Oskari Hoitsun kanssa katsottiin konettani. Kun on se käynyt tietotekniikkaa. Tuttuni sanoi ettei näe kun muutaman tekstini koneeltaan. Nyt on tutulta päin ollut hiljaista kun sitä neuvoin menemään koneellaan semmoiseen näyttöön kun SOHO. Alfa ja Omega Elämäni Tarinat Kaitsu Hyvönen.
Sanoi Oskari että pitää tutulla olla sama systeemi kun minulla että näkee se tekstejäni. Ihmettelin kun on yli 1600 käynyt sivullani tuolla tilastoissa. Miksei tuttuni näe kun muutaman käyjän. Ei hyvä jos ei kaikki näe minun kirjoituksiani.
Nukuin aamu herätykseni jälkeen kahteen. Heräsin kello kahdeksan ja kävin aamupalalla. Sitten nukuin ruokailuun kello 12 sitten takasin nukkumaan. Kun on univelkaa niin pitkältä ajalta minulla.
On kyllä nukuttanut makeasti. Toki olen murtanut vähän noita lääkkeitä. Mutta minimaalisesti. Ei mitään oloja niistä ole tullut. Varmaan toi kiduttamiseni Porvoossakin ja jatkui stadissakin. Sama paska. Ihmettelen Heikkiä kun löikin yhtä äkkiä välit poikki. Sai auton ja pääsee liikkumaan ei enää olekaan niin kaveria. Suuttuikohan toi kun sanoin, että PIRU maailmaa hallitsee eikä JUMALA. Miksi olisi niin kun saatanan uskovaiset selittävät. Että JEESUKSEN veri on heidät pelastanut. Kun viisaat ihmiset tajuamme sen että pisarakin jeesuksen verta on kun valtameri. Miksi on sotia jatkuvasti,kidutusta kauhua lapset itkee ja pelkää. Kuolemaa mikä on monelle helpotus ei tarvitse enää pelätä.
Helvetti kun olikin jo hyvällä mallilla laskujen makselut minulla. Nyt lankeaa kaikki laskut yhdellä kertaa. En millään selviä niistä ilman Sosiaalitoimen ja Kelan apua. Toivotaan että ottavat myönteisen kannan asioitteni hoitoon. Pakkohan niiden on tulla vastaan kun ei pysty rahaksi muuttumaan. Kun ei vaan jäänyt Inkeri tädin pienistä perinnöistä minulle mitään.
Pitäisi saada runosuoneni kukoistamaan. Ja muutettua Rahaksi Blogini kunhan nyt osaisin tämän käytön täydellisesti. Kun kukaan ei täälläkään tunnu osaavan tämän Blogin systeemiä. Ihmettelen kun ei Hoitsutkaan hallitse tämän Blogin systeemeitä. Tai sitten eivät halua että pääsen yhteyteen maailmalle. Toiset Hoitsut ovat joskus sanoneet että ala kirjoittelemaan Blogia että saisit varmaan lukijoita.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.
Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti