perjantai 24. joulukuuta 2021
Hyvät joulut kaikille kansoille rauhaa ja RAKKAUTTA. Koittakaa te uskon soturitkin rauhoittua.
Luulisi jo että korona virus saisi kansat taisteluun yhteistä vihollista vastaan koronaa. Onhan se niin paha vitsaus ihmiskunnalle. Ja mitä sitten vielä tulee olen puhunut 6 aallosta silloin varmaan alkaa jengiä kaatumaan. No toivotaan ettei tulisi niin pahana enään tauti. Onko se virus JUMALAN aiheuttama kun hykertelee jengi vieläkin ristin juurella. Via Dolorosa vaan jatkuu vuodesta toiseen. No nyt on joulu ja rauhallista saisi aina olla rauha maassa. Miksihän haluaa sotahullut tuhota maailman.
Toki onhan meitä uskon sotureita ja tulee olemaan. Ketkä rauhaa yrittävät maailmaan saada, pahuus pysäyttämällä. Mutta aika toivottomalta se tuntuu kun joka puolella soditaan. Mikä puoli on sitten oikeassa onko mikään sota oikeutettu kysyn sitä vaan. Loppu pelissä tulee teille ihan kaikille pahat tekonne vastaan. Siellä on aikaa kuolinvuoteella miettiä syntejään. Toiset makaa vuosia kuolinvuoteella kun eivät edes uskalla he kuolla, kun tietävät mihin joutuvat. Hirveetä se on mutta turha uskoa että kuolin vuoteella saa pahat tekonsa anteeksi. Jos ei elinaikanaan tee muuta kun pahaa ei varmaan ole lunastanut taivas paikkaansa.
No niin ajoissa nukkumaan että olen huomenna skarpissa kunnossa pitää mennä likenteeseen jos kävisin paikallisessa limulla ja katsomassa onko sotureitani siellä. Olen ollutkin uudessa paikassa väsynyt, olen mennyt aikasin nukkumaan mutta herännyt yöllä aikasin enkä ole aina mennyt takasin nukkumaan. Olen niin iloinen ja onnellinen että pääsin mieluiseen paikkaan tänne ihmisten ilmoille. Kaupungin hälyyn kai tähän elämään totun.Eipä minun tarvitse niin paljon kaupungilla liikkua. Kun työtoimintakin on putsarin hommia talolla.Porukan kanssa aina sovitaan työpisteet minkä kukakin ottaa.
Nyt alan nukkumaan että saan nukuttua univelkoja pois.Olen ollutkin kun nukkuneen rukous niin väsynyt. Minä kun en osaa lääkkeillä nukkua pyörin koko yön jos jonkun uniläkkeen vielä ottaisin. Häviää minulta niin sanottu eläimen vaisto mikä on minut pelastanut monesti. Menee minulla pari minuuttia kun olen unessa kun vaan on rauhallista talossa.
Nyt hyvää yötä soturini maailmalla hyviä vointeja teille kaikille ketkä asiat ymmärrätte mitä takaa ajan tällä kaikella. TAIVAAN ISI RAKASTAA OMIAAN.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Päivä mennyt mukavasti jumittaen huomenna onneksi tulee takuueläke. Alkaa elämä taas kun vähän rahaa saan menee vaan maksuihin rahojani. Vuokraan pitää nyt paneutua on niitä kolme pystyssä.
Ihmettelen miten voi olla vuokria rästissä, kun olen sitä mukaan maksanut kun vuokria on tullut. Sekoitti vähän kun tehtiin vuokrasopimus ma...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti