Joo mursin Debrakine lääkettä eilen ja Olantsapiinia hiukan. Nyt nukuin ensimmäisen herätykseni jälkeen 10.30 asti. Ja on olo kun nukkuneen rukouksella, hutera olo kaikin puolin. Ei sovi minulle ne ollenkaan. Tosi huono olo niistä tulee on ihan veto pois. Onneksi saan kumminkin levättyä kunnolla. On massaakin taas kertynyt muutama kilo. Mikä hyväkin kun painoni oli jo tippunut 90 kiloon. Nyt näytti toki kengät ja vaatteet päällä noin 95 kiloa. Eli olisiko noin 93-94 kiloa alaston painoni.
Täytyisi nyt alkaa kirjoittelemaan, että kaikki lukisivat tekstejäni. Kunnon tarinoita missä on seikkailun henkeä. Pekka Pietarin kalan saaliista. Ihme teoista mitä olen tehnyt muutamia. Suurin varmaan kun Suomalaisen kanssa otin yhteen Antalayassa ja nahka hihnoista kuselle sieltä punnersin irti siteistä näytin mikä on Suomalainen ei pelkää mitään. Mutta täällä en saa kiitosta ja kunniaa millään. Joutuu Suomessa pelkäämään varjoaankin kaikkea liikkuvaa. Oma porukka hakkaa putkilla vissiin ja pesäpallomailoilla Ja pulloilla. Mitä tarkoittaa ei pitäisi kamaa vetää jos tappotuomio päällä joutuvat kulkemaan ei kaikki noista välitä oman pesän likaajia. Ekaksi ollaan vihoissa mutta kun samalle piikille päästään ollaankin taas niin kavereita. en kyllä ymmärrä tuota huume helvettiä terveissä täysi päisissä kavereissa Tytöissä ja Pojissa.
Miksi pitää vetää ja elämänsä pilata. Kun JUMALALTA saa niin paljon kun haluaa. On se parasta huumetta mitä voi saada. Ei Refloja eli jälkioireita huumeista ei Krapuloita mitkä ovat minulle tuttuja kun viinan kanssa olen lätrännyt että senkin tilan tiedän. Olen tullut kyllä niin kipeäksi viinastakin että varmaan ymmärrän poikiani niin sanotusti kun sen piikin ottavat saavuttaakseen normaalin olo tilan.
JUMALA on tehnyt minut niin kipeäksi että on minulla ollut joskus pullo kaupalla viinaakin mutten ole pystynyt ottamaan. Mikä on varmaan alkoholisti piireissä aika harvinaista kun tietävät sen auttavan ainakin hetkeksi kun saavat vaikka väkisin viinaa sisäänsä. Mutta minulle on tullut vaan väkisin stoppi dokaamiseen. Kyllä sotii periaatteiden vastaista tällaisessa paikassa olla pelleillä ottavansa lääkkeet ei saatana kauanko tätä taas jaksaa on ihan helvetillinen ilmapiiri täällä. Jotenkin sen vaan huomaa. Ei yhtään älykästä keskustelua ruokaa ja juomaa lääkkeitä pää täyteen siinä on näiden touhut. olisi nyt ollut ne luotot kunnossa pankkiin olisin sinne Espanjaan lähtenyt jos nyt tavarani ovatkin kadoksissa Keravalla. Toivotaan että saisin tavarani tänne ja fillarit löytyisivät. Lohduttaisi paljon kun olisi tavarani täällä pyörät ennen kaikkea että pääsisin pyöräilemään. Mutta Helvetti että kesä pitkällä ja minä en pääse pyöräilemään. Vaikka koko talven sitäkin harrastin. Nyt syömään on se kymmenen minuutin päästä .Ei kyllä ole yhtään nälkä nytkään. Mutta kun nälissäni tuolla pyörin rahani pantua hyväntekeväisyyteen. Köyhille ja rikkaille en keneltäkään oikein meinaa saada edes velkojani takaisin. Mutta katsotaan eiköhän jostain ala rahaakin siunaantumaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.
Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti