tiistai 26. marraskuuta 2024

Jumpattu, syöty hyvin, suihkuteltu, pyykit pesty, asunto siivottu. Inkivääri juomat tehty hyvällä fiiliksellä mennään. Illan viettoon ryhdyn aamun keittiö töitä odottaen.

Kyllä taas tuli hyvä fiilis jumpilla, tein omalla kropalla käsipainoilla ja kahvakuulalla tehokkaan jumpan. Suihkutellen inkivääri juomat tehty, söin hyvin ja pesin pyykit ja siivosin asuntoni. Kyllä taas on hyvä fiilis vaikka eilen maisteltiin kavereiden kanssa hieman. Ei mitään krapulaa kumminkaan ollut, otin pienet tirsat päivällä kun väsymys painoi silmiä. Nyt odotan torstaita että saan talomme töistä pienen palkkani, pääsen taas kaupoille ostoksille. Oli hyvä kun oli tänään ruokaryhmä mihin ilmoittauduin eilen, kun siihen ei oikein kukaan osallistu. Sain mukaani ruokaa kun sitä jäi ylimääräistä, sain syödäkseni asunnollani. Kun minulla ei yhtään ruokaa ollutkaan. Nyt on ruokaryhmästä huomiseksi vielä ruokaa pärjään torstaihin asti niillä. Saan noin 50 euroa torstaina palkkaa sillä saan lidlistä ruokaa hyvin. Eläke tulee jo 5.12.2024 kun on siinä pyhiä se on hyvä kun on minulla maksuja ja pitää ostaa uusi puhelin hävinneen tilalle. On puhelin häipynyt asunnoltani nettiaseman kanssa. Samoin asunnostani lompakostani varastettiin viimeinen ruoka rahani 70 euroa. Että näin tässä sininauhan narkomaani talossa. Kaikki viedään mitä irti saavat, tulikin nuoruuden kaveriltani Eerolta Mikolta juuri puhelu mukava kuulla kaveristani. Lupasi se tulla käymään kun etelään tulee takaisin, ei meitä vanhanliiton miehiä enää ole montaa jäljellä. Siksi olisi mukava tavata porukukoita kun vielä jaloillaaan olemme. Nyt ajoissa tänään nukkumaan kun vaan olisi talossamme rauha yöllä kun on minulla univelkaa monelta yöltä.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Päivä mennyt mukavasti jumittaen huomenna onneksi tulee takuueläke. Alkaa elämä taas kun vähän rahaa saan menee vaan maksuihin rahojani. Vuokraan pitää nyt paneutua on niitä kolme pystyssä.

Ihmettelen miten voi olla vuokria rästissä, kun olen sitä mukaan maksanut kun vuokria on tullut. Sekoitti vähän kun tehtiin vuokrasopimus ma...