torstai 28. huhtikuuta 2022

Hyvä fiilis heti aamusta jumpat tehty ja aamupala syöty aurinko paistaa tuntuu sodatkin kaukaisilta.

Heräsin hyvään aikaan kello 6 tein siinä aamujumpat teki ne taas hyvän fiiliksen. Sitten oli aamupala ja lääke mikä turha minulle on mutta leikitään nyt niin kauan kun jaksan näiden kanssa. Tässä talossa kyllä panostetaan lääkkeisiin vähän liikaa onko sitten jengi niin sairasta kun menee monella hirveät määrät lääkettä. Samoin työsalin hommiin panostetaan paljon jos joku ei ole töissä ollut niin tulee sanomista aika äkkiä. Minä olen talolla töissä yrittivät kyllä minuakin saada työsalille mutta kieltäydyin jyrkästi siitä hommasta. On minulla tiistaisin keittiö työt koko päivän ja keskiiviikkona ja perjantaina on meillä siivous ryhmän siivous päivä. Kyllä siinä on minulle ihan tarpeeksi hommia kun pitää minun saada kirjaani työstettyä. Harmittaa vaan kun jäi Keravan huumekämppään noin 5500 sivua tekstejäni noin 13 vuodelta kaikki turhaa kirjoitettua jos tekstini ovat hävinneet. Kirjoitan myös tätä blogiani tulee minulta tekstiä tälläkin aika paljon. En vaan tavoita niin suuria ihmisryhmiä kun toivoin, ja rahaksi en ole saanut blogiani muutettua. Oli kyllä äsken 15 maasta käyntejä blogissani mikä on aika hyvin. Luulin alkuun että saan rahaa kirjoituksistani mutta sehän maksetaan mainoksien klikkauksien myötä. On minulle vielä vieras koko blogi on se niin hankala käyttää. No toivotaan nyt että joskus alkaisi tuottamaan kirjoitteluni, on minulla kynällä tältäkin reissulta noin 4 tuhatta sivua kynällä kirjoitettua tarinaani. Kohta alkaa siivousryhmämme aamupalaveri jaamme työpisteet porukalle. Yritän saada tänään rappujen siivouksen olisi se minulle helppo homma. Teen rappuja mielelläni siitä pääsee aika äkkiä aina pois kun siinä ei ole muita hommia kun pelkät raput. Muissa kohteissa on monta siivous kohdetta. Nyt lähden palaveriimme palataan asiaan myöhemmin.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...