torstai 18. toukokuuta 2017

Normaalit unet pitkästä aikaa. Ei painajaisia.

Oli tosiaan hyvät yö unet. Heräsin kahdeksalta aamupalalle. Sitten takaisin nukkumaan ja melkein ruokailuun asti. Siivosin huoneeni ennen ruokailua. Kävin heittämässä peltotiellä ja puru radalla pientä lenkkiä. Polvien nostoja ja hyppyjä. Puru radalla juoksin vetoja ylämäkiä. Tuli lämmin kun sai pitkästä aikaa veren kiertämään taas kunnolla. En oikein ole viitsinyt vetää selli jumppiakaan kun oli kovaa verenvuotoa nenästäni. Viime viikolla, pidin taukoa jumpissa että parani suoni kunnolla.

On aika vähän ollut lukijoita Blogissani viime päivinä. Pitäisi taas Hengessä kirjoitella silloin syntyy erikoista tekstiä.

Toivotaan että etenee lasku asiani. Kun Heikillä välähti ottaa mukaansa kopiot laskuistani. Vei se ne johonkin Uskovaisille porukoille. Toivotaan että etenee asiani. ja saisin niistä rauhan olisihan se iso asia ja minulta iso murhe pois. No nyt jäi jutut tähän kun huutelevat asukas kokoukseen juuri. Jatkan kirjoitteluani sen jälkeen. Kun tuntuu juuri juttua alkavan tulemaan.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Päivä mennyt mukavasti pihalla oli porukalla kahvi ja pulla tarjoilu. Minäkin sain vaikka ilkimys varmaan olenkin kun ryyppäsin mitä pyydän anteeksi mutta herkkänä retkahdan helposti.

Olen pyytänyt talon väeltä anteeksi mutta toiset eivät tunnu antavan, näin kuulin ihmisiltä. En vaan ymmärrä mitä pahaa olen tehnyt heille, ...