sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Rahan tuloa.

Hyvä että oli asumistuki tullut jo tilille. Kun pitkään olin sen kanssa ihmeissäni saanko mitään sieltä. Kun oli velkaa sinne päin. Yli 426.03 euroa tuli,se on ihan hyvä asumistuki. On maksussa 4 päivä mutta kun sattui näin mukavasti että on tänään pyhäpäivä. Tuli silloin edellisenä arkipäivänä. Saan raha asioitani vähän mallilleen. Kun nyt saisin rahaa jostain taas silloin muuttuisi elämäni taas mukavaksi. Kyllä raha ratkaisee niin paljon. Minä vaan Keravan porukkaa syötätin ja juotatin. Ketkä eivät minulle ole antaneet koskaan mitään. Olleet paskoja minulle vähän jokainen. Kyllä muutamat ihmetteli kapakoissakin miksi niitä auttelin kun eivät tosiaan minulle koskaan mitään ole apua antaneet. Nyt täytyy tehdä kelaan toimeentulo tuki hakemus pyörästä ja älypuhelimesta. Luulisi että makselisivat ne kun tarvitsee niitä joka päiväisessä elämässäni. Heikin kanssa soiteltiin. Olivat olleet puhumassa JUMALASTA nuorille eilen Porvoossa. Olivat saaneet jonkun nuoren PYHÄN hengen vaikutukseen. Hyvä niin silloin ne tietää että JUMALA on läsnä. Minä olen kanssa käynyt noissa asioissa vähän tyhjäkäynnillä tässä paikassa missä nyt asustelen. On niin monta asiaa kesken Keravalla tavarani pyörät kateissa. Laskut pakkaa maksuun,on niitä iso nippu tuossa pöydälläni. Maksoin Norvitalin laskun toivotaan että ottavat sen huomioon tilauksessani. Kun tilasin Testo Maxia sieltä. On siinä sarviapilaa. Muut saan kyllä mitä siinä on omista vitamiineistani ja ravintolisistäni. Mutta mainosti ne sarviapilan auttavan testosteroni tasoihin. Kyllä minulta on lihas massaa hävinnytkin. Johtuuko sitten testosteroni tasojen laskusta. Voi näinkin olla kun ihmeellisesti on massa hävinnyt. Mikä toki hyväkin jos läskiä lähtee. Mutta lihas massa saisi olla hyvä. Pitää nyt katsoa jos pyörän saan aikaiseksi niin mitä maksaa sali kortti tuohon kylän  kunto salille. On hieno sali kävin kerran tutustumassa saliin kun oli ilmainen tutustuminen. Sain jo pari nuorta kaveria innostumaan salista. Olivat ostaneet sali kortin. On kyllä hyvä kun saa tehtyä salille kolmen kuukauden sopimuksen. On se halvempi kun monella salilla vaadittava vuoden sopimus. Ja kun lähden heti tästä talosta kunhan vaan asunnon jostain päin saisin. Ihmettelin kun kävin oma kannassa katsomassa terveyden hoito tietojani. Oli ihan outoa tietoa siellä ihan kun ei minusta ollenkaan. Oli että olisin käynyt Nummelan sairaalassa 17.5.2017 mikä ei kyllä pidä paikkaansa. Ja jotain outoa varpaan vaivaa jossain hoidattanut. Ja Haartmanin sairaalassa joskus käynyt mikä ei paikkaansa pidä. Eli panevatko ihan paska tietoja minusta sinne tietoihin. Tuntuu kaikki niin oudolta yrittävätkö minua väkisin hoidossa taas pitää. Ja hullun kirjoissa. Voihan olla jos jonkun varpaille olen astunut niin pahasti. Blogissani ja muutenkin ihmisille puhuessani. Mutta eiväthän kaikki voi olla sekaisin ja välinpitämättömiä. Jos joillekkin edes menee jakeluun mitä puhun hyvä niin. Olisihan noita asioita niin paljon. Kunhan nyt saisin asiani menemään eteenpäin. Nyt pyykkitupaan ja sitten syömään. Palataan asiaan myöhemmin.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...