Helkkari kun minusta tosiaan johtumattomista syistä on laskuni kierrelleet siellä täällä. Nyt kun sippi lankesi päälle on ihan kusessa. Täälläkään en saa apua sossulta maksujen maksamisella. Pitäisi saada Kelaan pikaisesti laskut eli kopioitua ne ja siirrettyä sinne. Jos tulisivat yhtään vastaan sieltä. Kun jaoin köyhille ja Rikkaille rahani. Juopoille ja Nisteille meni aika paljon. Mutta väliäkö tuolla kun ei Kai Poikani Isästään välittänyt yhtään meni kaikki rahani ei asuntoa ei ruokaa minulla yhtään kaikki hylkäsivät. Poika vaan toitotti että vanha Äijä anna hänelle rahasi siksi panin menemään kaikki ettei pääse perinnöilleni jos ei minusta yhtään välitä. Pitkään varastosta puhui mihin oli tavaroitaan siirtämässä sanoin monesti että ota Isäsikin mukaan Espanjaan. Ja viedään minulle tärkeät paperini ja tavarat varastoon mihin kuskasi tavaroitaan. Ei mitään kannanottoa ei pitäneet minulle edes 60 vuotias päiviä.
Että hyvin pyyhkii minulla. Kun oli rahaa kaikki olivat kavereitani. Mutta kun Rahani loppuivat nähtiinkin mitä pohjimmiltaan olivatkin. Kaikkea muuta kun kavereitani. Ihmettelen vieläkin neljän tuhannen euron menoa kahden päivän aikana.
Kun ei kukaan kerro mihin sen panimme. Eihän se nyt Konjakkina voi mennä tommoinen summa. Ihan kun kiertelisivät kaikki ketkä asiasta ovat tietoisia. Joku varmaan tietää ja minulla on kyllä selvät epäilykseni siitäkin kuka on tietoinen asiasta. Olisi rehellinen ja sanoisi minulle siitä. Voisimme jotain tehdä kyseisen summan eteen ja vähennyksiin laittaa summan. Pitäisi vaan saada jotain järkevää aikaiseksi. Kunhan nyt saisin tämän Blogin tuottamaan. Olisihan tuota asiaakin minulla aika paljon. En toki voi puhua muuta kun omasta elämästäni. Ja viina pirusta. Onneksi on pääni todettu täyspäiseksi. Eli olen viipale ja Magneetti kuvissa käynyt ja on kaikki vielä niin sanotusti tallella. Eli ei harmaita kohtia päässäni. On aivoni suojattu niin hyvin. Kun tulin aina niin kipeäksi viinasta. En pystynyt juomaan kun muutamana päivänä ja sitten oli kipeä.
Toki poikieni luona otin hiukan välillä vaan, kun nekin olivat rauhallisia välillä ainakin. Ei siitä Konjakin lääke käytöstä tullut huonoa oloakaan. Kun en sitä juonut paljon edellispäivänä.
Saisinpa nyt kirjan aikaiseksi. Olisihan tässä monenlaista juttuakin. Vaikken paljon maailmaa ole kierrellyt. Vaan hoitanut Nistejä ja Dokuja. Vankilassa viihtynyt ja laitoksissa. Ainakin olen niissä pysynyt raittiina. Ei kaikki varmaan halua että tämän kärsimysnäytelmän jälkeen vieläkin minua kiduttavat Ihmiset ja koko yhteiskunta. Kun linnoihinkaan en enää viitsi itseäni hoitaa. Ja kun panivat minut Annekseen ja Vaasan vankimielisairaalaan hupia. Onneksi kosto tulee olemaan suloista. Nyt onneksi on alkanut jo tapahtumaan kun mätänee porukka urakalla.. Työntävät paskaa noihin perkeleisiin. Ja siitä vielä rahat pois niiltäkin ennen kuolemaansa. Näin olen huomannut kun tuttukin mätänee mutta Yksi kyrpä saakin mätääntyä kun sitäkin olen niin paljon autellut mutta tekikin minulle niin paska liikkeen. Hyrylässä ihmettelen koko Hyrylään minut huijaamalla saatiin. Haksahtivat vaan kusipäät pahasti kanssani. Ei ole kun ajan kysymys kun linnan ovi kolahtaa tai joku muu portti. Ja sittenhän alkaa kavereilla varmaan kärsimys näytelmä. Toivon että menee asiat niin kun olen ne ajatellut.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.
Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti