sunnuntai 13. elokuuta 2017

Mistä johtuu vähäinen lukijakuntani.

Panen tähän taas jotain eipä ole oikein tavoittanut lukijoita Blogini kirjoitukset. Pitäisi saada semmoista tekstiä ja julkaistua mainoksia mitkä kiinnostaisi lukijoita. Kunhan nyt joltain viisaalta saan neuvoa tämän kirjoittelussa. Täytyy nyt Heikin uskon veljeni kanssa käydä läpi tätä tekstiäni. Ja jos jotain on tehtävissä tekstien kanssa ja mainonnan.

Pasin nuoruuden aikasin kaverin kun oman pojan kanssa oltiin tuossa Facebookissa keskustelulla. Minulta meinasi sydän pettää ja kummasti Pasi joutui samaan aikaan leikkaukseen sydämmestään. No minulta sydän parani kun pojan Äiti tuli tapaamaan. Ja rakasteltiin lujasti välittämättä muista potilaista. Kun olen aina sanonut että on kunnon nainti parasta lääkettä vähän kaikkeen. Pasilla on ollut kanssa vähän ongelmia huume pellejen kanssa. Ja kaksi kanssa kun lapsuuden kaveriani ovat kanssa osallisia minunkin pitkään tuomiooni omalla tavallaan. Tappotuomiota päällä kavereilla kuulemma. En voi edes RAKKAUDELLANI heitä pelastaa jos eivät itse tajua käännytystä tehdä.

Toivotaan että kaverit tajuaisivat muutoksen ottaa elämäänsä, kaiken kaikkinainen käännytys elämässään heidän pitää ottaa vastaan ja ymmärtää JUMALAN RAKKAUS. Pojat olivat kiukkuisia kun minäkin ryypiskelen mutta kun hekin minulle RAKKAAT työntävät itseensä huume piikkejään. Siksi minultakin menee äkkiä överiksi ryyppy. Kun en heitä jaksa selvänä seurata ja heidän kanssaan touhuta. Toivotaan että menisi kaikki hyvin ja saisin asunnon äkkiä jostain, ja pääsisin normaaliin elämään mukaan. Kovaa treeniä ulkoilua jumppaa, nuoriso työtä ja vähäosaisten auttamista.

Mitähän on tänään ollut Heikillä kun ei ota se yhteyttä, olen sille monta viestiä laittanut puhelimellani. Eikö toi vastaa yhteenkään, kun piti tänään tavaroitani Keravalta saada tuotua tänne. Toki olisi mukavampi jos saisin oman asunnon suoraan Heikin porukoiden kautta. Luulisi että uskovaiset auttelisivat minua, kun Heikki heille kertoisi tarinoitani. Miten suuri hyväntekijä olen ollut, syöttänyt ja juottanut köyhiä ja rikkaitakin. Nistien mätäneviä raajoja parannellut.

Soittikin Heikki tässä  välissä. Hyvä niin sain varmuuden mihin olen odottanut vastausta. Kaveri ja nainenkaan ei ole vastannut Heikin puheluihin. Sukulaistaankaan  ei saanut Heikki kiinni luulisi että se ainakin on siviilissä. Jos kaverin ovatkin vanginneet kavereineen. Kun Oulun vanhan liiton mieheni sanoi että on porukoilla seurantaa päällä. Toivotaan että sukulaisensa kautta alkaisi suma aukeamaan ja saisin tavarani sieltä Keravan kämpästä pois. Eiköhän Sukulaisensa saa yhden oven auki kun ei ole ovessa kun riippulukko. Pari ruuvia auki ja sisään kun ei minullakaan ole avainta enää asuntoon. Ei pyörien avainkoteloakaan mutta on tuossa parit vara avaimet pyöriini. Nyt iltapalalle alkaa se juuri,hiukan huikookin jo minua.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...