perjantai 20. joulukuuta 2024
Huomenta maailma kaveri oli ovellani kello 3 siitä asti olen valvonut. Hyvä niin kun tuli ohjelma yöllä telkasta Tanskan tiukasta jengistä oliko tämä nyt toinen osa siitä.
Minäkin olen 12 kertainen kuritushuone vanki, sain jo junnusta tuomiot kovennettuna eli laista piittaamattomana tuomitsivat. Aika jännä vaan kun oli kihlakunnassa minua tuomitsemassa siskoni sen aikaisen miehen isä Erkki Kyander sekä johtaja opettajani Martti Oksanen. Olen väkivalta miehiä tapot ja törkeät pahoinpitelyt lusineena. En ole pohjimmiltani väkivaltainen vaan enemmänkin rauhan miehiä. Mutta olosuhteet ja tilanteet ovat tehneet osansa, ja silloin tapahtuu. Nukahdin hetkeksi aamusta nyt kohta katsomaan keittiölle saammeko puuroa ja kahvia. Kukaan ei ole kuulemma eilen ilmoittautunut tälle aamulle keittiölle. Minä lopetin keittiö hommat kun se ei pelaa, annettiin minulle kirjallisena paperi missä oli pelisäännöt. Löin oikein nimen paperiin, oli siinä sekin ettei ole porukalla mitään asiaa keittiölle vaan keittiö vuorolainen jakaa ovelta kaiken. Mutta se ei toiminut vaan osa porukasta käveli ihan pokkana keittiöön. Ja kumma vaan yksi naistyöntekijä vittuili vaan minulle eikä puuttunut asiaan mitenkään. Yhtenä sen henkilön takia en enään tee keittiö töitä. Olkoon nuorisokin ilman aamupuuroaan ja kahviaan. Onneksi sain eilen takuueläkkeen nyt vaan nuukailen että saan jouluksi ruuat kaappiini. Kunhan nyt saisin kaikki velkani pois Keravallakin on minulle porukka tuhansia velkaa mutta vaikealta tuntuu rahani sieltä saada. Nyt alan valmistautumaan keittiölle toivotaan nyt että olisi joku aamukokin hommissa, olisi niin mukava kokoontua keittiölle puuron ja kahvin merkeissä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.
Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti