sunnuntai 15. joulukuuta 2024
Huomenta maailma ja blogini lukijat. Hyvällä fiiliksellä aamu lähti käyntiin hyvin nukutun yön jälkeen. Kaverini nukkuu vielä on se luonani kun asunnossaan oli vesivahinko.
Muuten meni yö hyvin juopot ja muutkin vähän rassaa hermoa, kun eivät oikein tajua puhetta. Kun väärinkäsityksistä tulee aina ongelmia. Muuten aamu alkoi hyvin heräsin yöllä aikaisin mutta onneksi menin uudestaan nukkumaan ja nukuin kello 6 asti. Nyt siis hyvillä mielin uuteen päivään, toivotaan nyt että yksi pariskunta on lukenut viestin minkä puhelimeensa laitoin. Kun käsitti ne ihan väärin eilen tavatessamme, puhuin ihan asiaa mutta jotenkin niiden korvat vissiin vääristi puheeni. Oliko kaljaa päässään liikkaa, sitä en tiedä mutta soitteli ne peräämme. Minä vaan olen niin yliherkkä etten viitsisi mitään paskaa ottaa vastaan. Yritän nyt varmaan päästä uskovaiseen paikkaan raittiiseen KAN- kotiin vaikka. Pitää minun jo saada rauhan tyyssija jostain että rauhaan ja rakkauteen pääsen. Voin olla ilman viinaa jos haluan, mutta jos minua pakotetaan lääkkeitä syömään ja muuten kiusataan en jaksa raittiina pysyä. Siksi haluan kiusaamatta jakaa JUMALANI RAKKAUTTA IHMISIIN. Olen niin yliherkkä siksi en yhtään kiusaamista ja lääkitsemisiä kestä. Olen sen näyttänyt etten lääkkeitä tarvitse vuosia sylkemällä ne pois, silti on henkilökunta kirjoitellut että olen hyvässä kunnossa lääkkeillä. Mitä en siis ole edes syönyt, mutta kun muutaman olen syönyt, silloin ovatkin kumma vaan sanoneet että olenkin sairas. Eikö siis se olekkin ristiriitainen asia kun en syö pidetään terveenä, mutta kun syön olenkin siis sairas. Olen niin hyvä näyttelijä että voin näytellä mitä sairautta vaan ja henkilökunta menee halpaan. Ihminen menee fiiliksillä tänään voi olla huono päivä ja huomenna hyvä, miksi siis pitäisi ottaa aina lääkettä eri olotiloihin. Olemme omia persoonia homo sapiens ihminen, miksi siis emme saa olla omia itsiämme suuria ajattelijoita. Se on vaan todella ikävä kun lääkkeillä viedään pyhän hengen kosketuskin ihmisestä, tunne elämäkin kärsii niin paljon. Joka tapauksessa siunattua ja hyvää uutta viikkoa maailma.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.
Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti