torstai 20. huhtikuuta 2023

Yö joutaa kohta yritän unta kaikesta paskasta huolimatta mitä saan ottaa vastaan tässäkin palvelutalossa.

Talon aiheuttama stressi vaikuttaa pahasti koko hyvinvointiini. Kun melkein päivittäin saan pahaa syyttä ottaa vastaan henkilökunnan taholta. Teen hyvää niin saan pahaa vastaan miksi näin on. Pitäisi henkilökunnan olla tukena ja minunkin puoltani asioissa mutta yksikön johtajan taholta tulee vaan negatiivista palautetta vastaan kaiken aikaa. Teen ihan mitä vaan niin aina valitetaan vaikka oikeassa olen asioissani. Olen 12 kertaa lusinut kuritushuone tuomiotkin enkä ole saatana tottunut ottamaan paskaa vastaan kaiken aikaa. Olen ollut riihimäen keskusvankilassakin vankiohjaajana ja seutulan työsiirtolassa urheilu vetäjän. Olen ollut oman firmani pomo joten en ole saatana tottunut kuuntelemaan paskaa pikkupiipertäjiltä. Minun ei olisi tarvinnut olla päivääkään näissä paikoissa, mutta kun JUMALANI on antanut minulle työksi vanki ja heikkojen ja kiusattujen auttamisen siksi tätä työtäni teen rakkaudellani ihmiseen. Mutta se on vaan niin pirun vaikeaa kun tuntuu pahuus hallitsevan joka puolella. Olisin pannut oman paikan pystyyn mihin olisin ottanut uskovaisia hoitajia töihin jos niitä mistään löytyy. Kun näissä taloissa ei JUMALAN HENKI vaella yhtään. Porukka turrutetaan lääkkeillä ihan tunteettomaksi silloin ei kyllä henki niitä tavoita. Siksi tuntuu JUMALAN työni menevän täysin hukkaan tässäkin talossa. Mikä perkele on tutuissa uskovaisissakin kun saan vaan tapella yksin tutkainta vastaan yksin taistella tuulimyllyjä vastaan. Olen puhunut porukalle mitä joudun kokemaan luuli että minäkin tukea jostain saisin. Kun minun uskoni ei ole pelkkää raamattua vaan pitää uskon ihmisteni toimia eteeni ja tehdä mitä pitää. Sillä se maailma pelastuu jos mitään on enään pelastettvaissa. Sanon vielä kerran jos ette saatanat poikaa tunne ette te tunne isääkään. Joten toimikaa ja tehkää eteeni jo jotain älkääkö vaan piipittäkö raamattu kourassa. Minä olen toiminut ja parantanut maailmaa niin paljon kun olen pystynyt ja se vaatii toimintaa ei piipitystä.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.

Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...