tiistai 12. marraskuuta 2024

Päivä mennyt ilta joutaa toivotaan että olisi rauhallista talossamme kun on minulla taas aamupalan laitto huomenna. Se on ikävää jos ei saa kunnolla nukuttua.

Kohta täytyy yrittää unta saada, onneksi oloni alkaa olemaan jo hyvä. Kun ryypättiin jonkun verran ja iski taas räkätaudin päälle. Olen ollut pitkään kipeä, pahan myrkytystilan iski päälle ruusun jälkeen. Perään tuli nielu tulehdus mikä meni antibiootilla ohi. Sydämeen jäi eteisvärinä myrkytystilan jälkeen mutta lääkkeillä pysyy se kurissa. Syön myös nykyään verenpaine lääkettä, että nykyään näillä mennään. Ikävää on kun lyö keuhkoihin aina jonkun pöpön, en kestä yhtään tupakan savua ja jengi vaan polttaa samoissa tiloissa. Olen illan kylässä tupoitsijoiden asunnoissa niin saan räkiä viikon keuhkojani auki. On tupakan savu niin rasittavaa minulle, en siedä savua yhtään. Olen antanut polttaa asunnossani keittiön isolla ikkunallani. Mutta kun tulee porukka juovuksiin alkaa se polttamaan sisällä monen ihmisen voimin, ja silloin savua tulee sisäänkin. Ja minä meinaan tukehtua siihen savuun. No nyt nukkumaan pikkuhiljaa ja aamulla keittiölle töihin aamupuuron ja kahvin keittoon. Siunattua yötä kanasakunnat ISÄN POJAN JA PYHÄN HENGEN NIMEEN AAMEN.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Uusi päivä uudet kujeet oli takuueläke päivä sain rahaa tänään. Kaupassa käyty kahvit ym. ostettu toimittaja Jarmo tulee kylään mikä mukavaa on kun pirun yksinäinen olen.

Mukavaa kun oli tänään raha päivä paljon ei takuueläkettä tullut mutta saan ruokaa ja apteekista lääkkeeni. Mukavaa kun toimittaja Jarmo tul...