Näin niin todentuntuisia unia ihan kun juuri tapahtuneita. Saa nyt nähdä tapahtuuko niin kun unessani. Oli siinä minulle paskaa tehneitä luulin että oli tapahtunut ne niin todellisia olivat uneni
No ensimmäiseksi tähän tosi asioita mitkä ovat tapahtuneet. Että saadaan jännitystä tarinaani.
Mutta enhän ole missään liikkunut lomillakaan käynyt missään.ennen uniani viime yöltä Täytyy panna koneelle mitä on tapahtunut, Poikien karkaus yritys Riihimäen keskusvankilasta . Jäivät pojat maalaamon katolta kiinni. Ja olivat Riihimäkeläiset minulle läheisempiä kun Riihimäen Keskusvankilassa lusin monta tuomiota. Eivät auttaneet minua kun toi Paasikiven Ati kostamaan Riksulaiset Keravalle kun oli jonkun vissiin hakannut Keravalainen Riihimäkeläisen Riksulaiset meinasivat minun kimppuuni käydä joku huusikin että on Kaitsu Atin kaveri. Minut kun toi Mustalais Harri hakkauttamaan valkonaamoilla ei uskaltaneet Keravalaiset minua auttaa millään tavalla mihin rohkeutensa katosi silloin. Ei vissiin yksin uskaltanut on niidenkin kaikkien pöllöjen naamataulu muistissa. Jengini tiesi koko ajan missä mennään varoittelivat porukkani jo aikoinaan niistä. Muka olisin paskaa mennyt myymään, Sörkkään vietäväksi Mustalais kaverille. Sen kaveri sanoi ettei Kaitsu kivi ole mitään paska huumetta on hänelläkin ollut sitä ulkomaillakin kilo kaupalla. Sanoin että enhän minä nyt paskaa kenellekkään myisi jos olisin kauppias. Ja minulle on sama vaikka paskaa polttelisin kun ei se pilvi vaikuttanut millään tavalla minuun ei pienintäkään vaikutusta.
tiistai 31. lokakuuta 2017
Tiukkaa tekstiä Blogillani.
Tulee tähän vielä täällä kuukaudella tekstiä, yritän keksiä kirjoiteltavaa. Asuivat Jarmo Ranisen Luizin porukka silloin kun se kuoli vissiin riihikallioissa Hyrylässä ja käynyt jotain porukkaa heillä. Kuulin että olisi lyönyt se itseään fileeraus veitsellä rintaan. Tuntuu se van Luizilta aika kovalta tempulta. Toki kyllä sitä voi herkätkin kaverit seotessaan tehdä mitä vaan ,hurjaakin itsekseen.
Satutti vaan toi Jarmon puukotus minua syvältä kun oltiin hyviä kavereita aikanaan. Toki tiemme erosivat jossain vaiheessa murrosikää Jarmo lähti omille teilleen minä omilleni.
On nämä näppäimet nyt hyvät kun laitoin uudet kirjainmerkit. Saa näistä taas selvän jonkun aikaa ennen kun taas kuluu nämäkin pois. On kummallista väsymystä ollutkin pitkän aikaa en tiedosta mistä johtuu mokoma väsymykseni kun ei vitamiinien puutetta kyllä voi olla kun syön vitamiineja ja ravintolisiä.
On vaan peloissaan tehneet hyvätkin kaverit itselle mitä hassumpia tekoja ja kovin niistä ihan itsemurhaan ajautuneet. Minäkin kerron miten minuakin psyykattiin sitä tekemään. Mutta jokuhan esti minua totesin että oli ENKELIT YMPÄRILLÄNI ENKÄ PÄÄSSYT SITÄ TEKEMÄÄN. On niistä itsemurha yrityksistäni ruolla aikaisemmilla kirjoituksillani. Itse yrittäneenä ja kaverit tehneet. Ahti , Artsi , Risto . Kyllä noita on monta mennyt omankäden kautta.
Enköhän noista ajatuksistani ole päässyt jo eroon on monesti minut ENKELIT PELASTANEET. Eeiköhän tämä tie ole tarkoitettu minun kulkea loppuun asti ei ole helppoa mutta jotain pientä nautintoakin ole ollut. Saanut pröistäillä hoteleissa ja nauttia rahan tuomasta palvelusta ja kunnioituksesta. Ja toiset keskeyttäneet hoitonsa ja sairaaloissa kun ovat halunneet lähteä kun soturit. saappaat jalassa niin sanotusti.
Täytyisi nyt keksiä luettavaa tekstiä kansoille jos saisin lukija kunttaani. Pahus kun tuttuni ei anna lukea sen tekstejään. Olisihan ollut mukava lukea millä se tavoittaa noinkin paljon lukijoita ihan tuhansissa se puhuu olevan lukijoita. Ihmettelen vaan miksei se lyö rahoiksi tekstejään jos sillä on noinkin paljon lukijoita. Kun rahasta on kaverilla kiinni kaikki ei ruokaan aina rahaa ei tupakkaan. Eikä paljon pitämäänsä raviurheiluun.
Kyllä minullakin olisi rahalle käyttöä ei harmittaisi niin paljon tavaroitteni menetys vaikka olikin siellä minulle arvokastakin tavaraa. Nyt ei ole edes paljon pitämääni radioita minulla ja hieno telkka oli siellä. Kaksi hienoa pyörää meni sillä reissulla. Ja ennen kaikkea rahaa paloi kavereihin niin paljon tonni kaupalla. Mutta mieluummin niille kun ei omaiset minusta välitä. Parempia minulle olivat piri päät kun oma väki kun eivät ole minusta välittäneet ollenkaan . Poika lähti Espanjaan eikä minua mukaansa ottanut en tiedä mitä se pelkäsi sen keverinsa prätkäliikkeessä köydessämme. Mutta helvetti ei kai sillä väliä kunhan vaan rahaa tulee taloon. Olisin nyt ehtinyt pojan kanssa keskustella ja tavata useammin ennen heidän lähtöään Espanjaan. Olisi selvinnyt Minna asiat ja Matiksen ja Railan kidnappaus selkkaus. On ne kaikki tuolla edellisissä teksteissäni.

sunnuntai 29. lokakuuta 2017
Kummallista Blogiin menoa teksteilläni. On tuo virhe merkintä palkki tuossa otsikossani. Vähän väliä se käy näytöllä.
Siksi varmaan menee luonnoksiin tekstejäni muutama kerta kun ei kone hyväksy tekstejäni. Huono homma kun ei Heikkikään tule nyt tapaamisiimme saataisiin laitettua kaikki pelaamaan sen kanssa. Täytyyhän ne saada pelaamaan täysin etten turhaan kirjoittele. Kyllä ne jostain saa pelaamaan ei voi olla niin vaikeata minulle kunhan vaan alan etsimään paikkaa mistä ne saa laitettua. Pari sain pois luonnoksista mutta hävisi myös kirjoituksista. Eli ei hyvä ollenkaan pitää ne saada kirjoituksissa näkymään. Tuli taas teksti että Hups. Tuli virhe kokeile uudestaan ladata sivua. Huono homma jos alkaa pätkimään tämäkin sivua mitä kirjoittelen Blogiani. Toivotaan että on vain tilapäinen häiriö ja pääsen eteenpäin Blogin kirjoittelussani. Kyllä kirjoitukseni näkyvät tuolla teksteissäni, mutta vähän väliä tulee toi palkki että Hups, vikailmoitus ei pääse eteenpäin kirjoituksissani.
No kai ne näkyy jossakin teksti vaikka tuleekin tuohan toi Hups teksti voi ne näkyä vain tuossa Kirjoitus osiossa. Pitää mennä tänään aikasin nukkumaan kun huomenna on hammaslääkäri aamusta kymmeneltä. Huono homma vain jos joudun sen itse maksamaan ei voi niin se mennä kuuluu se Sossun tai Kelan maksaa.
Alkaa Jehovan todistajat konoontumaan kokoukseensa tuohon tien toiselle puolelle näköjään. En niin välitä Jehovista kun puhutti Jehovan todistaja Isääni ummet lammet kun Isäni sekaisin oli kun seinäkello toi nuoren tyttönsäkin siihen. Ampuikohan sen Jehovan takia itseltään melkein pään irti jos Ääniä Harhoissaan kuunteli. Voihan olla että oli JUMALAN ÄÄNEEN KUULLUT MUTTA OLISIKO PELÄSTYNYT SITÄ JA SIITÄ HAULIKKO ESIIN. Onneksi ei tullut vahinkoa aseella ettei ollut vieraita paikalla olisi voinut siinä ruumitta syntyä. Tuttuni vähättelee ja syyllistää minua Isäni hoitoon laittamisella. Pakkohan minun oli jotain tehtävä. Ei ole tervettä ampua ovista läpi haulikolla. Ja kun isäni oli niin juoni että osasi puhuttaa ihmisiä ja minun piikkiini laittaa kaikki sekoilunsa. Eiköhän ole niin kun muutamat huomasivatkin ettei ollutkaan Poikansa sekaisin vaan Isäni. Onneksi Isäni toiset tunsivat ja huomasivat sen sekoilun. Ei voinut Isäni lähteä mihinkään edes kylään kun sekosi se siellä aina niin pahasti. Siskollanikin ollessaan Joulun vietossa sekosivat ,Äiti joutunut lähtemään kävelemää kylästä pois pitkältä Keravalle illalla myöhään.
Että kyllä on ollut minullakin kestämistä. Siskolleni olin puhunut Isäni voinnista eivät ole mitään kantaa ottaneet Isän vointiin ja hoitamiseen sen kotona. Sanoivat että Isä hoiti minua mutta kyllä se toiste päin oli tai kimpassa hoidimme toinen toisiamme. Olihan siinä kommuunissa mukavakin asua Isällä oli rahaa ruokaan ja juomaan minä hoidin sen kämppää. Olihan meillä seuraa tosistamme. Kun heitti se viimein sen sekopää muijan ulos talostaan
Oli Maikki ihan outo tapaus muutenkin sai Isäni pään pyöritettyä ihan sekasin mutta huorahan se oli. Sanoi Isästäni että menee naimisiin Isäni kanssa ja vie perinnöt meiltä siskoiltani ja minulta. Pitkään sain Isälleni todistella että Maikki huora ei ole Isäni kanssa kun rahan takia ja leikkii vanhan miehen tunteilla. Olen kertonutkin aikaisemmin tapauksen kun Isäni kutsui minut ja Äitini saunaan rivitalon pätkäänsä. Sen mitä pystyi paskassa Heinon Timon rakentamassa paskassa kämpässä saunoa kun ei lämmennyt sauna kunnolla ja Boileri ei riittänyt kun yhdelle saunojalle kun ei lämmittänyt se kunnolla. Ja löylyjä ei saanut kiukaasta eli paska talo oli monellakin tavalla mutta Isäni sai oman niin tyytyi tuommoiseen kämppään. Mikä oli tehty nimimerkillä tyhmiltä rahat pois. No kampesi Maikki Huora väkisin sisään tuupaten Äitini tiiliseinään päin. Silloin meinasin huoralla suuttua kunnolla. Olikohan sama reissu kun otin Huora Maikkia niskasta kiinni ja työnsin sen niskasta kiinni ottaen lihakattilan päälle ja sanoin että vieläkö Äitiäni kiinni käyt.
Olisi Maikki käynyt siskokseni samaa ikää oltiin.
On parempi fiilis ollut kun olen murtanut muutaman Tramalin vaikuttaa se koko kroppaan. Kun on ollutkin kipuja minulla monta päivää. Nyt panen uusinta reseptin menemään vielä Diapameista jos osaisi niitä ottaa varovasti muutaman päivässä. En ala rouskuttelemaan niitä jatkuvasti etten koukkuun jää jos kavereilleni haen kun on niillä krapuloita ja vääntöjä huumeiden vieroitus oireista. Kauppaa en ala tekemään. Muutaman voin antaa tutuille ketkä niitä ovat ennenkin käyttäneet. Ja eivät ole huumeiden käyttäjiä eivät lääkkeiden väärin käyttäjiä.
Krapulaan on Diapameja käytetty kautta aikojen on ne toisille niihin niin hyviä. Minäkin olen niitä saanut katkoilla monen kertaan monessa eripaikoissa.

Tekstien testausta. Mömmöjä muutamat ,Tramalit naamaan.
Otin tänään muutamat Tramalit olkapääkipuuni. On ollut pitempään kipeä olkapääni uskon että paljon nukkuneena samalla puolella maateen sängyssä kipeytyy olkapääni
Uskon että on koneeni siitä syystä pätkinyt kun olen joutunut tommoisen vika tekstin klikkaamaan välillä pois näytöltä. Tulee näytölle aika usein se ilmoitus tässä viasta. Pitää nyt odottaa seuraavaksi kun se lähtee välillä pois itsestään ilmoitus josko se silloin lähtisi itsestään pois näytöltä.
Toivotaan että alkaisi pelaamaan taas itsestään kunnolla koneeni kun onkin pelannut yli puoli vuotta- Laiton tuosta lataa uudelleen menemään jatkoja koneelta . Toivotaan että alkaa pelaamaan kun ei henkilökuntakaan saa konettani pelaamaan ovat yrittänet muista syistä sitä laittaa kuntoon. Nyt pelasi Mokkulan vaihdolla hyvin minulla kun tajusin itse vaihtaa Mokkulaa sain heti pelaamaan. Oli näyttöjä Tuttuni koneella vähän tullut, vaikka minun koneellani oli tuhansia ja viime kuukaudelle oli yli 660 sivua käynyt sivullani.
Tuli tutultani viesti puhelimeeni noista sivulla käyvistä ja lukeneista. Piti se niitä kovina lukuina. Pistän sille kuvaa ja tietoja käynneistä. Palaan kirjoitteluun sen jälkeen. Vaikka kyllä pitääkin käydä kyllä nukkumaan ajoissa että olen huomenna hyvässä iskussa kun on hammaslääkäri aamusta, kello 10 on silloin hammaslääkäri.
Tuli outo soitto älypuhelimeeni sanoi kaveri puhelimessa että kuka olen Valehtelin Pekka olevani. Sanoi kaverikin olevansa Pekka en omaa nimeäni kaikille anna. Vaikka sanotaan ettei nimi miestä pahenna jos ei mies nimeä.
Täytyy nyt keksiä jotain tekemistä täälläkin talossa ei oikein mitään keksi täällä. Kun ei ole auto kyytiäkään nyt minulla en saanut autoa ja kuskia Keravan seudulta. Olisi sitä päässyt käymään kokouksissa täältäkin pitkin poikin. Onhan tuossa toi Jehovan todistajien paikka vieressä. Ja Keravalla Meidän aloittamalla teevee huollolla, Mormooni kirkon paikalla nykyään.

perjantai 27. lokakuuta 2017
Talon lääkkeiden otto. Otin ne tällä kertaa ja itseltäni muutamat Tramalit. Jos kumoaisi Tramalit Olantsapiinin ja Deprakinen vaikutukset.
Saa nyt nähdä minkälainen olo tulee noista lääkkeiden yhteisvaikutuksista. Koe kaniinina tässä joutuu olemaan nuo neuroleptit ovat ihan perseestä oli Keravan kämpilläkin pojat vihaisia kun mursin niitä muutaman kerran. Mutta sanoin pojille että kun vetää ne kamaa piikittäen itseään olen pakotettu juomaan ja vetämään pari kertaa noita hullun lääkkeitä.
Toivotaan että alkaisi aurinko paistamaan myös risukasaan. Kunhan nyt asunnon saisin jostain olisihan se luojan lykky. Kyllähän sitä saisi sossusta tai kelasta toimeentulotukena huonekalut ja astiat.
Aikamoinen väsymys tila tuli illasta lääkkeen oton jälkeen silmät ihan lupsahtelevat kiinni. Kyllä alkoi väsyttämään on ihan vaikea kirjoitella kun pätkii ajatus pahasti. Pitää saada kirjoitteluni valmiiksi että saisin joskus tilanteen haltuuni.
Pitää saada kirjoitteluni ajan tasalle ja selväpäisen ja kirjoittelemaksi. Että saisin selväpäisen kirjoittamaksi tekstini. Pätkii noilla pahasti kirjoitteluni.
Nukahdin illasta ja heräsin juuri äsken eli kello 1.30 hiukan pyörrytti minua herätessäni. On mukavakin herätä näin aikaisin. Ehtii siinä touhuta kaikennäköistä kun on päivä nuori, tai yötähän tämä vielä on. Nyt yrittämään unta vielä. Täytyisi keksiä joku syy noihin vika ilmoituksiin. Joku syyhän niihin on oltava. Ettei menee hukkaan viestini kun tarjoaa joka viestissä tuota vika ilmoitusta.

Pitkälle nukkuen apteekissa käynti ja kaupoilla. Taksilla tällä kertaa.
Kävin taksilla kaupoilla ja apteekissa hain tiukkoja kolmio lääkkeitä Tramaleita Jossain sanottiin että olisi Tramaleissa oopiumia ja jossain että löytyisi niistä Morffiinia, Joka tapauksessa oloja niistä saa jos monta rouskuttelee Minulla on ollut olkapää kipuja monta viikkoa. Selkääni ovat hyviä Tramalit kun on se mennyt puntilla huonoksi. Kerran vuoteen suunnilleen vaivaa selkäni minua. Olen saanut Voltarenia siihen tablettina. Mutta parempi tuo Tramal on siihen on se kolmio lääke, eli tarkkana saa olla sen ottamisen kanssa.
Meni maastavedossa selkäni aikoinaan Seutulan työsiirtolassa. Kun vedin jalat kapealla otteella noin 240 kiloa sanoi kaveri että vedän Sumo otteella 40 kiloa enemmän eli jalat leveällä. Pojat pelästyivät kun Sumolla vedin putosin punttien päälle luulin että halvaannuin semmoinen tunne kävi selässäni. No kesti se tila kymmenestä kahteen kymmeneen sekuntiin ja nousin ylös painojen päältä. Kokeilin myöhemmin vielä kerran maastavetoa kevyellä painolla mutta varoitti selkäni siihen lopetin isoilla painoilla maastavedon.
Saa nähdä onko Janika puhunut lääkkeiden sylkemiseni ja taskuun laittamiseni selviää se kun Linda jakaa lääkkeitä kohta iltapalalla. On hyvä olo Tramaleista ei kipuja olkapäässä yhtään eikä muutenkaan mikään vaivaa. Toivotaan että kumoaa Tramalit Olantsapiinin ja Deprakinen vaikutukset kun niistä tulee minulle niin pirun huono olo. Heikistä ei ole kuulunut mitään hyvä että eilen viestitteli se että olisi siltä jäänyt avaimet autoon. Kun luulin että olisi se lyönyt välimme poikki kokonaan. Kun JUMALAA ARVOSTELIN MITEN MINUA SUURTA HYVÄNTEKIJÄÄ KIUSATAAN KAIKILTA TAHOILTA. En saa asuntoa enkä raha asioitani kuntoon millään tavalla. Luulin että alkaisi tuottamaan kirjoitteluni pitemmällä tähtäimellä nyt olen kirjoitellut yli puoli vuotta eikä raha sampo ole alkanut tuottamaan. Onhan tuolla juttua kaikenlaista mutta pitäisi kirja saada tehtyä olisi sillä alkanut tuottamaan kirjoitteluni. Kyllä tuli hyvä olo kolmesta Tramalista ihan pienet olot niistä sai jos vielä muutamat murtaisi illasta. Täytyy nyt koettaa mitä tekee Olantsapiinin ja Deprakinen kanssa yhdessä Tramalit. Voi tulle niistä aikamoiset olot ainakin viimeksi kun vielä Diapameja otin siihen meni muisti kokonaan silloin. Piti kirjoituksistani lukea mitä olin touhunnut silloin, nukkuneen rukous olin ollut silloin. Kohta on iltapala saa nähdä mitä tulee, minulla on neljän paketti lihapiirakoita ja pari pähkinä jugurttia litra voima maitoa. Lupasin Hannulle yhden lihapiirakan kun antoi se taas pari omenaa minulle reilu kaveri se on . On se antanut monena päivänä minulle jälkiruuaksi tarkoitetut omenansa. Miksihän lyö tuon palkin tuohon ylös ettei tallentaminen onnistunut ja julkaisussa tapahtui virhe. Jokuhan outo on koneellani kun tuollaista tarjoaa monta kertaa kesken kirjoitteluni. Nyt on hyvä olo kannatti hakea Tramalit apteekista vielä kun olisi ollut Pameja siellä pitää nyt panna omakantaan menemään uusinta resepteille. Otin poikien kämpillä muutaman Tramalin sain niistä hyvän olon jo silloin siksi niitä uskallan täälläkin rouskutella.
Toivotaan että lähtee tekstini menemään, kun tulee toi virhe ilmoitus tuohon näytölle ettei jää kesken lähetys. Lähtee se ilmoitus pois välillä ja tulee taas uudestaan hetken päästä että yritä uudestaan myöhemmin. Nyt lähti pois ilmoitus pitäisiköhän nyt lähettää menemään tekstini jos se nyt lähtisi eteenpäin. En ehtinyt lähettää viestiä menemään kun tuli taas tuo virhe ilmoitus tuonne ylös. On siinä sinisellä Hylkää maininta jos siitä löisi pois tekstin häiriöstä. Mikä kumma on tuo virhe ilmoitus teksteilleni toivotan nyt ettei ole esto lähetyksilleni vaan lähtisi tekstini menemään. Nyt se lähti taas pois näytöltä pitää vissiin panna menemään lähetys jos se nyt onnistuisi. Ettei kesken jää lähetys no helvetti tuli taas virhe ilmoitus en ehtinyt lähettää tekstiäni. Kumma häiriö merkintä tulee jatkuvasti onhan huono homma jos ei lähde tekstini.

torstai 26. lokakuuta 2017
Ihmisten Henkiä pelastaneena. Lapsenkin hengen. Olenko taivaspaikkani lunastanut
Pelastin jo lapsena siskoni hengen kun olimme lohjan järvellä. Oli kielletty menemästä meitä lapsia äkkisyvän puolelle saaressamme. Mutta tietäähän lapset olikohan Reija siskoni kolme vuotta ja minä ehkä seitsemän. Reija putosi laiturin viereen minä juoksin muistaakseni laiturin päähän ja tukasta otin kiinni ja huusin Isäni muistaakseni paikalle. Emme kumpikaan osanneet uida. Isä oli toisella puolella saarta.
Toisen kerran Reija oli menossa autosta takaovesta liikenteen sekaan kun Helsingissä ajoimme isä kuskina jonkun kaverinsa jenkillä muistaakseni. Olimme Reijan kanssa takapenkillä kaksistaan, veti Reija oven auki ja oli menossa ulos vetäisin hihasta sisään sen.
Buksi meinasi hukkua Luukissa meni se jonkun lautan alle. Sieltä saatiin se ylös muistaakseni en sitä tapahtumaa muista niin tarkkaan. No Simpan eli Kimmo Pajarin pelastin Teron kanssa kun Kimmo alias Simppa lähti uimaan Sipoon Pilvijärvellä meidän mukana järven poikki ja vajosi puolessa välissä vedimme Teron kanssa Kimmon kuiville. Makun Kimmo olisi voinut tappaa oli vissiin tehnyt se paskaa Kimmolle jotain. Vein Makun metsään Sipoossa kirveen kanssa autoja oli paljon katsomassa kun niskasta vein Makua kun teuraalle. Oli minullekkin tehnyt se vissiin paskaa mutta sanoin Makulle että häivy ennen kun Kimmo siitä rukkaset tekee kirveen kanssa pyörin tien poskessa.
Toisen kerran pelastin Lampisen Kimmolta kun pieksi Kimmo Lampisen pahaan kuntoon yhden piharakennuksen takana oli Lampinen löytynyt illalla sika ämpäreitten tyhjennys paikasta ja selvisi siitäkin olin mennyt Kimmon ja Lampisen väliin silloinkin. Oli yöpakkaset silloin.
No oli kerran nuorisoa kämpilläni keravan Lapilassa kun nukuimme tuli yhtä äkkiä polttopullo sisään ekan kerroksen keittiön ikkunastani. Minä nukun aina kun tiikeri heräsin kohahdukseen. Sammutin palon alun ja polttopullon laiton tiskipöydälle. Nukkui siinä patjoilla yksi juuri armeijasta päässyt kaverikin. No siinä tuli seuraava päivä ja soitin yhdelle jengimme nuorelle kaverille. Ja pyysin kaveria tulemaan kämpilleni. Ei kukaan tiennyt yhtään kuka polttopullon oli heittänyt mutta minä vaan saan ylhäältä tietoni. Kaveri tuli sopimaan ja sanoin että olisimme voineet kaikki palaa ellen olisi herännyt. Ja kysyin kaverilta miksi heitti polttopullon sano kaveri että harmitti häntä kun kaverit heitti sen ulos asunnoltani kun olisi se halunnut kanssamme olla. En lähtenyt poliisi juttua tekemään asiasta kun linna ei ole kaikkien paikka. Joku oli kumminkin siitä tehnyt jutun varmaan pojista joku tai sitten isäni. Tulivat poliisit kuvaamaan vähän palanutta keittiön kaappiani.
Muistelen olleeni puolustamassa kaveria käräjillä. Kun minäkin kerran ajattelin polttaa yhden talon kun ajoivat minutkin kiltin pojan pois kuuntelemasta vanhan liiton kavereiden juttuja. Mutta en sitä tehnyt ja paskansin talon rappuun ovensa taakse. En tykkää murhapolttajista mutta jokuhan niilläkin on tämäkin kyseinen kaveri oli liian kiltti linnakkeeseen. Voi sieltä tulla puolta hullumpana pois.

keskiviikko 25. lokakuuta 2017
Jumppa päivä, tarinoitani. Lääkkeiden oton huijauksesta palaminen.
Nukuin pitkälle päivään en kylille lähtenyt vaikka tarkoitus oli konjakille lähteä. Puntti salille oli myös meininki mennä, mutta jätin väliin kun odotan että talo lähtee makselemaan siellä käynnit. Vedettiin Sari hoitajan kanssa osastolla tiukat jumpat tai minä vedin tiukkaa muut vetivät kuntonsa mukaan. Pikkasen lämmin tuli siinä tehdessä monenlaista tuli siinä jumpattua. Lämpöä ensin ja sitten venytyksiä minä vedin myös voima liikkeitä lankutuksia ja etunoja punnerruksia.
Pitäisi mennä myös ulos tänään jumpalle ja juoksemaan. Auton renkaat kävin viemässä varastoon Ninan kanssa. Vaihdattivat ne talon autoon talvirenkaat alle hyvä niin kun paljon ajelevat porukkaa kyydissä. Luvattiin kuulemma lumisadetta huomiseksi näin porukka puhui ketkä ovat television säätiedotusta katsoneet. Oli tuolla Facebookissa kaksi uutta käyntiä sivullani mutten missään nähnyt tilastoissa semmoisia.
Helvetti oli ruoka ja lääkkeet tässä välissä. Yritin huijata Janika hoitajaa lääkkeen otossa viemällä Heikin ruuan ja samalla lyömällä lääkkeet taskuuni. Huomasin että Janika kyttäsi minua kun laitoin käteni taskuuni. Tuli se käytävälle kyttäämään kun tulin syömästä. Sanoi se että ota lääkkeet taskustasi otin ja sanoin että otan myöhemmin lääkkeeni, vetosin närästykseeni nielussani. Helvetti aikansa kestikin pettämiseni lääkkeen otossa mutta nyt varmaan alkavat kyttäämään lääkkeen ottoni.
Kerroin Janikalle että on ristiriitaista lääkkeen otossani kun hoitajat ja lääkärit sanoivat kaikki että olin niin hyvässä kunnossa kun söin lääkkeitä vaikken ollut syönyt niitä pitkän aikaan. Ja kun söin lääkkeitä sanoivat hoitohenkilökunta että olen huonossa kunnossa. Täytyy nyt pyytää talon lääkärille aikaa että saan puhua lääkkeettömyydestä. En viitsi talveksi lähteä kadulle kun pakkaset alkavat eikä ole ketään kaveriakaan kenen luokse voisin mennä.
Kyllä on perkelettä Heikin kanssakin kun jätti minut oman onneni nojaan luulin että sen kautta alkaisi asiani etenemään ja saisin asunnon ja raha asiat kuntoon sen uskovaisten tuttujensa kautta.
Menivät äsken hoitajat naapurini Eskon hueneeseen,kun oli Eskon silmän seutu ihan turvoksissa päivä ruokailussa. Nyt se vaan makaa huoneessaan tutkivat sen silmää. Joku outohan sillä on kun on se kun tappelussa ollut alta ja päältä silmän seutu punainen ja turvoksissa. Helvetti ovatkohan lukeneet Blogiani kun siellä olen kirjoitellut lääkkeen oton huijauksesta etten ole yli puoleen vuoteen ottanut lääkkeitä kun muutaman kerran. Kyllä on perkelettä että pitäisi minun ottaa hullun lääkkeitä. Helvetti on nämä hoitsutkin niin nuijia monet ettei mene jakeluun niille ettei minulle sovi nuo lääkkeet, tulee niistä niin huono olo minulle. Pyörii ja hyörii voimat häviävät koko kropasta pää on ihan sekaisin koko yön ei saa nukuttua niillä. Eli miksi söisin tuollaisia lääkkeitä pitää nyt yrittää päästä lääkärillemme ja saada sen siunauksella lopetettua lääkkeeni. Toivotaan että onnistuisi se ja lääkäri olisi minun puoltani. Helvetti kun en asuntoa saanut mistään vaikka olen yrittänyt kaikkeni. Pitääkö se lappiin muuttaa asumaan että pääsen rauhaan kiduttajistani. Mikä on toi outo teksti että tallentamisessa ja julkaisussa tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen. Tulee se koneelle vähän väliä.

maanantai 23. lokakuuta 2017
Laskuja laskun perään. Tarinoitani.
Tuli juuri taas pari laskua talolta ja Keravan kaupungilta, tuhannen suunnilleen on niissä makselemista. On vanhojakin erääntynyt muutama vuokra ja ruokalasku sekä omavastuu osuus. Toivotaan että selviän niistä kun piti saada Keravan kaupungilta alennusta maksuihin, mutta ei mitään pyörittävät vaan kahden sossun väliä minua. On kumma jos eivät tiedä kenen kirjoihin kuulun.
Täytyy nyt talon sossumme kanssa katsoa paperit ja siitä laittaa oikeaan sossuun vetämään alennus maksuihin. Kun sanoivat ne niin joissain papereissa että pyytää alennusta maksuihin, jos en pysty itse niitä makselemaan. Ja nyt on vaikeuksia makseluissa ollut pitempään. Maksoinhan ison tonnin laskun viimeksi. Kaksi ruokalaskua oli kertynyt samaan nippuun. Maksoin myös yhden omavastuuosuuden.
Saisi nyt tämän Blogini tuottamaan kun olisi sellaista kirjoiteltavaa mitä jengi lukisi. Onhan tässä ollut hurjaakin tarinaa jonkun verran. Luulisi että olisi kaikkien sydäntä lähellä terveyden hoito. Olenhan mielenterveys asioista kertonut miten perseestä on olleet miten minua on kidutettu suoraan sanottuna. On niistä toimista tuolla edellisissä tarinoissani.
Kyllä tutkiva Journalismini saisi jo tuottaa tulosta olenhan sitä niin pitkään kirjoitellut. Harmittaa vaan kun jäi Keravan jätkien kämpille yli viisi tuhatta sivua tekstejäni. Mitkä olisivat pitäneet lukea läpi ja siitä kirja tehdä olisihan siitä tullut aika moinen juttu. Hupia kiinni 8 vuotta ja siitä viisi vuotta hupia laitoksissa kyllä siitä olisi kirjan aihetta ollut. Mutta ei vaan siinä kavereiden kanssa ollessa saanut aikaiseksi mitään kun oli porukka mitä oli. Mieluummin poikien kanssa olin kun täällä mielenvikaisten luona hullun lääkkeitä syötetään porukkaan tokkurassa aamusta iltaan. Ei illasta mitään toimintaa nukkumaan ennen yhdeksää menevät hullut täällä. Minulle yrittävät hullun lääkettä myös työntää joudun joka ilta huijaamaan ottavani lääkkeet vaikka syljen ne pois. Mikä kyllä vaikuttaa Psyykeeseen pahasti pelleillä ottavansa niitä. Olen niin täynnä tätä paikkaa että omille kyllä pitäisi päästä ja äkkiä. Hulluksihan täällä tulee hullujen luona ollessa, pakosti vielä kun en ole asuntoa saanut. Ihmettelen miten saavat muut mielenterveyskuntoutujat asuntoja kaikki tuttuni ainakin. Ja minä suuri hyväntekijä en saa asuntoa millään.
En viitsi tähän enempää Ahdin itsemurhasta kirjoitella. Kun tuli jo ongelmia siitä aikaisemmista kirjoitteluistani. Vaikka onkin outoja piirteitä asiassa, ja minä tunnen olevani syypää myös asiaan. Kun pelkäsi Ahti että minäkin tiesin missä se piileskelee. Miksi olisi pelännyt Ahti jos ei ollut mitään tehnyt ja kenellekkään mitään pillereitä antanut. No annan asioitten olla on vaan vaivannut asia minua pitkään kun ihan olen syyttänyt itseäni asiasta. Mutta kun olisi Isäni sanonut että tietää asiasta ja Ahdin piileskely paikan. Olisinhan voinut tehdä asialle jotain, jos Ahti vaan skitsoili turhaan viina höyryissään. No on vaan poikien puheet ja toki Isäni kun oli Ahdin nähnyt siellä palomäessä. Monet ovat siitäkin porukasta kuollut asianomaiset ovat haudassa. Eli annetaan rauha kuolleille ja rauha heidän sieluilleen. Pitäisi päästä sinne Espanjaan kirjoittelemaan asioista niiden omilla nimillä kun täällä minua ihan uhkaillaan kirjoituksistani. En ketään halua mainita kirjoituksissani josko asianomaiset tunnistavat itsensä näistä teksteistä ja voisivat mennä vähän itseensä josko monetkin syyllisiä asioihin. Minulla on isommat asiat kyseessä ollut aina koko Suomen terveydenhoito pitää tutkia suurennuslasilla. Ja varsinkin näissä mielenterveys paikoissa missä olen joutunut olemaan olosuhteiden pakosta. Olen niin paljon pahaa nähnyt ja saanut kokea mutta hulluushan tarttuu niin sanotusti. Kun eivät ole uskovaisia hoitajat näissä tutkimissani paikoissa ei voi mitään hengen voimaa silloin heiltä vaatia. Minä olen niin kovapäinen mitä varmaan monet venkulat ihmettelevät miten on pääni kestänyt tämän kiusanteon minulle, vuosia vielä saanut sitä kestää. Toivotaan nyt että alkaisi tuottamaan Blogini maallista mammonaakin ettei ihan hupia tulisi kirjoiteltua. Olisi vaan päästävä ulkomaille kirjoittelemaan tekstejäni. Kun saisi semmoista tekstiä aikaiseksi että luettaisiin sitä maailman laajuisesti silloin olisi raha asiani kunnossa. Ihmettelen ettei ole vielä oikein lukijoita teksteilläni vaikka olen Googleenkin laittanut menemään juttujani. Epäilen vaan etten osaa tuoda esille tekstejäni. Nyt valmistautumaan iltapalalle ja lääkkeille toivotan että saan taas huijattua lääkkeenotossa en halua tokkurassa olla ja oudoissa oloissa koko yötä. Kun minulle ei sovi nuo lääkkeet Deprakine ja Olantsapiini ovat pahoja neuroleptejä ja tekevät huonon olon minulle. Siksi en syö niitä teen mitä vaan että pystyn ne välttämään ja olenhan täällä yli puoli vuotta pystynyt huijaamaan lääkkeen otossa. Voihan olla että tietävät minun ne huijaavan ne ottavani mutta eivät niin tarkkoja ole kun ei minua vaivaa kun viina Piru ja sekin on voitettua aikaa. Otan lääke konjakkini mutta siihen se jää nykyään ei vaan jurri maistu enää nykyään. Onhan sitä tullut viinan kanssa läträttyäkin ja kun en enää viitsi lusia mikä oli yksi lieveilmiö juopotellessani. Tuli aina tuomioita helpolla toki monet hupiakin lusittuja tuomioita.

sunnuntai 22. lokakuuta 2017
Nukkuen pitkälle päivään. Väsymykseni on outoa. Itsemurhia ja yrityksiä. Omakohtaisia kokemuksia.
Kummaa väsymystä on ollut pitkään minulla tänäänkin heräsin vain syömään ja kahville ja menin takaisin nukkumaan. Tuttuni ehdottaa jotain sairautta kilpirauhasta masennusta tai jotain muuta. Mutta kuntoni on ihan hyvä muuten mutta toi väsymys on outoa. Toki kun ei ole mitään tekemistä sekin vaikuttaa uneeni. Tuli aikaisemmasta kirjoittelusta vähän yhdeltä leidiltä palautetta, mutta kun koski minuakin Ahdin itsemurha pitää siitä voida kirjoitella. Mutta ovat asianomaiset jo haudassa eli antaa asian olla. Mitä noita kuolleita enää vetää esiin antaa heidän muistonsa olla haudassa. Ihmettelin miksi Leidi siitä kimpaantui minulla oli vaan ihmisten puheet asioista. Hyvä että selvisi asia Leidin näkökulmasta eiköhän se ole sen mukaan oikein mitä toi kertoi asiasta. Hyvä niin että on nyt minullakin selvä kuva asiasta.
Minäkin vedin Keravan poliisi laitoksella kaulastani isolla veitsellä niin paljon kun pystyin. Antoivat varmaan vittuillessaan veitsen mukaani juoppo putkaan. Yksin olin putkassa ja psyykattiin minua niin paljon . Yksin olin siellä mutta kovassa paineessa. Mietin että nyt kaikki loppuu mutta heräsinkin putkan lattialta veitsi vieressä ja kaulassa haava. Ei mennyt kaulavaltimoni poikki vaikka yritin. Siksi on niin läheisiä nuo itsemurha ihmiset. Ei pitäisi peloissaan olla niin paljon kukaan että hirteen pitäisi mennä.
Kerran otin nahkakassini ja siihen sähköjohdon. Kävelin jonkun talon taakse Keravan kalevassa tuntui että joku seurasi minua vaikkei ketään näkynyt. Vedin tiukan sähköjohdon takapihan aitaan. Siitä hirteen olin jo vetelemässä viimeisiäni kun havahduin ja tiukka sähköjohto olikin irti kaulastani. Ihmettelin miten ja kuka sen johdon oli kaulastani ottanut ei tiukka sähköjohto itsesään irtoa. Ajattelin että oli pakko olla enkeli asialla ja ettei ole minun aikani vielä tullut lähteä pois tästä olomuodosta. Siihen jätin tältä erää itsemurha yritykset ajattelin että yritetään nyt katsoa tämä maanpäällinen kidutus loppuun. Kun ei mene henki millään niin kai se täytyy vaeltaa tämä tie loppuun.
On vaan niin rankkaa tämä maanpäällinen kidutus kun toiset sitä harrastaa jatkuvasti. Ja minäkin herkkä taiteilija sielu joudun kärsimän tämmöistä touhua. Kun nyt saisin oman asunnon saisi konjakkia maistella aina kun huvittaa. Kyllä se maistuu minulle lääkkeenä on niin mukava olla. Kunhan vain raha asiani saisin paremmalle mallille. Pienessä sievässä jatkuvasti siinä se menisi ei kipeä eikä köyhä kun rahaa tulisi kirjoittelulla. Yritän nyt saada Blogiani aikaiseksi kunhan vaan osaisin tämän käytön täydellisesti niin uskon että alkaisi tuottamaan kirjoitteluni. Kyllähän noista Suomalaisia paljon koskettavista itsemurha yrityksistä voi kirjoitella ei Enkelit aina ole paikalla ottamassa johtoja kaulasta. Kyllä se on ihmisellä vihoviimeinen teko itsemurhaan ajautua mutta onhan se helpotus monelle päästä pois tästä hirviöitten hallitsemasta maailmasta.
Toivotaan että Leidi lukee juttuni ja ymmärtää minua paremmin kun olen itseni meinannut kanssa hirttää niin ymmärrän Ahdinkin hirteen menon ja pelot mitä ryyppäämien vielä lietsoi.

lauantai 21. lokakuuta 2017
Parilla siiderillä käynti Turkkilaisessa Baarissa. Apteekki kiinni en Tramaleita saanut.
Menin taksilla kylille apteekkiin piti mennä mutta oli se jo kiinni. Olisin hakenut kovia Tramaleita kun on ollut paikat kipeät olkapäät molemmat. Toki Tramaleista olojakin saa kun on niissä kolmio. Menin siitä Turkkilaiseen parille siiderille en enempää viitsinyt ottaa kun ei oikein maistu brenkku minulle edes siiderin muodossa. Olisi toki maistunut muutama konjakki kylän kuppilassa. Mutta meni niin myöhäiseksi lähtöni kylille etten sitten viitsinyt enää konjakkia siihen aikaan ottaa. Kun piti tulla takasin ruokailuun ja lääkkeille, mitkä taas tälläkin kertaa syljin paperiin ja laitoin taskuuni.
Löi tuttuni välit poikki taas kerran, kypsyi juttuihini näköjään. Onhan meillä sen kanssa aika vääntämistä. Jos alan JUMALAN KIELTÄJÄKSI KUN EI JUMALAKAAN MINUA AUTA JA ON HYLÄNNYT MINUT TÄYSIN. Kun tuttunikaan ei JUMALAAN USKO . Ja minunkin USKONI ON KOETUKSELLA. Alan yhtymään tuttuihini ja kavereihin ketkä JUMALAN KIROAVAT JA KIELTÄVÄT.
Minua ei kukaan rakasta ja minä en ketään kiroan koko ihmiskunnan menköön alempaan helvettiin ihan kaikki monelle alkaa sairauksien myötä HELVETTI jo maanpäällä. Niin kun JUMALA KENELLEKKÄÄN ANTAISI ANTEEKSI MITÄ TEKIVÄT POJALLE.
Ei oikein keksi mitään kirjoiteltavaa pitää vaan heittää mitä mieleeni tulee. Suuttui yksi leidi minulle kun Ahdista kirjoitin Ahdin itsemurhasta kirjoittelin edellisissä jutuissani. Onhan asian osaiset kuolleet. Ja minä yhdistän itseni asiaan. Isäni puheitten mukaan kun Ahti pelkäsi edesmennyttä kaveriani kun minä tiesin missä se piileskeli. Ihmettelen kun Leidi oli noin kiukkuinen minulle niin kun minä olisin pahaa tehnyt. Jotainhan Ahti oli vääryyttä tehnyt kun piilossa halusi olla. Leidin parastahan minä ajattelen aina. On niin ihana tyttö lapsi etten todellakaan halua sille pahaa tai muutakaan sattuvan. Oli miehensä kavereitani pitkältä ajalta vaikka pyörimmekin eri porukoissa aika paljon. Mutta nuoresta asti tunnettu eikä koskaan mitään vääntöä ole ollut väleissämme siksi en halua Leidin kanssakaan mitään ongelmaa. Kun tunnun aina tulevani väärin ymmärretyksi jutuissani. Mistähän moinen johtuu onko lukijassa vika vai kirjoittajassa kun tulee aina suututtaneeksi jonkun kirjoittelullani. En kenestäkään kirjoittele nimellä ainakaan tulenarkaa tekstiä pidän mölyt mahassani. NIIN KUN OLEN SANONUT OLEN HAUTAUSMAAN MIES TULEVAT ROSVOT JA POLIISIT SOPIMAAN JUTTUJAAN KANSSANI ENNEN KUN KUOLO KORJAA HEIDÄT. Onhan se ihmeellistä miksi tulevat kaikki minulle piipittämään ennen kuolemaansa sanon että terve menoa HELVETTIIN MINULLE PASKAA TEHNEILLE.

perjantai 20. lokakuuta 2017
Ahdin itsemurha ja syyt siihen..
Ahti oli mukava kaveri ja olisi saanut elää. Epäilen kyllä sitä en ainakaan Ahdista tuommoista ole koskaan kuullut ei ollut se vissiin panomiehiä.
No Isäni oli valvojana mäkimaalla ja palomäessä meni se palomäen piha rakennukseen oli Ahti siellä piilossa . Sanoi Ahti vielä Isälleni että on huono homma että nyt tietävät missä hän on kun minä saan sen tietää .Helvetti kun olisin tiennyt asiasta olisin selvittänyt asian.
No olikohan seuraavana aamuna Ahti löytynyt mökin vierestä hirrestä. Voi olla että oli sillä pelko niin kova asiasta että hirteen peloissaan meni.
Sama kun Ruuskasen Jussi kuka vei kuulemma Eeron ja meinasi saada Leppäsen Masankin vietyä kuoleman porteille. Ei uskaltanut Jussi vaan itseään tappaa vaan yritti muita saada kuoleman portille mukaansa. Pelkäsi se Kavereita kenelle oli puhunut elinkautisen. Olivat jonkun kaverin tuupanneet muurahaispesään pohjoisessa. Ja Jussin paperit kuulemma pesän vierestä löytyivät. Yritin selvittää asiaa viemällä Jussin Krapin hovin hotelliin ja juottamalla sitä siellä. Mutta vei se asian hautaan mukanaan en saanut sitä selville siltä. Ja taisin sanoa että olisin sitä voinut autella asiassa mutta miksi tuli minua uhkaamaan puukolla lapilassa asuessaan. Pelkurihan Jussikin oli iso kaveri yritin sitä raskaaseen sarjaan nyrkkeilemään jos olisi rohkeutta sieltä saanut. Mutta hulluhan Jussi oli omalla tavallaan.
Pyöri se muijan kanssa kuka oli naimisissa vissiin ja terveyskeskuksessa hommissa. Ihmettelin kun luikkivat ne aina pitkin pöpeliköitä. Olisiko saanut sitä kautta kovia lääkkeitä ja sanonut kuulemma Eerolla ja Matille että ette saa viinaa jos ette syö lääkkeitä. No saivat sairaanhoito henkilökunta Masan hierottua henkiin mutta Jussi ja Eero menehtyivät. Ja näin olen asian kuullut
Onkohan kaverini ja mustalais kaverinsa minua kolhaistuaan pahasti Hyrylässä. Kumpi sitten oli asialla kai ne ryöstöäni yritti . Pitäisi saada jengi kasaan ihme etten Järvenpäästä löytänyt kova naamoja ketä etsin monta päivää siellä pyörittyäni. Ihmettelen miten kaverini voi siviilissä olla kavereineen. Pitää ne saada niin pahaan taloon lusimaan että tietävät ketä kolhaisivat. Vihattavaksi pamppujen ja konnien taholta. Mikä on etteivät kaverit paranna tapojaan kun minäkin näytin etten huumeita tarvitse ja viinaa eivät halua että otan jurria mutta kun vetivät piikki kamaa dokasin minäkin samalla en jaksanut heitä selvinpäin. Mutta on minun helppo olla ilman viinaakin ei ole enää himoa siihen olotilaan. Kun jurrissa on niin paha olla minun ei ollenkaan miellyttävä olotila.

torstai 19. lokakuuta 2017
Jumalan hylkääminen, Pirun hallitessa.
Kyllä on taas tiukkaa uskoa JUMALAAN kun tuntuu PIRU HALLITSEVAN kaikkea. Miksi minua suurta hyväntekijää muuten kohdeltaisiin näin ikävällä tavalla jos JUMALA OLISI OLEMASSA JA PUHUVAT USKOVAISET ETTÄ JEESUKSEN VERI ON HEIDÄT PELASTANUT. Mikä on ihan paska puhetta kun katsoo vaikka uutisia sotaa ja kauhua joka paikassa.
Minun uskoni karisee päivä päivältä kun tosiaan paskaa saan ottaa vastaan kaikilta tahoilta. Tavarani hukattu Keravan kämpiltä hienot pyöräni hävinneet raha asiat ihan perseellään asuntoa ei ilmesty. Eli kaikki asiat ihan vituillaan. Luulin että alkaisi Heikin uskon kaverin taholta purkautumaan suma mutta vitut ei mitään samaa paskaa kaikilta tahoilta.
Hyvä että tajusin ostaa uuden mokkulan koneeseeni kun ihmettelin mitä Heikki väsäsi koneelleni kun omaa tablettiaan käytti ja otti koodit vanhasta mokkulastani. Nyt ei pitäisi kenenkään päästä koneelleni siitä pidin huolen uudella mokkulalla. Toisen kerran jouduin ostamaan uuden mokkulan Hyrylän hirviö Mengele mestassa olin pakotettu ostamaan uuden mokkulan kun talon verkkoon tarjosi koko ajan sielläkin oli kuukauden kone pois käytöstä sielläkin. Ja täällä sekosi koneeni alkuun pahasti. Nyt pelaa kun älysin ostaa uuden mokkulan. Kun epäilen että oli vaihdettu mokkulani koneeseeni kavereiden kämpillä. En tiedä miksi pääsisikö joku tiedostoihini vanhalla mokkulallani.
Heikistä ei kuulu mitään onkohan se hylännyt minut kokonaan. Puhui se viimeksi että on sillä niin paljon omia asioitaan mitä pitää sen hoitaa. Ja kavereittensa asioita myöskin hoidossa sillä on kuulemma. Kohta on iltapala ja lääkkeet jakaa Raisa hoitaja illasta lääkkeet, toivotaan että pystyn taas huijaamaan lääkkeen oton ja saan sylkäisty ne paperiin ja lyötyä ne taskuuni. En halua olla Zompiena lääkkeistä pienet murut olen murtanut silloin tällöin ei mitään vaikutusta ole muruilla ollut mutta koko määrällä menen huonoon kuntoon.
Kyllä on pää tyhjä ollut täällä kun vitutuskäyrä on niin korkealla ollut koko ajan talossa ollessani. Olisi nyt Heikki saanut edes tavarani Keravalta kavereilta toivotaan ettei teksteistäni joku hyödy ja saa niistä jotain väännettyä. Sanoin kyllä kavereille muistaakseni että on yli 5 tuhatta sivuani päiväkirja muodossa ja on tiedostot päässäni eli eivät saa ne mitään aikaiseksi kirjoituksistani.
Harmittaa vähän Keravaan kollien kämpillä kun pillastuin heidän touhuihinsa ja revin Fakta tietojani noin 400 sivua. Iso työ meni niissäkin hukkaan. Mutta ehkä oli tarkoitus ettei kukaan päässyt niitä käyttämään minua vastaan. Kun oli niissä Hyrylän Mengele paikasta Mainio Vire mikä tämäkin oli muuttui Hyrylän kauhu paikka myös Mehiläiseksi. Oli vissiin kirjoituksissani myös hirviö paikka Nikinmäen Attendosta juttua. Pirun ollessa päällikkö sielläkin nimeä nyt mainitsematta. Kyllä sen kaikki tietää kuka siellä oli piru ja pomoa olevinaan mutta kun kerran tarjosin laskussa olevaa maksuani hänelle alkoikin piru muija selittämään ettei hän olekaan johtaja vaikka selitti aina käydessään talossa että hän on johtaja sata kertaa päivässä. Ihmettelen Suomessa miten voivat sadistit perustaa vanhuksillemme pirun paikkoja sadistiset hoitajat hoitavat kuoleviamme. Miten se on Suomessa mahdollista toivon heille samanlaista kohtelua ja sairastuisivat mahdollisimman äkkiä samaan tilaan kun hoidokkinsa.
Olen niin kauan tehnyt tutkivaa journalismiani että pitäisi jo kiitos saada työstäni ja kiitosta ja kunniaa paljastamalla kauheuksia Suomen sairaanhoidossa. Mielenterveys puolella hirveätä hoitoa lääkkeitä koura kaupalla ihmisiin viedään oma tahto ja kaikki tunne elämä potilailta saadaan ne helppohoitoiseksi. Täälläkin puoli yhdeksältä nukkumaan ihmiset ja aamuun asti huoneessa pitää niiden olla. Harmittaa kun on meitä lusineitakin talossa muutamat ja olen poikien asioita linnoissakin hoidellut ja nyt täällä tokkurassa kulkevat. Mitenhän saisin ihmiset ympäri maailman lukemaan tekstejäni mitä Suomessa on hoitoalalla kaikkea olen nähnyt hirveätä. Miten voivat hullut lähteä hoitoalalle Suomessa. Tervepäiset puhut hierarkiasta sairaaloissa eli eivät uskalla puhua asioista ihmisille vaikka näkevät toisten pahaa tekevän. Peijaksen Psykilläkin hullut hoitavat herkkiä ihmisiä se on nähty vuosien saatossa miten minuakin on siellä kidutettu. Pitäisi jo alkaa päitä tippumaan sielläkin ihan konkreettisesti. On se perkele jos en saa sympatioita maailmalta jo pikku hiljaa en tiedä miksen saa Blogiani menemään kansoille ympäri maailman. Heikin piti tulla katsomaan ajan kanssa koneeni mutta en ota kaverista selvää onko lintu vai kala. Uskon että saisin kaiken kansan lukemaan tekstejäni jos saisin pelaamaan Blogini. Toivotaan että Googlen kautta leviäisi kirjoitukseni koko kansa kunnille.

tiistai 17. lokakuuta 2017
Pitkiä päiviä nukkuen iltapäivään. Lääkkeenoton huijaus. Sossujen sekoilut.
Nukuin tosiaan koko päivän taas tänään heräsin aamupalalle ja syömään ja takasin heti nukkumaan. Junnaa elämäni niin paikoillaan siksi varmaan väsyttää niin paljon. Pitäisi lähteä heti aamusta liikenteeseen silloin ei tulisi nukuttua koko päivää. Sain huijattua Emmi hoitsua lääkkeen otossa kääntyi se ympäri ruoka jonossa ollessamme ja sain lyötyä myrkyt taskuuni, eli on taas yöuni pelastettu. Kun ei väännä ja käännä lääkkeet mitkä eivät minulle sovi ollenkaan, tulee niistä niin pirun huono olo. Kun menee Deprakine vielä väärin minulle kun en syönyt Olantsapiinia luulivat ettei tehonnut ne ja siitä Deprakine. Ja nyt on ihan perseellään lääkkeet en todella syö niitä jos vain pystyn olemaan syömättä nyt on mennyt hyvin kun pystyn ne huijaamaan aika helposti. Rassaa vain niin pahasti Psyykettäni petkuttaa henkilökuntaa.
On aika vähän kirjoitettavaa kun ei mitään täällä ole tapahtunut ei kukaan ole saanut mitään kohtaustakaan niin kun muutamat saivat alussa. Onneksi Yrjön näin päältä että se putoaa kohta ja olin sen takana ruokajonossa otin sen syliini ja laskin lattialle. Pelästyin sydänperäistä juttua kun oli sen värinen kaveri ja nihkeän oloinen. Meni kumminkin ohi sen kohtaus itsestään ja siitä nousi ja syömään. Hyvä niin kävi täällä alkuun ambulanssi kerran viikkoon suunnilleen eli aina ole hätä. Alhaalla on niin huonokuntoista porukkaa että kuskaavat niitä jatkuvasti edes takasin, sairaalaan ja tänne.
Otin esiin paikkamme sosiaalitoimiston päätöksen missä sanotaan että pitää minun hakea tukea Keravan kaupungin sosiaalitoimistosta ja sieltä sanotaan että meidän kyliemme sossuista pitää hakea avustusta. Eli pyörittävät minua paikasta toiseen mitä olen ihmetellyt miksei meidän talon sossu ole selvittänyt asiaa. Kyllä luulisi että sossumme tietää kuka hoitaa kenenkin asioita eivät voi olla noin tietämättömiä talossa. Pitää nyt laittaa kylän sossulle toimeentulotuki hakemus vetämään uudestaan tai laittaisikohan valituksen sossujen toimista
Kelaan lähti hakemus viimeksi toivotaan että sieltä tulee myönteistä palautetta. Saisi noihin palvelumaksuihin kannanottoa ja tulisivat vastaan niissä. Kun ei rahani riitä niiden maksuun ja pitäisi kuulemma tulla vastaan kelan ja sossujen. Näin minua on informoitu sossuista että hoitavat maksujani sieltäpäin. Toivotaan nyt että saisin maksuni tasapainoon, olisihan se hyvä ettei menisi ulos ottoon maksuni se on aika pirullista en saa pankistakaan lainaa enää vaikka pienen lainan sieltä antoivatkin. Piti sillä lähteä Espanjaan kirjoittelemaan kirjaani. Mutta kavereita ketä mukaani suunnittelin ottavani kiinnosti huumeet enemmän kun mikään muu ei niistä kaveriksi ollut reissuun.
Ei huume väestä ole mihinkään ovat niin piikin orjia ei muuta kaipaa elämässään. Ja kun minä en niin tyhmä ole että huumeita itseeni työntäisin niin ei meillä oikein synkkaa niiden kanssa.
Olisi mukava tietää mihin meni minulta rahaa siellä Keravan luukussa ollessani neljä tonnia kahtena päivänä nostettuna ja lainani 2800 euroa meni siinä kanssa touhutessa. Ja vielä vuokria kyselevät minulta vaikka niin paljon panin porukoihin. Siihen vielä ruuat ja juomat päälle kaikki tarjoilut pyörän ostin yhdelle ettei tarvitsisi varastaa senkään. Tabletin joululahjaksi ja kaikki muutkin vaatteitakin jonkun verran. Hoidin hotelleissa heidän mätäneviä raajojaan panin siihenkin työhän rahani ja terveyteni tulehtui paikkani pahasti ennen kun älysin mennä yksityislääkärille ja sain heti avun, oli pikkasen pakko sen minua kuunnella kun olen kuullut kaiken näköistä porukan suusta.
Täytyykin vissiin katsoa Kelan sivulta mikä on päätös ollut hakemukseeni heiltä. Nyt on mukava kun sain uudet avainluku listat pankista jos ei ole siellä mitään mainintaa ole mutta minnehän ne olisivat sieltä hävinneet. Kun kahdessa pankissa kävin kyselemässä tietojani mikä on vienyt luottotietoni pankkiin. Juuri sain pään pankkiin auki jos vaikka firmaa olisin perustanut. Pienistä rahoistahan siellä on kyse ei mitään isoja ole minulla koskaan ollutkaan. Mutta näkiväthän että oli liikettä tililläni.
Oli helppo laittaa uusi avainlukulista pelaamaan sain sen laakista laitettua. Nyt osaa seuraavallakin kerralla helposti laittaa sen. Ja on nyt taas pitkäksi aikaa avainlukuja minulla.
Mitähän jännää tähän kirjoittelisi aikojen ajoista kun on raamattukin luettu moneen kertaan. Ja on se yksi luetuimpia kirjoja maailmassa näin olen jostain lukenut tai kuullut

maanantai 16. lokakuuta 2017
Tuli uudet avainlukulistat mitä pelästyin kun luotoissa on häikkää.
Tuli juuri uudet avainlukulistat mitkä olivat hyvät kun alkoi mennä loppuun vanhat listat. Ja hyvä ettei pankkiin ole siinä mennyt pystyyn pää vaikka luottotiedoissa onkin jotain vanhoja juttuja. Kymmenen vuotta vanhoja laskuja tuli minulle mitä todella ihmettelen miten voi olla vielä jotain pystyssä. Kun olen kahdet perinnöt saanut tässä välissä eiköhän niistä ole kaikki otettu.
Saisi nyt selvyyden noihin luottotietoihin että saisin lainan pankista tai jatkettua vanhaa lainaani. Mitenhän antoivat tuon 2800 euron lainankin yhtään nikottelematta jos on perässä ollut koko ajan jotain vanhoja ulosottoja ja vielä käräjiltä näkyy olevan maksut. Yli 3000 euroa maksuja otetaan kuulemma vain veronpalautuksista hyvä niin eivät pääse muuhun käsiksi. Minulle vaan on vissiin tulossa jossain vaiheessa veronpalautuksia eli olisihan se huonoa jos saisivat nekin lypsettyä maksuihin.
Kohta nukkumaan että jaksan huomenna lähteä kylille konjakille. Kun Jounikin pääsi suoraan melkein sisälle ryyppylomiltaan tullessaan. Palvelivat sitä vielä ja veivät iltapalan sille huoneeseen. Ei kai toi ole vakavaa jos minäkin otan huikkaa vähän enemmän huomenna. Lukee minulla säännöissä että jos on jurrissa pitää pysyä huoneessaan eikä saa muiden mukaan mennä.
Kyllä uskon että saan raha asiani mallilleen uskoisi että olisi JUMALA MUKANA KUVIOISSA ja minua auttelisi kun niin paljon auttelin ihmisiä Keravallakin syötin juotin puetin. Ei tarvinnut huume porukoitten varastaa kun rahalla maksoin kaiken. Mutta kiitosta ei kuulunut sieltä päin vastoin alkoivatkin minun silmilleni hyppimään ihan konkreettisesti kun mustalainen ja tuttuni nuoruudesta pääsivät kopauttamaan jollan kovalla pääni auki Hyrylän johtajan talossa mihin lypsivät minut vuokralle. Pääsivät rotat vaan karkuun kun eivät tulleet edes yöllä takasin kun jäin valvomaan taloon kyrpiä tapettavia otuksia. Eivät tulleet koko yönä puukkoni vieressä nukuin koko yön olin valmiina toimimaan jos olisivat tulleet takaisin yöllä.
Helvetti kun sekopäitä ovat kamoissaan. Selvänä olisivat ihan kunnon poikia mutta miksi vetää huumeita kun tekevät mitä sattuu ja toisten käskystä kaverikin minua varmaan kopautti. Kun puhuin Keravan lössistä ja olisiko mennyt juttuni eteenpäin. En tiedä miten pahasti oli tarkoitus minut vammauttaa. Pitäisi kaverit kiduttaa saisihan niiltä tiedot kenen käskystä moista tekevät. Sääliä en tunne enää kavereita kohtaan ei ole tervettä hyväntekijäänsä kolhia kun olen kaverinkin pelastanut poliiseilta nuoruus vuosillaan. Laitoin Arille viestiä puhelimella jos sen kautta alkaisi jotain saamaan aikaiseksi kun tiukka kaveri on sekin. Pitkän reissun kanssa käynyt läpi niin kun minäkin. Hupia olin vaan vuodet kiinni ihan hullua touhua vuodet heittää hukkaan. Kahdeksan vuotta hupia ja nyt viisi vuotta hupia näissä hullujen laitoksissa. Ei ihan tervettä touhua kyllä menojalkaa niin vippaa että jotain täytyy alkaa tapahtumaan elämässäni. Missähän se Kurdistanin soturi vaikuttaa ja mitähän turkkilaiset ja kurdit miettivät kun PAPA ajettiin pois Keravalta. Minnaa minä ihmettelin miksei se halunnut puhua kanssani. Kun turkkilaisten ja Kurdien kapakassa oli tiskin takana en päässyt enää edes sisään kapakkaan. Kyllä on touhua mitä ihmettelen kovasti mikä on noissa ihmisissä. Olisin Minnan vaimokseni ottanut jo nuorena mutta sotani on ollut niin pitkä en ketään vaimoa alkaisi odotattamaan siviilissä jos mies on kiinni vuosia. Olisi se rankaa lusiakin kun tietäisi vaimon odottavan miestään linnasta tai laitoksesta.

Nukkuneena pitkälle päivään. Lääkkeenoton huijaus.
Nukuin taas koko päivän en ymmärrä muuta nukkumiseeni kun tekemisen puutteen, kun ei mitään aktiviteetti ole minulla. En ole jaksanut kävellä kylille kun on vielä ollut sateita en viitsi kastua. Ja toki raha asiat ovat perseellään siksikään en ole kylillä käynyt ettei mene rahaa hupiin.
Lääke konjakkini tekisi mieli käydä ottamassa kapakkassa Paras olisi kun tänne saisi tuoda oman lääke konjakin siitä tehdä pieniä ryyppyjä. Kyllä se mieltä piristäisi kummasti pienet ottaa silloin tällöin.
Sain Heidi hoitsua huijattua lääkkeen otossa kääntyi se juuri ympäri ruokajonossa ja sain syljettyä lääkkeet käteen ja siitä taskuun. Pitäisi kyllä saada lääkärin kanssa sovittua lääkkeiden pois jättäminen ei tämmöinen pelleily ole mistään kotoisin. Näin pitkään olen pelleillyt lääkkeitä käyttäväni vaikka olen ehkä viisi kertaa ne pakotettu ottamaan. Ja yli puoli vuotta olen talossa ollut ja pelleillyt koko ajan välillä olen murtanut palan lääkkeitäni. Mutta en oloja niistä saa muuta kun jos otan kaikki mitä tarjoavat silloin olen ihan sekasin, yö on hirveä silloin.
Helvetti taas kaksi niin nuijaa hoitajaa on vuorossa Heidi honkkeli kuka alkoi ambulanssi naisille puhumaan minulla olevasta skitsoaffektista kun veren vuotoa oli nenästä helvetti niin kun niillä olisi mitään yhteistä. Ja toinen ääliö Emmi on hommissa yritän puhua mitä vaan näille saatanan ääliöille ei mikään mene jakeluun. Ovat täysin väärällä alalla kun ei pysty keskustelemaan järkevästi. Yritin tullessani taloon lähestyä henkilökuntaa viisailla jutuillani lähti nämä saatanat aina karkuun minua. Yökölle luulin pystyvän puhumaan mutta helvetti äkkiä karkuun toiselle osastolle. Etteivät näyttäneet tyhmyyttään minulle kun olen näitä niin paljon viisaampi ja edellä monessa asiassa. Ei tämmöisessä paikassa pysty edes viisaita kirjoittelemaan kun on ilmapiiri niin huono jo henkilökunnan toimesta.
On taas fiilikset niin maissa kun ei mikään asiani etene ei kenestäkään seuraa. Marianne ainoa kenellä vähän leikkaa ja pystyy sen kanssa älykkääseen keskusteluun. Muuten on niin huono ilmapiiri talossa johtuen henkilökunnasta kun ei niille mene asiat jakeluun. Ei mitään älykästä keskustelua synny niiden kanssa. Ja nämä tämän päiväset hoitajat ketkä ovat illasta ovat pahimmasta päästä.
Helvetti kun teki tänään mieli lähteä konjakille kylille kun vituttaa niin paljon. Toki kun olisi paikka mihin mennä oman pullon kanssa ja nauttisi siitä jossain jonkun kanssa. Kun täällä ei jurrissa saa olla, näkyvät Jounia taas pitävän pihalla eli on se käynyt taas dokaamassa. Jouni käy usein ryyppylomilla melkein kerran viikkoon tuossa etupihalla saa sitten selvitellä se päätään. Ihmettelen kun on Jounilla paha sokeritauti että hyväksyvät sen dokailut. Vielä paapovat sitä tuossa pihalla mittaavat sokereita ja peittelevät sen peitolla kun odottavat että promillet laskevat.
Pitäisikö Heikille soittaa on sen puhelut olleet semmoisia ettei se ole ollut halukas oikein puhumaan minun kanssani. Jäi kaikki asiamme kesken asunnon hommaaminen ja tavaroitteni Keravalta. Ehkä on parempi sanoa hyvästi tavaroilleni, kun on aikaa kulunut jo näin kauan. Olisi nyt ollut kaikki tavarani täällä olisihan sekin fiiliksiä parantanut kaikkea kivaa siellä olisi ollut. Telkkakin olisi ollut kiva ja radio ykkösasia kun tykkään taustalta kuunnella musiikkia. Työkalu pakki kateissa missä minulle tärkeät työkalut millä hyvin tulin toimeen. Toivotaan että tulee avainluku listat minulle nopeasti tilasin ne viime viikolla ei kai nyt posti kauaa kulje niitä toimittaessa.
Nyt lyön kirjoittelun katki kun on vitutukset niin kovat ettei oikein runosuoni kukoista. Eli ei mitään järkevää kirjoiteltavaa synny. Piti saatana jäädä tähän saastojen maahan kidutettavaksi kun rahaakin olisi ollut lähteä mihin maahan vaan kirjoittelemaan ja muutenkin nauttimaan elämästä.

sunnuntai 15. lokakuuta 2017
Uudesti heränneenä keittiö vuoro.
Nukahdin uudestaan aamusta ja nukuin 7,55 asti aamupalaan söin jugurttia leivän ja maidon sekä kahvin. Olin syönyt jo tänään aikasin herättyäni jugurtin ja lihapiirakan itseltäni. Olen myös ottanut tänä aamuna itseltäni ravintolisät ja vitamiinit.
Nyt menen vielä takasin nukkumaan kun väsyttäisi minua vieläkin muutaman tunnin ehtii taas nukkua ruokailuun asti on se kello 12 suunnilleen. Helvetti tulee illasta Emmi töihin en siitä tykkää yhtään turhan päiväinen käkättäjä koko läskiperse muija. Eiköhän se Emmi ollut kuka alkoi vääntämään hunajasta ettei sitä anneta kun iltapalalla vaikka kaikki muut hoitajat sanoivat että ei ole kortilla hunaja vaan saa sitä kaikilla ruokailuilla. En nyt muista kuka oli vääntämässä hunajasta mutta joku hoitaja kumminkin siitä alkoi vääntämään. Emmi käski minun ostaa kopiointi papereitakin taloon helvetti mikä muija täysin dorka taloon päin vetäjä.
Saa nyt nähdä mitä se Emmi alkaa vääntämään tänään hunajasta ja saanko apua kenestäkään potilaasta kun ei näissä taloissa kukaan ole minun puoltani ollut yksin taistellut hoitajia vastaan. Luulisi että Jouni olisi kanssani samaa mieltä kun hunajaa käyttää Hannukin kuuli kun puhuin hoitajien kanssa hunajasta toivotaan että edes se uskaltaa avata suunsa. Tänään olisi puntti sali auki tai olisi siellä päivystäjä kun viikonloppuna ei ollut siellä ketään jos menisi nostelemaan. Eiköhän ensimmäinen kerta ole ilmainen toivotaan niin jos innostuisi menemään salille. Tekisi se niin hyvää nostella puntteja. Onkin tullut puntilta liian pitkä tauko mutta onhan lihasmuisti että äkkiä se palautuu kondis. Mutta pitää kyllä päästä nostelemaan kolme kertaa viikossa että alkaisi taas tehoja löytymään.
Harmi kun ei ole talossa jumppa salia vaikka on näinkin uusi talo 2012 valmistunut. Ihmeellisesti on suunniteltu ei luulisi ollut iso homma salia rakentaa kun on niin tärkeä toi fyysisen kunnon ylläpito. Kun Fyysinen ja Psyykkinen kunto kulkevat niin käsi kädessä. Pitää nyt Heikki saada pykälään hommissani kun se jo asuntoa innostui katselemaan minulle mutta yhtä äkkiä löikin se välit poikki ja jätti kaiken siihen. Nyt menen nukkumaan kun väsyttää minua vieläkin. Peittoa korviin ja unta kaaliin tekee se niin hyvää jos ruokailuun asti nukkuisi kello 12. Siinä olisi lepoa ihan tarpeeksi kun heräsin ensimmäisen kerran niin aikasin tänään. Unia näin en niitä nyt muista mitä niissä tapahtui.

Aikainen herätykseni. Kusipään ketjun heiluttelu Keravalla.
Tuli Keravalla joku tyyppi minua uhkailemaan jollain ketju lukolla Prisman edessä. Minullakin oli lukkoni kädessäni meinasin sillä vetää pään halki kyrvältä. Lähti seuraamaan vielä minua kaupan sisään. Vituttaa pelkurin maineessa olla mutta kun ei ollut minulla todistajia siinä ja kaverilla oli Maukka Elvikseksi sanottu todistajana. Ja Maukka puhui yhtenä minulle yhdeksän vuoden hupi tuomiota.
Helvetti kyrpä paljasti itsensä kun kehui olevan Kannabis yhdistyksen puheenjohtaja katsoin heti turkkilaisessa netistä jos kyrvän nimen ja kuvan olisin sieltä löytänyt. Olisin pannut uhkavaatimuksen sille nettiin. Että leikataan siltä Kyrpä irti ja tungetaan sen suuhun se. Pääsi menemään kaverin naamataulu jotenkin ohi minulta. Minähän en tee mitään mutta toivon paskasta loppua tuollaiselle ketjun heiluttelijalle. Maukka Elvis sille jotain minusta sanoi kun yhtä äkkiä kaverin tyyli muuttui ja tulikin silmille heppu.
Olikohan kaveri kamoissaan kun kehui olevansa kannabis yhdistyksen puheenjohtaja ja noin rohkea oli että heilui ison ketjulukon kanssa minulla oli vielä isompi lukko. Mietin kumpi on parempi lähteä nykimään tilanteesta ja saada pelkurin maine vai ottaa paskasta elinkautinen. Totesin että oli ehkä parempi lähteä nykimään. Mutta asia jäi täysin auki kun en pelkurikaan ole ja en todella anna tuommoisen hyypiön hyppiä silmilleni.
On kumma että Elvis Maukkaa juottavat kaverit tuolla kylillä ja minulle puhui yhtenä tuomiota yhdeksää vuotta vaadittiin minulle noiden puheiden perusteella. Kidutusta ja kauhua tuollaisten elämään tahdon. Uskovaiset selittävät paskaa että anteeksi antoa vitut sanon minä kostoa hautuen kestin nämä vuodet. Sanotaan että kosto on suloista ja nyt sitä olen alkanut toteuttamaan antaa luulla porukoiden olevan turvassa kun pakottivat minut häipymään Keravalta mutta isken kun vähiten sitä odottavat.
Toivotaan että tavoittaisivat tekstini ihmiset ainakin asianosaiset ketkä tunnistavat itsensä jutuistani ja miten kostoni tulee olemaan kauhea. Ikuiseen kiirastuleen heidät siunailen. On se oleva vihamiehieni kohtalo ja todella mukava paikka. Pitäisi vaan saada heille jo maanpäällinen HELVETTI ALKAMAAN.

Tarinaa vielä viidestä metristä tippuen niskoilleen pari kertaa. Ja Joken pelästyminen minua nokan matkasellissä..
Aloin vielä kirjoittelemaan kun ei väsytä yhtään, tarinaa pitäisi vaan keksiä. En nyt niin muista mitä olen kirjoitellut väsyneenäkin, pitkin Porvoon ensisuojaa ja Helsingin hostelleja. Hotelleissa ja monissa mestoissa olleena. Olen ollut todella niin väsynyt noissa mestoissa ja nälissäni ettei todellakaan muista niitä aikoja mitä on tullut kirjoitettua ja on kova homma lukea noita edellisiä kirjoituksia. Sieltä täältä luin tänään noita kirjoituksiani on kovaakin juttua minulta poliiseista ja rosvoista. Hoito henkilökunnasta ja sossuista mitä vääryyttä olen saanut kohdata.
Uskon poikani Heikistä ei sitten tänään kuulunutkaan vaikka sen piti minunkin asioitani hoidella. Odotin Heikkiä tapaamaan minua kun tärkeä olisi koneeni saada ensisijalla toimimaan. Kun sähköpostista menee valkoiseksi sivu. Ja toki Blogini pitäisi saada ajan tasalle että saisin sen tuottamaan. Menee tekstini kun hupia kun en tiedä kohde ryhmääni kenelle kirjoittelen. On vaikea kirjoitella kun tyhjälle kun ei mitään kommentteja ole tullut teksteistäni. Näkyy tuolla tilastoissa olevan käyty mutten ymmärrä miksei enempää ja saldoni ole noussut yhtään. Onhan tekstini vähän päiväkirja muotoista mutta uskon että on noita hurjiakin sattumuksia minulla kirjoitella. Miten on JUMALA JOHDATELLUT TIETÄNI.
Tuli mieleeni Hyrylän varuskunta missä junnuna paljon pyörimme. Kun tein kerran vauhdilla esteradan olimme mopoilla Jaskan kanssa siellä. Menin korkean este aidan ylitse narulla oli vissiin viisi metriä korkea aita. Heitin narun toiselle puolelle ja aloin juuri tulemaan alaspäin kun lähti naru pöllin ja lauta aidan välistä ja tipuin niskoilleni hiekkaan Jaska pelästyi mutta minä en ollut moksiskaan vaan siitä pudistin pölyt vaatteistani ja mopot käyntiin ja menoksi. Narun heitin esteradan viereen hiekalle. Että tajuavat sen vaarallisuuden, hyvä että petti se minulta kun kissa ihminen olenkin ja en moksiskaan pienestä putoamisesta. Ettei kukaan armeijan poika tippunut ja vaikka neliraaja halvaus olisi käynyt siinä.
No meni vuosia edellistä menimme viinan myyjä Jokelle Timon tielle kiipesin Joken ikkunasta sisään sen kämppään ja otin pullon ja siitä ulos ovesta. En nyt niin muista mutta kerran kiipesin Joken jyrkkiä rappusia sisältä tuli se ylhäällä vastaan ja monotti minua rintaan lensin varmaan taas sen viisi metriä rappusia. Meni pullo hihassani rikki ambulanssikin tuli paikalle en lähtenyt niiden matkaan. Ajattelin silloin että voi Jokke ressukka jos en sitä pulloa olisi ottanut mitähän tästä olisi seurannut. Meni vuosia siinä olin nokalla lusimassa heittivät minut matkaselliin helvetti iso jätkä alkoi itkemään edessäni ja rukoilla armoa. Oli se Jokke selitti ressukka että on hänellä niin paljon omaisuutta että saan kaiken häneltä konttasi pelle edessäni. Sanoin Jokelle että jos en olisi sitä pulloa ottanut sen kämpiltä. Olisit niin kusessa ollut siinä matkasellissä. Sanoin pelkurille että hyppää yläpunkalle nukkumaan ja lopeta iso mies piipittäminen. Kummasti minua pelkäävät kun samaan taloon joutuvat mikä siinä on siviilissä ovat niin rohkeita mutta linnassa paskat housussa. Onhan se nähty monesti kun pelkäsivät kun samaan taloon ennen heittivät vittuillessaan. Jokesta vielä en sitä nähnyt enää sen jälkeen missään. Häipyi vissiin Keravaltakin johonkin kun ei Timon tielläkään sitä enää näkynyt. En Nokallakaan sitä kyllä matkasellin jälkeen nähnyt. Varmaan pyysi päästä rundiin lusimaan. No onhan siellä karhunkoppi missä olin 16-17 vuotiaana. Olisihan se rankka paikka lusia nykyäänkin vielä jonkun kusipään. Kun on se hotelli nykyään Nokka toiset pääsevät sitä oikein mainostamaan niin kun yksikin karkuri. Minä en viitsinyt linnoista karata kun oli linnani kotini. Ja tiedän miten vittumaista on hatkassa olla dokata ja vetää kamaa monet kun pelko perseessä kiinni jäämisestä. Minä kun olin hatkassa nyrkki tappelusta naiseni takia. Tuli kerrankin armeijan sisu Hyrylästä mökilleni mäyräkorven keisarin maille. Pyysi yliluutnantti minua mukaansa viina kauppaan että aletaan juomaan kävi ryypyllä aina välillä luti minun jalas mökissäni. Että näin suuri konna minä olen ollut. Panin tenu Jussin Yliluutnantin kanssa Sisulla viina kauppaan oli varmaan kaverit katselleet pitkään kun Tenu Jussi tulee armeijan autolla viina kauppaan. Minä en viitsinyt lähteä edes armeijan autolla kun haku oli päällä. No Jussi kävi leimauttamassa vapaus passini poliisi laitoksella kerran kuussa. Ei tunteneet toimiston muijat Jussia eivätkä minua. No kyllä varmaan monet ihmettelivät miten olen passini leimannut haku päällä. Että venkuloiden venkula olen aina ollut. Pyttyläisten oppipoika jo nuoresta. Lukekaa edellisistä teksteistäni on siellä Köyliön paloistakin. Ja minun heittämiseni tulipaloon selvin päin putkaan kun naiseni kanssa kaupasta tulimme ja muutaman kaverin. Ja siitä Kyytinen poliisi heitti minut surman suuhun putkaan ja joku pani kyttiksen tuleen minut viimeisenä ulos sieltä. Olen kirjoittanut tarkemmin edellä tarinaa siitäkin tulipalosta .

Ei innosta Blogin kirjoittelu kun ei saldo nouse. Tiukat sellijumpat.
Olen yli puoli vuotta kirjoittanut eikä saldoni ole noussut kun muutamaan euroon. Luulen etten osaa tuoda esiin kirjoituksiani että siitä kiikastaa, kaverini kyllä pitäisi tulla katsomaan koneeni ja päivittämään Blogini. On turhan vaikea tuo Blogin asennus ja käyttö eli voi siitäkin kiikastaa huonot tuloni. Kyllä pitäisi jo alkaa tuottamaan noinkin kauan kirjoittaneena. Luulisi että joku ainakin lukisi Blogiani onhan siellä sattumia kaiken näköisiä. Miten on JUMALA JOHDATTANUT TIETÄNI.
Raisa hoitaja on töissä illasta saa taas huijata lääkkeen otossa ettei ole käärmeiden yö mikä on lääkkeillä. Uskon että saan taas huijattua Raisaa niin kun muitakin jäi ne kaksi nuorta pois hommista joku JOHDATUS SEKIN OLI JUMALA VARMAAN JÄRJESTI ASIAN KUN NIILTÄ EI VOINUT HUIJATA LÄÄKKEITÄ OTTAVANSA. Kyttäsi ne molemmat että nielaisin lääkkeeni. Miten jäikin molemmat mulkut nuoret pois töistä juuri silloin kun aloin palamaan lääkkeen otossa.
Kyllä junnaa kaikki paikallaan täällä ei mitään tekemistä siksi nukun pitkälle päivään kun en viitsi kylille lähteä vaikka konjakki maistuisi kyllä. Kun olisi yö paikka voisi ostaa oman pullon konjakkia ja dokata sen. Kun en tunne ketään kyliltä taksi kuski tulee välillä juttelemaan on eläkkeellä mutta heittää keikkaa silloin tällöin.
Harmittaa kun koneen näppäimistö alkoi pelaamaan pitkään pelistä pois olleena. Mutta huomasin että olin kolhinut konetta kun on tuo pistoke rikki jonkun verran mihin virta johto tulee. Heiluu se aika pahasti kun virtajohtoa heiluttaa on sisällä vika koneessa. On muutakin koneessa kun alkaa näppäimistä kulumaan kirjasimet pois muutamista on jo lähtenyt. On minulla tarroja niihin jos ne kestäisivät paremmin. Ihmettelen miksi noin huonosti tekevät eivätkä stanssaa niitä kunnolla.
Kävin taksilla kylillä kaupassa meni taas turhaan rahaa kun kävellen olisin säästänyt noin pari kymppiä. Kauppaan meni vaan kymppi suunnilleen. Kun olisi Marianne ollut paikalla olisin voinut sille ostaa rööki askin ja menty sen taksikortilla olisinhan siinä säästänyt puolet maksusta suunnilleen. Hannukin sai taksikortin mutta kun on se niin onneton likistetty ihan nollaksi omatoimisuus viety kokonaan siltä. Ei se pysty eikä kykene mihinkään täysin onneton kaikissa asioissaan.
Tuttuni selittää että puhun menneistä eikä tämä päivä ole minun jutuissani esillä. Mutta kun ei tapahdu täällä mitään mistä voisi kirjoitella. Olen vissiin kertonutkin Hiekkaharjun Mehiläisenkin tulipalo vaara tilanteesta. Kuinka otin ohjat sielläkin käsiini ja pelastin tulipalosta porukan kun ei edes siellä palohälyttimet toimineet. Kai ne on kerrottu en nyt niin muista kun olen ollut semmoisessa mielentilassa kun olen kirjoitellut tarinoitani. Santahaminan rynkky tarinakin on vissiin kerrottu. Oli sekin tarina mukavakin kun kaikki tekivät kunniaa niin kun minulle kuuluu tehdä. Vaikka sieltä rynkyn lainasinkin kun Johannaa vissiin oli kiusattu. JUMALA JOHDATTI SILLOINKIN ASIOITA KUN EN EDES TIENNYT ETTÄ OLI PUTKASSA PIDÄTETTYNÄ PARI KAVERIA KETKÄ OLIVAT VISSIIN JOHANNAA KIUSANNEET JA MINÄ VEDIN RYNKYN ESIIN TAKKINI ALTA JA SOHOTIN KYTTIKSELLE. Ei ollut lasit silloin maalattu pidätys kopeissa ja kurkki sieltä kaveri. No kummasti vaan olivatkin samat kaverit minun kanssani samaan aikaan käräjillä Järvenpäässä samassa odotus tilassa. Ja minua pelätään niin paljon kun samaan koppiin joutuvat alkoivat sielläkin kaverit tärisemän vaikka niitä kaksi olikin. Puhuivat Johannasta sanoin että siskoni tyttö on nimeltään Johanna ja katsokaa että annatte sen olla rauhassa. Annoin Rynnäkkökiväärin pojille kenen se oli en varastettua kivääriä viitsinyt pitää ja vielä armeijalta vietyä. Sain minäkin siitä lainailusta muutamaan kuukauden tuomion. No tulihan siitäkin hyväkin viina katko pääsi poikien pariin kotiini linnakkeeseen lepäämään ja treenaamaan kuntouttamaan itseään.
Vedin tänään tiukat sellijumpat huoneessani. Etunoja punnerruksia leveällä ja kapealla otteella 90- 60. lankutuksia edestä ja sivulta. Käsi painoilla kolmipäinen olkalihas. Hauikset tein kanssa käsipainoillani mitkä siihen ovat kyllä liian kevyet. Huono homma kun näinkin uusi talo eikä ole jumppa salia mitä todella ihmettelen onko tämä kuoleman leiri kun alhaalla on ihan vuode potilaita. Täällä meillä vielä pystyvät omilla jaloillaan jotenkin tulemaan toimeen. Muttei kauan kun eivät liiku yhtään pienen lenkin tekevät ulkona siinä kaikki. Hannuakin ihmettelen kun mies ei ole vielä 50 vuotiaskaan eikä mitään aktiviteettiä halua harrastaa. Olen yrittänyt puhua tuosta salista että talo alkaisi makselemaan meidän käynnit siellä vaikka pari kertaa viikossa.
Voi harmi kun ei Heikki halua pitää yhteyksiä on sillä muuta ohjelmaa saisi asunnon hommattua minulle ja saisin koneeni sen kanssa katsastettua. Kun Heikki jo otti aika hyvän otteen asunnon hommaamiseen kun stadista innostui niitä katselemaan. Olisi päässyt Norjalaisille tarkoitettuun taloon olisi siinä ollut halpa vuokra ja vanhempia ihmisiä kun oli tarkoitettu yli 60 vuotiaille talo.

lauantai 14. lokakuuta 2017
Ilta joutaa vielä kirjoituksiani.
Panen tähän vielä tekstiä kun ei väsytä yhtään kun nukuin pitkälle päivään. Joku kumma on väsymyksessäni ,ettei ole mitään sairautta mitä en kyllä kondiksessa huomaa kunto on ihan hyvä rautainen. Jaksan käydä juoksemassa ja jumpata sellissäni ja puru radalla sekä talon edessä penkki jumppaa. Sanoin selliksi huonettani kun on se tutumpi, kun ikäni kiinni olen ollut ja tuntuu tämä ihan selliltä kun jumitan niin paljon huoneessani.
Mitähän tähän keksisi uutta ja mukavaa luettavaa jengille. Olen senkin yhden homon paljastanut ja kirjoittanut siitä runonlausujasta kuka kavereita metsästi Keravalla ja runkkasi niiden kanssa kytömaalla ja missä sitten muuallakin. Ja mitä sitten tekikään poikien kanssa. Minua Yrjö setä ei kelpuuttanut kyytiinsä olin varmaan liian tyttömäinen pitkine tukkineni ja tiukoissa farkuissani. Kyllä oli varmaan pojat noloina kun Yrjö tuli kouluumme lausumaan runoja naama punaisena joka kaverilla paitsi minulla.
No sekin runonlausuja on varmaan jo kuollut tai tosi vanha mies. Kai se runoja lausui pojille vanhoilla päivilläänkin. Pornolehden antoi kuulemma pojille käteen ja runkkasi vieressä. Että näin Keravan kolleilla hyvän pyyhkii.

Pitkin päivää nukkuneena. Kovaa tarinaa piri päistä.
Heräsin Hannun vissiin se oli koputukseen ovelleni oli ovi ollut raollaan. Pakko ollut yökön jättää se auki minä panin varmaan oveni yöllä kiinni. Ihmettelin miksi yökkö sen oli avannut todella outoa minä haluan että on oveni lukossa yöt. Ei pääse kukaan kulkemaan huoneeseeni kun on auki ovet yöllä. Täytyy Lindalta kysyä miksi oveni oli auki eiköhän Linda ole töissä illasta, yökkönä. Kuulin jonkun käyvän yöllä ovellani mutten tarkistanut että pani oveni kiinni minkä todella uskoisin yökön hommaksi.
Nukuin taas koko päivän aamusta aamupalalle ja siitä takasin nukkumaan ja syömään ja takasin sänkyyn ja siitä kahville ja sitten vielä nukuin yli neljään ja siitä syömään. Nyt jäin pystyyn etten ihan koko päivää nuku ei hyvä tuommoinen nukkuminen jostainhan se johtuu. Tuttuni sanoi että voi olla jostain sairaudesta johtuvaa. Minulla vaan ei ole mitään tekemistä päivisin, ja siksi nukun mielelläni on hermolepoa nukkuminen saa ajatukset pois kaikesta paskasta.
Keravan kämpästä juttua seuraavaksi.
Luin puhelimeni viestejä eilen kavereiden vuokrista minulle. Olin kysynyt siltä kyllä mihin meni kahden päivän aikana nostamani neljä tonnia. Ja lainasummani 2800 euroa johonkinhan ne on menneet kavereiden kämpillä en millään ole pystynyt tuommoista rahaa panna menemään juomiseen ja syömiseen. Kaveri kyllä varmaan tietää olenko esimerkiksi lainannut heille vai maksanut vuokria. Kun yhdeltä piri päältä oli jäänyt asunnon vuokria pystyyn. Panin siihenkin piri päähän niin paljon rahaa ja kaikki turhaan. Ihmettelin kun saimme kovalla tohinalla Hyrylän entisestä varuskunnasta nykyään Mehiläisestä tavarani porukan kanssa pois viime tipassa. Sitten Keravan asunnosta tultiin minulle heti sanomaan omistajien taholta vissiin että pitää siitäkin kämpästä häipyä. On kuulemma piri päillä neljän kuukauden vuokrat pystyssä. Menin ihan shokkiin enhän ala heti makselemaan tuommoisesta kämpästä vuokria toisten pystyyn jättämiä. Kun sekin kämppä oli pantu ihan kappaleiksi kaikki hajotettu . Seinät rikottu ovet säpäleinä sisäikkuna rikki ovi kirveellä hajotettu. Sain siivota aamusta iltaan kun oli niin paskasta ja tavaraa kun varastossa.
Olin ottanut konjakkia aika paljon eli en muista yhtään mihin rahani olivat menneet.
. Olihan mukavaakin poikien kanssa kun minulle ovat joka tapauksessa RAKKAITA . Ovat vaan niin herkillä huumeisiin silti pyytelivät minua tukihenkilöksi että pääsisivät kuiville sanoin että sitähän tässä ollaan oltu. Mutta miksi sitten ette tule yhtään vastaan vaan teette minulle paskaa ja huijaamaan ihan aloitte.
Ja minä menin tuohon Keravan lössiin kun luulin että olivat poliittisesti aktiivisia, Ja siitä saanut vaalityöhöni kannatusta mutta helvetti kalja varkaita ja kauppa rosvoja Kaksi poliisi autoa oikein paikalle kun isommallekin rosvolle. Että kyllä on saatana lössiä ei mitään poliittista.

perjantai 13. lokakuuta 2017
Pitkään nukkuneena.
Heräsin aikasin mutta menin takasin nukkumaan ja nukuin ruokaan asti kello 12. Ja sen jälkeen takasin nukkumaan ja nukuin kello 13,25 asti eli juuri heräsin kun on makkaran paistoa Hannun mukaan kello 14.00. Täytyy sinne mennä mukaan kun on niin heppoinen ruoka tänään. Oli broileri keitto päivällä ja joku juures keitto Hannun mukaan iltapäivästä. Ei oikein innosta tuntuu kyllä oudolta että on kaksi keitto ruokaa samana päivänä. Kai se on sen takia kun on makkaranpaistoa se vissiin lasketaan vahvaksi ruuaksi.
Kohta lähden alakertaan on siellä grillaus on varmaan taas alakerran huonokuntoisia mukana grillaamassa. Olisi nyt muutakin kun makkaraa voisi jonkun lihan syödä mutta uskon ettei ole kun makkaraa. Meneehän sitäkin yksi en enempää niitä varmaan ota kun en niin makkaran ystävä ole.
Nyt täytyy lähteä hipsimään alakertaa kohti ettei jää paitsi eiköhän ne hae porukan mukaan. Jätän koneeni auki ja jatkan kirjoittelua makkaran paiston jälkeen. On hurjaakin tarinaa makkaran paistosta. Kerron paistamisen jälkeen mitä Merjalle meinasi käydä Naantalin kultarannan reissussa.
Kävimme Mehiläisen Tikkurilan yksikön kanssa Naantalissa ja Presidentin kesäpaikassa kultarannassa ja sitten kesän vietto paikassa rannassa. Paistoimme makkaraa Merja yhtä äkkiä vieressäni alkoi hirveästi yskimään meni sillä iso makkaran pala nieluun. Minulta tuli äkkiä mieleen Heimlichin ote mikä on kehitetty estämään potilaan tukehtumasta. Siitä ohjaaja kävi äkkiä Merjaa kiinni ja tuli metrien kaaressa makkaran pala sen nielusta. Taisin huutaa Heimlichin otteen ja siitä ohjaaja sai oivalluksen käydä heti Merjaan kiinni. Hyvä ei päässyt makkaran pala menemään niin pahasti Merjan nieluun. Ihmettelen miten Saulin morsian kuoli kielokodossa vaikka sairaanhoitaja Esa oli vieressä. Oli tukehtunut Saulin morsian ruokaan kuulemma. Miksei Esa ottanut Heimlichin otetta potilaasta jos sillä olisi pelastunut. Mutta ihmettelin miten Esa oli töissä mehiläisessä vaikka oli sillä kasvi päässä. Oliko ihan operoitu eli leikattu se oli niin outo hoitaja muutenkin. Vittuili vähän jokaiselle Jussi murhamies sen pani aina kuriin Jussi ei kuunnellut mitään paskaa siltä.
Söin kaksi makkaraa tuli ihan riittävästi syötyä eihän nuo nyt isoja olleet mutta täytyy ajatella painoaan kun oli se viime punnituksissa noussut. Pitää saada pidettyä painoni alle sadan kilon oli 104 kiloa viime punnituksessa. Parhaimmillaan oli jo 90 kiloa mutta siinä olikin kovaa pyöräilyä ja ruuan puutettakin ihan nälässäkin jouduin olemaan. Kyllä siinä paino tippuu jos ei ole ruokaa pitkään aikaan. Minulle teki Helsinki- Järvenpää- Porvoo reissu niin kovaa että paino varmaan tippui viikossa minkä lintsillä olin putkassa Järvenpäässä muutamat yöt vaikken ollut edes jurrissa. Ja piru paikka Koivulassa ensisuojassa Porvoossa sieltäkin heittivät ulos. Tilasivat oikein kaksi poliisi partioita paikalle kun pelkäävät minua niin paljon. Vartijoitakin oli kaksi silti monta kyttää paikalle. Onneksi sain puhuttua poliisille miten asiat olivat ja minä vain yöpaikkaa vailla. Kyttä tajusi tilanteeni ja puhuttiin mitä teen menin siitä sitten vissiin yö huoltoasemalle ja vietin siellä neljään asti aamuun. En sitten muista Heikkikö maksoi seuraavan yömestan hostellissa olin ainakin muutaman yön Helsingissä. Ja Porvoon seurahuoneella yhden yön Heikin maksamana.
Oli talomme hunajasta vääntöä kun yhtenä päivänä sanoivat ettei hunajaa saada enää kun iltapalalla ja joutuu ostamaan omat hunajat. No tänään sanoivat ettei tuommoista ole päätetty ja on niin vähän hunajan käyttäjiä, melkein Jouni ja minä vaan käytämme. Saa kuulemma hunajaa joka ruualla ei ole se niin sanotusti kortilla. Alkoivat puolustelemaan niitä aikaisemmin sanoneita sanoin tiukasta että on kuullut muutkin mitä sanoivat aikaisemmin ettei hunajaa saa en kuule harhoja.
Olisihan outoa näillä ruokalaskuilla ettei jotain hunajaa saa ja olisi omat hunajat ostettava. On niin kallis paikka muutenkin tämä ruuan kanssa melkein tonnin maksan kuussa. Hyvä ettei mennyt hunaja kortille kun siitä tykkään ja käytän palovammoihin ja siedätykseen allergioissa. On ollut allergiani kurissa viitisen vuotta hunajalla siedättämällä keväisin syön hunajaa yli annoksia. En muuta keksi allergioitteni paranemisiin kun on ne olleet niin pahat monta vuotta eivätkä mitkään lääkkeet ole auttaneet allergioihini. Puhalsin PEF mittariin lääkkeillä ja ilman täydet lukemat oliko se nyt 800 yksikköä. Siksi lopetin astma lääkkeiden käytön kun tuntuivat ne ahdistavan vaan enemmän. Allergia lääkkeet aiheuttivat vaan enemmän oireita siksi nekin lopetin
Soitin tässä välissä Keravan laskuttajalle jos se soittaisi takasin kun en tavoittanut sitä. Että saan selvyyden yhteen omavastuu osuuteen kaupungille ettei tule kahteen kertaan maksetuksi lasku. Ei kuulu laskuttajalta soittoa olisihan ollut hyvä saada viikonlopuksi asiaan selvyys. Kun maksoin yhden omavastuuosuuden ja sama lasku oli mennyt perintään. En ala sitä kahteen kertaan makselemaan olisin saanut puhuttua sen laskuttajan kanssa selväksi. Että ilmoittaisivat perintään että on lasku maksettu normaalina laskuna.
Huono homma kun kuluu näin äkkiä koneeni näppäimistön kirjaimet ei saa taas tästäkään koneen näppäimistä muutamista mitään selvää. On minulla kyllä tarroja mitkä tilasin noihin näppäimiin toivotan että ne edes kestävät jos ovat tarkoitettu juuri tähän tarkoitukseen. Luulisi että olisivat stanssanneet kunnolla näppäimet ettei kuluisi maali niistä niin äkkiä. Edellisen koneeni Pakkar Bellin näppäimistö kesti muutaman vuoden jouduin siihen virittämään maalilla ja tarroilla uudet kirjaimet. Outoa kun tämäkin kone maksoi yli 800 euroa luulisi että näppäimistön kirjasimet kestäisivät.
Kohta on ruoka ja taas lääkkeet eiköhän Janika ole jakamassa luulen että voin sitä huijata lääkkeen oton. Pitäisi saada kyllä lääkärin siunaus lääkkeettömyydelle kun en halua syödä niitä enkä pysty niitä syömään tulee niistä niin huono vointiseksi pyörii ja hyörii koko yö ihan kauhea.
Tunnin päästä on ruoka ja lääkkeet on tullut jännää tuosta lääkkeen otosta pystynkö sen huijaamaan. Helpostihan tuo on mennyt läpi tähän asti nyt kun Veeti ja Anniina on pois kun nuoret kyttäsivät syönkö lääkkeeni. Hyvä että ovat pois jääneet mulkkuja molemmat virkaintoinen nuori tyttö Anniina ei kuunnellut mitään mitä sille puhui ihan kun tyhjälle astialle olisi puhunut. Veeti taisi olla kyrpä Jehovan todistaja luulemme niin kun heilutteli tuonne Jehoville ja oli sen oloinen kylmäkiskoinen kaveri ei tunteita paljon näytellyt. Hyvä että ovat molemmat jääneet pois tästä talosta JUMALAN JOHDATUSTA SEKIN VARMAAN KUN ALKOI JUURI NIIDEN KANSSA OLEMAAN VAIKEATA LÄÄKKEEN OTON HUIJAUS. On niin sairasta miksi söisin kun itse tunnen vointini parhaiten ja nuo lääkkeet eivät todella sovi minulle. Kun vahingossa vielä laitettiin Deprakine kun luulivat ettei Olantsapiini tehoa mitä en syönyt aikoihin. Eli on minulla lääkkeet ihan perseellään ja väärin tiedossa lääkäreillä. Mutta pelleillään nyt ja ollaan syövinään kunhan omilleni pääsisin pois näistä hoitopaikoista on nämä niin perseestä ei minun mestojani ollenkaan.
Missähän alakerran vanha isäntä Heikki on huuteli minulle viimeksi että mene Helvettiin ja äkkiä. Toivotaan ettei ole käynyt niin kun sille huusin että varo sinä ettet mene ennenaikaiseen Helvettiin kun yleensä ne menee sinne ketkä minulle sitä paikkaa tarjoavat. Heikki suuttui kun en sen kanssa lähtenyt Selkin entiseen uudenkasvun kotiin käymään sen mukana.
Kyllä pitää päästä äkkiä johonkin tuulettumaan täältä alan olemaan niin kypsä tähän paikkaan. Kun olisi joku kylä paikka ja pääsisi konjakkia maistelemaan jonkun kivan kaverin kanssa. Heikki ei konjakkia hyväksy otettavan minä sitä meinaan ottaa heti kun mahdollista on se niin hyvää teen ja hunaja veden kanssa. Toivotaan ettei tule ongelmia perintö rahojeni kanssa minä kyllä sain normaalit verokortit ei siellä näkynyt ollenkaan perintö rahojani. Jos jotain tulee nikottelua sanon että panin perinnöt menemään köyhille ja miksen myös rikkaille. Hyväntekeväisyyteen panin kaikki menemään ja sen tietää monet sossutkin kun soittelivat minulle hotelliinkin kun yhtä piri nistiä siellä panin kuntoon.
Puoli tuntia ruokaan ja lääkkeisiin on jännää aina lääkkeen otossa pystynkö huijaamaan. Janika on vissiin meidän puolella tiskillä en katsonut tarkkaan kuka oli toinen iltavuorolainen olisiko ollut Heidi niin vissiin luki taulussa seinällä. Luki noissa tarroissa mitkä tilasin postissa että näppäimistö tarrat luulisi että kestäisivät kun tuntuisivat siihen tarkoitukseen olevan kun se niissä lukee. Tuntui liima olevan aika heppoista tarroissa katsoin sen äsken. Mutta eihän sen tarvitse olla mitään vahvaa liimaa sen verran vaan että pysyy tarrat paikoillaan.
Oli Janika meidän päässä ruuan ja lääkkeiden jaossa. Sain helposti huijattua lääkkeen otossa menin mukamas sammuttamaan televisioita ja samalla syljin lääkkeet paperiin ja panin taskuun. Helvetti tekisi mieli sanoa hoitajille ettei minulle sovi lääkkeet ollenkaan olen niistä ihan tokkurassa en pysty nukkumaan niillä. Nämä selittää kumminkin vaan että lääkäri on määrännyt ne minulle ja täytyy sen takia syödä niitä.
Nyt täytyy ladata veikkauksen sivulle rahaa tänään on Eurojackpot jos nappaisi ja saisin sieltä rahaa toivotaan että osuisi minulle iso voitto kyllä rahalle olisi tarve. Palataan kirjoitteluun paremmalla ajalla. Ja kun alkaa taas juttua keksimään.

torstai 12. lokakuuta 2017
Aikainen herätys unia nähneenä. Mitkä muistan ja kerron.
Heräsin juuri uniin mitkä muistin hyvin. Kun olin lääkärille menossa puhuin kavereille ketkä odottivat huumeitten takia sinne menoa. Yksi kyseli kaman käytöstäni sanoin ettei ole minulla kuin alkoholismi. Mitä ei oikein uskonut , kun on minulla vauhti päällä muutenkin kuin kamoista.
Mukava uni ja hyvin jäi muistiin unesta juttu yleensä en uniani muista mutta tämä jäi mieleeni elävästi. Panin heti herättyäni paperille uneni että muistan sen jatkossakin. Nyt sain sen sitten paperilta myös koneelle. Hyvä niin kun oli ihan Profetalisia unia kun niin hyvin muistin kun hereillä olisin ollut koko ajan
Heräsin aikasin tänään ennen kuutta mikä on minulle aikasin menen vielä nukkumaan aamupalan jälkeen varmaan kun väsyttäisikin minua vielä. Otin ravintolistä Vitaepron ja Testomaxin ja pore monivitamiinin ja magnesiumin muuta minulla ei nykyään mene. Kyllä nuokin ravintolisät ja vitamiinit riittävät minulle tekee hyvää lisäravinteet ja vitamiinit kun ei ruuasta saa kaikkea tarpeellista. Vitaeprossa on tärkeät kala öljyt DHA JA EPA kahdessa kapselissa on sitä 250 mg mikä on suositeltavaa. Monivitamiinissa on kaikki mitä tarvitsee ja Testomaxissa on sarviapilaa mikä on todettu hyväksi. Ja muitakin aineosia mitkä ovat hyväksi.
Laskuni ovat aika hyvällä mallillaan vuokra lasku pitäisi maksaa seuraavaksi on se langennut 5.10.2017. Eli se painaa päälle mutta eiköhän tuo 976 euron maksu vähän tasoita sitä en pysty joka maksua ajallaan makselemaan. Meni tonni melkein omavastuu osuuden kanssa ja toi iso ruokalasku.
Olisihan mukava tietää mitä maksoivat takasin liikaa maksamastani vuokrasta kun eivät mitään tietoa ole antaneet. Sanoi päällikkö että ottavat ehkä rästissä oleviin laskuihini liikaa maksamani. Olisihan minusta se ylijämä kuulunut minulle että olisin saanut itse maksella laskuja sillä. Nyt en tiedä mitä laskuja sillä ylijäämällä on makseltu minä olisin suoraan saanut sen maksettuihin mitä olisin maksanut.
Täytyy tänään soitella tuosta maksamastani osavastuu osuudesta mikä on mennyt perintä firmalle ja minkä maksoin suoraan Keravan kaupungille. Miten ne nyt saavat sen tasapainoon perintäfirman kanssa ettei mene kahta maksua samasta laskusta. Kai ne näkee että olen sen maksanut oli vaan pitkään se myöhässä toivotaan että saavat vedettyä sen takasin perintäfirmalta. Nyt kohta syömään aamupalaa ja sitten takaisin nukkumaan kun heräsin aikasin ennen kuutta mukaviin uniin. Siksikin jäin pystyyn että sain laitettua uniani paperille ja koneelle kun oli niin mukava ja selvä uni. Harvoin näen noin selvästi uneni ja muistan ne herättyäni, tai jos heti laitan ylös herättyäni uneen silloin sen muistan mutta jos alan nukkumaan uudestaan herättyäni en untani enää yleensä muista.
Vedin etunoja punnerruksia heti herättyäni tässä kirjoittelun lomassa kapealla ja leveällä otteella. Muutamat molempia vuorotellen tekee ne heti aamusta hyvää ja kevyesti menee montakin toistoa peräkkäin. Saa heti kropan aktivoitua ja iskuun herää kunnolla kun jumppaan heti herättyäni. Suosittelen kaikille aamu jumppaa heti herättyään tai aamupalan jälkeen. Saa siitä heti itsensä iskuun ja todella silmät auki herää siinä kunnolla. Jos työmatkalle pitää lähteä ei ole silmät ihan ristissä väsyneenä. Alkaa veri kiertämään kohinalla koko kehossa monipuolisella jumpalla.
En tiedä vaikuttaako Vitaepro heti kun olen ihan virkeä ja jaksan jumpata kovalla teholla vedin monta sarjaa etunojia leveällä ja kapealla otteella. Lakasin lattiankin äsken kun oli tullut jaloistani likaa kun kävin puru radalla eilen jäi kengän pohjiini mutaa sieltä. Kohta aamupalalle onkin kananmuniakin aamusta hyvä niin tykkään munista ja saa niistä proteiinia. Nyt lähden ruokatilaan odottamaan ruokaa on vissiin kakkos pöytä kun aloittaa eli me olemme viimeisiä ykköspöytä. Oli meillä eilen aloitus ja vuorotellen mennään.

Koneen käytön ja sisällä olon aiheuttaman päänsäryn poistaminen ulkoilulla ja jumpalla.
Olin pakotettu ottamaan parina iltana puolikkaan päänsärky tabletin mitä en yleensä syö, Olen nukkunut pitkään päivälle monena päivänä ja sitten ollut sisällä ja koneella pitkään. Epäilen siitä päänsärkyäni kun oli niskoistakin kipeä. Tänään menin taas ulos vedin tiukkoja ylämäki juoksuja talomme vierellä olevalla pururadalla. Jumppasin myös talomme edessä olevalla puiston penkillä. Tein ojentajia ja olkapäitä sekä käsivarsia siinä. Sekä vatsa liikkeitä nostamalla jalkoja lisäksi vedin tiukat venytykset korkealle roskiksen päälle. Nyt tuntuu niskani paremmalta ei särje yhtään jumitus on lähtenyt siitä. Vedin kyllä myös niskaa jumittavaa sellijumppaa huoneessani eli etunoja punnerruksia. Ja lankutuksia mutta tarvitsee niitäkin vetää että voimaa saa kroppaan. Pysyy ojentajat kunnossa ja käsivarret kapealla ja leveällä otteella, lankutuksia edestä ja sivulta. Teen myös noilla kevyillä käsipainoilla liikkeitä olkapäät saa kevyilläkin painoilla hyvin tehtyä.
Olen koneelta kyllä pois noin 15 minuutin välein teen jotain muuta silloin. Ettei pitäisi senkään kyllä jumituksia tehdä. Nyt olin viime päivinä pitempään koneella siitä varmaan kivut niskoihin ja siitä heijastui päänsäryksi kipu. Siksi suosittelen kunnon jumppaa aina välillä koneen käytön lomassa. Ettei mene ihan jumiin paikat jos koko päivän istuu jännittyneenä. Hartian seutu kyllä menee äkkiä jumiin koneella ollessa pitkään ja siitä inhottava päänsärky mikä heijastuu niskoista. Koneen näytön tuijottaminen kyllä myös aiheuttaa päänsärkyä huonoilla laseilla vielä kun sitä tuijottaa koko päivänkin kyllä varmaan kipeytyy pää.
Nyt on iltapala ja lääkkeet seuraavaksi taas joutuu huijaamaan lääkkeiden otossa en niitä ota jos vaan pystyn ne välttämään. En ole reiluun puoleen vuoteen niitä ottanut kun alta kymmenen kertaa olen niin hyvin ne saanut sylkäistyä suustani. Ei ne sovi minulle ollenkaan en neuroleptejä viitsisi syödä hullun lääkkeitä. Oli Jubakin vihainen kun kerran taisin kämpillä sanoa että olen pakotettu niitä ottamaan määrätyistä syistä. Tulin kumminkin toimeen ilman niitä ei ne ole minua varten.
Helvetti kun kaveri suuttui kun en yöllä vastannut sen soittoihin ja viesteihin. No sanoi hulluja että olisin kehunut panevani yhtä piri muijaa ja pilannut hänen ja muijan välit helvetti kun uskoo muita ennemmin kun minua piri päät valehtelee niin paljon kun ehtivät minä olen rehellinen ei tarvitse valehdella niin kun huumeväen. No onneksi maksoi kaveri velkansa täytyisi sille ottaa yhteyttä kun on olevinaan kovaakin konnaa mutta ihan kun pelkäisi minua ja kavereitani kun paskalle äidilleen tulee aina kiire kun tapaan sen. En ota kaverista selvää kun sanoi että saan sata kaveria aseisiin ja riviin kun haluan. Olisin kysynyt siltä missä ne sata urhoollista on mutta aina kun tapaan lähtee ihan kun karkuun kaveri. Ollaan nuoresta asti tunnettu Jokelan vankilassakin oltiin jonkun aikaan samaan aikaan. Eli ei pitäisi olla välillämme mitään kismaa. Varsinkaan jonkun piri naisen takia kuka onkin meille molemmille niin rakas mutta ihmettelen kun minua käyttää vaan hyväkseen nainen huumeiden käytössään. Miksi tosiaan kaverini sitä uskoo eikä minua kun ei mitään syytä ole minulla valehdella.
Kävin Raisa hoitajalta hakemassa yhden särkylääkkeen olikin tullut minulle oma Panadol 650 mg. Olisihan minulla kolmio lääke Tramal apeteekissa noudettavissa olisi se tehokas huumeeksi luokiteltavissa vissiin ainakin on se kolmio lääke.
On kumminkin parempi päänsärkyni mutta hain kumminkin yhden särkylääkkeen varmuuden vuoksi. On tosiaan paljon parempi pääni ja niskat tuon yhden jumpan vuoksi mutta pikkuhiljaa paranee se ei hetkessä. Uskon että on parempi ensi yö ilman kipuja kun notkistui niskat jumpalla ja toki toi yksi Panadol voi auttaa kanssa. Kyllä minulle on tullut joskus päänsärkyä liikaa nukkumisestakin nytkin olen viime aikoina nukkunut pitkälle iltapäivään. Välillä syömään ja takasin nukkumaan ei hyvä mutta minkä tekee kun väsyttää niin kovasti. Toki sitten valvon myöhään yöhön monena yönä valvonut. En mielelläni lääkkeitä käytä mitään ellei ole ihan pakko en edes särkylääkettä ota mielelläni. Menen yleensä puntille sillä päänsärkyni yleensä on lähtenyt toki täytyy tietää mistä kipu johtuu ettei väärin mene jumpalle jos onkin vaarallista jumppa. Mutta niskasta johtuvaan kevyttä treeniä sillä se lähtee jos jumissa vaan on niskalihakset.
Mitähän Keravalle kuuluu onkohan velalliseni kusessa kavereiden kanssa jos kaverit ovat tietoisia ketkä ovat minulle velkaa. Harri Rotta pitäisi hoitaa pois päiväjärjestyksestä kun ei ota edes kyrpä yhteyttä ja on paljon velkaa pitäisi saada siltä vaan tunnustus kun sanoi minulle ettei tunnusta. Kyllä Apassi tunnustuksen valkonaamoilta ottaa se on varma kun epäilen että on sen kanssa rahojeni ohi vetämisessä ollut muitakin mukana. Mitenhän sen Rotan saisi kiinni, ison Niklaksen kanssa meinattiin heittää Rotta Harri kerran autoon. Kyllä olisi alkanut tunnustusta tulemaan mutta en viitsisi väkivaltaa käyttää mutta se on ainoa mitä nuo Rotat uskoo.
Meinasin Kaverille laittaa viestiä siitä piri muijasta kuka minulta on huume rahaa lainaillut vähän väliä. Kun hulluja puhuu heppu että kehunut panneeni piri muijaa en todellakaan jos olisi kamat olleet pois olisihan siitäkin voinut tulla jotain. Mutta ei huume höyryissään vaikka ovatkin vissiin piri huorat kovia sänky hommissa kuulemma.
Pääsisi nyt salille ja Personal Traineriksi talon porukoille pääsisi sitä varmaan ilmaiseksi kun vetäisin porukan täältäkin talosta mukaani salille. Viron tyttöjen salille olisin ilmaiseksi päässyt Tikkurilassa kun olisin vetänyt porukan salille jos täällä toimisi samalla tavalla sali.
Mitähän sitä keksisi kirjoiteltavaa että saisi kansat lukemaan tekstejäni. Onhan tässä tullut hurjaakin tarinaa aina välillä miten JUMALA ON JOHDATELLUT MINUN TIETÄNI JA ASIOITANI.

keskiviikko 11. lokakuuta 2017
Ilta tarinat vitutuksien verkko. Jännä hatkaus yritys pojilla Riihimäen keskusvankilasta. Ja veljensä Seurakunta opistolla missä tippuria tartuttelin tyttölapsiin.
Ei jakanut Raisa hoitaja lääkkeitä ilta ruualla eli voi olla vaikea huijata iltapalalla niitä. Yritän kumminkin huijata en halua vittumaista yötä lääkkeissä ollessani kun ei ne sovi minulle ollenkaan. Olenhan tähänkin asti saanut huijattua hoito henkilökuntaa lääkkeiden otossa yli puoli vuotta niitä ei kai se ole tänäänkään vaikeata.
Pitää kyllä jotain keksiä lääkärin kanssa ja sopia noitten myrkky lääkkeiden otosta. Eli en syö lääkkeitä pitäisi vaan saada lääkärin hyväksyntä niiden lopettamiselle. On vaan niin ristiriitainen asia kun en syö pitävät terveenä kun luulevat minun niitä syövän. Ja kun syön pitävät sairaana vaikka on lääkkeet päällä todella outoa ja ristiriitaista. Jotainhan siihen pitäisi keksiä ei toi ole normaalia että joudun huijaamaan jatkuvasti päivästä toiseen. Käy se pinnan päälle kun pettää kaikkia.
On hyväkin fiilis kun olen saanut maksettua pari laskua ison ruokalaskun 976 euroa ja 81.90 euroa omavastuuosuuden Keravalle. Näkevät että liikkuu maksuni ja yritän parhaani mukaan niitä maksella. Nyt toivon vaan että kelasta saan toimeentulotukea mikä pantiin vetämään sossumme kanssa. On noita laskuja niin paljon mutta enköhän niistä selviä pikkuhiljaa puolet olen maksanut niistä suunnilleen.
Täytyy vaan ahkerasti kirjoitella Blogiini jos saisin lukijoita ja klikkauksia mainoksille mitä on tuolla ollut sivullani. Kun sanovat että pikkuhiljaa alkaa Blogi tuottamaan yleensä ei hetkessä tapahdu mitään. Nousi saldo Blogissa yhtenä päivänä pariin euroon reilu mutta siihen se jäi ajattelin että alkaa se nousemaan siitä.
Olenkohan senkin jännän jutun kirjoittanut kun viilasin kaverit Riihimäen keskusvankilasta melkein ulos Viilasimme oven sellaiseksi että lähti vetämällä langalla auki. Ja avaimia olivat tehneet oviin. Päästivät yhden liinatukan sellistä ulos. Oli pojilla taloon tullessaan 30 kiloa rautaa matkasellissä jaloissaan aamua odottivat että saivat sahata niitit irti pajalla. Siitä suunnittelivat karku suunnitelman minä jos olisin kotoani Rio De Riksusta halunnut lähteä olisin suunnitellut alaportista pamppu kolkkaamalla ulos. Mutten sitä vissiin kolmikolle sanonut olisi sieltä ollut helpoin lähteä. No olin vastaanotossa hommissa tuli pamppu Simpanen aamulla töihin sanoi heti että voi helvetti teidän touhuja oli kaverit jääneet yöllä maalaamon katolta kiinni. Varmaan tiesivät että olin ollut mukana hommassa. Kaverit olivat ennenkin karanneet siksi matkasellissä raudoissa olivat. Tarkkaili pojat pamppujen kiertoja jonkun aikaa ikkunasta ja siitä pystyivät juonimaan itsensä noinkin pitkälle. Ei Riihimäeltä kukaan ole tietääkseni lähtenyt muurin yli karkuun.
No meni vuosia olin Seurakunta opistolla kaverini Ranisen Jarmon alias Luizin viemänä. Mentiin poikien puolelta sisään parvekkeelta ja siitä tyttöjen puolelle ennen kun meni väliovi kiinni. Olin tyttöjen peiton alla piilossa kun valvoja kävi kierrolla. Siitä aloitimme rakastelun sen jälkeen. Menin sängystä sänkyyn aina eri tyttö pykälässä. Sitten vietiin Luizin kanssa ja Riksusta viilaamani Tenkulan Vesan veljen kanssa. Järvenpäästä nuori tyttö Luther opistolle punnattiin se kaverinsa kanssa poikien puolelta parvekkeelta sisään. Naiskentelin sen tytön kanssa poikien huoneessa Luizi pani sen tyttö kaveria viereisessä sängyssä. Helvetti pyörtyi tyttö kun tulin ja sanoi sen tyttökaveri Luizin sängyssä että älä pelästy sai vissiin se orgasmin. No siitä tyttölapsi tokeni pikkuhiljaa orgasmi oli ollut niin voimakas. No rehtori heitti minut pois opistolta. Näki meidän kävelevän tyttöjen kanssa aamusta Järvenpäähän. Sanoi reksi että eiköhän ole parempi että lähden sieltä tyttöjä panemasta että olen siellä niin kauan touhunnut.
No siitä meni hetki olimme autollani Rekolassa kävin kusella jossain kaupan kulmalla. Sanoin kundeille että nyt on jotain pielessä kulliini sattuu niin saakelisti kustessa ja visvaa valuu kullista. Mentiin Keravalle vanhempi kaveri Stempe sanoi minulle että mene Kallion Klinikalle vastaanotolle että on sinulla selvästi tippuri. Ihmettelin kun en ollut ennen kokenut sitä. No sanoin Stempelle etten kehtaa sinne mennä antoi se minulle kahvilikööriä rohkaisuksi. No siitä koe mulkun sisään pumpuli tikulla. Sanoi tulokset saatuaan hoitaja että on tippuri minulla ja olenko ollut kenenkään kanssa. Sanoin hoitajalle että olen ollut Seurakunta opistolla Luther opistolla tyttöjen puolella öitä. Kauhisteli nuori hoitaja että eikö siellä ole sata tyttölasta. Sanoin hoitajalle etten ehtinyt kaikkia käydä läpi kun Rehtori heitti minut pois sieltä. Sanoi nuori hoitaja että pitäisi minun mennä kertomaan tytöille kenen kanssa olen ollut ja taudin tartuttanut. Sanoin että olin ollut niin monen kanssa enkö edes tyttöjen nimiä tiennyt.
Se oli sitä aikaa levotonta nuoruus aikaa missä sattui ja tapahtui. No näin kerran kun ajoimme Tuusulan tietä Riihimäen keskusvankilan Papin silmänurkastani Luther opiston pihalla. Sanoin MATTI ENKELI POJALLE että vedä auto sinne MATTI oli oikea ENKELI POIKA KUOLIKIN RAUHAN PÄIVÄNÄ JA SYNTYMYT 30.3.58. JA MINÄ SYNTNYT 30,3,56. ELI OLI LÄHEINEN MINULLE. Papille sanoin että aloit tekemään poikieni kanssa handelia sanoi pappi että papin hommat loppuivat Riksussa mutta liperit on kaulassa. Tuttuni sanoo näitä sattumiksi ja todennäköisyydeksi mutta minä sanon. JUMALAN JOHDATUKSEKSI EI TÄMMÖISTÄ VOI MUUTEN SELITTÄÄ JÄRJELLÄ.
Onhan mukava jos tytöistä tuli kirkon työntekijöitä. Kantavat tippuria mitähän niiden miehet ovat tuumanneet kun kantaa tippuria naisensa ja tosiaan kirkon työntekijöitä ovat. Kai ne on sanonut että ovat JEESUKSEN MORSIAMMIA KUN MINÄ NE TARTUTIN. KUN NIIN PALJON ON KOKEMUSTA SUOMALAISISTA HUORISTA. MITÄ OVAT SUOMALAISET NAISET MELKO JÄRJESTÄÄN. OLEN KUULLUT ETTÄ TULEE LUTHER OPISTON OPISKELIJOISTA KIRKON TYÖNTEKIJÖITÄ.

tiistai 10. lokakuuta 2017
Lääkkeitteni huijaus. Illasta vielä tarinaa.
Sain huijattua lääkkeen oton kun en niitä tarvitse miksi söisin. Eivät pysty muuten pitämään täällä ellen syö lääkkeitä tai ole syöväni. Mutta kun terve olen niin en syö siksikään en siviilissäkään syönyt ollenkaan nyt kun siellä kavereitten luonakin asustelin. Ei kukaan tuttuni halua että Zompina kuljeskelisin niin kun lääkkeet tekevät ihan Zompiksi. Tokkurassa yötä päivää ei mukava olo tila pitäisi vaan saada lääkäritkin uskomaan etten tarvitse lääkkeitä. En todellakaan meinaa syödä niitä kun omilleni lähden talosta pois. Olen jo ihan kypsä tähänkin paikkaan haluan oman asunnon ja nopeasti sittenkin. Ihmettelen kun muutkin saavat asuntoja miksen minä sitten saa varma vuokran maksaja ja siisti kaveri en tupakoi en tuo kavereita en meinaa ryypätä ja rellestää. Ei parempaa vuokralaista voi olla kun minä. Luulin että Keravalta olisin saanut Kaukon polulta asunnon kun oli hyvältä paikalta en kyllä pysty Keravalle muuttamaan kun kaikki olivat vastaan minua ja hyppivät silmille. Varsinkin kun rahani loppuivat siitä alkoi kiusaamiseni yksi sun toinen hyppivät silmille ihan kimppuun asti vaikka hyvää tein siellä kylillä paljonkin auttelin ihmisiä syötän juotin.
Harri Rotta hämmenteli ihmisiä päälleni varmaan kun sen luota tulivat suoraan uhoamaan. Harrilla suu kävi porukoille ja siitä minun silmilleni suoraan tulivat. Hullu kylä kaikki ihan perseellään Keravalla jengi ei tajua miten perseellään siellä kaikki asiat olivat. Mitenhän yksi tuttu kenet mammat käskivät hakata kun paskaa oli tehnyt mummoille ja puhui kaveri että häntä mustamaalataan sanoin että ennemmin uskon mummoja ja porukoita kun häntä kun kehui vielä saavansa asumistoimistosta ja sossusta tuen vaalityöhönsä. Lupasi minulle järjestää suhteillaan asunnon, mutta paskaa puhuikin kaveri vaan. Minulta kuusi kertaa pullorahan pummasi annoin kun luulin sen asunnon minulle hoitavan. Jäi vielä 20 euroa pullorahaa velkaa kun häivyin Keravalta. Että tämmöistä Keravalla huumeita niin paljon yksi ja toinen vetävät kamaa. Oli nuorena Kerava hyvä kylä meikäläiselle mutta vituiksi kaikki meni siellä tehtiin minulle paskaa jo aikaisemmin siellä autoani rikottiin ja asuntoni postilaatikko säpäleiksi kun oli jalkani pois pelistä ihan yhteiskunnan kiusaa voi sekin juontaa homosta nuoruudessani mistä poliisit varoittelivat jo junnusta minua olen ottanut sen aina huomioon kiusaamiseni Keravalla. Muuten tuntui niin oudolta kiusaamiseni vaikken kenellekkään mitään pahaa ollut tehnyt vuosiin ja lusimiset oli lusittu kohdallani. Kummallista oli tosiaan kiusan teko jatkuvaa. En saanut kiinni ketkä olivat asialla kun niin salassa tekivät autoni vandalisoimisenkin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Alfa ja Omega
Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.
Toodella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua ...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...