keskiviikko 19. heinäkuuta 2023

Päivä kohta lusittu niin sanotusti. Hyvin nukuttu aamuun pari kertaa uniin heräten. Italialaisessa ravintolassa käyty kiva pikku paikka saan siellä hyvää kohtelua osakseni.

Toki kun käyttäytyy itsekkin hyvin, saa myös sen mukaista käytöstä osakseen kuppilassa kun kuppilassa. Toki monetkaan eivät kyllä örveltäjiä siedä ruokaravintoloissa ainakaan. Minäkin viihdyn fiksuissa paikoissa, en räkälöistä yhtään välitä palaa niissä hihat helposti. Örveltäjät saa olla minun puolestani omissa pippaloissaan. Minä vien porukkani fiksuihin paikkoihin. Mitä sitten on väliä jos itse on samalla tasolla rähinäviinaa päässä. Mutta kevyesti konjakkia maistellen ei synny konflikteja kenenkään kanssa, se kun ei ole niin sanottua rähinäviinaa. Nykyään vaan junnaa asiat paikallaan en ole enkeleitäni löytänyt pitkään aikaan, no tässä talossa on yksi samanlainen intiaani kun minäkin. Minussa on myös samurain henki annan ihmisten tehdä pahojaan aikansa, mutta jos eivät itse tajua paskaa tekevänsä ja pahinta, kun pilaavat toiset toisten elämää pahoin. Silloin alkaa pikkuhiljaa mittani täyttymään. Ja se kun keittää yli alkaa irtopäitä lentelemään. Se ei vaatisi taas kun yhden rähinäviina pullon oton niin taas alkaisi kostaja minussa toimimaan. Kun se saatanan pahuus pitää hyvyydellä poistaa. Ja ainoa on mitä monet uskoo on väkivalta pelko ja kauhu. Olette kiduttaneet minua niin kauan ja tulette vielä näkemään että väärä on ollut kohteenne. Joku sanoo että pitäisi antaa vihollisille anteeksi. Ja ei varmaan mene minun kohdallani noin kostoa kaikille minulle tai läheisilleni paskaa tekeville. Katsokaa kun vaan merkkaan niin alkaa vihollisia sairastumaan ja tapetaan niitä ja kuka häviää mihinkin. Kunhan saan poistettua viholliseni koko paska porukan silloin saan vasta rauhan itseeni ja sielulleni rauhan. Silloin alkaa maailma pelastumaan rakkaudella ei pysty ketään pelastamaan. Onhan tämä nyt nähty vuosien saatossa muuta eivät saatanat usko kun radikaalia toimintaa. Siksi soditte niin paljon maailma palaa kaikella tavalla ja te ette ymmärrä tehdä parannusta. Voisi kauhun tasapaino löytyä ja maailmanne voisi vielä pelastua. Kunhan ihmiset sen tajuaisivat maailma palaa ja ihmiskunta matkustaa tuhoonsa katsokaa mitä mullistuksia tapahtuu kaiken aikaa. Miksette tee parannusta ja hyvät ihmiset ota mikä heille kuuluu. Maailman lopun aikaa elätte miksi näin haluatte tehdä. Taivaani itkee kun toisinkin voisitte toimia.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Päivä mennyt mukavasti kun nukuin pitkästä aikaa paremmin. Tuvalla käyty kahvittelemassa ja seurustelemassa ihmisten kanssa. Tykkään siellä käydä kun se seurakunnan toimintaa on.

Alkaa ilta tulemaan tänään taas aikaisemmin nukkumaan yritän. Että olisin taas huomenna virkeä, ja sydänvikaisena tarvitsee lepoa ja aivotki...