perjantai 24. joulukuuta 2021

No kaikesta huolimatta kaikille lääkäreille ja hoitajille hyvää joulua. Asiat tappelee ei ihmiset toisille vaan on annettu enemmän kun toisille. Pitäisi semmoisten paikkansa tietää.

On leppoisa ilmapiiri uudessa talossamme verrattuna levottomaan Ohkolan sairaalaan. Huume kaverit tekee levottomuudellaan koko osaston aina sekaseksi. Täällä uudessa paikassa en ole sitä todennut ja se on hyvä on noi nistit niin saatanan sekopäitä levottomia ne ovat. Onhan se hoitajillekkin rankkaa on nistit niin vaikeitakin. Sanoin hienolle omalle hoitajalleni J. kenellä oli sydän ja pää paikallaan ettei se ole sen paikka, lähtikin se aika äkkiä muihin hommiin saattohoito mestaan.Sekin on kyllä rankkaakin duunia mutta se hoitaja kyllä siellä pärjää viisaudellaan. Minulle ei kuolema ole mikään tabu kun olen hautausmaan mies.En päässyt parantamaan ihmisiä, Haikon kartanossa olisi ollut uudesti koulutukseni hierojan hommiin. Olisin saanut siellä käyttää myös parantajan kykykyjäni kun olen ollut lapsesta asti pieni poppamies. Olin ollut linnassa ja Huittisten varavankilassa ollessani siellä väärin tuotuna piti siellä olla 21 vuotias minä olin vasta 17 vuotias sain siellä olla jonkun aikaa. Löi Kapu niminen vanhanliiton mies rauhankyyhky tatuoinnin ranteeseeni. Sen kyyhkyni takia en saanut jäädä ruotsiin uskovaiseen perheeseen asumaan kun en päässyt kyyhkyni takia volvolle töihin kun olin linnassa ollut. Olin siihen aikaan ollut kerran linnassa yhdestä nyrkki tappelusta kun iso vanhempi kaveri vei aina kulmilla rahamme kun hakijaa kytättiin viinakaupan kulmilla. Aina Ekoa peläten sitten vedinkin vanhempaa isompaa kundia Ekoa turpaan kunnolla. Siitä rosikseen ja suoraan vangittiin minut 8 kuukauden tuomiollani. No siitä urani alkoikin vuosiksi 12 kertaa olin linnoissa ja yli 40 kertaa kellokoski ohkolassa viinan takia kun yrittivät minua raitistuttaa kaikilla tavoilla. Siskoni sen aikasen miehen isä Erkki Kyander ja johtaja opettajani Matti Oksanen olivat lautamiehenä välillä rosiksissani sain melko junnusta jo kovennettua tuomiota eli laista piittaamattomana tuomitsivat minut. Tiesivät he minun linnoissa pärjääväni ja tykkäsin lusia miesten parissa. Oli linna ajat parasta aikaa elämästäni. Oli hyviä frendejä minulla ammattihommia teimme pelasimme paljon. Kaikki olimme yhtä suurta perhettä. Siksi puhun linnojeni MAFIASTA kaikista lusineista siihen aikaan. No Haikon kartanon hierojan hommatkin tyssäsi Rauhankyyhky tatuointiini. Eli linna tuomioihin, sain meilahden allergiasairaalan mäkitesti rasitus juoksussa parhaan tuloksen. Puhalsin myös mittarit niin pohjaan että joutuivat teipillä listoja jatkamaan. Pääni todettiin terveeksi ja hyväksi Hyvinkään testeissä. Oli siellä kirjoitustehtävä ja laskutehtäviä sekä semmoinen nippeli testi piti laittaa semmoisia pieniä tappeja semmoiseen puupalikkaan missä oli paljon reikiä. Piti aina laittaa kaksi tappia yhteen reikään. Oli siinä määrätty aika laitoin niitä nopeaan tahtiin tuli aika testissä. Sanoi testaaja että jäi minulta yksi reikä vaan laittamatta. Sanoi testaaja että ei ole koskaan saanut kaikkia reikiä laitettua kun yksi konekirjoittaja. Sanoin että olisit sanonut että aika loppuu olisinhan saanut varmuudella viimesenkin reiän laitettua. Kumma vaan ohkolan sairaalan naislääkäri osastolla E.E.sanoi jossain yhteydessä että on minulla koknitiivisia oireita. MIETTIKÄÄ NYT HELVETIN TARKKAAN LINNOJEN MAFIANI MITEN OVAT LÄÄKKEILLÄÄN PILANNEET PÄÄTÄNI ONKO TEHNEET SITÄ LAHJAKSI, EN USKO KUN ON VARMAAN ULKOMAAN KAVERINIKIN OLLEET KUULOLLA. JUMALA ON SUURI. Vaihdoinkin täysin uraa kun menin jumalani johdatellessani tietäni Espoon hautausmaalle traktori kuskiksi olen kertonut tämänkin tarinan yksityis kohtasesti lukekaa ja oppikaa uskomaan. Miten JUMALANI JOHDATTAA TIETÄMME. Oli meillä espoossa kaksi krematorion uuniakin vierekkäin. Siitä vaan kylmäkaapista lämpenemään uuniin. Kusipäitä olisi ollut mukava katsella kun alkaa heille ikuinen kiirastuli. Kun ruumis kuolee mutta sielu elää henkenä. ' Asuin Masalassa uutta seurakunnan taloa, sain oman traktorinkin hautausmaalle nurmijärveltä Valmetin linkku koneen, kahvasta suuntaa vaihtavan kun en voinut fudiksessa rikki aikoinaan menneellä polvellani koko päivää polkea spedaaleita. Kävin silloinkin eiran sairaalassa kaikki testit läpi että olisi kondikseni kestänyt loppuelämäkseni hommia hautausmaalla. Olin jämptin miehen maineessa silloin siellä ja pidetty kuski. Tulikin hovista pieni tuomio alas ja siitä lähdinkin viikoksi rientoihin espooseen, stadiin, oulunkylään aina löytyi juomaa ja yöpaikka jostain frendeiltä. Siitä lopputili ja prätkäni kyytiin Hiaceen ja lusimaan taisin päästä suoraan seutulan työsiirtolaan. Mistä en siviiliin halunnut, piti pamppujen melkein kantaa minut autooni. Mitä minä teen siviilissä potkittavana ja kiusattavana, linnoissa olin turvassa pahimpien murhamiesten parissa. Ketkä olivat minulle veljiä ja Isiä lukekaa raamattua siellä on tekstiä mikä kertoo asioista. Te saatanan nöössi pojat olette kaikki huumeillanne pilaneet olisin vapauttanut melko kaikki vangit ja elämä olisi maistunut kaikille. Olisimme saaneet perheet kasaan mutta te nöössi pojat huudatte vaarallisesti vasikoiksi ihmisiä.Vaikka olette itse pahimpia vasikoita kun tulee tiukka paikka. Me vanhanliiton väkivalta miehet tiedämmme asioista vähän enemmän kun nöössi pojat kun kamaa vaan saavat. Me emme ole koskaan koviin huumeisiin seonneet. Pääliköt eivät elämäänsä pilaa huumeilla. Nimimerkillä tyhmiltä rahat pois. Sanottiin meille jo lapsena niin isot pääliköt. KYSYN SITÄ VAAN KAUAN JAKSAA JUMALANI ANTAA TÄMMÖISTÄ TAPAHTUA ETTÄ PÄÄTÄNI TUHOTAAN VUODESTA TOISEEN.ON TÄMÄ TOUHU PSYYKKEELLE PIRUN RANKKAA KUN OLISI KAIKKI HOITAJAT NIIN KUN OLI HOITAJANI J.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.

Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...