lauantai 30. huhtikuuta 2022
Sain nukuttua aikaisen herätykseni jälkeen onneksi vielä jonkun aikaa. Heräten kello 6.40 siitä kahvin keittoon porukalle tuntuvat vielä nukkuvan porukka, mutta kahvi on valmista herättyään.
Vedin sellijumppaa heti aamusta varjonyrkkeilyä sekä venyttelyjä tehden tekee jumpat niin hyvää minulle heti aamusta herättyäni. Herää jumpilla hyvin ja veri alkaa kiertämään hyvin yön jäljiltä. Onkin joskus hetken tokkurassa herättyäni varmaan lääkityksistä johtuen, vaikkei minulla mene kun aripipratsol 20 mg aamusta ja illasta olantsapiini 10 mg. On minulla mieto lääkitys mitä en todella tarvitse ja se tekee tässäkin talossa asumisen rankaksi kun pakotetaan lääkkeitä syömään.
Vaikkei lääkitykseni vaikuta olooni millään lailla, vaikuttaa se psyykkeeseen kun pakotetaan syömään terveen lääkkeitä. En ole mielenvikainen olen alkoholisti keneltä on viinapiru kuollut päästä. Olen ollut kellokoskella hoidossa pojan äidin aiheuttamasta masennuksesta johtuen kymmeniä kertoja ja viinapirun minua riivatessa. Mutta kun niistä pääsin yli kun pojan äiti löysi miehensä ja lopetti jätkissä pyörimisen mistä kuulin sieltä täältä.
Masennus hävisi päästäni ja viinapiru kuoli päästäni pitkällä hupituomiollani, meni siinä pirun voittamisessa noin 13 vuotta paskoja paikkona kierrellen. Mutta kumma vaan alkoivat minua sen jälkeen hullun kirjoissa pitämään ja lääkitsemään hullun lääkkeillä. Tämä viimenen reissu oli pahin kun panivat venäläiset lääkärit minut sairastuttamaan LITIUM 1800 mg lääkkeellä. Lukekaa miten sairaaksi tulin siitä myrkystä, no en nyt tähän sitä enää toista olen niin paljon kirjoitellut minulle elämän ja kuoleman asiasta.
Keitin vielä aamusta täyden pannun kahvia porukallekkin jos nyt joku siitä juo, kun tulee talon kahvi aamupalalla on se 8.45 meidän kerroksella. Onneksi nukahdin vielä aamusta parit tirsat ottaen. Onkohan allergia oireita kun on keuhkoni ikään kun pölyä olisi niissä vähän vaikea on mennä nukkumaan kun tuntuu ikäänkun keuhkoissa kutisevan. Panee se yskimään kuivaa yskää ja on vaikea nukkua. Ostin eilen vielä oman hunajan vaikka talostakin saan hunajaa, mutta kun käytän keväisin hiukan yliannostuksia hunajaa siedätykseen allergioihini. Oli minulta kuusi vuotta poissa allergiani mihin ei ole mitkään lääkkeet auttaneet mutta hunajaan uskon.
Käytin hunajaa ja porkkana öljyä palaneeseen selkääni lotta kodissa. Keksin sen lääkkeen itse, sanoi venäläinen naishoitaja että on auringossa palanut selkäsi aamulla ihan kesinyt. Mutta lääkkeeni hunaja sekä porkkana öljy teki selkäni ihan kuparin ruskeaksi kun intiaanilla. On ne niin hyviä auringon polttamaan ihoon kunnon lääke se on.
Kohta lähden pyykkitupaan olisi minulla aika kello 9 mutta menen aina sinne ajoissa, samalla menen punttisalille teen penkin ja apuliikkeitä hauista ja ojentajat. Olkapäitä teen myös ja siipiä voisi tehdä sekä tietysti vatsan. Teen vähän sekaisin liikkeitä mutta kun tuli taukoa salilta minulle sairasteluni takia, siksi teen alkuun taas monia liikkeitä että saan kropan toimimaan kunnolla tehoja pitää taas löytää.
Lisään tehoja treeniini että saan taas massaa kroppaani olen laihtunut aika paljon pienessä ajassa. Olin Ohkolassa vegaani ruokailija ja täällä uudessa mestassa olen kasvisruokailija. Oli aikoinaan treeni painoni 116.8 kiloa nykyään on painoni 93 kiloa mutta oli minulla ylipainoa aikoinaan keskivartalo lihavuuttakin löytyi. Tehoja oli kumminkin siihen riskiin aikaan hyvin voitin kellokosken kisojakin. Mutta on nykyään kevyempi olotila minulla ja tärkeä oli verenpaineeni viime mittauksessa 127 / 67 pulssi oli minulle korkea 67 mutta olin väsynyt ja kipeän oloinen silloin sen mitatessa. On pulssini ollut joskus 52-56 se olisi hyvä pulssi nykyäänkin pitää alkaa harrastamaan enemmän aeropista liikuntaa jos alkaisi taas juoksu lenkillä käymään.
Heräten kello 3.08 kahvin keittoon kello 3.30 pirteänä. Oli E. kaveri toiselta kerrokselta taas telkkaa katsomassa yöllä meidän kerroksessa tarjosin sille myös kahvit.
On E. kaveri usein kolmoselta meidän kerroksessa nelosessa katsomassa yöllä telkkaa, kysyin siltä eikö se nuku ollenkaan. Sanoi se nukkuvansa välillä keitin meille kahvit kello 3.30 kun ei minulle enää uni tullut. Kirjoitin tarinaani herättyöni kynällä ja koneen avasin äsken kello 4.20. Eipä minua pahemmin kahvi piristä nytkin menen kohta vielä nukkumaan, parit stoorit tähän ja siitä unta kaaliin vielä pariksi tunniksi.
Muuten on päivä pilalla jos valvoo yöllä, toki nukun monesti päiväunet tekee ne hyvää jos on yöllä valvonut. Tulee minulle monesti yöllä semmoisia unia mitkä pitää saada ylös heti yöllä. Nukun yleensä normi tunnit unta öisin vaikka herään yöllä kirjoittelemaan, lääkärini sanoi minulle että jos heräät yöllä tai ei uni tule älä jää sänkyyn pyörimään vaan tee jotain mikä alkaa väsyttämään. Ja minä väsyn yleensä kirjoitellessa tarinaani kynällä ja koneella. Ja olen sen itsekkin todennut että jotain mukavaa tehdessä yöllä uni tulee monesti hetkessä.
Juon joskus yöllä teetä hunajalla sekin antaa hyvin unen. No tänä yönä juotiin E. kaverini kanssa kahvit yöllä. Joku pitää outona yöllä kahvia juoda mutta minua ei kahvi piristä yhtään vaan saan unen heti taas sänkyyn vaan mentyäni. Nukahdan hetkessä sänkyyn mennessä illastakin olen hetkessä unessa. On minulla hyvät unen lahjat eli nukahdan hetkessä puhdas omatunto on paras päänalunen.
Nyt menen vielä nukkumaan pariksi tunniksi tekee se niin hyvää vielä minulle. Valvoin jo junnusta yleensä öitä kun kundien kanssa maisteltiin jäin aina yöksi ulos kun isäni ei sietänyt yhtään minun ryyppäämistäni. Enkä viitsinyt sitä kiusata menemällä likööri päissään himaan. Otin yleensä kahviliköörin viikonloppuna kehtasi sitä tyttöihin mennä pienessä liköörissä. Pienestä likööri pullosta ei tullut liian jurriin vaan tuli sitä sopiva pieni jurri. Oli muistaakseni siihen aikaan kahvilikööri 38 % nykyään se on vissiin vaan 21 %. En ole vuosiin juonut kahvilikööriä jäi se vaan pois minulta.
Nyt unta kaaliin ja kone seis alkaa minua väsyttämään kirjoitteluni pikku hiljaa on hyvä unilääke kirjoitella tarinaani. Hyvä aamutunnin unet teille ketkä valvotte vielä tai olette heränneet aikaisin, onhan nyt vapun päivä eilinen juhliminen varmaan monia valvottaa kun krapula pakkaa päälle jos on tullut maisteltua eilen viinaksia. Minulla ei ole krapulaa ollut vuosiin ja ei silloinkaan pahemmin sitä ollut. Kun maistelin konjakkia siitä en tule kipeäksi on siinä niin hyviä aineosia.
On konjakki minulle hyvä lääke rentoudun sillä ja uni tulee sillä hyvin. Konjakki vihreä tee hunaja kuuma vesi ai että on se hyvä lääke minulle kunhan sitä ei juo litra kaupalla.
Olosuhteisiin nähden hyvä vappu kun saa sitä viettää raittiina. Onhan ikävä jengin pariin yksinäistä täällä on kun ei ole ketään meikäläistä täällä talossa.
Kaipaan normaalien ihmisten pariin pois mielenvikaisten luota kun tuntuu hulluus tarttuvan. Jos näin voi sanoa ei täällä ole hengen heimolaisia minulle ketään. Yksi vanhanliiton mies on mutta sekin on alakerrassa ja viihtyy varmaan omissa oloissaan. Oli niin mukava asua piri poikien kanssa Keravalla jonkun aikaa niin kauan kun perintö rahani riittivät. Oli siinä seuraa minulla sai poikia autella ja pitää ne kaidalla tiellä ostamalla niille kaikki paitsi huumeet. Mutta en saanut ketään siitä porukasta kuiville, ja minäkin otin konajakkia reilustikkin kun vitutti niiden huume touhut.
Meni siinä touhutessa rahaa aika paljon ja alkoikin kummasti porukka minua ihan kiristämään. Mitä en hyvällä katsonut minua hyväntekijää kiristetään ei oikein napannut se touhu. Häivyin mestoilta katsomaan mitä teen jatkossa nyt alkaa aika olemaan kypsä touhuun asioiden eteen. Alan pikku hiljaa olemaan aika kypsä näihin myrkyttäjiini Ohkolassa ja täälläkin vielä työntävät lääkkeitään minuun.
Olen uskon soturi en kaipaa sekopäitten lääkkeitä kunhan nyt täällä suomessa tapahtuu jotain niin silloin jyvät karsitaan akanoista. Ja saa myrkyttäjäni mennä alempaan helvettiin. Kysyn vielä niiltä myrkyttäjiltäni haluaako ne viimesen piikin. Kuka saatana se iso piru on että saavat nämä pikkupiipertäjät myrkyttää minua lääkkeillään. Lukekaa miten sairaaaksi tulin Ohkolan sairaalassa vielä venäläiset lääkärit pantiin minua lääkitsemään sairaaksi LITIUM 1800 mg lääkkeellä.
Olen puhunut näistä asioista paljon muttei voi liikaa puhua mitä helvettiä minulle tehtiin Ohkolassakin. Lukekaa ja ottakaa opiksenne oli Ohkola huumetalo joka osastolla missä olin oli huume touhua. Ja tavalliset tallaajat kärsi huumeväen takia kun minuakin ratsattiin jatkuvasti vaikka tiesivät huumevastaisuuteni taloissa. Vessan ovet oli huume pojan takia kiinni yön jouduin kusemaan pyykki ämpäriini. Yhtä helvettiä oli oloni Ohkolan sairaalassa minua kiusattiin jatkuvasti osaston muuttoa kaiken aikaa. Lukekaa kun pantiin kämppääni kaksi osastoa sytyttänyt kaveri sai se tupakka kopissa taloon savuvahinkon kahteen osastoon joutui palokunta tuulettamaan taloa ja jouduimme evakkoon toisille osastoille.
Olen näistäkin paljon kirjoitellelut mutta JUMALANI minut järjesti molemmilla tulipalo tilanteilla ulos talosta rukoilin JUMALAA ettei se polta taloa kun oli minulla kaikki tavarani huoneessani osastolla. Eikä tullut kummallakaan kerralla edes savuvahinkoa huoneeseeni. Säästyi tavarani ja se oli hyvä niin kiitos taivaan isän. Nyt alan nukkumaan että jaksan mennä aamusta pyykkitupaan on minulla pyykkipäivä huomenna. Saan taas puhdasta päälleni, menen myös aamusta salillemme nostelemaan on minulla huomenna penkkipäivä ja jos ottaisin iltapäivällä jalat kyykyllä. Teen yleensä jalat ihan omana päivänä on ne niin isot lihasryhmät että saan ne kunnolla tehtyä. Olen jalat jättänyt salilla vähemmälle kun harrastin semmoisia lajeja että jalat pysyi kunnossa. Ajoin enduroa ja Crossia sekä palasin fudista ja muita pelejä. Talvella pelasin vielä lätkää usein kävin järvenpään tekojäällä pelaamassa. Ajoin Espoon hautusmaalta masalaan töiden jälkeen söin vähän ja lähdin ajamaan Järvenpäähän tekojäälle pelaamaan.
Ikävä on niitä aikoja kun ei kukaan sanonut minua hulluksi eikä pakkohoitoihin ja pakkolääkityksiin laittanut. Olisin semmoisille näyttänyt kaksi krematorion uunia mitkä meillä oli krematoriossa siihen vaan vierekkäisiin uuneihin sillä kusipäistä olisi päässyt. Toki en nyt niin raaka ole kiduttajilleni toki vainaana olisimme laittaneet uuniin jengiä hah haha.
Kylillä käyty talon romulla pyörällä kävin katsomassa kapakassa tilanteen näin vappuna. Siitä kaupoilla herkkuja ostamaan porukalle ostin kahvia sekä hunajaa.
Kävin katsomassa ulkomaalaisten pitämän pitserian mutta aukesi se vasta kello 11. Joten menin kylän kapakkaan katsomaan tilanteen näin vappuna oli melko hiljaista aamusta, sanoi tiskin takana ulkomaan myyjä että eilen oli ollut paljon porukkaa. Sanoin että on jengi aamusta niin krapuloissaan, mutta varmaan päivän mittaan tulee kuppilaan jengiä taas.
Ja jatkuvasti tulikin jengiä kuppilaan lisää. Lähdin kaupoille kuppilasta, ostin kerroksen porukalle kahvia ja hunajaa sekä kahvi maidon. Keitin jo yhdet kahvit jengille täyden pannun. Joi siitä aika monet keitän taas kohta uudet kahvit, toki on minulla itselleni myös minttu teetä. En niin kahvin ystävä ole, en tykkää edes kahvin mausta menee se minulla hunajan kanssa. Syön keväällä reilusti hunajaa siedätykseen allergioihini. Minulla ei ole mikään allergia lääke auttanut koskaan yhtään, mutta hunajalla olen siedättänyt kuusi vuotta itseäni ja apua olen hunajasta saanut.
Viime vuonna määräsivät minulle kyllä Ohkolan sairaalassa Hictec allergia lääkkeen hunajan kansa sitä käytin. Ja allergiani oli poissa minkä takia sitten hunajalla olen kyllä yksinään siedättänyt vuosia itseäni.
Nyt lähden keittiölle kahvin keittoon jos jengi sitä joisi kun oli tunti sitten talon kahvi. Täytyy nyt kysyä onko halukkaita kahvin juojia osastolla. Muuten keitän teet itselleni kun on vähän vielä köhää minulla keuhkoissa on ikään kun pölyä kutisee sillä lailla rinnassani. Kuivaa yskää on minulla illasta se vaivaa kun nukkumaan alan. Kutisee ikään kun keuhkoissani saan yskiä kuivaa yskää. Voi olla se flunssan poikasesta aikasemmin viikolla ei kestänyt köhä minulla kun pari päivää.
Tarttuu ikään kun toisten sairastelut minuun röökiä vetävät niin minunkin keuhkoni kränää. Yskittää ja ahdistaa välillä mutta kun olen huoneessani yksin ei ole minulla paljonkaan oireita. Viihdyn hyvin huoneessani on minulla hieno huone vessa ja suihku on tilassani työpöytä on myös minulla pidän muutenkin huoneeni siistinä ja kunnossa aina. Sen on linnatkin opettanut olen sitä ikäluokkaa että pidimme siistinä sellimme. On ruoka kohta en siis kahvia vielä keitä keitän itselleni minttu teen hunajalla. Auttaa hunaja köhääni ja allergioihini varmaan ainakin uskon niin kuuden vuoden kokemuksella minkä oli allergiani pois hunajalla.
Toivotaan nyt että jatkossakin hunaja minua auttaa vaivoihini. Palataan asiaan myöhemmin.
perjantai 29. huhtikuuta 2022
Kaikesta huolimatta nykyään menee hyvin olen vapaaehtoisessa paikassa punttisali talossamme mikä on minulle hyvä. Hieno oma huone vessa suihkulla saan kasvisruuan.
Olen muuten tyytyväinen taloomme mutta pakkolääkitys saisi jäädä pois vaikka minimi lääkityksellä olenkin aripipratsol 20 mg aamusta ja olantsapiini 10 mg illasta. En tarvitse kyseisiä lääkkeitä olen sen näyttänyt monessa paikassa sylkemällä lääkkeeeni vessanpyttyyn. Siksi on täysin periaatteitani vastaan pelleillä lääkkeillä. Olen niin hyvä näyttelijä, ja mikä on hoitajien ammattitaito etteivät huomaa minun sylkeneen lääkkeet pois.
Eikä se ole aika ristiriitainen asia syljen lääkkeeni pois ja pitävät minua terveenä lääkkeellä. Mitä en siis ole edes syönyt miksi näin voi olla ovatko kaikki menneet sekasin. Miksi perkeleessä syöttävät kourakaupalla lääkkeitä herkkiin ihmisiin. Kun olisi taloissa uskovaisia lääkäreitä ja hoitajia, ottaisivat ne lääkkeet pikkuhiljaa pois ihmisiltä. Monelta ainakin kun koskettaa JUMALAN RAKKAUS IHMISTÄ TAPAHTUU SIINÄ PARANEMINEN.
No olisihan tämä ilman lääkityksiä kun hotellissa asumista vapaaehtoinen paikka, olen siis vapaa lähtemään koska huvittaa minua. On minulla mukava oma kämppä vessalle ja suihkulla viihdyn hyvin huoneessani. On lisäksi talossamme punttisali alakerrassa mikä on minulle iso plussa, käytän salia viikossa ainakin kolme kertaa. Lisäksi on minulla huoneessani kahvakuula millä treenaan joka päivä. Teen myös sanomiani sellijumppia huoneessani joka päivä.
Olen kaikesta lääkkeillään sairastuttamisestani huolimatta huippu kunnossa. Painoni on tippunut treenipainostani 116.8 kg 93 kiloon mikä on hyväkin on kevyempi olla ja verenpaineeni olivat eilen omanhoitajani ne mitatessa 127/ 67 pulssi oli minulle vähän kova oli se 67. Mutta olin aika väsynyt mittauksessa. Oli minulla massaa aika paljon mutta nykyään näyttää hyvältä painoni kanssa. Ellei ole minulla mitään sairautta mikä minua laihduttaa.
Oli minulla keskivartalo lihavuutta aika paljon ehkä lääkkeiden aiheuttamaa lihomista, olen aina syönyt melko pieniä annoksia ruokaa. Nykyään näyttää painoni hyvältä pyrin saamaan sen 90 kiloon se olisi minulle hyvä treeni paino. Varmaan verenpaineeni on parempi kevyemmällä olemuksellani vaikuttaa ylipaino verenpaineeseen.
Eli olen tyytyväinen taloomme olen hyvässä mestassa täällä. Kesä tulee pikku hiljaa maailman tilanne vaan huolestuttaa minua pahasti kun sotaa ja kauhua on maailmassa paljon. Sekoittaa se herkkää päätäni pahasti. ihan sota tulee uniini. Uskotaan ja toivotaan että sodat loppuisi pian maailmasta.
Heräillen taas yöllä ehkä vesitystaudin aiheuttamaan kusihätään. Melko hyvin kumminkin levänneenä nukkuen kello 5.45 asti. Siitä jumppia tekemään mitkä kyllä hyvin herätti minut.
Jäi ikävä vaiva varmaan LITIUM 1800 mg lääkkeestä nefrogeeninen diabetes insibidus vesitystauti. Ainakin lääkkeen aikaan tuli vesitystauti minulle ja oireet ovat jatkuneet LITIUM 1800 mg lopetuksen jälkeenkin. Herään yöllä kuselle monta kertaa ja sokoittaa se untani pahasti. Toki nukahdan heti uudestaan kun vaan maltan mennä sänkyyn yöllä. Kirjoitan taas asiasta kun vaivasi yöllä kusihätä minua, se on joka öistä kusemiseni mikä katkoo untani pahoin. Juon toki illasta aika paljon kun kuivaa suutani niin pahasti, ei auta suun kuivumiseen edes vesi vaikka kuinka paljon juon niin kuivuu suuni siitä huolimatta pahoin.
Varmaan tekee minulle hallaa nykyinen lääkitykseni aripipratsol 20 mg aamusta ja illasta menee vielä olantsapiini 10 mg. On ne pieniä määriä mutta minulle täysin turhia lääkkeitä. Olen sen osoittanut monessa paikassa sylkemällä lääkkeeni vessanpyttyyn, ja henkilökunta on ollut sitä mieltä että olen lääkkeillä terve. Eikö se ole melko ristiriitanen asia miksi siis pakottavat minut syömään myrkky lääkkeitään.
Sanon siksi myrkyiksi lääkkeitään kun niistä sairastuu niin pahoin, lukekaa miten sairaaksi minut lääkittiin Ohkolan sairaalassa. No nyt mennään näillä kondis on kaikesta huolimatta melko hyvä. Ikävä vaiva jäi minulle silmääni verenpaine lääkkeen jälkeen, pakotti nuori hoitaja sen ottamaan vaikka kieltäydyin siitä, sanoin etten ole puhunut osaston lääkärin kanssa mitään paineistani. Otin sen verenpaine lääkkeen ja kumma vaan meni samalla silmäni huonoksi mustia palloja meni silmissäni ja vaalea harso jäi toiseen silmääni vielä lääkkeen lopetuksen jälkeenkin.
Nyt pitäisi saada minun noi edellä mainitsemani lääkkeet lopetukseen kun en niitä tarvitse, ja ei saatana ole kenelläkään oikeutta minua hullun lääkkeillä sairastuttaa. Niin sairaaksi minut lääkittiin Ohkolan sairaalassa, en ole mielisairas olen alkoholisti keneltä on viinapiru kuollut päästä. Lusin hupia kaveristani noin 13 vuotta pahoja paikkoja kierrellen olen siitäkin kirjoitellut paljonkin. Mutta viinapiru kuoli päästäni naiseni lupasi minua 9 vuotta odottaa mitä minulle vaadittiin taposta mikä se ei edes ollut yksi vartalo isku tai mono jos olen näin tehnyt ei se tapon kriteerejä täyttänyt. Pidän itseäni syyttömänä asiaan kun nukuin ja jengi oli lähtenyt kämpiltä ja niin sanottu uhrini oli alasti lattialla. Lukekaa olen kirjoitellut asiasta yksityiskohtasesti aikasemmin. Pelkäsi kaverini huumeväkeä määrätyistä syistä olin sen tukena niiden takia ketkä olivatkin tuttuja minulle jo nuoresta pojasta.
Pia tippui koneella vuonna 89 ja kuoli siinä minä olin 9 vuotta raittiina sitten vedin kaksi pulloa rommia parilla huikalla tajusin olevni yöhuoltoasemalla siitä kämpille. Hirveät tuskat oli vatsassani siitä tuuperruin lattialle luulin Pian tulevan minua taivaasta hakemaan. Mutta heräsinkin aamulla lattialta ja kävin paskalla ja siitä kuntouduin.
Oli Ohkolassa turha verenpaine lääke mistä meni samaan aikaan silmäni huonoksi. Tänään mitattiin uudessa paikassa paineeni oli ne 127 / 67 pulssi oli hiukan minulle kova 67. Painoni on tippunut paljon oli treenipainoni 116.8 kiloa nyt tänään oli se 93 kiloa.
Sanoin jo ohkolan sairaalassa osastolla 20 naishoitajalle etten ota verenpaine lääkettä, kun en ole puhunut osaston lääkärin kanssa mitään paineistani. Mutta pakotti hoitaja lääkkeen ottamaan ja meni kumma vaan silmäni heti huonoksi mustia palloja meni silmissäni. Mies hoitaja mittasi paineitani huoneessani ja oli yläpaine piirun verran pari kertaa yli 140 rajan.
Hieno omahoitajani J.antoi minulle Ohkolan osastolla 50 verenpaine mittarin huoneeseeni ja sain mitata aina kun huvitti viikon mittasin paineitani ja oli ne hyvät. Sama täällä äsken mitatessa omanhoitajani oli paineeni 127 / 67 ja pulssi oli minulle vähän kova 67 mutta panen sen väsymykseni tiliin painoni on tippunut hyvin oli se 93 kiloa. On ollut pulssini 52-54 joskus mitatessa. Mutta treenasin kovaa siihen aikaan kävin aikoinaan lenkillä melkein joka päivä. Oli treeni painoni parhaimmillaan 116.8 kiloa.
Sanoin jo Ohkolassa etten ala verenpaine lääkettä syömään, ennen kun kokeilen kaikki muut konstit eli terveellisellä elämäntavoilla. Olin Ohkolassa jonkun aika vegaani ruokailija siitä alkoi veranpaineeni tippumaan. Täällä uudessa paikassa olen kasvisruokailija joten tervettä on sekin. Varmaan paineisiini on vaikuttanut laihtumiseni. Täytyy nyt vaan treenata kovaa ettei massa häviä, on tehoni edelleen hyvät ei ole lihas massa lähtenyt. Onkin minulla ollut ylipainoa joku kilo ja vaarallista keskivartalo lihavuutta.
Nyt näyttää paineeni hyviltä kunhan vaan saan pidettyä ne hyvänä. Varmaan painoni tippuminen hyville kilomäärille on vaikuttanut verenpaineisiini positiivisesti. Olen erittäin tyytyväinen paineisiini, luulin että heilahtaa ne kattoon kun olen ikäänkun kipeä ollut väsymyksestä, minkä varmaan LITIUM 1800 mg vesitystaudin jätti minulle ainakin saan kusta yöllä useamman kerran mikä häiritsee untani. Nukahdan kyllä heti uudestaan kun kusella käyn on minulla hyvät unen lahjat panen vaan silmäni kiinni ja olen unessa hetkessä.
Nyt alan kohta sammuttamaan konettani ja alan ajoissa nukkumaan, kello on kyllä vasta 20.38 eli melko aikasin nukkumaan menen mutta kun väsyttää minua eikä ole muutakaan tekemistä minulla. Katson vielä sähköpostin ja facebookin onko kaverit olleet yhteydessä.
Siunausta tälle illalle koko maailmalla eläisitte sovussa ja kurissa ja herran nuhteessa. Hyvä vaput kaikille kansoille ketkä sitä juhlivat.
Yhteisön siivoukset taas tehty tältä viikolta. Sain siivottua kohteeni rapun, parvekkeet ja tasot. Paha kun jäi taas ruoka nieluuni jouduin keskeyttämään ruokailun. Linnoista juttua vankitovereille.
Ikävä vaiva on minulla kun jää ruoka pahasti nieluuni, joudun välillä työntämään sormet kurkkuun ja oksentamaan nieluni auki. On vaiva ollut minulla vuosia nyt on vielä muutenkin hankala syödä kun on edestä kolme juurihoidettua hammasta pois suustani. Ja puuttuu minulta muutenkin paljon hampaita kun Riihimäen Keskusvankilassa ei ollut aikoinaan kun poisto. Siksi puuttuu minun ikäluokaltani Riksun miehiltä hampaita.
Olisin saanut varmaan isältäni rahat paikkaukseen Riihimäen kaupungin hammaslääkäriin. Mutta kun ei kaikilla ollut mahdollisuus kaupungin hammaslääkäriin rahan puutteen takia. Annoimme ottaa vankilalla pois kipeät ja risat hampaat. En pysty oikein hyvin puremaan ruokaani sekin tekee nieluni hankalaksi kun pitäisi niin pieniä suupaloja niellä etteivät ne jää nieluuni. Riisi on pahinta minulle se ei mene nykyään alas ollenkaan. Olin allergiasairaalan testeissä uudesti koulutukseen testatessa vähän kaikille allerginen.
Puhalsin allergia saliraalan mittarit niin pohjaan että joutuivat listoja teipillä jatkamaan. Ja juoksin kuulemma parhaan tuloksen sairaalan mäkitestissä. Oli minulla yritystä pääni tutkittiin Hyvinkään testeissä ja sain hyvät arvosanat siitäkin. Olisin päässyt tuloksillani Haikon kartanoon hierojan oppiin. Mutta tyssäsi sekin hyvä yritys rauhankyyhky tatuointiini ranteessani kun olin linnoissa ollut. Samaan tyssäsi ruotsissa uskovaiseen perheeseen jäänti kun volvolta töitä menin kysymään näki haastattelija kyyhkyni ranteessani, kysyi se olenko linnassa ollut myönsin yhdestä nyrkkitappelusta, kun Eko kenestä tulikin hyvä kaverini kun lopetin sen pieksämisen. Eko vei monesti rahamme siitä kerran suutuin sille ja pieksin sen kun se päälle tuli. Sain siitä törkeästä pahoinpitelystä 8 kuukauden tuomion ja vangittiin minut suoraan Pekan ja Nappulan kanssa rosiksesta.
Olin 17 vuotias silloin ja siitä urani alkoi linnoissa lusin 12 kertaa toki sain aika pieniä tuomioita oli siskoni sen aikasen miehen isä ja johtaja opettajani koulustamme minulla joskus lautamiehenä. Sain jo junnusta kovennettua laista piittaamattoma tuomitsivat minut. Tiesi lautamieheni että linnoissa joka tapauksessa viihdyin paremmin kun siviilissä. Oli minulla linnoissa kun linnoissa hyviä kavereita kun veljiä minulle. Kusipäänä varmaan kuljin siviilissä juoden ja tapellen siitä aina tuomiolle.
Linnoissa en oikeastaan vetänyt mitään siksi pärjäsin siellä, muutaman kerran kokeilin pillereitä mutta totesin ettei se ollut minun juttuni. Tulin riksussa niin kipeäksi kun vanhan liiton konnat halusivat minulle näyttää ettei pillerit ole Kai pojan juttu. Oksensin ämpäriin koko yön ja aamulla tarkastuksessa pamppu sanoi kun nuokuin rivissä että taidat Kai jäädä täksi päiväksi sisään lepäämään, ja maistuuko enään asperiinikaan. Tuntui pamputkin olleen tietoisia venkuloiden opetuksesta minulle. Ja siihen jäi sekin kokeilu ei enään tehnyt kyllä mieli lääkkeitä vetää. Ja nykyään työntävät minuun myrkkyjään mistä sairastuinkin pahasti venäläisen mieslääkärin määräämästä LITIUM 1800 mg. Onneksi toinen venäläinen naislääkäri ja omahoitajani Ohkolan sairaalan osastolla 50 lopettivat senkin lääkkeen. Kysyn vaan mikä on näissä laitoksissa että minua lääkitsevät. Kun en mielisairas ole olen alkoholisti keneltä on viinapiru kuollut päästä.
torstai 28. huhtikuuta 2022
Hyvä fiilis heti aamusta jumpat tehty ja aamupala syöty aurinko paistaa tuntuu sodatkin kaukaisilta.
Heräsin hyvään aikaan kello 6 tein siinä aamujumpat teki ne taas hyvän fiiliksen. Sitten oli aamupala ja lääke mikä turha minulle on mutta leikitään nyt niin kauan kun jaksan näiden kanssa. Tässä talossa kyllä panostetaan lääkkeisiin vähän liikaa onko sitten jengi niin sairasta kun menee monella hirveät määrät lääkettä. Samoin työsalin hommiin panostetaan paljon jos joku ei ole töissä ollut niin tulee sanomista aika äkkiä.
Minä olen talolla töissä yrittivät kyllä minuakin saada työsalille mutta kieltäydyin jyrkästi siitä hommasta. On minulla tiistaisin keittiö työt koko päivän ja keskiiviikkona ja perjantaina on meillä siivous ryhmän siivous päivä. Kyllä siinä on minulle ihan tarpeeksi hommia kun pitää minun saada kirjaani työstettyä. Harmittaa vaan kun jäi Keravan huumekämppään noin 5500 sivua tekstejäni noin 13 vuodelta kaikki turhaa kirjoitettua jos tekstini ovat hävinneet.
Kirjoitan myös tätä blogiani tulee minulta tekstiä tälläkin aika paljon. En vaan tavoita niin suuria ihmisryhmiä kun toivoin, ja rahaksi en ole saanut blogiani muutettua. Oli kyllä äsken 15 maasta käyntejä blogissani mikä on aika hyvin. Luulin alkuun että saan rahaa kirjoituksistani mutta sehän maksetaan mainoksien klikkauksien myötä.
On minulle vielä vieras koko blogi on se niin hankala käyttää. No toivotaan nyt että joskus alkaisi tuottamaan kirjoitteluni, on minulla kynällä tältäkin reissulta noin 4 tuhatta sivua kynällä kirjoitettua tarinaani.
Kohta alkaa siivousryhmämme aamupalaveri jaamme työpisteet porukalle. Yritän saada tänään rappujen siivouksen olisi se minulle helppo homma. Teen rappuja mielelläni siitä pääsee aika äkkiä aina pois kun siinä ei ole muita hommia kun pelkät raput. Muissa kohteissa on monta siivous kohdetta. Nyt lähden palaveriimme palataan asiaan myöhemmin.
Aikaisin nukkumaan illasta pari kertaa yöllä kuselle heräten. Nukuin kyllä kello 6 asti hyvää unta, jumpat tehty aamusta teki ne taas hyvää herää jumpilla kunnolla.
Nukuin aika hyvin viimeyön heräten kyllä pari kertaa kuselle yöllä. Ehkä LITIUM 1800 mg lääkkeen lopetuksen jälkeen jäänyt nefrogeeninen diabetes insibidus vesitystauti kusettaa yöllä usein minua. Suutani kuivaa jatkuvasti ja juon paljon ja siitä yölliset kusemiset. Tuli LITIUM 1800 mg lääkkeen jälkeen minulle yöllinen kusiongelma. Se on ikävä vaiva kun se herättää monesti yöllä sekoittaa se unirytmiäni pahasti. Toki nukahdan helposti illastakin, menen sänkyyn ja suljen silmäni ja olen hetkessä unessa. Samoin yöllisen kusemisen jälkeen nukahdan hetkessä uudestaan.
On kyllä perkele että suomalaisten hoitajien puheilla sanoi venäläinen mieslääkäri määränneensä minulle LITIUM lääkkeen minkä pitoisuudet venäläinen lääkäri nosti pilviin 1800 mg. Olen kirjoitellut paljon siitäkin myrkky lääkkeestä ja sen aiheuttamista sairasteluistani. Millä perkeleen oikeudella saavat saatanat myrkyttää minutkin sairaaksi myrkky lääkkeillään. Ja LITIUM 1800 mg oli myrkky tuli minulle pahoja neurologisia sairauksia TSH kilpirauhas arvot olivat olleet vuosia koholla nefrogeeninen diabetes insibidus vesitystauti aiheutettu.
Ja Ohkolan osaston 30 hoitajat selittivät vaan ettei minulla hätää ole kun otetaan minusta jatkuvasti kusi ja verikoetta. Miksei mitään tapahtunut vaikka valitin sairaasta olostani joka lääkkeen jaossa. Onneksi pääsin Lohjan osastonylilääkärin S.V. vastaanotolle ja siltä sain vielä kirjallisen lausunnon LITIUM 1800 mg lääkkeen aihuttamista sairasteluistani.
Toistan tässä vähän itseäni mutta pääsee uudetkin lukijani mukaan tarinaani. On hieno aamu meillä aurinko paistaa ja kohta pääsen aamupalalle ja harmi vaan lääkkeille mitkä todella pitkin hampain otan kun en tarvitse niitä. Menee minulla aamusta aripipratsol 20 mg ja illasta olantsapiini 10 mg. Jouduin pojan äidin aiheuttaman masennuksen takia aikoinaan kellokoskelle ja viinapirun minua riivatessa. Mutta kumma on vaan kun ne vaivat hävisi päästäni löivätkin minut hullun kirjoihin.
On masenukset hävinneet ja viinapiru on voitettu eli olen terve mies otan lääke konjakkini mutta se piru ei riivaa enää päätäni. Eli ei ole minun enää tarkoitus juoda itseäni humalaan. On tullut täysin eri arvot elämääni ajan mielenterveys ja päihde ihmisten asioita. Näytän omalla esimerkilläni että voi ihminen parantua viinapirustakin. Ja ilman lääkkeitäkin voi elää JUMALAN RAKKAUS ON PARANTAVAA.
Päivä taas lusittu niin sanotusti vaikka olenkin vapaaehtoisessa paikassa. Mutta on tämä mielenterveys ihmisten paikka. Mitä minä en ole olen alkoholisti keneltä on viinapiru kuollut päästä.
Onhan tämä vähän outoa kun on talossa pakkolääkitys minullakin vaikken tarvitse lääkkeitään. Siksi tämä paikka tuntuu ankeelta vaikkei minulla mene kun aamusta aripipratsol 20 mg ja illasta olantsapiini 10 mg. On niistä vatsani ihan pilalla toimii se miten sattuu. Ja muutenkin olen yöllä aika poikki lääkkeestä kun herään varmaan LITIUM 1800 mg lääkkeestä jäänyt nefrogeeninen diabetes insibudus vesitystauti mikä kusettaa yällä monta kertaa.
Olen tästä paljon puhunut mutta tulihan se taas tärkeänä tuotua esiin. Onhan tämä muuten kun hotellissa asumista hieno huone minulla on viihdyn hyvin huoneessani, on vessa ja suihku minulla. On talo rauhallinen ollut tähän asti ja olen tehnyt porukalle selväksi etten katso sitten kamatouhuja talossa. Kun en itsekkään viinaa talossa ota ettei tule ongelmia minulle, raittius on näiden talojen elinehto.
Pysyy silloin rauha talossamme ja kaikille turvallinen hyvä fiilis. Mutta kyllä pitää miehellä olla äksöniä elämässä ei tämä ole miehen elämää tämmöinen jumittaminen. Siksi kaipaan ulkomaille Espanja tai rakastamani Turkki kutsuu minua. Oli Turkki niin hieno maa ja kansa lukekaa tarinaani suomalaisen lyötyä silmäni mustaksi. Jouduin Turkissa hullujen huoneelle olen siitäkin reissustani kertonut miten vekslasin jalkani irti siteistä millä olin sänkyyn sidottu. Vekslasin vielä housuni munien alapuolella ja kusin seinän ja patjan väliin. Varmaan 20 turkkilaista katsoi touhuani tuli lääkäri ja irrotti tiukat siteet käsistäkin. Oli mukava reissu kaikesta huolimatta reissuni lähdin vetämään turkin hullujen huoneelta ilman rahaa passia ei edes kelloa minulla ollut.
Menin taksilla hotellille missä reissumme tytöt maksoivat taksin. Oli mukava reissu se ja mukava kokemus olla Turkin hullujen huoneella. Lukekaa miten koneessa piti minun ottaa ohjat käsiini kun oli joku vanhempi kaveri jo mennessämme Turkkiin huonossa hapessa nyt se oli tulo matkalla oksentanut päälleen. Otin sen oksennuksessa olevan paidan sen päältä ja vedin tuliaispaidan käsimatkatavaroistani kun en koneeseen muuta roudaa ja vedin puhtaan paidan kaverin päälle. Ja kaikki olivat tyytyväisiä tilanteeseen. Olen kertonut reissustani yksityiskohtaseesti aikasemmin.
Tarinaani tälle päivälle mikä on mennyt hyvin kaikesta pahasta maailmassa huolimatta.
Oli huoneiden siivous tänään käytin vaan maton parvekkeella, kun eilen moppasin huoneeni samalla kun oli minulla käytävän moppaus. Olisi ollut meillä pihatalkoot mutten jaksanut siihen osallistua nukuin aamusta vielä päikkärit. Oli ruoka minulla oli oma kasviskeitto ja munkki join kahvin sijasta teetä hunajalla. Alan jättämään kahvitkin pois kun ei se hyväksi minulle ole enkä sen mausta tykkää. Hunajan kanssa kahvi menee mutta tulee minulla kahvista herkästi pää kipeäksi jos sitä liikaa juon.
Pitää nyt kaikki konstit yrittää että saisin lääkkeistä tulleen ajoittaisen vapinan pois itseltäni. Käteni vapisee aina välillä mihin sanoi uusi naishoitaja että lääkkeissä on hyöty ja haittapuolet. Saatanan dorka viitsii minulle tollasia puhua kuka olen aina ollut taloissa linnoissakin 12 kertaa kun terveyden perikuva. Vankiohjaajana Riihimäen keskuvankilassa vedin A ja B ryhmän korikset siellä vintin aulassa pelasimme. Seutulan työsiirtolassa olin urheiluvetäjän titelillä lusimassa. Kenkä Keravana minut tunsi pojat riksussa.
Ja aina vaalinut terveyttä Keravan kentäkoplan kaveri olen. Aina pelasimme ja nautimme seurustelusta kentällä mihin kenttäkoplamme kokoontui. Ja nyt nämä saatanat myrkytti minut venäläisiä lääkäreitä käyttäen sairaaksi LITIUM 1800 mg lääkkeellä. Olen siitä paljon kirjoitellut lukekaa ja mietikää missä mennään suomessa. Meidät ykköstykit lääkitään sairaaksi. Vanhaa liittoa on enään niin vähän sanoi niin city salilla nostellessamme suomen varmaan yksi riskimpiä vangin vartijoita nelin kertanen suomen mestari kiekon heitossa. On kaveri serkkuni poika jos se olisi yhtään meikäläisiä olisi kuri toinen maassamme. Saisin rauhassa kulkea ennen sanoi vaan kusipäille pullistelijoille että linnoissa tavataan sai silloin ihan rauhassa kulkea. Pelkää minua linnoissa kusipäät mitä ei toki minun aikoina ole ollut taloissa vaan suurta perhettä olimme kavereiden kanssa.
Pari pölkkypäätä on minun tarvinnut laittaa taloissa kuriin. Muuten lusin rauhassa ketään ei niin sanotusti rasitettu eli kiusattu. Mitään psyykkaamista ei ollut koskaan taloissa. Eli oli hyvä ilmapiiri kaikissa taloissa mitä olen kiertänyt. Riihimäen Keskusvankila oli hyvä talo lusia aikoinaan siellä oli kovat miehet. Minä viihdyin kovanaamojen kanssa oli ne minulle veljiä.
Joku pitää outona kun tykkäsin lusia enemmän kun siviilissä olla missä varmaan aika kusipään maineessakin olin jurrissa öykkäröin varmaankin jonkun mielestä. Mutta linnoissa pärjäsin kun en vetänyt mitään ja ei minun aikoina huumeet hallineet niin paljon kun nykyään.
keskiviikko 27. huhtikuuta 2022
Pahus kun soitti tuttu nuoruudesta illalla minulle. Sai se minut paskan lässyttämisellään niin raivoihin että kärsi siinä nukkumaan menoni. Olikohan taas vetänyt jotain kun oli se niin mahtipontinen.
Helvetti tosiaan soitti tuttu kaveri jo nuoruudesta minulle illasta kello 22 aikoihin. Soittaa se aina jurrissa minulle nyt oli äänensä selvän oloinen. Paskaa se lässytti minun linnatuomiota vähätteli je että hän on niin paljon lusinut. Sanoin sille että olen 12 kertaa ollut linnoissa 17 vuotiaasta asti jo 70 luvulta. On se sanonut että olemme olleet vissiin Seutulan työsiirtolassa samaan aikaan. Sanoin pellelle etten muista sitä linnoista, muistan vaan nimimiehet ja kaveri ei niihin ole koskaan kuulunut.
On tyyppi niin rehvakas puhelimessa mutta kun tapasin sen syväpuro yhteisössä ollessani kaupoilla, olisin halannut kaveria mutta se pelkäsi ihan selvästi jotain. Oli se ihan paskahousun oloinen. Kuulin jälkeen päin syyn sen käytökseen kaupoilla, oli se ollut autolla liikkeellä ja ottanut muutaman kaljan.
Sai se minut eilen soitollaan täysin raivoihin kärsi siinä nukkumaan menoni pahasti. Soitti se minulle turpaa pahasti, löin luurin sille korvaan mutta soitti se heti perään uudestaan. Yleensä se soittelee porukoineen ympäri jurrissa, ja vetääkö sitten porukkansa muutakin kun niin sekaisin välillä ovat. Kyllä riitti minulle tommoinen paskan lässyttäjä turha tyyppi ei muuta kun rattijuoppo taida se olla. Mistä sitten onkaan lusinut, minä olen vanhanliiton väkivalta miehiä vaikka vähemmän on niitäkään sattunut jurrissa kaikki sattuneet tilanteet.
Kyllä meni fiilikset kaveriin täysin saa se mennä vaikka alempaan helvettiin minä en välitä. Oli se niin vittumainen puhelimessa semmoista tekstiä siltä tuli. Meni minulla pitkään palautua normaaliin olotilaan kärsi siinä uneni pahasti. Ja tuli kaverin jutut taas heti aamusta mieleeni, toivotaan nyt että sekin miettii puheitaan. Onko kaveri mennyt sekasin viinasta ja jos se vetää jotain muutakin kun niin oudot on sen puheet välillä.
No nyt täytyy yrittää vaan nollata kaverin paskan lässyttämiset siinä se lähtee taas uusi päivä käyntiin. Onneksi on tänään meillä pihatalkoot saa jotain tekemistä jos sillä pääsen kaverin paskan lässyttämisestä eroon. Jää minulle vaan aina pitkäksi aikaa tommoiset puheet mieleeni en saa niitä hetkessä nollattua. Ihme että uskalsi kaveri minut suututtaa kun tiettää minut ja tapani tuntee en hevillä anna anteeksi tommoista puhetta.
Ei ole tyyppi ollut ennen noin vittumainen koskaan puheissaan. Jos sille on joku sairaus iskenyt vaikka dementia silloin tulee monet vittumaiseksi.
Päivä taas lusittu jos näin voi sanoa ei tämä ole miehen elämää, jumittaa mielenterveys ihmisten parissa. Kun ei ole minulla asuntoa siksi näissä mestoissa olen joutunut olemaan.
Kyllä kaipaisi jo omieni pariin sotureiden, uskon sotureiden että saisin tehdä työtäni. Mutta kun ei ole minulla ketään frendiä kuka autolla pyörisi. Pitäisi minun saada autokyytiä joltain kaverilta että pääsisin Keravalla käymään. Pitää minun päästä perimään velkojani pois jengiltä. Tuhansia olen saamassa jengiltä jäi niin monet minulle velkaa. Yhden rotan oli pojat kämpillään pelästyttäneet kun veti rotta isäni suurella työllä ansaitsemia perintö rahoja ohi. Neljä tonnia rotta sai tilinsiirroilla ja lompakostani oli rahat rotta vienyt.
Maksoi se minulle 300 euroa sanoen että en pane enää gorilloitani heidän kämpille hän alkaa makselemaan ohi vetämiään rahojani. Sain tehdä pitkään työtä sen kanssa etten ole poikia pannut heidän kämpille. Mutta kun minullekkin lojaaleita varmaan on kavereissa. Oli kaverit menneet ilman minun käskyäni kundien kämpille. Ja pelästyttäneet porukan kämpillä oli kaverit sanoneet että on se noussut korkoa ja on rotta minulle kavereiden sanoma 8 tonnia velkaa.
Muttei mitään ole kuulunut tyypistä sen jälkeen kun olin pakotettu lähtemään Keravalta. Rahani kun loppuivat loppui porukan rakkauskin. Joten ajauduin paska paikkoihin missä kärsin pahasti monia paikkoja kierrellen.
Nyt ajoissa nukkumaan kun on huomenna pihatalkoot meillä ja minä osallistun niihin. Onhan mukava tehdä taas kimpassa töitä, mitä siellä nyt on kun kiinteistö palvelun pojat tekivät kahtena päivänä piha hommia meidän talossa. Kukkien istutusta on meillä ainakin parveke kukkien laittamista. Nyt alan sammuttamaan tietokonettani ja alan nukkumaan ajoissa kello on nyt 20.07 saa nyt nähdä saanko nukuttua paremmin eikä vesitystauti minua herätä niin usein kuselle.
Siunausta tälle yölle enkelit varjelkoot ihmisten unta niin vihollisien kun omieni porukoiden. Toivotaan että uusi päivä alkaisi paremmin ja saisivat rauhan maailmaan.
Yhteisön hyväksi siivous hommat tehty taas tälle päivälle. Väsynyt mutta hyvällä fiiliksellä mennään.
Oli minulla neloskerroksen siivous tänään, imuroin moppasin ja konetin kerroksemme. Oli se helppo homma pariin tuntiin tein sen, piti vaan odottaa konetta jonkun aikaa kun se oli latauksessa alhaalla. Taas on paikat siistit, tulee äkkiä sotkua taloon kun ulkojalkineissa kuljetaan ja pölytulloja tulee äkkiä käytäville. On aina mukava fiilis kun saa talon hommia tehtyä saa siitä pienen kehoitusrahan, ei paljon muttei töitäkään meillä ole kun keskiviikko ja perjantai. Tiistai on minulla keittiö päivä siinä on koko päivän kiinni, se on ilmasta työtä minulla kuulemma yhteisön hyväksi tehdään.
Katson nyt jaksanko mennä tänään talomme salille pitäisi tehdä jalkakyykkyä että saan jalkoihin massaa ja voimaa. Nukun nykyään katkonaisesti kun varmaan LITIUM 1800 mg jäänyt nefrogeeninen diabetes insibidus vesitystauti minulle jäi. Ainakin joudun juomaan paljon ja kusen yöllä monta kertaa. Onneksi se myrkky LITIUM 1800 mg lopetettiin minulta pahojen sairastelujeni jälkeen. Lukekaa olen siitä paljon kirjoitellut mitä siitä LITIUMISTA 1800 mg minulle tuli.
No puhutaan nyt muusta kun myrkky lääkkeistä miksi niitä sanon kun sairastuu niistä niin pahasti. Sanoi yksi hoitaja täällä uudessa paikassa kun valitin käteni vapinasta mikä on lääkkeistä minulle jäänyt sanoi hoitaja että on lääkkeissä hyöty ja haittapuolet. Helvetti minulle kehtaa tommoista paskaa puhua kun olen aina ollut 12 kertaa linnoissakin terveyden perikuva. Olen mielummin hullu ja terve kun tyhmä ja pahasti lääkkeistä sairas.
No huomenna onkin meillä talkoo päivä on pihatöitä meillä. Sanoi kyllä yksi kaveri että mitä me tehdään pihalla kun oli kiinteistön hoitajat pari päivää juuri pihatöissä. No hyvä niin päästään vähällä jos ja kun ovat kiinteistö pojat jo hommat tehneet. Katsoin kun ne eilenkin olivat pihatöissä tekivät hyvää jälkeä pihalla.
On tänään meillä yhteisökokous kello 15.15 sen jälkeen on välipala ja kahvi, juonkin tänään teetä lopeten kahvin juonnin. Kun se on muutenkin minusta pahaa, hunajan kanssa sitä voi juoda. Mutta on tee parempaa eikä niin epäterveellistä kun kahvi. Toki on siinä hyviäkin ominaisuuksia pienissä määrin juotuna. Minulla vaan tulee kahvista herkästi pää kipeäksi jos paljon sitä juon. Muutenkin syön terveellisesti olen nykyään kasvis ruokailija, olin pitkään Ohkolan sairaalassa vegaani ruokailija, mutta täällä uudessa paikassa aloin kasvis ruokailijaksi. Se käy minulle kun yksi hoitaja sanoi tullessani että on vegaani ruoka kallista. Mutta mukava omahoitajani tuli huoneeseeni kysymään haluanko täällä uudessa paikassakin vegaani ruuan, että se voidaan järjestää. Tyydyin kasvis ruokaan on se minulle hyvä ja riittävän terveellinen.
Olen saanut painoni tippumaan kellokosken aikaan treeni painoni oli parhaimmilaan 116.8 kiloa nykyään on painoni noin 94 kiloa. Massaa on siis lähtenyt aika paljon pois minulta. Mutta tehoja löytyy silti hyvin, käyn jatkuvasti salillamme ja vedän tiukkoja jumppia huoneessani ja kahvakuulaa treenaan huoneessani. Olen tarkoituksella tiputtanut painoani on se terveydelle hyväksi monella tavalla kun on minulla ollut tota keskivartalo lihavuutta mikä on epäterveellistä. Verenpaine oli hoitajan mitatessa jonkun kerran yli 140 yläpaine, siitä määräsi lääkäri ilman minun tapaamista verenpaine lääkkeen, mistä meni kumma vaan silmäni huonoksi. No lopetettiin se lääke selittivät vaan minulla kaihi olevan mutta kun ihana oma hoitajani J. vei minut uuteen silmälääkäriin, mikä tutki pitkään ja hyvin silmäni ja totesi se ettei mitään kaihia minulla ole. Hyvä niin lääkäri sanoi että lääkkeet vei silmäni huonoksi. Jäi ikävä vaiva vasempaan silmäni menee siinä semmoinen harson tapainen häiriö jatkuvasti. Antoi omahoitajani minulle itselle viikoksi verenpainemittarin ja paineeni olivat ihan hyvät.
Katsotaan nyt saanko lääkkeet kokonaan pois listoilta, vaadin sitä seuraavalla polin käynnillä. Kun en tarvitse mitään hullun lääkkeitä kun en ole mielisairas olen alkoholisti keneltä on viinapiru kuollut päästä. Ja kun se ei kuulu yhdellekkään elävälle sielulle syönkö mitään lääkkeitä. Olen semmoinen kun olen mikä saatana hoitohenkilökunnan päässä liikkuu että minutkin lääkittiin sairaaksi. Nykyään menee minulla aamusta aripipratsol 20 mg ja illasta menee minulla olantsapiini 10 mg. eli pieni on lääkitykseni sekin on minulle turha ja siksi vaadin sen lopettamista. Muuten olen pakotettu häipymään talosta. Kunhan nyt oman asunnon saisin suomesta täytyy kyllä päästä pois on minua kidutettu täällä ihan liikaa.
tiistai 26. huhtikuuta 2022
Huomenta maailma nukkuen vielä aamusta kello 4.30 - 6 välisen ajan . Tarinaani pitkästä hupituomiostani ja reissuistani pahoissa paikoissa syyttä.
Näin taas kuolleesta kaveristani Kalle R. unta en muista mitä unessani oli mutta Kalle siinä oli. Kummasti tulee usein kuolleet kaverini uniin ikäänkun hakemaan minuakin tuonpuoleiseen. On niin paljon kavereita minulta kuollut viime aikoina meni neljästä perheestä veljesparit ihan lyhyen ajan sisällä. Kymmeniä kavereita on minulta kuollut muutamaan vuoteen kummasti vaan on niitä mennyt.
On toi kuolema kumma kun kutsuu se minuakin puoleensa, kyllä täältä jo joutaisi lähtemään. Olen joutunut niin kauheaan kidutuksen kohteeksi vuosia ettei sitä ikinä anteeksi voi antaa. Lukekaa on siitä blogissani paljon tarinaa miten olen joutunut fyysisen ja henkisen kidutuksen kohteeksi. Ja minun kriteerini mukaan ylittää kohteluni kidutuksen tunnusmerkit. Henkinen väkivalta on ollut pahinta minulle on sitä ollut monessa paikassa jo pakkolääkitys ja pakkohoito syyttä on väkivaltaa.
Oli tämä viimenen reissu kellokoski Ohkolassa niin rankka reissu minulle suomi hoitajien ja venäläisten lääkäreiden toimesta. Oli talossa osastolla 50 ainoat mukavat hyvät venäläinen naislääkäri A. ja omahoitajani J. keiltä sain hyvää inhimillistä kohtelua osakseni. Harmi vaan kun lähti molemmat pois talosta muihin hommiin. Lääkäristä en tiennyt mihin se lähti mutta omahoitajani J. lähti saattohoito hommiin ja varmaan se pärjää siinä hommassa oli se niin fiksu viisas sympaatinen ihminen.
Olen ollut yli 40 kertaa pojan äidistä johtuvasta masennuksesta ja viinapirun minua riivatessa kellokoski Ohkolassa. Ja koskaan ei ole sattunut kohdalleni niin hyvää hoitajaa kun tällä reissulla oaston 50 omahoitajani J. Ikävä sitä tuli kun se lähti talosta niin hyvin se hoiti hommiani osastolla 50. Lukekaa mitä kaikkea se teki asioitteni eteen pääsin lähtemään Ohkoalasta pois aika äkkiä.
Olisin kyllä tällä venkulan päällä ollut vapaa mies vuosia sitten olenhan lähtenyt juonimalla niin monesti kellokoski Ohkolasta pois. Mutta tällä reissulla aloin pitämään ääntä kaikesta paskasta talossa johan aloin saamaan paskaa vastaan. Hirveet lääkkeet pahin paljon kirjoittamani LITIUM 1800 mg minkä myrkyn venäläinen mieslääkäri minulle määräsi. Nosti se vielä pitoisuudet pilviin 1800 mg. Sanoi se kyllä kolmen suomalaisen hoitajan palaverissamme että määrää hän minulle LITIUM lääkkeen suomalaisten hoitajien puheilla. Miten sitten lie asia oli kumman näköiseksi meni omahoitajani M. M palaverissamme.
No työn alla on asia kohteluni tällä hupireissullani jorvin kidutus kopissa 12 vuorokautta kellokoski Ohkola reissuni. Tutkin talon motiivia kohteluuni olen niin vastaan huumeita taloissa kun siitä tulee niin paljon ongelmia tavallisille tallaajille. Ja Ohkolassa oli jatkuvaa huumetouhut oli sitä touhua usealla osastolla. Pilaa huumeet koko osaston ilmapiirin väkivaltaa tulee taloihin ja on nistit niin umpikieroja, että kärsii siinä muitten elämä talossa. Ihmettelen miten lyötiin meidän muiden sekaan huumeväkeä kun yksi mätä omena pilaa koko korin.
En muuten näistä puhuisi mutta kun minun elämääni pilattiin talossa huueväen takia ratsasivat minua jatkuvasti joka osastolla paitsi osastolla 50. Kun luotti minuun venäläinen naislääkäri A. ja omahoitajani J. Miksi perkeleessä eivät kitke huumeita talosta kun se niin helppoa olisi. Huumeväki omille osastoilla suljetulle kiinni tavalliset tallaajat saisivat olla silloin rauhassa. Mutta ehkä on sitä ettei noissa taloissa kukaan huume hemmo raitistu millään kun jo talosta saavat lääkkeitä mitkä ovat vaan siirtämistä aineesta toiseen. Näin luulen olevan heidän kanssaan kai niitä pidetään niin toivottomina tapauksena. Minutkin luokiteltiin toivottomaksi tapaukseksi mutta niin vaan pitkällä hupituomiollani viinapiru kuoli päästäni. Ja minulla oli siis viina piruna päässäni vuosia, sisällä linnoissa ja muissa taloissa aina pärjäsin mutta siviilissä jäin aina ikäänkun tyhjän päälle ja sama jatkui viinapirun riivaamana olo. Mutta järki palasi minulle pikkuhiljaa pahoissa paikoissa lusien.
Hupituomion sain kaveristani taposta tuomitsivat mitä se ei edes ollut. Kusetettin minua kaikella tavalla asianajaja järjesti minut mielentilaan mikä on täysin kusetusta ja sekopäistä touhua. Puhu asianajaja P.H. että pääsen mielentilan jälkeen puolta vähemmällä mutta niin vaan meni elämästäni hukkaan noin 13 vuotta paskoissa paikoissa. Jos olen kaveriani vartalokoululla lyönyt ja se saa siitä sisäisen verenvuodon onko se tappo. Ja minä nukuin sen kämpillä ja herään oli porukka lähtenyt ja kaveri makaa alasti laittialla. Minä menin sokkiin kun en kaveria hereille saanut. Kun oli sillä ehkä kuukausi elinaikaa maksansa oli sillä kuulemma kun rusina. Luulin että oli kaverin maksa pettänyt. Tuli siihen mestoille venäläinen kaverimme emme saaneet apua hälytyskeskuksesta heti kaverille. Vaikka soitimme sinne jos olisivat heti apua lähettäneet olisiko kaverini siitä vielä selvinnyt. No nyt mennään näillä JUMALANI kostoa sillä jaksoin kaikki vuodet. Ja kummasti noita vihollisiani kaatuu kaiken aikaa.
Heräten kello 4 siitä jumppia tekemään kun ei enää väsyttänyt minua yhtään. Herää jumpilla kunnolla minulle se ei katso aikaa eikä paikkaa jumpat.
Turhan aikasin heräsin tänä aamuna kun kello 4 heräsin, yritin siitä vielä pötkötellä ja unta saada. Muttei enää uni tullut, joten aloin tekemään sellijumppia miksi niitä sanon. Varjonyrkkeilyllä aloitin taas jumpan, siitä etunojapunnerruksia sekä lankutuksia tehden useamman sarjan. Sitten tein kahvakuulalla muutamat sarjat tehokkaita vetoja. Minulla ei jumpat katso aikaa eikä paikkaa kun niitä teen monesti aikasin aamusta, herättää ne minut kunnolla tulee niistä niin hyvä olotila.
Olen aina jumpannut vaikka yöllä, jos ei uni ole minulle tullut en vaan jää sänkyyn pyörimään vaan mielummin vaikka jumppaan. Nytkin menen vielä kyllä sänkyyn että jaksan osallistua siivous ryhmämme siivouksiin. Kyllä saan unen päästä kiinni kun vaan maltan mennä sänkyyn. Jos vielä pari tuntia nukkuisin tekisi ne vielä hyvää minulle. Pystyn tyhjentämään mieleni ja rauhoittumaan sänkyyn mennessäni, ja siitä uni aika äkkiä tulee minulle.
Tuli kyllä viimeyönä minulle normitunnit unta, mutta menen silti vielä pariksi tunniksi nukkumaan. Kun on univelkaa minulla herätyksieni takia vesitystauti minut herättää mikä se ehkä on, jäänyt LITIUM 1800 mg lääkkeestä. Sen lääkkeen jälkeen minulle tuli öinen kusemis ongelma juon paljon kun janottaa minua jatkuvasti sitten kusen yöllä heräten monta kertaa yössä.
No nyt sänkyyn palataan asiaan myöhemmin hyvää yötä maailma ja siunausta tällekkin aamulle toivotaan parempaa huomista maailmaan.
Saimme yhteisön hyväksi tehtyä keittiö hommat venäläisen naisen kanssa teimme melkein hommat. Hyvä fiilis on taas kun sain tehtyä keittiö työt.
Koko päivän olen ollut keittiö hommissa aamusta kello 7 ja iltaan kello 19 kesti keittiö pesti. On siinä hommassa aina kiinni koko päivän yksin teen päivä kattaukset kun on venäläinen nainen ja nuori kaveri töissä työsalilla. Aamulla ja illasta on kaksikko hommassa mukana, ja hyvä niin helpottaa se kovasti minun hommaani. Kohta menen nukkumaan kun olen taas ollut tämän päivän kun kipeä, kun heräsin neljä kertaa yöllä kuselle. Sekoittaa kusemiset untani vaikka nukahdankin heti uudestaan kun vaan maltan mennä heti takasin nukkumaan.
Menen ajoissa tänä iltana nukkumaan kun on huomenna aamusta siivous ryhmämme työpäivä. Ei kyllä duunit oikein maistu minulle tekisin mielummin vapaalla omia hommia kirjoitellen ja treenaten talomme salilla sekä kylillä liikkuen. Teen joka aamu sellijumppia ja kahvakuula treeniä huoneessani, tekee jumpat niin hyvää minulle ja aamusta vielä herää siinä kunnolla kroppa ja pääkoppa kiittää.
Nyt sammutan koneeni ja alan nukkumaan että saan nukutta univelkoja pois. Toki nukuin viimeyönä kyllä normi tunnit mutta ne herätykseni veroitti untani. Sekoittaa heräilyt uneni ja seuraavana päivänä on kiukkunen ja muuten vaan pihalla. Nukuin tänään kyllä pienet päiväunet noin puoli tuntia nukuin, mikä tekikin hyvää minulle.
Nyt nukkumaan hyvät yöt kansakunnat JUMALAN siunausta kaikille säädyille. Eläkää kurissa ja herran nuhteessa parantakaa tapanne kun vielä ehditte.
Kattaukset kohta tehty vielä päivällinen ja iltapala niin on yhteisön hommat tehty tälle päivälle. Nuorta kaveria ei ole näkynyt keittiöllä venäläisen naisen kanssa olemme hoitaneet homman.
Oli minulla yksin päivä kattaukset välipalan tarjosin porukalle kahvit ja jälkiruuan. On keittiöllä koko päivän kiinni kello 7 aamusta iltaan kello 19 asti. Äsken katoimme venäläisen mukavan naisen kanssa päivällis kattaukset, hyvä niin on kaikki valmiina ruokailuun. On sitten enää iltapalan kattaukset sitten on taas minun työni siinä. Olen ollut väsynyt koko päivän ja on minua huipannut kahtena päivänä. Varmaan yölliset herätykseni sen tekee kun kusihätä minut herättää monesti yöllä kuselle. Jäi varmaan LITIUM 1800 mg lääkkeestä nefrogeeninen diabetes insibidus vesitystauti minulle. Mikä panee juomaan paljon ja kusemaan yöllä myös monesti.
On se ikävä vaiva ei minulla ollut ennen litoa mitään ongelmaa kusemisen kanssa yöllä. No näillä nyt mennään nukahdan aina yöllisen herätykseni jälkeen hetkessä kun vaan maltan mennä sänkyyn. Mutta jään joskus kirjoittelemaan uniani paperille ja aamusta koneelle. Hyvän sitten nukun kyllä aamuun asti tulee minulle kyllä normi tunnit yleensä unta.
Eilenkin menin jo kello 21 nukkumaan ja viimenen herätykseni oli kello 5. Täytyy nyt jättää juominen illasta janottaa minua vaan aina illasta. Jos jättäisi juomisen kello 18 jälkeen niin varmaan nukun aamuun asti. Yhtäjaksoisesti rehellistä puhdasta unta näen vaan unia Ukrainan sodasta monesti yöllä. Onhan mukava tehdä muutakin kun ajatustyötä eli miettiä asioita ja jutella jumalani kanssa ja laittaa mietteitäni paperille kirjoitan asiat kynällä ihan niin kun ne on. Tähän blogiini en voi kaikkea kirjoitella ettei kukaan vedä hernettä nenäänsä. Mutta luovitaan nyt tässä niin hyvin kun pystytään. Kyllä asiat tulee tässäkin käsiteltyä niin kun ne on ja ovat olleet.
Asiat tappelee ei niinkään ihmiset, siitä repikää huumoria sanotaan niin meillä päin. Olen kokenut niin kovia, eli koittakaa ymmärtää fiilikseni kyllä se on herkkään poikaan jättänyt psyykkeeseen lähtemättömät arvet. Koskaan en palaudu normaaliksi sen ovat suomalaiset aiheuttaneet vuosien saatossa monessa paikassa olleena, niin kauheuksia kokeneena. Suoranaista kidutusta se on ollut minun kriteerini mukaan enemmänkin henkistä väkivaltaa saanut kokea. On pakkolääkitykset ja pakkohoito syyttä kiduttamista minulle. Syyttä olin tätäkin reissua kolme vuotta kiinni selkin juopon kokin takia.
Olen siitäkin kokista kirjoitellut enemmänkin mikä riesa se oli minulle, menin selkin samarian taloon kun luulin että siellä on kaikki uskossa ja piti talon olla raitis. Mutta mitä vielä iso kokki joi koko ajan siellä ja häiritsi poliisia hupia heitä soitellessa ja kerran ei lanssi uskaltanut tulla sille ennen kun sain sekopäältä puukot pois. Miettikää minkä reissun joku selkissä minulle aiheutti, kokin sen en usko olleen ei varmaan sitä viranomaiset olisi uskoneet. Pilastuin isolle korstolla kun se oli käynyt nuorta poikaa pojan puheiden mukaan kurkusta kiinni poika oli joutunut potkasemaan itsenäsä kokin otteesta irti. Siitä ärähdin kokille ja alkoikin kidutusreissuni jorviin eristykseen 12 vuorokaudeksi ja sieltä jatkui kellokoskelle ja ohkolaan syytttä semmoisiin myrkkyihin mistä sairastuin pahasti. On se rankkaa kun monessa paikassa olen sylkenyt lääkkeet vessanpyttyyn ja henkilökunta on niin dorkaa että ovat pitäneet minua terveenä lääkkeillä. Mutta miksi näin olen niin hyvä näyttelijä että voin näytellä mitä vaan tervettäkin kun en ole mielisairas olen alkoholisti kuka ei hullun lääkkeitänne tarvitse olen sen näyttänyt sylkemällä lääkkeet pois. Miksi siis syötätte väkisin hullun lääkkeitä mistä sairastuu pahasti. Minulle on jäänyt ajoittainen vapina käteeni mikä häiritsee minua. Ja silmäni on huonona en näe sillä kunnolla ja menee siinä ikäänkun harso jatkuvasti. Se häiritsee minua jatkuvasti joka päivä.
maanantai 25. huhtikuuta 2022
Heräten kolme kertaa yöllä kusihätään. Silti vedin aamusta tiukat sellijumpat heräsi siinä kunnolla.
Vedin aamusta kello 5.30 tiukat sellijumpat miksi niitä sanon linnoista se on minulle jäänyt kun sellissä kovasti jumpattiin. Aloitin taas kerran varjonyrkkeilyllä siitä etunojapunnerruksia tekemään ja lankutuksia tekemään edestä ja sivuilta. Otin myös monon nostoja nousee minulla jalka vielä 66 vuotiaaksi hyvin. Nostin Ohkolan salilla mononi oven yläkarmiin minkä urheiluvetäjä M. mittasi se oli 1.90 m korkeudella ja vieläkin olisi noussut mononi korkeammalle.
Tekee minulle niin hyvää heti aamusta treenata herää siinä ja fiilikset nousee hyvin tulee niin hyvä olo jumpilta. Pääkin alkaa pelaamaan heti aamusta paremmin kun veri kiertää pitkän yön jälkeen. On vaan minulle jäänyt LITIUM 1800 mg jälkeen kumma kipu kaulaani on ikänkun jänteetkin kipeät kaulastani. Ja kokonaisvaltanen sairas olo on minulla ollut pitkään. Kun oli lohjan osatonylilääkärin mukaan TSH kilpirauhas arvot olleet vuosia koholla minulla. Pelkään ettei ole LITIUM 1800 mg tuhonnut kilpirauhastani mitenkään.
Miksi perkeleessä tuhositte elämääni kolme vuotta kellokoski Ohkolassa miksi sitä kysyy firmani vielä teillekin kuri löytyy. Nautin kun sairastutte ja tiedätte helvetin esikartanoihin joutuessanne mihin helvetiin olette menossa. Niin alaarvoista kohtelua sain Ohkolassakin mitään kantaa eivät ottaneet sairasteluuni hoitajat.
Ja minäkö olen paha olen niin paha pahoille ettei kukaan ole JUMALANI määrää teille tahdin. Ja sanon vaan kaikille pahantekijöille että teille kaikillle tulee joskus vastaan pahat tekonne viimestä matkaa kun teette ja se ei mukava ole kuolemaa odotella. Sairaana makaatte ja ette uskalla edes kuolla se on hirveetä.
LITIUM 1800 mg ehkä jäänyt vesitystauti herätti kolme kertaa yöllä kuselle. Aamusta tehokkaat jumpat tehty heräsi siinä kunnolla
On sen jälkeen kun minulle aloitettiin Ohkolan sairaalassa LITIUM 1800 mg lääke tullut minulle monia sairauksia. On vielä LITIUMIN lopetuksen jälkeen minulle jäänyt ikävä vaiva varmaankin, nefrogeeninen diabetes insibidus vesitystauti se juotattaa paljon ja kusettaa öisin. Viime yönäkin heräsin kolme kertaa kusihätään. Kärsii uneni ja olen seuraavana päivänä väsynyt koko päivän, ellen sitten ota päiväunia.
Uskon että on LITIUMISTA jäänyt vesitystauti päälle kun minulla ei ollut öistä kusiongelmaa ennen LITIUM 1800 mg lääkitystä. Jäi myös minulle LITIUMIN jälkeen kokonaisvaltanen huono olo, toki voi sen tehdä myös huonosti nukutut yöt. Nukahdan hyvin hetkessä kun vaan illasta sänkyyn menen ei mitään vaikeuksia nukahtamisen kanssa. Yölläkin nukahdan hetkessä uudestaan kusella käynnin jälkeen kunhan vaan maltan mennä nukkumaan. Usein kirjoitan näkemiäni unia ylös yöllä ja sen jälkeen menen nukkumaan.
On se kyllä perkele että pani suomalaiset vielä venäläiset lääkärit minut sairastuttamaan lääkkeillä, LITIUM pahin minkä pitoisuudet venäläinen mieslääkäri nosti pilviin 1800 mg. Kai minulla jonkun asteinen myrkytys oli päällä niin sairaaksi siitä myrkystä tulin. TSH kilpirauhas arvot olleet vuosia koholla neurologisia oireita minulle tuli vapinat kovat päänsäryt öisin pahinta. Ja henkilökunta selitti osastolla 30 ettei minulla hätää ole kun otetaan minusta jatkuvasti kusi ja verikoetta.
Onneksi pääsin Lohjan sairaalan osastonylilääkärin S.V. vastaanotolle ja sain häneltä vielä kirjallisen lausunnon LITIUM 1800 mg johtuvasta sairastelustani. Katson nyt kenet vedän tilille sairastuttamisestani lääkkeillä. Olen ollut kellokoski Ohkolassa pojan äidin aihettaman masennuksen ja viinapirun minua riivatessa yli 40 kertaa hoidossa eikä minua ole ennen koskaan myrkytetty sairaaksi lääkkeillä.
Muttei olekkaan koskaan ollut minulla venäläisiä lääkäreitä ja mikä oli suomalaisten hoitajien motiivi, kun sanoi venäläinen mieslääkäri että määrää hän minulle LITIUM lääkkeen suomalaisten hoitajien puheilla. Onko suomalaiset hoitajat maanpettureita luopioita, kun venäläiset aloittivatkin kumma vaan sodan Ukrainaa vastaan. Ja nyt on venäjän pelko suomessakin, pelkäväät venäläisten ottavan suomenkin haltuunsa.
Mikä perkele suomea ja suomalaisia vaivaa että omaa kansaansa myrkyttävät, minä vielä olen ollut ykköstykki paljon lusineena. Mikä oli venäläisen lääkärin motiivi minut myrkyttää sairaaksi ja puhun myrkyttämisestäni kun niin sairaaksi tulin Ohkolassa.
Toki olisin pois päässyt tällä venkulan päällä pitämällä mölyt mahassa ja luovimalla itseni ulos. Mutta kun ei ole minulla kämppää siksi jäin ohkolaan kirjoittamaan kirjaani ja toki blogiani. Kumma vaan että vetää aina joku tai jotkut herneen nenäänsä kirjoittelustani mikä on ihan totuuden mukainen.
Meni varmaan verenpaine lääkkeestä silmäni huonoksi pakotti nuori nalshoitaja osastolla 20 sen lääkkeen ottamaan kuulemma kun lääkäri määrää. Vaikka sanoin etten ole puhunut mitään lääkärin kanssa verenpaineistani. Otin pari kertaa sen lääkkeen ja silmäni meni todella huonoksi. Keksittiin sitten minulla kaihi olevan mutta kun ihana omahoitajani osastolla 50. Järjesti se minut hyvälle silmälääkärille kuka tutki pitkään silmiäni sanoen ettei mitään kaihia ole silmissäni, vaan lääkkeistä johtuvaa oli silmä ongelmani. Ja älkää sanoko että toistan itseäni ei voi liikaa puhua asioistani. Kun jäi sen verenpaine lääkkeen jälkeen vasempaan silmääni ikävä vaiva menee siinä semmoinen harsomainen häiriö kaiken aikaa. On silmäni olleet aina hyvät lähinäköön on lasit mutta muuten näen hyvin. Omahoitajani J. antoi minulle verenpaine mittarin viikoksi huoneeseeni ja sain itse mitata paineeni oli ne ihan hyvät. Hoitajan mitatessa oli yläpaine muutaman kerran yli 140 mitä rajana pitivät.
Lukekaa kovat verenvuotoni mitä ei Peijaksen sairaala saanut hoidettua vaan rikkoi vaan ruston vasemmasta sieraimestani, jäi siitä ikävä vaiva kun on sierain melkein ummessa. No sitten mentiin nenäverenvuodon takia meilahteen missä kolme ihanaa enkeliä otti minut hoteisiinsa, ja sain heti siellä avun vuotoon. Oli onneksi oastolla 50 mihin pääsin jatkuvan osaston muuton jälkeen, ihana omahoitajani J. kuka pani heti tuulemaan talossa ja tuli vielä hyvä venäläinen naislääkäri A. taloon. Heidän kanssa minulla synkkasi todella hyvin. Jäi heti LITIUM 1800 mg pois minulta ja vointini parani heti huomattavasti. Kirjoitan paljon toistaen asioitani muttei voi liikaa tuoda esiin näitä asioita niin vakavasta asiasta on kysymys. Kun minun sairastuttamisestani, kuka olen aina ollut kun terveyden perikuva talossa kun talossa. Kellokoski Ohkolassakin voittaen yleisurheilu kisojakin ja muutenkin töissä käyden ja treenaten kovaakin. Ja tämä on totta kun ei ennen minua ole sairaaksi myrkyttetty lääkkeillä. Miettikää olin hupia kiinni selkin samarian pisaran juopon kokin takia kolme vuotta miksi näin teitte. Minua ei mikään vaivaa teen vaan tutkintaani firmalleni suomen touhuista. Mielenterveys ja päihde puolelelta teen tutkintaani, huumeet ainakin olivat Ohkolassa iso riesa mikseivät sitäkin kitke talosta kun se helppoa olisi. Kai siinä raha ratkaisee kaiken kun huumeissa isot rahat pyörii. Minä en välitä kuka mitenkin elämänsä pilaa huumeilla tai ei mutta kun minun hyvinvointiani ei saatana huume pellet rasita. Minua ratsattiin kaiken aikaa viron hoitaja halusi nähdä kerran munanikin silloin suutuin sille ja sanoin että vielä sinäkin pyllistät on tässä interpolikin. Heitin vaan sen lonkalta kun suutuin viron hoitajalle.
Ilta joutaa kohta käyn yöpuulle sammutan koneeni. Toivotaan nyt ettei tule Ukrainan sota taas uniini niin kun on monesti se tullut uniini. Aamulla on minulla keittiö vuoro.
Ilta joutaa väsy painaa kulkumiehen silmiä kohta sammutan titetokoneeni ja käyn nukkumaan. Että jaksan aamusta mennä keittiöduuniin alkaa se jo kello 7 ja jatkuu ilta 19.30 suunnilleen. On siinä keittiötyössä koko päivän kiinni ei voi lähteä oikein liikenteeseen. Ei aina oikein huvita talon duunit tekisi mieli vaan kirjoitella koneella ja kynällä. Jäähän minulle toki hyvin aikaa kirjoitella tarinoitani koneella blogiin ja kynällä kirjoitan asiat ihan niin kun ne on.
Nyt sammutan koneeni ja käyn nukkumaan kaikkea hyvää kansakunnat toivotaan Ukrainan sodankin loppuvan pian. Että saatanallinen pelko häviäisi maailmasta. Menee ihan yön unetkin minulta sodan takia. Sota ei sotimalla lopu ja tarvitaan siihen aina kaksi.
Taas on päivä mennyt hupia ei tämä ole miehen elämää. Jumittaa tällaisessa mielenterveys ihmisten paikassa. Onhan tämä vähän kun hotellissa asumista.
Kyllä kaipaan omieni pariin tiukkojen sotureiden pariin, pääsisi elämisen makuun valuu elämäni täysin hukkaan täällä. Kaipaan äksöniä elämääni ulkomaan kavereideni pariin. On noi turkin ja kurdin kaverit sotureita siksi niiden seuraa kaipaan. Vietnamilaiset ja Romanin romanit ovat frendejäni. Ovat ne niin erilaisia kun suomalaiset mitkä ovat niin vittumaisia monetkin, olen saanut ottaa suomalaisilta niin paljon pahaa vastaan. Monessa hoitopaikassakin ihan hirveyksiä saanut kokea.
Lukekaa niin ymmärrätte etten ihan kaikkia suomalaisia rakasta. Mikä helvetti tätä kansaa ja maata riivaa niin vittumaisia monet on. Onhan toki hyviäkin ihmisiä tullut vastaan mutta suomessa vähemmän. Kai se minun tuuriani on ollut että kusipäitten sekaan olen joutunut. Kun panin kahdet perinnöt menemään sain rakkautta ja arvostusta osakseni. Kun raha ratkaisee ihan kaiken sen kongreettisesti kokeneena. Kun rahani loppuivat loppui jengin rakkauskin lintsille jouduin ja nälissäni janoissani pyöräilin talvi pakkasessa kaupungista toiseen lämpimikseni. Uskovaiset eivät auttaneet minua millään tavalla eivät ruokaa antaneet eivätkä yöpaikkaa. Painoni tippui 20 kiloa kun syömättä ja juomatta olin päiviä. Nukuin talvella ojan penkalla en vaan jaksanut enää polkea. Lumessa nukuin ja siitä taas pyöräilemään kaupungista toiseen.
Mutta ei ollut minulla mitään hätää kun JUMALANI oli läsnä kaiken aikaa. Pyhässä hengessä poljin talvella yötä myöten, ei ollut minulla kylmä eikä nälkä ei edes jano. No olenhan jo aika vanha lintsille olen 66 vuotias, mitä siinä jos olisin nuori mies ei silloin olisi mitään väliä missä pääni kallistan ja söisin mitä eteen tulisi. Olen nyt tässä paikassa niin kauan kun asunnon jostain saan ja pääsen omilleni.
On tämä hyväkin mesta olen vaan niin vittuuntunut venäläisille lääkäreille ja suomalaisille Ohkolan hoitajille kun sairastuttivat minut pahasti lääkkeillään. LITIUM 1800 mg pahinta myrkkyä oli minulle ja verenpaine lääke minkä oton jälkeen meni silmäni huonoksi. Lopetettiin se lääke mutta jäi silmääni vaiva mikä häiritsee jokapäiväistä elämääni. Semmoinen harso menee vasemmassa silmässäni jatkuvasti ja se kiristää pinnaani pahasti. Ja älkää sanoko etten saisi puhua näistä mutta mikä oli Ohkolan henkilökunnan motiivi minut sairastuttaa kun eivät kantaa ottaneet valituksiini lääkkeestä. TSH arvot vuosia olleet koholla nefrogeenine diabetes insibidus vesitystauti.Neurologiset oireet mitkä ovat jääneet päälle lääkkeen lopetuksen jälkeenkin. Litiumin 1800 mg pahinta myrkkyä oli minulle ja muutkin lääkkeet sairastutti minut.
Sanoi täällä uudessa paikassa yksi hoitaja minulle kun sanoin käsieni vapinasta, sanoi että lääkkeiden hyöty ja haittapuolet. Palo pinna idiooitille uudelle hoitajajalle. Mielummin olen hullu kun tyhmä ja sairas fyysisesti. Tehkää nyt kansalaiset jotain asioille että tapahtuu suomessa jotain mielenterveys ja päihde puolella lääkettä lääkkeen päälle. Ja puhun vaan omasta puolestani kun en lääkkeitään tarvitse siksi sotii jo periaatteitani vastaan pelleillä lääkkeillä. En ole mielenvikainen olen alkoholisti keneltä on viinapiru kuollut päästä. Pitkällä hupituomiollani se piru jäi päästä otan jos otan mutta se viinapiru ei minua enää riivaa.
Minä sain rakkaudellani nuoren 26 vuotiaan naisen sähköhoidosta pois. Aloimme käymään puntilla keilaamassa ja töihin saatoin nuoren naisen siskonsa kanssa. Kerran kävimme korkeasaaressa katsomassa rakastamiani villieläimiä. Ne oli hyviä aikoja kun ei minulla ollut kielokodossa lääkityksiä ollenkaan. Siellä sai olla semmoinen kun oli tänään itkettiin ja huomenna nauroimma eivät heti pitäneet sairaana siinä parhaassa paikassa missä olen koskaan ollut.
Hiidenpellossa syljin puoli vuotta lääkkeet pois. Huomasi nuori hoitaja sen ja meni se lääkärimme Tomaksen korviin ja otti se minut keskusteluun. Puhuimme viinapirusta pitkään emme mielenterveydestä ollenkaan, sanoi se lääkäri muistaakseni että ihme juttu kun pitää henkilökunta minua hyvä kuntoisena kun syön lääkkeeni. Ja minä olin sylkenyt ne koko ajan pois, ottikin lääkäri ne listoilta pois. Kumma vaan oli hiidenpellossa alkoivat saatanat minua siellä syömään. Ja passittivat lanssilla minut lohjan sairaalaan psyki osastolle. Oli sekin paikka hirveä mesta oli siellä jehovien majatalo vieressä ja yksikin nuori hoitaja oli varmaan jehova kun siellä sekin pyöri. Ja potilaana oli jehovia mitkä ovat kanssa outoja kulkijoita.
Syljin Lohjan psyki osastolla lääkkeeni vessanpyttyyn ja meinasivat että olen parantunut kun syön taas lääkkeeni. Vaikka ne vessanpytyssä olivat, viikon päästä pääsin takasin hiidenpeltoon. Kysyn vaan mikä on henkilökunnan ammattitaito kun kusetan niitä mennen tullen sylkemällä lääkkeet pois ja esitän tervettä. Olen niin suuri näyttelijä voin näytellä mitä sairautta vaan. On varmaan monelle lääkkeet turhia kun kokee JUMALAN RAKKAUDEN ON SILLÄ PARANTAVA VOIMA.
Pyörälenkki tuli heitettyä talon romulla pyörällä. Katsastin kylän kapakan jos olisi ollut venkuloita siellä. Siitä menin kylän tanssipaikkaan energiajuomalle, ja ärrän kautta kämpille.
Eipä näkynyt kylän kapakassa meikäläisiä vanhan liiton venkuloita olevan joten en jäänyt sinne sen pitemmäksi ajaksi. En edes limua juonut enkä lääke konjakkiani mikä minulle maistuu vihreä tee hunaja kuuma vesi ja konjakkia pieni tippa ai että on se minulle hyvä lääke. Heti kun pääsen pois tästä talosta otan konjakin kuvioihin on se niin hyvä lääke minulle nukun sillä hyvin ei mitään krapulaa siitä tule, ellei sitä juo litra kaupalla.
Pyäräilin kylän tanssipaikkaan oli se auki ja join ravintolassa yhden energia juoman siellä. Siitä poljin Ärrä kioskille ostin kaverilleni ja itselle energiajuomat kun olin sille yhden velkaa. Ostin myös karkkipussin ja suklaa levyn on tänään minulla herkkupäivä. Tuli vähän mässyistä huono olo minulle söin suklaata niin paljon. Ja kun olen ollut LITIUM 1800 mg. Lopetuksen jälkeen ikäänkun kipeä jollain tavalla. Voihan olla että on vointini syy myös allergia oireet jossain muodossa olen syönyt kyllä hunajaa koko ajan talossa. Ja olen saanut siedätettyä allergiani ohi varmaan hunajalla. Olen syönyt monet allergia lääkkeet eikä mistään ole ollut mitään hyötyä pahaan allergiaani.
Oli allergiani pois hunajalla 6 vuotta enkä usko muuhun kun hunajan tehoon. Syön hunajaa vähän keväisin yliannostuksia ja se on varmaan auttanut minua. Olen syönyt aina hunajaa, linnoissakin jo ihmetteli pojat kun nessi kahviin hunajaa laitoin. Puhuin linnoissa pojille hunajan terveellisyydestä moneen vaivaan. On se paljon terveellisempää kun valkoinen sokeri. Hyrylän lottakodissa hoitajat sanoivat että on selkäni aamulla ihan kesinyt kun paloi se pahasti piknikillä ollessamme Koskenmäellä yhden ihanan naisen kanssa. Tein lottakodissa hunajasta ja porkkkana öljystä semmoineen kippoon lääkkeen sekoitin hunajan ja porkkana öljyn kippoon. Käskin venäläisen hoitajan vetää lääkkeeni selkääni. No aamulla katsoivat hoitajat selkääni oli se kuparin ruskea kun intiaanilla.
OLisi mukava oma pyörä hommata taloon että pääsisin liikkumaan paremmin. Olen niin huono kävellen menemään mihinkään, kun on vatsani pilalla lääkkeiden takia Olantsapiini pahinta vatsalleni. Saa olla vessa aina lähellä missä vaan liikun. Olen puhunut sen saatanan myrkky lääkkeen vaikutuksista vatsalleni, muttei mitään reagointia ole henkilökunnan taholta. Kun vatsani toimii miten sattuu ei tyhjene se aamusta kunnolla ja se on ikävä vaiva. Olen aina reagonut vatsallani mutta nämä lääkkeet pilaa vatsani täysin.
Kun olin ilman lääkkeitä ei ole minulla ollut mitään ongelmaa vatsani kanssa. Nyt vaan pitää minun päästä häipymään tästäkin talosta mahdollisimman nopeasti. Tulee täällä höperöksi kumma on vaan että tässä talossa panostetaan lääkkeisiin niin pahasti. Olen seurannut reppanoiden potilaiden lääkkeiden jakoa menee monella 6-10 lääkettä kerralla. Lääkkeitä ja töitä sitä täällä panostetaan muuten on talo melko hyvä mesta minulle. En suostunut lähtemään työsalin hommiin vaikka päälikkö minulle sitä tarjosi. Olen talon siivousryhmässä mikä toimii keskiviikkona ja perjantaina sitten olen keittiöllä tiistain koko päivän. Kyllä ne duunit minulle riittää näillä palkoilla ei työnteko oikein inspiroi. Sain vanhalla viertolan salilla palkankorotuksen porukoille. Kun tuli sinne kellokortti systeemi piti aina laittaa lappuun koska tuli töihin ja lähti töistä. Tutkin tekemiensä tuotteiden hinnan liikkeissä ja melkein ilmasta duunia tekivät sairaat. Käskettiin siellä Viertolassa oikein porukka töitä tekemään kysyin henkilökunnalta saako ne jonkun provikan sairaiden työpanoksesta. Toki tekee monet duunia mielellään saavat päivän menemään mukavasti yhdessä oloa hyvinvointia se on, terabia luontaista työtä tekevät porukka. Kyllä jonkun pitää sairaitten etujakin ajaa ja minä olen sitä tehnyt monessa paikassa.
Otin yhteyttä työn teettäjään ja kerroin tutkimuksistani ja niin vaan saimme palkan korutuksen porukalle. Ei se ollut mikään iso korotus mutta näkivät ettei kaikki ole niin höperöitä ja joku eli minä pidän sairaitten puolta ja ajan heidän etujaan.
sunnuntai 24. huhtikuuta 2022
Aikaisin nukkumaan illasta kello 21.14 heräten kuselle pari kertaa yöllä. Nukkuen kello 5.30 asti hyvin levänneenä. Linnoista tarinaani elämäni parhaasta ajasta.
Nukuin vähän paremmin viime yön pari kertaa tosiaan heräten kuselle mutta aamuun asti nukkuen kello 5.30. Tein sellijumppia herättyäni aamusta tein varjonyrkkeilyitä lämmitellen ja siitä etunojapunnerruksia sekä lantuksia edestä ja sivulta tein etunojapunnerruksia leveällä ja kapeella liikkeellä. Hyvää teki taas jumpat minulle heti aamusta herään siinä kunnolla, ja tehojakin löytyy heti aamusta.
Tänään menen kapakkaan ja kaupalla ostan kahvia ja teetä sekä hunajaa sekä mässyjä ostan myös. On ollut varmaankin minulla hieman allergia oireita keuhkoissa on tuntunut hiukan ahdistavan. Kurkkuni on ollut outo LITIUM 1800 mg lääkkeen jälkeen toivotaan nyt ettei siitä ole jäänyt mitään ihmeellisiä sairauksia päälle. Kun oli Lohjan osastonylilääkärin S.V. kirjeen mukaan TSH kilpirauhas arvot olleet vuosia koholla sekä nefrogeeninen diabetes insibidus vesitystauti minulla. Jäi ehkä LITIUMIN lopetuksen jälkeen vesitystauti päälle kun suutani kuivaa jatkuvasti ja juon aika paljon ja kusen yöllä mikä sekoittaa unirytmiäni pahasti.
On se perkele että piti minut sairastuttaa ja vielä käyttivät siihen venäläisiä lääkäreitä Ohkolan sairaalassa. Minä kuka olen aina ollut laitoksissa kun terveyden perikuva voittaen Kellokosken Ohkolan kisojakin. Linnoissa olen ollut 12 kertaa ja koskaan minua ei olla lääkitty siellä. Olen ollut Riihimäen Keskusvankilassa vankiohjaajana sekä seutulan työsiirtolassa olin urheiluvetäjän tittelillä lusimassa. Olen ollut monessa työsiirtolassa ammattihommia tehden eikä työsiirtoloihin sekopäitä höperöitä oteta töihin. On kova valinta leireille on avotaloon niin paljon ollut hakijoita. Ja yleensä sinne otetaan rattijuoppoja ja lyhyt tuomioisia ensikartalaisia.
Minä nyt olin vanhanliiton konna sielläkin mutta kun hyvin hoidin hommat. Mitä nyt ensimmäisellä Seutulan reissulla lensin Nokan lääninvankilan karhun koppiin, paloin samassa tuvassa olevan kaverin takia kun se oli löytynyt sammuneena työmaakopista. Minä olin pari senttiä ottanut mutta koko tupa joutui puhaltamaan ja näytti minulle että olin juonut. Siitä Nokalle Karhun koppiin kellariin, no se jäi siihen leireillä leikkiminen ja pääsin usein työsiirtoloihin. Seutula, siuntio, mäntsälän leiri tuli kierrettyä. Olin hyvän työmiehen maineessa leireillä siksi sinne varmaan pääsin helposti.
Ja kun en kivitaloissa koskaan töpännyt mitään tein Riihimäen keskusvankilassakin ammattihommia sorvasin, jyrsin, pultti sorvilla olin ja jenga koneella. Pajalla tein hommia, halkolaanilla olin ja vastaanotto narikka oli pari tuomiota työmaani. Pidin koko talon vaatevarastojen kirjanpidon piti aina olla kaikki viimesen päälle kirjoissa ja kansissa. Olin myös lämmittäjänä siitäkin on minulla jännää tarinaa kun jämähti toinen uuni kun kaverini ei ollut vesiä laittanut pannuun kiertämään. Minä löin metrin halkoa päältä ja päädystä. Meni pannun putket kieroksi kun kuivana oli ja halkoa lappasin. Eihän se minun vikani ollut kun ei ollut vanhempi lämmittäjä vesiä huomannut laittaa pannuun.
Toiset pitää outona kun minä viihdyin linnoissa minulle se oli elämäni parasta aikaa. Oli paljon minulla kavereita sai tehdä töitä ja harrastaa urheilua mikä on aina ollut sydäntäni lähellä. Olen kirjoitellut poikien karkausyrtyksen Riihimäeltä jäi ne yöllä maalaamon katolta kiinni. Lukekaa miten JUMALA tietäni johdattaa monella tavalla.
Päivä taas lusittu jos näin voi sanoa kun olen täällä vapaaehtoisesti, mutta eihän tämä ole miehen elämää jumittaa terveenä mielenterveys ihmisten paikassa.
Kyllä minulle jo alkaa riittämään nämä mielenterveys ja päihde paikat. On jengi kipeetä enemmän ja vähemmän kovat lääkkeet melko kaikilla. Minäsyön vaan Aripipratsol aamusta 20 mg sekä illasta Olantsapiini 10 mg. On ne melko yhdentekeviä määriä mutta turhia minulle. Kun en ole mielisairas olen alkoholisti keneltä on viinapiru kuollut päästä. Pitkällä hupituomiollani se piru hävisi ajan kanssa pitkä oli taival mutta tuli elämääni ihan muut arvot aloin auttelemaan ihmisiä pannen kahdet perinnöt melkein menemään toki rosvot ja edunvalvona vei isäni perinnöt melkein kaikki. Tätini suurella työllä tehneet perintöni panin menemään auttaen nistejä sekä muitakin ihmisiä siellä täällä. Mutta missä kiitos kaikesta hyvän tekemisestäni jouduin samarian selkin talosta juopon kokin takia kolmeksi vuodeksi sairaalaan.
No olen siitä paljon kirjoitellut lukekaa tarinani siitäkin touhusta. Kohta alan nukkumaan että saisin univelkoja nukuttua pois. Menin aikasin eilenkin nukkumaan mutta LITIUM 1800 mg aiheuttama vesitystauti herätti minut neljä kertaa. Uskon että jäi lääkkeestä vesitystauti kun ei ollut ennen sitä öistä kusemista minulla. Joudun juomaan paljon ja se kusettaa öisin. Suutani kuivaa melkein jatkuvasti siksi myös juon paljon.
No pannaan nyt jotain iloista tarinaa olen laihtunut painoni on enää 94 kiloa. Mietin vaan ettei ole minulla mitään sairautta kun nieluni on hankala sekä vatsani toiminta on pilalla lääkkeistä johtuen. Ja jos jäi venäläisen mieslääkärin määräämästä LITIUMISTA 1800 mg jotain vaivaa minulle. Painoin aikoinaan Kellokoskella treenatessa kovaa 116.8 kiloa parhaimmillani silloin oli myös lihasmassaa. Olin pitkällä hupituomiollani monessa talossa syyttä kiinni. Kellokoskella olen ollut noin 40 kertaa pojan äidin aiheuttaman masennuksen takia sekä viinapirun minua riivatessa. Mutta koskaan minua ei olle sairaaksi lääkitty niin kun tällä reissullani. Muttei olekkaan ennen ollut venäläisiä lääkäreitä minulla. Sanoi kyllä venäläinen mieslääkäri kolmen suomalaisen hoitajan palaverissa että määrää hän minulle LITIUM 1800 mg lääkkeen suomalaisten hoitajien puheilla.
Mikä perkele on suomalaisten hoitajien pään sekoittanut, niin idiootteja siellä Ohkolassakin oli kaikki muut paitsi osaston 50 omahoitajani J. ja hyvä venäläinen naislääkäri A. sääli kun kumpikin lähti muihin hommiin, omahoitajani J. lähti saattohoito hommiin, ja venäläinen naislääkäri A. lähti talosta muihin hommiin. Niiden kanssa synkkasi minulla hyvin, oli omahoitajani niin fiksu sympaattinen nainen, se kyllä pärjää varmaan saattohoito hommissa sillä on sympatiaa toista ihmistä kohtaan niin paljon.
Ikävä on kyseisiä henkilöitä olisi mukava nähdä muissa piireissä kun sairaiden paikassa. Oli Ohkolan sairaalan osasto 50 aina ihan sekasin kun oli omahoitajani J. pois töistä. Sai se aina kaikki rauhoittumaan olemuksellaan se osasi kyllä olla jämäkkä myös jos syytä oli. Sillä oli hyvä huumori sain sen kanssa nauraa kun sille oli älyä siunaantunut enemmän kun muille hoitajille siellä talossa.
Minunkin on vaikea laskeutua niin sanotusti toisten tasolle kun älyni on niin erikoinen. Ajattelen ja toimin toisten kun tavis tallaajat, vaistoan asioita herkkyydelläni taviksia herkemmin. On suora yhteys taivaaseen kuka sen tajuaa oikeat uskovaiset sen ymmärtävät. JUMALANI puhuu suoraan sisimpääni olen aina puhunut äänien kanssa.
Päivä mennyt niin hyvin kun voi maailman tilanteesta huolimatta mennä. Kävin pyörälenkin heittämässä kylän ulkomaalaisten pitämässä pitseriassa. Join cokiksen ja juteltiin Ukrainan sodasta.
Väsyneenä mutta muuten hyvällä fiiliksellä nukuin onneksi päivällä hetken. Otin talon surkean pyörän ja poljin kylille sen mitä sillä pyörällä nyt pystyi polkemaan. Kävin kapakalla ja kaupalla siitä poljin kylän ulkomaalaisten pitämään pitseriaan coka colalle. Kysyin Ukrainan sodan vaikutusta kauppaan heillä kuulemma on vaikuttanut jonkun verran.
Harmi kun on talon pyörä niin surkea rimpula ei sillä oikein viitsi pitkälle lähteä. Olen miettinyt pyörän ostoa jos saisi sossun sen maksamaan pitäisi vaan tili ottaa nollille ettivät pääse tilitietoihin näkemään että on minulla rahaa tilillä. Minusta se on kyllä sossun pettämistä tili tyhjentää ennen sossulle meneviä tiliotteita. Mutta rehellisyydellä en ole sossuista enkä kelasta mitään saanut.
Onneksi on fiksu tyttö omahoitajani N. kuka teki heti taloon tullessani kaikki paperityöt kelaan ja sossuun ja kaikki veti hyvin. Kun osasi omahoitajani tehdä niin hyvät paperit niihin laitoksiin. Yleensä en ole saanut mitään niistä, vaikka Hiidenpellossa tein sossuihin ja kelaan vuoden paperitöitä viimesen päälle, laitoin kaikki paperini sinne mutta bumerangina tuli takasin kielteisenä paperini. Miksi näin saatanan byrograatit mihin valtion rahoja säästätte pankaa jakoon köyhille rahat.
Suomessa mikä pitäisi olla hyvinvointi maa köyhä on köyhä ja kipeä on kipeä. Miksi näin voi olla, toisilla on asiat hyvin eivät ne välitä mitään mistään kun vaan itsellä menee hyvin. Mutta meitä on paljon köyhiä asunnottomia ja muita väliin putoajia. Minulla meni hyvin niin kauan kun rahani riittivät, huumeväen kanssa asuessani ja heitä syötellessä ja juottaen. Mutta kun rahani loppuivat ajauduin selkin kylään samarian taloon mikä piti olla uskovainen raitis talo. Mutta haksahdinkin paskaan oli siellä sekopää juoppo Pisara kirppiksen kokki. Lukekaa miten se sekopää kuukauteen soitti itselleen kolme kertaa poliisit mitkä kuumana sille kävivät. Kerran minun piti soittaa sille ambulanssi mikä ei uskaltanut tulla ennen kun sain kokilta puukot pois. Vähän lanssin pojat paijasi kaveria eivät saatanaa vieneet hoitoon.
No tuli Pisaran kirpiksen työntekijä nuori poika, minulle itkemään että oli iso korsto kokki käynyt poikaa kurkusta kiinni, niin että oli poika joutunut potkasemaan itsensä irti otteesta. Siitä vähän ärähdin kokille johan alkoikin kiduttamiseni jorviin eristykseen 12 vuorokaudeksi, olen siitäkin kirjoitellut miten jumala oli läsnä sielläkin kopissa. Sadistit minua kiduttivat kopissa en päässyt ajalla edes käytävällä olevaan vessaan. Kopissa ei ollut edes vesipistettä. Oli lähellä etten torpannut vartijoita keitä aina pari tuli lääkärin ja hoitajan kanssa koppiin. Mietin vaan jos ne kaikki olisin nuijinut koppiin miten jatkossa, suunnittelin kyllä että otan lääkärin auton ja häivyn sillä. Mutta annoin asian olla kävi se vaan mielessäni ja mietin mitä keksin jatkossa niille saatanoille kiduttajilleni. Painoin summeria kun sanoi hoitaja että heti tulevat muttei ketään tullut. Vessaan käytävälle päästivät minuutiksi hakkasivat heti vessan ovea että tuliko jo paska. Miettikää suomalaisia mitä kansaa nämä ovat. Minä puolustan nuorta poikaa sekopäältä isolta korstolta.
Kumma vaan kun tuli käytävälle pleksi lasin taakse ulkomaalaisen näköinen siivooja tein pyhän tervehdyksen naiselle. Kumma vaan tulikin hetken päästä muutama vartija ja hoitaja vissiin ja alkoivat ne minulle vessa suihkua laittamaan ja pääsin ajan kanssa paskalle, tulikin suoli tyhjäksi ja vielä suihkuun iso kasa kun ei ollut vatsani toiminut pitkään aikaan pesin suihkun lattian suihkulla. Ja vointini parani huomattavasti sain käydä jopa suihkussa. Mutten enään ulkomaalaista naista nähnyt missään.
Sieltä jorvin eristyksestä alkoikin todellinen kidutus minkä minun mittapuuni mukaan kohteluni ylitti. kellokoskelle missä pitivät minut semmoissa myrkyissä etten tiennyt mistään mitään. Sama jatkui Ohkolan sairaalassa olin lääkkeistä ihan sekasin kusin yöllä käytävälle ja menin yöllä toisten huoneisiin. Kaikki johtui lääkkeistään mitä minulle väkisin tunkivat.
Lääkkeet tiputettiin minimiin ja vointini oli heti parempi kun en lääkkeitä tarvitse, treenasin pyöräilin jokapäivä kävin töissä joka päivä. Mutta kumma vaan oli kun venäläinen mieslääkäri määräsikin minulle yhtääkkiä Kolmen suomalaisen hoitajan palaverissamme hoitajien puheilla kuulemma LITIUM lääkkeen minkä pitoisuudet se nosti hirveeksi 1800 mg. Miksi näin suomi hoitajat teitte mikäli asia nyt niin oli. Siitä LITIUMISTA 1800 mg alkoikin sairasteluni pahasti sairastuin. Olen siitäkin kirjoitellut paljonkin mitä se myrkky teki minulle. En nyt tähän enempää toista asiaa mutta on tässä uusille lukijoile vähän makua tulevasta. Oli kohteluni semmoista ettei siitä voi liikaa kirjoitella asia oli niin vakava. Miksi minut otettiin kiusattavaksi miksi nisti poikia paapottiin Ohkolan sairaalassa.
Onneksi pääsin osastolle 50 missä olikin minut tunteva omahoitajani J. kenelle olin aikoinaan laittanut kolmosantennin ja oli hyvä venäläinen naislääkäri A. kenen kanssa lopetettiin heti LITIUM 1800 mg lääke ja vointini parani huomattavasti. Aloin heti saamaan osastolla 50 inhimillistä kohtelua talossa lääkäriltä ja omahoitajaltani. Alkoihan asiani menemään eteenpäin vuoden olin silmistäni epätietoinen kun sanoivat minulla kaihi olevan kun verenpaine lääkkeen oton jälkeen meni samalla silmäni huonoksi. Omahoitajani antoi minulle viikoksi verenpaine mittarin huoneeseeni ja paineeni olivat itse mitatessa hyvät. Mittasi mieshoitaja osastolla 20 paineitani viikon muutaman kerran oli yläpaine yli viitearvojen 140 mutta muuten hyvät usein siitä varmaan määräsivät verenpaine lääkkeen mistä silmät meni huonoksi. Mustia palloja meni silmissäni ne meni lääkkeen lopetuksen jälkeen melkein ohi mutta vaaleaa harsoa menee vasemmassa silmässäni edelleen mikä häiritsee pahasti minua. Järjesti ihana omahoitajani minut kunnon silmälääkärille kuka totesi ettei kaihia ole ja täälläkin uudessa paikassa kävin silmistäni lääkärissä eikä sekään kaihia todennut. Toistan itseäni mutta kirjoitan päiväkirja muotoista tarinaa pysyn ajatuksissa mukana kun muistelen menneitä.
lauantai 23. huhtikuuta 2022
Kyllä on perkele jos jäi vielä LITIUM 1800 mg jälkeen minulle vesitystauti. Neljä kertaa viime yönä herätti kusihätä minut. Kärsii uneni pahasti heräämisistä. Ikuisuuden kiirastulesta.
Tuli LITIUM 1800 mg lääkkeestä minulle Lohjan lääkäreiden mukaan Nefrogeeninen diabetes insibidus vesitystauti. Mikä tuntuisi jääneen päälle ainakin alkoi LITIUMIN 1800 mg jälkeen kusemisongelma janottaa minua jatkuvasti ja juon paljon mikä yöllä herättää minut monta kertaa kuselle. Kärsii uneni pahasti kusihätään herätessä monta kertaa yössä.
Miksi saatanassa Ohkolan venäläiset lääkärit suomalaisten hoitajien puheilla kuulemma minut myrkytti sairaaksi LITIUM lääkkeellä minkä pitoisuudet nosti venäläinen mieslääkäri pilviin 1800 mg. Mikä perkele oli niiden motiivi siihen, olisin päässyt pois ajoissa varmaan Ohkolasta kun olen sairaalasta venkuloinut itseni ulos kymmeniä kertoja. Mutta jäin tekemään tutkintaani Ohkolan sairaalaan kirjani muodossa.
Otin taas tämän paljon puhumani asian esiin kun olen kiukkunen huonosti nukutun yön jälkeen. Jos nyt kaikki johtuu LITIUM 1800 mg lääkkeestä. Olisi minulle tärkeä kunnon yöuni mutta toi saatanan kusihätä herättää minut usein. On vielä toinen ikävä vaiva minulla on vatsani toiminta sekasin varmaan aripipratsol ja olantsapiini lääkkeestä vaikkei niitä paljon mene aripipratsol 20 mg ja olantsapiini 10 mg. Mitkä vaadin seuraavalla polin käynnillä lopetettavaksi en ole mielisairas olen alkoholisti keneltä on viinapiru kuollut päästä. Otan jos otan mutta se viinapiru ei minua enää riivaa mikä vuosia minua riivasi.
Ajatelkaa olin kaveristani hupia kiinni noin 13 vuotta paskoja paikkoja kierrellen mutta se hyöty siitä oli että viinapiru kuoli päästäni. Otin toki Keravalla huumepoikien kanssa asuessani kun en jaksanut katsella poikien huumetouhua, joten otin lääkettäni konjakkia vähän liikaani. Minua vaan harmitti kun en saanut Tädiltäni jäänyttä perintöä poikimaan ja rahani hupenivat kaiken aikaa. Sain rakkautta niin kauan kun rahani riittivät mutta kun ne loppuivat olin lintsillä ilman ruokaa ja juomaa ei yöpaikkaa minulla ollut. Poljin pyörälläni talvipakkasella yötä myöten kaupungeista toiseen lämpimikseni. Lukekaa olen siitäkin paljon kirjoitellut miten oli JUMALANI koko ajan minua läsnä ei ollut minulla vilu jano eikä nälkä.
Olen niin kova soturi että toimin aina parhaiten tilanteen ollessa päällä. No nyt on muuten asiani hyvällä mallilla että olen vapaaehtoisessa paikassa on asunto minulla ja ruoka tulee eteen on vielä hieno asia kun on talossamme punttisali mikä on minulle erittäin tärkeä. Eilenkin saimme hoitajan kanssa kolme nais ihmistä salille. Opastettiin hoitajan kanssa naisia nosteluun ja jumppaan.
Ja toi on hyvä etteivät vaadi minua lähtemään työsalille töihin, vaan teen kaksi kertaa viikossa siivouksia osastolla. Keskiviikko ja perjantai on siivous päivätja tiistai on minulla keittiövuoro torstaina on huoneen siivous. Että kyllä tässä touhua on talossamme ihan tarpeeksi. Pitää minun saada rauhassa työstää kirjaani, harmi vaan kun varmaan hävisi huumepoikien kämpille kaikki arvokkaat tavarani tekstiä meni noin 5500 sivua 13 vuoden kirjoitukset. Kaikki työ oli turhaa miettikää sitä. Vuosia kidutitte minua pahoissa paikoissa luuletteko te että olette taivaspaikkanne sillä lunastaneet. Katsokaas ihmiset kun se TAIVAAN ISÄ ei tyhmä ole ja mitä enemmän kärsin sitä pahmepaa on teille ikuinen kiirastuli. Ja se on teille kaikille tuleva eteen viimeselle matkalle lähtiessänne. Ajatelkaa ikuisuutta äärettömyyttä kun se ei lopu koskaan ja sielu elää.
Kävimme hoitajan ja kolmen naispotilaan kanssa talomme punttisalilla. Yritin neuvoa tyttöjä treenissä ettei tule vammoja eikä kipeydy niin rankasti paikat ensimmäisellä kerralla.
Mukava oli kun sai naishoitaja naispotilaat innostumaan salista. Tuli kolme naispotilasta salille tein itsekkin treenejä niiden kanssa. Opastin naisia nostelussa painotin lämmittelyn merkitystä muttei se mennyt oikein perille. Lämmittely ja loppu venyttely ovat tärkeitä lämmettyään ei tule niin halposti vammoja. Loppuvenyttely pitäisi aina tehdä lihasvammat vähenevät kun muistaa jäähdytellä salitreenin jälkeen. On oikea treeni kaikki kaikessa mutta katsotaan nyt jääkö naisillamme yhteen kertaan treenit.
Kun yleensä jää monelta treenit muutamaan kertaan kun paikat kipeytyy jää monella siihen treenit. Mutta katsotaan nyt innostuisiko joku kanssani salilla käymään. Olen hyvä Personal Trainer voin vetää porukalle treenit oikea oppisesti että tulee tuloksia ajan kanssa ja tekevät liikkeet oikein. Katsotaan nyt onko salille innostusta jatkossakin. Toivotaan nyt että saan porukan innostumaan treenaamisesta. Kunhan nyt jonkun aikaa jaksaisivat käydä niin näkisivät tuloksia itsessään antaisi se kipinää jatkaa treenaamista.
Minäkin olen vähän pitänyt taukoa salilta sellijumppia olen tehnyt ja kahvakuulaa huoneessani. Mutta salimme olen vähän jättänyt pari päivää väliin. Olen ollut niin väsynyt kun herään vesitystautiin varmaankin minkä LITIUM 1800 mg lääke Ohkolan sairaalassa minulle aiheutti. Samoin näen herkkänä unia Ukrainan sodasta mikä myös untani häiritsee. Siksi olen vähentänyt sali treeniä jonkun verran.
Tänään oli mukava treenata naisten kanssa sai ne minut innostumaan treenistä. Tein penkkiä sekä hauista ja ojentajia sekä taljaa istuen. Tein myös penkissä selällään vatsaa jalkojen nostoja. Tuli taas hyvä fiilis treenistä kunhan vaan naiset kuuntelisivat minua ja ohjeitani niin treenit onnistuisi hyvin. Toivotaan että saan naiset innostumaan treenaamisesta jatkossakin.
Kulkee fyysinen ja psyykkinen kunto käsi kädessä siksi on hyvä fyysinen kuntokin hyväksi. Hyvä että hoitaja sai naiset innostumaan salista tänään. Kaikki tekivät jotain treeniä hyvä tytöt niin kyllä papan fiilis parani nähdessäni naiset treenaamassa. Jos saan esimerkilläni porukan innostumaan treenistä. Olen 66 vuotias mutta kaikesta vuosien lääkitsemisestäni huolimatta olen huippu kunnossa. Olen niin hyvässä fyysisessäkin kunnossa itseni laitoksissa pitänyt. Tämä kolmen vuoden hupi reissuni oli vaan niin rankka kun minut sairastutettiin LITIUM 1800 MG lääkkeellä.
Lukekaa mitä olen siitä kirjoitellut paljonkin niin rankka taival se oli ja vielä hupia. Oli vielä venäläinen mieslääkäri minulla määräämässä LITIUM lääkkeen suomi hoitajien puheillla kuulemma. No otti hyvä venäläinen naislääkäri ja ihana omahoitajani J. LITIUM 1800 mg lääkkeen pois minulta. No nyt olen vapaa mies lähtemään vaikka heti, anteeksi en anna sairastuttamistani vuosiksi ja jos jäi jotain päälle LITIUM 1800 MG lääkkeestä minulle, ja silmäni huonoksi meno heti verenpaine lääkkeen oton jälkeen mikä sekin pakotettiin minut ottamaan. Katson mitä teen jatkossa saavat uskon soturini toimia. Se on JUMALANI kuka rankasee vihollisiani se vaan menee niin kun vähiten sitä odottavat tulee kuuma kivi taivaalta Kosmisen säteilyn muodossa. Kummasti vaan viholliseni sortuu elontiellä tulee poliisit ja rosvot viimeistä voitelua hakemaan. Miksette tee sitä elinaikananne tehkää ajoissa parannus elämässänne.
Päivä lähtenyt kaikesta huolimatta hyvin käyntiin. Kävely lenkki tehty en kaupoille tänään lähtenyt menen huomenna silloin on paikallisessa kuppilassa hiljaista aamusta. Käyn samalla kaupoilla samassa talossa.
Kävely lenkki heitetty teki hyvää ulkoilu minulle. Jumpat teinkin jo aamusta tekee hyvää treenaaminen, aerobista pitää alkaa harrastamaan enemmän. Pitää saada toi hapenotto kyky hyväksi kävelen kyllä joka päivä lenkin ja kävelen rappuset neljänteen kerrokseen monta kertaa päivässä. En ole hissiä käyttänyt talossamme koskaan aina rappusia kun kuntoilen niissäkin.
On rappusten kävely hyvää kuntoilua jos ne neljäkin kertaa päivän aikana kävelee. Olen neljännessä kerroksessa sinne tulee monta rappusta kiivettyä. Hyvin siinä hengästyn kahta askelmaa kerralla kävelen eli pitkällä askeleella. Jalkani lihakset pysyvät myös kunnossa rappusissa kiiveten niitä. Kohta onkin sitten ruoka meillä venäjän tyttö kauppaa helkkarin hienoja taulujaan on tyttö taiteellinen on taulut erittäin hienosti tehty. Muutenkin nuori nainen virkkaa ja kutoo vaikka mitä todella on sillä hieno lahja se taito.
Harmi kun en viitsi kerätä liikaa tavaraa jos muutan pois talosta en ala roudaamaan tavaraa niin paljon. Muuten ostaisin nuoren venäläisen naisen taulut. Muuten ne voisin ostaa mutta kun ei minulla ole käteistä rahaa on vaan minulla kortit. Enkä viitsi alkaa tilisiirtoja tekemään tommoisen asian vuoksi. Kai se saa ne myytyä jollekkin ehdotin että kauppaa niitä taulujasi henkilökunnalle.
Varjonyrkkeilyt tehty ja sellijumpat sekä kahvakuula treenit heti aamusta.
Ei tullut uni enään ehti kello 4.30 herätykseni jälkeen joten aloin kirjoittelemaan kynällä ja koneella. Tein myös aamusta varjonyrkkeilyt ja sellijumpat etunojapunnerruksia tehden sekä lankutuksia edestä ja sivuilta. Tein monta sarjaa niitä sitten tein vielä kahvakuula treenit siihen päälle. Kyllä tuli taas niin hyvä fiilis jumpilta minulle koko kroppa ja pääkoppa kiittää jumpilta.
Menin hetkeksi vielä jumppien jälkeen nukkumaan tunnin verran vielä nukuin mikä hyvää tekikin minulle aikasen herätykseni jälkeen. Nyt on hyvä fiilis ja kondis minulla on uni katkonaista varmaan LITIUM 1800 mg lääkkeestä jäänyt nefrogeeninen diabetes insibidus vesitystauti, ainakaan ennen sitä lääkettä ei minulla ollut kusi ongelmaa minkä LITO aiheutti minulle. Saan kusta yöllä monta kertaa mikä häiritsee untani pahasti.
Se on ikävä vaiva vesitystauti mistä on minulle myös Lohjan osastonlääkärin S.V. sekä erikoislääkärin M.F. kirjalliset todistukset LITIUM lääkkeen aiheuttamat sairasteluni. Myös TSH kilpirauhas arvot olleet Lohjan osastonylilääkärin mukaan koholla vuosia. Olin Ohkolan sairaalassa pahasti kipeä koko LITIUM 1800 mg lääkkeen ajan. Olen niistä paljon kirjoitellut mutta asia on niin vakava ettei siitä voi liikaa puhua. Kun vielä oli venäläinen mieslääkäri määräämässä LITIUM lääkityksen minulle. Sanoi se toki kolmen suomalaisen palaverissa että suomalaisten hoitajien puheilla hän määrää LITIUM lääkkeen minkä pitoisuudet se nosti pilviin 1800 mg.
Miksi näin teitte mikä oli sairaalan motiivi minut sairastuttaa pahasti lääkkeillä. Eikö maailma ole kuulolla että avun saan kohteluuni. No nyt on LITIUM 1800 mg lopetettu kiitos venäläisen naislääkärin A. osastolla 50 sekä ihanan omahoitajani J. keiden ansiosta alkoi tapahtumaan asioita minun edukseni. Oli ikää vaan kun lähti venäläinen naislääkäri A. ja omahoitajani J. lähti se saattohoito mestaan ja lääkäri lähti muihin hommiin. Kolme vuotta melkein sairastelin Kellokoski Ohkolassa lääkkeistä sairas olin.
En ole mielisairas olen alkoholisti siksi en kaipaa mitään hullun lääkettä. Toki olen ollut pojan äidin aiheuttaman masennuksen takia hoidossa ja viinapirun riivatessa minua. Mutta ne ovat mennet ohi viinapirukin hävisi päästäni pitkällä hupituomiollani. Kumma vaan kun hävisi viinapiru minusta alkoivatkin minua hullun kirjoissa pitämään henkilökunta miksi näin oli. Eivätkö voi katsoa että olen parantunut kun olen nykyään ihan erimies. On tullut elämääni ihan uudet arvot teen yhteiskunnallista työtäni.
Autoin ihmisiä turuilla ja toreilla huume väkeä pidin kaidalla tiellä. Syöttäen juottaen heitä ei tarvinnut huume kavereideni varastaa kun kaikki heille ostin paitsi huumeita.
perjantai 22. huhtikuuta 2022
Heräten yöllä kusihätään viimeinen herätykseni kello 4.30 siitä kynällä ja koneella juttuani kirjoitellen. Tuhopolttajaa ja muita sekopäitä Ohkolan sairaalassa kämppäkavereina.
Nukuin melko normi tunnit viime yönä menen kohta kumminkin vielä nukkumaan kun tuntuu väsyttävän minua vielä. Heräten viimesen kerran kello 4.30 ja tosiaan juttujani kirjoittelemaan. Ukrainan sota ei viime yönä uniini tullut ja hyvä niin että sain nukuttua rehellistä puhdasta unta. Ei unet vaivanneet minua yöllä yleensä näen unia sodasta nykyään.
Menin eilen illasta nukkumaan jo kello 22 ja nukuin melko hyvin nyt vielä väsyttää minua hiukan joten menen vielä kohta nukkumaan. Pitää olla iskussa kun lähden kylille aamusta käyn paikallisessa kapakassa ja viereiseen kauppaan ostamaan porukalla kahvit ja pullat. Tarjoan porukalle pulla kahvit osastolla on se mukava yhteinen hetki. Ostan myös mässyjä kaupasta tekee mieli herkkuja minun pitkästä aikaa herkuttelen.
Olisi nyt tajouksia kaupassa että saisi halvemmalla herkkuja sieltä. Tekisi mieli pitkästä aikaa makkara munakasta olisi se herkkua minulle kasvis ruokailijalle. Mutta taidan pysyä dietissäni kasvis ravinnossa. Tekisi mieli joskus pitää lihapäivä kun on toi pelkkä kasvis ravinto aika yksipuolista. Toki olen ollut vegaani ruokailijakin terveydellistä syistä.
Pärjää sitä aika hyvin ilman lihaakin vuosia sitä harrastaen hautausmaalla traktori kuskina ollessani Espoossa olin vegaani ruokalilja. Ja tein pitkää päivää siellä ja vielä ajoin masalaan kämpille töiden jälkeen ja sieltä Järvenpäähän vielä töiden jälkeen tekojäälle lätkää pelaamaan. Ja taas aamusta kello 5 töihin tekemään lumi aurauksia.
Nyt vielä nukkumaan pariksi tunniksi alkaa tämä kirjoittelu väsyttämään minua ja hyvä niin saan vielä nukuttua jonkin aikaa. On sitten iskussa kaupoille mennessä ettei väsy paina minua, aukeaa paikallinen kuppila kello 10 siihen pyrin menemään sinne. Onhan mukava tavata tavallisia tallaajia näiden mielenterveys ihmisten tilalle. Kun sairaat on sairaita on ne aika vaikeitakin ihmisiä toiset ainakin. Täällä on nyt hyvä jengi mutta Ohkolan sairaalassa valehdeltiin päälleni oli siellä kämpiksenäni ihan sekopäitä.
Oli tuhopolttajaa kämpiksekseni työnnettiin evakkoon osastolta 20 kaveri kuka kehui sytyttäneensä osaston 20 tupakka kopin. Heräsin yöllä kello neljä kun tyyppi oli radioni kimpussa väänteli se kanavat siitä sekasin ja kellostani sekopää oli ottanut patterit pois. No sytytti kaveri osastomme 50 tupakka kopinkin tuleen. Palokunta kävi parina päivänä talossamme. Jouduimme evakkoon osastolta 50 koko porukka. Ihmettelen kun olin ulkona molemmissa tulipalo tilanteessa ekalla kerralla iso vahtimestari ei evakuoinut porukkaa pihalle. Kysyin siltä missä on talon evakuointi paikka ekalla palolla sanoi vahtimestari sen olevan takapihan häkkipihalla. Kumma vaan kun kuolikin iso vahtimestari aika äkkiä tapahtuneesta.
Yksi kämppikseni oli huume kaveri osastolla 30 sekä nuori kaveri kuka alkoi määräilemään radiostani. Yksi repi kassissani olevista tärkeistä papereistani suikaleita. Että kyllä oli mennyt sairaalassa takapakkia pahasti potilaat kaikki melkein huumeväkeä keitä en siedä yhtään on ne niin umpikieroa väkeä. Väkivaltaa oli talossa ulkoman poika löi vanhanliliton mieheltä S. P. leuat pasksksi joutui S.P. sairaalaan siitä lyönnistä. No kuolikin S.P. aika äkkiä tapahtuneesta rikkoi S.P kyllä lasini toki vahingossa mutta noin sille sitten kävi.
Päivä mennyt kaikesta pahasta maailmassa huolimatta hyvin jumpattu siivottu ja ulkoiltu sekä syöty hyvin ja seurusteltu kavereiden kanssa parvekkeella.
Hyvin on päivä mennyt, minä vaan olen valvonut vesitystauti ehkä herättää öisin. Sekä Ukrainan sota herättää uniin usein, yöllä herään pahoihin uniin. On se ikävää että me herkät ihmiset kärsitään toisten takia maailmassa niin paljon. On se yhtä helvettiä että sotivat nykymaailmassa on se niin sairasta touhua. No näillä mennään emmekä muuta voi kun pahuus hallitsee maailmassa.
Ekaksi oli koronaa ja nyt alkoi sota, mihin vielä olemme menossa jos maailma vielä pyörii kauan, siinäpä kysymystä kerrakseen. No toivotaan nyt että saisivat rauhan maailmaan ja palaisi jotenkuten asiat ennalleen, se mitä enää voi kun on vissiin koko Ukraina pommitettu riekaleiksi.
Jumppasin aamusta ja kävin tänään kävely lenkillä seurustelin myös poikien kanssa, kuuntelimme musiikia parvekkeella puhuimme sodasta ja rauhasta. On täälläkin armeijan käyneitä kavereita keiden kanssa puhumme tilanteesta mikä nyt on päällä. Hyvin on päivä mennyt väsymyksestäni huolimatta otin pienet tirsat päivällä. Talon punttisalille en tänään jaksanut mennä ei siitä nostelusta tule väsyneenä okein mitään. Toki minä olen joskus väsyneenä paremmassa iskussa monessa asiassa.
Häviää siinä väsymys kun alkaa touhuamaan, niin kun tänään siivous hommani rappujen lakaisu ja moppaus sekä parvekkeet kummasti siinä piristy touhutessa. Pyyhin myös 3-4 kerroksien tasot oli se simppeli homma minulle. Olin pakotettu ottamaan Olantsapiinin 10 mg illasta se vetää heti oloni löysäksi ja väsyneeksi. Sama väkisin ottamani aamusta aripipratsol 20 mg. Olen monessa paikassa sylkenyt vessanpyttyyn lääkkeeni, ja hoitajat ovat menneet halpaa pitäen minua terveenä lääkkeillä.Vaikka siis olen ne pois sylkenyt, eikö se ole ristiriitainen asia kun en syö pidetään terveenä. Mutta kun syön pitävät sairaana minua.
Olen niin hyvä näyttelijä että voin esittää mitä sairautta vaan maniaa skitsoa psykoa masentunutta. Mikä toki aikoinaan olinkin pojan äidin takia siitä viinapirun riivatessa minua hoitoon monia kertoja. Mutta mesennukseni hävisi kun löysi pojan äiti miehen itselleen ja lopetti kundeissa juoksemisen. Hoidin poikaamme 7 vuotta mitkä ovat lapselle tärkeimmät vuodet annoin pojan äidilleen kun se asui miehensä kanssa. Sain pojan pois isäni vaikutuspiiristä kun isäni pilasi poikaa kaikella tavalla.
Lukekaa olen paljon siitäkin asiasta kirjoitellut. Poikaa ihmettelen kun jätti se minut tähän uppoavaan laivaan suomeen. Muutti poika perheineen Espanjaan asumaan ja minä kidun täällä suomessa. Olen niin paljon kärsinyt Suomessa ja suomalaisten toimesta vuosia. Nyt ottivat suomalaiset hoitajat venäläiset lääkäritkin minut sairaaksi lääkitsemään. Lukekaa miten sairaaksi tulin LITIUM 1800 mg lääkkeestään. Mikä saatana oli motiivinne asiaan kysyy sitä firmani kolme kovaa koota KAI KUOLEMAN KAUPPIAS. Olenhan hautausmaan mies sinne vaan mitä nopeammin sitä parempi. Kun en päässyt volvolle ruotsissa töihin RAUHANKYYHKY tatuointini vuoksi. Sama kun hyvillä arvosanoila piti minun mennä Haikon kartanoon hierojan oppiin. Näkivät ne RAUHANKYYHKY tatuointini ranteessani ja tyssäsi sekin hyvä yritys siihen kyyhkyyn linna tuomioihin.
No menin sitten Espoon hautausmaalle traktori kuskiksi sinne kelpasin RAUHANKYYHKYLLÄNI. Se oli hyvää aikaa sain oman traktorin valmetilta hautausmaalle. Siellä ei kukaan kiusannut minua eikä rääkännyt ei hulluksi haukkuneet eikä ollut pakkohoitoja eikä pakkolääkityksiä. Olisin näyttänyt kusipäille kaksi vierekkäin olevaa krematorion uunia sinne mahtuu viimenen pari uunista ulos. Onhan kuolema helpotus monella luonnollista poistumaa. Elää ja kuolla siinä on köyhän elämä, minulla kun rahaa oli sain rakkauttakin niin paljon kun halusin kun raha ratkaise rakkautta ei ole sen kongreettisesti kokeneena.
Yhteisön siivoushommat tehty tälle päivälle. Väsyneenä mutta hyvällä fiiliksellä mennyt tämä päivä. Nyt päiväunet ja sitten talomme punttisalille. RIIHIMÄEN KESKUSVANKILAN hyviä aikoja.
Sain tehtyä siivouskohteeni mikä oli raput ja 3-4 kerroksen parvekkeet sekä tasojen pyyhintä. Simppeli homma minulle teen aina hyvin hommani ettei turhaa duunia tee. Nyt menen päiväunille ja lähden sen jälkeen talomme punttisalille teen tänään jalkakyykyn. Täytyykin alkaa panostamaan jalkoihin enemmän kävelen kyllä aina rappuset en ole koskaan talossamme hissiä käyttänyt vaan kävelen rappuset kuljen ne kaksi askelmaa kerralla. Alas tulen monesti kaiteesta kiinni pitäen kahdella loikalla rappuset jengi katsoo sitä pitkään, kun vanha kaveri loikkii kun nuoret miehet.
Olenhan niin paljon treenannut vuosien saatossa. Lääkitsivät minua Ohkolassa LITIUM 1800 mg myrkyllä mitä se on niin sairaaksi siitä tulin. Ja sanoo saatanan nuijat hoitajat että lääkkeiden hyöty ja haittavaikutukset minä olen ollut noin 40 kertaa Kellokoski Ohkolassa eikä koskaan ennen ole minua lääkitty näin sairaaksi. Kun nyt kun oli venäläiset lääkärit talossa ei LITIUMIN määrännyt venäläinen mieslääkäri kuunnellut minua yhtään. Hoitajien puheilla kehui määräävänsä LITIUM lääkkeen minulle minkä pitoisuudet se nosti ihan vaaraan asti 1800 mg.
Kyllä se lääkäri sitten oli asiallinen ja pääsimme aika hyvin juttuun kun se tapasi minut ilman suomalaisia hoitajia pelkän opiskelijan ollessa läsnä. Sanoi nuori venäläinen mieslääkäri ettei hän halua luovuuttani viedä se oli hyvin sanottu kun olen tälläinen elämäntaiteilija.
Onneksi pääsin osastolla 50 mikä oli muuten yhtä paska osasto kun muutkin nykyään sairaalassa. Mutta oli osastolla ihana naishoitajani J. ja tuli vielä hyvä mukava Venäläinen naislääkäri A. osastolle heti alkoi siellä tapahtumaan sain silmälääkärin kuka kumosi kaihi diagnoosin. Ja LITIUM 1800 mg lopetettiin heti heidän ansiostaan. Alkoi heti vointini paranemaan katson nyt jäikö siitä LITIUM 1800 mg lääkkeestä mitään sairauksia päälle. On minulla Lohjan osastonylilääkärin S.V. ja erikoislääkärin M.F. kirjalliset lausunnot sairastumisestani LITIUM 1800 mg lääkkeellä. Nefrogeeninen diabetes insibidus vesitystauti mikä jäi ehkä päälle kun saan kusta monta kertaa yölläkin. TSH kilpirauhas arvot olivat olleet vuosia koholla. Miettikää minulle sanoi suomalaiset hoitajat vaan osastolla 30 ettei minulla hätää ole kun otetaan minusta jatkuvasti kusi ja verikoetta mikseivät asiaan puuttuneet. Neurologisia oireita oli minulla pahat vapinat tuli minulle ja jatkuva päänsärky oli minulla öisin pahinta. Ajatelkaa nyt jengini mitä PAPA on joutunut käymään läpi tuhotaan psyyke ja vielä fysiikkani miksi näin teitte minulle.
Olisin ollut vapaa mies ohkolasta aikaa sitten jos olisin pitänyt mölyt mahassani mutta kun tein tutkivaa jouranlismiani jäin taloon. Piri poikien kämpille jäi noin 5500 sivua käsin kirjoitettua tekstiäni enkä tiedä niistä mitään. Tällä reissullani on kynällä tullut noin 3500 sivua tekstiä. Olen kynällä kirjoittanut asiat ihan niin kun ne on mitään lisäämättä ja mitään pois jättämättä. Blogiini joudun vähän luovien heittää juttua nykyään ettei vedä taas henkilökunta hernettä nenäänsä. Vaikka on suomessa sananvapaus ja pitää asiat tuoda esiin muuten ei mitään parannusta tapahdu suomen sairaanhoidossa.
Koittakaa käsittää olin noin 13 vuotta hupia kiinni pahoissa paikoissa valtion mielisairaalaa sun muita pahoja paikkoja. Ja nyt tämä reissu selin samarian pisaran juopon kokin aiheuttama noin 3.5 vuotta hupia tämäkin. Voitte vaan miettiä miten tämmöinen kiduttamiseni on jälkensä jättänyt psyykeeseeni. Siksi varmaan on tekstini mitä on toki fakta tietoa vuosiltani kiinni ollen. Linnoissa olin ykköstykkejä 12 kertaa lusineena siellä viihdyin kun ei linnoissa minua rääkätty ja kiusattu. Oli vankitoverini minulle veljiä ja hyviä kavereita minulla oli linnoissa kun linnoissa. Paras talo oli lusia siihen aikaan kovien kavereiden talo, RIIHIMÄEN KESKUSVANKILA RIO DE RIKSU. Siellä viihdyin hyvin lukekaa venkulat karkaus yritys mikä hyytyi maalaamon katolle. Olisin pojat pannut hatkaan alaportista mutta ne lähti juuri sinä yönä ilman muurin ylitys suunnitelmaa oli riksun muurit 9-13 metriin muistaakseeni. Sähkösellejä tein pojille ja panin pamput kuriin vartan patterin yli hinnan otosta. Olen paljon kirjoitellut hyvistä linnojen ajoistani elämäni parhaasta ajasta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Alfa ja Omega
Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.
Toodella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua ...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...