sunnuntai 15. joulukuuta 2024
Päivä mennyt hyvin yö joutaa kohta unten maille alan. Toivotaan hyvää unta ja parempaa uutta päivää taas.
Tuli vaan tyhjistä tölkeistä ongelmia kaverin ja sen naisen kanssa kun vahingossa vein roskapussien kanssa tyhjät tölkit roskikseen. Oli tölkeissä ainoat rahani kiinni tuttu pariskunta tuli pihalla vastaan minua ja kaveriani tuumasin vaan että taisi mennä tölkkini minun viemänä vahingossa roskikseen. Kumma vaan käsitti pariskunta asian ihan väärin että olisin heitä syyttänyt tölkkien vienistä. Soitti pariskunnan mies minulle ja oli pahana että syytän häntä ja naistaan. Sanoin tiukasti ettenhän ole semmoisesta puhunut sanallakaan kun he eivät olleet aamusta edes asunnollani niin miten he olisivat tölkit vieneet roskiin. Kyllä siinä meni hyvin alkanut päivä vituilleen kun olen niin yliherkkä en ottaisi millään vastaa syyttä tommoista. Olen vanhempi mies sydämmessäni on eteisvärinä ja muutenkin elän stressaavaa elämää joten ei meinaa aina pää kestää mitään ylimääräistä. Minä yritän tässä talossa tehdä hyvää niin paljon kun pystyn. Juuri sain verto koulutuksesta paperit olen siis vertaistuki henkilö. Siksi haluan vaan parasta talomme porukalle tulin auttamaan nuoriakin narkomaaneja ja muita päihde ongelmaisia sillä kokemuksella mikä minulla on. Itse alkoholistina uskon että on minulla siihen työhön hyvä mutu tuntuma. Olin 9 vuotta raittiina siinä ajassa niin sanottu viinapiru kuoli päästäni voin ottaa mutta mielummin olen ottamatta. Naiseni lupasi minua odottaa 9 vuotta, mutta tippui hän lentokoneella vuonna 89 tuusulassa missä 7 kuoli Pia samoin. Silloin repesin hetkeksi mutta jätin sillä erää ryypyn siihen. Viinaa ja rahaakin olisi ollut mutta ryyppy ei vaan maistunut. Hyvässä seurassa hyvällä fiiliksellä voin pienen lääke konjakin mielelläni ottaa. Humala tilaa en mielelläni ota sillä siitä tulee vaan harmia itselleen. Tässä nyt meni rahaa ja juomaakin kun suvunkin asiat painoivat pahasti päälle ja äitini kuolema kosketti niin kovasti. Mutta nyt vaan olisi mukava tehdä verton hommia talossamme nuorienkin parissa kun niitä rakastan kun omia lapsiani. TOIVON VAAN JUMALAN RAKKAUTTA KAIKILLE ISÄN POJAN JA PYHÄN HENGEN NIMEEN AAMEN.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.
Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti