Kyllä tämä ei ole mistään kotoisin tämmöinen elämä, jumittaa täällä hoitopaikassa päivästä toiseen kun ei saa täällä edes dokata. Menisihän aika mukavammin konjakilla istuen. Täällä ei meinaa aika kulua muuta kun nukkuen ei viitsisi aikaani hukkaan heittää tämmöisessä mestassa. Kahdeksan vuotta hupia kiinni ja nyt vielä vuodet laitoksissa. Siksi oli poikien kanssa mukavaakin irrotella konjakilla ja kaljoilla esittää rikasta ja nauttia sen tuomista etuoikeuksista.
Kun kaikki melkein kumarsivat ja kunnioittivat minua tuolla kylillä ollessani pyöräilemässä ja istuen ravintoloissa. Alkoholitonta otin monesti ei tehnyt jurria niin ottaakaan . Mutta kun pojat vetivät kamaa niin siitä minäkin ryyppyä otin en jaksanut selvänä katsella heidän touhuamistaan. Oli se välillä niin älyvapaata toimintaa ei siitä tullut kun itselle sekopää olo.
Harmi kun löi uskon veli Heikki välimme poikki jos näin on käynyt kun ei sen numero toimi. En muuta keksi kun ovat senkin suhteeni pelästyttäneet tai sitten kypsyi se minun viesteihini mitä laitoinkin aika paljon.
Laitoin Rotalle Harrille viestiä puhelimella että missä suorituksensa tililleni kuun alussa se on luvannut hoitaa velkojaan, mutta kun Keravalta pois lähdin ei ole kuulunut tililleni mitään vaikka olen lähettänyt tilitietoni sille. Sanoin sille että olisin voinut sen järjestää linnaan sukulaisen kanssa samaan taloon kun on se varmaan yksi Suomen riskeimmistä vartijoista. En tiedä onko koko suku minut hyljännyt. Ei sukulaismies ainakaan salilla ottanut oikein kantaa puheisiini. Mitä sille puhuin sen minkä ehdin kun nosteltiin samaan aikaan. Uskoisin että kuunteli se minun vuodatuksiani oli minulla niin paljon asiaa sille. Kyllä varmaan fiksulle kaverille meni jakeluun juttuni jos saisinkin kunnon iskuryhmän liikenteeseen.
Laitoin tuohon paperille juuri tekstiä Fiksusta Viron pojasta kuka hommat hoiti hyvin piti alkaa lääke kasvia sen kanssa kasvattamaan toki lain puitteissa luvallisesti. Pannaan se nyt vielä tähän etten tule väärin ymmärretyksi kun en tee mitään väärää. Ja minä en ole koskaan huumeisiin seonnut niin sanottuihin pois luettuna lääke kasvi. Minkä polttelun lopettelin opiskelu aikoina, jonkun aikaa polttelin ennen kun ISI AURINKO MINUT SIITÄKIN PELOTTI POIS. Kun semmoiset fiilikset aiheutti AURINKO se ei montaa kertaa varoittele. Toivotaan että Harri olisi niin paljon järjissään että alkaisi rahaa minulle järjestämään. Vituttaa koko rotta niin paljon tukeutuu varmaan Piru Pasiksi sanottuun poikaansa. Mitä ihmettelen kun pyörii poikansa samassa lössissä määrättyjen kavereitten kanssa. Niin kun olisi suurta kusetusta kaikki. Tai sitten ei tiedä jengi omassa porukassaan piilevistä paskoista. Kun nuo nistit ovat niin umpikieroa sakkia pettävät oman väenkin mennen tullen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.
Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti