sunnuntai 26. maaliskuuta 2017
Kirkkoon nukkumaan ja viinille piristykseksi.
Olin niin väsynyt että meinasin nukahtaa pyöräni selkään. Pyysin yhdeltä nuorelta naiselta euroa että saisin R kioskilta lasin vettä. Oli Naisella murre semmoinen että sanoin heti ettet ole Porvoosta sanoi naikkonen nauraen että idästä on hän lähtöisin. Antoi ystävällinen nainen minulle 2 euroa. Olin iloinen ja sanoin että varmaan muistan hänet kun kohtaamme ja minulla rahaa sattuu olemaan.. Sain R-kioskilta Skyrrin myslillä oli se 180euroa ja sitten yhden pulla mössön. Oli se euron oli minulla itselläni sen verran että ne sain. menin siitä Kirkkoon kun ajattelin että on siellä kahvi tarjoilu paakelsineen. No puhuin yhdelle nuorelle kaverille vierelläni taas samaa silmän palvontaa kun muissakin kirkoissa olemme nähneet. Tuli siihen pappia ja Siuntiota selittämään etten saisi puhua ja että se häiritsee. Kerroin kun oli Siuntiona Nuutinen Risto poikansa oli meillä vuosia huoltomiehenä. Oli Ristolla tarkoituksenaan jatkaa isänsä jälkiä, jatkaen Siuntiona. Tuli kumminkin meille huoltoon. Ja siitä sukulaisensa luokse johonkin saareen tuli kuulemma ryyppy vähän mukaan Ristolle. Nyt kirjoitan Uimahallin kahviossa. Muttei oikein tule mitään kirjoittelusta, kun olen niin väsynyt. Kunhan nyt Koivula ottaisi minut sisään ja saisin nukkua paremmin ensi yön. Ja saisin sossusta tukea huomenna. Eivätkä olisi samanlaisia piruja kun viime perjantaina. No viini kiinosti ehtoollisella sanoin siinä papin edessä etten JEESUKSEN ruumista syö mutta viini maistuisi piristykseksi kun meinaan nukahtaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Pitkäksi käy aika yksin kämpillä jumittaa ja odottaa huomista asumistukea rahapäivää tulee onneksi eläke jo 5.9.2025 perjantaina. Huomenna on seurakunta pitäisi saada kauppaan lahjakortti. Tuovat myös huomenna kierrätyskeskuksesta huonekaluja lampun verhot astioita.
Eli taitaa tulla mukava viikonloppu saan rahaa ja ruokaa huonekalut ym. Huomenna tulee asumistuki ja perjantaina eläke, vuokra ja sähkölasku...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti