maanantai 1. toukokuuta 2017

Yökyöpelinä kirjoittelen.

Heitin tiukkaa juttua yökölle. Sitten tulikin ambulanssi pihaan ajattelin heti pahinta ettei sen yökön pää kestänyt totuuksia. Kun puhuin Keravan paskasta touhusta. Onneksi ei tullut Ambulanssi minun takiani, on tuolla vuodepotilaita alhaalla. katsastivat lääkärin laukun kanssa jonkun kunnon. Eivät onneksi ketään lähteneet viemään sairaalaan. Katselin tuolta ikkunastani tilannetta.

Tuttuni kanssa meni heti napit vastakkain kun on aina olevinaan niin viisasta ja aina se on olevinaan oikeassa. Löin luurin sille korvaan en kestä yhtään sitä pölkkypäätä. Helvetti kun kuuntelisi se muutakin kun omaa itseään. Sanoo että minä puhun koko ajan. Mutta kun se ei kuuntele muuta kun omaa ääntään. Tänäänkin olin koko ajan oikeassa muttei sillä mennyt jakeluun mikään. Silloin suutuin sille ja löin rumasti luurin korvaan muttei sitä miestä kestä sekuntiakaan.

En muuta ymmärtänyt tuttuni puheista etten olisi kirjoittanut kuukauteen mitään Blogiini. Eihän siellä näy jos ei osaa hakea kun tuon Mae Burken asentamat sivuni. Tai tekstit, en osaa laittaa niitä niin kun meilissä kaikki peräkkäin järjestyksessä vaikka haluaisinkin ne silleen näkymään. Tuttuni kyllä tietää mistä ne laitetaan. Mutta kun meillä ei synkkaa yhtään sen kanssa ihme raivo siitä heijastuu. pillastun aina kun pitäisi sen kanssa asioida. Välillä sain ne näkymään tekstini peräkkäin kaikki järjestyksessä mutta heitti heti perään muutaman tekstin näyttämiselle. Kun ei ole apua hoitsuistakaan ei kukaan osaa neuvoa. Vaikka ovatkin koneella kaiken aikaa en ymmärrä mikä niissä on ihan kun haluaisivat estää tekstieni perille menon. Toki kirjoitan kaikkia koskevaa tarinaa terveyden hoidosta. Nyt yrittämään muuttaa tekstien muotoa kyllä Kai sen jostain osaan laittaa. Kunhan jaksan vaan touhuta koneeni kanssa saan sen hetkeksi kyllä laitettua. Mutta seuraavassa hetkessä on takaisin samanlaisena.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.

Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...