maanantai 24. huhtikuuta 2023
Kaikki taas vituilleen tuli Keravan kaveri palvelutaloomme. Kertoi se että olisi sillä minulle vuokrata asunto Keravalta missä olisi tuttuni liikemies ajoiltani isännöitsijänä. Mutta menikin kaikki vituilleen veti kaveri kumma vaan asian jäihin.
Olin niin iloinen että pääsen pois tästä palvelutalosta mikä todella ahdistaa minua vaikka alkuun olivat erittäin ystävällisiä ja mukavia mutta kummasti tyylinsä muuttuikin. Lukekaa siitä olen paljon asiasta kirjoitellut. Kaveri kertoi että asuonto olisi kalustettu televisiot pesukoneet ja kaikki. Ja tosiaan tuttuni vuosien takaa isännöitsijänä. Aloitin keravalla televisiohuollon ja kolmosantenni huollon siitä tutustuin Isännöitsijään kuka oli samalla alalla silloin.
No piti sunnuntai aamulla lähteä kaverin kanssa katsomaan asuntoa keravalle kumma vaan se istui hoitajan kanssa alhaalla ruokalassa. Sanoi hoitaja että haluaakin kaveri mennä yksin. Sanoi kaveri minulle ottavansa tarvittavan lääkkeen kun oli se ääniä kuullut yöllä. Helvetin mukava kaveri ostivat ne perheineen tuttujeni pesulankin keravalta. Eli omaisuutta on kaverin takana halusi se vaan minua auttaa kun vaan asunnosta on kaikki kiinni. Tarvitsen jo tässä iässä jonkun turvasataman kun olen niin paljon uhrannut ihmisten eteen pannen omaisuuteni ja terveyteni likoon. Mutta tuntuu vaan että taistelen vaan yksin tuulimyllyjä vastaan kun kaikki vaan lyövät kapupuloita rattaisiin.
Olisihan asiat toisin kun olisi minun vankitoverini hengissä kun 12 kertaa olen ollut linnoissa työsiirtoloissa paljon seutulan lentokentän työmaallakin olin usein olin siellä myös urheiluvetäjänä. Riihimäen keskusvankilassa olin monesti siellä toimin myös vankiohjaajana ja siellä sanani oli laki. Joten en ole tottunut ottamaan paskaa vastaan henkilökunnalta. On elämääni pilattu niin paljon vuosia ihan kidutettuna joutunut suomessa olemaan. Olisin häipynyt aikoja sitten tästä sadistisesta maasta, mutta jäin tähän maahan kun isoisäni lunasti maan minulle menettäen melkein kätensä sodassa. Mutta turhaan sen teki kun jouduin kidutetattavaksi tässä sadistisessa maassa, mikä piti olla isänmaani mutta pahasti olen pettynyt kaikkeen.
Mutta kosto elää on alkanut maailmassa tapahtumaan maailma palaa odotan vaan pahinta. Minulla ei ole mitään menetettävää mutta teiltä menee kaikki. Minä olen taivaspaikkani lunastanut mutta te että ole kukaan. Se on JUMALANI suurta suunnitelmaa minulle JEESUKSEN veri on pisara kun valtameri. Teille annettiin mahdollisuus olisitte antanut minulle kaikki mitä tarvitsen silloin olisin teidät taivaan temppeleihin siunannut. Minä annoin kaikki omaisuuteni minkä vielä vääryydelläkin minulta veitte. Mutta sen vaan sanon että kadutte vielä syntymäänne kun sen tiedän tarkkaan mihin saatanaan menette kun se ruumis kuolee mutta sielu elää. Hykertelette niin sanotusti vaan ristin juurella toiset ovat tehneet jotain ja he ovat taivaspaikkansa lunastaneet.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.
Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti