Heräsin ensimmäisen kerran tuossa kahden maissa mutta onneksi menin vielä pitkälleni. Heräsin äsken eli 4.50. Unien näkeminen taas vallanneet uneni. Monen laista unta näin taas viime yönäkin. En vaan nyt muista Uniani että saisi niitä paperille. Toivottavasti ei ole enne unia mitä näin, kun niitäkin on tullut nähtyä. Nukahdin vielä äsken tunniksi hyvä niin. Kun on Sosiaalityöntekijän kanssa palaveri. On tärkeä palaveri kun on minulla laskuja niin paljon, pitäisi saada ne tasapainoon. Ihmettelen kun en saanut avustusta vaikka rikosilmoituksen tein lompakkoni häviämisestä. Juha kenet sain Sosiaalisairaalaan katkolle huikasta. Sai tosiaan heti kuulemma 1700 euroa mitkä siltä hävisi.
Juhakin lupasi maksaa velkansa minulle aikoja sitten mutta kun en Keravalla voinut asua kun ei ollut omaa asuntoa. Ja alettiin hyppimään silmilleni en sellaisesta tykkää. Vaikka eihän toi elinkautinen olisikaan yhtään mitään. Pääsisi porukan kanssa nauttimaan lusimisen rakkaudesta on vaan linnat menneet vituiksi kun on seuranta joka puolella.
Nyt odottelen aamupalaa tulee se kello kahdeksan. Onkin hiukan nälkä kun olen alkanut taas tankkaamaan. Kun nälissäni tuolla pyörin. Porvoot ja Helsingit.
Tuli eilen soitto olisiko ollut pyörästäni en uskaltanut vastata puhelimeen jos olikin joku uhkailu puhelu, en vastaa tuntemattomista numeroista tuleviin puheluihin. Nyt vähän tauolle jos tulisikin tänään jotain jännää ja mukavaa luettavaa.
keskiviikko 26. huhtikuuta 2017
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Heräten yöllä 1.30 kusihätään muutenkin oli eilen vittumainen päivä. Kahden juopon häiritessä minua pitkin päivää, meinasi jo pinna ja hermo palaa niihin. Olin todella kipeä ja väsynyt valvottuani yöllä ja olisin halunnut nukkua mutta nämä kaksi juoppoa pölkkypäätä ei tajunnut mitään vaan häiritsivät minua.
Todella odotan että seniori ohajaaja ja sossu saavat nopeasti etsittyä minulle uuden paikan. Mieluiten tosi uskovaisten yhteisöstä missä oli...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti