perjantai 31. joulukuuta 2021

Nukkuen vielä aamusta kello 7.15 asti hyvä teki vielä tirsat minulle, kun alkoikin minua ensimmäisen herätykseni jälkeen väsyttämään kirjoitellessa.

Hyvä että nukuin vielä yöllisen herätykseni jälkeen.Tuli minulle normitunnit unta viime yönäkin. Eka herätykseni oli jo 2.20 siitä nukkuen vielä kello 5.10 asti siitä nukkuen kello 7.15 asti. Mikä olikin hyväksi minulle sain levättyä ihan normitunnit unta. Kummaa väsymystä onkin ollut vitepron lopetuksen myötä.Lopetettiin vitaepro ja Primaspan verenohennukseen verenvuotoni takia mitä hoidettiin ekaksi Peijaksessa ja sitten vielä Meilahdessa, mistä vasta avun sain vuotooni mikä olikin runsasta. Tuli verta nenästä ja suustani runsaasti rikkoi peijaksen lääkäri vaan rustoa nenästäni ja jätti se nenääni jonkun putkiviritelmän minkä ottivat Ohkolassa pois nenästäni ja alkoikin vuoto heti uudestaan ja siitä Meilahteen missä kolme ihanaa naishoitajaa saivat vissiin vuodon loppumaa. En edes tiennyt mitä ne tevivät minulle, meni taas muisti minulta. Istuin vaan sängyllä käytävällä vuoto oli poissa ja kuntoni hyvä. Siitä taksilla kohti Ohkolan sairaalaa ja normi hommat alkoivat töitä ja punttia. Harmi jäi Peijaksen operaation jälkeen ikävä vaiva nenääni kun ruston rikkomisen takia on vasen sieraimeni melkein ummessa. Ei mene ilmakaan siitä kunnolla läpi yritin omakannasta etsiä mitä tekivät nenääni. Sattui niin saakelisti kun tunki lääkäri se vissiin oli jonkun instrumentin nenääni. En löytänyt omakannasta operaatiosta kaikkia tietoja nenä operaatiosta. Kyllä luulisi jonkun tietävän mitä ne nenääni tekivät, osaston 20 naislääkäri sanoi vaan niiden menneen rustosta läpi. Kysyin miksi kun oli vaan verenvuotoa nenästäni ei rúston takana mitään ollut varmaan.

Yöllistä tarinaani uusi vuosi alkoi ja uudet kujeet. Jumpat vedetty kello 2.20 herää siinä kunnolla. Kyllä uni vielä tulee jos vaan maltan mennä nukkumaan.

Menin illasta nukkumaan jo kello 21.07 viimenen merkintä kirjoituksiini näkyy silloin olevan. Pesin naamani kunnolla kylmällä vedellä piristyi siinä kunnolla. Melko pirteenä heräsin yöllä 2.20 vedin siinä sellijumppia kahvakuulaa, etunojapunnerruksia sekä lankutuksia. Aloitin toki taas varjonyrkkeilyllä jumpat, joku pitää outona yöllistä jumppaani mutta minä nautin jumpista yölläkin. Olin taas melko skarppina herätessäni jumpilla karisi viimenenkin väsymys. Menen kohta vielä nukkumaan, en väsymyksen takia vaan siksi ettei ole yöllä oikein mitään tekemistä minulla muuta kun jumpata ja kirjoitella. Harmi kun en mennyt eilen kaupasta hakemaan herkkuja. En pystynyt kauppaan menemään ongelmallisen vatsani takia kun OLANTSAPIINI 20 MG pilaa vatsani toiminnan täysin toimii vatsani miten sattuu. Joudun käymään tuntiin kolmekin kertaa vessassa ei tyhjene vatsani kunnolla. Otan asian kunnolla käsittelyyn lääkärimme kanssa kunhan sen tapaan. Vaadin olantsapiinin lopetusta monestakin syystä, vatsa ongelma pahinta sekä yöllinen sekavuuteni siitä myrkystä. Olen varma että pilaa OLANTSAPIINI lääke vatsani kun saatanat Mengelet panivat sydänvikasen dementikko isäni minua myrkyttämään myrkkylääkeillään. Meni jo silloin vatsani toiminta ihan sekasin. Olemme etsineet sitä suurta pirua kissojen ja koirien kanssa mutta huonolla tuloksella se voi se piru olla laähellä tai kaukana. Nyt menen vielä pariksi tunniksi nukkumaan tekee vielä unet minulle hyvää, nukahdan hetkessä hyvin kun on hermoni kunnossa, nukun hyvin sen minkä nukun. En tarvitse niin paljon unta riittää minulle pienetkin tirsat hyvin. Lääkkeet vaan sekoittaa untani en pysty nukkumaan lääkkeillä puhdasta rehellistä unta. Nyt alkaa kirjoittelu väsyttämään joten lopetan tähän ja menen nukkumaan aamuun asti, vaikka kello kuuteen nukun. Siitä aamupalalle ja sitten aamu sali punttia nostelemaan. Käyn täällä uudessa paikassa salilla ahkeraan menee treenaaminen veriin taas kun oma sali meilä on. Teen tiukan penkkipunneruksen tänään pitää minun saada penkki nosemaan on se tippunut aika paljon parhaasta tuloksestani. Olen kyllä harrastanut semmoisia lajeja missä voimaa olen saanut muuten kun puntilta. Enduro prätkäily ja Crossi pitivät kunnossa ajoin hetken myös talvella nastoilla. Ajoin nuorena ja innostuin venhempana vielä uudestaan prätkäilystä. Rahasta ollut elämäni kiini kunhan isäni olisi tajunnut antaa minulle ennakko perintöjä olisin saanut elämäni tasapainoon. Kun minulla on rahaa ei tee niitä mieli juoda kun voi harrastaa kaikkea kivaa kulttuuria urheilla prätkäillä nauttia elämästä.

Oli meillä tänään siivousryhmän siivous päivä. Minä ja potilas S. otimme kellari tilat S. potilas imuroi ja minä moppasin paikat kuntoon. Oli se pieni homma alta tuntiin teimme hommat.

Mielummin olen talolla siivousryhmässä kun työsalilla paska hommissa, puhui kyllä päälikkö jotain työsalin keittiö hommista minulle. En kyllä yhtään innostunut siitä hommasta. Tein jo aikoinaan työsalilla urakalla keittiö hommia tiskasin ja roudasin ruokia. En ala enään tekemään näillä palkoilla urakka hommia.Kun vaativat henkilökunta Viertolan työsalilla urakalla potilaat hommiin. Selvitin kaupoista tekemiensä tuotteiden hintoja, otin yhteyttä koneella pomoihin ketkä tarjosivat hommia tyäsalille sain kumma vaan heidät nostamaan palkkoja jonkun verran. Tuli vielä Viertolan työsalille kellokortti systeemi piti aina panna ajat koska tuli töihin ja lähti sieltä. Kysyin joltain ohjaajalta saako ne jonkun provikan potilaiden töistä. No olivat kaikki osapuolet varmaan tyytyväisiä kun potilaat saivat palkankorotuksen ja työn teettäjätkin olivat varmaan tyytyväisiä kun saivat potilaat ahkeroimaan palkan korotuksen myötä. No niin nyt taidan lähteä talomme punttisalille voisi tehdä penkin ja jalka kyykyn. Eihän ne nyt kyllä ole oikein saman päivän treeniä mutta jalat otan ainakin. Pitää nyt alkaa panostamaan taas penkkiin enemmän se on semmoinen mittari ollut aina. Minä en ole koskaan mikään tunkki ollut, penkkini oli parhaimmillaan 148 kg. Vaikka treenasin kovaa linnoissa ja työsiirtoloissa en saanut penkissä enempää. Mutta hassua hävisi minulle yli 200 kilon penkkimiehet metri kaupalla kuulan työnnössäkin. Treenasin paljon ja muitakin lajeja kun punttia ajoin endurot ja crossit sekä pelasin lätkää toki höntsä kiekkoa mutta kumminkin joka päivä melkein olin hallilla järvenpäässä kun ei Keravalla ollut yleisökiekkoa. Ajoin pitkän päivän päätteeksi Espoon hautausmaalla töissä olleena Masalasta asunnoltani vielä lätkää pelaamaan Järvenpäähän. On järvenpäässä ollut paremmin noi hommat hoidettu kun pääsi siellä ympäri vuoden pelaamaan lätkää. Kaksi tekojäätä siellä oli ja tosiaan halli missä oli yleisökiekkoa monta kertaa viikossa. Keravan tuppukylässä ei ollut hallilla kun yleisöluistelua. Miksihän rakensivat meidän kenttäkoplan kentänkin oli siinä mukava vielä vanhoilla päivillä pelata lätkää ja kesällä yleisurheilla ja tennistäkin pelata. Kaikki vanha pitää pilata miksihän näin tekevät. Kun tilaa on rakentaa mihin vaan tyhjälle tontille. Kyllä oli ihan luojan lykky etten ottanut Karviaisen minulle tarjoomaa Salon paikkaa mikä oli ihan JUMALAN SELÄN TAKANA KORVESSA. Pääsin tänne mukavaan taloon tuttujen henkilökunnan ja potilaiden pariin. On minun mukava täällä kirjaani työstää viinapirun riivaamasta Kaitsusta tarinaa. Oli se viinapiru minussa niin tiukasti kiinni. Nyt on elämääni tullut ihan toiset arvot auttelen mielelläni potilas tovereitani. Mitä olen toki tehnyt aina linmnoissa ja työsiirtoloissakin auttelin aina poikia. KIITOS JUMALALLE KAIKESTA NYT VAAN RISTIMME KÄTEMME ETTÄ PÄÄSEMME KORONA VIRUKSESTA EROON.

torstai 30. joulukuuta 2021

Nukkumaan vielä ensimmäisen herätykseni jälkeen nukuin vielä 5.45 asti unia nähden oli unessa tuttuni juuri tänä vuonna kuollut Jussikin. Olimme Jussin kanssa Keravan vanhan viinakaupan kulmilla unessani.

Teki hyvää vielä uneni vieläkin kyllä väsyttää minua, katsotaan jos menen vielä nukkumaan aamupalan jälkeen. Hyvät tunnit tuli kumminkin nukuttua ensimmäisen herätykseni jälkeen. Vedin sellijumpat kahvakuulalla ja oman kropan kanssa etunojapunnerruksia sekä lankutuksia tehden. Kahvakuulalla tein monia liikkeitä tehoja löytyy saa tolla kahvakuulalla tehtyä hyvät treenit tehokkaat. On vielä aamupalaan vajaa tunti aikaa onkin minulla hiukan jo nälkäkin.Syön kunnon aamupalan taas tänään otan kolme siivua leipää toivotaan nyt että saavat vegaani tahnoja en täällä pysty noudattamaan vegaani ruokavalioa kun alkoi yksi hoitaja selittämään sen olevan kallis ruoka vegaani. No sovittiin että syön kasvisruokaa vaikka sekin on kyllä erikois ruokavalio. Olisinhan kyllä saanut pidettyä vegaani ruuan jos vaan olisin sen vaatinut mutta en niin tiukka ole ton ruuan suhteen niin sovimme että syön kasvis ruuan. Olen ollut vegaani ruokailija terveydellisistä syistä en muuten niinkään.On vaan liha paljon syötynä pahaksi minullekkin. Toki tekisi minunkin syödä välillä joku kunnon liharuoka pihvi maistuisi. Sama tekee mieleni ostaa kaupasta makkaraa leivälle, sekä makkara munakas maistuisi minulle välillä. On toi huono homma kun en saanut kelliksellä hammaslääkäriä tekemään tohon eteen juuri hoidettuihin hampaisiin kruunuja tai jotain semmoisia. En pysty syömään salaatteja kun en saa niitä purtua pieneksi. Tykkään kyllä salaateista kovasti, kun vaan pystyisin niitä syömään. Puuttuu minulta takaa hampaita kun ei ollut aikoinaan RIIHIMÄEN KESKUSVANKILASSA kun pelkkä hampaitten poisto. OLisi pitänyt mennä kaupungilla hammaslääkäriin paikkaukset oli siellä. Mutta kun ja jos oli pojilla lyhyet tuomiot ei muistaakseni sen aikanen vankeihoito Vaho maksanut hammashoitoa kaupungille joten otatimme huonot hampaat pois. Minun oma lääkärini sanoi miksi olet antanut ottaa hampaitasi pois hän olisi tehnyt minulle vaikka muovista hampaat.Sanoin olleeni niin köyhä ettei riksussa minulla ollut varaa laittaa riksussa kun muutamat hampaat. Sanoi oma lääkärini että olisihan isälläsi ollut rahaa maksaa hoito kaupungilla. Täytyy alkaa ostamaan kaupasta jotain syötävää aamuksi, ainakin Kun tulee niin pitkä väli iltapalalle ja aamupalan väiin. Ostan jotain sellaista mikä säilyy huoneen lämmössä hedelmiä voisi ostaa.

Ajoissa nukkumaan illasta ja aikainen herätykseni kello 1.53 nyt on kello 3.34. Vähän tähän tarinaani ja kohta takasin nukkumaan.

Alkaa minua aina väsyttämään kun kirjoitan koneella ja kynällä. Nytkin alkoi heti silmiäni painamaan kun koneelle aloin. Kirjoitin myös kynällä äsken tarinaani se on hyvää unilääkettä minulle. Oma lääkärini sanoi että tee jotain jos et unta saa kuuntele musiikkia kirjoita jotain siitä se väsymys tulee. Nytkin saan unenpäästä kiinni kun kohta menen nukkumaan. On vaan yöllä niin mukava kirjoitella runosuoneni silloin aina kukoistaa. Täällä on kyllä päivälläkin niin rauhallista että pystyn hyvin kirjoittelemaan. Ohkolassa sättäsi muutamat tyypit koko ajan levottomana pitkin kongia. Huutelee monetkin lisää lääkettä ja muutenkin oli Ohkolassa levotonta. Jos on vaikka yksi levoton osastolla heijastuu se kyllä muihinkin luo se heti levottoman ilmapiiri osastolle. Minä vaan niin kovasti ihmettelen Ohkolan touhua miksi pannaan narkomaanit tavalisten tallaajien kanssa samalle osastolle, kun hämentelee nistit heti osaston ihan vituilleen. Kun ei ollut Ohkolassa monella kun kama mielessä,kun kuuntelin niiden juttuja kamat koko ajan mielessä monellakin. Monella osastolla samaa touhua kamaa ja levottomuutta. Nyt menen vielä nukkumaan pariksi tunniksi tekee uni vielä niin hyvää minulle, kun jäikin turhan lyhyeksi uneni ekan herätykseni aikaan. Joku vaan herätti minut aikasin tänä yönäkin, herään monesti uniin mitkä ovat niin toden tuntuisia tulee kuolleet tuttuni uniini monesti. Nyt hyvää yötä lukijani palaan asiaan aamulla.

Kello on 20.10 vielä tälle illalle tarinaa ennen nukkumaan menoa kun väsyttää minua kovasti. Hyvä päivä oli puntti sali tehty hyvät treenit siivottu kämppä.

Sain hoitajalta pihkasalvan mikä tänään tuli olen pyytänyt myös entistä Bacimysiiniä ja valko vaseliinia ne auttaa minullakin. Noi hajuste rasvat vaan pahentaa tilannettani haavat eivät parane muulla, kun noilla mainitsemillani rasvoilla. Nyt kun on vielä koronaa liikkeellä pitää pestä ja desinfoida jatkuvasti käsiä,eivät ne kestä sitä haavautuu ja kuivuu kädet. Nyt sammutan koneeni ja käyn ajoissa nukkumaan alkaa väsy jo painamaan silmiä ja väsyttää minua pirusti. Nyt nukkumaan HYVÄT YÖT KANSAKUNNAT PÄÄLLÄ MAAN. SEKÄ ULKOAVARUUDEN VIERAILIJAT.

Väsyneenä mutta muuten tyytyväinen olooni niin kun nyt voi laitoksessa olla. Toki tämä on palvelutalo missä ollaan omatoimisia omat huoneet kaikilla yksi yhteinen keittiö.

Hyvällä fiiliksellä niin hyvällä kun voi, kyllähän oma asunto on aina oma saan ottaa konjakkia aina kun minua huvittaa.Täällä se napostelu on kielletty ja salaa ei viitsi ottaa tulee siinä vaan hankaluuksia jos jurrissa pörrää osastoilla. Se on taas uusi vuosi ja uudet kujeet kylläminun täytyy alkaa jo jotain saamaan aikaiseksi ulkomaat kutsuu minua ei mikään pidä minua suomessa poika ei perheineen välitä minusta yhtään eivät soittele eivätkä muutenkaan välitä.En usko että se minun poikani on jos olisi tulisihan sieltäpäin rakkautta minulle ja saisin minäkin antaa rakkautta heille. Poika on minulle täysin vieras en tunne mitään heitä kohtaan vituttaa vaan rankasti että niin paljon uhrasin poikaani äitinsä meidät hyljätessä. Kaiki neuvolat ja hammashoidot hoidin tein siitä jo pienenä hurjan prätkämiehen ajeli se Bomberssejen kanssa.

Heitin ulkona pienen lenkin siitä menin talomme salille tiukat treenit tehden. Oli myös meillä siivous päivä tänään pesin vessani ja huoneen moppasin. Minä kyllä pidän aina huoneeni kunnossa.

Väsyttää minua jatkuvasti uskon että vitaepron lopetuksen jälkeen alkoi toi väsymykseni, toki herään turhan aikasin aamusta. Muttei vaan unta riitä minulla pitempään.Menen monesti vielä nukkumaan aikasen herätykseni jälkeen ja nukun normi tunnit.On vaan toi yö otollista aikaa kirjoitella kynällä ohkolassa kun piti hiljasuuden ajan olla koneelta pois. Niin kun olin aika tarkkaan ettei tullut sanomista. Täällä saan kirjoitella yölläkin alkaa minua aina äkkiä väsyttämään parin tarinan jälkeen ja nukun taas siitä kun tukki. Aamuun asti melko hyvin olen jo tottunut tähän uuteen paikkaan hermo täällä lepää kun Ohkola on ihan vituillaan. Nuorta väkeä oli osastolla 50 huume väkeä paljon. Mitään ei niiltä vaadittu eivät muuta tehneet kun tiistain siivoukset. Silloin aina fiilikseni parani kun näin nuorison touhuamassa siivoukset luisti niiltä kaikilta hyvin. Olin aika kuumana siihen Ohkolan sairaalan touhuun katson nyt mitä teen jatkossa anteeksi en anna sairaaksi lääkitsemistäni LITIUM 1800 MG pahinta myrkkyä. Koskaan minua ei olla lääkitty sairaaksi kellokoskella kun siellä olen ollut yli 40 kertaa. Aina olen siellä ollut kun terveyden perikuva. Miksi nyt venäläisten lääkitsemänä sairastuin pahasti lukekaa mitä kaikkea minulle tuli lääkkeistä. Kondis vietiin päätäni tuhottiin silmät meni huonoksi pakotetulla verenpaine lääkkeellä. Miksi näin teitte minulle ykkösmiehelle luuletteko te ettei maailma ihmettele touhuanne.Lääkitsivät vaan venäläiset urheilijoitaan ja agenttejaan miksi minut piti niiden lääkitä sairaaksi. Rahalla tästä selviävät ellei ole jäänyt minulle lääkkeistään sairauksia päälle. Silloin alkaa iso pyörä pyörimään nyt on jo JUMALAN VITSAUS MAAILMASSA PAHOJEN IHMISTEN TAKIA. Oli Veli Venäläinen fiksu kun tapasimme melkein kahdestaan oli vaan opiskelija paikalla sanoi se fiksusti ettei se halua luovuuttani viedä se oli todella hyvin sanottu. Muistan sen sanomiset ja toki tapaamisemme melkein kahdestaan että luotti se minuun niin paljon. En syytä veli Venäläistä kun olimme sen ja kolmen suomalaisen hoitajan palaverissa sanoi venäläinen mieslääkäri että suomalaisten hoitajien puheilla määrää hän minulle LITIUM lääkkeen minkä pitoisuudet se nosti pilviin 1800 mg. Kumma vaan katsoin palaverissamme nais omaa hoitajaani M.M oli se ikäänkuin peloissaan. Lukekee tarinaani mistä alkoi kiduttamiseni minkä kriteerit täyttää kaikki sattunut matkan varrella. Kaikki johtuu selin kylän samarian pisaran juopon kokin takia kuka joi raittiissa talossa. Kävi se iso korsto nuorta poikaa kurkusta kiinni poika sanoi minulle että joutui se potkasemaan itsensä irti isosta siasta Antista. Mutta olen paljon kirjoitelut monestakin pirun paikasta uskon että sain Attendossakin muutoksia aikaseksi lukekaa hirveä tarina Nikinmäen Attendon saatanallisesta touhusta mitä minä sain kokea siellä. Piti paikka mennä televisoon mutten ole kuullut siitä mitään haluan tulla kuulluksi tiedotus välineiden kautta. Ärähdin Antti kokille selissä ja siitä alkoikin kiduttamiseni jorvissa pienessä kopissa, saatanalliset suomalaiset elukat viellä tekin tulette kokemaan helvetin tulet ennemmin kun uskottekaan. Jorvin touhut 12 vuorokautta koppia missä ei ollut vessaa eikä vesipistettä. Sieltä jatkui touhu kellokosken taloon semmoisiin myrkkyihin etten tiennyt mistään mitään. Sieltä jatkui väkivalta Ohkolaan semmoisissa lääkkeissä että kusin kerrankin yöllä käytävälle menin toisten huoneisiin yöllä.Kun olin niin mömmöissä ihan sekasin olin lääkkeistään. Lukekaa miten tuli Jorvissa pleksi lasillisen oven taakse ulkomaalaisen näköinen siivooja tein sille pyhän tervehdyksen alkoikin suomen saastat äkkiä lattamaan suihkua kuntoon käytävän vessassa tuli vatsani tyhjäksi kokonaan ja helpotti se oloani. Miksi saa tyhjäpää suomi hoitajat raporteitaan kirjoitelle mistä täysin minulle vieras lääkäri ja vielä venäläinen alkaa minua lääkitä tuntematta minua ollenkaan. Se on todella harvassa ketkä minut tuntevat kuka POJAN tuntee tuntee ISÄNKIN. No nyt näyttääkin hyvältä ainoa huono puoli on tässä uudessa mestassa pakko lääkitykset. Kun minulle eläimelle ei sovi mikään lääke, menee minulta eläimen vaistot millä olen selvinnyt monesta tiukastakin tilanteesta. ja vielä tähän älkää vetäkö Veli Venäläiset hernettä nenäänne minä tykkään toisista venäläisistä keravalla on ystäväni kenen kanssa emme saneet apua kaverilleni joka teki kuolemaa maksakirrosiin. Kuoli Jari sisäiseen veren vuotoon kun eivät heti laittaneet lanssia paikalle. Minulle leipoivat varmaan suomalaiset elukat hupituomion. Kyttä K.laittoi minut selvin päin putkaan kun vaimoni ja kolmen kaverini kanssa kaupoilta tulimme joku hakkasi pidätys sellinsä ovea pitkään sitten tulikin kytille kiire kun tuikkasi kaveri palamaan mikä vaan paloi.MInut vikana päästi vuoden poliisikin tuttu keravan kaveri putkasta pois mikä oli savua täynnä. En nyt jaksaa toistaa enempää juttua. Lukekaa ja oppikaa maan ihmsiset.

Kyllä täällä uudessa paikassa hermo lepää verrattuna Ohkolan sekopäihin. On talossamme hyvä ilmapiiri minkä luovat osaltaan mukavat asialliset hoitajat.

Kyllä on paikoilla eroa tämä uusi paikka verrattuna Ohkolan sekomestaan. Nistejä melko kaikki oli siellä, valehtelijoita oli osastolla 50. pari tyyppiä valehteli päälleni onneksi oli talossa mukava venäläinen naislääkäri ja hyvä omahoitajani, keiden kanssa puhuimme kaksikosta ketkä valehteli. Oli joka osastolla huono ilmapiiri missä olin Ohkolan sairaalassa. Melko kaikilla oli huumetausta ja sen kyllä huomasi kaikesta niiden käytöksessä. Yksikin hyväkäs poltteli vissin mandariinin kuoriakin jotain se niistä väsäsi kun emme saaneet viedä kuorineen enään hedelmiä huoneisiin. Kun sekopää räkijä yskijä niitä kuoria keräsi yritti se saada vissiin muitakin niitä vetämään selittäen niiden toimivan. Helvetti sama kaveri räki ja yski jo osastolla 30 kerran menin potilaskeittiöön oksenteli tämä sekopää lavuaariin siellä ja lattia oksennuksessa. Kerran menin vessaan yöllä huomasin kahden hoitaja pesevän käytävän lattiaa aamu yöstä. Sanoi potilas V. räkijä yskijä että hän oli taas oksentanut. Kyseinen kaveri räkii tupakkakopissa keuhkojaan pihalle joka kerta kun se on tupakkakopissa alkaa siellä hirveä yskiminen. Olen sanonut hoitajille eivätkö ne saa siltä tukakoita pois kun se tuntuu sairas olevan, eikä nuori kaveri tajua omaa parastaan. Mutta kun hoitajatkin polttaa monetkin, ihan kahteen tyyppiin menee kaksi hoitajaa tupakka koppiin. Vaikkei saa potilaat mennä kun yksitellen tupakkakoppiin. Miksei ole kunnollisia uskovaisia hoitajia herkällä mielenterveys alalla, kun vaatii hoitaminen muutakin kun kytätä että syövät potilaat lääkkeensä. Sen henkilökunta kyllä osaa tarvittavia huutelee toiset potilaat jatkuvasti. Meni minulla muutama päivä totutellessa uuteen paikkaan ja kolme yötä olin ihan sekasin olantsapiinista ja uudesta paikasta. Ekana yönä yhden aikaan etsin vessaa käytävällä kysyin yhdeltä telkan katsojalta missä on vessa oli se huoneessani. Seuraavana yönä jäin käytävälle lukkojen taakse, jouduin nukkumaan käytävällä olevalla lintsi patjalla tämmöisiä tapauksia varten. Kolmas yö olin kämpässä ja helvetti huomasin kusseeni hiukan housuuni ei ollut sängyssä kustaa olin taas sekoillut unissani vessan kanssa. Olen ihmetellyt tota OLANTSAPIINIA 20 MG kun se välillä sekoittaa pääni yöllä pahasti, olen monesti ollut siitä yöllä ihan sekasin. Kestää se hetken ja taas olen ihan skarppina hetken päästä. Olen ollut täälläkin noi ekat yöt kun unissakulkija hätkähtänyt käytävällä.Ja olen ollut heti ihan kunnossa herätessäni ikään kun unesta. Minulle ei sovi yhtään OLANTSAPIINI 20 MG menee siitä vatsani toimintakin ihan pilalle, toimii vatsani miten sattuu välillä ylikierroksilla ja useimmiten se on jumissa koko suoli. Isäni vanha sairas mies dementikko sydänvikainen panttiin minua myrkyttämään olantsapiinillakin isäni oli ihan sekasin.Lukekaa miten se ampui haulikolla sisäovesta läpi sekopäänä. En nyt ala tähän sitä toistamaan mutta sainkin isäni hoitoon asian takia. Kuolikin isäni Martti Hyvönen aika äkkiä Hopeahovin vanhusten talossa. Keuhkokuume ja joku kiksahti sillä vissiin päästään. Luin jostain että olisi ollut hopeahovissa sisäilma ongelma, näin käsitin jostain lukeneeni tai kuulleeni. Miten sitten se on vaikuttanut isälläni puhjenneeseen keuhkokuumeeseen.En usko että on ollut hyväksi isäni voinnille, miten vaikuttaa keuhkoihin huono sisäilma. Luin juuri netistä että on ollut Keravan Hopeahovissa sisäilmassa jotain häikkää. Toivotaan ettei sairastelut vieneet isääni ennenaikaseen hautaan. Kärsi isäni kun se suljettiin pois omasta asunnostaan. Miksi isäni pantiin minua myrkyttämään lääkkeillä olevinaan, mitkä minulle ihan myrkkyjä olivat. OLANTSAPIINI Paha myrkky vatsani oli siitä ihan outo ja nyt täälläkin uudessa paikassakin pilaavat sillä myrkyllä vatsaani. Minulle ei sovi mikään lääke häviää minulta eläimen vaistot kokonaan muutun lääkkeillä niin oudoksi en ole normaali Papa Abacci Kai. Miksi saavat pakottaa vieraat ihmiset sairastuttamaan minutkin lääkkeillään. Luulin että Josef Mengele olisi kuollut mutta mikä onkaan HIPPOKRATEEN VALA ELI LÄÄKÄRIN VALA KYSYMME SITÄ VAAN USKOVAISET IHMISET.

keskiviikko 29. joulukuuta 2021

En parantajaksi päässyt hierojan koulutukseen Haikon kartanoon rauhankyyhky tatuointini vuoksi kun olin linnassa ollut. Meninkin ihan toiselle uralle Espoon hautausmaalle.

Melko hyvät tunnit tuli unta hyvä että menin vielä nukkumaan ekan herätykseni jälkeen luulin nukkuneeni pitempään mutta ei ollut kello kun vasta 4. No nousin ylös ja kirjoittelemaan tein vielä jumppia lisää mitkä tein jo ekan herätykseni jälkeen kello 2.35 kun ei muuta tekemistä minulla ollut. Tein 2x90 ja 3x60 nopeeta etunojapunnerrusta sekä 3x1min lankutuksia. Tein myös hyvät venyttelyt siihen päälle,kyllähän kroppa kiittää ja pääkin pelaa paremmin.Aloitan aina treenini varjonyrkkeilyllä sekä jalkojen treenillä monotellen korkealle. Joku pitää outona yöllistä jumppaani mutta minä olen tottunut siihen vuosia sitä harrastaneena. Herään siinä jumpilla kunnolla elimistöni vaatii ihan aamusta jumppaa. Olen aina aamusta ihan skarppina jumpatessani veri kiertää ja järkikin tuntuu pelaavan paremmin. Se jumppa ei ole kun tottumus kysymys minä olen tehnyt vuosia aamujumppia. Suosittelen muillekkin aamusta jumppaa ennen liikenteeseen lähtöä häviää siinä jumpatessa väsymys. Olin aikoinaan Espoon hautausmaalla traktori kuskina silloinkin vedin jumpat joka aamu jo ennen töihin lähtöä.Tein jumpat jo neljän maissa ja töihin menin noin kello 4.30-5 välisenä aikana kun oli minulla päivystys aamusta. Piti olla kaikki kunnossa ennen kirkonmenoja. Lumityöt tehty ja väylät hiekoitettu. Söin kaurapuuron pakaste marjoilla sillä pärjäsin melkein koko päivän. Ajoin vielä Hiacellani enduro husse kyydissä Espoosta töiden jälkeen Järvenpäähän tekojäälle pelaamaan lätkää ja sieltä Masalaan seurakunta yhtymän taloon missä olin myöhään illasta. Olin siihen aikaan niin hyvässä kunnossa että jaksoin mitä tahansa. Kummallista että minua pidetään hullun kirjoissa tutkittiin pääni jo aikoinaan hierojan koulutukseen, uudesti koulutukseen mennessäni Hyvinkäällä tutkivat pääni ja teräväksi sen totesivat. Tyssäsi sekin hierojan koulutukseni rauhankyyhky tatuointiini ranteessani olin linnoissa ollut eivät siis ottaneet hierojan koulutukseen minua on minulla ollut aina parantajan kyvyt. No Espoon hautausmaalle kelpasin hyvillä tuloksilla. Sain oman koneenkin sinne haettiin koeajolle Nurmijärven Valmetilta kahvasta suuntaa vaihtavan Valmetin linkkukoneen. Kun oli minulla polveni aikoinaan rikki mennessä fudista pelatessa. Väsyi polveni koko päivän ajaessani kytkin Fiatia töissä. Tutkittiin minut hautausmaalle töihin mennessäni kaikki mahdollinen Eiran sairaalassa veret, silmät, korvat, ihan kaikki. Kun piti minulle olla loppuelämäni duunit hautausmaalla. JUMALANI senkin työmaan minulle järjesti.Joku pani isältäni minut soittamaan Espoon seurakunta yhtymälle ihmetteli mistä olin tiennyt että lähtee heiltä nuori toisen koneen kuski pois, muihin hommiin. Sanoin saaneeni JUMALALTANI TIEDON SIIHEN DUUNIIN. Pyysi haastattelija minut heti tekemään sopimus duunista. Oli hautausmaalla myös kaksi krematorion uuniakin sinne vaan kusipäät kylmäkaapista uuniin lämpenemään. Vierekkäin sanoin vaan että ota vuoteesi ja käy. Harmitti kovasti kun tuli minulle hovioikeudests pieni tuomio alas ja siitä lähdinkin viikoksi rientoihin espooseen helsinkiin oulunkylään dokasin ja pidin hauskaa viikon. Aina löytyi yöpaikka ja juomaa ja ruokaa. Olisi vaan pitänyt tehdä sopimus että tulen linnoista takasin hommiin Espooseen. Minä vaan aloin kypsymään lumihommiin kun lumi tulee ja lumi lähtee itsestään. Mitä sitä turhaan aurataan paikasta toiseen. Oli hautausmaa hienon näköinen puhtaassa lumi peitteessä.

Tarinaani näin illasta uudesta paikasta. Hermo lepää kun pääsin pois Ohkolan paikasta mikä onkin mennyt ihan vituilleen.

On täällä leppoisa ilmapiiri illasta on ihan rauhalista. Oma siisti huone kylpyhuoneineen mikä on plussaa ja puntti sali on talossamme. Töitäkään ei tarvitse paljon tehdä pari kertaa viikossa teen putsarin hommia. Ainoa huono puoli on talossamme kun täällä on pakkolääkitys mitä en tarvitse . En ole mielisairas olen alkoholisti keneltä on viinapiru kuollut päästä. Linnoisskaan 12 kertaa olleena en ole lääkkeitä joutunut syömään.Työsiirtoloissa ollut monesti ei sinne pääse höperöt ja sairaat. En nyt ihan rapajuoppo ole ollut on minulla ollut prätkä toimintaakin ja muutakin tehnyt kun dokannut mutta se viinapiru on aina kummitellut taustalla. Mikä hävisi pitkällä hupituomiollani minkä sain kaveristani, vuosia siinä hukkaan meni elämäni on pilattu, ei vaimoa ei lapsia ei mitään muuta kun hullujen huonetta vuodesta toiseen. Kuolemaa odotellen on se helpotus minulle pääsee helvettiin koksia lapioimaan pirun kaveriksi. Pois tästä maanpäälLisestä helvetistä mitä tämä elämäni on ollut. Sama mihin suunnistaa, kuoleman jälkeen se vasta helvetti alkaa eli missään ei ihmiset ole JUMALALTA TURVASSA SEN VIHALTA. Ikinä ei tuska helpota miettikää sitä kun sen pojan ristiin naulitsitte. Kuoleman kauhun huuto kaikuu koko avaruuden tuska ei helpota koskaan. Tehkää jotain älkääkö vaan hykerlelkö ristin juurella.

Antenni asennus firmat ja telkka myynti ja huolto minulla oli. Oli Ohkolan sairaalassa hieno oma hoitajani vuosiin ensimmäinen minut ymmärtävä. Mutta olinkin sille laittanut kotiinsa ensimmäisiä kolmosantenneja.

Ikävä on Ohkolan omaa hoitajaani J. kuka olikin yli 40 kertaan talossa olleena ensimmäinen minut ymmärtävä hoitaja synkkasi meillä sen kanssa niin hyvin. Mutta se muisti minut jo kun olin sen kotitaloon laittanut ensimmäisiä kolmosantenneja kun suomessa taisin ensimmäisinä niitä laitella. Oli meillä hieno huoltomies telkka myynnissämme ja huollossamme Jarmo Salonranta oli Jarmo älykkö, ikävä sairaus sillä oli kun reuma sitä vaivasi. Mutta oli sillä positivinen ote elämään, ikävä vaan en enään ole Jarmosta kuullut mitään. Jarmon kanssa mietittiin antenni asennusta Jarmo sanoi että olet Kaitsu tollainen hurjapää, kiipeilet varmaan mielelläsi katoilla anteneni hommissa. Ja siitä aloitin kolmosantenni huollon oli Jarmolla kartta missä kolmonen näkyi. Rahaa tuli helpolla jos näin voi sanoa mutta se viihteelle heittäminen oli aina heti hommien jälkeen, sen saatanan viinapirun minua riivatessa. Ja kun oli vielä kaverinani Tenu Jussi kuka kuolikin joku aika sitten. Juha oli kanssa viinamäen miehiä sille kyllä aina maistui kun oli viinaa vaan saatavilla. Otin 160 markkaa tunti ja Jussi kuin oli usein apumiehenä otin kahden tunnit eli 320 markkaa. Toki oli hommani ikään kuin urakka hommia. Olihan Juhasta apua hommissani se kokoili antenneja valmiiksi alhaalla minun kiivetessä yksin katoilla. Olisi minulla ollut tarkoitus laajentaa firmaa, oli tarkoitukseni ottaa vaikka ammattikoulun poikia huoltooni. Ja laajentaa firmaani vaikka koko suomen antenni asennukset. En ymmärrä miksei isäni pannut rahojaan peliin olisi se saanut ne korkojen kera takasin, kun oli huoltoni niin kysytty siihen aikaan. Oli minulla jatkuva ilmoitus keski-uusimaan lehdessä. Minä aloitin aikoinaan telkkahuollon panimme sen isäni kanssa toimimaan. Pakilan ja Paloheinän Raution kaupoissa ollessamme tutustuimme Finluxin duunareihin. Keneltä tuli ensimmäiset väritelkatkin meille oliko nyt Finluxin Beacok ja Kolipri.Aloitimme huollon Uusivirran Reiskan talossa väinämöisen tiellä kurkelassa. Minä hoidin hommaa, Isäni oli saviolla elintarvike kaupassa töissä. Mutta kun se huomasi että minä tienaan paremmin telkka hommissa kun se kaupassa, aloimme yhdessä tekemään telkkahuoltoa. Muutimme vesitornin mäkeen kerrostalon päätyyn, ja minä aloin tekemään kolmosantenni huoltoa siinä telkka huoltomme siivellä. Oli firmani nimi ANTENNIASENNUS KAI HYVÖNEN. Laittamiani laajakaista antenneja näkee vieläkin monessa torpassa, sillä kun näkee kaiken. Olimme jo aikoinaan edellä kävijöitä antenni asennuksissa. Eipä lehdessä näkynyt muita antenniasennuksia kun minun ilmoitukseni. Olisin joutunut Vaasaa armeijaan rannikko tykistöön vissiin mutta kun olen aina ollut venkuloiden Kuningas soitin vissiin esikuntaan ja kerroin että tarvitsee minun päästä lähemmäksi firmaani että pääsen tekemään paperitöitäni Keravalle. Sanoivat herrat että mene sitten Hyrylään armeijaan. Piti minun jäädä armeijaan loppuelämäkseni mutta kun oli minulla rauhankyyhky tatuointi ranteessani mitä pelkäsi kaikki siihen aikaan kun ei kuvia ollut kun venkuloilla linnan miehillä ja merimiehillä.Tyssäsi armeijaan jäämiseni linna tuomiooni. Lukekaa miten jäi ruotsiin volvolle töihin meno kyyhkyyni, sekä hyvillä arvosanoilla uudesti koulutukseen Haikon kartanoon hierojan oppiin meno rauhankyyhkyyni kun olin linnoissa ollut. No menin sitten JUMALAN JOHDATELLESSA TIETÄNI espoon hautausmaalle töihin traktori kuskiksi sinne kelpasin kanssa eiran sairaalan testejen perusteella huippu kuntoisena töihin.

Vein aamusta pyykkini pesuun siitä viereiseen puntti saliin treenaamaan. Tein hyvän treenin penkkiä, taljaa ja käsipainoja. Treenaan nykyään taas kovaa kun tuntuu tehoja ja kuntoa riittävän.

Tein penkkiä leveällä ja kapealla otteella tein myös taljassa pystyssä ojentajia sekä istuen taljassa levityksiä ja olkapäitä. Tein myös käsipainoilla hauista vedin tiukan treenin kumminkaan ei mennyt maitohapoille asti lihakseni. On kestävyyteni ollut aina huippu juoksin aikoinaan melkein joka päivä 10-15 kilometrin lenkkejä kun piti minun mennä Merosen Riston talliin Keravan Nyrkkeilijöihin nyrkkeilemään. Hain kestävyyttä lenkiltä, kiitos Risto Merosen kun veti meille lenkkejä. Siitä sain kipinän lenkkeillä mikä meni veriin minulla. No kehä jäi minulta kisamielessä kai olen säästänyt päätäni muihin tarkoituksiin. Kun kaikkien pää ei ole umpiluuta, minä en edes pukannut fudista kun sekin tömähti siihen malliin että ajattelin säästää siinäkin päätäni. Onhan noi aivot ihmiselle korvaamattomat ei niitä kannata liikaa kolhia jättää aina vamman päähän iskut ja muutkin vammat. Olen harrastanut monia lajeja yleisurheilusta prätkäilyyn hevospoolo ja golffi ei sisälly lajeihini. Kovaa treeniä vetäen olen vieläkin huippu kunnossa, kun jäi venäläisen mieslääkärin laittama LITIUM 1800 mg minulta mistä sairastuin pahasti. Nyt näyttää hyvältä katson nyt jos otan asianajajaan yhteyttä Hyvinkäälle kun oli juuri kuollut S.P.vanhanliiton mies puhunut alustavasti sille minun jutustani. Olen kokenut niin paljon tällä reissullani vääryyttä. Juopon selin samarian pisaran kokin takia koko tämä ruljanssi sai alkunsa. Rahalla voivat selvitä asianosaiset ellen sitten sairastunut lopullisesti lääkkeistään. Siihen ei rahalla saa oikeutta se vaatii jo isommat mittakaavat. Olen aina ollut linnoissakin ja hoidoissa viinan takia olleena kun terveyden perikuva. Mikä oli venäläisten lääkäreiden motiivi minut sairastuttaa lääkkeillä LITIUM 1800 mg pahinta minulle. Sanoi kyllä venäläinen mieslääkäri osastolla 30 kolmen suomalaisen hoitajan läsnäollessa että määrää hän minulle LITIUM lääkkeen suomi hoitajien puheilla. Sanoin kyllä jossain palaverissa ettei usko suomalaisten idioottejen juttuja minusta kun eivät ne minua yhtään tunne. Kirjoittelevat ne minusta ihan paskaa raportteihiinsa.Ja siitä lääkäri tekee diagnoosejaan ja määrää lääkkeitä ei saatana se niin mene vaatii se lääkärin ja potilaan kahden keskistä luottamuksellista keskustelua ja vuorovaikutusta yhteisen pelin saavuttamiseksi. On molemmin puoleinen luottamus mielenterveys ihmisille tärkeä kun se on niin herkkä ala. Pitää siinä lääkärin päästä potilaan sielun syövereihin. Mikä vaatii minunkin kohdallani kahdenkeskistä tapaamista lääkärin kanssa. On myös otettava kulttuuri erot huomioon kun oli Ohkolassakin venäläiset lääkärit minulla. Mitä kyllä niin kovasti ihmettelen, kun sodassa olivat isämme ja minunkin isoisäni kuka sai räjähtävän luodin pahasti käteensä, ei antanut se kättään viedä vaan tuli se vielä keravan Ornossa vammasella kädellään työkaluviilarina toimeen kuulemma.

tiistai 28. joulukuuta 2021

Vedin sellijumppia aamusta aikaisin etunojapunnerruksia sekä lankutuksia tein myös hyvät venyttelyt. Menin sen jälkeen vielä nukkumaan kello 5.40 asti teki vielä tirsat hyvää.

Aloin jumpille aamusta aikasin kun ei heti enään unikaan tullut vaikka aikasin heräsinkin. Alkoi jumpan jälkeen väsyttämään minua joten menin uudestaan nukkumaan. Nukuin vielä aamusta noin 5.40 asti mikä tekikin hyvää minulle. Jäikin muuten uneni liian vähiin vaikka menin nukkumaan aikasin noin kello 21 aikoihin. Väsytti illasta minua kovasti joten menin nukkumaaan aikasin. Kyllä toi OLANTSAPIINI 20 MG väsyttää minua olen siitä yöllisen herätykseni jälkeen aika tokkurassa pitkään herätessäni. Pitää nyt vaatia polin lääkäriä lopettamaan lääkitykseni kun en tarvitse mitään, aamusta ABILIFYÄ 20 MG enkä minulle myrkkyä OLANTSAPIINIA 20 MG illasta. Olen olantsapiinista yölläkin herätessäni ihan tokkurassa ja vatsani toiminnan se pilaa täysin. Kun en syö kumminkaan lääkkeitä kun lähden omilleni, ulkomaille häivyn varmaan pois täältä sadistisesta maasta. On suomalaiset kirottu maa ja kirottu kansa. Olen niin paljon saanut ottaa suomalaisilta pahaa vastaan vuosia. Ovat Suomalaiset sekasikiöitä kun naisensa ovat huoria aina olleet, eivät suomalaiset tiedä ovatko nämä Venäläisten vai Saksalaisten jälkeläisiä. Kun panettivat nämä suomen naiset heillä itseään sodan aikoihin. Ja tämä on historiasta tietoa menneisyydestä minäkin tartuttelin jo junnuna, Tuusulan Seurakunta opistolla Luther opistolla tippuria JEESUKSEN MORSIAMMIIN. Ehdin siellä tippurisella munallani paneskella jonkun aikaa ennen kun huomasin vaivan ja menin lääkäriin. Hoitaja oli kauhuissaan kun sanoin tartutelleeni nuoriin naisiin JEESUKSEN MORSIAMMIIN TAUTIA. Hoitaja sanoi että herran jestas sentään siellähän oli sata tyttöä. Sanoin etten ehtinyt kaikkia käydä läpi kun rehtori heitti minut sieltä pois. Sanoen että etköhän sinä häivy sieltä tyttöjen puolelta olet siellä ollut monta viikkoa. Olivat nuoret naisen alut niin kiimassa joka yö että otin aina tytön kun tytön oikein kisailivat kuka oli seuraava panoni. Kävin yöllä läpi monta tyttöä siellä, sain tippurin varmaan järvenpääästä tuodulta tytöltä kuka pyörtyi kun orgasmin saimme yhtä aikaa, sanoi niin sen kimmakaveri Jarmon Luizin kaveri naapuri sängyssä. Onneksi olen lapsesta asti kumartanut MEKKAAN KOHTI en edes tiennyt mitään siihen aikaan Mekasta. Tuli se tieto taivaasta minulle huusin aina kulmillakin hurjalle Kimmo Pajarille Simpalle että kumarra SIMPPA MEKKAAN KOHTI.

Aikaisin nukkumaan illasta ja heräten aikaisin kello 1.27 on taas talossamme pari uutta sairastunutta. Nuori nainen sanoi sillä olevan keuhkokuume ja yhdelle vietiin huoneeseen ruoka kysyin hoitajalta onko koronaa sanoi se ettei voi se sanoa . Sanoin että kyllä on muilla oikeus tietää kun yhteisössä asumme.

Kirjoitan näistä tapauksista kun koskee ne koko yhteisöä ja koko kansakuntaa. Onhan maailman laajuinen vitsaus siksi pitää voida ja uskaltaa näistä puhua. En ole puhunut missä olen enkä kenenkään nimiä oli maininnut blogissani. Kirjoitan anonyymeistä nimettömistä ihmisistä. Näin kun hoitaja vei kärryllä ruokaa yhdelle kaverille huoneeseen. Kysyin hoitajalta onko silläkin kaverillakin korona virusta löytynyt, sanoi hoitaja ettei voi se puhua. Sanoin hoitajalle että asiat pitää puhua niin kun ne on, mietin asiaa ettei voi tietojaan pitää itsellään, kun on tappavasta taudista kyse ei vaan voi asiaa hyssytellä. Yhdeltä naiselta kysyin oliko silläkin virusta sanoi se että on sillä keuhkokuume pyörii sekin tuolla yleisissä tiloissa.Hakee se itse ruokansa mutta taitaa se syödä huoneessaan. Yksi varma tapaus on eristettynä huoneessaan näin puhuivat minulle. Hoitaja N. sanoi suoraan että on löydetty yhdeltä ainakin Korona virusta. Kyllä pitää toimia kun tämmöisessä yhteisössä löytyy korona virusta, ja oireileva on altistuttanut varmaan moniakin talossa liikkuessaan. No toivotaan että saavat eritettyä taudin kantajan ja kantajat. Minä olen yliherkkä ihminen saan aina taudin kun taudin itseeni tarttumaan. No toivotaan nyt ettei leviä viruskanta suureen yleisöön ja täälläkin palvelu talossa jäisi virus vaan yhteen henkilöön. Mutta pahaa vaan epäilen parista muustakin sairastuneesta. Kumma vaan olisi sattuma että olisi pari muutakin juuri samaan aikaan sairastunut johonkin muuhun. Pitäisi eristää koko yhteisömme ettei leviä tauti lomalaisten mukana muualle. Jos nyt lomille päästävät enään jengiä tossa muutama lomalainen pyörähti meidänkin osastolla. Minulta kuoli juuri yksi tiukka kaveri Koronan aiheuttamiin vaivoihin oli siltä kuulemma keukot pettäneet sanoi yksi kaveri. On tämmöinen sairaus otettava vakavasti koko maailman vitsauksena muuten se vie koko yhteiskunnan tuhoon. Uusia taudin muunnoksia tulee jatkuvasti. Maailma palaa kaikella tavalla elämme maailmanlopun aikoja ellemme saa JUMALAA LEPYTELTYÄ PARANTAMALLA TAPAMME.

Kiitos hoitaja N. uudessa paikassa teki se kanssani tärkeät paperi työt toimeentulotuki hakemuksen muuttoilmoituksen sekä asumistuki hakemukset. Jää kyseinen hoitaja huomenna lomille pelkäsin että jää paperityöni tekemättä ajoissa.

Kyllä taas hermo lepää kun saimme uudessa paikassa kaikki paperityöt tehtyä tänään, kun tuli jo uudessa paikassa pari laskua minulle vaikkei minulle rahaa ole niiden maksuun. Täällä maksetaan etukäteen vuokra talolle. Saan vasta 7.1.2022 eläkkeen ja hoitotuen niillä pystyn toisen maksun maksamaan pois. Toivotaan nyt että saan takautuvasti asumistuen asumiseeni. On se vissiin 80 % vuokrasta se auttaisi minua kummasti eteenpäin asioissani. Olikin hiukan hankalaa paperitöissäni mutta onneksi oli hoitaja N. pitkäjänteisyytttä hoitaa asia, minulta kyllä olisi jäänyt tekemättä koneella noi mitä ammatti ihminen hoitaja N. teki ammattilaisen otteella. Näytti se minulle koko ajan mitä se teki koneella, pysyin aika hyvin mukana sen naputellessa konetta. Kirjautui se fiksusti pois sivuiltani näyttäen kaikkki ulos kirjautumiset. Kyllä minä sanoin siihen luottavani on nämä hoitajat yhtä symppiksiä kun oli Ohkolan sairaalan omahoitajani J. kuka jo omalla auktoriteetilla sai rauhan osaston 50 sekoilijoihin. Kumma kun ei ole koskaan sattunut minulle kellokoski ohkolassa noin hyvää hoitajaa kun oli symppis J. hoitaja. Oli siellä muut niin outoja eivät mitään luottamusta herättäviä hoitajia. Koneella olivat vaan pitkin päivää, varmaan minustakin raporttejaan tehden. Tilaan taas kaikki niiden kirjaamiset ja raportit haluan tietää mitä paskaa minustakin ovat tyhjäpäät kirjoittaneet. Kumma vaan kuin hoitajat kehuu lääkärin määräävän lääkkeet.Sanoikin suoraan venäläinen mieslääkäri osastolla 30 että määrää hän minulle LITIUM lääkkeen, minkä pitoisuudet se nosti pilviin 1800 MG sanoi määräävänsä hän minulle LITIUMIN 1800 MG hoitajien puheilla. Miksi näin voi olla kun lääkkeillään minutkin sairastuttivat pahasti sairaaksi. Olen paljon kirjoitellut siitäkin lukekaa niitä tarinoitani. Verenpaine lääkkeen pakotti osaston 20 nuori hoitaja K.minut ottamaan vaikka siitä kieltäydyin kun en ollut lääkärimme kanssa sanaakaan puhuneet verenpainestani. Ihana omahoitajani J.Os. 50 antoi minulle verenpainemittarin viikoksi itselleni ja sain mitata ne rauhassa huoneessani, tippuikin paineeni hyvin oli mieshoitajan mittaamana ollut yläpaine välillä yli pitämänsä viitearvon mitä pidetään 140 rajana. Minulla tippui paineet 127-140-65-75-p. oli 54-61 välillä olen niin yliherkkä että reagoin kaikkeen häiriöön osastolla. Harmi vaan kun meni hetkessä silmäni huonoksi varmaan verenpainelääkkeestä kun samaan aikaan ne meni. Selitettiin minulla kaihia olevan Mutta kunnnon omahoitajani J. järjesti minut toiseen silmälääkäriin totesi se ettei kaihia ollutkaan ikään kun olisivat halunneet jotkut pestä kätensä silmä ongelmasta. Minä kärsin yli vuoden silmä oireilua mikä pahaakin oli mustia palloja meni silmissäni. No parani silmäni jonkun verran kun lopetettiin se lääke. Mutta vasempaan silmääni jäi ikävä vaiva tommoinen harso menee silmässäni. Häiritsee se elohiiren tapainen häiriö silmässäni joka päiväistä elämääni. Ajatelkaa minä sain jo aikoinaan huippu pisteet Meilahden allergia sairaalan testeistä mittarit eivät riittäneet puhalluksiini juoksin parhaan tuloksen rasitus koe mäkitestissä. Älyni todettiin hyväksi hyvinkään testeissä.Piti minun mennä haikon kartanoon hierojan koulutukseen .Mutta kun oli minulla RAUHANKYYHKY TATUONTI ranteessani olin linnassa ollut en pääsytkään sinne Haikkoon. Vaihdoin täyisin uraaa ja menin Espoon hautausmaalle traktori kuskiksi oli meillä siellä myös kaksi krematorion uunia vierekkäin. Sinne vaan mitä pienempänä sitä parempana ikään kun JEESUKSEN KÄRSIMYKSET RISTILLÄ. MIKSI VELÄKIN HYKERTELETTE RISTIN JUURELLA ETTEKÄ TE TEE MITÄÄN TOISTEN KÄRSIMYKSELLE MIKSI PITÄÄ MINUN KÄRSIÄ VIA DOLOROSAA VIELÄKIN. Ettekö te saatanat ymmärrä että JUMALANI TEITÄ KOETTELEE MIKÄ ON MAILMAN TILANNE. Jatkoa edelliseen, mutta kun mittasin itse paineeni muutaman kerran pysyivät ne ihan hyvissä lukemissa. Olen tehnyt selväksi etten mitään verenpaine lääkettä syö yritän kaikella tavalla terveellisillä elämäntavoilla saada pidettyä paineeni hyvänä. Ruokavalio, suola pois, kahvi pois, energia juomat pois, liikuntaa reilusti lisäämällä. Olin Ohkolassa vegaani ruokailija mikä ei täällä uudessa paikassa toteutunut puhui joku hoitaja kalliista, no onhan se sitä erikoisruokavalio. Mutta kun terveyttä ei voi rahalla mitata. Siksi puhun näistä kun teen väitöskirjaani suomen sairaanhoidon epäkohdista päihde ja mielenterveys puolelta ja muistakin somaattisten vaivojen hoidosta. Olisin vaatimalla varmaan saanut vegaani ruuan mutta suostuin kasvis ravintoon kun en ole vegaani kun terveydellisistä syistä. Olen syönyt liivate karkkeja sekä syönyt normaali jäätelöä olen myös käyttänyt lehmän maitoa kahviin. Joten suostuin mielelläni kasvis ravintoon. Olen paneutunut syvälle ihmismieleen vuosien työllä, niin kauheitakin kokeneena. Oli ainoa inhimilinen paikka vuosiin Vantaan kielokoto mikä nykyään on Kajava sain siellä olla sellainen kun olin ilman lääkityksiä olin siellä pitkään. Tämäkin paikka missä nykyään olen kuuluu hyvien paikkojen listan kärkeen niin paljon hyvää olen kuullut potilailta vuosien saatossa tästäkin paikasta. Voi joku vetää herneen nenäänsä mutta minä kirjoitan asiat ihan niin kun ne on en ole tilivelvollinen kun TAIVAAN ISÄLLE JUMALLALLENI. JA HÄN KYLLÄ OSAA REHELLISEN LUKEA OIKELLA TAVALLA.

Hyvä fiilis uudessa paikassa ja hermo lepää kun pääsin Ohkolasta pois. Se on nykyään niin rasittava talo lusia nistejä nöössi poikia talossa. Ei monellakaan ole muuta kun huumeet mielessä

Oli kyllä niin rankka reissuni kellokoski Ohkolan reissuni, lukekaa mitä minulle siellä tehtiin. Helvetti sen Ohkolan talon touhuja, nistejä siellä paapotaan saa ne tarvittaviakin aina kun pyysivät. Monetkin hatkarit ja kamapäät pääsivät siviiliin ja palvelutaloihin. Jaksoin Ohkolan taloa yhden hienon hoitajan takia kun se oli viisas filmaattinen ihminen. Hoiti se paljon minun asioitani siellä talossa. Kyllä ristin käteni kun pääsin uuteen paikkaan, on tämä rauhallinen paikka oma siisti huone kylpyhuoneineen mikä on kyllä plussaa. Samaten talossa on minulle ykkösasia punttisali, se on aika pieni mutta ihan rittävä hyvään treeniin. Olen käyttänyt ahkeraan salia parikin kertaa päivässä treenaten. Kaipaa koko kroppani ja siinä myös pääkoppani kunnon treeniä lepää siinä hermo ja tulee kokonaisvaltanen hyvän olon tunne treenillä. Sen kokee kova treenari niin kun minä, siinä lepää hermo hyvin kun kunnon treenin tekee. Saa hyvin unen päästä kiinni kun rasittaa itseään fyysisesti ei tarvitse mitään unilääkettä. Ainoa huono puoli on tässäkin talossa pakkolääkitykset mitä en hyväksy. Menee minulla aamusta ABILIFY 20 MG sekä illasta paska lääke OLANTSAPIINI 20 MG. On vatsani ihan pilalla OLANTSAPIINISTA 20 MG toimii vatsani miten sattuu ei tyhjene se kunnolla joudun käymään monesti vessassa aamustakin. Muutenkin olen aina ollut herkkä vatsainen reagoin vatsalla asioihin tiedostamatta sitä itse mitenkään. Olen ennenkin huomannut olantsapiinin vaikutuksen vatsaani, teki se silloin ihan samaa toimi miten sattui. On niin tärkeä ihmiselle vatsan hyvä toiminta siitä on koko kehon hyvinvointi kiinni. No nyt katson mihin lähden täältä suunnistamaan ulkomaat kyllä minua kutsuisivat pois tästä sadistisesta suomesta pitää päästä kunnon ihmisten pariin. Poikani muutti Espanjaan ja jätti minut sadistien käsiin syyttä pakkohoitoa ja pakkolääkityksiä mistä sairastuin pahasti vuosiksi. On minua rasitettu vuosia pahasti psyykettäni pilaten monessa paikassa saanut ihan sadistista käytöstä osakseni. Lukekaa tekstejäni niin tiedätte mitä suomessanne tapahtuu ikävä vaan kun pidän ääntä kaikesta paskasta saan vaan ottaa pahaa vastaan. Missä kiitos työstäni heikkoja, kiusattuja, köyhiä autellessani minut rautoihin on lyöty kun autoin Jammu siltavuori hirviön pilaamaa Reijoa Nikinmäen Attendossa, mikä olikin hirveä paikka.Saunotin Reijoa ja auttelin sitä monella tavalle kun säälin vanhaa miestä. Tyttärensä oli tehnyt itsarin ja pienelle tehty pahaa näin puhuivat minulle hoitajat siellä. Reijo joi siellä jatkuvasti vaikka se oli siellä kielletty. Oli se juonut itsensä rullaattori kaveriksi. Kerran heräsin savun hajuun kaikki olivat melkein rullatuoleissa tai rullaattori jengiä. Tutkin mikä savuaa huomasin yöllä Mikron olevan täysillä jotain tavaraa sisällä. Oli Reijo ressukka juovuksissa lyönyt mikroon tavaraa ja sen täysille ja nukahtanut jurrissa huoneeseensa. Tyhjensin mikron ja sammutin sen tuuletin taloa. Ei tarvinnut ketään edes herättää kun ajoissa huomasin tilanteen. Olen kierrellyt monessa paikassa ja saanut huonoa kohtelua kun ovat alkaneet potilaat minusta tykkämään heitä hoitaessani monella tavalla. Ovat henkilökunta alkaneet minulle piruiksi. Tämä nykyinen paikka on ollut toisen yksikön kanssa listoillani ykköspaikkoja. On henkilökunta ammatti taitoista ystävällistä välittävää. Luovat henkilökunta ilmapiirin taloon. Mikä täällä on hyvä, rento fiilis jengillä. Ei mitään jännitteitä ole talossa minkä minä herkkänä vaistoan heti. Jengi viihtyy talossa monetkin asuneet monta vuotta täällä. Kunhan nyt saisin vaan pakkolääkitykseni lopetettavaksi kun en tarvitse mitään lääkkeitä. Olin ilman lääkkeitä toisessa yksikössä vuosia sain olla siellä sellainen kun olin. Kaikki hommat siellä pelasi sain siellä rakkaudellani nuoren naisen sähköhoidosta pois kun meilä rakkautta oli. Lukekaa olen paljon siitäkin paikasta kirjoitellut tulipalo vaaroistakin sielläkin oli. Oli lähellä sielläkin vaara tilanne kun ei tehneet palokunta mitään päivällä kun toimiston lamppu kärysi minä sain pitkän tuomion kun eivät lähettäneet heti minulle ja venäläiselle kaverilleni apua uhrille oli sillä kuulemma noin kuukausi elinaikaa maksa oli kun rusina. Kaverini makasi alasti lattialla minä heräsin sen sohvalta olen saatellut hautaan monta maksakirroosi kaveriani eivät tuntuneet välittävät meistä yhtään. En saanut kaveria hereille menin jotenkin sokkiin tuli venäläinen kaverimme sinne ja sekin soittelli hälytyskeskukseen eivät lähettäneet vieläkään apua meille. Ja siitä alkoikin pitkä kiduttamiseni noin 13 vuotta sitä kesti. Sain rahaa perinnön muodossa isältäni ja tädiltäni. Oli silloin elämää ei tehnyt viinaa mieli kun sai tehdä kaikkea kivaa rahalla.

maanantai 27. joulukuuta 2021

Piiaa tulee ikävä viattomien lasten päivä. Tuli Piia koneella alas ja kuoli 89 vuonna Tuusulassa. Lupasi Piia minua 9 vuotta odottaa mikä minulle vaadittiin hupituomiostani.

Oli minulla kaksi pankkitoimi henkilöä Piiaa toinen tuli koneella alas Samuli Lehtisen kanssa ketä sanottiin Upsalan ekonomiksi pressan Assin kanssa olleen J.K. Kanssa. Olin konnulla lusimassa kun avasin keittiö kongilla hesarin tuli heti siinä tämä Piian onettomuus silmiini. Kundit kysyi mikä minulle tuli kun näkivät ne ilmeeni.Sanoin vaan että tuli vaimokkeeni koneella alas. Oli siitä yksi nainen selvinnyt luulin että Pia olisi jossain vihanneksena. Näin vanhanliiton rikospoliisin Liljelundin Karin tuolla joella sanoi se että oli hän ollut tutkimassa konetta ja Piia olisi ryöminyt koneesta. Mutta selvitin asiaa ja oli Piia kuollut heti turmassa. Oli eri nainen selvinnyt siitä. Lupasi tosiaan Piia minua odottaa minulle vaadittu hupituomioni 9 vuotta mikä minulle hupia vaadittiin taposta. Mihin olin syytön kaveristani sain tuomion ja vaikka olisin tehnyt jotain ei siitä olisi pitänyt tulla kun muutama vuosi. Hälytyskeskus ei tehnyt mitään kun veli Venäläisen kaverini kanssa soitimme sinne.Ja kaveri kuoli sisäiseen verenvuotoon. Vasta sairaalassa kun viimein avun sille saimme. Mikseivät tulleet heti apuun sille, jos minä olisin siellä kämpässä hermostunut olisi siellä ollut kaikki sekasin. Järvenpään kyttiksellä sanoi rikospoliisi minulle suoraan että leivotaan minulle hupituomio. Olisi pitänyt tutkia sekin juttu kunnolla ja ottaa kaikki näkökohdat huomioon.

Kiitos Henkilökunta ja Potilastoverit tästäkin hyvästä päivästä on ollut taas hyvä päivä minulla kun nyt vielä saisin pois listoilta minulle turhat lääkkeet. Aamusta ABILIFY 20 ja illasta OLANTSAPIINI 20 MG.

Kun olen tokkurassa olantsapiinista yölläkin vielä kun herään yöllä kuselle. Sama kun vetää olantsapiini vatsani ihan pilalle ei tyhjene vatsa kunnolla, saan käydä monta kertaa päivän aikana punnertamassa, toimii vatsani miten sattuu. Yleensä on vatsani kovalla siksi ei se oikein toimi kunnolla. Olen muutenkin ollut aina herkkävatsainen reagoin vatsallani helposti tiedostamatta. En jännitä mitään ettei siitä ole vatsani oireilu,on se tiedostamaton tila minulla. Kun monesti olen lähdössä johonkin reagoi vatsani heti tilanteeseen,vaikken itse tilannetta mitenkään reagoi. Asuesssani huumepoikieni kanssa kävin aamulla paskalla ja sillä selvä ei mitään ongelmaa minulla ollut vatsani kanssa. Kun en ollut syönyt vuosiin mitään saatanan hullun lääkettä. Millä ovat lääkärit ja hoitajat pilanneet elämäni. Vielä käyttivät sydän vikaista dementikko isääni hyväkseen myrkyttämään minut lääkkeillä. Vein kovanaamani tapaamaan isääni selvittäessäni kuka ja ketkä olivat syyllisiä kiduttamiseeni vuosiksi lääkkeillä. Olisin vienyt syylliset ISRAELIIN TUOMIOLLE. Poikani Juhan kanssa suunnittelin Israeliin lähtöä aikoinaan. Juha kantoi 45 kal.Colttia se on hyvä ase näytin kerran Juhalle miten sillä toimitaan. Prätkä mestoillani Juha otti Enduro husseni lainaksi löi se Goltin vyölle.Toi se aamulla prätkäni tallille oli siitä pakoputken tavarat pihalla ja jarrukahva vähän solmussa. Missä sitten oli Juha soturini pyörähtänyt. Mutta harmi vaan että isäni oli niin sekasin ettei sekään tiennyt kenen saatanan MENGELEN TOUHUJA SE KAIKKI OLI. Kun en ole muuta kun alkoholisti en mielisairas sillä lailla kun me se todetaan. Mitä on lääkärit ketkä vannovat HIPPOKRATEEN VALAN ELI LÄÄKÄRIN VALAN. Miten siis leikkelevät ne naisista miehiä ja miehistä naisia. Tekotissejä ja kaikkea muuta hullua tekevät. Miksi siis minun päätäni alkoivat sekoittamaan vielä sairasta isääni siihen käyttäen. Olen paljastanut monia paikkoja missä olen tutkintaani tehnyt. Attendo meinasi kaatua vissiin koko firma lukekaa se JUMALAN SAATTELEMA JAMMU JUTTUKIN. Nikinmäen attendon touhut mitkä eivät päivänvaloa sietäneet. Vänskä venkuloi itsensä sisään sinne ja Kaisakin oli siellä tutkijana. Syömään ne vein turkkilaisten tuttujeni paikkaan. Sanoivat että menee se Attendo Nikinmäki televisioon. Sanoin Vänskälle ja Kaisalle että katsovat että minut ottavat pykälään. Puhun kansalle ihan niin kun asiat ovat ihan niiden oikeilla nimillä. Mitään vääristäen ja mitään pois jättämällä. JUMALAN NIMISSÄ PUHUN ASIANI KANSOILLE ON TEILLÄ MONILLA SAMA EDESSÄ VANHENETTE JA JOUDUTTE MAKAAMAAN VUOSIAKIN JOSSAIN KAUHEASSA PAIKASSA. Miksi yrittävät estää minua päästä auttelemaan Keravalle vanhoja opettajiani palvelutaloon Vommaan tai Porvoon kadun paikkaan. Olisi se sydämmeni asia vahustyö heidän auttaessaan aikoinaan minua nuorena poikana. Nuoriso ja vanhustyö on sydäntäni lähellä, kulun näissä mielenterveys paikoissa ihan turhaan ei täälläkään minulla ole muuta kun kirjoitteluni. Sekä toki puntisali jaksan nostella vaikka vanhuksia sängyissään. Olenhan pitänyt hyvää kuntoa yllä pitkään elämään. Kun suvussamme on eletty yli sata vuotiaaksikin. Mutta näissä mestoissa lääkitsevät minut ennenaikaseen hautaan, miksi ja miten jengi sen hyvksyy. Missä on ne sata miestä riviin ja aseisiin mistä juuri kuollut veljeni Arto Nuppi puhui. Sanoi Nuppi että saan jengin mukaan, aina tuolla tapaa meikäläisiä palkkasotilaita yleensä ulkomaan poikia. Mietin kyllä sotaankin lähteä kun uskon soturi olen. Ei tämmöinen elämä ole soturin elämää hyssytellä hullujen huoneilla ihan hukkaan heitettyä aikaa tämä on.Soturi kaipaa äksöniä elämäänsä mitä näissä taloissa ei ole muuta kun tulipalo vaarat, mitä hullut monesti aiheuttavat. Minä en hulluille antaisi missään nimessä tulenteko välineitä. Olen ollut 7 tulipalo tilanteessa ja lähellä olevissa. Kyllä se tarkaksi tekee lukekaa miten on tullut polttopulloa ikkunastani sisään ja muissakin paloissa olleeena. Nyt ajoissa nukkumaan että olen aamulla hyvässä iskussa on meillä vissin huomenna siivous ryhmä talossa siinä menee aika kivasti. Nyt ristin käteni että elämäni tästä paranee ja elämäni valkenee. Onhan minua kidutettu monessa paikassa pahasti yrittäkää hyvät ihmiset ymmärtää miten se on psyykeeseeni vaikuttanut vuosia sitä kokeneena. Ikinä en palaudu normaaliksi sen olette saaneet aikaiseksi. Nyt on tässä uudessa paikassa JUMALALLINEN RAUHA SAAN TYÖSTÄÄ KIRJAANI TÄÄLLÄ RAUHASSA OMASSA HUONEESSANI MISSÄ ON SUIHKUTILAKIN. KIITOS HENKILÖKUNNALLE ETTÄ PÄÄSIN TÄHÄN YHTEISÖÖN. RAUHAN TALOON IHMISTEN PARIIN.ON VAAN MINULLA ALKUVAIKEUKSIA OLLUTKUN TOI OLANTSAPIINI 20 MG SEKOITTAA PÄÄTÄNI ALKUUN.MUTTA NYT OLEN JO KOTIUTUNUT TALOON. ON TÄMÄ HIENO YHTEISÖ.

Oli kyllä ihan lottovoitto päästä pois sekopää paikasta Ohkolan sairaalasta kun sen talonkin on huumeväki pilannut täysin. Vasikoita valehtelijoita sellirosvoja oli osastoilla jääkaapista hävisi tavaraa joka osastolla.

On tämä uusi paikka rento mesta kevyet työt on minulla putsarin hommia teen osastoilla. Kyllä ristin käteni että pääsin vihdoin ja viimein uuteen mestaan. Palvelutaloon melko ihmisten ilmoille lähelle kaupungin keskustaa. Oma hieno huone omalla kylpyhuoneella, on mukava saada rauhassa kirjoitella tarinoitani. Nykyään ei ole muuta kun hyvää sanottavaa henkilökunta on mukavaa ja tuttuja aikasemmalta reissultani viereiseen mestaan. On ilmapiiri ihan toista kun oli Ohkolan sairaalassa mikä paikka olikin ihan perseestä. Valehteli yksikin Manne lääkärille minusta onneksi kuulin kun mustalainen huuteli venäläiselle naislääkärille että uhkasin tummaa vetää turpaan. Onneksi oli vielä hyvä omahoitajani talossa puhuimme mustalaisesta ja yhdestä naisesta kuka valehteli nuorelle naishoitajalle että sitä olisin huoraksi haukkunut, sehän se muija on mutten todella ollut sitä haukkunut.Kuuntelin potilaskeittiön kulman takana kun valehteli se suoraan. Tulin siihen ja sanoin nuorelle hoitsulle ettei saatana usko sen sekopää muijan juttuja. Koskaan minulla ei ole ollut ongelmia kenenkään kanssa taloissa, 40 kertaa ollut viinan takia hoidoissa ja 12 kertaa linnoissa eikä ole ollut minulla koskaan mitään riitaa edes kenenkään kanssa. Mitä sitten nyt alkoi tämä kyseinen parivaljakko huutelemaan päälleni juuri kun olin pois lähdössä.Ikään kun se olisi ollut suunniteltu juttu. Saada päätäni rassata tommmoisten sekopäitten kautta. Mikähän juoni sekin oli että saivat minun silmilleni pari tyyppiä valehtelemaan voi olla että minua tarkoituksella rasitettiin. Kun oli yliääkäri ja venäläinen apulaisylilääkäri se vissiin on hallinto-oikeuden vastineehen kirjoittanut että olen vaarallinen itselleni ja muille miten helvetissä saavat puhua tollaista lääkärit. Olenhan sotilas vaarallinen viholliselle. Saatte vaan miettiä kuka se vihollinen on itse pääpiru. Se voi olla lähellä ja kaukana se on niin juoni paholainen.

sunnuntai 26. joulukuuta 2021

Tirsat otin vielä ensimmäisen herätykseni jälkeen. Sellijumpat tehty aamusta haarahyppelyitä tehden sekä hyppyjä vartalon kierrolla. Tein myös varjonyrkkeilyitä sekä kahvakuulaa.

Hävisi viimesetkin unet silmistä varjonyrkkeilyllä sekä haarahyppelyllä ja hyppyjä vartalon kierrolla. Tein myös kahvakuulalla muutamat liikkeet pari sarjaa kutakin.Tein myös parit etunojapunnerrukset 2x90 toistot sekä lankutuksia parit kerrat edestä ja kylkitreeniä. Nukuin vielä aamusta mutta herään aina uniin hetken päästä. Kummallisia unia näen kuolleista kavereistani useasti tulee ne ikäänkun henkenä lähelleni, ovat ne niin todellisia unia. On pitkää tämä aamua odotellen aamupalaa kun tulee siitä pitkä aika iltapalasta aamupalaan. Tänään yritän päästä kaupoille ostamaan mässyjä. Leipää ja siihen jotain päälle rasvaa ja muutakin. Tekisi mieleni pitkästä aikaa makkaraakin ostaa, olen ollut vegaani ruokailija mutta täällä uudessa paikassa se ei enään onnistunut puhui joku hoitaja että on se kallista. No olen nyt kasvisruokailija sekin sopii minulle. Olenhan ollut vegaani terveydellisistä syistä kun menee minulla OLANTSAPIINI lääkitys ja sekin lihottaa en tiedä onko siksi että lisää se toisilla kovasti ruokahalua mikä ei minun kohdallani toimi. Syön pieniä annoksia ruokaa mutta on minunkin painoni siinä sadassa kilossa pysynyt pitkään. On kohta aamupala hyvä niin kyllä se jo maistuu pitkän yön jälkeen. En eilen kaupoille viitsinyt lähteä on vatsani niin hankala OLANTSAPIININ 20 mg taka en uskalla aina lähteä liikenteeseen kun en tiedä koska vatsasin toimii joskus joudun käymään vessassa pari kolmekin kertaa tunnissa. On OLANTSAPIINI tuhonnut vatsani toiminnan täysin,ei edes pegorion auta. Nyt menen vielä pötkölleni jos saisi vielä nukuttua jonkun aikaa tekisi vielä tirsat hyvää minulle. Palataan asiaan myöhemmin katsot nyt onko minulla työpäivä tänään siivous päivä. Rahaahan se tekisi töitä ollen on vissiin minulla vaan kaksi kertaa viikossa töitä. Hyvä niin en jaksa enään melko ilmasta työtä tehdä näissä paikoissa.

Olin eilen kämpilläni koneellani kun kuulin palohälytyksen soivan katsoin käytävälle ei ollut savua . Vedin vielä päällysvaatteeni päälleni ja lähdin evakuoimaan porukkaa.

Huusin että kaikki ulos ja katsoin että pääsee P.potilas ulos kun se on rullaattorilla.Ja hissiä ei saa käyttää hälytyksen tullessa. Menin muiden mukana ulos jäin pitämään ulkoovea auki ja katsoin että kaikki pääsevät ulos. Soitin ulkoota hälytyskeskukseen ja kerroin tilanteen. Olivat jo saaneet hälytyksen talosta ja ei ollut kiire tehtävä kun joku alakerran pesukoneista höyrysi. Katsoin tilanteen olivat avanneet kellarin isot ovet ja tuli höyryä sieltä kellarista. No tulikin palokunta yhdellä autolla, kesti se heidän tulonsa aika pitkään varmaan kymmenen minuuttia tekivät tuloa. Oli porukka pienissä vaatteissa ulkona toiset, sanoin ettö voitte mennä alakerran käytävään kun tuli höyryä vaan kellarin ovesta toisesta siivestä. Eikä savua tosiaan ollut vaan vesihöyryä, mikä sitten olikaan tullut pesukoneeseen. Oli ollut samanlainen tilanne juuri ennen tuloani taloon, oli joku nainen kuulemma käynyt kuumassa suihkussa yöllä ja silloinkin oli hälytykset soineet ja pakokunta tuli paikalle. On aika herkällä hälyttimet talossa hyvä niin että hälyttimet toimii, kun aikoinaan kielokodossa ruuvailivat jatkuvasti hälyttimiä.Ja tulikin siellä tilanne päälle kun ei tehneet palokunta päivällä mitään savun tullessa toimiston lampusta sanoi vaan palopäälikkö että tuttu vika sanokaa talonmiehelle. Käskin kyllä repiä toimiston kattoa auki ja katsoa mikä käryää. No sitten lehahtikin melkein, aamuyöllä lukollinen ruakavarasto onneksi olimme M. potilaan kanssa hereillä ja saimme kaikki hereille. Soitin hälytyskeskukseen ja sanoin että tuletteko nyt paikalle kun minä sain noin 8 vuotta taposta hupituomion ja siihen vielä noin 5 vuotta palvelutaloja, kun ette heti tulleet paikalle vaikka Veli Venäläinen kaverinikin soitteli teille Keravan kämpässä. No tulivat pikana paikalle kielokodossa kun sanoin että on minulla kirves pakissani ja menen ovesta läpi jos ette ehdi paikalle ajoissa. Tulivat palokunta paikalle ja joutuivat ne poraamaan lukon auki. Tutkin tilanteen ja oli silloin vaara lähella oli kuristajissa vika sulanut oli lampusta tavaraa ruokavaraston kaapin päällä olevaan pahvilaatikkoon. Olen kirjoitellut asiasta enemmänkin lukekaa tarinaani. No on hyvää harjoitusta tämmöiset tilanteet että jengi on tarkkana ja osaavat evakuoinnin mihin kuuluu jengin pelastaminen. Voi herkkiin ihmisiin jättää trauman tämmöiset tilanteet pelästyvät monet tilannetta. Minä en pelkää muuta kun srinkeleiden laukeamisen päälle turhaan ja kaikkien kastuvan vesivahingosta. Täytyy nyt olla talossa tarkana ettei pääse vahinkoa tulemaan. Ja jos henkilökunta tykkää kyttyrää teksteistäni en voi sille mitään, pitää vaaratilanteet ottaa huomioon. Ja en kerro missä olen ja sattunut tilanteet ja hyvin hoiti hoitajat tilanteen, olisi vaan pitänyt ottaa homma paremmin haltuunsa. Evakuointi paikalle ohjata kaikki potilaat tarkastamaan että kaikki on päässeet ulos. Mutta hyvä näin kaikki meni käsikirjoituksen mukaan. Ei ollut vaara tilannetta päällä. Miettikää on yhdelle miehelle sattunut tulipalo tilanteita aika paljon 7 kertaa palotilanteessa olleena jos nyt lasketaan tämäkin hupi hälytys. Tuhotöitä ollut muutamat, paha kun jengimme kiltein poika heitti ekan kerroksen kerrostalo huoneistooni polttopullon, minkä sain sammumaan ei pahempaa päässyt sattumaan senkin nuoren pojan pelastin linnatuomiolta. Lukekaa tilanteista missä olen ollut on hurjaakin tarinaa poliisin minut selvinpäin lyöneenä putkaan naiseni ja kolmen kaverin kanssa kaupoilta tullessamme. Ja minut selvinpäin putkaan missä joku sekopää hakkasi pidätyssellin ovea pitkään ja tuikkasi se petivehkeet ja kaiken palavan tuleen sellissään. Mustaa savua oli putkani täynnä kun tuttu poliisi päästi minut ulos. En nyt jaksa vääntää tähän enempää siitä tilanteesta. Mutta lukekaa miten alamaailma on tietoinen kaikesta. En yksin ole sotimassa tuulimyllyjä vastaan. Cosa Nostra meidän asiamme eikö näin veljeni maailmalla.

Aikaisin tehty jumppia ja kahvakuulaa sitten söin aamupalan ja menin salille aamusta. Tein aamuksi hyvän treenin olin vaan puoli tuntia salilla tällä kertaa.

Venyttelin aamusta ja vedin kahvakuulaa useita liikkeitä tehden. Sitten söin aamupalan ja siitä tunnin päästä salillemme alakertaan. On se pieni mutta parusliikkeet voi siellä tehdä. Tein nytkin penkkiä leveällä ja kapealle otteella sekä pysty taljassa ojentajia seisten. Tein myös käsipainoilla hauista vaihdoin isommista painoista pieniin vetäen melko loppuun treenin hauikset kyllä tunsivat treenin. Olen niin hyvässä iskussa että voin tehdä kaksi treeniä päivässä. Katson nyt jos menen vielä tänään tekemään jalkakyykyn. Olen jättänyt jalkatreenit vähemmälle kun ajoin endurot ja crossit ja pelasin lätkää, fudista, tennistä sekä lenkillä kävin aikoinaan ahkeraan siitä sai jalat hyvää treeniä ja pysyi ne voimissa. Meni polveni aikoinaan kentällä huonoon kuntoon fudiksessa jouduin ambulanssilla terveyskeskukseen sanoi miesläkäri kuka olikin vissiin päälikkö lääkäri talossa ettei jalallasi tee enään mitään on siitä kierukat ja kaikki paskana. Sanoi se vielä että on hänellä nauhalla uhkailuni joltain yöltä kun olin pillereitä vaatinuit. Löivät kepit minulle ja siitä kuukausien duuni että sain itse jalkani kuntoon treenaten sitä vaan jatkuvasti. Otti hyvä sen aikanen tervarin mieslääkäri M.K. kuka jäikin aavasta eläkkeelle joku vuosi sitten. Otti se minut heti tosissaan ja pani paperit vetämään sairaalaan mutta onneksi olin juovuksissa eivät mitään tehneet polvelleni. Ja sainkin sen itse hyvään kuntoon. Nyt lähden ruumistani ravitsemaan sielu onkin tältä aamulta ravittu. Olen aamun avauksen tehnyt blogini muodossa niin sanottua etätyötäni tehden. Toivotaan nyt että yksikin pelastuu ja pääsee riveihin mukaan uskon soturina. Niitä tämä maailma tarvitsee kaikki vangit kun saisi vapautettua olisihan siinä suuri sotureiden joukko. JUMALAN omia VIA DOLOROSAN käyneitä sotilaita sitä maailma tarvitsee.

lauantai 25. joulukuuta 2021

Tulee minulta tiukkaakin tekstiä mutta miettikää mitä minulle on tehty vuosia monessa paikassa. Kyllä se on psyykettäni rasittanut kovasti.

Henkistä ja fyysistä kiduttamista olen saanut ottaa vastaan monessa paikassa ollen. Henkistä on ollut pakkolääkitykset ja pakkohoito syyttä ja fyysistäkin sairastuessani lääkkeistä vuosiksi. Monia vaivoja tullut minulle mistä on mustaa valkosella minulla Lohjan sairaalasta osastonylilääkäriltä S.V. sekä erikoislääkäri M.F. kirjeissä. Kyllä pitää minun alkaa oikeutta saamaan yhteiskunnalta kohteluuni vuosiksi kidutettavaksi joutuen monessa paikassa työtäni tehneenå. Niin paljon olen potilaita autellut mutta missä kiitos työstäni. Rahaa ja mammonaa ja mainetta kaipaan työstäni kiusattuja sairaita heikkoja autellen vuosia pannen rahani ja terveyteni menemään. Saisi rauhassa kulkea jos saisi mainetta ja ennnen kaikkea mammonaa sillä on semmoinen mahti, rahalla saa ihan mitä vaan rakkautta ei ole raha ratkaisee ihan kaiken, sen itse kokeneena. Kaikki pyörii rahan ympärillä se on mahti rahalla. Oli minulla ensimmäinen kerta mukavaa kun oli minulla panna perintöjäni menemään sain tehdä porukkaa onnelliseksi ostaen porukoille ruuat ja juomat. Vaatteita ja läppärin sekä hienon pyörän ostin kemin pojalle kaikki ne panivat varmaan huumeisiin menemään. Tein turhaa duunia porukan kanssa ääniä keräten vaalityötäni tehden olisin kaikki tehnyt onnelliseksi antamalla ihmisille rahaa millä olsivat saaneet asiansa kuntoon asunnot, vaatteet, matkoja, harrastuksia, ruokaa. Kaikki olisin kansalleni antanut että olisivat he olleet onnellisia.

Huomenta heräsin kello 3.30 nukkumaan kävin noin kello 21 maissa. Eli tuli taas hyvät tunnit minulle unta. Lääke vaan väsyttää minua vieläkin OLANTSAPIINI 20 mg.

Ei sovi minulle toi OLANTSAPIINI 20 MG ollenkaan menee siitä vatsani toiminta ihan sekaseksi. Ja yöllä olen ihan kuutamolla sillä lääkkeellä. Menen siitä ihan sekaseksi olin sen takia yksi yö oven takana kun menin käytävälle ja laitoin oveni lukkoon ja avaimet jäivät kämppääni. Mikä saatanan oikeus on jollain lääkärillä myrkyttää minutkin sekopää lääkkeillä sekaseksi. Mikä helvetti on lääkäreiden päässä kun minutkin herkän alkoholistin myrkyttivät sairaaksi LITIUM 1800 MG lääkkeellä ja nyt jatkavat sitä ABILIFY 20 MG aamusta ja illasta sekopää lääke OLANTSAPIINI 20 MG. Onneksi jäi pois lääkkeitä sairastuessani niistä pahasti LITIUM 1800 mg sairastutti minut pahasti sekä verenpainelääke vei silmäni huonoksi. En nyt tähän ala toistamaan mitä kaikkea niistä lääkkeistä tuli mutta pahasti sairastuin, mistä on minulla onneksi Lohjan osastonylilääkärin S.V. kirjallinen todiste siitä. Sekä erikoislääkärin M.F. kirje MINIRIN lääkkeestä. Katsotaan nyt jäikö lääkkeistään minulle sairaudet päälle silloin alkaa tippumaan päitä niin sanotusti lääkäreiltä ja hoitajilta. Muuten selviävät rahalla minut sairastuttaessaan 2v 12kk. Fyysistä ja henkistä kidutusta harjoitettu minuun minkä kriteerin täyttää pakkolääkitys ja pakkohoito. Lääkkeillä aiheutettu minkä tiesin kaikan aikaa valitin voinnistani joka päivä noin 2 vuotta mitään kantaa eivät osatoilla 30 ja 20 ottaneet sairsteluuni. Selittivät vaan ettei minulla hätää ole kun ottavat minusta jatkuvsasti kusi ja verikoetta. Mikä saatana oli näiden motiivi minut sairastuttaa huonoon kuntoon.Ja miksi vielä ottivat siihen venäläiset lääkärit. Miettikää nyt saatanat minut sotilaan venäläiset lääkitsivät sairaaaksi. Miksei Nato tee mitään asioille kun suomi hoitajien puheille kuulemma laittoi minulle Venäläinen mieslääkäri LITIUM lääkkeen minkä pitoisuudet se nosti pilviin 1800 mg. Olette maanpettureita luopioita ei muuta voi teistä sanoa. Älkää vetäkö hernettä nenäänne en tiedä hoitajista mutta asiat tappelee keskenään ei ihmiset. Ja asioista pitää pystyä puhumaan niiden oikeilla nimillä että pääsemme menemään eteenpäin hoidoissa ja koko talon touhuissa siitä hyötyy kaikki. Ja kaikki selin kylän Samarian talon pisaran juopon kokin takia koko kidutusreissuni mitä tämä on ollut. Miten tähän venäläiset liittyy kun olen ollut varmaaan 40 kertaa hoidossa viinan takia minua ei koskaan ole lääkkeillä näin sairaaksi tehty. Miksi tällä reissullani näin teitte minulle. Olen ollut aina kun terveyden perikuva voittaen kisoja kellokoski ohkolassakin. Oli kellokoski aikoinaan hyvä paikka olla viina katkoilla. Muttei ole ollut ennen minulla muistaakseni koskaan venäläisiä lääkäreitä. Tavattiinkin melko kaksisteen opiskelijan vaan paikalla ollen sanoi kyseinen nuori venäläinen mieslääkäri minulle ettei hän halua luovuuttani viedä kiitin siitä sitä. Se oli hienosti sanottu. Kumma vaan kun vedotaan lääkkeissä hyöty ja haitta näkökantoihin. Minä kun en ole mielisiaras olen ollut kymmeniä kertoja hoidoissa viinan takia ja masennuksen kun pojan äiti minut ja poikani hylkäsi. Olen aina linnoissa pärjännyt hyvin kun en ole vetänyt mitään.Työsiirtoloissakin ollut monta kertaa, eikä niihin oteta mielisairaita valinta on tarkka sinne kelpaavat. Olen ollut riksusakin vankiohjaajan tittelillä vedin korikset talossa. Seutulassa olin urheiluvetäjänä lusimassa. Miksi sanoi veli Venääinen että suomi hoitajien puheilla määräsi hän minulle LITIUM 1800 MG lääkkeen. On monetkin hoitajat typeryksiä sanoinkin venäläiselle mieslääkärille palaverissamme ettei usko näihin saatanan suomalaisiin hoitajiin. Kun ovat lähteneet hoitajan uralle kuka mistäkin ammatista on ollut tutkintani alla monet hoitajat. Minulta tuli osaston päälikkö osastolla kysymään yhdestä hoitajasta. Kun epäilin sillä olevan vaihdevodet tai muuten sen olevan sairas. Ja jumalauta ettei saisi näistä asioista puhua on herkkä mielenterveysala kyseessä ja minua estettäisiin puhumasta asioista. En ole ihan typerys huomaan ja näen asiat eri tavalla kun niin sanottu tavis jengi. En syytä ketään mutta jos ei äly riitä lääkäreillä eikä hoitajilla, ovatko silloin oikealla alalla. Oli minulla yli 40 kertaa talossa olleena ja kymmeniin vuosiin osastolla 50 Ohkolassa omahoitajani J.kuka oli siellä taloissa ollut ainoa hyvä hoitaja. Oli sillä sydän paikallaan ja pää sillä pelasi hyvin. Lähti vaan ainoa fiksu hoitaja J. muihin saattohoito hommiin. Kun olisikin taloissa tommoisia hoitajia kun oli naishoitajani J. kyllä tapahtuisi paranemistakin potilaissa. Heijastuu kaikki toinen toisestaan vuorovaikutuksena empatiana. Mitä ei ollut ohkolan talossa muulloin kun J.hoitajan ollessa talossa. No nyt näyttää tilanteeni hyvältä kun pääsin pois Ohkolan talosta mikä oli pilattu huumeilla kaikki olivat melkein nistejä talossa. On niitä niin vaikeakin hoitaa kun huutaa ne lääkettä jatkuvasti. Ymmärrän kyllä jotenkin hoitajien turhautumisen kun on nistejen hoito aika turhauttavaakin.Kun eivät ne parannusta tee koko ajan on vaan huumeet niillä mielessä. Jos ja kun olisi Ohkolassa uskovaisia hoitajia tapahtuisi sielläkin jotain viisasta jäisi pikkuhiljaa nisteiltäkin lääkkeet pois. JUMALAN RAKKAUDELLA. Kun ei ole nisteillä oikein muuta pelastumisen mahdollisuutta kun uskoon tulo tai kuolema. Ottakaa ohjeistani vaarin puhun itsestäni toivottomana tapauksena mutta pitkä hupituomioni minulta silmät aukaisi. Meni siinä noin 13 vuotta hupia kiinni pakkohoitoa ja toki hörhööntyneenä en enään osannut häipyä kun ei asuntoa ollut minulla. Minulla on hyvä venäläinen kaveri keravalla V.K. kenen kanssa emme apua saaneet niin sanotulle uhrilleni ja kuolikin kaverini sisäiseen verenvuotoon olisi sillä ollut noin kuukausi einaikaa maksa oli kun rusina. Lukeaka nistit tarinaani kun yhtenä tekijänä oli kaksi kaman käyttäjää. Pitkään hupituomiooni.

Tuli hoitaja sanomaan huoneeseeni että on talossa korona joltain löytynyt. Ikävää mutta odotettua kun tämmöisessä yhteisössä asutaan. Laitan tästä blogiini kun ei kukaan tiedä missä olen. Ja kun on yksi nainen kaikille julistanut asiaa.

Toivotaaan nyt ettei se leviä muihin vaikka kyllä niin luulen ja uskon, kun ilman maskeja ovat kulkeet pitkään samoissa tiloissa. Ei ollut se tartunta kun ajan kysymys ihme ettei ollut sitä jo ohkolan sairaalassa. Epäilyjä oli sielläkin monesti mutta selvittiin varoituksella siinä talossa. Toivotaan nyt että auttaa toi saamamme kolmas rokotus. Helvetti kyllä on taas vitsaus meilläkin ja maailmanlaajuisesti, onkohan vaan JUMALAN RANKAISUA IHMISKUNNALLE. Olen sanonut kun kuudes aalto iskee silloin alkaa jengiä kaatumaan. Parantakaa tapanne jos se auttaisi viruksen poistoon. No toivotaan nyt että se paholainen Korona voitetaan, onhan se paha vitsaus kaatuu siihen tuttujakin. Yksi tiukka kaveri meni siihen viimeksi, juttelin senkin kanssa vuosiin ja sitten kuulinkin kaverin kuolleen. Kävin kahvilla olen ainoa kuka tässäkin talossa pitää maskia, onhan se turvallisuus kysymys jos minäkin kantaisin sitä, ei se tartu vissiin niin helposti maskin läpi. Onneksi hoitajat pitää maskia ihmettelen mikseivät vaadi potilailta maski pakkoa. Luulisi että tekisivät kaikkensa saadakseen koronan kitkettyä maailmasta, tekee se niin paljon tuhojaan. Ja pahenee se vaan jatkuvasti uutta muunnosta vaan löytyy. No minä yritän kaikkeni välttyäkseni siltä virukselta eli välttelen isoja jengejä ja pidän maskia aina kun se on mahdollista porukoissa olevana. Ei oikein minulla tänään runosuoni kuki en vaan ole otollisella mielellä. Päätäni särkee ja silmät ovat taas huonot ehkä väsymyksestä johtuen. Nukuin päivällä hetken muttei se auttanut väsymykseeni. Olen valvonut niin monena yönä että se kestää palautua pitempään. Olen kyllä mennyt uudestaan nukkumaan herätykseni jälkeen. Mutta sekoittaa se rytmiäni, välillä jään kirjoittelemaan kynällä stoorejani pitää ne saada heti ylös muuten ne unohdan helposti. Täällä on hyvä kun ei ole yöpäivystystä vaan pidämme itse taloa pystyssä niin sanotusti. Toivotaan nyt että korona eristetty pysyy huoneessaan eristyksessä missä se kuulemma on. Kumma vaan etteivät sairaalaan roudaa korona potilasta tartuntavaaran takia. Kyllä varmaan on täällä muitakin kantajia kyllä se varmaan on tarttunut muihinkin. Hoitajat ovat kyllä ammattilaisen otteella hoitaneet korona tilanteen on kantaja eristetty ja ruokasaliin ovat hoitsut tehneet pöytäjärjestelyjä. Syädään kaksi pöydässä ei ihan lähekkäin. Maskeja pitää henkilökunta ja minä koko ajan pitäneenä. Toivotaan nyt ettei tule enempää sairastumaan porukkaa. Sitten ei auta mikään muu kun se pirullinen korona sairastella. Ellei se tuuperruta porukkaa pitää siitä uskaltaa puhua, kun se on niin vaarallinen toisille. Rukoilen porukan puolesta että selviämme vähällä siitä pirulaisesta. Nyt pötkölleen sänkyyn menee silmäni ihan kiinni niin paljon minua vieläkin väsyttää vaikka nukuin aamusta hetken. On vaan univelkaa niin monelta yöltä. Palataan asiaan myöhemmin kun hetken lepäilen jos saan hetken torkahdettua. Tuleekin hieno laulu radiosta että lasken vangit vankiloista niin tekisin, saisi vaan pölkkypäät lusia mutta omat JUMALAN SOTURIT VAPAUTTAISIN.

Hain pyykkini pesusta laitoin ne vessani telineeseen kuivumaan kun kuivuri kuluttaa ne rikki hetkessä. Kävin vielä salilla vetämässä penkkipunnerruksen tein kevyttä penkkiä.

Olen kiinnittänyt huomiota kuivausrummun nukkasihdin suureen määrään nukkaa, pyykeistä tullen ja kuinka hajoaa sukatkin parissa pesussa. Ei se oikein normaalilta tunnu että on laatu mennyt niin huonoksi toki en osta prismasta mitään kun veitsi sarja Lietherman oli kotelo rikki jouduin hakemaan uudenm veitsi sarjan. Sama kun ostin sieltä talvilankkarit mitkä hajosivatkin hetkessä. Pohjat on liimalla kiinni ei ne kestä suomen oloissa. Pitäisi olla pikilangalla välipohjat kiinni niin kun ennen teki suutari kengät mitkä kesti isältä pojalle. Olisin ostanut Camel Bootsit jos niitä jossain liikkeessä olisi ollut, kalliithan ne oli aikoinaan mutta ne kestikin vuosia. Halpatyövoima tekee köyhissä maissa surkeeta tavaraa ihan lapsityövoimaa käyttävät. Tekisivät Suomessa suomalaisille, vaikka kalliimpaa mutta laatua tehden. Ihan paskaa saa ostaa noista joka paikassa olevista halpahalleista ostaria vai mitä helvetin kauppahalleja ne on. Kun sanotaan ettei köyhän kannata halpaa ostaa. Oli meillä ruoka äsken oli hyvää minulla oli oma kastike joku kasvis kastike. Nyt otan päiväunet väsyttää minua kovasti otan tunnin tirsat sillä pärjään. Palataan asiaan päiväunien jälkeen.

Kahvakuula treeni tehty aamusta aikaisin. Sitten oli hyvä aamupala siitä pyykit koneeseen ja punttisalille heti aamusta, vedin lyhyen tehokkaan treenin tein ilman taukoja.

Oli hyvä kahvakuula treeni heti aamusta herättyäni, sitten odotin aamupalaa oli kova nälkä minulla. On niin pitkä tauko iltapalan ja aamupalan välillä, ehtii siinä nälkä tulla. Oli viimein aamupala otin riisimuroja mitkä tossa muodossa menee nielustani alas, muuten jää riisi pahiten nieluuni joudun sen oksentamaan auki. En ymmärrä mikä tossa nielussani on joku vuosia kestänyt häikkä on nielussani. Tai sitten se on allergininen oire kun pahasti allerginen olen. Vein aamupalan jälkeen pyykkini koneeseen oli siellä tilaa heti aamusta. Siitä menin punttisalille siihen pesutuvan viereen. Vedin lyhyen superina treenin, taljaa istuen rintaa ja olkapäitä sekä hauista mutka tangolla tein myös käsipainoilla hauista ja olkapäitä. Lyhyt mutta tiivistahtinen treeni tuli tehtyä pitää kyllä alkaa panostamaan myös lepoon ja sen merkitykseen treenissäni. Kun oli uneni pitkään huonot LITIUMISTA 1800 MG varmaankin johtuvaa kun se saatanan myrkky jäi pois ja pääsin tänne uuteen paikkaan uneni parani heti. Kirjoitan aika paljon noista lääkkeistäni mistä sairastuin pahasti. Mutta kun on ne asiat niin tärkeät minulle. Nykyään ihmettelen miksi minulle tommoiset lääkkeet laittoi venäläinen lääkäri toki se sanoi kolmen suomihoitajan läsnä ollessa, että määrää venäläinen lääkäri hoitajien puheilla minulle LITIUM 1800 MG. Mihin pitoisuuksiin se nosti sen oli se ihan myrkytysvaara. Näin kuulin joltain talossa ja se olisikin ollut vaarallinen tila. Olen sellainen kun olen ja muuksi en muutu. En polta edes röökiä en syö lääkkeitä miellelläni en huumeita käytä, konjakkini ottaisin mielelläni kunhan nyt omilleni pääsen silloin maistuu konjakki minulle. Kun siitä ei tule köyhäksi eikä kipeäksi se on niin puhdas hyvä lääke minulle. Rentoudun ja nukun hyvin konjakilla se on niin hyvä lääke. Nyt sänkyyn pötkölleni ehdin ennen ruokaa nukkua hetken, väsyttää minua nytkin kovasti. Lopetettiin minulta kovan nenäverenvuotoni jälkeen primaspan verenohennukseen sekä vitaepro ravintolisä. Alkoi kumma vaan minua heti väsyttämään sen lopettamisen jälkeen. Nyt unta lepoa treenin jälkeen tekee se hyvää minulle. Puoli vuotta kun treenaan alkaa varmaan vanhassakin näkemään treenin tulokset. Olenhan melko riskissä kunnossa muutenkin ikäni treenanneena laitoksissa, linnoissa ja leireillä sekä holistiloissa treenasin kanssa. HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE KANSOILLE. KOHTI PAREMPAA MAAILMAA JOUKKOVOIMALLA.

perjantai 24. joulukuuta 2021

Nukuin vielä aamusta ensimmäisen herätykseni kello 2.30 jälkeen noin kello 5.50 asti teki vielä tirsat hyvää aamusta minulle.

Vedin herättyäni kahvakuula treenit teki tirsat vielä hyvää. Hyvä että maltoin mennä vielä nukkumaan ja hyvin nukuin kello 5.50 asti nyt olen melko levännyt. Kävin suihkussa herättyäni viimesen kerran. Nyt maksan verkkopankissa pari laskua että saan ne taas tasapainoon. Pitää käydä kaupassa jotain syötävää hakemassa kun tulee niin pitkä väli tohon iltapalasta aamupalaan. On nälkä aina aamusta kova vielä kun juon vettä paljon tulee vatsaani outo olotila. Kummasti on suuni kuivunut heti aamusta, vaikka juonkin paljon kuivuu suuni kumminkin. Kello tulee kohta 7 alkaa vissiin henkilökunta tulemaan silloin töihin. Helvetti on aamupala vasta 8.45 ja nälkä on jo kova, jos lähtisin kaupoille heti kun vaan joku kauppa aukeaa. Pahus kun joudun tiiraamaan näilläkin optikon laseilla kun en meinaa nähdä kunnolla tekstiä ruudulta. Väsyneenä on silmäni vieläkin onegelmallisemmat tarkentaminen häiriintyy. Kummasti vaan väsyttää minua vieläkin kun kirjoittelen alkaa silmäni kummasti lupsahtelemaan. Vaikka aika hyvät tunnit nukuinkin yhteensä. Syön aamusta heti ison annoksen puuroa ja pari leipäviipaletta leikkeleillä ainakin vegaani juustolla. Humusta eikä vegaani tahnoja ole hommattu taloon katsotaan nyt kun piti minun siirtyä kasvis ruokaan. Olisinhan minä saanut pidettyä vegaani ruuan jos olisin sitä vaatinut siirryin kasvisruokaan. On tämä odottavan aika pitkä aamupalaan kun on vielä minulla nälkä puuro maistuu marjoilla. Mitä sin heutausmaallakin kaurapuuroa ja pakaste marjoja sihen päälle sulamaan. Oli niitä mukava syödä kun ne sulivat siihen päälle sopivaksi.

Heräsin kusihätään kello 2.30 siitä tekstejäni ylös laittamaan. Tarinaani tälle yölle elämäni tarinat ALFA JA OMEGA ALKU JA LOPPU.

Kello on nyt 2.50 aloin laittamaan tekstejäni ylös. ELÄMÄNI TARINAA ALFA JA OMEGA JEESUKSEN SANOIN ALKU JA LOPPU. Nousin ylös äsken ja aloin laittelemaan ylös asioitani. Olen aika väsynyt joten kohta menen takasin nukkumaan parin tarinan jälkeen. Minun ei kannata mennä sänkyyn vaan kirjoitella hetki alkaa se minua väsyttämään ja saan unen heti takasin. Näin jotain unia mutten muista nyt niitä olin taas herätessäni ihan kuutamolla hetken. Toi lääke OLANTSAPIINI vetää minut tokkuraan vaikkei sitä mene kun 20 mg. Illasta on se minulle täyttä myrkkyä vatsanikin se pilaa kokonaan. Yritin puhua video keskustelussa polin tytöille että haluan OLANTAPIININ 20 mg lopetuksen sekä ABILIFYN 20 MG lopetuksen. En tarvitse kyseisiä lääkkeitä kun en ole mielisairas olen alkoholisti miten helvetissä ei se mene hoitajille jakeluun. Ja mitä helvettiä se kuuluu kenellekkään syönkö lääkkeitä. Mikä helvetti on henkilökunnan päässä että myrkyttivät minutkin sairaaksi. En nyt muista lopetettiinko minulta LITIUM 1800 MG kovan nenäverenvuotoni jälkeen, mitä vuotoa eivät saaneet Peijaksen sairaalassa hoidettua rikkoi lääkäri vaan rustoa nenästäni ja jätti se nenääni jonkun saakelin putkiviritelmän. Mitä ottivat pois seuraavana päivänä ohkolassa ja alkoikin vuoto uudestaan.Siitä mentiinkin ambulanssilla meilahteen missä heti avun sainkin kolmen naisen ottaessa minut hoitoonsa. Olenhan nämä jo kertonut pääsee uudetkin kärryille tarinoistani. Tuli tämä uusi huono systeemi kirjoitukseeni ei tällä löydä vanhoja tekstejä oikein millään. Vanha systeemi oli paljon parempi systeemi sai sillä haettua vanhatkin tekstit hyvin koneelta. Jossain vaiheessa sainkin sen lääkkeen LITIUMIN 1800 mg lopetukseen mutta yli kaksi vuotta sitä myrkkyä minuun työnsivät. No jotain muuta kun noista myrkyistä valittaminen näin jouluna. Kirjoitetaan nyt jotain iloista kerrottava miten on vointini melko hyvä tällä pienellä lääkityksellä. ABILIFY 20 MG AAMUSTA JA ILLASTA OLANTSAPIINI 20 MG. Käy vaan psyykkeen päälle turha lääkitykseni mitä en tarvitse ollenkaan. On joulu päivä oli eilen mukava aatto päivä syötiin hyvin ja vietettiin aattoa, oli meillä tietokilpailu en saanut kun muutaman kysymykse oikein oli todella vaikeita kysymyksiä. Olen alkanut kirjoittelemaan yöllä tarinoitani nukun aikasin ja herään aikasin kun eivät ole täällä sanoneet etten saa kirjoitella. Uniani panen monesti yöllä ylös tulee kuolleet ystäväni monesti henkenä uniini. Mietin teenkö jo näin aikasin kello on 2.15 sellijumpat vai menenkö vielä nukkumaan ja teen jumpat herättyäni uudestaan aamusta. Menen kyllä tänään punttisalille aamusta meinaan mennä sinne. Teen taas siellä hyvät treenit tehoja kunnolla. Kun tulee siinä niin hyvä olo minulle, saa vähän kulutettua kaloreita mitä joulu syöminen on aiheuttanut. No minulle menee kyllä kasvis ruokakin mutta samalla se olisi mennyt vegaani ruokakin. Kyllähän tässä tekisi mieli joku hyvä pihvi syödä joskus. Minä kun olin vegaani ruokailija terveydellisistä syistä. Menin illasta aikasin nukkumaan noin kello 21 aikoihin ja heräsin kello 2.30. Nyt alkaa kivasti uni taas painamaan silmiäni kello on 3.55. Nyt menen vielä pariksi tunniksi nukkumaan saan heti unen sänkyyn mentyöni. Olen nukkunut hyvin uudessa mestassani kun on rauhallista osastolla. Ei piripäät levottomana pörrää pitkin käytävää. En vaan malta nukkua kun on minulla hieno kämppä omalla kylpyhuoneella varustettu iso huone, tässä on tilaa jumpata kahvakuulallakin minkä sain omaan käyttööni. Nyt kone seis ja nukkumaan vielä ettei tule niin pitkät yön tunnit minulle. Kun ei ole mitään syötävääkään minulla,että olisi saanut mässätä edes aamusta. Hyvät yöt vielä näin aamusta.

Hyvät joulut kaikille kansoille rauhaa ja RAKKAUTTA. Koittakaa te uskon soturitkin rauhoittua.

Luulisi jo että korona virus saisi kansat taisteluun yhteistä vihollista vastaan koronaa. Onhan se niin paha vitsaus ihmiskunnalle. Ja mitä sitten vielä tulee olen puhunut 6 aallosta silloin varmaan alkaa jengiä kaatumaan. No toivotaan ettei tulisi niin pahana enään tauti. Onko se virus JUMALAN aiheuttama kun hykertelee jengi vieläkin ristin juurella. Via Dolorosa vaan jatkuu vuodesta toiseen. No nyt on joulu ja rauhallista saisi aina olla rauha maassa. Miksihän haluaa sotahullut tuhota maailman. Toki onhan meitä uskon sotureita ja tulee olemaan. Ketkä rauhaa yrittävät maailmaan saada, pahuus pysäyttämällä. Mutta aika toivottomalta se tuntuu kun joka puolella soditaan. Mikä puoli on sitten oikeassa onko mikään sota oikeutettu kysyn sitä vaan. Loppu pelissä tulee teille ihan kaikille pahat tekonne vastaan. Siellä on aikaa kuolinvuoteella miettiä syntejään. Toiset makaa vuosia kuolinvuoteella kun eivät edes uskalla he kuolla, kun tietävät mihin joutuvat. Hirveetä se on mutta turha uskoa että kuolin vuoteella saa pahat tekonsa anteeksi. Jos ei elinaikanaan tee muuta kun pahaa ei varmaan ole lunastanut taivas paikkaansa. No niin ajoissa nukkumaan että olen huomenna skarpissa kunnossa pitää mennä likenteeseen jos kävisin paikallisessa limulla ja katsomassa onko sotureitani siellä. Olen ollutkin uudessa paikassa väsynyt, olen mennyt aikasin nukkumaan mutta herännyt yöllä aikasin enkä ole aina mennyt takasin nukkumaan. Olen niin iloinen ja onnellinen että pääsin mieluiseen paikkaan tänne ihmisten ilmoille. Kaupungin hälyyn kai tähän elämään totun.Eipä minun tarvitse niin paljon kaupungilla liikkua. Kun työtoimintakin on putsarin hommia talolla.Porukan kanssa aina sovitaan työpisteet minkä kukakin ottaa. Nyt alan nukkumaan että saan nukuttua univelkoja pois.Olen ollutkin kun nukkuneen rukous niin väsynyt. Minä kun en osaa lääkkeillä nukkua pyörin koko yön jos jonkun uniläkkeen vielä ottaisin. Häviää minulta niin sanottu eläimen vaisto mikä on minut pelastanut monesti. Menee minulla pari minuuttia kun olen unessa kun vaan on rauhallista talossa. Nyt hyvää yötä soturini maailmalla hyviä vointeja teille kaikille ketkä asiat ymmärrätte mitä takaa ajan tällä kaikella. TAIVAAN ISI RAKASTAA OMIAAN.

No kaikesta huolimatta kaikille lääkäreille ja hoitajille hyvää joulua. Asiat tappelee ei ihmiset toisille vaan on annettu enemmän kun toisille. Pitäisi semmoisten paikkansa tietää.

On leppoisa ilmapiiri uudessa talossamme verrattuna levottomaan Ohkolan sairaalaan. Huume kaverit tekee levottomuudellaan koko osaston aina sekaseksi. Täällä uudessa paikassa en ole sitä todennut ja se on hyvä on noi nistit niin saatanan sekopäitä levottomia ne ovat. Onhan se hoitajillekkin rankkaa on nistit niin vaikeitakin. Sanoin hienolle omalle hoitajalleni J. kenellä oli sydän ja pää paikallaan ettei se ole sen paikka, lähtikin se aika äkkiä muihin hommiin saattohoito mestaan.Sekin on kyllä rankkaakin duunia mutta se hoitaja kyllä siellä pärjää viisaudellaan. Minulle ei kuolema ole mikään tabu kun olen hautausmaan mies.En päässyt parantamaan ihmisiä, Haikon kartanossa olisi ollut uudesti koulutukseni hierojan hommiin. Olisin saanut siellä käyttää myös parantajan kykykyjäni kun olen ollut lapsesta asti pieni poppamies. Olin ollut linnassa ja Huittisten varavankilassa ollessani siellä väärin tuotuna piti siellä olla 21 vuotias minä olin vasta 17 vuotias sain siellä olla jonkun aikaa. Löi Kapu niminen vanhanliiton mies rauhankyyhky tatuoinnin ranteeseeni. Sen kyyhkyni takia en saanut jäädä ruotsiin uskovaiseen perheeseen asumaan kun en päässyt kyyhkyni takia volvolle töihin kun olin linnassa ollut. Olin siihen aikaan ollut kerran linnassa yhdestä nyrkki tappelusta kun iso vanhempi kaveri vei aina kulmilla rahamme kun hakijaa kytättiin viinakaupan kulmilla. Aina Ekoa peläten sitten vedinkin vanhempaa isompaa kundia Ekoa turpaan kunnolla. Siitä rosikseen ja suoraan vangittiin minut 8 kuukauden tuomiollani. No siitä urani alkoikin vuosiksi 12 kertaa olin linnoissa ja yli 40 kertaa kellokoski ohkolassa viinan takia kun yrittivät minua raitistuttaa kaikilla tavoilla. Siskoni sen aikasen miehen isä Erkki Kyander ja johtaja opettajani Matti Oksanen olivat lautamiehenä välillä rosiksissani sain melko junnusta jo kovennettua tuomiota eli laista piittaamattomana tuomitsivat minut. Tiesivät he minun linnoissa pärjääväni ja tykkäsin lusia miesten parissa. Oli linna ajat parasta aikaa elämästäni. Oli hyviä frendejä minulla ammattihommia teimme pelasimme paljon. Kaikki olimme yhtä suurta perhettä. Siksi puhun linnojeni MAFIASTA kaikista lusineista siihen aikaan. No Haikon kartanon hierojan hommatkin tyssäsi Rauhankyyhky tatuointiini. Eli linna tuomioihin, sain meilahden allergiasairaalan mäkitesti rasitus juoksussa parhaan tuloksen. Puhalsin myös mittarit niin pohjaan että joutuivat teipillä listoja jatkamaan. Pääni todettiin terveeksi ja hyväksi Hyvinkään testeissä. Oli siellä kirjoitustehtävä ja laskutehtäviä sekä semmoinen nippeli testi piti laittaa semmoisia pieniä tappeja semmoiseen puupalikkaan missä oli paljon reikiä. Piti aina laittaa kaksi tappia yhteen reikään. Oli siinä määrätty aika laitoin niitä nopeaan tahtiin tuli aika testissä. Sanoi testaaja että jäi minulta yksi reikä vaan laittamatta. Sanoi testaaja että ei ole koskaan saanut kaikkia reikiä laitettua kun yksi konekirjoittaja. Sanoin että olisit sanonut että aika loppuu olisinhan saanut varmuudella viimesenkin reiän laitettua. Kumma vaan ohkolan sairaalan naislääkäri osastolla E.E.sanoi jossain yhteydessä että on minulla koknitiivisia oireita. MIETTIKÄÄ NYT HELVETIN TARKKAAN LINNOJEN MAFIANI MITEN OVAT LÄÄKKEILLÄÄN PILANNEET PÄÄTÄNI ONKO TEHNEET SITÄ LAHJAKSI, EN USKO KUN ON VARMAAN ULKOMAAN KAVERINIKIN OLLEET KUULOLLA. JUMALA ON SUURI. Vaihdoinkin täysin uraa kun menin jumalani johdatellessani tietäni Espoon hautausmaalle traktori kuskiksi olen kertonut tämänkin tarinan yksityis kohtasesti lukekaa ja oppikaa uskomaan. Miten JUMALANI JOHDATTAA TIETÄMME. Oli meillä espoossa kaksi krematorion uuniakin vierekkäin. Siitä vaan kylmäkaapista lämpenemään uuniin. Kusipäitä olisi ollut mukava katsella kun alkaa heille ikuinen kiirastuli. Kun ruumis kuolee mutta sielu elää henkenä. ' Asuin Masalassa uutta seurakunnan taloa, sain oman traktorinkin hautausmaalle nurmijärveltä Valmetin linkku koneen, kahvasta suuntaa vaihtavan kun en voinut fudiksessa rikki aikoinaan menneellä polvellani koko päivää polkea spedaaleita. Kävin silloinkin eiran sairaalassa kaikki testit läpi että olisi kondikseni kestänyt loppuelämäkseni hommia hautausmaalla. Olin jämptin miehen maineessa silloin siellä ja pidetty kuski. Tulikin hovista pieni tuomio alas ja siitä lähdinkin viikoksi rientoihin espooseen, stadiin, oulunkylään aina löytyi juomaa ja yöpaikka jostain frendeiltä. Siitä lopputili ja prätkäni kyytiin Hiaceen ja lusimaan taisin päästä suoraan seutulan työsiirtolaan. Mistä en siviiliin halunnut, piti pamppujen melkein kantaa minut autooni. Mitä minä teen siviilissä potkittavana ja kiusattavana, linnoissa olin turvassa pahimpien murhamiesten parissa. Ketkä olivat minulle veljiä ja Isiä lukekaa raamattua siellä on tekstiä mikä kertoo asioista. Te saatanan nöössi pojat olette kaikki huumeillanne pilaneet olisin vapauttanut melko kaikki vangit ja elämä olisi maistunut kaikille. Olisimme saaneet perheet kasaan mutta te nöössi pojat huudatte vaarallisesti vasikoiksi ihmisiä.Vaikka olette itse pahimpia vasikoita kun tulee tiukka paikka. Me vanhanliiton väkivalta miehet tiedämmme asioista vähän enemmän kun nöössi pojat kun kamaa vaan saavat. Me emme ole koskaan koviin huumeisiin seonneet. Pääliköt eivät elämäänsä pilaa huumeilla. Nimimerkillä tyhmiltä rahat pois. Sanottiin meille jo lapsena niin isot pääliköt. KYSYN SITÄ VAAN KAUAN JAKSAA JUMALANI ANTAA TÄMMÖISTÄ TAPAHTUA ETTÄ PÄÄTÄNI TUHOTAAN VUODESTA TOISEEN.ON TÄMÄ TOUHU PSYYKKEELLE PIRUN RANKKAA KUN OLISI KAIKKI HOITAJAT NIIN KUN OLI HOITAJANI J.

Jouluaatto ja joulupuuro syöty aamusta kohta jouluaterialle syön kasvis version. Vielä tähän lääkkeistä mistä sairastuin pahasti.

Katson nyt lähdenkö kaupoille ollenkaan kun tuntuu talosta tulevan herkkuja ihan tarpeeksi.Saadaan vissiin joku joulupaketti ainakin näin niitä eilen toimsistossa.Jos tulee herkkuja talon puolesta säästän siinäkin kun en kauppaan lähde. Toki onhan mukavakin jotain mässyjä illasta olla kun tulee niin pitkä aika iltapalasta aamuun. Saamme kyllä illasta yhden hedelmän iltapalaksi. Pitää minun maksaa yksi satasen lasku minkä saimme sovittua Ohkolan sossun kanssa vähentämäni satanen kuussa, nyt lähtee viimeinen satanan noin 732 euron laskusta. Hyvä niin saan taas yhden laskun pois maksuistani. Hankalaa vaan kun tulee tämän uuden paikan maksut siihen päälle varmaan samaaan aikaan. Voi tullakkin laskuissa taas vaikeuksia maksuissa.Katson nyt miten saan sovittua maksut firman kanssa uskon ettei ole niin kireä maksuissa kunhan ne vaan tulee jotenkin hoidettua. Vaikka pikkuhiljaa maksan,sai Ohkolan pätevä sossu yhden laskun eli kuukauden minulle hyväksi joten se tasoitti minun tilannettani aika hyvin. Tulee juuri radioista maamme laulu vähän ne kolahtaa ja PYHÄ HENKI laskeutuu päälleni. Kaikesta kokemastani kidutuksesta huolimatta mitä olen saanut kokea monessa paikassa olleena. Lukekaa ja oppikaa mitä tehdään minulle ja Ohkolassa ottivat vielä venäläisetkin lääkärit minut sairastuttamaan lääkkeillä myrkky minulle oli pahinta LITIUIM minkä pitoisuudet nosti venäläinen lääkäri 1800 mg mikä on ihan myrkytysvaara. Nykyään menee minulla vielä paska lääke ABILIFY 20 MG aamusta sekä illasta minulle myrkkyä OLANTSAPIINI 20 MG. Pilaa olantsapiini vatsani toiminnan kokonaan välillä saan käydä kolme kertaa tuntiin vessassa ei tyhjene suoli kunnolla on yleensä vatsani jumissa siitä paska lääkkeestä. Olen ihan sekava välillä ollut yöllä kun vessa hätä tulee juon paljon ja kusen yöllä. Tuli LITIUMISTA 1800 mg minulle nefrogeeninen diabetes insipidus vesitystauti Lohjan osastonylilääkärin S.V. kirjeessä se on minulla. Panen nyt tähän vielä mitä siitä myrkkylääke LITIUMISTA 1800 MG tuli minulle. TSH kilpirauhas arvot ovat olleet kuulemma vuosia koholla. Miksei ohkolan osaston 30 hoitajat ottaneet mitään kantaa sairasteluuni pahsti siitä lääkkeestä. Kehuivat vaan että otetaanhan minusta jatkuvasti kusi ja verikokeita ei minulla hätää kuulemma ollut. Päänsärky joka yö pahaa meni minulla särkylääkkeitä ememmän kun koskaan yhteensä. Vapinat oli pahat seksihalut ja kyky meni huonoksi uneni olivat huonot. Oli minulla kokonaisvaltainen huono olo kaksi vuotta sairastelin pahasti siitä lääkkeestä. Miksi näin tehdään olen terve ihminen en ole mielisaras olen alkoholisti keneltä on viinapiru kuollut päästä. Miksette lääkärit ja hoitajat sitä millään tajua etten enään ole edes masentunut mitä olin vuosia siviilissä aina mutta linnoissa ja hoidoissa pärjäsin hyvin selvinpäin ollessani. Rahalla selviätte tilanteesta ellei sitten ole lääkkeistä tullut semmosia sairauksia mitkä ovat jääneet päälle. Silloin vaadin kyllä myrkyttäjiäni tilille. Jos olenkin jonkun mielestä hullu miksi minut sairastutetaan lääkkeillä. Olen aina ollut talossa kun talossa terveyden perikuva voittaen kisojakin monessa talossa. Jos joku onkin erikoinen miksi pitää persoonallisuus lääkkeillä turruttaa ja viedä taiteellisuus ja luovuus ihmiseltä kokonaan. Häviää siinä lääkkeillä ihmisillisyys kokonaan. Zompina vissiin pitäisi pyöriä. Kun minä todella ihmettelen miten ovat pari lääkäriä kirjoittaneet minun vastineehen Hallinto-Oikeuden vastineeseen että olen itselleni ja muille vaarallinen. Olenhan uskon soturi vaarallinen vihollisille kuka sitten tuntee ja tietää viholliseni olevan. Olen ollut 12 kertaa linnoissa ja yli 40 kertaa hoidossa masennuksen takia kun pojan äiti jätti minut. Koskaan ei ole minulla edes riitaa ollut kenenkään kanssa vaikka kuuma kaveri olenkin. Olen aina sanonut että nyrkit puhuu kun järki loppuu. Pyrkikää siihen jos yhtään ymmärrätte mitä tarkoitan. On ollut minulla kymmeniin vuosiin kaksi hyvää hoitajaa koko aikana ketkä ovat päässeet pääni sisään niin sanotusti. Toinen oli aikoinaan kielokodon nykyisen kajavan omahoitajani J.S.ja toinen tällä reissulla Ohkolassa oleva ihana naishoitajani J.kuka sääli vaan lähti saattohoito hommiin sanoinkin sille heti ettei sen paikka ole hullujen huoneella ,se on varma että hulluus tarttuu.

torstai 23. joulukuuta 2021

Pitkät aamun tunnit pieniä tirsoja ottaen. Pojan äidistä unta nähden kun panimme kaksi varvia yhdellä seisokilla

Näin kummaa unta mikä oli kumman todellisen tuntuinen. Makasimme pojan äidin kanssa alasti sängyssä kiersin käteni sen ympärille ja sivelin sen masua samalla mittaillen sen masua tajusi se heti että ajattelin sen olevan taas minulle raskaana, nauroi pojan äiti vaan asialle. Siihen heräsin unestani oli se niin todellisen tuntuinen uni että pitkään olin vähän kuutamolla uneni takia. Kun en ole vuosiin nähnytkään naisesta unta. Vuosia sitä kyllä ajattelin ja haavaeilin siitä, että vielä yhdessä olisimme olleet. Kaikesta huolimatta rakastin pojan äitiä kovasti jo lapseni äitinä. Olihan meillä hurjaakin elämää kyttien minua etsiessä mäyräkorven keisarin tontilla jalasmökissä asuessamme kun oli minulla haku päällä. Yhdestä mustasukkasuus hommasta kun läppäsin kaljapullon yhden tyypin nenään. Mikä sekin oli ihan tuuria että osui pullo kaveria naamaan. Luulin kovaa panemalla pystyväni pojan äidin pitämään. Eka panomme oli raju olin juuri tullut siviiliin riihimäen keskusvankilasta kun pojan äiti minut iski. Panin sitä ekaksi telkka huoltomme tiloissa.Panin ekan varvin ollessani sen päällä, tulin aika äkkiä mutta käänsin ihanan naiseni suoraa päälleni ratsastamaan että sekin kokisi orgasmin, itse sen tehtyään ratsastamalla päälläni.Olin niin kiimoissani ettei kyrpäni laskenut välillä ollenkaan vaan vedin kaksi varvia yhdellä seisokilla. Olihan meillä yhtä panoa elämämme mutta kyllästyi naiseni minuun ja alkoi muissa miehissä käymään.Otin pojan siltä pois ja hoidin sitä kolmisteen isänikin kansa asuessamme isäni pilasi poikaani kaikella tavalla tehden siitä pullamössö karkki pussi poikaa. Pahinta oli kun kuulin olohuoneesen äänen menin äkkiä keittiöön poika makasi tajuttomana lattialla oli se hyppinyt siinä pöydällä. Ja siitä tippunut päälleen lattialle siitä nostin pinen sänkyynsä ja paijasin sen päätä varovasti siitä se tokeni. Isäni vaan sanoi että huoran pentu. Isäni oli paha dementikko sydänvikainen äijä. Hoidin poikaani niin hyvin kun pystyin, isäni oli siihen ikään kun sijaisvanhempi pojalle. Vaikka se pilasi poikaa kaikella tavalla pilaten pojan hampaitakin kun pojan vein hammaslääkäriin ihmetteli lääkäri pienellä olevia paria reikää sanoin että pappa työntää aamuin illoin karkipussia pojalle. Otin vielä lääkäriltä kirjallisena ettei ole karkkipäivä joka päivä. Sama touhu jatkui isäni pojan pilaaminen siksi ei varmaan poikani minua yhtään rakasta. Kun en lelli vauvaa siitä tehnyt. Hoidin pojan neuvolat ja kaikki kun sitä rakastin kun omaani. Onneksi nykyään tajuan ja tiedän melko varmuudella ettei se äpärä minun voi olla. Jos ei minua perheensä rakasta kaikesta miten olen saanu kärsiä ei voi ne minun vertani olla.

Hyvää huomenta ja JOULUA kaikki kansakunnat päällä maan. RAUHAA JA JUMALAN RAKKAUTTA PÄÄLLE MAAN. Eläkää kurissa ja herran nuhteessa tämäkin joulu.

Kusihätään heräten taas yöllä vesitystauti tai ei kusen yöllä monta kertaa. Ikävää jos jäi minulle päälle nefrogeeninen diabetes insipidus vesitystauti LITIUMISTA 1800 MG johtuen.Juon paljon päivällä ja kusen yöllä paljon. Suutani kuivaa jatkuvasti pitkin päivää ja siksi juon paljon. No nyt on Joulu juhlan aikaa täytyy hiljentyä joulun viettoon. Harmi vaan kun heräsin taas näin aikasin ei vaan unta riitä minulle enempää, unia nähden heräsin taas kerran. Ei nyt saisi valittaa Jouluna, joten kirjoitan tähän jotain muuta kun vaivoistani. Olen mielelläni tälläisessä yhteisössä ennen kun siviilissä, toki konjakkini maistuisi minulle mitä täällä ei saa ottaa. Pitää minun puhua lääkärillemme lääke konjakistani haluan sen luvalliseksi. Se konjakki on vaan minulle niin hyvä lääke se rentouttaa ja antaa hyvät unet minulle. Olen tyytyväinen eiliseen panokseeni, sain itse tietokoneeni googlen pelaamaan kun vaan rohkeasti kokeilin yhtä salasanaani, samaten sain puhelimeni talon verkkoon ja toimimaan, olisi muuten mennyt minulta taas yö uneni miettiessäni koneitani koko yön. Kun jos jää minulla illasta koneellani joku asia kesken, kelaan sitä koko yön niin kauan että saan selville asian. Harmi kun en jaksanut mennä eilen kauppaan, nytkin huikoo pahasti kun ei ole minulla mitään syötävää. Aamupalakin on tänään myöhempään vasta kello 9 kuulemma että ehtii hoitaja keittää aamupuuron. Lähdenkin kauppaan heti aamusta ostan herkkuja sieltä. On kivasti paikat kipeät eilisestä treenistä, mitä tein kahvakuulalle ja punttisalilla. On hartian seutuni kipeät, olkapäät eniten kipeytyivät treenistä. Penkkiä sekä käsipainoilla hauista sekä mutka tangolla tein hauista ja taljassa tein ojentajia sekä rintaa taljalla. Oli taas minulla hyvät treenit eilen tuntee tänään tehnensä salilla jotain. Tämän päivän otankin levon kannalta lihas kehittyy levossa. Menen kohta yrittämään vielä unta kun on aamupalakin myöhempään kuulemma saamme puuroa. No hyvää kannattaa odottaa pitempäänkin katson nyt menenkö kauppaan aamusta ennen aamupalaa. Uskoisin että aukeaa kauppa aikasemmin tänään,kun on aatto ja on ne auki vaan puoleen päivään varmaankin. Onhan mukava tämä joulun aika on ihmiset rauhallisia kun on joulurauha ihmisillä toki sitä eivät kaikki noudata.

Hyvät joulut Ohkolan sairaalan ja muidenkin mielisairaiden hoitohenkilökunnalle .Teette rankkaa duunia narkomaanit eivät ole helpointa hoidettavaa. Linnoista tarinaa elämäni parhaasta ajasta rauha veljieni sieluille.

Ihanalle ohkolan omalle hoitajalle paljon haleja ja hyviä vointeje sinne saattohoito mestaan missä se sitten onkaan töissä. Oli kymmeniin vuosiin ainoa hoitaja kenen kanssa meillä synkkasi saimme paljon aikaiseksi asioissani. Pystyi hänelle puhumaan arkojakin asioita ei se heti ollut raportteja tekemässä. Niin kun sanoi veli Venäläinen lääkäri kolmen suomalaisen hoitajan palaverissa, että hoitajien puheilla hän määrää minulle LITIUM lääkkeen, minkä pitoisuudet se nosti pilviin 1800 mg. Kumma vaan kun hoitajat piipittivt että lääkäri määrää lääkkeet ja lääkäri sanoo suoraan että hoitajien puheilla määrää. Kummat sitten ovatkaan syyllisiä minut sairastuttaen pahasti lohjan osastonylilääkrin S.V. kirjeessä kertoo LITUMIN aiheuttamasta sairastelustani. Sama kun kuittasi pari isompaa herraa ohkolassa minun hallinto-oikeuteen laittamaan kirjeesen vastineen. Että olen itselleni ja muille vaarallinen, olen sotilas olen viholliselle vaarallinen. Ja olen ollut varuskunnissani eli linnoissa 12 kertaa enkä ole edes riidellyt kenenkään kanssa koskaan. Sama olen ollut kuulemma yli 40 kertaa viinapirun riivatessa hoidossa kellokoski ohkolassa. Eikä koskaan ole minulle ollut edes riitaa kenenkään kanssa. Tutkintaani tehdessäni, tutkivana journalistina vuosia. Puhuimme linnoissa rasittamisesta, ei koskaan minun aikoinani ketään rasitettu eli psyykattu ja kiusattu. Anteeksi ette tule ketkään saamaan mitä minulle teitte huumeväkeä paapoessanne. Ihme vaan kun oli ohkolassa huume touhua osastolla 30 ja osastolla 20. Me hyvät tutkijat vaan kovasti ihmettelemme miten suljettuun taloon ajautuu huumeita. Ja miksi huume väkeä pantiin samalle osastolle herkkien mielenterveys ihmisten kanssa. Kun olisi ollut helppo asia panna nistit omalle suljetulle osastolle. Mikä helvetissä oikein siinäkin talossa mättää. Onhan kaikki talot pilattu kun vanhaliitto on lopettanut lusimisen. Huumeet je pelko perseessä nykyään lusivat, me vanhanliiton väkivalta miehet pidettiin linnat hyvinä mestoina vuosia kierrellessä taloissa. Sai niihin aikoihin lusia rauhassa ja omaa kakkuaan. Kenkä Keravana tunsivat minut pojat Riihimäen kaskusvankilassa mikä oli huippu talo niihin aikoihin lusia kun oli se kovien poikien ykköstalo. KURISSA JA HERRAN NUHTEESSA LUSIMME NIIHIN AIKOIHIN. Minäkin olin vankiohjaaja vedin korikset A ja B ryhmät kun oli niin paljon tulossa ryhmääni poikia että piti kaksi ryhmää minun perustaa. Pamput eivät jääneet edes salille vaan tulivat hakemaan meidät parin tunnin päästä suihkuun ja osastoille. Koko talon hurjapäät olivat kimpassa salilla yhtä aikaa. Eikä koskaan ollut pojillani mitään riitaa olimme kaikissa taloissa niihin aikoihin kun niitä taloja tuli läpi käytyä yhtä perhettä puhalsimme siihen aikaan yhteen hiileen . Tiesi pamput minun pitävän pojistani huolta. Lukekaa nöössi pojat Papan stooria kun minä kaipaan niitä hyviä vuosia linnoissa, oli ne elämäni parasta aikaa kun en pilannut kaikkea huumeilla ja mömmöillä. Koskaan en ole nähnyt linnoissa kenenkään itseensä piikkiä työntävän. Minulle ei kukaan stadissa edes myynyt piriä hippi intiaani aikoinani sielläkin pyöriessäni. Eivät jengi halunnut minusta nistiä tehdä. Olisin vaan uteliaisuuttani kokeillut piriä kun siitä olin kuullut puhuttavan. En ole koskaan seonnut koviin huumeisiin. Ja pilvestä minut pelasti ISI AURINKO. JUMALANI EI HALUNNUT MINUN PILAAVAN ELÄMÄÄNI PILVELLÄKÄÄN. Lukekaa olenhan siitäkin kirjoitellut yksityiskohtasemmin.MITÄ JEESUS SANOI TOISELLE RYÖVÄRILLE RISTILLÄ OLLESSAAN. LUKEKAA RAAMATUSTA SIELLÄ SIITÄKIN ON TEKSTIÄ. Kiittäkää ja ylistäkää herranne nimeä jos se vaikka kuulisi rukouksenne. Ja loppuisi maailman palo koronankin muodossa.

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...