maanantai 30. joulukuuta 2024
Päivä lähti hyvin käyntiin kaikesta paskasta huolimatta. Varastetaan rahaa ja tavaraa mikä kyllä rassaa pientä päätä. Takana päin puhutaan paskaa minunkin päälleni. Harmittaakohan huumeväkeä kun minä en vedä huumeita en edes polta tupakkaa.
Muuten olen tyytyväinen asuntooni, ei minulla ole koskaan ollut näin hienoa asuntoa. Oli tämä vielä kalustettu kun muutin taloon, sängyn jouduin tuomaan itse. Ja siitä tämä on hyvä talo että saa maistella viinaksiakin, eikä heti tule häätöä päälle. Kun omilla mestoilla hiukan maistelet, ja toki siinä ääni helposti koronee ja siitä syntyy meteliä. Tänään on sitten uuden vuoden aatto katsotaan nyt onko talossamme kovatkin pileet. Yleensä ihmiset juhlii uutta vuotta tapa on semmoinen, minä pysyn kyllä neljän seinän sisällä. Hiljaisuudessa vielä kun ei ole minulla yhtään rahaa juhlimiseen. Ja muutenkin tuli huikka lopetettua ei juovuksissa ole mukava olla, ja jos sekaisin juo jotain niin krapula on kyllä kova. Kyllä selvä elämä on minun kohdallani parasta, silloin ei tule mitään hölmöiltyä kännissä. Lääke konjakkini on minulle hyväksi pienissä määrin nautittuna.
Ilta joutaa ajoissa mentävä nukkumaan kun varmaankin on minulla aamukokin hommat. Olisi vaan talossamme yöllä hiljaista kun on usein melko levotonta öisinkin.
Odotan henkilökunnalta viestiä aamukokin hommiin. Ettei ole joku muu sen homman ottanut, silti minä alussa jouduin monetkin nimensä antaneen hommat tekemään. Annetaan nimet yleensä torstain yhteisöpalaverissa. Minä nyt yritän saada joitakin hommia ennen keskiviikkoa kun silloin katkeaa tilit ja torstaina jaetaan työrahat. Pitää nyt olla ahkera että saan torstaina ruokarahaa kasaan. Kun eläke tulee vasta 7.1.2025 pieni työeläke tulee vissiin kuun vaihteessa. Tarvitsen nyt kaikki rahat mitä kasaan saan töistäni. Nytkin on ikävä kun ei ole jääkapissani kun valo siis tyhjä se on ruuasta. Aamulla on puuro ja kahvi meille asukkaille mikä onkin hyvä juttu, kokoontuu porukkaa aina aamusella keittiölle. Fiilikset ovat kaikesta huolimatta melko hyvät, kunnon treenit tekee minulle ihmeitä. Kun on ikänsä linnoissa ja muissa hoitopaikoissa sun muissa treenannut, kaipaa sitä treeniä silloin jatkuvasti. Nyt alan kohta yrittämään unta ajoissa että saisin nukuttua univelkoja pois. Palataan asiaan myöhemmin yöllä silloin monesti innostun kirjoittelemaan. ELÄMÄNI TARINAT ALFA JA OMEGA ALKU JA LOPPU.
Iltaa Blogini lukijat päivä mennyt hyvin ilta alkaa joutaa. Raha varani on huonolla mallilla ja uusi vuosi on tulossa. Ei pääse rientoihin enkä niitä nyt niin kaipaa. Alkoi jo viinan juonti riittämään jos lopettaisi senkin touhun kokonaan.
Alkoi jurri tila maistumaan taas puulle ei hyvä tila ollenkaan. Olinhan yli 9 vuotta raittiina. Mutta kun vaimoke tippui koneella Tuusulassa vuonna 89 seitsemän henkeä siinä meni. Yksi nainen selvisi onnettomuudesta muttei se ollut Pia. Juuri oli viattomien lasten päivä Pian päivä. Otin sen takia yhdeksän vuoden raittiuden jälkeen, mutta se saakelin viinapiru kuoli kumminkin päästäni. Voin hiukan ottaa mutten jurrista enään tykkää ja kyllähän se raitis elämä on parasta huumetta. Yritän nyt päästä uskovaiseen KAN-kotiin asumaan ja työskentelemään ihmisten pariin, keneltä saisin samaa henkeä mitä minäkin yritän kumminkin levittää ihmisiin. PYHÄ HENKI KUN IHMISTÄ KOSKETTAA SILLOIN HÄN JUMALAN ARMON KOKEE JA YMMÄRTÄÄ. Siunattua iltaa ihmiskunta maailman ääriin asti.
Päivää maailma ja blogini seuraajat. Ikävä kun talossamme alkaa tulemaan paskaa niskaan koko ajan.
Sain Verton paperit eli olen vertaistoimija nykyään, siksi ihmettelen talon porukkaa. Varastettiin minulta viimeinen ruokarahani ja varmaan uusi puhelin ja nettiasema. Ainakin ne olivat hävinneet hiukan ryypätessämme. Nyt on pahinta kun porukka vääristelee asioita ja valehdellaan päälleni. Että kummaksi on elämä talossamme mennyt, alun mukavuuden jälkeen. Minä en ole ollut koskaan oman pesän likaaja, eli varastaa nämä nuoret narkomaanit ihan kaiken näköjään. Sellirosvot ovat ihan oma kastinsa alinta kuonaa ne on. Ikävä on myös kavereiden kipeä ajatuksen juoksu, kun yhdelle meni asiat ihan päälaelleen ja käsitti se ihan väärin mitä sille olen sanonut. Vielä kun kaverini ympärillä on muita hämmentelijöitä niin soppa on valmis. Ja vielä kun tyypeillä on päihteet kuvioissa sekoittaa ne ajatusta vielä enemmän, ja tulee väärin käsityksiä. Sanotaan myös että tyhmyys tiivistyy porukoissa.
Kaikesta huolimatta SIUNATTUA UUTTA VIIKKOA MAAILMA ISÄN POJAN JA PYHÄN HENGEN NIMESSÄ AAMEN.
perjantai 27. joulukuuta 2024
Aamu lähti hyvin käyntiin eilisen rauhattoman illan jälkeen. Tarinaani tähän aamuun elämäni tarinat alfa ja omega alku ja loppu.
Eilinen ilta oli levoton talossamme, huumenuoria kävi asunnollani veti ne letkulla huumetta mitä en hyväksynyt millään. Mutta en voinut heitä ihan väkisinkään estää, eivätkä he ihan lapsia olleet. Piti tuttuni pojan tuoda minulle viinakaupasta pullo lääkettäni Brändiä, mutta sille tielle sekin jäi. Meni rahani ja antamani erektio lääkkeet sen sileän tien. En eilen lääkettäni Brändiä saanut että näin täällä. Ruokaa minulla ei ole yhtään ja eläkkeeseen on vielä aikaa, tyhjiä tölkkejä on minulla jonkun verran ja noin kolme euroa rahaa, joten saan kaupasta jotain pientä purtavaa. Ostan jauhelihaa ja makaroonia sekä aipulia, teen niin sanottua makarooni hömpötystä. Siitä syön viikonlopun yli kun se halpaa ja riittoisaa on. Nyt vielä hetkeksi pitkälleen sänkyyn ja siitä starttaan pyörälläni Lidlin kauppaan.
Siunattua viikonloppua ihmiskunta ISÄN POJAN JA PYHÄN HENGEN NIMEEN AAMEN.
keskiviikko 25. joulukuuta 2024
Huomenta maailma ja Blogini lukijat ja siunattua tätäkin päivää.
Niin se alkaa olla tämäkin joulu vietetty viimeisiä vedellään. Eilen löi taas talossamme palohälytykset päälle, kukaan ei reagoinut ja poistunut rakennuksesta muuta kun minä, lähdin katsomaan missä päin hälyttää. Ja voisinko tehdä mitään auttaakseni ihmisiä. Oli hälytys A- rapussa joku ruokaa kuulemma tehnyt ja palanut vissiin ruoka ja siitä palohälytykset. Odotimme henkilökunnan kanssa palokuntaa paikalle kuittaamaan tilanteen ja sammuttamaan hälyttimet. Se on aina palokunnan asia tarkistaa tilanne ettei mitään jää huomaamatta. No onneksi selvisimme vaan varoituksella ei ollut tulipaloa. Pitäisi vaan porukan aina reagoida tilanteisiin tosissaan sillä jos ei reagoi ja tuleekin tosi paikka se voi olla myöhäistä tehdä mitään. Kohta lähden keittiö hommiin keittämään puurot ja kahvit. Palataan asiaan sen jälkeen yritän saada tulemaan jotain kunnon teksiä elävästä elämästä.
tiistai 24. joulukuuta 2024
Yöllä kello 1.40 heräten otin jo silloin sydän lääkkeeni vitamiinit ja ravintolisäni. Söin hiukan vedin tiukat jumpat käsipainoilla ja kahvakuulalla sekä omalla kropalla. Minulle kun jumpat eivät katso aikaa eikä paikkaa.
Tuli taas jumpilta hyvä fiilis alkaa taas tehoja löytymään. Eilen kävin ulkotreeneillä kylillä mitkä olivatkin tehokkaat. Tein jo yöllä kahvakuulaa, käsipainoja sekä omalla kropalla etunojapunnerruksia ja lankutuksia. Saa omalla kropalla tehtyä hyviä treenejä, toki kroppa kaipaa sali jumppaakin kunnon välineillä. Tehoja alkaa taas löytymään hyvin sairasteluni jälkeen. Mikä kyllä vei voimia pahoin, painonikin tippui paljon nyt taitaa taas paino olla reilusti yli sadan kilon. Sanotaanhan sitä että alle sata kiloiset punnitaan neuvolassa. Menen varmaan vielä hetkeksi nukkumaan, hiukan torkahdin äskenkin kun vaan menin sänkyyni. Näin kuolleista rakkaistani unta ikäänkun ne olisivat minuakin hakemassa autuaammille metsästysmaille. Kun intiaani sanoo että tänään on hyvä päivä kuolla.
Päivä menee väsyneenä ja muutenkin jengi on outoa siksi varmaan kun heijastuu kummasti minunkin väsymykseni muihin. Kai olotilani heijastuu muihin siltä ainakin tuntuu.
Oli jouluruoka äsken ruokatilassa todella hyvä tarjoilu oli. Toki on minullakin ruokaa nyt jääkaapissa jonkun verran. Olen ollut tänään niin väsynyt etten meinannut edes mennä muiden pariin. Vaan levätä yksin kämpilläni koko päivän, ei sitä ole oikein iskussa väsyneenä. Valvoin kello 2 yöllä aamuun asti, pienet tirsat otin aamusta vielä. Olisin jonkun kaljan hakenut jos olisin rahaa saanut kasaan. Nyt odotan että saavat ruokalassa jouluruuan syötyä, että pääsen siivoamaan ruokatilan. Saan siitä hommasta 12 euroa, tarvitsen nyt kaikki rahat mitä kasaan saan. Keskiviikkona katkeaa niin sanottu tili ja se on torstaina maksussa. Pesen huomenna raput mistä saan myös kolmesta rapusta yhteensä 12 euroa. Se ei paljon ole torstain liksassa 24 euroa yhteensä. Mutta saa sillä ruuat lidlistä pariksi päiväksi. Eläke tulee vasta 7.1.2025, joten siihen on vielä aikaa. Toki on ruokaryhmä meillä tiistaisin ja torstaisin jos vaan on asukkaista osallistujia. Saisi silloin syödäkseen kotiruokaa, mitä sitten tehdäänkään. On ollut jotenkin jännitteinen päivä, varmaan kun itsekkin olen niin väsynyt. Ja toki maisteltiin jonkun verran parina päivänä, sekin kyllä kuitiksi tekee krapulaa minulla ei kumminkaan ole muuta kun väsynyt olen ollut. Toki tekee väsyneeksi minut myös myrkytystilasta johtuva eteisvärinä. Mihin nyt lääkkeitä joudun syömään siksi varmaan olen ollut varmaankin outo. Toki olin tänäänkin tunnin ulkotreenillä, eikä eteisvärinä tahtiani haitannut, vedin kovan treenin vaikka talvi alkaa olemaan. Tänään oli kumminkin suojakeli, joten kylmä ei kangistanut minua treenillä. Nyt alan valmistautumaan ruokatilan siivoukseen se alkaa kohta teen sen taas urakalla. SIUNATTUA JOULUA KANSAKUNNAT RAUHA MAAHAN JA IHMISILLÄ HYVÄ TAHTO. ISÄN POJAN JA PYHÄN HENGEN NIMEEN AAMEN.
maanantai 23. joulukuuta 2024
Päivä mennyt väsyneenä muuten hyvin. Kaupassa käyden kokaten, syöden, pyykkiä pesten, siivotessa ja jumpatessa tiukkaa treeniä pitkin päivää. Yksinäistä tämä on kun ei minulla ole juomia silloin kokoontuu kaljasiepot sun muut talostamme kämpilleni. Ennemmin olen kyllä yksin kun juoppo köörissä.
Väsyttänyt on pitkin päivää kun heräsin ensimmäisen kerran todella aikaisin. Nukuin kyllä sen jälkeen hetken mutta väsynyt olen kovasti, torkahdin hetkeksi iltapäivästä kun sänkyyn menin hetkeksi pötkölleni. Olen saanut tänään kyllä paljon aikaiseksi kaupassa käyden, kokaten, siivoten, pyykkiä pesten, jumpannut olen pitkin päivää. Tänään pitää mennä kyllä aikaisin nukkumaan etten ole jouluaattona ihan väsynyt. Nyt alkaa silmät lupsahtelemaman siihen malliin, että hetken päiväunet tekee hyvää.
SIUNATTUA JA RAUHALLISTA JOULUA KAIKILLE KANSOILLE. ISÄN POJAN JA PYHÄN HENGEN NIMEEN AAMEN.
PAPA KAI.
sunnuntai 22. joulukuuta 2024
Huomenta maailma blogini lukijat. Aikainen herätys minulla uudestaan nukuin vielä tunnin kello on 2.35 yöllä nyt. Syöden lääkkeeni otin vitamiinit ja ravintolisät jumppasin myös äsken.
Hyvin kumminkin nukkuneena vaikka aikaisin heräsin. Menin aikaisin nukkumaan illasta kun oli minulla univelkaa ja väsytti eilen illasta. Nyt tarinaani kynällä ja blogin muodossa ELÄMÄNI TARINAT ALFA JA OMEGA ALKU JA LOPPU. Mihinhän maailma on menossa, pahalta vaan näyttää nykyään maailman tilanne. Hyvää teki taas jumpat kahvakuulalla ja käsipainoilla saa niilläkin tehtyä hyvät treenit. Omalla kropalla saa tehtyä myös hyvätkin treenit, etunojia lankutuksia vatsoja monia sitä pystyy. Se on kohta sitten joulu harmittaa vaan kun talostamme kaksi sekopää muijaa soittelee yötä päivää minulle, ei mitään rauhaa niistä ole. Nyt kone seis ja vielä sänkyyn jos vielä uni tulisi, jatketaan aamulla turinoita.
Harmittaa tämä Vantaan yksikkö kun alkoivat minultakin varastamaan ja paskaa puhumaan takana päin. Meni ihan fiilikset maihin tämän narkomaani porukan kanssa.
Panin noin 24 tuhatta menemään kuukauteen porukan kanssa tässä vantaan talossa, ei kukaan vienyt minulta sinä aikana mitään. Sitten varastettiin minulta viimeinen ruoka rahani 70 euroa lompakostani. Samoin luulen että varastettiin minulta uusi älypuhelimeni ja nettiasemani pöydältäni. Että tämmöistä tekee narkomaani porukka kaiken ne vievät mitä irti saavat. Siksi poistun vaikka KAN- kotiin päihteettömään paikkaan sillä tiedän nämä narkomaanit toivottaksi tapaukseksi. Ei tästä talosta kukaan nouse ja raitistu sen olen todennut. Kun olisin edes yhden saanut tästä talosta pelastettua vaikka uskon tielle. Narkomaaneille ei ole muuta vaihoehtoa kun uskoon tulo tai kuolema. Kaikki lieveilmiöt mitä huumeet aiheuttaa narkomaanien aiheuttamana. Tekee ne niin paljon paskaa yhteiskunnassa. Siksi rukoilen tämänkin talon nuorien narkomaanien puolesta että joku edes pelastuisi kuville.
perjantai 20. joulukuuta 2024
Huomenta maailma kaveri oli ovellani kello 3 siitä asti olen valvonut. Hyvä niin kun tuli ohjelma yöllä telkasta Tanskan tiukasta jengistä oliko tämä nyt toinen osa siitä.
Minäkin olen 12 kertainen kuritushuone vanki, sain jo junnusta tuomiot kovennettuna eli laista piittaamattomana tuomitsivat. Aika jännä vaan kun oli kihlakunnassa minua tuomitsemassa siskoni sen aikaisen miehen isä Erkki Kyander sekä johtaja opettajani Martti Oksanen. Olen väkivalta miehiä tapot ja törkeät pahoinpitelyt lusineena. En ole pohjimmiltani väkivaltainen vaan enemmänkin rauhan miehiä. Mutta olosuhteet ja tilanteet ovat tehneet osansa, ja silloin tapahtuu. Nukahdin hetkeksi aamusta nyt kohta katsomaan keittiölle saammeko puuroa ja kahvia. Kukaan ei ole kuulemma eilen ilmoittautunut tälle aamulle keittiölle. Minä lopetin keittiö hommat kun se ei pelaa, annettiin minulle kirjallisena paperi missä oli pelisäännöt. Löin oikein nimen paperiin, oli siinä sekin ettei ole porukalla mitään asiaa keittiölle vaan keittiö vuorolainen jakaa ovelta kaiken. Mutta se ei toiminut vaan osa porukasta käveli ihan pokkana keittiöön. Ja kumma vaan yksi naistyöntekijä vittuili vaan minulle eikä puuttunut asiaan mitenkään. Yhtenä sen henkilön takia en enään tee keittiö töitä. Olkoon nuorisokin ilman aamupuuroaan ja kahviaan. Onneksi sain eilen takuueläkkeen nyt vaan nuukailen että saan jouluksi ruuat kaappiini. Kunhan nyt saisin kaikki velkani pois Keravallakin on minulle porukka tuhansia velkaa mutta vaikealta tuntuu rahani sieltä saada. Nyt alan valmistautumaan keittiölle toivotaan nyt että olisi joku aamukokin hommissa, olisi niin mukava kokoontua keittiölle puuron ja kahvin merkeissä.
Tervehdys blogini lukijat tälle päivälle. ELÄMÄNI TARINAT ALFA JA OMEGA ALKU JA LOPPU.
Maailman lopun alkuako jo elämme siltähän tämä näyttää. Ei kiveä kiven päälle kuka senkin oikein ymmärtää. Päivä mennyt taas ihmetellessä, joulu ruoka oli meillä tein kyllä jo ruuan aamusella mistä yksi narkomaani varmaankin kävi syömässä. Kaveri haki pienen brändin mikä hieman lääkkeenä vaikutti odotan juuri kavereita siiderille ja telkkaa katsomaan. On minulle tekemääni alkoholitonta inkivääri juomaani mistä pidän. Toiset ovat vaan niin persoja kaljalle, meneehän se seurustellessa. Talossamme oli tänään jouluruoka mihin osallistuin toki tein ruokaa jo aamusella mistä kaverikin söi. Nyt vaan odottelen kavereita piti yhden nuoruuden kaverini pojan tuoda siideriä minkä lupasin maksaa sille. Yksi kalja sieppo tulee varmaan kylään illasta siksi olisin sille muutaman siiderin ostanut. Minua on väsyttänyt koko päivän varmaan sydämmeni eteisvärinäkin sitä tekee. Iski varpaastani ruusu mikä meni sydämmeen asti lähtö taisi olla lähellä. Mutta mikäs pahan tappaisi sanotaan, toki en nyt tunne itseäni niin pahaksi linnoissa nimitteli vanhaliitto minua pojaksi.
torstai 19. joulukuuta 2024
Päivä mennyt väsyneenä muuten hyvin. Huomista takuueläkettä odotellen että saa ruokaa taas kaappiin. Tarinaani vielä tähän iltaan.
Eilen oli kylässäni pari pökkelöä muijaa ketkä eivät turpaansa osanneet yhtään kiinni pitää. Tuli ihan naapurit sanomaan muijien turvansoitosta kun kilpaa kailottivat. Eivät toista kertaa tule se saatanan kaksikko asunnolleni. Pikkasen kun viinaa saivat sekopäät niin johan ääni koroni häiriöksi asti. Todella hirveä kaksikko meinasin seota niiden kahden sekopää muijan kanssa. Onneksi tuli yksi tuttu mies asunnolleni silloin sain apua muijia vastaan. Häipyivät onneksi muijat asunnoltani sanomalla. Odotan vuorokauden vaihtumista että takuueläke tulee tililleni. Maksupäivä olisi 22.12.2024 mutta kun se on sunnuntai pitäisi rahojen tulla edellisenä arkipäivänä. Eihän sieltä kovin paljon tule mutta ruokaraha tulee joksikin aikaa. On mukava taas päästä kaupoille kun rahaa on tilillä ja lompakossa. Nyt menen ajoissa nukkumaan että jaksan aamusta lähteä liikkeelle.
tiistai 17. joulukuuta 2024
Yötä vasten tekstiäni elämäni tarinat alfa ja omega alku ja loppu.
Heräsin juuri kello 1.40 yöllä, vieraani nainen nukkuu sohvallani, halusi se naapurista luokseni kun tunsi olonsa turvattomaksi yksin. Söimme seurustelimme keskustellen kaakaon merkeissä. Kello on 1.52 menen vielä nukkumaan ehdin nukkua jo muutaman tunnin mutta heräsin virkeänä äsken ja aloin kirjoittelemaan blogiani. Runosuoneni kukkii aina yöllä tulee silloin ajatuksia mieleeni maailmoiden ikuisuudesta. Kuolleitten haamut tulee unistani eteeni elävän tuntuisena ikäänkuin kutsuen mukaansa. Nyt alan nukkumaan etten ole aamulla ihan poikki unen puutteesta. Kaverini lähti toiseen rappuun kämpilleen, viime yön nukuin lattialla sohvatyynyjen päällä. Kun annoin kaverin nukkua sängyssäni ja nainen nukkui sohvallani. Nyt pääsin sänkyyni nukkumaan, eli saan nukkua paremmin kun lattialla. Onneksi tulee takuueläke jo varmaan perjantaina 20.12.2024 kun on muuten maksu päivä 22.12.2024 mutta kun se menee sunnuntaiksi, tulee silloin eläke edellisenä arkipäivänä. Ainakin se on aina niin tullut ennen se olisi pahuksen hyvä kun minulla ei ole yhtään työrahaa torstain maksupäivään. Lopetin keittiö työni kun jouduin kuittaamaan oikein kirjallisena paperin missä sanottiin uudet pelisäännöt keittiölle. Mutta kun huomasin henkilökunnan käytöksen siitä lopetin hommani keittiöllä kokonaan, vaikka tarvitsen kaikki pienet tienestit mitä saan kotitöistäni. Uudet pelisäännöt eivät pelanneet yhtään keittiöllä, kun henkilökunta ei saanut kuriin porukkaa keittiöllä. Minun on todella vaikea niitä uusia pelisääntöjä noudattaa kun en töissä talossa ole, en silloin pysty auktoriteettiani käyttämään. Siksi katson että teen vaan rappujen siivousta, putsarin hommissa ei kukaan hengitä niskaani. Toki tein mielelläni keittiö töitä keittiölle linnoissa olleena. Mutta tämmöisesssä talossa ei hommat pelaa yhtään. Mutta nyt vaan joulun odotusta toivotaan että rauhoittuu ihmiset jouluksi meilläkin, saisi silloin nautittavan joulun minäkin. Siunattua uutta päivää kansakunnat ISÄN POJAN JA PYHÄN HENGEN NIMESSÄ AAMEN.
sunnuntai 15. joulukuuta 2024
Huomenta maailma ja blogini lukijat. Hyvällä fiiliksellä aamu lähti käyntiin hyvin nukutun yön jälkeen. Kaverini nukkuu vielä on se luonani kun asunnossaan oli vesivahinko.
Muuten meni yö hyvin juopot ja muutkin vähän rassaa hermoa, kun eivät oikein tajua puhetta. Kun väärinkäsityksistä tulee aina ongelmia. Muuten aamu alkoi hyvin heräsin yöllä aikaisin mutta onneksi menin uudestaan nukkumaan ja nukuin kello 6 asti. Nyt siis hyvillä mielin uuteen päivään, toivotaan nyt että yksi pariskunta on lukenut viestin minkä puhelimeensa laitoin. Kun käsitti ne ihan väärin eilen tavatessamme, puhuin ihan asiaa mutta jotenkin niiden korvat vissiin vääristi puheeni. Oliko kaljaa päässään liikkaa, sitä en tiedä mutta soitteli ne peräämme. Minä vaan olen niin yliherkkä etten viitsisi mitään paskaa ottaa vastaan. Yritän nyt varmaan päästä uskovaiseen paikkaan raittiiseen KAN- kotiin vaikka. Pitää minun jo saada rauhan tyyssija jostain että rauhaan ja rakkauteen pääsen. Voin olla ilman viinaa jos haluan, mutta jos minua pakotetaan lääkkeitä syömään ja muuten kiusataan en jaksa raittiina pysyä. Siksi haluan kiusaamatta jakaa JUMALANI RAKKAUTTA IHMISIIN. Olen niin yliherkkä siksi en yhtään kiusaamista ja lääkitsemisiä kestä. Olen sen näyttänyt etten lääkkeitä tarvitse vuosia sylkemällä ne pois, silti on henkilökunta kirjoitellut että olen hyvässä kunnossa lääkkeillä. Mitä en siis ole edes syönyt, mutta kun muutaman olen syönyt, silloin ovatkin kumma vaan sanoneet että olenkin sairas. Eikö siis se olekkin ristiriitainen asia kun en syö pidetään terveenä, mutta kun syön olenkin siis sairas. Olen niin hyvä näyttelijä että voin näytellä mitä sairautta vaan ja henkilökunta menee halpaan. Ihminen menee fiiliksillä tänään voi olla huono päivä ja huomenna hyvä, miksi siis pitäisi ottaa aina lääkettä eri olotiloihin. Olemme omia persoonia homo sapiens ihminen, miksi siis emme saa olla omia itsiämme suuria ajattelijoita. Se on vaan todella ikävä kun lääkkeillä viedään pyhän hengen kosketuskin ihmisestä, tunne elämäkin kärsii niin paljon. Joka tapauksessa siunattua ja hyvää uutta viikkoa maailma.
Päivä mennyt hyvin yö joutaa kohta unten maille alan. Toivotaan hyvää unta ja parempaa uutta päivää taas.
Tuli vaan tyhjistä tölkeistä ongelmia kaverin ja sen naisen kanssa kun vahingossa vein roskapussien kanssa tyhjät tölkit roskikseen. Oli tölkeissä ainoat rahani kiinni tuttu pariskunta tuli pihalla vastaan minua ja kaveriani tuumasin vaan että taisi mennä tölkkini minun viemänä vahingossa roskikseen. Kumma vaan käsitti pariskunta asian ihan väärin että olisin heitä syyttänyt tölkkien vienistä. Soitti pariskunnan mies minulle ja oli pahana että syytän häntä ja naistaan. Sanoin tiukasti ettenhän ole semmoisesta puhunut sanallakaan kun he eivät olleet aamusta edes asunnollani niin miten he olisivat tölkit vieneet roskiin. Kyllä siinä meni hyvin alkanut päivä vituilleen kun olen niin yliherkkä en ottaisi millään vastaa syyttä tommoista. Olen vanhempi mies sydämmessäni on eteisvärinä ja muutenkin elän stressaavaa elämää joten ei meinaa aina pää kestää mitään ylimääräistä. Minä yritän tässä talossa tehdä hyvää niin paljon kun pystyn. Juuri sain verto koulutuksesta paperit olen siis vertaistuki henkilö. Siksi haluan vaan parasta talomme porukalle tulin auttamaan nuoriakin narkomaaneja ja muita päihde ongelmaisia sillä kokemuksella mikä minulla on. Itse alkoholistina uskon että on minulla siihen työhön hyvä mutu tuntuma. Olin 9 vuotta raittiina siinä ajassa niin sanottu viinapiru kuoli päästäni voin ottaa mutta mielummin olen ottamatta. Naiseni lupasi minua odottaa 9 vuotta, mutta tippui hän lentokoneella vuonna 89 tuusulassa missä 7 kuoli Pia samoin. Silloin repesin hetkeksi mutta jätin sillä erää ryypyn siihen. Viinaa ja rahaakin olisi ollut mutta ryyppy ei vaan maistunut. Hyvässä seurassa hyvällä fiiliksellä voin pienen lääke konjakin mielelläni ottaa. Humala tilaa en mielelläni ota sillä siitä tulee vaan harmia itselleen. Tässä nyt meni rahaa ja juomaakin kun suvunkin asiat painoivat pahasti päälle ja äitini kuolema kosketti niin kovasti. Mutta nyt vaan olisi mukava tehdä verton hommia talossamme nuorienkin parissa kun niitä rakastan kun omia lapsiani. TOIVON VAAN JUMALAN RAKKAUTTA KAIKILLE ISÄN POJAN JA PYHÄN HENGEN NIMEEN AAMEN.
lauantai 14. joulukuuta 2024
Huomenta maailma hyvällä fiiliksellä aamusta heti kun sain nukuttua hyvät yöunet. Heräsin kello 6 kaverini nukkuu vielä hän asuu luonani kun asunnossaan oli vesivahinko.
Kyllä on fiilis parempi kun nukuin univelkoja pois kello 6 asti. Nyt vointi erittäin hyvä, join eilen kaljaa koko päivän mutta silti nukuin hyvin. Olikin minulla univelkoja pitemmältä ajalta. On tämä niin hurlum hei talo narkomaanien takia ei oikein yörauhaakaan täällä ole. Nuoret narkomaanit kulkee meidänkin rapussa yötä päivää eli häiriöitä kyllä talossamme on. Muuten tässä on hyvä asua on minulla valmiiksi kalustettu asunto mukavuuksilla. Eli asuntooni olen erittäin tyytyväinen ja muutenkin saan auttaa nuoria ihmisiä. Yritän saada nuoria narkomaaneja seuraamaan JEESUSTA että pääsivät eroon päihteistä. Kun on niin monella narkomaanille ainoita teitä vapautukseen huumeista uskoon tulo tai kuolema. Ja minä kyllä sydämmestäni toivon että saisivat itseensä JUMALAN RAKKAUDEN se on parastA huumetta. Pyhä henki kun koskettaa ihmistä sen rakkauden silloin ymmärtää. Mutta pitää itse se ihmisen ymmärtää ja ottaa rakkaus vastaan, väkisin ei ketään JUMALAN rakkauteen saa.
HYVÄÄ JA SIUNATTUA PYHÄPÄIVÄÄ MAAILMA ISÄN POJAN JA PYHÄN HENGEN NIMESSÄ AAMEN.
keskiviikko 11. joulukuuta 2024
Huomenta blogini lukijat ensimmäinen herätys kello 2 nukkumaan takaisin ja herätys kello 4.35 hyvin levänneenä. Tekstiä kynällä ja koneella.
Kirjoittelin kynällä tarinaani siitä koneelle siirtyen blogiani kirjoitellen. Hyvällä mielellä hyvin nukkuneena sohvallani kun kaverini nukkuu sängyssäni. Oli sen asunnossa vesivahinko, siksi se joutuu olemaan pois asunnostaan. Mukavahan se on kun kämppä kaveri on juttuseuraa ja peliseuraa minulla on sakkipeli ja kaverini kanssa pelaamme ristiä ja nollaa. Syömme hyvin katsomme telkkaa ja kuuntelemme musiikkia kun kaverini on musiikki miehiä. Tänään olisi ruokaryhmä en tiedä onko kukaan ilmoittautunut siihen muuten se ei taaskaan toteudu. Minä en enään keittiö töihin mene kun saa siitä vaan pahan mielen kun syyttä valitetaan. Ja kun siinä alkoi uudet systeemit, minä en ala porukkaa komentamaan saa siinä vaan huumeporukan silmilleen. Ja valitetaan minulle keittöillä turhanpäiten, mitä en herkkänä ihmisenä jaksa kuunnella. On myäs keittötöissä pieni palkka ja hommat vaan lisääntyi, joten teen vaan putsarin hommia rappujen siivouksia. Se on oma duuni kukaan ei siinä hengitä niskaan ja saa siitä parempaa palkkaa kun keittiötöistä. Kello on nyt 5.11 lopettelen kirjoittelun tähän katson nyt jos vielä nukkumaan hetkeksi menisin. Aamulla menemme kaverini kanssa katsomaan onko kukaan puuron ja kahvin keitossa keittiöllä. Minä en siihen ilmoittautunut joten epäilen ettei ketään ole aamusta keittiöllä. Sitten emme syö aamupuuroa emmekö juo aamukahveja. Onneksi kaverini osti eilen ruokaa asunnolleni, joten emme kusessä ole kun jääkaapissani ruokaa on. Joka tapauksessa siunattua päivää kansakunnat ISÄN POJAN JA PYHÄN HENGEN NIMESSÄ AAMEN.
Iltaa lukijani huomasin etten ole vähään aikaan kirjoitellut mitään. Joten nyt tähän illasta tarinaani.
Kaverin kanssa oltu asunnollani, kun hänen asunnossaan talossamme oli vesivahinko ja sieltä oli muutettava pois. Kaveri sai tänään rahaa joten saimme ruokaa ja juomaa. Teimme ruokaa sen kanssa ja vietimme aikaa, kaveri tossa juuri nukkuu. Kello on 21.55 minäkin menen kohta sohvalleni nukkumaan. En keittiötöihin enää taida mennä kun se duuni mättää, teen parhaani mutta saan kuulla valituksia turhan päiten. Ja minä en herkkänä ihmisenä niitä jaksa kuunnella. Alan vaan tekemään rappujen siivouksia saa niistä parempaa palkkaakin kun keittiötöistä. Rappujen siivoukset ovat omaa duunia, kukaan ei silloin hengitä niskaan. Haemme kaverin kanssa raitista paikkaa kun emme halua käyttää päihteitä ja kummaltakin häviää rahaa ja tavaraa talossamme. Olemme olleet KAN- kodin johtajaan yhteydessä jos niihin pääsisi, olemme kumpikin uskon miehiä. Tässä talossa vaan on vaikea pysyä raittiina kun kaikki vetää jotain. Minäkin olen ollut 9 vuottakin raitiina eli kyllä siihen pystyn. Kun en halua juoppona kuolla ja juominen ei hauskaa minulle ole. On vaan herkille ihmisille tämmöinen talo vaikea paikka. Nyt kuppi pikakahvia ja sitten nukkumaan hyvää ja siunattua yötä maailma.
maanantai 2. joulukuuta 2024
Olen Vantaan asunnossani hieno kämppä minulla. Verto koulutuksen kävin läpi sain siitä todistuksen.
Tervehdys Maailma ja siunattua maanantaita.Taas tekstiäni blogiin ELÄMÄNI TARINAT ALFA JA OMEGA. Kaverini kanssa söimme ja hän toi Brändiä mitä hiukan maistelimme särkyyni mikä välillä ylittää ja käsityskykyni. Kiitos kaverini sain levättyä ja nukuttua paremmin ja toki hän oli paikalla jos putoan kun kaaduin pääni pahasti lyöden pihalla liukkailla croksin tossuilla.
sunnuntai 1. joulukuuta 2024
Päivä mennyt aamukokin hommat tehty keittiön siivouksista sain 12 euroa eli tienasin tänään talon töistä 20 euroa. Viikossa saa tienata 60 euroa se on katto. Onhan sekin hyvä lisä pieneen eläkkeeseen.
Torstaina saan pienen palkan talomme töistä, on silloin myös eläkepäivä. Kavereiden kanssa meinasimme juhlistaa Itsenäisyyspäivää mikä on siis 6.12.2024. Mietimme ostaa pari konjakkkia, tai siirtymääni Whiskyyn Jack Danielsiin, tuntuu vaan että on kiintiö täynnä ryyppyä taas tällä erää. Olin 9 vuotta täysin raittiina kun vaimokkeeni lupasi minua sen ajan odottaa. Tippui Pia Saari Ukkola koneella vuonna 89 Tuusulassa 7 kuoli siinä onnettomuudessa Pia yhtenä. Silloin retkahdin juomaan, mutta jätin sen siihen sillä kertaa. Viinapiru kuoli päästäni pitkällä hupituomiollani, voin ottaa mutta myös olla ottamatta. Ja mielummin olen ottamatta, sillä menee siinä rahat ja terveys ja ihmisuhteet kärsii pahoin juopotellessa. Eikä juopon elämä ole mukavaa, en puliukkona hautaan halua mennä. Siksi lähden varmaan tästä talosta uskovaiseen paikkaan, kun tässä talossa alettiin minultakin varastamaan. Kärsii hengellinen työni tämmöisessä paikassa missä narkomaanit ja juopot hallitsee. On talossa todella vaikea itsekkin selvinpäin olla, toki se on täysin itsestä kiinni. Minä vaan olen todella niin herkkä ihminen reagoin niin rankasti kaikkeen. Olen välillä ottanut talossa, mutta hoitanut silti työni keittiöllä ja muissa talomme töissä. Treenaamassa olen käynyt ulkojumpilla koko kesän, treenaan myös huoneessani koko ajan omalla kropalla ja kahvakuulalla sekä käsipainoilla.
Aamukokin hommat tehty 8 euroa tienattu, iltapäivästä on minulla vielä keittiön siivousta mistä saan 12 euroa. Tulee torstaina taas pieni liksa minulle, mikä hyvä on kun ruokarahaa tarvitsen.
Kyllä se kannattaa tehdä talomme töitä saa siitä pientä rahaakin. Ihmettelen kovasti kun nuoret narkomaanit eivät oikein kukaan mitään tee, tupakkaa pummaavat jatkuvasti. Mutta työt vaan harvoja kiinnostaa huumeisiin on kyllä varaa. Kummaa on narkomaanien touhu kama vie vissiin kaiken tarmon ja ajan. Sääliksi käy narkomaaneja sanotaan ettei heillä ole muuta mahdollisuutta elämässään kun uskoon tulo tai kuolema. Minultakin alettiin talossamme varastamaan rahaa ja tavaraa vaikka suuri hyväntekijä olen ollut. Silti rakastan näitä nuoria kun omia lapsiani, ovat vaan nämä niin herkkiä ihmisiä ja se kama vie mennessään. Olenhan minäkin alkoholisti mutta olin yli 9 vuotta raittiina siinä niin sanottu viinapiru kuoli päästäni. Voin ottaa mutta olla myös ottamatta. Ja kyllä mielummin olen ottamatta tulee siitä juomisesta aina vaan harmia ihmistenkin kanssa. Olen vaan kanssa niin herkkä taiteilija sielu että retkahdan helposti. Seurakin tekee kaltaisekseen on se vaikea olla selvänä määrätyssä porukassa. Ymmärrän kyllä sivistyneen käytön, hyvässä seurassa hyvällä fiiliksellä pieni drinksu tekee ihan hyvääkin. Mutta sanotaan myös AA-kirjassa että yksi ryyppy erottaa sinut alkoholismista. Ja se kyllä herkästi pitää kyllä paikkansakin minäkään en tykkää ryypätä huonolla fiiliksellä väsyneenä kipeänä. Ei silloin ole ryypyssä mitään järkeä siksi en silloin ota edes lääkkeenä konjakkiani.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Alfa ja Omega
Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.
Toodella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua ...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...