perjantai 20. lokakuuta 2017

Ahdin itsemurha ja syyt siihen..

Ahti oli mukava kaveri ja olisi saanut elää.  Epäilen kyllä sitä en ainakaan Ahdista tuommoista ole koskaan kuullut ei ollut se vissiin panomiehiä.
No Isäni oli valvojana mäkimaalla ja palomäessä meni se palomäen piha rakennukseen oli Ahti siellä piilossa . Sanoi Ahti vielä Isälleni että on huono homma että nyt tietävät missä hän on kun minä saan sen tietää .Helvetti kun olisin tiennyt asiasta olisin selvittänyt asian.

No olikohan seuraavana aamuna Ahti löytynyt mökin vierestä hirrestä. Voi olla että oli sillä pelko niin kova asiasta että hirteen peloissaan meni.


Sama kun Ruuskasen Jussi kuka vei kuulemma Eeron ja meinasi saada Leppäsen Masankin vietyä kuoleman porteille. Ei uskaltanut Jussi vaan itseään tappaa vaan yritti muita saada kuoleman portille mukaansa. Pelkäsi se Kavereita kenelle oli puhunut elinkautisen. Olivat jonkun kaverin tuupanneet muurahaispesään pohjoisessa. Ja Jussin paperit kuulemma pesän vierestä löytyivät. Yritin selvittää asiaa viemällä Jussin Krapin hovin hotelliin ja juottamalla sitä siellä. Mutta vei se asian hautaan mukanaan en saanut sitä selville siltä. Ja taisin sanoa että olisin sitä voinut autella asiassa mutta miksi tuli minua uhkaamaan puukolla lapilassa asuessaan. Pelkurihan Jussikin oli iso kaveri yritin sitä raskaaseen sarjaan nyrkkeilemään jos olisi rohkeutta sieltä saanut. Mutta hulluhan Jussi oli omalla tavallaan.

Pyöri se  muijan kanssa kuka oli naimisissa vissiin ja terveyskeskuksessa hommissa. Ihmettelin kun luikkivat ne aina pitkin pöpeliköitä. Olisiko saanut sitä kautta kovia lääkkeitä ja sanonut kuulemma Eerolla ja Matille että ette saa viinaa jos ette syö lääkkeitä. No saivat sairaanhoito henkilökunta Masan hierottua henkiin mutta Jussi ja Eero menehtyivät. Ja näin olen asian kuullut

Onkohan kaverini ja mustalais kaverinsa  minua kolhaistuaan pahasti Hyrylässä. Kumpi sitten oli asialla kai ne ryöstöäni yritti . Pitäisi saada jengi kasaan ihme etten Järvenpäästä löytänyt kova naamoja ketä etsin monta päivää siellä pyörittyäni. Ihmettelen miten kaverini voi siviilissä olla kavereineen. Pitää ne saada niin pahaan taloon lusimaan että tietävät ketä kolhaisivat. Vihattavaksi pamppujen ja konnien taholta.  Mikä on etteivät kaverit paranna tapojaan kun minäkin näytin etten huumeita tarvitse ja viinaa eivät halua että otan jurria mutta kun vetivät piikki kamaa dokasin minäkin samalla en jaksanut heitä selvinpäin. Mutta on minun helppo olla ilman viinaakin ei ole enää himoa siihen olotilaan. Kun jurrissa on niin paha olla minun ei ollenkaan miellyttävä olotila.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...