sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Treeni päivä.

Joo vedin ylämäki juoksuja puru radalla. Ja iskuja lenkillä peltotiellä. Tekihän taas hyvää, suihku siihen päälle ja puhdasta ylle. Pitäisi vaan toi sali ottaa taas mukaan treeniin. Täytyy nyt kylille mennä katsastamaan onko salin omistaja saanut säkin salille. Mitä junnut innostuivat sille sanomaan. Kun ehdotin sitä niille. Voisihan kylän nuorilla alkaa vetämään nyrkkeily treenejä. Saisi vielä mukaan jonkun ammatti ihmisen.

Olisihan toi kunto nyrkkeilykin niin pahuksen hyvää jumppaa. Ennen treeniä ja jälkeen puntin. Heikin sain kiinni. Kehui toi kokouksessa olleesta Jenkki Cuilermosta kuinka se osaa rahaa tehdä. Kun raamattua lukee tiiviisti silloin kuulemma raha hanat aukeavat. Ja vitut sanoin minä huumeilla on valta raha markkinoillakin. Kaikki melkein vetää kamaa paitsi me. Emme stimulantteja tarvitse. Saa muut hoitaa hommat tuntuu vaan joka puolelta kuulevan ja näkevät huumeiden hallitsevuuden.

Kun kaikki rahaa kumartavat. Tekee sitä sitten millä konstilla hyvänsä. Nyt nukkumaan huomenna täytyykin vissiin lähteä kylille katsotaan nyt mitä jää rahoistani jäljelle. Kun pitäisi maksella laskuja. Toki tekisi mieli lääke konjakkiani, jos kylille lähden.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.

Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...