sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Hullujen paikoista pois.

Kyllä on perkele kun en omaa asuntoa saanut millään. Nyt joudun taas olemaan mielenvikaisten paikassa asunnottomuuden takia. Minua ei vaivaa mikään. Kun on viina pirukin päästäni kuollut. Eivät muuta saatanat keksi kun sanovat skitsoaffektia olevan että voivat pitää tämmöisissä paikoissa. Kun olisinkin saanut raha asiat kuntoon ja Bisneksiä pyörimään. Olisin mielelläni piri päiden kanssa asunut. Muutama tiukka kaveri siihen kämpille tykit vyöllä. Olisihan siinä saanut rauhassa olla. Mutta en voinut heidän kanssaan rahattomana olla. Kun alkoivatkin yhtä äkkiä vuokria kyselemään. Helvetti meni aikaa kun kämpän haltija selitti että tehdään siihen huusholliin remontti. Kun oli kaikki paikat rikottu asunnosta. Onneksi on minulla pari todistajaa asunnon kunnosta. Kun oli tullessani siihen kaikki seinätkin hakattu rikki. Ovet säpäleinä peili hajalla. Ulko-ovi ihan kappaleiksi  rikottu kaikki. Pitää nyt saada rahaa kasaan että pääsen ulkomaille pois tästä kirotusta maasta mitä mielenvikaiset saastat hallitsevat. Huumeita juoppoutta jatkuvasti sai Keravan seudulla ottaa vastaan. Ei mitään normaalia elämää. ON JUMALA VIENYT IHMISILTÄ JÄRJEN SUOMESSA KOKONAAN. SIKSI KUN OVAT KIROTTUJA. MINUN ELÄMÄNI PILANNEET KARMAN LAKI TOIMII JA MÄTÄNEE PASKOISTA HUUMEISTA SUOMEN NUORISOKIN. Mitähän tarkoittaa kun tulee koneen näytölle että viestisi tallentamisessa tai julkaisussa tapahtui virhe. Eli ei tainnut edellinen viestinikään lähteä jakeluun. Onkohan joku esto taas päällä, etten ihmisiä tavoita kirjoittelullani. Outoja estoja mutta onhan niin kun tuon totuuksia esiin yritetään ne kaikella tavalla estää. Kansaa tavoittamasta jos niin sanotut hyvän ihmiset tavoittaisivatkin juttuni. Ja pääsisin eteenpäin asioissani ja sanomisissani. Pitäisi saada vaan maailman laajuiseksi kirjoitteluni SUOMALAISISTA PIRUISTA MITEN MINUA OVAT KIDUTTANEET VUOSIA. MUTTA NIIN KUN NORSUNLUU RANNIKON KAVERINI IFU SANOO ETTÄ EN OLE SUOMALAINEN KUN MINUN KANSSANI PYSTYY JUTTELEMAAN JA NAURAMAAN.OLIN HYRYLÄN VANHASSA VARUSKUNNASSA MENGELEIDEN HALLINNOIMASSA MAINIO VIREEN PAIKASSA MIKÄ OLI IHAN PIRUJEN PAIKKA. KUN OLI IFU OVENI TAKANA TIESIN SEN ENNEN KUN EHTI KAVERI EDES KOPUTTAA OVEENI. JA HUUSIN SEN SISÄÄN. MUTTA IFU ONKIN VISSIIN MUUTA KUN KRISTINUSKONEN. EI SYÖ SAASTAISTA SIAN LIHAA EI KÄYTÄ ALKOHOLIA. ELI KUNNON POIKA.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...