lauantai 30. huhtikuuta 2022

Heräten kello 3.08 kahvin keittoon kello 3.30 pirteänä. Oli E. kaveri toiselta kerrokselta taas telkkaa katsomassa yöllä meidän kerroksessa tarjosin sille myös kahvit.

On E. kaveri usein kolmoselta meidän kerroksessa nelosessa katsomassa yöllä telkkaa, kysyin siltä eikö se nuku ollenkaan. Sanoi se nukkuvansa välillä keitin meille kahvit kello 3.30 kun ei minulle enää uni tullut. Kirjoitin tarinaani herättyöni kynällä ja koneen avasin äsken kello 4.20. Eipä minua pahemmin kahvi piristä nytkin menen kohta vielä nukkumaan, parit stoorit tähän ja siitä unta kaaliin vielä pariksi tunniksi. Muuten on päivä pilalla jos valvoo yöllä, toki nukun monesti päiväunet tekee ne hyvää jos on yöllä valvonut. Tulee minulle monesti yöllä semmoisia unia mitkä pitää saada ylös heti yöllä. Nukun yleensä normi tunnit unta öisin vaikka herään yöllä kirjoittelemaan, lääkärini sanoi minulle että jos heräät yöllä tai ei uni tule älä jää sänkyyn pyörimään vaan tee jotain mikä alkaa väsyttämään. Ja minä väsyn yleensä kirjoitellessa tarinaani kynällä ja koneella. Ja olen sen itsekkin todennut että jotain mukavaa tehdessä yöllä uni tulee monesti hetkessä. Juon joskus yöllä teetä hunajalla sekin antaa hyvin unen. No tänä yönä juotiin E. kaverini kanssa kahvit yöllä. Joku pitää outona yöllä kahvia juoda mutta minua ei kahvi piristä yhtään vaan saan unen heti taas sänkyyn vaan mentyäni. Nukahdan hetkessä sänkyyn mennessä illastakin olen hetkessä unessa. On minulla hyvät unen lahjat eli nukahdan hetkessä puhdas omatunto on paras päänalunen. Nyt menen vielä nukkumaan pariksi tunniksi tekee se niin hyvää vielä minulle. Valvoin jo junnusta yleensä öitä kun kundien kanssa maisteltiin jäin aina yöksi ulos kun isäni ei sietänyt yhtään minun ryyppäämistäni. Enkä viitsinyt sitä kiusata menemällä likööri päissään himaan. Otin yleensä kahviliköörin viikonloppuna kehtasi sitä tyttöihin mennä pienessä liköörissä. Pienestä likööri pullosta ei tullut liian jurriin vaan tuli sitä sopiva pieni jurri. Oli muistaakseni siihen aikaan kahvilikööri 38 % nykyään se on vissiin vaan 21 %. En ole vuosiin juonut kahvilikööriä jäi se vaan pois minulta. Nyt unta kaaliin ja kone seis alkaa minua väsyttämään kirjoitteluni pikku hiljaa on hyvä unilääke kirjoitella tarinaani. Hyvä aamutunnin unet teille ketkä valvotte vielä tai olette heränneet aikaisin, onhan nyt vapun päivä eilinen juhliminen varmaan monia valvottaa kun krapula pakkaa päälle jos on tullut maisteltua eilen viinaksia. Minulla ei ole krapulaa ollut vuosiin ja ei silloinkaan pahemmin sitä ollut. Kun maistelin konjakkia siitä en tule kipeäksi on siinä niin hyviä aineosia. On konjakki minulle hyvä lääke rentoudun sillä ja uni tulee sillä hyvin. Konjakki vihreä tee hunaja kuuma vesi ai että on se hyvä lääke minulle kunhan sitä ei juo litra kaupalla.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...