torstai 13. huhtikuuta 2017
Vaihteleva uni.
Huomenta heräsin äsken tai taas kerran tänä yönä. Heräsin postiauton tuloon pihalle. Olen heräillyt jo muutaman kerran tänä yönä. Nyt sitten avasin koneeni, ja jäin kirjottelemaan. Voi olla kämpillä jatkuvaan yö juoksuun vaikuttaneen uneeni. Kun koko ajan sai olla varpaillaan kuka kulkee öisin. Varmaan vaikuttaa sekin yö uneeni vieläkin täälläkin vaikka onkin täällä rauhallista. Mutta varmaan on yö kulkemiset vaikuttaneet uneeni. Kaveri kyseli missä olen jos voisimme tavata ei paljon kiinnosta kertoa tuollaisten ukaasien jälkeen mitä minulle heittivät. . Kummasti sen yöllisen käynnin jälkeen tyyli muuttui minulle vaikeaksi. Ihan kun minä olisin jotain mokannut. Ihmettelen tuota touhuaa kuka taas on takanani paskaa puhunut, Meidän piti saada yhdistettyä niin voimamme ettei meille olisi pärjännyt kukaan mutta eihän tuosta paskasta tullut mistään mitään kun oman pesän likaajia olivatkin. Ei nisteistä ole mihinkään ei siihen lössiin ole yhtään luottamista kun tiukka paikka tulee.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.
Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti