lauantai 30. marraskuuta 2024
Hyvin nukkuneena ilman ruokaa aamusta asunnollani. Join vaan inkivääri juomaani ja kaakaota hunajalla. Kohta keittiötöihin keittämään puuron ja kahvin saan siinä syödäkseni edes puuroa.
En vaan velkojani saanut eilenkään yhden kaverin piti tuoda antamistani erektio lääkkeistä rahat minulle muttei mitään kuulunut. Nyt olin aamusta ilman ruokaa asunnollani en edes aamupalaa saanut. Kohta alkaa minulla keittiötyöni puuron ja kahvin keittoa, saan siinä edes puuroa syödäkseni. Kyllä sekin on tyhjää parempi olisi nyt tullut yhdeltä tyypiltä erektio lääkkeistä saamani rahat mutta paskaa se taas puhui eikä rahoja tullut. No huomenna pitäisi saada yhdeltä vanhanliiton tyypiltä ostamani pulloraha 20 euroa saan sillä ruokaa hyvin lidlistä. Torstaina saan pienen työrahani talomme töistä eläke tulee kuulemma 5.12.2024 se olisi hyvä saan silloin taas kaapin täyteen ruokaa ja juomaa. Kello on jo 7.14 työt alkaa minulla keittiöllä 7.30 joten nyt lopettelen ja lähden kohti työmaatani keittiötä.
SIUNATTUA PYHÄPÄIVÄÄ KANASAKUNNAT ISÄN POJAN JA PYHÄN HENGEN NIMESSÄ AAMEN.
Päivä mennyt yksin jumitellen velkojani en ole saanut pois. Joten ruokaa eikä juomaa minulla ole. Jäätelöä litran hain tyhjillä tölkeillä. Nautin yksin jäätelöstä hunajalla.
Kyllä sitä pärjää leivällä siihen paistan sipulia päälle ketsuppia siihen vielä syöhän sitäkin kun ei muuta ole. Jäätelöä on vielä puoli litraa minkä syön kohta pois, haluan mässätä jäätelöllä. Panen päälle hunajaa juon kaakaon hunajalla. Varpaani on pahasti kipeä lähti siitä jo kerran ruusu ja myrkytystila mikä iski sydämmeen asti. Väsyttäisi minua kovasti meinasin jo nukahtaa kun sänkyyn menin pötkölleni. Mutta yritän nyt ketkutella iltaan asti hereillä että saan kunnon yöunet.
Hyvin nukuttu yö aamukokkaukset tehty keittiötyöt. Velkoja odotellen mutta paskaläjät pettää luottamukseni jatkuvasti.
Ruokani on loppu enkä saa rahojani porukoilta. Odotan porukkaa tuomaan ruokaa ja juomaa mutta hiljaista on sieltä päin. Kunhan saisi edes omansa pois porukoilta sillä pärjäisin viikonlopun yli. Ruokaa pitäisi saada ostettua kun jaan kaikki köyhille jos ei heillä itsellä ole. Sitten olen itse ilman ruokaa hölmöähän tämmöinen on että aina ajattelen ensiksi muita. Olisi minulla litran jäätelö raha tyhjillä tölkeillä saisin pienellä rahalla litran jäätelöä. Tekisi mieli hakea jäätelö mikä herkkua minulle on. Katson nyt viitsinkö ja jaksanko lähteä kaupoille yhden jäätelön takia.
perjantai 29. marraskuuta 2024
Eilinen meni kaljaa maistellen ja porukan kanssa asunnollani seurustellen ja musiikkia kuunnellen. Nukuin paremmin viime yön ja pitempään aamusta univelkoja pois.
Hyvä että tuli nukuttua paremmin ja pitempään aamusta. Sain nukuttua univelkoja pois, kaipaa koko kroppa kunnon unet. Join aamusta kaakaot ja söin leipäsiivun kun muuta ruokaa ei minulla ole. Tänään on minulla taas keittiövuoro keitän puuron ja kahvin saan siinä aamupalan. Kysyn henkilökunnalta aaamusta saanko laittaa jotain muutakin, vaikka keittää kananmunia aamupalalle joskus se on onnistunut. Otin aamusta myös sydänlääkkeeni ja vitamiinit sekä ravintolisäni otan myös vatsaani maitohappo bagteeri tuotteen se auttaa vatsan toimintaan hyvin. Kello on 6.55 nyt alan valmistautumaan keittiöhommiini alkaa ne 7.30 puurot ja kahvit laittaen. Palataan asiaan keittiötöiden jälkeen. SIUNATTUA TÄTÄKIN PÄIVÄÄ ISÄN POJAN JA PYHÄN HENGEN NIMESSÄ AAMEN.
Aikainen herätys keittiötöihin aamusta. Univelkoja nukkuen pois aamusta huono olo oli heti herättyäni aamusta. Toki eilen kaljaa maistellen siitäkin varmaan paha olo tuli.
Lepäilen tämän päivän, kaverini kanssa eilen KAN-kodin johtajalle soittaen. Pyrimme uskovaiseen paikkaan että pääsemme rauhaan ja toki päihteettömyyteen tässä talossa se on vähän vaikeaa toteuttaa. Olin 9 vuotta raittiina naiseni tippui vuonna 89 koneella ja menehtyi siinä. Lupasi Pia minua 9 vuotta odottaa 7 kuoli onnettomuudessa. Silloin repesin juomaan oli se minulle niin kova paikka. Nyt haluamme kaverini kanssa päästä uskovaisten pariin ja päihteettömyyteen. Eihän tämä ole ihmisen elämää tämän talon häiriköinti on niin rasittavaa.
keskiviikko 27. marraskuuta 2024
Aikaisin nukkumaan ja herätykseni jo 2.30 hyvin levänneenä. Söin hiukan ja join kaakaon otin sydänlääkkeeni ja vitamiinit sekä ravintolisäni. Nyt elämäni tarinaa kynällä ja blogia.
Hyvällä fiiliksellä heräsin vaikka taas aikaisin hyvin nukkuneena tähän asti melko ajoissa illasta nukkumaan. Sanotaan että aikainen lintu madon nappaa minä valvon mielelläni öisin ja kirjoittelen kynällä ja blogiani. Elämäni tarinat alfa ja omega alku ja loppu. Söin yöllä vähän kun en viitsi lääkkeitäni vitamiinejani sekä ravintolisiäni tyhjään vatsaan ottaa. Harmittaa kun löi ton myrkytystilan päälle mikä sydämmeen asti meni, nyt joudun syömään eteisvärinään sekä verenpaineeseen lääkkeitä. Olen aina ollut kun terveyden perikuva linnoissa en koskaan ole sairastellut mutta nyt sitten tosiaan lääkitys päällä. Mikä vähän mättää kun en lääkkeistä oikein tykkää enkä ole niitä koskaan tarvinnut. Mutta onhan se nyt niitä syötävä varmaan jos meinaan porskutella tätä elämää. Katsotaan nyt tämä peli loppuun joskushan tämäkin elämä kumminkin loppuu, elämä on kiertokulkua jatkan taas porskuttelua uudessa olomuodossa. Kuka maan matosena kuka muuna kuljetaan tätä muotoa pitkään olomuodosta toiseen.
Päivä mennyt keittiötöitä tehden väsyneenä muuten hyvin. Kaveri toi pienen tipan brandyä otimme sitä yhdessä. Sain kaveriltani ruokaa millä pärjään huomiseen kun saan pienen rahan kotitöistäni talossa.
Odotan eläkettä mikä tulee 5.12.2024 kun on pyhiä silloin muuten eläke tulisi 7. päivä. Pitää minun ostaa uusi puhelin hävinneen tilalle se varmaan varastettiin asunnoltani nettiaseman kanssa. Narkomaanit vie ihan kaikki mitä vaan irti saavat, ruokarahani vietiin asunnoltani lompakostani. 70 euroa hävisi lompakostani, riisutin yhden hyväkkään alasti muttei rahojani löytynyt sen saatanan kyrvän altakaan. Meinasin rassata karkealla puukolla sen persereijän jos rahani olisi siellä ollut. Kaksi tyyppiä oli asunnollani eli jompi kumpi vei rahani. Pyysin henkilökuntaa soittamaan poliisit paikalle, mutteivät mitään kantaa ottaneet rahojeni vientiin. Henkilökunta ei välitä mistään näköjään mitään, nettiasemani on kuulemma yhden kaverin kämpillä. Henkilökunta sanoo etteivät he voi mennä kaverin kämpille, miksei muka voi kysynpä sitä vaan. Miksei henkilökunta puutu karkealla kädellä huumeväen toimintaan talossamme. Tekee huumeväki ihan mitä huvittaa talossamme varastetaan toinen toiselta. Minä panin kuukauteen 24 tuhatta rahaa menemään ja sitten aletaan varastamaan minulta onko mitään järkeä tämän talon porukan toimissa.
tiistai 26. marraskuuta 2024
Yö mennyt touhutessa pyykkiä pesten jumpaten siivoten heräsin jo kello 2 ja siitä asti olen ollut hereillä. Ei vaan uni enää tullut joten touhusin muuta.
Kyllä sitä vähän alkaa uni painamaan, mutten enää ehdi varmaan nukkua kun lähden kello 7.30 keittiötöihin. Ehkä tunnin tirsat ehdin ottaa mikä kyllä hyvää tekisi minulle. Olen aina yöllä ihan skarppina, mutta kun menen muiden pariin alkaa väsyttämään minua. Keitän aamusta puuron ja kahvin porukalle, toivototaan että saisimme jotain muutakin aamupalalle, harvoin saamme muuta. Kananmunia joskus saan keittää, kun ei puurolla oikein elä kaipaa sitä jotain muutakin välillä. Huomenna on onneksi minulla pieni palkkani kotitöistäni, saan silloin kaupasta evästä. Olenkin aika pienissä eväissä ollut, huonot ruuat on minulla ollut. Panin kuukauteen 24 tuhatta menemään rahaa silloin oli ruokaa ja juomaa. Mutta kun rahani loppuivat sippi laukesi ja ruoka ja juoma loppuivat. Nyt ollaan sipissä ja köyhänä köyhät ovat nöyriä sanotaan.
Heräten kello 2 hyvin levänneenä kaakaot ja inkivääri juomat juotu lääkkeet vitamiinit ja ravintolisät otettu. Tarinaani kynällä ja blogia yötä myöten.
Menin ajoissa nukkumaan ja nyt heräsin jo kello 2 ja kirjoittelemaan tarinoitani kynällä ja blogia. Kohta toki takaisin nukkumaan että jaksan aamusta mennä keittiöhommiin. Saan siitäkin hommasta torstaina rahat pois, tarvitsen kaikki rahat mitä kasaan saan. Ruokarahaa tarvitsen pienistä kotitöistäni, eläke tulee jo 5.12.2024 kun on pyhiä tulossa mutta eläkkeeseen on vielä aikaa. Pitää eläkkeestäni maksella laskuja, uusi puhelin ostaa varastetun tilalle. Nettiasemakin on lähtenyt pöydältäni, talon verkko ei toimi koko talossa, mutta onneksi minulla toimii muuten kusessa olisin koneeni kanssa. Kun tarvitsen toietokonetta pankin toimintaan verkkopankkiin ym. Hävisi vielä huoneestani taskussa olevasta lompakostani viimeinen ruokarahani 70 euroa. Kaikki nämä narkomaanit vie mitä saavat irti, saatanan rottia ovat narkomaanit kotirosvoja. Panin kuukauteen 24 tuhatta euroa menemään kaikilla oli jotain, mutta kun viimeinen ruokaraha oli se lähti lompakostani ja vielä huoneestani. Miten saatanassa voi tämmöisiä ihmisiä olla olemassa maailmassa miksei näitä poisteta maailman kartalta. Kyllähän juopotkin tekee pahojaan mutteivät ihan kyrpiä liikkeitä.
Jumpattu, syöty hyvin, suihkuteltu, pyykit pesty, asunto siivottu. Inkivääri juomat tehty hyvällä fiiliksellä mennään. Illan viettoon ryhdyn aamun keittiö töitä odottaen.
Kyllä taas tuli hyvä fiilis jumpilla, tein omalla kropalla käsipainoilla ja kahvakuulalla tehokkaan jumpan. Suihkutellen inkivääri juomat tehty, söin hyvin ja pesin pyykit ja siivosin asuntoni. Kyllä taas on hyvä fiilis vaikka eilen maisteltiin kavereiden kanssa hieman. Ei mitään krapulaa kumminkaan ollut, otin pienet tirsat päivällä kun väsymys painoi silmiä. Nyt odotan torstaita että saan talomme töistä pienen palkkani, pääsen taas kaupoille ostoksille. Oli hyvä kun oli tänään ruokaryhmä mihin ilmoittauduin eilen, kun siihen ei oikein kukaan osallistu. Sain mukaani ruokaa kun sitä jäi ylimääräistä, sain syödäkseni asunnollani. Kun minulla ei yhtään ruokaa ollutkaan. Nyt on ruokaryhmästä huomiseksi vielä ruokaa pärjään torstaihin asti niillä. Saan noin 50 euroa torstaina palkkaa sillä saan lidlistä ruokaa hyvin. Eläke tulee jo 5.12.2024 kun on siinä pyhiä se on hyvä kun on minulla maksuja ja pitää ostaa uusi puhelin hävinneen tilalle. On puhelin häipynyt asunnoltani nettiaseman kanssa. Samoin asunnostani lompakostani varastettiin viimeinen ruoka rahani 70 euroa. Että näin tässä sininauhan narkomaani talossa. Kaikki viedään mitä irti saavat, tulikin nuoruuden kaveriltani Eerolta Mikolta juuri puhelu mukava kuulla kaveristani. Lupasi se tulla käymään kun etelään tulee takaisin, ei meitä vanhanliiton miehiä enää ole montaa jäljellä. Siksi olisi mukava tavata porukukoita kun vielä jaloillaaan olemme. Nyt ajoissa tänään nukkumaan kun vaan olisi talossamme rauha yöllä kun on minulla univelkaa monelta yöltä.
Päivä menee ihmetellessä aamukokkaukset ja ruokaryhmä tehty. Rahattomana ei mitään tekemistä ole sain ruokaa kun olin ruokaryhmässä talossamme. Torstaihin jumittaen silloin saan pienen liksan talomme töistä.
Kaveri kävi kahvilla muuten yksin jumittaen kämpillä. Onneksi sain ruokaryhmästä ruokaa kämpille millä pärjään hetken. Piti minun saada vähän rahaa erektio lääkkeistäni katsotaan nyt hoitaako kaveri homman. Torstaihin asti ilman rahaa muuten silloin saan talomme töistä pienen liksan. Ehkä silloin kaljaa vähän maistelemme kavereiden kanssa ja pelaamme sakkia. Hyvää musiikkia peliä ja seurustelua kavereiden kanssa hyvää ruokaa vielä siihen se on elämää. Tänään sain onneksi ruokaryhmästä ruokaa kämpille muuten olisin ollut nälissäni pari päivää. Olen miettinyt muuttaa ihan uskovaisten paikkaan silloin pysyn itsekkin raittiina ja pääsen hengen heimolaisten pariin. Tässä talossa on vähän vaikea raittiina pysyä kun kaikki vetää jotain. Reilu viikko vielä eläkkeeseen silloin saan rahaa enemmän ja saan maksella laskuja, pitää minun ostaa myös älypuhelin varastetun tilalle. On se perkele että minulta suurelta hyväntekijältä alettiin talossa varastamaan. Miten saatanassa ne uskaltaa olen 12 kertainen kuritushuone vanki väkivalta miehiä ollut.
maanantai 25. marraskuuta 2024
Huomenta Suomi ja maailma aikainen herätys keittiötöihin lähtö. Aamu kahvit juotu ja inkivääri juomat tehty ja juotu lääkkeet ja vitamiinit otettu.
Illasta otimme porukan kanssa kaljaa jonkun verran, mutta olo aamusta kumminkin ihan normaali. Otin aamusta sydän lääkkeeni ja vitamiinit ja ravintolisät. Eilen sain uuden paketin vatsa lääkettä maitohappo bakteerit. Pitäisi niiden auttaa vatsa ongelmani kanssa kokeilen mitä ne tekee. Kovasti on tuotetta kehuttu, minulla on ollut vatsa ongelma lapsesta asti. Nyt alan lähtemään keittiölle aamupuuron ja kahvin keittoon. Tänään olisi ruokaryhmä mihin olen ilmoittautunut kun minulla ei ruokaa ole. Katson nyt tuleeko kaverini siihen mukaan että pääsemme kokkailemaan, toivotaan että toteutuu ruokaryhmä. Palataan asiaan myöhemmin kun saan keittiö työni tehtyä.
perjantai 22. marraskuuta 2024
Heräten aikaisin otin sydänlääkkeeni ja vitamiinit ja ravintolisät. Kaljaakin oli eiliseltä 6 tölkkiä kun en niin kaljan ystävä ole tykkään konjakista ja Whiskystä.
Hetken vielä olin pötkölläni aamusta kun väsytti minua kovasti ja kun join aamusta pari tölkkiä kaljaa, mikä minua vaan väsyttää. Oli eiliseltä jäänyt kuusi tölkkiä kaljaa minulle, kun en kaljan ystävä oikein ole on se minulle kuravelliä. Juon mielummin konjakkia ja whiskyä jos tarvitsee juoda. Kumma ettei ole kaljasiepot jo olleet pummaamassa kaljaa, kun se on tässä talossa toisille ihan elinehto että saavat jokapäiväisen kalja annoksensa. No juopot on juoppoja toiset juovat korvikkeitakin käsidesiä ja muita paskoja. Säälihän se on että ovat deekiksellä, tässä talossa narkomaanit tekee paskaa kaiken aikaa ja juopot juovat. Minäkin olen juonut kiintiöni täyteen mutta 9 vuoden raittiuden jälkeen silmäni ovat auenneet ja viinapiru on päästäni kuollut. Voin ottaa mutta myös olla ottamatta, ja mielummin olen ottamatta sillä viina aiheuttaa niin paljon harmia monella tavalla. On minulla tänään aamukokin hommat puuron ja kahvin keittoa saan siitä pienen korvauksen, mikä kyllä tarpeen on pienen eläkkeeni päälle. Viimeksi sain 60 euroa viikko se on katto minkä saa tienata viikossa. Se oli hyvä raha sain sillä lidlistä ruokaa isot kassit. Kyllä sitä pärjää hyvin eläkkeellä vuokrani on aika pieni saan hyvän asumistuen. Olen erittäin tyytyväinen hienoon asuntooni missä oli talon puolesta hienot kalusteet ja pesukonekkin vessassa. Koskaan minulla ei ole ollut näin viihtyisää ja hienoa kotia. Huoltomieheltämme sain hienon sonyn television 20 euoroon mikä oli siitä telkasta ihan nimellinen hinta. Ei huoltomiehemme tehnyt siitä bisnestä vaan auttoi minua alkuun uudessa kodissani. Kiitos siitä hänelle reilu kaveri entinen talon asukas nyt raitiina pitkään olleena vertaistukea hän antaa porukoille. Kello tulee nyt niin paljon että alan valmistautumaan keittiölle menoon pääsen porukalle tekemään puurot ja kahvin. Palataan asiaan myöhemmin. SIUNATTUA TÄTÄKIN PÄIVÄÄ KAIKILLE KANSOILLE. ISÄN POJAN JA PYHÄN HENGEN NIMEEN AAMEN.
Yö joutaa kaljaa maistellen odotan aamua ja keittiö töitäni. Kohta unten maille ja toisiin ulottuvuuksiin sukeltaen.
Pari kaveria soitteli ja pyysi rahaa, oli toinen ollut uskovaisten parissa ja toinen sosiaalisairaalassa. Mutta kaikki turhaan ei usko tuntunut tarttuneen eikä raittius toiseen. Eli toivottomia tapauksia ovat molemmat, sääli kun selvänä ovat mukavia kavereita. Mutta kummallekkaan ei päihteet sovi se on sääli mikseivät pysy kuivana. Ihan sekavana soittelivat ja rahaa pyysivät, sanoin etteivät unta näe ja minä olisin niin tyhmä että heille rahaa lähettäisin. Pyysivät tilisiirrolla rahaa kuulemma jollekkin naiselle kenen kyydissä olivat. Kyllä ovat paskalössiä että minä niin saatanan tyhmä olisin että juopoille ja narkomaaneille rahaa lähettäisin. En nyt ihan kusetettavissa ole vaikka aika höveli olenkin rahan kanssa silloin kun sitä on. On minulla kaljaa monta tölkkiä ostin sitä kun tulee aamulla kaveri kylään. Saahan sitä olla kaapissa juomaa en niin suuri kaljan ystävä ole meneehän sitä seurustellessa muutama tölkki. Ostin itselleni sitä kovempaa 8 % se on vahvempaa kaljaa, saatiin se vihdoin suomessa ajettua läpi ja nyt sitä saa kaupoistakin. Kyllä sitä mielummin juo 8 % kaljaa jos sitä kuraa pitää juoda. Itse olen mielummin Konjakki ja Whisky miehiä on ne parempaa juomaa kun kaljan kura.
Päivä mennyt kaljaa juoden syöden seurustellen ja leväten. Huomista tapaamista odotellen pyydettiin minua tänään henkilökunnan toimesta pihan hiekoitukseen.
Piti minun säästää rahaa uuteen puhelimeen varastetun tilalle. Mutta ostan uuden puhelimen vasta eläkkeen saatuani saan silloin enemmän rahaa kun tänään pienen takuueläkkeen. Millä ostan ruokaa ja juomaa etten ole taas nälissäni onhan se hyvä että on jääkaapissa muutakin kun valo. Ostin tänään kaikkea mitä tarvitsen elämiseen olen vaan niin hassu että syötän ja juotan muita. Ja sitten olen itse ilman ruokaa ja juomaa. No minä nyt olen tälläinen tomppeli etten itseäni osaa ajatella ja elää sen mukaan. Mutta uskon kyllä ihmisen hyvyyteen ja että rakkaudella voittaa kaiken vastuksen. Olen vanha kiukkuinen ukko mutta tunnen empatiaa ja rakkautta ihmistä kohtaan sydämmestäni. Sillä jaksan elää JUMALANI RAKKAUDELLA itken vaan itseni monesti uneen.
keskiviikko 20. marraskuuta 2024
Heräten turhan aikaisin ensimmäisen kerran kello 3 siitä nukkuen kello 4. Nyt vähän väsyneenä keittiölle töihin. Tänään on onneksi tilipäivä saan pienen korvauksen kotitöistäni.
Pääsen kaupoille tänään kun onkin kaikki minulta loppu ei edes ruokaa minulla ole. Katsotaan nyt onko tänään ruokaryhmä meillä kun on torstai. Toivotaan että olisi ruokaryhmä minä ainakin olen ilmoittautunut ryhmään mukaan. Pitää siihen olla osallistujia muuten ruokaryhmä ei toteudu se on tiistaisin ja torstaisin. Saisimme syödä halvalla neljällä kaljatölkillä saa maksettua ruuan. Eli se on todella halpa ruoka ja hyvää kotiruokaa teemme. Saan palkkani kello 13.30 siitä pääsen lidliin kaupoille kyllä taas nautin kun rahaa vähän saan on niin mukava käydä kaupoilla ja ostaa kaikkea mukavaa ja tarpeellista. Ruokaan pitää paneutua kun se on minulta monesti loppu. Saan tänään täyden palkan mitä saa viikossa tienata eli 60 euroa se on katto. Eilen tein ilmaiseksi keittiötyöt kun ei kuulemma saanut tehdä seuraavaan liksaan töitä mitä kyllä vähän ihmettelin. Kun työmies on palkkansa ansainnut ja pitäisi saada minun liksa ulos kaikki. Kun niin harvat osallistuu talomme töihin nuoret eivät tee mitään harvat tekee. Narkomaanit ovat niin laiskoja ei niillä ole kun kama mielessä. Nyt alan lähtemään keittiölle puuron ja kahvin keittoon palataan asiaan myöhemmin. Joka tapauksessa siunattua tätäkin päivää kaikille kansoille. ISÄN POJAN JA PYHÄN HENGEN NIMESSÄ AAMEN.
Päivä mennyt vapaaehtoistyötä tehden keittiöllä. Huomenna saan pienen palkan töistäni ja perjantaina saan takuueläkkeen. Pitää ostaa puhelin hävinneen tilalle.
Pientä rahaa saan kasaan, hyvä sekin on sillä nyt olen ihan sippi ei ole edes ruokaa minulla. Toivotaan nyt että pääsen ostarille kun talomme takia en tunnu olevan tervetullut ostarille. Kun on täällä kaikki siinä ostarilla kaupat sen muut. En ole mitään töpännyt koskaan ostarilla, mutta vartijat syyttä minun käskivät häipyä sieltä. Syytä eivät sanoneet mutta uskon tämän talon maineen vaikuttaneen siihen. Menen perjantaina siihen ostarin DNA- liikkeeseen se on onneksi ulko oven vieressä jos eivät vartijat siinä pyöri. Pitäähän minun saada puhelin ostettua jo pankin mobiilin takia. Kyllä on perkele kun en ole mitään tehnyt ostarilla, en juovuksissa koskaan ole siellä pyörinyt enkä ryyppyä ottanut siellä. Kun tämän talonkin porukka ryyppää siellä ulko ovien läheisyydessäkin ja vartijat eivät puutu siihen. Minä menen aina kovaa juoppojen ohi kun pyöräilen siellä. Että kyllä on vartijoiden käytös todella ala arvoista minua kohtaan.
On minulla töistäni katto täynnä eli 60 euroa viikko tein kumminkin aamusta keittiötyöt keitin puuron ja kahvin. Ilmaista työtä se on mutta yhteisön hyväksi kun on aamupala tärkeä porukalle.
Teen mielelläni talomme töitä ja saahan siitä enimmillään 60 euroa viikko. Ihmettelen vaan kun nuoret narkomaanit talossamme eivät tee oikein mitään, miksihän näin voi olla ettei narkomaaneja kiinnosta mikään hyvän tekeminen. Onko sitten se kama niin tärkeää etteivät muuta näe elämässään. Luulisi että tekisivät narkomaanit mielellään jotain talon töitäkin, kun siitä pientä korvaustakin saisi. Varastaa ne kumminkin lähikaupoistakin ja siitä minäkin kärsin kun samassa talossa asun narkomaanien kanssa. Epäilee ne kaupoissa minuakin joudun aina selittämään etten ole nisti enkä varas. Vaan olen maksava asiakas ja maksan rahalla kaiken, en varastaisi vaikkei rahaa olisi ostaa mitään. Minulla on omatunto mikä puuttuu melko tarkkaan narkomaaneilta. Minultakin varastettiin huoneestani taskustani lompakostani viimeinen ruokarahani 70 euroa, riisutin yhden saatanan narkomaanin alasti ja tutkin saatanan tarkkaan muttei rahojani löytynyt. Mutta sitä epäilen kun löysin sen kassista letkun millä vetävät jotain saatanan myrkky huumetta, mistä päänsä sekoaa täysin. Kyllä pitää olla kusta päässä että pitää tehdä itsensä mielisairaaksi huumeilla. Polttaa ne sillä letkulla jotain ihan sekopää huumetta. Vietiin myös huoneestani uusi älypuhelimeni ja nettiasemani mikä oli tarpeen kun talomme verkko ei oikein toimi kaikkialla. Minulta suurelta hyväntekijältä varastavat panin kuukauteen 24 tuhatta euroa menemään rahaa. Yökerhoja ruokaa juomaa oli porukalla sun muuta. Olen 12 kertainen kuritushuone vanki tapot ja törkeät pahoinpitelytkin lusineena ja saatanan retkut uskaltavat minulta varastaa. Katsotaan nyt kun saan kiinni syylliset mitä niille tapahtuu, voihan olla kun pesen rappujakin että jää ne liukkaaksi ja voihan joku kyrpä satuttaa rapuissa itsensä liukkaalla ja saada neliraaja halvauksen. Jos niin kun yskän ymmärrätte ei saatana tämmöisessä yhteisössä saisi olla kotirosvoja, rottiahan tommoiset elukat ovat suoraan sanottuna. Ihmettelen vaan mitä liikkuu narkomaanien päässä että kaikki pitää varastaa mitä käsiinsä saavat. Onko se kama koukku sitten niin saatanallinen ettei siinä yhtään järki pelaa eikä itsesuojelu vaisto. Katsokaas kun minulta ei varmaan lahjaksi mitään varasteta. Parasta olisi tommoisille panna ne tohon pihalle jonoon polvilleen ja niskalaukaus sillähän tommoisista päästäisiin. Se on rankkaa ajattelua mutta miettikää kun varastetaan tässäkin talossa kaiken aikaa toisten asunnoista mitä milloinkin.
tiistai 19. marraskuuta 2024
Päivä mennyt ilta joutaa huomenna ei ole minulla mitään. Kun olen tienannut jo tienannut sen minkä ulos saan viikosta 60 euroa. Eli en keittiötöihin aamusta mene ellen sitten tee ilmaista työtä.
On viikon tienesti katto vaan 60 euroa, vissiin verotussyistä ettei tienaa enempää. Muuten vissiin veroittaja puuttuu asiaan näin olen kuullut puhuttavan. Mutta menen ilmaseksi aamusta kokkaamaan aamupuuron ja kahvit ettei porukka jää ilman. Ellei sitten joku muu ole ottanut hommaa hoitaakseen, todella harvoin siihen muita osallistuu. Onhan toi aamupuuro ja kahvi tärkeä porukalle se on aamun avaus monelle. Kokoontuu porukka aina ruokatilaan aamusta. Taas tuli äsken joku vieras ikkunani alle pyytämään avaamaan C- rapun oven, en todella mennyt kun se ei minulle kuulu. On minua muutenkin kielletty avaamasta ovia vieraille. Tässä talossa vaan hiippareitakin pyörii rapuissa. Luulisi ettei ole mitään asiaa hämärä hemmojen pyöriä talossamme, huumeväkeä pyörii yötä päivää. No tämä on nykyään tätä kaikki on muuttunut kun olin kymmenen vuotta kiinni ja pois kuvioista. Huumeet ovat vallanneet kaikki paikat ja niin monet vetävät kamoja nykyään. On huumeet niin saatanan iso riesa yhteiskunnassamme miksi ja miten se on mahdollista. Miksi nuoret ihmisetkin pilaa elämänsä alkaessaan vetää kamoja, kun ihan tarkkaan tietävät että elämänsä on heti pilalla ensikokeilusta asti. Mätänee nuoret pystyyn paskoista huumeista, övereitä vetää nuoret tytötkin. Miksi kysyn sitä vaan miksi nuori ihminen haluaa ehdoin tahdoin pilata elämänsä. Uskoon tulo tai kuolema on ainoita pelastuksen mahdollisuuksia nuorellekkin ihmiselle.
Päivä mennyt kokaten aamusta sekä ruokaryhmässä sain syödäkseni ryhmässä. Hyvä päivä ollut muuten mutta väsymys painaa meinasin nukkua päiväunet.
Kokkasin aamusta puuron ja kahvit keitin, osallistuin myös henkilökunnan kanssa ruokaryhmään siivoillen ja roskia vieden. Sain syödä ilmaiseksi, hyvä niin kun minulla ei ole ruokaa kämpilläni ollenkaan. Saan onneksi torstaina täyden palkan kotitöistäni eli 60 euroa se on viikossa katto. Perjantaina tulee myös takuueläke joten saan vähän rahaa kasaan. Pitää minun vaan ostaa puhelin varastetun tilalle että saan pankin mobiilin auki. Ja muutenkin minulla on vanha lumia mikä ei toimi kunnolla. Juuri opin ulkomaan taksilta ostamallani puhelimella toimimaan, sain siihen sairaalassa ollessani pankin mobiilin auki ja facebookin. Mutta varastettiin minulta tässä sahatien talossa viimeinen ruokarahani huoneestani lompakostani 70 euroa ja perään puhelimeni ja nettiasemani mikä oli tärkeä kun talon verkko on huono ja pätkii. Että näin nämä narkomaanit toimii, minulta suurelta hyväntekijältä varastavat. Panin juuri 24 tuhatta menemään kuukauteen oli ruokaa ja juomaa porukalla. Voin humalassa antaakkin jos minulta pyydetään mutta kun oli nettiasemakin lähtenyt hyllystäni niin varmaan ovat senkin varastaneet. Sillä en varmaan sitä antaisi kun se tärkeä oli minulle, mitä toki oli juuri oppimani älypuhelinkin. Henkilökunta ei edes poliisia kutsunut paikalle vaikka rahani vietiin huoneessani lompakostani. Että näin tämä henkilökunta toimii miksi sitä en tiedä. Olisi poliisi asia ollut tutkia kun kaksi mahdollisuutta oli ketkä rahani veivät. Samoin olisi ollut poliisi asia puhelimeni ja nettiasemani vienti. Mutta tämän talon henkilökunta on mitä on miksi sitä en tiedä.
maanantai 18. marraskuuta 2024
Päivä mennyt kun jäitä poltellessa verto koulutus käyty hyvä niin on mukava opiskella se on aina kehittävää. Tykkään sivistää itseäni kouluttamalla itseäni.
Oli meillä sininauhan talossamme tänään verto koulutusta mikä oli mukava tilaisuus ja kehittävä. Koulutus ei koskaan mene hukkaan sivistystä tarvitaan se on kehittävää. Puhuttiin tänään huumeista paljon käytöstä ja muistakin siihen liittyvistä asioista. On huumetouhu levinnyt käsiin se sota on jo hävitty huumeet tulevat hallitsemaaan ja käyttäjät reppanat tekee niin kun se helvetti käskee. Ovat huumeiden käyttäjät niin onnettomia otuksia jengi ihmetteli jo aikoinaan miten en minä yliherkkä kaveri ole seonnut huumeisiin. En ole niin saatanan tyhmä että huumeilla elämäni pilaisin kun katsoo tätä meidänkin talon porukkaa täysin surkimuksia ovat. Kun minultakin suurelta hyväntekijältä varastavat viimeiset ruokarahat sekä uuden älypuhelimeni ja nettiasemani. Että tämmöistä porukkaa minä olen 12 kertainen kuritushuone vanki enkä ole sellirosvoihin tottunut. No olenhan väkivalta rikollinen tapot ja törkeät pahoinpitelytkin lusineena ja minulta uskallatetaan varastaa. Olen helvetin hyvä hyville mutta saatanan paha pahoille.
Kyllä on perkele tässä talossa vääntää henkilökunta tekemistäni kotitöistä paskaa kaikella tavalla. En meinaa saada pientä palkkaani ulos millään eivät osaa edes laskea palkkaani.
Joudun vääntämään jatkuvasti kotitöistäni saaamasta palkasta henkilökunan kanssa. Joko ovat niin saatanan tyhmiä tai läpeensä pahoja että viitsivät vääntää selvää asiaa. Se on minulle henkistä väkivaltaa mitä saan ottaa henkilökunnalta vastaan. On kotitöistä ihan selvät korvaukset, mutta henkilökunta vääntää jatkuvasti palkastani miksi kysyn vaan. Kaksi kertaa ovat laskeneet väärin palkkojani miksi kysyn vaan. Töistäni on ihan selvät korvaukset mutta henkilökunta vääntää niistä joko kiusallaan tai sitten tyhmyyttään. Tarvitsen kaikki rahat mitä saan töistäni talossa että saan ruokaa ja selviän laskuistani, mutta henkilökunnan käytös on hirveää minua kohtaan. Kun en ihan tyhmyyttäkään usko kaiken olevan. Ja kun on jatkuvaa palkoistani vääntö vaikka on kaikilla tekemilläni töillä selvät korvaus määrät. Miksi siis on näin uusi johtaja ei sekään tänään mukamas tiennyt mistään mitään, kun pyysi minua yksi naishenkilökunnasta siivoamaan eilen keittiön viimeisen päälle sanoi se että saan siitä hommasta 12 euroa. Ja aamuisesta keittiötäistäni saan 8 euroa pitkästä päivästä. Jo muut henkilökunnasta alkoivat siitä vääntämään paskaa kun ei saa päivässä tienata kun 12 euroa laittoi nainen minulle tälle päivälle 12 euroa mistä muut olivat ihan kuutamolla. Kysyin eikö teillä mene info perille vaikka olette samassa työssä. Naisjohtajakin oli ihan huuli pyöreänä tietämätön kaikesta johan on kumma johtaja jos ei mistään tiedä mitään talon touhuista.
sunnuntai 17. marraskuuta 2024
Päivä mennyt kaksi kotityötä tehneenä sain tälle päivälle 20 euroa kasaan. Kaveria odotellen se lähtee huomenna lusimaan rahaa odotan kun ei ole ruokaa eikä juomaa.
Tein tänään talossamme kaksi kotityötä kun pyydettiin minua henkilökunnan toimesta siihen. Sain kasaan 20 euroa hankala vaan kun ei saa tienata yhtenä päivänä kun 12 euroa. Mutta laittoivat huomiselle päivälle yhden työn sillä saan omani pois. Hyvä niin saa talossamme tienata 60 euroa viikko eli 240 euroa kuussa. Se on hyvä raha eläkkeen päälle teen myös mielelläni talomme töitä saan siitä aina hyvän mielen. Aamukokin hommat ovat mukavia kun saa porukalle tehdä aamusta puurot ja kahvit keitellä. On mukava kun porukka on melko aina kaikki selvänä aamusta ja kokoontuvat keittiölle puurolle ja kahville. Joskus laitamme myös kananmunia ja leipiäkin olen laittanut porukalle. On aamun touhut sosiaalista kanssa käymistä kun porukkaa kokoontuu keittiölle. Odotan kaveria kuka lähtee huomenna lusimaaan meni se tapaamaan veljeään pasilaan piti sen rahaa saada veljeltään. Muttei varmaan saa kun näin myöhään on se liikkeellä eikä sen veli ollut varma saako se rahaa kasaan. Pyysin tuomaan minulle 10 kaljaa on ne euron kappale eli vaan kympin. Olisimme viettäneet lusimaan lähtevän kaverini kanssa viimeinen siviili ilta yhdessä telkkaa hyvää musiikkia ja kaljaa maistellen. Olisimme saaneet myös ruokaa kun minulla ei ole muuta kun hiukan makaroonia ja ketsuppia siihen. Se on köyhä ateria eikä mitään kunnon ruokaa ikävä kun panin kuukauteen menemään 24 tuhatta euroa olisin nyt muuten pannut lusimaaan lähtevälle tutulle pöydän koreaksi. Rahani meni kaikki yökerhoissa sun muuten nyt olen täysin sippi varastettiin minulta huoneessani viimeinen ruoka rahani 70 euroa sekä älypuhelimeni ja nettiasemani. Että näin tässä talossa missä narkomaanit hallitsee ja tekee pahojaan. Kyllä niin saatanasti vituttaa että minulta suurelta hyväntekijältä 12 kertaiselta kuritushuone vangilta joku rotta uskaltaa varastaa. Olen tapot lusinut ja törkeät pahoinpitelyt aikoinaan ja joku rottalauma uskaltaa minulta viedä. Toki olen JUMALAAN uskova kaveri ja siksi ehkä minua lepsuna pitävät. Mutta olen todella hyvä hyville mutta todella paha pahoille sen ovat viholliseni kokeneet.
lauantai 16. marraskuuta 2024
Päivä mennyt ilta joutaa tuttu kaveri tuli katkolta takaisin taloomme. Kokkasi se talossa keittiöllä hyvä niin saimme syödäksemme. Jouduin siivoilemaan keittiöllä apuna ollen.
Hyvä päivä oli muuten mutta olin vaan jotenkin alamaissa heti aamusta, ehkä pitkän sairastelun takia. Harmittaa kun panin rahani menemään kuukauteen ja kun hävisi ruokarahani asunnollani lompakostani, ja uusi älypuhelin ja nettiasema oli häipynyt johonkin. En usko että niitä olisin juovuksissa kenellekkään antanut, kun ne niin tärkeät oli minulle. Että näin tässä talossa, olen 12 kertainen kuritushuone vanki enkä ole koskaan linnoissa sellirosvoja tavannut. Mutta kun tietää narkomaanit mitä ne on vievät ihan kaiken mitä irti saavat. Harmittaa vaan tämmöisessä yhteisössä että on oman pesän likaajia varastaa nämä naapuriltaankin mitä vaan. Luulisi että näiden nistien päässä edes yhtään säteilisi eivätkä omasta talosta varastaisi. Se on minusta niin rankka rikos yhteisöä kohtaan meni minulta kyllä usko täysin porukkaan toki epäilen ruoka rahojeni varastajaksi talon ulkopuolista kaveria. Mutta talossamme hävisi tavarani puhelin ja nettiasema. Ellen sitten olisi niitä antanut huonossa hapessa mikä olisi todella ihmeellistä. Kun sain sairaalassa ollessani uuteen älypuhelimeeni asennetttua pankin mobiilin yöllä. Ja nettiasema oli minulle tärkeä kun talon verkko on huono eikä toimi koko talossamme. Että näin täällä menee kyllä siinä fiilikseni meni nolliin ja se kyllä varmaan tuntui koko yhteisösssä kun viinaa otin ärähdin kunnolla. Katson nyt mitä teen jatkossa en varmaaan anna varkaille anteeksi kyllä joku tietää jos joku on minulta suurelta hyväntekijältä varastanut jotain.
perjantai 15. marraskuuta 2024
Öitä lukijani heräten kello 2 melko hyvin levänneenä. Nyt tarinaa tälle yölle unien tuolta puolen.
Kuolleitten haamut taas yöllä uniini vaeltaa, kertoen minulle tarinaansa. Kutsuu minuakin kuolleitten haamut jo autuaammille metsästysmaille. Poistun ruumiistani monesti unissani, mutta aina olen palannut tähän olomuotoon takaisin. Ikuisuuden kirot painaa sielua välillä, äärettömyys ikuisuus iankaikkisuus. Siinäpä onkin monelle mietiskeltävää mihin suuntaan menevät kuoltuaaan. Taivaspaikka kun pitää osata lunastaa jo elinaikanaan. Se ikuinen kiirastuli ei ole mukava paikka sen takaan teille. Joka tapauksessa siunattua tätäkin uutta päivää teille, koko maailman kaikkeudelle ISÄN POJAN JA PYHÄN HENGEN NIMESSÄ AAMEN.
Päivä kuluu sain onneksi velkojani pois 10 euroa. Sain sillä ruokaa Lidlin kaupasta syöty ja juotu hyvin.
Ilta joutaa väsy painaa kulkijan silmiä toivotaan että on talossa rauhallista yöllä kun on minulla aamusta taas keittiövuoro. Yskäni tuntuu vaan jatkuvan vaikka vointi onkin jo paljon parempi. Ruokaa on minulla nyt jonkun verran mikä on hyvä asia sillä nälissään ei ole mukava olla. Syötin kyllä äsken yhtä alakerran juoppoa naista kun sillä ei ruokaa kuulemma ollut. Köyhä antaa vähistäänkin rikkaalta on vaikea saada yhtään mitään. Pitää minun nyt pärjätä konstilla millä hyvänsä tiistaina olisi talossa ruoka ryhmä. Muttei ole osallistujia siihen taas oikein ollut siksi olen ollut syömättä monta päivää välillä. Toinen ruokaryhmän päivä olisi torstai, olisi hyvä jos olisi osallistujia molempina päivinä. Saisimme edes kaksi kertaa viikossa syödä talon ruokaa kunnolla. Alakerran nainen antoi kerran minulla lahjaksi kahvin keittimen mikä oli sille turha, mutta pyysi se sen takaisin suuttuessaan jostain turhasta. Minä sain lahjaksi kahvia purkin naapurin isolta kaverilta. Olisin tänään keittänyt kahvinkeittimellä kahvit muttei se onnistu ilman keitintä. No nyt hetki konetta ja blogia kirjoitellen saan aina ajatukseni muualle. Ajoissa tänään nukkumaan että olen aamusta skarpissa kunnossa keittiölle. Siunattua iltaa maailma ISÄN POJAN JA PYHÄN HENGEN NIMESSÄ AAMEN.
Oli eilen meillä hygienia passin kokeet sain 40 kysymyksestä 39 oikein yksi kysymys vähän lipesi otteestani. Mutta passin sain lunastettua.
En vissiin ihan typerä ole kun jäi kuulun oppiminen päähäni noinkin hyvin. Kun luennon jälkeen vastasin 40 kysymyksestä 39 oikein, oli viimeinen väärin kun en jaksanut siihen enää paneutua niin hyvin. Harmitti kun olin todella väsynyt, kun yksi juoppo tuli neljältä aamulla hakkaamaan oveani kaljojensa kanssa. Olisihan se ollut täydellinen suoritus jos kaikki olisi mennyt oikein. Kuudella virheelläkin olisi saanut hygienia passin minkä minä kevyesti siis lunastin. Onhan se kuulemma ikuinen paperi tulee siitä oikein kortti ja kirjallinen todistus. Olen tyytyväinen suoritukseeni taas tällä kertaa, saisi vaan juopot ja nistit pysyä poissa öisin oveltani. On niistä niin paljon harmia häiritsee ne rauhaani pahoin. Nyt olen lähdössä pois talosta, missä minulta alettiin varastamaan rahaa ja puhelin ja nettiasemakin hävisi asunnoltani. Siksi en enää talossa viihdy kotirosvoja oman pesän likaajia on talossamme. Olen 12 kertainen kuritushuone vanki enkä ole sellirosvoja koskaan tavannut.
torstai 14. marraskuuta 2024
Huomenta ihmiskunta heräten kello 4 hyvin levänneenä. Nyt tarinaani heti aamusta ihmiskunnan nousu ja tuho.
Muna vai kana iäisyyskysymys elämäni tarinat ALFA JA OMEGA ALKU JA LOPPU. Aamusta tarinaani heräten jo kello 4 hyvin levänneenä. Aamusta on minulla aamukokin hommat keitän porukalle puuron ja kahvit. Toivotaan nyt että saisimme myös tänään jotain muutakin aamupalaksi. Leipää ja leikkeleitä olisi mukava saada harvoin niitä kyllä on. Nyt vaan minulla ei ole itselläni jääkaapissani kun valo, eli ruokani on loppu. Samoin rahani ei ole minulla kun matti kukkarossa olen täysin perseauki. Saakeli pitää nyt pärjätä minun takuueläkkeesen asti 22.11.2024 toki saan pientä korvausta kun teen talomme töitä. Palkan maksu on minulla torstaisin se on hyvä lisä eläkkeisiin kun saa tienata 60 euroa viikossa talomme töistä. Ei pääse silloin vielä kelakaan kiinni rahoihimme eikä verottaja, mikä hyvä onkin kun minäkään en saa kelasta mitään. Vaikka olen minimitoimeentulolla elävä, ei lähde kela mukaan edes lääkkeisiini oikein millään. En ole koskaan saanut edes ensiasunnon tavaroihin ym. Miksi siis voi näin olla kela minun kohdallani ihan perseellään.
keskiviikko 13. marraskuuta 2024
Päivä mennyt ilta joutaa keittiötyöt aamusta tehty kaupassa käyty pienillä rahoilla mutta hyvin syöty treenattu huoneessani kahvakuulalla ja käsipainoilla ja omalla kropalla.
Hyvällä fiiliksellä kun alkaa räkätauti häviämään, eli sairastelu on kohta ohi. Aamusta tein keittiötyöt keitin puuron ja kahvit sai porukka syödäkseen ja juodakseen. Oli minulla tilillä vähän rahaa joten sain kaupasta ruokaa ja juomaa. Tänään yritän mennä aikaisin nukkumaan että jaksan huomenna mennä ulkojumpille. Alkaa taas tehot olemaan samat kun ennen sairasteluani. Tein töitä aamusta kävin kaupoilla, treenasin, söin hyvin ja ehdin levätäkkin. Nyt aikaisin nukkumaan huomenna on minulla taas keittiötyöt kun sitä ei muut oikein tee. Olisi myäs torstai eli ruokailu päivä jos vaan on ketään ilmoittautunut ruokaryhmään. Olisihan se hyvä että saisi ilmaiseksi syödä parikin kertaa viikoissa. Ruokaryhmät on tiistai ja torstai mutta osanotto on todella huonoa siihen ryhmään. Pääsisin nyt muuttamaan uskovaiseen paikkaan voin olla juomatta jos vaan haluan tässä talossa se on vaan pirun vaikeaa. Pitäisi minun jo tässä iässä päästä rauhan paikkaan missä hermo lepäisi.
tiistai 12. marraskuuta 2024
Päivä mennyt ilta joutaa toivotaan että olisi rauhallista talossamme kun on minulla taas aamupalan laitto huomenna. Se on ikävää jos ei saa kunnolla nukuttua.
Kohta täytyy yrittää unta saada, onneksi oloni alkaa olemaan jo hyvä. Kun ryypättiin jonkun verran ja iski taas räkätaudin päälle. Olen ollut pitkään kipeä, pahan myrkytystilan iski päälle ruusun jälkeen. Perään tuli nielu tulehdus mikä meni antibiootilla ohi. Sydämeen jäi eteisvärinä myrkytystilan jälkeen mutta lääkkeillä pysyy se kurissa. Syön myös nykyään verenpaine lääkettä, että nykyään näillä mennään. Ikävää on kun lyö keuhkoihin aina jonkun pöpön, en kestä yhtään tupakan savua ja jengi vaan polttaa samoissa tiloissa. Olen illan kylässä tupoitsijoiden asunnoissa niin saan räkiä viikon keuhkojani auki. On tupakan savu niin rasittavaa minulle, en siedä savua yhtään. Olen antanut polttaa asunnossani keittiön isolla ikkunallani. Mutta kun tulee porukka juovuksiin alkaa se polttamaan sisällä monen ihmisen voimin, ja silloin savua tulee sisäänkin. Ja minä meinaan tukehtua siihen savuun. No nyt nukkumaan pikkuhiljaa ja aamulla keittiölle töihin aamupuuron ja kahvin keittoon. Siunattua yötä kanasakunnat ISÄN POJAN JA PYHÄN HENGEN NIMEEN AAMEN.
Tervehdys Blogini lukijat. Sairasteluni jatkuu, nyt olo taas parempi räkätauti ei vaan meinaa hellittää. Tein kumminkin äsken jumpat kahvakuulalla ja käsipainoilla. Ruoka taas on loppu minulta ja rahaa ei ole yhtään. Huomenna saan vähän rahaa eli saan taas syödäkseni.
Tänään piti olla minulla keittiötyöt, mutta kun on yskää eivät päästäneet keittiölle töihin maskin kanssakaan. Joten en saanut pientä korvausta tästäkään päivästä. Minulla ei ole kun yksi päivä sisällä palkallista. Eli 8 euroa on minulle vaan torstaina tulossa, saan huomenna jonkun rahan kun siirsin pankin sivulta pienen sijoitus kohteeni tililleni. Se on huomenna tililläni, saan siis kasaan muutaman kympin. Saa sillä viikonlopun ruuat kun nuukana olen. Teki äskeinen jumppa taas hyvää saan taas tehoja ylös pitkän sairasteluni jälkeen. Mikä kyllä kondista veroitti yskäni ei vaan meinaa hellittää millään. Pitää nyt saada kaikki velat pois porukoilta. Hyvinhän ovat tässä talossa makselleet minulle rahani. Olin putkassa syyttä muutama päivä sitten, syyttä putkaan omasta kodistani minkä laillinen haltija olen. Että kummaa on henkilökunta kun niin pienestä soittelevat poliisia minulle. Pitäisi minun päästä jo muuttamaan pois tästä talosta missä minulta alettiin varastamaan. Ja muutenkin henkinen työni kärsii pahoin tämmöisessä talossa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Alfa ja Omega
Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.
Toodella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua ...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...