Ei poika paljon isästään välitä kun jätti tähän helvetin maahan kärsimään kun lähtivät perheineen Espanjaan asumaan. Siskoni ei ota yhteyttä miehineen ja ovat vissiin kanssa Espanjassa. Vaikka pelastin heidät kidnappaus episodista. Aikoineen emäsalon aikoihin mitä ihmettelen kun siskoni vaan vähättelee asiaa vaikka selvitin sitäkin miksi heidät kidnapattiin. Jokuhan siihen oli syynä mikseivät uskalla kertoa sitäkään minulle. Minna kapakassa tiskin takana eikö puhu minun kanssani en päässyt enää Turkkilaiseen Kurdistanin kavereiden kapakkaan edes sisään kun olisin Matiksen siskoni miehen tytön Minnan kanssa jutellut.
Ihmeellistä touhua kukaan ei tunnu uskaltavan puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Ihan kun kaikki olisivat peloteltu perinpohjaisesti etteivät minulla saa puhuttua asioita. Siskoni tyttö tuli piripäitten luukkuun yöllä ei puhuttu mitään asioista kun Piripäät touhusivat ympärillä kaiken aikaa en päässyt siskoni tytön Johannan kanssa paljon kahden kesken keskustelemaan. Kyllä Johanna varmaan uskaltaisi minulle puhua missä mennään asioissamme kunhan olisin saanut piripäiltä Johannan puhelin numeron ja saanut sen neutraaliin paikkaan keskustelmaan asioistamme.
On aika epätietoisuudessa elämistä kunhan olisi Minna puhunut minun kanssani miksi sen Isä ja siskoni Raila kidnapattiin emäsalosta. Että piti minun vielä panna merivartijat liikkeelle sekopään kiinni otossa kuka ne kidnappasi. En viitsinyt lähteä linnaan selvittämään asiaa kuka ja miksi ne kidnapattiin. Kyllä suvulla olisi paljon minulle kerrottavaa asioistamme miksi kiusataan ja kidutetaan ihan meitä. Mitenhän Raila ja Matis pärjäävät ulkomailla eivätkö yhtään noteeraa asioihin mitään.
Panen tähän asiaa niiden oikeilla nimillä kun on nämä asiat tiedossa kaikille ketä asia koskee ja tietää monet asiat. Vituttaa niin paljon asiat kun eivät minulle kerro mitään eivätkä yhteyttä edes ota minuun ja pyydä mukaansa Espanjan lämpöön. Siksi pistän asioiden nimet ja kaikki kun harmittaa niin paljon epätietoisuudessa elää. Helpottaisi elämistäni paljon kunhan saisin epätietoisuuden pois elämästäni. Pojat kyllä lupasivat auttaa siinä minua jos on joku asia mikä minua vaivaa niin selvittävät he sen mutta enemmänhän vain tuli ongelmia heidän kanssaan ja vääntöä asioihini.
No nyt tuli asiaa taas tähän tälle aamulle sain purkaa itseäni mikä aina helpottaa. Nyt menen takasin nukkumaan kun väsyttää vieläkin niin paljon minua, ruokajonossa väsytti niin paljon että meinasi mennä silmät kiinni. Onneksi ei ole töitä minulla talossa saa nukkua niin paljon kun huvittaa. Toivotaan että lukee sukulaiset jossain välissä tekstejäni mitä asioita kirjoittelen ja mitkä vaivaavat minua ja paljon. Jos hekin ottaisivat kantaa asioihin ja panisi mietityttämään heitä miten minua kiusaavat. Oma poikani ei pidä yhteyksiä mitä todella ihmettelen miksei pidä. Luulisi että olisi kutsunut minut Espanjaan luokseen kun olen sille kertonut tämän maan paskoista miten minua kiusataan tässä saastassa maassa. Suomi sata mainostavat minä sanon Suomi on nolla ainakin pisteissä. Idiotismia niin paljon JUMALA vienyt järjen Suomen kansasta. Kun kirottuja ovat Suomalaiset eivätkä tunnu itse sitä vieläkään tietävän. Ruoka jonoissa kilometrittäin seisovat pöllöt eivätkä tajua ottaa sitä mikä heille kuuluu. Poliitikot ovat mitä ovat eivät mitään saa aikaiseksi sama paska jatkuu vuodesta toiseen ja jengi valittaa mutteivat osaa barrikadeille nousta.
Kyllä olisi maassamme parantamisen varaa mutta rikkaat hallitsevat eikä köyhä muuta kun mene kyykkyyn ja piipitä eivät saa rivejään kasaan että alkaisi tapahtumaan jotain eli päitä tippumaan niin sanotusti. Kovasti on juttua netissä poliitikoista mitä paskaa tekevät vuodesta toiseen muttei kansa tajua kun tyhmiä ovat ja rikkaat eivät välitä köyhästä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.
Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti