perjantai 14. heinäkuuta 2017

Laskuni maksu. Ja muuta tarinaa elämän poluilta.

Maksoin Osuuspankin 65 euron maksun juuri pois. Ihmettelin sitä kun on sovittu 75 euroa. Olivat vähentäneet sen jostain muusta laskusta. Kaveri jaksaa vääntää kaikesta. Kun selittää se että mukavasta tietokysymyksiä sisältävästä sivusta tulee pöpöjä ehkä koneelle. Sanoin että mistä Matti Meikäläinen voi tietää kaiken näköisistä pöpöistä ja mistä niitä tulee. Eihän konetta kohta uskalla käyttää ollenkaan kun kaveri koko ajan selittää pöpöistä koneella.

Mitä tällä tekee koko helvetin värkillä jos ei uskalla mitään käyttää. On toi sivu niin mukava on hirveän paljon tietoa minusta siellä Vastasin Diagnoosi kysymyksiin kaikki oikein ihan lääkäriksi sanoivat. Minun mietiskely paikastanikin laskettelu rinteestä Keravan korkeammasta paikasta. Keinukalliosta missä moottori pyörälläni Enduro Hussella kävin monesti.

On Aikaisemmissa teksteissäni kertomani Pia Saari Ukkola ollut siellä kuulemma hommissa. Piahan tuli Upsalan Ekonomiksi tituleeratun Samuli Lehtosen kanssa koneella alas missä olen ollut monta tuomiota hommissa. Seutulan lentokentällä. Pia lupasi minua 9 vuotta odottaa mistä tiesikin etiäisenä että minulle vaaditaan hupituomiota sen verran.

Mutta Konnulla lusiessani luin lehdestä sunnuntaina koneen tippumisesta. Joku sanoi että Pia selvisi niin kun tuttu Rikospoliisi sanoi joella että oli tutkimassa konetta ja Pia sieltä oli ryöminyt ulos. Mutta löysin hautakiven myöhemmin. Eli on Pia kuollut minä olin 9 vuotta ryyppäämättä. Sitten join puoltoista pulloa rommia Korsossa. Haima meinasi poksahtaa mutta siitä aamusella nousin sängystä ja jatkoin matkaa ei mitään kivut hävisivät itsestään.

Pelästyin eilen yöllä että tuli sama vika mikä vaivasi pitkään vanhalla mokkulalla. Tuli taas tuonne alas oikealle toi keltainen kolmio ettei Internet yhteyttä. No jätin asian hautumaan yön yli ja aamusella oli kunnossa kun koneeni avasin. Minä en kyllä tykkää jättää asioita yön yli kesken ei oikein meinaa silloin uni tulla. Haluan aina asiat pois päivä järjestyksestä illasta. Silloin nukkuukin paremmin. Onneksi tuli kuntoon yön aikana itsestään.

On toi vika ollut vanhalla mokkulalla kiusaksi asti. Tarvitsin ihan Heikin apua viimeksi. Pari kertaa on tullut varmaan taivaasta tietoa. Ja itse yöllä naputellut koneen kuntoon. En vaan ole aamusta muistanut enää mitä yön aikana olen koneelle tehnyt. Kolmen aikaan herännyt pari kertaa yöllä. Ja  pari minuuttia naputellut ja kone oli kunnossa.

Nyt valmistautumaan ruokailuun. Onneksi tulee Uskon Veljeni Heikki Sunnuntaina kuulemma jo kello 13 maissa tapaamaan minua. On meillä sitten aikaa seurustella paremmin. Ja oli puhe Helluntai herätyksen kokoukseen menosta. Heikki kyllä puhui jos tekisimme katu työtä. Ja saisimme sieltä kokoukseen mukaan porukkaa. Nuoret ovat sydäntäni lähellä. Ihmettelin kun oli K-kaupalla Kongon kaveri kerjäämässä rahaa maansa puku päällä. Join kahvia siinä vieressä.

Kaikki naiset antoivat sille rahaa. Alkoi ihmettelyni nousta pintaan. Miksi naiset antoivat niin monet. Sanoin kovalla äänellä että minulla on kymmenen lasta ja tarvitsisin vesi pullon ostaa niille. Ei kukaan reagoinut mitenkään. Kongon poika vaan hymyili valkoisilla hampaillaan ja kaikki suomen naiset olivat myytyjä. Ei köyhä kaveri hieno älypuhelin korvilla ja kauniit vaatteet. Mustan munan perässäkö juoksivat vai miksi sille rahaa työnsivät kaikki naiset. Miehet kävelivät kaikki melkein ohi. Minulla ei vesi pullo rahaa lapsilleni.

Heitin toki tämän jutun kun aloin jo kypsymään Suomen huoriin. Alkoi pinna ihan palamaan siihen naisten touhuun. Olihan kaverilla hienot vaatteet ja hieno puhelin ja hyvät hampaat minuun verrattuna. Risat kengät verkkarit jalassa. Hampaat on mitä on kun en kaikkia antanut korjata toki hoidatin mitä oli rikki linnassa Riihimäen keskus vankilassa. Kun ei ollut talossa Hammashoitoa silloin ja ei kaikilla köyhillä ollut varaa hoidattaa kaupungilla hampaitaan. Minulla olisi ollut mutta kun olen aina ajatellut pienintä ja heikointa ja köyhintä.

En viitsinyt käyttää etuoikeuttani. Oli Riihimäen Keskus vankilassa vain hampaan poisto talossa. Viimeksi talossa ollessani oli jo saatu hammashoito taloon. Niin se menee kehitys eteenpäin linnoissakin. Tulisi nyt tänään Vitaepro ravinto lisä. Kun siinä on niin paljon hyviä aineosia. Ja minulle tärkeät kala öljyt EPA ja DHA 250 . Mikä on riittävä suositusten mukaan. On ne sydämmelle ja muutenkin terveellisiä. On kuntoni pysynyt hyvänä ravintolisillä. Ja vitamiineilla olen niitä vuosia käyttänyt. Nyt on vaan ollut rahan kanssa niin tiukkaa etten ole voinut niitä maksella. Ja siitä käytölle katkosta. No ruoka aika alkaa olla. Onkin hiukan nälkä jo.

Jatkan kirjoittelua ruokailun jälkeen. Olisihan näitä tarinoita. Kunhan saisin Blogini tuottoisaksi olisihan parempi fiilis kirjoitella ja saisi runosuoneni aukeamaan kunnolla. Kun saisi taloudelliset asiat kuntoon. Saisin silloin Keravalta tavarani pois kun voisin pojille maksaa. Saisin myös kuntosali kortin että ruumiin kulttuurikin pelaisi. On ihan kun kipeä kun ei ole voima harjoittelua päässyt tekemään. On toi voima harjoitttelu kaikki kaikessa. Kroppa vaatii sitä ja kiittää ei kolotuksia eikä muitakaan vaivoja. Kun on lihas kunto hyvä. Toki vedän kevyillä talon käsi painoilla selli jumppaa tiukkaa. Ja tuolla puru radalla tiukkoja ylämäki juoksuja. Etunoja punnerruksia menee. Amerikan Sealin mukaan 60 etunoja punnerrusta on hyvä mutta 90 on parempi. Minä vedän 90 etunoja punnerrusta kevyesti.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...