sunnuntai 1. joulukuuta 2024

Päivä mennyt aamukokin hommat tehty keittiön siivouksista sain 12 euroa eli tienasin tänään talon töistä 20 euroa. Viikossa saa tienata 60 euroa se on katto. Onhan sekin hyvä lisä pieneen eläkkeeseen.

Torstaina saan pienen palkan talomme töistä, on silloin myös eläkepäivä. Kavereiden kanssa meinasimme juhlistaa Itsenäisyyspäivää mikä on siis 6.12.2024. Mietimme ostaa pari konjakkkia, tai siirtymääni Whiskyyn Jack Danielsiin, tuntuu vaan että on kiintiö täynnä ryyppyä taas tällä erää. Olin 9 vuotta täysin raittiina kun vaimokkeeni lupasi minua sen ajan odottaa. Tippui Pia Saari Ukkola koneella vuonna 89 Tuusulassa 7 kuoli siinä onnettomuudessa Pia yhtenä. Silloin retkahdin juomaan, mutta jätin sen siihen sillä kertaa. Viinapiru kuoli päästäni pitkällä hupituomiollani, voin ottaa mutta myös olla ottamatta. Ja mielummin olen ottamatta, sillä menee siinä rahat ja terveys ja ihmisuhteet kärsii pahoin juopotellessa. Eikä juopon elämä ole mukavaa, en puliukkona hautaan halua mennä. Siksi lähden varmaan tästä talosta uskovaiseen paikkaan, kun tässä talossa alettiin minultakin varastamaan. Kärsii hengellinen työni tämmöisessä paikassa missä narkomaanit ja juopot hallitsee. On talossa todella vaikea itsekkin selvinpäin olla, toki se on täysin itsestä kiinni. Minä vaan olen todella niin herkkä ihminen reagoin niin rankasti kaikkeen. Olen välillä ottanut talossa, mutta hoitanut silti työni keittiöllä ja muissa talomme töissä. Treenaamassa olen käynyt ulkojumpilla koko kesän, treenaan myös huoneessani koko ajan omalla kropalla ja kahvakuulalla sekä käsipainoilla.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...