lauantai 23. huhtikuuta 2022
Kävimme hoitajan ja kolmen naispotilaan kanssa talomme punttisalilla. Yritin neuvoa tyttöjä treenissä ettei tule vammoja eikä kipeydy niin rankasti paikat ensimmäisellä kerralla.
Mukava oli kun sai naishoitaja naispotilaat innostumaan salista. Tuli kolme naispotilasta salille tein itsekkin treenejä niiden kanssa. Opastin naisia nostelussa painotin lämmittelyn merkitystä muttei se mennyt oikein perille. Lämmittely ja loppu venyttely ovat tärkeitä lämmettyään ei tule niin halposti vammoja. Loppuvenyttely pitäisi aina tehdä lihasvammat vähenevät kun muistaa jäähdytellä salitreenin jälkeen. On oikea treeni kaikki kaikessa mutta katsotaan nyt jääkö naisillamme yhteen kertaan treenit.
Kun yleensä jää monelta treenit muutamaan kertaan kun paikat kipeytyy jää monella siihen treenit. Mutta katsotaan nyt innostuisiko joku kanssani salilla käymään. Olen hyvä Personal Trainer voin vetää porukalle treenit oikea oppisesti että tulee tuloksia ajan kanssa ja tekevät liikkeet oikein. Katsotaan nyt onko salille innostusta jatkossakin. Toivotaan nyt että saan porukan innostumaan treenaamisesta. Kunhan nyt jonkun aikaa jaksaisivat käydä niin näkisivät tuloksia itsessään antaisi se kipinää jatkaa treenaamista.
Minäkin olen vähän pitänyt taukoa salilta sellijumppia olen tehnyt ja kahvakuulaa huoneessani. Mutta salimme olen vähän jättänyt pari päivää väliin. Olen ollut niin väsynyt kun herään vesitystautiin varmaankin minkä LITIUM 1800 mg lääke Ohkolan sairaalassa minulle aiheutti. Samoin näen herkkänä unia Ukrainan sodasta mikä myös untani häiritsee. Siksi olen vähentänyt sali treeniä jonkun verran.
Tänään oli mukava treenata naisten kanssa sai ne minut innostumaan treenistä. Tein penkkiä sekä hauista ja ojentajia sekä taljaa istuen. Tein myös penkissä selällään vatsaa jalkojen nostoja. Tuli taas hyvä fiilis treenistä kunhan vaan naiset kuuntelisivat minua ja ohjeitani niin treenit onnistuisi hyvin. Toivotaan että saan naiset innostumaan treenaamisesta jatkossakin.
Kulkee fyysinen ja psyykkinen kunto käsi kädessä siksi on hyvä fyysinen kuntokin hyväksi. Hyvä että hoitaja sai naiset innostumaan salista tänään. Kaikki tekivät jotain treeniä hyvä tytöt niin kyllä papan fiilis parani nähdessäni naiset treenaamassa. Jos saan esimerkilläni porukan innostumaan treenistä. Olen 66 vuotias mutta kaikesta vuosien lääkitsemisestäni huolimatta olen huippu kunnossa. Olen niin hyvässä fyysisessäkin kunnossa itseni laitoksissa pitänyt. Tämä kolmen vuoden hupi reissuni oli vaan niin rankka kun minut sairastutettiin LITIUM 1800 MG lääkkeellä.
Lukekaa mitä olen siitä kirjoitellut paljonkin niin rankka taival se oli ja vielä hupia. Oli vielä venäläinen mieslääkäri minulla määräämässä LITIUM lääkkeen suomi hoitajien puheillla kuulemma. No otti hyvä venäläinen naislääkäri ja ihana omahoitajani J. LITIUM 1800 mg lääkkeen pois minulta. No nyt olen vapaa mies lähtemään vaikka heti, anteeksi en anna sairastuttamistani vuosiksi ja jos jäi jotain päälle LITIUM 1800 MG lääkkeestä minulle, ja silmäni huonoksi meno heti verenpaine lääkkeen oton jälkeen mikä sekin pakotettiin minut ottamaan. Katson mitä teen jatkossa saavat uskon soturini toimia. Se on JUMALANI kuka rankasee vihollisiani se vaan menee niin kun vähiten sitä odottavat tulee kuuma kivi taivaalta Kosmisen säteilyn muodossa. Kummasti vaan viholliseni sortuu elontiellä tulee poliisit ja rosvot viimeistä voitelua hakemaan. Miksette tee sitä elinaikananne tehkää ajoissa parannus elämässänne.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.
Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti