perjantai 11. elokuuta 2017

Laskujen suma kertynyt minulle. Kusessa niiden kanssa.

Tuli pitkään pelkäämäni ruoka lasku minulle 976 euroa. On kaikkiaan laskuja vissiin kolmatta tonnia kertynyt. En millään selviä yksin niiden makselusta. Tulisi nyt sosiaalitoimisto mukaan laskujen maksuun. Tai Kela toimeentulotuki hakemuksen muodossa. Odotan että tulee talon oma Sossu töihin ja saamme selvyyden laskuihini.

Luulin että alan saamaan lukijoita Blogilleni niin paljon että alkaisi se tuottamaan rahaa minulle. Mutta ei ole tullut montaakaan lukijaa tuon tiedon mukaan. Vaikka näyttää tilasto että olisi yli tuhansia lukijoita minulla. En oikein osaa Blogin kanssa pelata ja katsoa tilastoista. Pitäisi osata mainostaa Blogiani. Mutta vaikeaa on sen käyttö. Kyllä runosuoni kukoistaisi jos alkaisi rahaa tulemaan tililleni ja lukijoita reilusti. Kun osaisi tuota Blogiani mainostaa oikeilla tavalla.

Kaverinikaan ei osaa minua neuvoa Blogissani. On sillä tuhansia lukijoita mitä ihmettelen kun sanoo ettei tuota sen Blogi yhtään mitään. Ei kuulemma ole se pannut mainoksia Blogiinsa. Minäkin olin luullut ettei itse tarvitse mitään mainoksia laitella vaan alkaisi tuottamaan pelkkä kirjoitteluni. Olen aika painavaa tekstiä laittanut Blogiini. Mikä koskee ihan kaikkia lapsesta vanhukseen.

On kahvi seuraavaksi en kylille sitten jaksanut lähteä. Meinasin aamusta tänään lähteä mutta kun oli yö taas oikea käärmeiden yö. Todella hankala alku yö pyörin vaan sängyssäni. Tulee noista lääkkeistä niin outo olo ihan epätodellinen on vaikea ihan olla sängyssä.

Jos tuo puoli kolmen kahvi vähän piristäisi. Minulla on kyllä kahvista erikoinen vaikutus kun minua kahvi väsyttää enemmänkin kun piristää. Onhan se semmoinen tapa kahvin juonti. Olin pitkään ilman kahvia nyt olen alkanut taas kahvia juomaan, voin kyllä sen helposti jättää pois. Nyt ruokatilaan on kello puoli kolme ja alkaa kahvitus. Jatkan tekstiäni kahvin jälkeen.

No niin  kahvit juotu ja pannukakku syöty. On perkelettä jos alkavat kadulle heittämään maksujen takia. En usko että sitä voivat tehdä pelkän ruokalaskun vuoksi. Kun olen vuokran maksanut aina melko ajallaan. Heti kun olen rahaa saanut tililleni olen vuokran maksanut. Luulisi että siitä näkevät että hoidan hommani kun on minulla rahaa. Tyhjästä on paha nyhjäistä eli en millään pysty noin isoja summia makselemaan kun rahaakaan en noin paljon saa. On silloin todella paha maksaa laskuja kun raha ei tosiaankaan siihen riitä. Kun nyt olisi ollut luottotiedot kunnossa tai ei maksuhäiriö merkintää minulla. Olisin ottanut pienen lainan ja maksanut sillä laskuni kaikki pois. Olisin päässyt tasapainoon laskujen kanssa.

Tekisi mieli lähteä ryyppy lomille konjakki maistuisi minulle. Tuntuu se ihan kielellä kun ajatteleekin sitä. Hunaja vihreä tee 40 asteinen vesi ai että tekisi hyvää. Ei vaan rahani riitä irrotteluun pitäisi hotellista saada huone kun ei ole paikkaa muuten mihin mennä. Olisikohan Järvenpään Vanhan kylän niemessä vielä toimintaa. Joskus Keravan sossu maksoi sinne asumiseni. Oli se halvin paikka iso kimppa huone minkä Runteli ,Tenu Jussi lauloi pystyyn sekoilemalla paikassa. Oli Jussi niin hankala kaveri jurrissa, örvelsi ja sotki ja rikkoi kaiken. Onneksi on ollut Samariassa pärjää jotenkin operoidun sydämmensä kanssa. Pilkkasi vielä jumalaa minulle kun kysyin puhuivatko Jouluna JUMALASTA kun on se uskovainen paikka. On Jussilta jäänyt jalka lepsuksi vaikka väkisin sitä yritin saada leikkaukseen eivät ottaneet tenu äijää sisään sairaalaan. Kun oli tenu remmissä tai ainakin itse joi se tenua. Ei kait Stadin Jengi sitä juonut kun parempaakin oli saatavilla. Harmi kun Matti Enkeli poika kuoli ja vielä RAUHAN päivänä. Olisihan sillä ollut suhteita stadiin päin ainakin jos Riston olisin saanut kiinni ja Salon Mikan. Olisin varmaan Ripan kautta saanut asunnon. Kun kuulemma sininauha säätiön hommissakin on. En vaan Stadissa pyöriessäni heitä löytänyt. Vaikka kyselin ja kiertelin pitkin Stadia.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...