perjantai 15. marraskuuta 2024

Päivä kuluu sain onneksi velkojani pois 10 euroa. Sain sillä ruokaa Lidlin kaupasta syöty ja juotu hyvin.

Ilta joutaa väsy painaa kulkijan silmiä toivotaan että on talossa rauhallista yöllä kun on minulla aamusta taas keittiövuoro. Yskäni tuntuu vaan jatkuvan vaikka vointi onkin jo paljon parempi. Ruokaa on minulla nyt jonkun verran mikä on hyvä asia sillä nälissään ei ole mukava olla. Syötin kyllä äsken yhtä alakerran juoppoa naista kun sillä ei ruokaa kuulemma ollut. Köyhä antaa vähistäänkin rikkaalta on vaikea saada yhtään mitään. Pitää minun nyt pärjätä konstilla millä hyvänsä tiistaina olisi talossa ruoka ryhmä. Muttei ole osallistujia siihen taas oikein ollut siksi olen ollut syömättä monta päivää välillä. Toinen ruokaryhmän päivä olisi torstai, olisi hyvä jos olisi osallistujia molempina päivinä. Saisimme edes kaksi kertaa viikossa syödä talon ruokaa kunnolla. Alakerran nainen antoi kerran minulla lahjaksi kahvin keittimen mikä oli sille turha, mutta pyysi se sen takaisin suuttuessaan jostain turhasta. Minä sain lahjaksi kahvia purkin naapurin isolta kaverilta. Olisin tänään keittänyt kahvinkeittimellä kahvit muttei se onnistu ilman keitintä. No nyt hetki konetta ja blogia kirjoitellen saan aina ajatukseni muualle. Ajoissa tänään nukkumaan että olen aamusta skarpissa kunnossa keittiölle. Siunattua iltaa maailma ISÄN POJAN JA PYHÄN HENGEN NIMESSÄ AAMEN.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Uusi päivä uudet kujeet oli takuueläke päivä sain rahaa tänään. Kaupassa käyty kahvit ym. ostettu toimittaja Jarmo tulee kylään mikä mukavaa on kun pirun yksinäinen olen.

Mukavaa kun oli tänään raha päivä paljon ei takuueläkettä tullut mutta saan ruokaa ja apteekista lääkkeeni. Mukavaa kun toimittaja Jarmo tul...