Sain isolla työllä työllisyysyksikön pomon mikä lie Matti oli, pitkään sai taas puhua tokaisikin vaan etteivät tee muuttoja kun Keravan sisällä sanoin vaan että unohtakaa koko homma. Nyt soitan hetken Päästä sosiaalitoimistoon Keravalle Pasi Iloselle katsotaan onko siellä taas minua varten salaliittoa tehty. Mitä oli Porvoossakin täysin oli Heikki todistamassa. Ihmettelen kun Syväpuroon minut samasta paikasta autokyydin ja miehet kantamaan tavaroitani sain. Eli Työllistämis yksiköstä. Kundit pannaan tekemään paska homma tunti vissiin yksikin minulta ohi vetänyt saa sääli pullonsa joka päivä. Varasti Alepasta ruokaa puoleen tuntiin kolme kertaa että hyvin pyörii Suomalaisilla. Saavat jotenkin vekslattua korvauksensa lakien mukaan toki mutta olisihan kundeista enemmänkin tekijöiksi eli hetken raittiutta ja parempiin hommiin ei tarvitsisi varastaa. Kun joka päivälle olisi jotain pusattavaa. Vai onko Kundit jo niin huonoa porukkaa ettei ole heistä enää parempiin duuneihin
Herran JUMALA minkä näin tuossa eilen illalla kun ihmettelin autojen paljoutta tiemme toisella puolella luki seinässä Jehovien todistajien valtakunnan sali meinasin siitä lähteä vittuun koko paikasta. Miten ei kai tämäkin ole joku kuoleman leiri ja Jehoville sormensa pelissä. Kun vieressä on täällä Jumalan selän takana heillä salinsa. Kun kirjaston edessäkin Keravalla seisoi pari Jehovaa ei käynyt kun yksi tyyppi heidän lehtikojunsa luona sanoin miksette ylistä herraa ja julista sanaa. No annas olla kun Sampolan kevyen liikenteen tunnelissakin pari Jehovaa oli siinä roskis nurin vieressä ja minä huolestuin kun oli laseja siinä Jehovien vieressä mihin lapset helposti satuttavat itsensä ja ennen kaikkea pyöräilevänä renkaat on heti puhki jos ei huomaa väistää. Eivät saatanat panneet tikkua ristiin. Tyhmänä siinä seisovat ja katselevat vaan ympärilleen.
No ei saatana yksi Jehovien päällikkö vissiin toi aina joskus vanhaa dementikko sydän vikaista isääni. Pienen tyttärensäkin mukanaan puhuttamaan kuuntelin siinä toisessa huoneessa pienessä kämpässämme. Kysyin Kadulla Kyseiseltä Jehovalta että missä mennään. No totesi Jehova vaan että Kai Martin poika ja hän kävi Isääni kuka kuolemaa teki jatkuvasti katsomassa. Ja Isäni oli Masentunut tottahan toki kun pakotettiin se syöttämään viisaalle pojalleen neuroleptejä tahallaan mädännyttääkseen viisaan minut poikansa pystyyn. Kysyin Jehovalta kenen nimeä en saanut selville olisin pannut tutkinnan pystyyn jonkun minut hyvin tuntevan kautta ja kuka ei Auktoriteetteja kumartele. Ihmettelin kun minä Martti Hyväsen poika Kai en saanut isän lapsuuden kavereiden kanssa käydä isääni. Kun minä yksin valvotusti tunnin kerran viikossa katsomassa. Isäni kanssa mentiin pankkiin olisi Isäni antanut rahojaan minulle olisimme kavereitteni kanssa panneet kaikki Isäni kanssa haisemaan. Ja nauttineet Isäni kovalle työllä ja vapaaehtois työssä Suojakoti yhdistyksessä vuosia tehneenä rahoja nauttineet Isäni viime vuosista. No Isäni kuoli minulle 8 vuoden hupi tuomio ja kun alkoi vapaus häämöttämään kaikki rahani Isän minulle jättämänsä vietiin minulta ei jäänyt vapauteen euron euroa. Ihmettelen kun ei Venäläiset Hermostu kunnolla tälle ääliö kansalle kun ei Venäläisen kunnon miehen kanssa saatu apua niin sanotulle uhrilleni kenen turvamiehenä olin kun Nistit sitä huijasivat. Ja olisi Kaveri kuollut maksakirroosiin muutaman viikon sisään minkä toki tiesin kun olen monta tuttua maksakirroosi potilasta joutunut siunaamaan ennen kuolemaansa. No oli kuulemma Venäläisten asuntola tai joku entisen kilven kaupan paikalla näin puhuivat kun meinasi se palaa minä heräsin yöllä asunnoltani jonkun matkan päästä palopaikalta katsoin mistä päin savu tulee ja haistoin. Olin ekana fillarilla silloin paikalla. Kyllä silloin tuli palokunta äkkiä paikalle,. Helvetti minä pelastan venäläiset ja Suomalaiset minulle hupi tuomiota. Mitähän olisi tullut jos olisikin menehtynyt Veli Venäläisiä Suomalaisten sytyttämässä tulipalossa. Kun minäkin pelastin Niinistön sotilaan kun jengin kiltein poika heitti polttopullon ikkunastani sisään. Olisihan siinä mennyt sotilas ja muutkin nuoret kun nukkuivat yöllä. Ja pienen siskoni Hengen pelastin jo lohjan järvellä kun meni äkkisyvään minä tukasta kiinni kun en ole koskaan pelästynyt kun tiukka paikka tuli eteen. Reija olisi mennyt syvään mutta otin vaan tosiaan tukasta kun pitkät oli Sillä hiukset. No toinen kerta kun siskoni pelastin kun tultiin stadissa jollain Isäni kaverin jenkillä muistaakseni veti Reija oven auki yhtä äkkiä minä hihasta kiinni ja pikkanen autoon. Simpan Pajarin kimmon pelastin . Kun uimme Sipoon Pilvijärvellä järven poikki kallioille vajosi Kimmo puolessa välissä. Ei muuta kun vedin Kimmon kuiville. Ei noista ole saanut mitään kiitosta Siskoni hyljänneet. Pajareilta ei kiitoksen sanaa. Saati sitten että olisi Isänsä sodassa viisi vuotta olleena ja Äitinsä lottana viisi vuotta kuulemma kiittäneet Olisi pyytänyt vaikka mökeilleen mukaan kun Pajarit vissiin osasivat rahan teon. Olisihan näitä tarinoita ihmettelen kun en lehtiin ole päässyt enkä uutisiin Mehiläisessäkin Hiekkaharjussa pelastin 26 vuotiaan taitelijasuvun tytön sähköhoidoista. Ja olisihan sekin torppa palanut kun ei päivällä palokunta tehnyt mitään kun lamput kärtsäsivät mutta aamulla oli jo lukossa oleva ruoka varasto melkein tulessa. Soitin Hälytys keskukseen ja sanoin tuletteko nyt kun minä sain 8 vuotta hupia kun ei kuulunut heitä jos siitä oli kiinni kaikki. No sanoin vissiin että on minulla pakissani pari kirvestä että pääsen oven läpi jos on mentävä. Tulivat pikana ja saivat oven porattua lukon auki ja varmistamaan ettei lehahtanut. Katsoin kun sain sähkömiehen laittamaan uudet Kuristajat lamppuihin. Oli vanhat saksalaista nyt tuli vissiin Suomalaista Helvaria. Tutkin myös oliko vaara todellinen oli kun oli Hyllyllä olleeseen pahvilaatikkoon sulanut jo sytytin muovinen eli olisi voinut lehahtaa. Jos olisin ottanut minulle pakotetut lääkkeet olisi voinut seuraukset olla sen näköiset että kaikki olisi mennyt ja montakohan ihmishenkeä jos hulluja lasketaan edes ihmisiksi. Kun ei edes hälyttimet vissiin aina pelanneet kun jatkuvasti niitä laittelivat. Hienoa että Merjakin oli tarkka tyttö ei edes pelästytty. Kun minä hereillä olin ja Merja varoitti minua Fiksu tyttö tiesi heti kenen ovelle tuli. Eli ei päässyt hätä suuremmaksi kun ei edes liekkejä vielä näkynyt. Nyt lepoa vähäksi aikaa jatkan tarinoitani olisihan näitä. Vaikken olekkaan vääntänyt kun tahkoa mutta eiköhän näistäkin pieneksi tarinaksi ole. Luulisi että sairaiden omaiset ainakin lukisivat mielellään näitä. Jos eivät ole ihan hyljänneet sairaitaan. Kun on mielenterveys ihmiset toiset todella vaikeita. Palataan asiaan tuonnempana.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.
Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti