiskaljan mikä oli hiukan kalliimpi, mutta turhaan senkin ostin kun ei maistunut kun puoli pulloa jouduin Turkin pojalle sanomaan että saa kaataa puoli pulloa viemäriin.

En vaan ola kaljan ystävä on se aika kuravettä minulle. Sanoinkin Turkin kaverille kun nuoruuden tuttujani näen siellä täällä ja olen heitä ihan vaimoehdokkaina pitänyt. Nyt ovat tuoppi nenän edessä aamusta iltaan, kyllä sen naamasta näkee kun lakkaa niin sanotusti saamasta.

Kummasti ovat repsahtaneet monetkin, Muutamista tullut oikeita leidejä yhdestäkin tutusta pankki keikka miehen edesmenneen vaimostakin. On oikein edukseen ja kaunistuu päivä päivältä. Sitä se raittius tekee en minäkään halua olla puliukkona. Oli minulla jonkun verran rahaa käytettävänä silloin oli elämää ja kivaa kun voi tarjota toisille.

Mitä kyllä ihmettelivät Cosmopolin yökerhossakin miksi kyrville Keravalaisille tarjoan kun eivät koskaan minulle ole mitään antaneet silloin kun heillä on hyvin mennyt.

Sanoin että olen heille paljon antanut ja vien heiltä kaiken. Ovat minua niin paljon rakastaneet, toki on niin kun yksikin kaverini sanoi heillä ollut omakin elämänsä. En minäkään vuosiin ajatellut mitään entisestä elämästäni en poikaa enkä hänen Äitinsä elämää ajatellut en mitään rakkautta heiltäpäin vastaanottanut enkä tuntenut sinne pin mitään kutsumusta.

tiistai 22. toukokuuta 2018

Tulee hassusti eiliselle päivälle kirjoitukseni. Otin lääkkeeni asan ja olantsapiinin kun oli Emmi jakamassa en jaksa aina sen kanssa pelleillä ottavani. Kyllä tolla Mariannella on taas kiksahtanut jotain päässään, kun yhteen aikaan sanoi että menee sillä vähemmän röökiä. Nyt istuu se noin kymmenenminuutien välein röökillä ja räkii kuivaa hinkuyskäänsä.

Oli tosiaan Emmi lääkkeiden jaossa en viitsinyt sen kanssa pelleillä vaikka tuleekin taas kommunikoinnissa varmaan hankaluuksia ihmisten kanssa, otettuani lääkkeeni no ASA on kyllä oman lääkärin mukaan hyväksikin verenohennukseen. Mikä näillä varmaan onkin tarkoituksensa etten puhuisi ihmisille kylillä mitä Nina hoitaja pelkäsi. Kun suoraan sanoi minulle ettenhän puhu kun lähden talosta.

Kyllä on hoitohenkilökuntaa kun eivät puhu kaikesta paskasta mitä huomaavat mitä on tämmöisten hoitajien omatunto jos huomaa jotain eikä uskalla asioista puhua niiden oikeilla nimillä.

Eipä tässä mitään muuta ole kun eivät uskaltaneet hometta tutkituttaa, ja minä ihmettelin kun olin niin kauan tosi kipeä. Toki otetiin tarkoituksella Honkanen Keravalta minua kiusaamaan. Stressikin kyllä sairastuttaa meidät herkät taitelija sielut.

Kyllä ihmettelen tota ihmisten hulluutta ja näiden oikeasti hullujen tupakan polttoa. Kun Mariannekin sanoi että on hänkin vähentänyt röökin polttoaan. Helvetti noin kymmenen minuutien välein on parvekkeella se röökillä. Ja köhii hinkuyskäänsä ruokatilassa että menee ruokahalut minulta ainankin. Jouni samaten räkii ruokatilassa keuhkojaan pihalle.

Että kysyn vaan mikä on tuossa mielenterveysihmisten hulluudessa ja hermoissa kun pitää jatkuvasti röökiä vetää. Vaikka keuhkot on niillä ihan riekaleina silti vedetään kun korsteenit.

Tiukat sellijumpat vetäen heti aamusta. On taas tehoja löytynyt pitkään sairasteltuani ja tehojen laskiessa. Mutta hyvin on palautunut äkkiä tehot

Vedin tosiaan tiukat sellijumpat heti aamusta soutulaitetta, etunojapunnerruksia leveällä ja kapella vedolla , vatsa lankutuksia, selältään nousten istumaan, jalkojen nostoja selällään maaten.

Tulee radioista City marketista on joku myrkytys ebisodi siellä. Mitä myyvät paskaa ainakin keravan Prisman halpahalli myi minullekkin risan Leathermanin kaksinkertasta hintaa yrittivät siitä ottaa kotelo oli halki jouduin sen vaihtamaan toiseen.

Sama kun sanoin tytölle että myy nyt minulle semmoiset kalsarit ettei munani palele kun oli tulehdus alapäässääni enkä siihen apua saanut Peijaksestakaan. No tyttö myi mukamas hyvät kalliit kalsarit katsoin niitä poikien kämpillä näkyi kalsareista läpi ja taisin pari kertaa pestä ne ja olikohan heti reikiä niissä.

Sama kun ostin koivukylän City marketista paremmalla pohjalla olevat talvikengät marssin niillä loskassa ja paskassa kun nisti pojat eivät antaneet nukkua lähti pohjat irti kalliista kengistä. Ostin Keravan Prismasta paremmat talvilenkkarit sama juttu muutaman kuukauden niillä kävelin niin olivat rikki reikää täynnä hienot kalliit talvilenkkarit.

Vedin aika kevyesti taas kapealla otteella 60 kertaan ojentajia etunojapunnerruksia. 90 menee melko kevyesti leveällä otteella. Menee se taas hetken päästä myös kapealla otteella meni vähän tehot tossa sairasteltuani.

Toki oli se vähän fiiliksistä kyse enemmänkin ei tehoista sisulla painan läpi kyllä treenini. Minua vaan ihmetytti kun hometta oli kuulemma Matti hoitajan mukaan Jounin huoneesta pesty eivätkä tutkineet asiaa vuoden sairastelin melkein. Enkä anna asian olla vieläkään. Pitää minun nyt saada oman lääkärini todistus asiasta. On se henkistä väkivaltaa mikä on rankempaa kun fyysinen kidutus.

Katsoin R.N Kuvaa Facebookissa luki siellä että on hän menossa, seurakuntavaaliehdokkaaksi. Mummot tulivat sanomaan minulle Saalemin paikan edessä että tunnekon kyseistä kaveria sanoin tietäväni hänet. No Mummot sanoivat että pitäisi kaveri hakata. Oli vienyt kuulemma juuri paikalle tulleen mummon puhelinrahatkin. No R:Lä kysyin aasiaa sanoi sekopää että häntä mustamaalataan saa hän Asumistoimistosta ja Sossuista kuulemma tuen. Ja että häntä mustamaalataan, sanoin mitenhän on kun saatanan sekopää on minultakin lainannut kuusi kertaa viinapullorahan ja nytkin jöi yhden pullon hinnan velkaa..

On kyllä kumma jos R.N tollalailla mustamaalataan kun tosiaan on minulta kuusi kertaa pullorahan lainannut. No Keravan paskakylässä kaikki on mahdollista kun nuoruuden tuttuni nuorisotyössäkin oleva P.V

sanoi minulle että hyvä kun häntä Informoin Keravan tilanteesta että on hänkin huomannut jotain kylän touhuissa. Helvetti P.V  meni kuulemma kunnan päättäjiin. Ja jos ei helvetti tiedä mitään kylän asioista. Minä olin kymmenen vuotta pois kuvioista ja  tiedän kumminkin kaiken mitä paska kylässä tapahtuu.

Piru Pappi huseeraa kirkossa täysi PIRU on se yksi äijä. Onneksi nuorisokin haistaa läpi sen PIRUN ei pysty se kaikkia pettämään.

Säälittää vaan Kanttori kun mukava nainen on ja sanoi minulle että tee Kaitsu ABACCI nimetön ilmianto sen paska kylän touhuista. Olen sanonut että valitkaa minut kyläpääliköksi niin alkaa sielläkin kylässä tapahtumaan parannusta.

Oli meillä Nuutiset kirkossa suntiona vai siuntiona jonain Kirkon työntekijöinä. Asuivat Nuutiset seurakuntatalossa siinä kirkon kupeessa. Riston huoltomiehemme Isä teki vuosia niitä hommia Riston poikansa piti jatkaa hommia siinä kirkolla. Mutta lähtikin Risto sukulaisensa luokse vissiin johonkin saareen asumaan.

Oli silloin aina pippaloita heikko osaisille siinä seurakuntatalossa saunoimme ja seurustelimme. Jouluna oli kirkossa aina tapahtuma, nyt ei mitään vastaavaa  toimintaa kirkossa, ainakaan minä en sieltä löytänyt.

Pidin puhelimiani mukanani Lääkäri Markku Kopran puhelua odotellen. Soittikin Markku juuri kun olimme aloittamssa iltapalan. Puhuimme niitä näitä jatkamme keskustelua paremmalla ajalla.

Pidin tosiaan molempia puhelimiani mukanani, että sain Markku Kopran kiinni emme ehtineet jutella pitkään kun oli Markku kiireinen. Kirjoitin aiemmin että vaadin yhteiskunnalta korvaukset kiduttamisestani. Jos saisin lääkärin mukaani asiaan kuka minua ymmärtää ja uskoo minuun.

Olenhan ykkösmieheksi kasvatettu junnusta asti, mitenhän on asiat tähän menneet että ojan penkalla jouduin nukkumaan maaliskuussa 2017. Olenhan semmoinen sissi ja kaukopartiomies etten hetkahda pienestä. Ja pystyn vaikka lumihangessa nukkumaan junnusta asti sitä harjoitelleena.

Kyllä taas pahalta tuntuu kun kuulin hoitajien juttelua huoneeseeni tosta pihalta. Katsoin taas niitä uskottomia vetivät kaikki röökiä. Helvetti samalla parvekkeellakin vetävät missä nämä niin sanotut hullut röökäävät ja räkivät keuhkojaan pihalle hirveitä ysköksiä oli parveke täynnä kun tulin taloon.

Miten ei ole uskovaisia hoitajia tuntuu kyllä niin oudolta kun kuolevia on talossa ihan vuodepotilaita. Ja näiden pitäisi olla sisarhento valkoisia, kyllä on kaikkea muuta ei nämä säteile kukaan niin kun minun enkelini.

Helvetti näkyy Lindakin olevan röökillä. Kun tulin taloon kuulin Mariannen yskivän kuivaa kun hinkuyskää mitä äitikin yski vuoden itkin Äidille että lopettaa kun kärsin niin paljon sen tupakoinnista. Taisi Äitinikin lopettaa polttamisen kun kärsin niin paljon. Taisi siltä loppua kuiva yskänsä. No annas olla kun Marianne oli kerran tullessani taloon toimistossa astmapiippua Linda sille asetti tuumasin vaan että oletko kokeillut Nikorettoa.

Suuttuivat molemmat minulle ettei se minulle kuulu, jos ei kuulusi en siitä puhuisi kenellekkään. Mutta tajuaahan ton kun on mielisairaita hoitajatkin ei kukaan täysjärkinen polta kun räkii hullutkin keuhkojaan pihalle ja hoitajat tosiaan samalla parvekkeella polttavat. Mutta niin kun eläkkeelle jäävä Matti hoitajakin sanoi suoraan että on hekin täällä hoidossa sanoin että kyllä sen olen huomannut matkan varrella niin hulluja hoitajia olen nähnyt. Sanoin Matti hoitajalle että hulluus tarttuu.

Kyllä olisi jo aika omilleen päästä, pois näiden hullujen mielenvikaisten luota. Päänsä juoneiden ja mielenvikaisten ei näistä enään tule eläjiä.

Saisi nyt omaan asunnon Haaka olisi hienoa paikkaa asua. Lapsuuden paikoille takasin missä olen viettänyt hienoakin aikaa. Täytyykin ottaa Jaakko Pirkolaan yhteyttä jos vielä haluaisi Jaska minut tavata. Kertoi se olevansa ollut kymmenen vuotta pyörätuolissa. En siihen pirun paikkaan Nikinmäen Attendoon Jaskaa viitsinyt kutsua.

Jos nyt tänne pyytäisi Jaskan jos vielä tavata haluaisi minut. Puhui Jaakko että olisi sillä talossaan punttimahdollisuudet kyllä toisilla menee hyvin.

Sääli jos Jaska on tippunut pyörätuoliin mutta muutenhan toi tuntui pirteältä. Olisihan se mukava tavata nuoruuden kavereitani hylksi minut vaan kaikki toki minustakin kiinni oli asiat, ja elämäni oli tuollaista aina lähtö linnaan tiedossa vaikka olikin aina helpotus kun pääsi raittiuteen. Olisihan ollut mukava jos kaveritkin olisivat pitäneet yhteyttä vaikka Seutulassa pomona olleena omalla vaatimattomalla tavallani. Olisi kaverit nähneet minutkin kunnon kaverina ja työmiehenä. No kaikki on muuttunut ja mennyt eteenpäin mutta silloin oltiin niillä.

Olisi pitänyt Ana ottaa pykälään antenni hommiin olisimme yhdistänmeet antenni ja putkihommat minä olisin mielelläni ollut suunnittelussa vaikka Ykän Rinkisen Riston kanssa putkisilla. Ihmettelin kyllä pirusti kun pitkään olen miettinyt jos Järvenpäästä joutui Hyvinkään sairaalaan missä oli vissiin päivystys ellen ihan väärin ajattele. No on sieltä vaikea tulla yöllä takasin Järvenpäähän jos ei rahaakaan ole päällä.

Olin tyytyväinen kun Järvenpäähän olin muuttamassa ja tuli sinne sairaala ja tervari pohjoisväylän lähelle jos vaikka vapaaehtoistyöhön olisin sinne mennyt, no helvetti mitä kuulin olisi kuulemma putkirunkarit tehneet jotain väärin ja uudessa talossa ollut heti vesivahinko. Sama kun minun niin sanottu uhrini mihin olen syytön tiedän sen ihan tarkkaan. Jari Ropo kaverini kenen turvamiehenä olin kun nistin paskat olivat huijaamalla vieneet Jarin perintömankan. Ja siitä vissiin joku diileri palanut, oliko Jari tehnyt jutun siitä mankastaan.

Näytti Jari semmoista ratakoukkua että vetää hän sillä jos tyypit tulee ovelle. No oli Jari kaatuillut Tuulan mukaan pahoissa portaissaan siinä kämpälleen tulevissa rappusissa. Polvensa oli kipeä ja turvoksissa oltiin Hiltusen Esan Juffan kanssa Jarin kämpillä soitin Jarille Ambulanssin eivät meinanneet Jaria lähteä Peijakseen viemään oli Juffakin kun pikkupoika kun hermostuin tsirra kuskeille että viette sen. No olin yksin Jarin kämpillä joku hakkasi oveen Jari ressukka oltiin pantu vikalla junalla pummilla tulemaan Peijaksen sairaalasta. Surkeena oli siinä ajattelin ettei voi olla totta, mikseivät Jaria pitäneet Peijaksessa hautaan saakka kun maksakirroosi söi miestä pahasti eikä enään ollut mitään tehtävissä. Olen saatellut niin monta maksakirroosi kaveriani haudan lepoon, että tiesin Jarinkin elävän laina`aikaa.

Kävin kylillä Konjakilla kahdella paukulla yksikin neljä senttiä kyllä riittää lääkkeenä nytkin jäi toisesta puolet juomatta. Kävin myös mukavien turkkilaisten pitämässä kuppilassa söin pitaleipä kebabin.

Lähdin heti aamusta liikenteeseen kun olen niin kypsä tähän paikkaan ja porukkaan kun ovat kipeitä kuka mitenkin eivät ulkoile eivät oikein mitään tee möllöttävät, ruokaa, tupakkaa, lääkkeitä aamuin illoin ja siinä välissäkin ihan zompina monetkin. Nukkumaan iltalääkkeiden jälkeen kello 20, 30 suunnilleen saadaanhan näistä sillä helppohoitoisia ja hiljennetään nämä pakkolääkityksellä. Toki on monella semmoiset rikokset takanaan että voi siitäkin johtua hullun lääkkeiden antaminen.

Kävin Kelan sivulla kun oli tullut kakkospuhelimeeni viesti Kelasta, oli tullut taas siirtoa päätökseen pyytämällä 1,4,2018 -30,4,2018 tiliotteet siltä ajalta.

Kirjoitin myös Kelaan että ottavat huomioon laskelmissaan jos on tilitiedoissa vaikka 80 euroa seuraavalle kuulle hyvää mutta aukiolevia laskuja vaikka 380 euroa eivätkö voi ottaa sitä huomioon seuravissa laskelmissaan. Sotii periaatteitani vastaa pettää tuollalailla tili tyhjentämällä loppukuuksi. Eikö Kela tajua että kaikkihan noin tekee jos siitä on kiinni seuraavat korvaukset.

Soittelin Ulosottoviranomaiset läpi kun luki ettei mene luottotietoihin pelkistä veronpalautuksista perinnät. Epäilen koko perintä hommaa kun Harri ei uskaltanut kertoa asiaa pitäähän minun alkaa jotain tekemään asioitten eteen muutenhan minulle nauraa naurismaan aitakin. Kun vähiten sitä odottavat silloin isken. Pitää minun saada naamioitua itseni etteivät tunne minua kylillä ihmiset.

Sanoin suoraan rotta Harri Kangasmäen nimen ja sen lössi pitäisi saada myöskin kiinni ketä on ollut mukana hommissa. Kun minulle riittäisi vaan tunnustus asiasta en halua olla epätietoisuudessa asioissa.

Tulee taas perkele Pekka Perästä juttua Talvivaaran saatanoista saa vissiin Perä valitusoikeuden korkeempaan oikeuteen. Paljonkohna ovat saastuttaneet ja tuhonneet luontoa. Minun juttuani ei kuulemma korkeempaan olisi otettu.

Saastat Suomalaiset on ollut uskon soturit kaiken aikaa kuulolla näillä kidutusvuosillani. Ei taas ole kun ajan kysymys kun taas rymähtää jossain.

maanantai 21. toukokuuta 2018

Pahus kun oli minulla Aavan lääkärin Markku Kopran kanssa puhelin aika tänään. Karman laista kiduttamisestani miten JUMALA KOSTAA IHMISKUNNALLE.

Jätin soittopyynnön Aavaan äsken tuli sieltä soitto minulle Markku Kopralta oli mennyt jo puhelinaika ohi tälle päivälle. Oli Markku soitellut minulle pariin puhelimeeni sillä välin kun olin muualla puhelimen äärestä. No sain uuden puhelinajan huomiseksi 22,5,2018 Tiistai kello 16 jälkeen.

Hyvä niin kunhan nyt saisin Markulta kunnon tapaamisajan . Miten on vaikuttanut kiduttamiseni Psyykkeeseeni miten on elämäni pilattu.

Onko ylipäälikkönne sovitellut Turkkilasten ja Kurdistanin sotureiden riitoja. Minä lähdin 96 vuonna Turkissa hihnoista kun otin suomalaisen kanssa yhteen siellä lukekaa tekstejäni hienosta turkin kansasta .Entä Alfa uroksien Suomi ensin miehien mitkä olivat täysin pellejä. Asemaaukiolla kun Hostellissa yöllä koneeltani katselin olivat maahanmuuttajat ja Suomi ensin miehet ottaneet yhteen asema aukiolla.

Yritin puhua niin sanotulle Alfa urokselle keneltä meinasi lirahtaa housuun kun Pappi Marianne vai mikä se nyt oli Toiviainen tuli siihen puhuttamaan Alfa urokseksi sanottua.
Puhuin Suomi ensi miehille Isoisästäni kuka ei antanut viedä kättään rintamalla vaikka räjähtävä luoti vei melkein sen käden. Tuli hän sillä kädellään vielä toimeen Keravan Ornossa työkaluviilarina.

Tätini uhrasi elämänsä autellessaan mummoa ja veteraani infalidi isoisääni kotona niin kauan kun jaksoi ja hoitaen vielä tervarissakin heitä. Isältäni kuka teki vuosia ilmasta työtä suojakotiyhdistyksellä valvojana mäkimaalla ja palomäessä yötä myöten piti olla valmiina kun ei uskaltanut mennä vissiin Sossu Sulo Nykänen sinne eikä Uskovainen Aatto Valkonen kun pojat olivat kaikki maistissaan. Tädiltäni jäi pieni perintö piti hänen minulle jättää mummon veteraani mökki mihin inkeri tätini laittoi minulle kymppitonnin nunna uuninkin.

Mökistä jäljellä piippu pystyssä kun sodan jälkeen kerrostalohuoneistokin mennyt ja minulla ei asuntoa. Sanotaan ettei rahalla vaan rakkaudella on se ihan paskapuhetta minä sain sen aikaan raukkautta kun rahani riittivät kun rahani loppuivat alettiin minua uhkailemaan ja putkilla hakkaamaan päähän ketjulla yksi sekopää meinasi prismassa lyödä seurasi minua sisään kauppaan iso kettinki lukko lyöntivalmiina.

Sanoin vartijalle että tee nyt jotain minun kallis pyöräni jäi auki pihaan. Sanoi saasta vartija minulle kun omenan olin ostanut että varastitko omenan joku herra huusi että kaveri osti ompun. Keravan Elvikseksi sanottu Maukka oli samalla penkillä ketjun heiluttajan kanssa jotain paskaahan se sille sanoi minusta. Miten Maukka Elvistä kaikki paapoo ja juotattaa kun yhtenä valehteli minulle tämmöistä reissua. Kostoa ja kauhua kidutusta lapsienne itkua ja kauhua.
Sitä katsokaas ääliöt sanotaan karman laiksi. Minä olen yrittänyt rakkaudella hoitaa teitä ja lapsianne kun eivät kotoota rakkautta saa mutta Tätini perinnöt panin menemään kun ei niin sanottu poikani minusta yhtään välitä vituttaa vaan kun annoin sille melkein kymppitonnin arvoisen kultavitjan se oli minulle tarkoitettu ei sen ääliön kaulaan. Olisin pojalleni antanut vaimokseen enkeli tytön kuka olisi perheineen minua rakastanut. Ihania luistelija tyttöjä oikeita maanpäällisiä enkeleitä. Ottikin tuommoisen muijan no luulin kyllä että pääsisin rakkauteen kun siviiliin pääsisin mutta haksahdinkin paskaan.

Teki Isäni työtään oman pienen telkkahuollon ohessa . Isäni rahat vei osan rotta Harri.K. porukoineen ja edunvalvonta loput lypsivät minua jatkuvasti. Alkoi ämmä maistaraatissa Hyvinkäällä piipittämään että nyt se voidaan purkaa edunvalvonta kun hän näkee minut siinä.

Sanoin että kiitos vaan kun tilini on nollilla.

Tulin vittuillessani tähän taloon kun kuulin että Raaseporin lääkäreitä jos onkin Homo sieltä nuoruudestani järjestänyt kaiken. Kun työnnettiin tohon naapuri kämppääni Honaknen Keravalta minua stressaamaan.

Oli hieno juoni henkilökunnalta kun lopetin lääkkeet otettiin Keravalta Honkanen minua kiusaamaan. Tiinasta en olisi uskonut tuota mutta kun oli ensimmäinen tapaaminen Tomas lääkärin kanssa oikein antoisia ei ollut se moksiskaan että olin lääkkeet jättänyt. Ei puhuttu Tomaksen kanssa mitään mielenterveydestäni vaan VIINA PIRUSTA MIKÄ ONKIN MINULLE DIAKNOOSI.

Olen vaan niin äärimmäisen herkkä tapaus. Toisella kertaa tuli Tiina palaveriin meni se ihan vituiksi sanoi Tiinan piru että voivatko he antaa lääkkettä minulle. Tomas meni ihan sekasin alkoi sekin puhumaan että jos tulee takapakkia minulle voi tulla osasto reissu. Ja kummasti kun aloin ääntä pitämään kaikesta paskasta ja tärkein olin noin 7 kuukautta kipeä eivätkä home vahinkoa tutkineet eivät Tiinan mukaan uskaltaneet minä koko ajan kipeänä olin.

Luuleeko nämä saatanat että kaikki on kuitattu. Ovat nämä Kapot Mengelen kätyrit pahempia kun itse pääpiru kun olette tapetilla kaikki siinä edessämme. Ja kun minä näen jo päältä kuka kukin on on minua teidän turha pettää.

Sääli Tiinaakin kun tuntuu ihan meikäisiltä mutta jos on auktoriteetin pelko noin kova ettei uskalla yhtä terveystarkastajaa kutsua paikalle. Nyt on vointini ollut taas parempi.

Onhan tämä yliherkkyyteni tosiaan monesti minut sairastuttanut. Mutta kyllä on ihmeellistä miksei Teuvolle voida antaa pientä unilääkettään ja viimeistä tupakkaansa jo yhdeksältä kun rauhoittuu se aina siitä puolikymmenestä illan viettoon. On se ihan vittuilua ettei voida puolta tuntia joustaa kun muitakin on silloin viimeisellä röökillään

Kyllä on taas piru kaikissa tässäkin talossa, vahvasti on tänäpäivänä PIRU läsnä näissä hoitajissa. JUMALA VIENYT ÄLYN IHAN TÄYSIN NÄILTÄ.

Menin H. ja S hoitjan  kanssa ulkoilemaan sanoin H:Le että katso miten iso pörriäinen olikohan sudenkorento. H. näki sen alkoi S. tapojensa mukaan katselemaan seinille että puhuin homeesta katsoin sekopäätä ja sanoin sille etten homeesta puhunut yhtään. Alkaa omatunto soimaamaan näitä hoitajia kun eivät uskaltaneet tilata tervyestarkastajaa taloon. Vaikka minäkin siitä puhuin ja sanoi Matti kaikille ruokatilassa että J:n  huoneesta pestiin hometta pois. Minä en kyllä huvikseni ole yli puoltavuotta kipeä ja epätietoisuudessa sairastumiseni syytä tietämättä.

Olen S:Sle sanonut ennenkin siitä kun on minulla ollut tärkeetä asiaakin alkaa saatanan sekopää aina selittämään jollekkin ohikävelijälle jotain muuta. Ja tämä ei ole jäänyt vaan yhteen kertaan. Onkohan että ovat nämä kaikki Jehovan todistajia eivät vaan uskalla sitä myöntää. Veetikin nuori kolkko kylmä kaveri oli näköjään Jehovan todistaja. Ja oli täällä hommissa tommoinen sekopää, näin sen heiluttvan Jehoville tuohon naapuri tontille ja näin sen siellä pippaloissa olevan. Ovat nämä toiset yhtä oudon tuntuisia ja kolkkoja kun olen huomannut Jehovan todistajien oleva.

Kumma kun sain isolla työllä T:n  hoitajan paljastamaan että pelkää he kiinteistön omistajaa home tutkimisesta. No T lauloi sen minulle suoraan kun niin viisas olen ja saan ihmiset tunnustamaan kaiken minulle. No sanoi N hoitaja suoraan kävelyllä ollessamme että jotuu siinä poraamaan seiniä ja lattioita vermuuden saamiseksi. Sanoin sille että isäni naapurissa oli vesivahinko ja tuli isän puolelle tiiliseinän läpi hometta.

No N sanoi minulle suoraan ettenhän puhu ihmisille asioista kun lähden täältä sanoin että puhun jokapäivä viisaiden kanssa ketkä asiat tajuavat. No annas olla juuri kun piti olla M johtajan ja M hoitajan läksiäs tilaisuus Puistolan seurojen talolla. Järjestivät minut Lohjan Psykiosastolle etten pystynyt puhetta pitämään vieraille talomme epäkohdista ja homeepäilystä.

Kumma kun olimme tuolla M:n  päässä kun joutuu se jalkansa takia rullatuolilla liikkumaan. Puhuin M:le  home asiasta tulihan N esittämään siihen tiskin takaa. Että hän oli edellisessä paikassa homemestassa ja hän nosti heti haloon. Taisi vielä sanoa ettei T tuommoista ole sanonut en nyt ihan muista millä sanoilla toi ne sanoi mutta tuohon tyyliin kumminkin.

Eli mikä on näiden OMATUNTO JA MITÄ SITTEN KUN ALKAA SE KOLKUTTAMAAN. Minä nyt olen yliherkkä ottamaan sairaudet itseeni mutta kyllä jo minun sairasteluni olisi pitänyt tutkia. Kun yleensä olen ollut kun terveyden perikuva. Ja tänääkin alkoi sossumme kuka ei mitään asioitani meinaa hoitaa. Esitti parturin Tarjan aikana jotain kun alkoi M lipomaan voihan olla väärässäkin mutta kumma oli kun minulle alkoi perkele tiuskimaan kun kovistelin keittäjää. Vaadin tilaamaan mausteteetä mitä hullut urakalla tekee työkeskuksissa on se ilmaista työtä melkein kai nämä sitä halvalla saavat. Sanoin myös että tilaa kymmeniä purkkeja Hunajaa kun se säilyy ja on terveellistä ja hyvää moneenkin vaivaan.

Kumma kun olen hunajsta puhunut aina. Nyt olikin haavauma sormessani alkoi nuori hoitaja kuka juuri sai opiskelunsa suoritettua selittämään. Että Matti onkin keksinyt yhtä-äkkiä hunajan terveellisyyden. SanoiN saatanalle että kukahan tässä on puhunut vuoden hunajan terveellisyydestä. Kun yksikin  O  nikotteli kun sanoin jo tullessani että panee hunajaa kahviini nikotteli pitkään että kahviin hunajaa meinasin jo ääliölle hermostua sanoin että minähän sen juon eikä hän. Ja sanoin etten tykkää kahvin maustakaan mutta hunajalla sitä menee vähän.

OLEN PALOVAMMOIHINKIN KÄYTTÄNYT HUNAJAA JA PORKKANA ÖLJYSTÄ TEKEMÄÄNI YHDISTELMÄ SEOSTA.


sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Outo yö lääkkeet otettuani huono uni oli lääkkeillä. Vaikka menin aikasemmin nukkumaan. Nyt vieläkin vähän tokkurainen olo, ei hyvä ollenkaan.

Joo tuli nukuttua aika pitkään mutta kemiaa päässä ei hyvä uni ollenkaan. Ei vastaa lääkeillä nukkuminen selväpäistä unta ollenkaan.

Vedin sellijumppaa äsken ja vedän vielä kohta kunnolla, tekee se niin hyvää koko kropalle ja psyykkeelle pää pelaa hvyin kun veri kiertää päässäkin kohisten.

Emmi sanoi eilin illasta kääkkeenjaossa että jätän dosettiin jos en ota lääkkeitäni, olin pakotettu ottamaan vaikka tuntui Emmikin tietävän että ne lavuaariin kippaan.

Otin ihan vittuilessani olisinhan voinut vedota siihen etten Lohjan psykiosastollakaan ottanut koko aikana ja passittivat kuntoutuneena kämpille.

Ottaa kyllä päähän pelleillä lääkkeen otossa kun en ota sanovat hoitajat ja lääkärit että nyt olen hyvässä kunnossa kun syön ja kun syön
 sanovat että nyt olet sairas vaikka otan lääkkeeni. Eikö olekkin ristiriitanen asia läkkeidenhän pitäisi auttaa ja parantaa.

Kohta päästään aaumupalalle 40 minuuttia vielä, onkin hiukan nälkäkin minulla jo hiukan. Pitää nyt lääkkeet huijata taas ottavani.

Kyllä olisi hienoa jos olisinkin saanut rahoituksen tommoiseen kun syäpuron paikka. Olisin vaan ottanut uskovaisita henkilökunnan vanhanliiton miehille. Semmoista haaveilin aina  junnusta asti kun olivat minulle kun isiä ja veljiä.

PÄÄSTÄISIIN RAKKAUTEEN VIELÄ VANHOILLA PÄIVILLÄ.

On tarkka hoitaja hommissa illastakin eli taidan olla pakotettu ottamaan lääkkeeni koetan huijata sitä. Sotii vaan periaatteitani vastaan niin perkeleesti huijata jatkuvasti lääkkeenotossa. mutta kun menen niin huonoon kuntoon lääkkeillä en pysty nukkumaan kusen mihin sattuu.

Tunnin päästä on iltapala ja lääkkeet katson jos pystyn huijaamaan hoitajaa kerran toimistossa saasta halusi kytätä suuni helvetti mitä saatanoita nämä hoitajat ovat.

Yhdelle yksi päivä sanoin miten on kun on oma lääkärini sanonut minulle että on ASAN Ratiofarmin verenohennus lääkkeen käyttö ehkä kymmmenen vuotta elinikää lisää kun sitä käytän. Kummaa verenvuotoa oli nenästäni ja nieluun pukkasi sitä parina päivänä ja nämä eivät uskaltaneet tutkia johtuiko yhdestä huoneesta kuulemma löytyneestä homeesta. Lopetettiin Asa hoitajien toimesta.Yhtä  hoitajaa puhutin viimein toi paljasti kun juoni olen saan nämä vasikoimaan kaikki kun niin Nero olen puhuttamaan näitä.

Paljasti  että pelkää kiinteistön omistajaa tutkituttaa hometta. Minä en hupia kipeä ollut kahdeksaa kuukautta vaadin semmoiset korvaukset muutenkin Mehiläisiltä olisi palanut Hiekkaharjun Mehiläinenkin ilman minua varmaan, kun ei palokunta tehnyt mitään kun päivällä savusi toimistossa ja aamuyöstä meinasi lehahtaa lukittu ruokavarasto.

 Hälyttimiä ruuvailivat jatkuvasti ei yöpäivystystä. Ja minua pidetään hullun kirjoissa vaikka saan tehdä monen ihmisen työt. Noroa oli jatkuvasti Mehiläisen Hiekkaharjun yksikössä ei vastannut Miko yöllä päivystyspuhelimeen paperilla sain pestä yöllä käytäviä kun Merja oksenteli pitkin käytäviä.

Kysynpä vaan missä korvaus kaikesta työstäni ja minä vielä jouduin makselemaan koko eläkkeeni ja asumistuet Mehiläiselle. Ja paljonko vielä kunnat maksaa eli miettikää nyt vähän ketkä minun työpanoksestani tienaavat.

Sähköhoidosta sain taitelija suvun tyttären pois rakkaudellani. Missä kaikki kiitos ja ennenkaikkea raha kun rakkaudella ei mitään saa vaan rahalla saan kaikkea rakkautta niin paljon kun haluan.

Ja siitä on ihan näyttöä kun tätini pienet perinnöt laitoin menemään. Tätini uhrasi elämänsä hoitaessaan isoisääni ja mummoa ihan hautaan asti kotona ekaksi niin kauan kun jaksoi ja sitten vielä tervarissa. Isoisäni ei antanut viedä kättään rintamalla vaikka räjähtävä luoti vei melkein käden siltä.

Tuli vielä työkaluviilarina toimeen sillä Keravalla Ornossa. Isäni teki vuosia ilmasta työtä valvojana suojakoti yhdistykselle Mäkimaalla ja Palomäessä yötä myöten valvoi poikia minä toki taustalla mukana hommissa vaikkei koskaan tarvinnut minun pojille ärähtää.

Helvetti Isäni pienet perinnöt vei Yksi Rotta kavereineen tilinsiirrolla olivat nostaneet rahojani ja kun kiinni ottivat minut hupia vuosiksi vei edunvalvojan kautta kaikki minulta.

KOSTAKAA NYT JO USKON SOTURINI KUN RUKOUKSENI OLETTE KUULLEET.VUOSIEN KIDUTUKSENI PITÄÄ KOSTAA RANKEMMAN MUKAAN. SYYLLISET TÄYTYY SAADA VEDETTYÄ TILILLE VUOSIEN KIDUTUKSEENI. TUPLATEN OTAMME KÄRSIMÄNI VUODET TAKASIN VIEMME NÄILTÄ KAIKEN. JUMALAN OMAT TIETÄVÄT TEHTÄVÄNSÄ.

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Toodella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua ...