sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Meni vähän hankalaksi tekstien kanssa. Oskarikaan ei saanut oikein pelaamaan. Vaikka onkin tietokonetta harrastanut.

Joo aloitan uudestaan tuon tekstini. Panin menemään tekstiä tavaroistani ja pyöristäni. Kaverille kenen asunnossa asustelin. Toivotaan että saisin tavarani tänne. Ja pyöräni ainakin kakkospyörän millä toki ajelee. On vahva Helkama pyörä. On tiedossa mihin yksi pölvästi sen vei. Saatanan kaman käyttäjät,ei muuta noista voi sanoa kun on niistä omalle jengille niin paljon häikkää.

Saisi nyt Harri perintöjä. Jos Isänsä on huonossa hapessa. Rankkaa ajatteluahan toi on mutta niin sekin oli viemässä minun Isäni perintöjä. Ei voi saatanaa sääliä. kärsiköön nyt nahoissaan ja peloissaan.

Helkkari kun ei kuulu mitään FELTIN pyörästäni on se niin huippu pyörä. Luulisi että jollain olisi siitä tietoa. Kunhan nyt Heikki vastaisi ja kyselisi poliisien varikoilta. Mentäisiin hakemaan se yhdessä.

Nyt kohta taas syömään. On tämä yhtä olemista kun ei ole sitä Fillariakaan ei jaksa kävellen alkaa salillakaan käymään. Eikä oikein rahaakaan ole siihen, kyllähän se hyvää tekisi aloittaa sali hommat taas pitkästä aikaa. Huomenna pitää mennä katsastamaan yksi vuoro ainakin. Pitää pyytää esitteitä salista. Jos sosiaalitoimisto tai Kela tulisi vastaan treeni hommissa. Olisihan se ihan tervettä elämää ja pitemmällä juoksulla kaikki hyötyisivät minä pysyisin jaloillani pitempään, kun kunto kohenee ja vanhatkin nuortuu kun harrastaa.

Toivotaan että saan maksuni tasapainoon. Uskoisin että saan sovittua maksu suunnitelmat. Ei kai Mehiläinen kaadu yhden kuukauden vuokriin. Kun nyt olen maksanut yhden kuukauden etukäteen. Tyhjästähän on paha nyhjäistä juuri kun alan kotiutumaan ja alkaa tekstiäkin tulemaan. Nyt ruokailuun sitten katsotaan jos alan kirjoittelemaan lisää.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.

Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...