Huomenta Maailma ja Suomi Finland. Kun ette parempaan pysty kohdallani kun antamaan tällaisen kuselle Haisevan puliukkojen mestan. No sainhan olla sisällä on syntymäpäiväni ihan kohta 30.3.56. Ja minä tällaisessa paikassa. Helvetti pelkäsin että haisee kuselle vaatteeni niin kun jo sanoin aikaisemmassa tekstissäni kun huolissani olin. On ikävää jos menen taas UIMAHALLIN KAHVIOON KIRJOITTELEMAAN BLOGIANI TARINAANI SUOMESSA HELVETISSÄ JOUTUESSANI OLEMAAN JA ASUMAAN. EN YMMÄRTÄNYT LÄHTEÄ ESPANJAAN VITUTTI NIIN PALJON KUN EI POIKANI OTTANUT MINUA MUKAANSA KUN EI OLLUT MINULLA PAIKKAA TAVAROILLENI. Oli rahaakin aika hyvin mutta luulin että saan jotain aikaseksi ja jengin kasaan mutta olivatkin kaikki paska huume sakkia mistä ei mitään tule eikä niistä mihinkään ole eikä ollut kaikki työ turhaa ja hukkaan heitettyä rahaa. On minulla 95 senttiä rahaa täältä sai silloin kun ensimmäisen kerran olin 50 senttiin aamupalan. Mutta panivat jonkun kyrvän
Suomalaisen varmaan huumeiden käyttäjä nuoren SAASTAN JÄTKÄN HEITTÄMÄÄN RUOKATILASSA HAARUKAN KUPPIINI ETTÄ SAIVAT SYYTTÄÄ MINUA UHKAAVASTA KÄYTÖKSESTÄ. KUN MAINITSIN SIITÄ HENKILÖKUNNALLE MINUA ALKOIVAT SAATANAT SAASTAT SYYTTÄMÄÄN. UHKAILUSTA. MINÄ SANOIN ETTÄ EIKÖ TÄMÄ OLE AIKA UHKAAVAA KUN OLEN ENSIMMÄISTÄ KERTAA TALOSSA TUNTEMATON NUORI KAVERI HEITTÄÄ YHTÄ ÄKKIÄ HAARUKAN KAHVIMUKIINI. KUMMASTI JUURI ENNEN EBISODIA LÄHTIVÄT RUOKATILASTA ULOS HENKILÖKUNTA NUORET SUOMALAISET HUORAT. Tulee vahingossa isoa tekstiä mutta on niin huono kirjoittaa täällä puli ukkojen luolassa Koivulassa Porvoossa. Lattialla kevyellä patjalla. Väsyneenä nälissäni odotan että aukeaa kauppa että saisin edes yhden omenan ostettua kun ei tuolla rahalla muuta saa. Voi helvetti ihmettelin mitä toi juoppo tekee tuossa vieressä patjallaan tuntui onanoivan eli runkkaavan ei yhtään välitä että melkein vieressä olin. Kyllä on saatana etten täyspäisten pariin pääse kunhan ei homo ole muuten kuristan hengiltä jos yrittää hiiville eli perseeelle päästä. Kun järjestää Suomalaiset saastat saatanat päälleni kaikkea paskaa koko ajan joka päivälle. Siksi toivon että menisi Blogini läpi ja lukisi maailma miten saatanoita nämä minulle ovat. En tunne itseäni Suomalaiseksi enkä ole ikinä tuntenut. Minulla oli ensimmäinen pallonikin koripallo. Ja opetin näille Helsingissä jo nuorena Jenkifudikset ja Ragbit. Nyt jatkan kirjoittelua jos saan syötyä jostain että saan järkeni pelaamaan. Sokerit tasapainoon yön jäljiltä. Ei oikein ajatus pelaa täällä oltuani kyllähän tämä yön ulkona voittaa kun oli vielä pakkasta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.
Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti