sunnuntai 30. huhtikuuta 2023

Yö on jo pitkällä aamusta olisi minulla keittiö vuoro. Mutta tykkään kirjoitella yöllä kun ei ole pahoja henkiä ilmassa, niin sanotusti puhun suoraan JUMALIENI KANSSA.

Olen aina ollut yöeläin TIIKERI minussa herää aina yöllä. Eläimen vaistoni saa vallan silloin, millä olen selvinnyt 7 tulipalo tilanteesta pelastaen varmaan ihmisiäkin. En ole ihan täältä siksi minua ei oikein ymmärretä. On minulla suora yhteys TAIVAALLISIIN SOTAJOUKKOIHINI. Jos sen vaan ymmärrätte oikealla tavalla kun JUMALA loi ihmisen omaksi kuvakseen. Kunhan vaan kaikki löytäisivät itsestään sen pienen JUMALAN. On ihmiskunta vaan pilannut maailmaani niin pahoin. Miksi siis näin aikojen alussa oli toisin, intiaani ratsastaa aina ilman satulaa. Mikä on tullut ihmiskuntaan että tämä JUMALANI PARATIISIKSI TEKEMÄ MAA PLANEETTA pitää väkisin tuhota. Juoksette oravan pyörässä rahan hallitessa elämäänne. Miksi näin miksette anna kaikille mikä heille kuuluu. Miksi teette paperista niin arvokkaan. Yksi elämä tätä aikaa pitäisi se olla kaikille hyvää aikaa mutta ei näin ole. Toisilla on mutta toisilla ei jakakaa onneanne muille ketkä sitä tarvitsevat kun rahanne ratkaisee ihan kaiken tätä aikaa eläessämme. Nyt nukkumaan että pääsen aamusta vapaaehtois työhöni. Toki olen hengellinen johtaja mutta pitää tätä maallistakin puolta hoitaa. Siunattua yötä koko maailmaan toivotaan että henkeni vaellus kohtaa yön aikana maailman päättäjätkin. Muuten alan taas harrastamaan VOODOOTA ja alkaa päitä tippumaan.

Yö on pitkällä eikä uni tule vituttaa tämä maallinen vaellus niin paljon. Kun ihan kidutettuna on joutunut olemaan raha ratkaisee rakkautta ei ole sen konkreettisesti kokeneena odotan vaan kaiken loppuvan maailman lopun aikaa elämme.

On elämä ilman rahaa helvettiä kidutetaan minua kaikella tavalla kiristetään joka taholta, rahani vietiin isäni rahat ja perinnöt vei yhteiskunta ja rosvot. Kaikki turhaa koko elämä on turhaa olen kironnut syntymääni lapsesta asti. Vankiloissa viihdyin 12 kertaa lusineena työsiirtoloissa monesti vankiohjaaja olin Riihimäen keskusvankilassa sekä urheiluvetäjänä Seutulan työsiirtoloissa. Luulin aina että saan vangeista apua heitä niin paljon auttaneena vankiloissa. Olin jo junnusta lähetystyö nuorissa ruotsia myöten. Sanovat että JEESUKSEN veri vapauttaa synneistä. Minulle se on pisarakin kun valtameri. Jos jonkun veri olisi pelastanut jonkun miksi minä suuri hyväntekijä kärsin niin paljon. Monet saatanan raamattu uskovaiset paljastaneena miten paljon sen kirjan varjolla paskaa tekevät. Kumarran mielummin MEKKAAN KOHTI kun siellä ei oikein naiset huoraa kun huorat ovat pilanneet niin paljon elämääni. Olin 7 vuotta yksin huoltaja isäni pilatessa poikaa niin pahoin. Annoin pojan äidilleen kun miehen löysi itselleen ja lopetti tutuille kavereillenikin perseensä jakamisen. Kumma vaan se saatanan poika sanoi minulle hyvästi äiti onkin nyt niin ihana. Kannattiko sitä saatana äpärää hoitaa ja kärsiä isäni sitä pilatessa kaiken aikaa kun isäni päässä oli kaiken aikaa että äitinsä huora oli. Olin nuorena huseeraamassa Seurakunta opistolla, siellä opiskeli kaverini ja yksi kaveri kenen veljen kavereineen melkein viilasin Karkuun Riihimäen keskusvankilasta, jäivät kaverit kiinni yöllä maalaamon katolta. Sain luther opistolla joltain järvenpään panolta tippurin. Oli poikien puoli eripuolella tyttöjen kanssa kuljin parvekkeen kautta sisään sinne. Tytöt otti minut aina omalle puolelleen ennen kun meni väliovi kiinni. Siitä aloin panemaan jonossa niin sanottuja JEESUKSEN morsiammia. Ehdin tartuttaa tyttöjä siellä ennen kun huomasin munassani outoa kun visvaa valui ja kuseminen sattui. Menin lääkäriin totesivat tippurin ja tipis kysyi kenen kanssa olen ollut nolona sanoin että olin Tuusulan seurakunta opistolla Luther opistolla. Tipis sanoi että herran jumala Kai siellä oli sata tyttöä. Sanoin etten ihan kaikkia ehtinyt tartuttaa kun Rehtori sanoi että pitää minun häipyä sieltä panemasta niitä JEESUKSEN MORSIAMMIA. Kai ne kaikki panoni olivat MARIOITANI. Että kiitos vaan ja onnea ÄLÄ TEE HUORIN ja muuta mukavaa paskaa.

perjantai 28. huhtikuuta 2023

Heräten kello 7.15 hyvällä fiiliksellä kaikesta paskasta huolimatta.

Heräsin tosiaan kello 7.15 melko hyvin levänneenä. On uneni kärsineet tämän palvelutalon aiheuttaman stressin takia. Muuten hyvillä mielin vedin kahvakuula treeniä aamusta heti. Kävin suihkussa ja nyt tarinaani odottaen aamupalaa. Harmittaa vaan tämän sadistisen maan touhu kun en saanut toimeentulo tukea Kelasta enkä sossusta. Vaikka olen minimi toimeentulolla elävä ja laskuja on minulla mitkä kuuluisi ottaa huomioon toimeentulotuki hakemuksessa. Kyllä on saatana että suomessa ihmisiä kidutetaan rahan takia kun laskua laskun perään työnnetään eikä tulot riitä niihin, kun minäkin olen eläkkeellä. Apteekista en enää saa mitään laskuun ulos eikä pienet rahani riitä lääkkeisiin. Miksei kansa tee kapinaa kun meitä on paljon samassa pinteessä olevia. Harrat vaan porskuttaa ja kerää potin. Toisilla on asiat hyvin mutta ei meillä niin sanotun paskasen työn tekijöillä. Olen tehnyt tutkivaa journalismiani vuosia suomen saatanallisesta sairaan hoidosta. Sain varmaan paljatuksillani hirviö paikan Nikinmäen Attendon paikan lopetettavaksi. Mutta kumma vaan tuntuu olevan paikat kompuksessa keskenään.

Heräten kello 3.28 tähän saatanalliseen maahan. Palvelutalomme aiheuttama stressi vaikeuttaa elämääni pahoin. Kostoni on alkanut tuottamaan tulosta.

Muuttui tyyli niin pahoin palvelutalossa en ymmärrä miksi näin on. Kaikki näytti alkuun hyvältä treenit sujui, nyt kaverini ketä opastin salilla lopetti treenit. Alkoikin henkilökunta niin oudoksi en siihen syytä tiedä. Mutta nyt mennään näillä yritän vaan luovia talossa niin kauan kun saan oman asunnon. Kovaa tämä on muttei voi nyt muuta. Harmittaa kovasti kun likistetään minua laskuille kun en saa millään toimeentulotukea kelasta enkä sossusta. Vaikka se on lakisääteinen asia kun olen minimitoimeentulolla ja laskuja on minulla paljon mihin ei rahani riitä millään. Vituttaa tämän maan touhut niin paljon on tässä maassa asiat niin persellään kun olla voi. Köyhää kyykytetään kaikella tavalla ja se on todella stressaavaa touhua. Pankki toiminta ja kelan touhut ihan vitullaan ja kun niistä ei saa millään meille kuuluvia tukia ulos. Kyllä niin paljon vituttaa kun tähän saatanalliseen maahan jäin. Isoisäni lunasti maaan minullekkin kätensä melkein uhraten sodassa. Minulta huijatiin rahani kaikki vaikka olen auttanut ihmisiä kaikella tavalla. Linoissa viihdyin 12 kertaa lusineena Vankiohjaajana toimin Riihimäen keskusvankilassa sekä Seutulan työsiirtolassa urheiluvetäjänä. Mutta siviilissä on kaikki ihan vituillaan ilman asuntoa kuljin ei ruokaa ei juomaa talvipakkasella pyörälläni ajelin yötä myöten kaupungista toiseen. Kyllä niin saatanan paljon minua vituttaa uhraukseni tämän saatanallisen maan puolesta. Ja kaikki täysin turhaa nyt vaan odotan kaiken tuhoutuvan eiköhän tässä ala pikkuhiljaa jotain tapahtumaan. Olen kärsinyt niin paljon nyt on aika muiden kärsiä pahat tekonsa. Minulla on ollut aikaa odottaa kostoni on alkanut tuottamaan tulosta. Mukavaa kun viholliseni ovat alkaat vanhenemaan tulee rosvoa ja poliisia viimeistä voitelua hakemaan, sanon vaan monille että terve menoa helvettiin. Ja minä siitä nautin kenellä syöpää kenellä muuta, nauran heille ja nautin kun kärsii viholliseni pahoin ennen kuolemaansa.

torstai 27. huhtikuuta 2023

Iso pyörä on lähtenyt käyntiin on ihmisten silmät alkaneet avautumaan. Pyörii ulkomaan alamaailmaa siellä täällä. Linnojen niin sanottu MAFIA on laaja.

Taivaallinen jumalan sotajoukkoni on yhdistänyt voimiaan. Eiköhän työni ala poikimaan ja saamme oikeutta maassamme. Isoveli valvoo niin sanotutusti ei ole mennyt työni hukkaan vankiloita kiertäneenä 12 kertaa aina pienemmät ja heikoimmat huomioon ottaen. Ketään emme niin sanotutusti rasittaneet, mitä saan nykyään ottaa vastaan päivittäin se on henkistä väkivaltaa, intiaani kestää fyysistä kipua paljon mutta tämä suomalaisten minuun kohdistama henkinen väkivalta alkaa ylittämään ja käsitystyskykyni. Mutta aikansa sitäkin sanoi pässi kun päätä leikattiin, jos yskän ymmärrätte. Minä en tee mitään se on JUMALANI tekevä jos eivät saatanat ymmärrä elinaikanaan tehdä parannusta, me sanomme että paha pitää poistaa hyvyydellä niin sanotusti. Teen hyvää ihmiskunnan hyväksi mutta saatanat lyövät kapuloita rattaisiiin kaikella tavalla. Ja todella pahalla tavalla, henkinen kiusa alkaa ylittämään ja sietokykyni ja se voi olla etten enään pysty sitä estämään mitä maailmassa tapahtuu. Itsehän olette puolenne valinneet ja se puoli vie teidät helvettiin ja sen takaan että se ei ole teille paholaisille mukava paikka kun JUMALANI JA SEN POIKA EIVÄT TYHMIÄ OLE.

maanantai 24. huhtikuuta 2023

Kaikki taas vituilleen tuli Keravan kaveri palvelutaloomme. Kertoi se että olisi sillä minulle vuokrata asunto Keravalta missä olisi tuttuni liikemies ajoiltani isännöitsijänä. Mutta menikin kaikki vituilleen veti kaveri kumma vaan asian jäihin.

Olin niin iloinen että pääsen pois tästä palvelutalosta mikä todella ahdistaa minua vaikka alkuun olivat erittäin ystävällisiä ja mukavia mutta kummasti tyylinsä muuttuikin. Lukekaa siitä olen paljon asiasta kirjoitellut. Kaveri kertoi että asuonto olisi kalustettu televisiot pesukoneet ja kaikki. Ja tosiaan tuttuni vuosien takaa isännöitsijänä. Aloitin keravalla televisiohuollon ja kolmosantenni huollon siitä tutustuin Isännöitsijään kuka oli samalla alalla silloin. No piti sunnuntai aamulla lähteä kaverin kanssa katsomaan asuntoa keravalle kumma vaan se istui hoitajan kanssa alhaalla ruokalassa. Sanoi hoitaja että haluaakin kaveri mennä yksin. Sanoi kaveri minulle ottavansa tarvittavan lääkkeen kun oli se ääniä kuullut yöllä. Helvetin mukava kaveri ostivat ne perheineen tuttujeni pesulankin keravalta. Eli omaisuutta on kaverin takana halusi se vaan minua auttaa kun vaan asunnosta on kaikki kiinni. Tarvitsen jo tässä iässä jonkun turvasataman kun olen niin paljon uhrannut ihmisten eteen pannen omaisuuteni ja terveyteni likoon. Mutta tuntuu vaan että taistelen vaan yksin tuulimyllyjä vastaan kun kaikki vaan lyövät kapupuloita rattaisiin. Olisihan asiat toisin kun olisi minun vankitoverini hengissä kun 12 kertaa olen ollut linnoissa työsiirtoloissa paljon seutulan lentokentän työmaallakin olin usein olin siellä myös urheiluvetäjänä. Riihimäen keskusvankilassa olin monesti siellä toimin myös vankiohjaajana ja siellä sanani oli laki. Joten en ole tottunut ottamaan paskaa vastaan henkilökunnalta. On elämääni pilattu niin paljon vuosia ihan kidutettuna joutunut suomessa olemaan. Olisin häipynyt aikoja sitten tästä sadistisesta maasta, mutta jäin tähän maahan kun isoisäni lunasti maan minulle menettäen melkein kätensä sodassa. Mutta turhaan sen teki kun jouduin kidutetattavaksi tässä sadistisessa maassa, mikä piti olla isänmaani mutta pahasti olen pettynyt kaikkeen. Mutta kosto elää on alkanut maailmassa tapahtumaan maailma palaa odotan vaan pahinta. Minulla ei ole mitään menetettävää mutta teiltä menee kaikki. Minä olen taivaspaikkani lunastanut mutta te että ole kukaan. Se on JUMALANI suurta suunnitelmaa minulle JEESUKSEN veri on pisara kun valtameri. Teille annettiin mahdollisuus olisitte antanut minulle kaikki mitä tarvitsen silloin olisin teidät taivaan temppeleihin siunannut. Minä annoin kaikki omaisuuteni minkä vielä vääryydelläkin minulta veitte. Mutta sen vaan sanon että kadutte vielä syntymäänne kun sen tiedän tarkkaan mihin saatanaan menette kun se ruumis kuolee mutta sielu elää. Hykertelette niin sanotusti vaan ristin juurella toiset ovat tehneet jotain ja he ovat taivaspaikkansa lunastaneet.

torstai 20. huhtikuuta 2023

Hyvää yötä koko maailma ja rauhaa ja rakkautta hyville ihmisille. Paha vaan pitää poistaa hyvyydellä silloin maailma pelastuu.

Nyt nukkumaan ja henkenä vaeltamaan maailman kaikkeuteen, pois tästä pahasta maailmasta mitä paha kyllä pahuus hallitsee. Miksi sitä vaan kysyn kun luotiin tämä pallo paratiisiksi, miksi siis kaiken haluatte tuhota. Täällä kellumme ikuisuudessa iänkaikkisuudessa ja pahat haluavat kaiken tuhota miksi siis näin on. Luulisi että kaikki haluaisivat elää rakkaudessa eikä sodan peloissa. Kunhan vaan löytäisitte sen pienen JUMALAN itsestänne silloin maailma paranisi. Etsikää siis sisintänne silloin sen totuuden löydätte ja asiat teille valkenee. Kun ihan kaikille tulee se viimeinen voitelu ja silloin pannaan puntariin hyvät ja pahat tekonne ja se ikuinen kiirastuli ei ole todella mukava paikka kun se tuli ei lopu koskaan ei koskaan. Kun JUMALA JA SEN POIKA eivät tyhmiä ole ovat he pitkämielisisä ja anteeksi antavia mutta heilläkin on rajansa. Onhan kumma että tulee aina porukka luokseni viimeistä voitelua hakemaan. Onhan se vaan aika vaikea antaa ihan kaikille anteeksi ketkä ovat minulle paskaa tehneet. ISÄ POIKA JA PYHÄ HENKI AAMEN. SIUNATTUA YÖTÄ JUMALANI OMAT KOKO IHMISKUNTA.

Yö joutaa kohta yritän unta kaikesta paskasta huolimatta mitä saan ottaa vastaan tässäkin palvelutalossa.

Talon aiheuttama stressi vaikuttaa pahasti koko hyvinvointiini. Kun melkein päivittäin saan pahaa syyttä ottaa vastaan henkilökunnan taholta. Teen hyvää niin saan pahaa vastaan miksi näin on. Pitäisi henkilökunnan olla tukena ja minunkin puoltani asioissa mutta yksikön johtajan taholta tulee vaan negatiivista palautetta vastaan kaiken aikaa. Teen ihan mitä vaan niin aina valitetaan vaikka oikeassa olen asioissani. Olen 12 kertaa lusinut kuritushuone tuomiotkin enkä ole saatana tottunut ottamaan paskaa vastaan kaiken aikaa. Olen ollut riihimäen keskusvankilassakin vankiohjaajana ja seutulan työsiirtolassa urheilu vetäjän. Olen ollut oman firmani pomo joten en ole saatana tottunut kuuntelemaan paskaa pikkupiipertäjiltä. Minun ei olisi tarvinnut olla päivääkään näissä paikoissa, mutta kun JUMALANI on antanut minulle työksi vanki ja heikkojen ja kiusattujen auttamisen siksi tätä työtäni teen rakkaudellani ihmiseen. Mutta se on vaan niin pirun vaikeaa kun tuntuu pahuus hallitsevan joka puolella. Olisin pannut oman paikan pystyyn mihin olisin ottanut uskovaisia hoitajia töihin jos niitä mistään löytyy. Kun näissä taloissa ei JUMALAN HENKI vaella yhtään. Porukka turrutetaan lääkkeillä ihan tunteettomaksi silloin ei kyllä henki niitä tavoita. Siksi tuntuu JUMALAN työni menevän täysin hukkaan tässäkin talossa. Mikä perkele on tutuissa uskovaisissakin kun saan vaan tapella yksin tutkainta vastaan yksin taistella tuulimyllyjä vastaan. Olen puhunut porukalle mitä joudun kokemaan luuli että minäkin tukea jostain saisin. Kun minun uskoni ei ole pelkkää raamattua vaan pitää uskon ihmisteni toimia eteeni ja tehdä mitä pitää. Sillä se maailma pelastuu jos mitään on enään pelastettvaissa. Sanon vielä kerran jos ette saatanat poikaa tunne ette te tunne isääkään. Joten toimikaa ja tehkää eteeni jo jotain älkääkö vaan piipittäkö raamattu kourassa. Minä olen toiminut ja parantanut maailmaa niin paljon kun olen pystynyt ja se vaatii toimintaa ei piipitystä.

Tervehdys lukijani täältä palvelutalolta missä vapaaehtoistyössä olen. Äkkiä pitää täältä alkaa pois pääsemään semmoista kohtelua aloin saamaan.

Alkuun viihdyin talossa punttisali talossa ja tuttua jengiä, kehuttiin minua maasta taivaaseen videoi yksikön johtaja oikein huonettani mikä aina on kunnossa kehuttiin minua kun sain biljardia porukan pelaamaan ja vedin punttisalia sekä pelasin porukan kanssa lautapelejä. Tein osaston töitä kuulemma ahkeraan, mutta kumma vaan miten yhtä äkkiä tyyli muuttuikin syyttä sain kirjallisen varoituksen. Ja muutenkin alettiin minua uhkailemaan häädöllä ja arvokkaiden tavaroideni hävittämisellä kaksi tietokonetta minulla ja noin 3500 sivua käsin kirjoitettua tekstiäni mistä olen kirjaa tekemässä. Vaatetavaraa sekä muuta minulle arvokasta tavaraa. En tästä kirjoittaisi mutta kun todella kovasti vaan ihmettelen henkilökunnassa tapahtunutta muutosta kun olivat alkuun niin rakastettavia ja todella mukavia. Yksikön johtajankin tunteneena vuosia kuka oli mukavan tuntuinen ihminen. Olin aikoinaan kielokodossa missä kävimme samalla työsalilla tämänkin palvelutalon porukan kanssa. Olen pelastanut kielokodonkin tulipalosta kun palokunta ei tehnyt mitään päivällä vaikka käskin repiä savuaa kattoa auki. Ja yöllä lehahti lukollinen ruokavarasto. Mutta minä toimin aina parhaiten tilanteen ollessa päällä hoidin senkin homman eikä suurempaa vahinkoa sattunut vaikka kielokodossa ei palohälyttimet toimeet niitä ruuvasivat jatkuvasti. Olen todella herkkä ihminen ja reagoin kovasti tämmöiseen henkiseen paineeseen kun en mitään ole töpännyt sama mukava kaveri olen ollut kaikille. Stressi vaikuttaa koko hyvinvointiin kaverini kanssa loppui salilla käyntikin kun kaveri ei minua enään hakenut salille. Olimme jo kaverin kanssa hyvässä iskussa treeneissämme, mutta kun vaatii salilla käynti hyvän fiiliksen se ei muuten toimi ja masentuneena siitä ei mitään tule. Uneni kärsii pahoin kun asia painaa mieltäni ja seuraavan päivän odottelu kauhulla taasko syyttä minulle varoituksia tulee kun en mitään ole tehnyt vaan hoitanut asiani kunnolla talon työtkin. Eli kysyn vaan missä mennään muutenkin tulee talossa outoja piirteitä vastaan. Nyt yritän saada asuntoa kaikella tavalla keravalla aukeaa uusi seniori talo syksyllä mihin haluaisn auttamaan ja siunaamaan tuttuja vanhenevia minulle rakkaita ihmisiä. Mutta lyö yksikön johtaja kaikella tavalla kapuloita rattaisiin etten saa maksua sinne. Sanoi se myös etten asuntoa saa kun oli kumma vaan luottotiedossani joku pieni häikkä. Pitäisi olla meille herkille alkoholisteille tukena ja meidän puolta henkilökunnan mutta se ei tässä palvelutalossa nykyään toimi. Pyydän auttakaa minua maailma olen pannut terveyteni ja omaisuuteni peliin auttaessani päihde ihmisiä sekä muita heikkoja kiusattuja mutta minäkin tarvitsen apua. Olen 67 vuotias en enään jaksa yksin taistella tuulimyllyjä vastaan. Mikä on maailmassa että joudun kärsimään pahojen ihmisten toimesta näin paljon. Olen rakkauden lähettiläs mutta kyllä sekin alkaa rakoilla kun pahuutta saan vaan ottaa niin paljon vastaan. Mikä on maailmassa miksi JUMALANI NIIN PALJON MAAILMAA VIHAA ETTÄ ANTAA KAIKEN TUHOUTUA.

tiistai 11. huhtikuuta 2023

Yöllistä tarinaani heräten kello 2.27 hyvin levänneenä. Tein jumpat heti herättyäni minulle ei katso aikaa eikä paikkaa jumpata. Tämän palvelutalon aiheuttama stressi vaan rassaa niin paljon.

Hyvällä fiiliksellä heräten, tämä palvelutalo vaan rassaa hermoa pahoin. Mutta koitan hillitä itseni kun lähden heti talosta kun mahdollista. Tämä mielenterveys ja päihdetyö tässä talossa ei anna minulle mitään. Pyhä henki ei tässä talossa kosketa ketään siksi ei tämä minun paikkani ole. Saisin varmaan asunnon heti ravintolan omistajalta, mutta lähtisin mieluiten Keravalle syntymäkaupunkiini syksyllä aukeavaan senioritaloon auttamaan vanhenevia tuttujani. Tässä palvelutalossa on tullut vastaaan semmoisia piirteitä minun tutkijan silmiin mitä olen ihmetellyt. Mutta nyt mennään näillä tutkintani etenee monilla tahoilla. Ihmisiäni on siellä täällä yksi pirun paikka Nikinmäen Attendo saatiin jo lopetettua ovat vaan olleet monet paikat kompuksessa keskenään. Vedin heti herättyäni niin sanotut sellijumpat mitkä hyvää minulle aina tekee. Olen vetänyt talomme salilla kaverille treenejä mutta kohteluni tässä talossa veroitti treenejämme tuli taukoa treeneihimme. Kun vaatii treenaaminen hyvän fiiliksen, mutta talon aiheuttama stressi veroittaa paljon. Tänään täytyy mennä kaikesta paskasta huolimatta salille vetämään kunnon treenit. Tuli tänään onneksi vissiin pieni kannusteraha saan taas ostaa jotain kivaa purtavaa, mikä kyllä kummasti piristää. No nyt jatkan jumppia vedän kahvakuula treenit ja sitten suihkuun ja katson jos lähden yökaupoille ja katsomaan onko kylillä apua tarvitsevia kun samurai henki elää. Kaikesta huolimatta siunauttua tätäkin uutta päivää. On teille annettu mahdollisuus parantaa tapanne JUMALANI ON PITKÄ MIELINEN JA ANTEEKSI ANTAVA MUTTA RAJANSA KAIKELLA. Katsokaa mitä saatte aikaan maailma palaa sotaa ja kauhua mullistuksia siellä täällä sairauksia miksi siis elätte kun viimeistä päivää. Lukekaa ELÄMÄNI TARINAT ALFA JA OMEGA ALKU JA LOPPU.

sunnuntai 9. huhtikuuta 2023

Huomenta maailma ja herran siunausta tarinaani tähän aamuun.

Heräsin kello 6.50 hyvin nukkuneena mitä nyt sekoitti päätäni minulle väkisin työnnettävä 10 mg olantsapiini. On tämä sairas palvelutalo kun vuoden olin syömättä lääkettä kehuttiin minua kovasti että vedän jumpat biljardit sekä pelaan lautapelejä porukan kanssa teen ahkerasti talon töitä. Mutta kun lääkärin siunauksella lääke otettiin pois järjesti henkilökunta sen takaisin. Ja alkoikin helvetti talossa henkilökunnan taholta. Vääryydellä kirjallinen varoitua minulle tuli. Eli mikähän on henkilökunnan motiivi siihen kun en syö lääkettä pidetään terveenä mutta kun syön lääkettä olenkin kuulemma sairas. Eikö se olekkin ristiriitainen asia. Kun minuakaan ei vaivaa muu kun masennus pojan äidin takia kuka tuttujen jätkien kanssakin luuhasi. Mutta kun se miehen itselleen löysi annoin poikamme sille mitä hoidin lapselle tärkeimmät 7 ekaa vuotta. Mikä rankkaa oli kun isäni pilasi lastani kaiken aikaa. Masennukseni hävisi siihen, viinapiru oli minulle rankka vuosia sitä minusta yritettiin saada pois. Mutta pitkällä todella rankalla hupituomiollani pahimmissa paikoissa olleena se piru päästäni lähti. Otan jos otan mutta se viinapiru ei minua enään riivaa. Pienen lääke konjakkini otan mielelläni juovuksissa en oiken halua olla ja se krapula ei mukava ole kun on se myrkytystila. Olen niin herkkä elämän taiteilija että varmaan siksi viina tuli kuvioihin. Ja kun sota sekoitti ihmisten elämän täysin isoisäni haavoittui sodassa ja sekin joi jonkun verran ja juoksutti mummoa ja tätiäni. Inkeri tätini hoiti Toivo isoisääni mökissäämme sen hautaan menoon asti. Sekä mummoni niin kauan kun jaksoi. Isäni teki ilmasta valvojan työtä suojakoti yhdistykselle vuosia oman työnsä ohella. Kumma vaan isäni perinnöt minulta vietiin edunvalvonnan kautta mikä minulle vääryydelle laitettiin. Tätini perinnöt laitoin menemään auttaessani huumenuoria asuen heidän kanssaan. Pidin pojat kaidalla tiellä syöttäen ja juottaen heitä. Minulle ei kukaan ole antanut koskaan oikein mitään. Mutta kun rakkautta ei ole vaan raha ratkaisee ihan kaiken. Olihan se hienoa olla hetken rakastettu kun rahaa minulla oli. Mutta kun rahani loppuivat jouduin kadulle ruuatta juomatta yötä myöten poljin talvi pakkasella kaupungista toiseen lämpimikseni putkaan pääsin pari kertaa yöksi. Silti autoin ihmisiä minkä pystyin.

keskiviikko 5. huhtikuuta 2023

Yöllistä tarinaani kello 2.33 elämäni tarinaa. Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen löytäkää se pieni jumala itsestänne. Niin rauhan saatte itseenne.

Heräsin yöllä hyvin levänneenä tarinaani kynällä ja nyt koneella. Kirjoitan kynällä asiat ihan niin kun minun JUMALALLINEN korkein oikeus sanoo mitää lisäämättä ja mitään pois jättämättä. Tähän blogiini minun on vaikea paljastuksiani palvelutaloistakin kirjoitella kun vääntävät henkilökunta totuuteni minun päälleni. Sain varmaan kyllä paljastuksillani pirun paikan Nikinmäen Attendon lopetettavaksi lukekaa siitäkin hirviöpaikasta. Kumma vaan kun olemme paljastaneet muitakin paikkoja ovat olleet ihme vaan melko kaikki kompuksessa keskenään. Uskoin ja luulin että pelästyy suomen muut paikat attendon paljastumisen myötä. Mutta mitä vielä tuntuu sama sadistisuus jatkuvan. Niin paljon pahuutta kokeneena monissa paljastamisissani paikoissa. Valehtelua kieroilua ja pahinta henkinen väkivalta mitä henkilökunta harrastaa. Vääriä lääkkeitä työnnetty kolmessa paikassa tässäkin talossa kumma vaan oli väärä lääke työnnetty dosettiini luulin inhimilliseksi erehdykseksi mutta kumma vaan kun sanoi hoitaja minulle väärän lääkkeen nimen mitä ihmettelin mistä sen tiesi. No toinen tomppeli hoitaja sanoi minulle monta kertaa että he kaksi hoitajaa katsovat dosetin. Sanoin miten sitten voi dosettiin joutua väärä lääke mikä oli vielä pitkulainen kun piti sen olla pyöreä. Ja olihan vaan pirun ihmeellistä että oli minulla labra seuraavana päivänä. Ketähän olisivat siellä uskoneet kun olisivat nähneet että väärä lääke labroissa näkyy. Olisi minun ollut vaikea näyttää toteen että henkilökunta väärät lääkkeet minulle työnsi. Ja se on varma tämänkin talon henkilökunnan paljastaneeena että olisivat myöntäneet vääriä lääkkeitä dosettiin työntäneen. Eli kysynpä vaan missä tässäkin talossa mennään kun jo valehtelemalla saivat minulle syyttä kirjallisen varoituksen aikaiseksi. Kumma vaan kun minulle sanottiin polilta tullessani ettei talossa lääkkeitä ole pakko syödä. No olin toista vuotta syömättä vaikka kumminkin henkilökunta niitä minulle tarjosi toki oli pieni lääke mikä ei kumminkaan minulle yhtään sovi kun sairastun siitä pahoin niin kun muistakin psyyke lääkkeistä. kehuttiin minua talossa paljon että vedän kuntosalia pelaan biljardia sekä lautapelejä potilaiden kanssa sekä teen ahkeraan talon töitä. Mutta kun sitten ärähdin polille etten jaksa enään pelleillä henkilökunnan kanssa kun ne tarjoaa lääkettä minulle. No lähti lääke pois lääkärin siunauksella johan muuttuikin sen jälkeen henkilökunnan käytös täysin pirulliseksi ja saivat minulle lääkkeen takaisin. Ja sitten kirjoitettiin että olen sairas. Tiesin kyllä odottaa sitä kun jo tullessani minua varoitettiin yksikön naisjohtajasta ja hoitajista talon sisältä sekä ulkopuolelta tutuiltani. Sairastuu lääkkeistään ihmiset pahoin Leponex myrkkyä työnnetään ihmisiin suomessa paljon. Mietin kyllä pitkään että tässä potilas porukassa pitää olla jotain saatanan outoa kun sotkee sekopäät ihan tahallaan parvekkeet röökeillä vaikka on iso tuhkakuppi parvekkeella ja me siivous ryhmässä joudumme keräämään jämiään mitä on parveka täynnä. Seurasin vaistoni ohjaamana talon tietokoneen käyttöä kun talossa on huumeväkeä ja minultakin tuli nuori mies kysymään voinko sille huumeita järjestää. Sanoin etten todella enkä kyllä ala saatanoiden piripäiden sekoilua talossa katsomaan. Ohkolan sairaalan mikä oli huumetalo oaston 50 nuori mies oli tehnyt huumekauppaa tietokoneella kumma vaan tulli iski kiinni pellen touhuihin ja veivät huumepellen koneen mitä pölvästi minulle itki että saivat kaikki sen tiedot. No antakaas olla oli kerran talon kone pois mitä kysyin oli sen vissiin poliisit vieneet kertoivat jonkun sekopään vissiin jotain lapsipornoa sillä katsoneen. No ajattelin että hullut on hulluja mutta mietin kyllä että ovat ehkä viranomaiset paljastamassa jonkun sekopään. Kun kumma vaan olin ohkolan sairaalaan osastolla 30 oli osastolla tumma nuori somalipoika. Kumma vaan lähti kaveri talosta avasin jonkun sivun koneeltani oli minusta saman somali kaverin naama siellä ja nimikin täsmäsi. Ja helvetti luki että oli se saasta pannut vissiin 5 vuotiasta tyttölasta. Muistelen lukeeni että kumma vaan kaveri ei saanut siitä mitään. Puhuin asiasta hoitajan kanssa oli se varmaan se sama kaveri kumma vaan ettei henkilökunta kertonut asiasta meille. Kun minullakin on lapsi ja lapsen lapsia tyttöjäkin. Minä nyt en todella kilttinä mitään tee mutta olisihan lasten raiskaaja voinut löytyä vessasta kompastuneena saippuaan pää halki lavuaariin. Minä rakastan kaikkia JEESUS LAPSIA JA NIITÄ PUOLUSTAN HENKENI KAUPALLA. Olen hyvä hyville mutta todella paha pahoille. JUMALANI ON PITKÄ MIELINEN JA ANTEEKSI ANTAVA MUTTA ON SILLÄKIN RAJANSA JA KUN SE YLITETÄÄN MAAILMA TÄRISEE. Ja pahalta näyttää maailman tilanne sotaa ja kauhua kaiken aikaa miksi ihminen on pahin peto myös toinen toiselleen. On teille annettu mahdollisuus parempaan mutta ihmetellee koko taivaallinen sotajoukkoni miksi pahuus saa maailmassa hallita me emme ymmärrä miksi tämän paratiisiksi tarkoitetun maan saa paholaiset tuhota. JUMALA LOI IHMISEN OMAKSI KUVAKSEEN MIKSETTE LÖYDÄ SITÄ PIENTÄ JUMALAA ITSESTÄNNE SILLOIN RAUHAN SAISITTE ITSEENNE. Miettikää sitä kun se sielu elää ja se ikuinen kiirastuli ei todella ole teillle paholaisille mukava paikka kun se palo ei lopu ikinä se on ikuisuus iankaikkisuus. KATSOKAAS KUN JUMALA JA SEN POIKA EIVÄT TYHMIÄ OLE KUKA EI POIKAA TUNNE EI TUNNE ISÄÄKÄÄN.

sunnuntai 2. huhtikuuta 2023

Heräten yöllä kello 2.30 tähän pahaan maailmaan. Kynällä tarinaani ja nyt koneella.

Pari päivää olikin minulla blogistani hiljaiseloa. Tein ajatustyötä henkimaailmani kanssa seurustellen. Palasin taas maallisiin asioihin, tänään on minulla keittiövuoro menen myös kirkkoon messuun päivällä. Onhan välillä hyvä palata maallisiin asioihin, kun henkeni ei oikein vaella ihmisissä. Tässäkään palvelutalossa ei pyhä henki kosketa ketään, on porukka semmoista kun ei henkilökuntakaan ole uskossa siksi täällä kaikki tökkii. Yritän nyt päästä keravalle aukeavaan seniori taloon missä olisi varmaan minulle rakkaita vanhenevia tuttujani. Kun tämä mielenterveys ja päihde työ en anna minulle mitään. Tämäkin palvelutalo tuntuu aika sairaalta semmoisia piirteitä tulee talossa esiin jatkuvasti. Työni ei tuota mitään tässä talossa kun yritetään minut sairastuttaa lääkkeillä. Minulle ei sovi mikään lääke siksi todella ihmettelen henkilökunnan motiivia miksi haluavat minutkin lääkkeillä sairastuttaa. Olen ollut huippukunnossa mutta on minut lääkkeillään sairastutettu pahoin. Sanottiin minulle polilta ettei talossa tarvitse lääkkeitä syödä mutta kumma vaan henkilökunta ne minulle työntää. Toki pieni määrä 10 mg olantsapiinia mikä ei minulle yhtään sovi. Menee uneni huonoksi vatsani se pilaa pahoin oloni on muutenkin siitä epätodellinen. Ja kumma vaan kun vuosia olen myrkkyjään syömättä selitetään että olen niin hyvässä kunnossa. Tässäkin talossa kehuivat minut vetävän jumppasalia pelaan lautapelejä porukan kanssa biljardia pelaan teen työni ahkeraan. Mutta miettikää nyt hyvät lukijani henkilökuntaa kun lääkärin siunauksellakin lääke turhana otetaan oikein listoilta pois. Miksi ihan uhkaamalla saa henkilökunta sen silloin takaisin minulle. Meillä on kyllä tälläisille ihmisille ihan oma nimityksensä että halutaan terveet ihmiset sairastuttaa tahallaan. Olen tehnyt elämän työni auttaessani vankitovereitani 12 kertaa lusineena riihimäen keskusvankilassa vankiohjaajana ollen sekä seutulan työsiirtolassa usean tuomion ollen sielläkin urheiluvetäjänä. Ja sinne ei oteta mielisairaita pidin sieltä huumeväen ja pillleristit poissa. Miksi minun elämäni alettiin pilaamaan kun lopetin lusimiset järjestettiin minulle vuosien hupituomio pahimpiin paikkoihin. Isäni perintö rahat minulta vietiin vääryydellä isäni teki vapaaehtoistyötä vuosia oman työnsä ohella. Ollen ilmasena valvojana suojakoti yhdistyksellä. Jaksoin pitkän kidutusreissuni kostoa kaikille vihollisilleni hautuen ja kumma vaan maailma palaa ja vihollisiani kaatuu kaiken aikaa. Kysyn vaan mikä on suomen kansa että pahuus täällä kukoistaa niin pahana. Kidutetaan ihmisiä ottavat vielä venäläisiä lääkäreitä minutkin sairastuttamaan pahoin niin kun kellokoski ohkolan sairaaloissa. Sanoi siellä venäläinen mieslääkäri että myrkytti hän minut pahoin suomalaisten hoitajien puheilla litium 1800 mg lääkkeellä mikä on ihan myrkytysvaara. Sairastuin pahoin siitä myrkystä kahteen sairaalaan jouduin kovan verenvuotoni takia mitä tuli nenästä ja suusta. Minkähän takia jouduin kidutettavaksi selin kylän samarian talosta mikä piti olla uskovainen raitis talo mutta kaikkea muuta pisara yhdistyksen kokki oli sekopää juoppo. Kolme kertaa poliisit se soitti kuukauteen itselleen kerran piti soittaa sekopäälle lanssi kun se sanoi että on sillä puukot esillä hän sekoaa. Eivät ne uskaltaneet tulla ennen kun sain sekopäältä puukot pois. Kumma vaan oli muutenkin kun se sanoi pomonsa lusineen murhapoltosta ja ekoina öinä tuli sähköyhtiöstä viesti puhelimeeni että on talossa tulipalovaara joutuvat he lyömään sähköt poikki. Kävin talon yöllä läpi en löytänyt mitään vaara tilannetta. Kyllä perkela se oli outo paikka myynnissä kuulemma vielä se paikka oli. Kävi sekopää Antti kokki nuorta poikaa kurkusta kiinni poika tuli minulle itkemään että se iso sika kuristi häntä poika oli joutunut potkaisemaan iltsensä irti. Silloin hermoistun siihen sikaan ja ärähdin kumma minä jouduin jorviin kidutettavaksi eristykseen 12 vuorokaudeksi ja sieltä alkoi kellokoski ohkolan sairaalan kidutus kolmeksi vuodeksi syyttä. Lukekaa siitä saidistisesta talosta missä murhapolttaja sytytti kaksi osastoa tuleen ja pyöri se siellä vapaana vielä ekan palon jälkeen pantiin se minun huoneeseeni evakkoon. Kehui vielä miten sai syttymään osastonsa. Kumma vaan kun kuoli vahtimestari kuka ei pannut tikkua ristiin hullujen takia vaikka juoksin työsalilta talolle kuullessani palohälytyksen soivan. Kysyin siltä missä on evakointi paikka sanoi se vaan että häkkipihalla. JUMALANI saattoi minut molemmissa paloissa ulos talosta minä rukoilin etei pala arvokkaat tavarani ja kumma vaan ei ollut huoneessani edes savuvahinkoa.

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...