sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Pyhäpäivän tarinoita. Elämän polulta.

Pannaan tähän taas vähän tekstiä mitä tässä on ollut mielessäni. Kaverini ei halua sitä hänestä vissiin sanottavan kun on vain isiemme kautta tuttuni. Olenhan niin erilainen häneen verrattuna kun ei se näe missään mitään muuta tekemisissäni kuin negatiivista. Ihmettelen tosiaan kun ei yhtään kannustavaa meiliä ole siltä tullut useamman vuoden aikana ei oikein ole innostavaa semmoisen kanssa kirjoitella kuka ei yhtään näe hyvää tekemisissäni. Vaikka olen niin paljon tehnyt hyvääkin matkan varrella. Jos tuttuni olisi lusinut muutaman vuoden olisihan eri ääni kellossa. Me kun linnan miehet ollaan niin eri maata kun niin sanotut tavikset. Meillä on RAKKAUS mitä ei muut ymmärrä siksi varmaan sanotaan että miksi naiset RAKASTUVAT renttuihin. Mitä me linnan miehet toki ei olla. Sanotaan vaan niin laulussa mutta kyllä se osittain pitääkin paikkansakin. Toisten kohdalla naiset ovat kiinnostuneita. Minullakin ollut vakuutus virkailija sossun muijaa pankki toimihenkilöitä kolme eli istuivat niin sanotusti pankin päällä ihan konkreettisesti.

Kohta on ruoka taas talossa saa nähdä saanko huijattua taas lääkkeen oton kun en viitsi huonoa oloa itselleni taas ottaa lääkkeet nielemällä. Toivotaan nyt että lääkärin kanssa synkkaa ja saan ne lopetettua suoraan. Kun kerran jo lopetettiin ja kondis oli hyvä ei mitään vierotusoireitakaan tullut minulle. Jos alkaa nikottelemaan siitä niin sanon että olen vapaaehtoisessa hoidossa ja vaan asunnon takia talossa. Ja en siviilissä syö varmaan hullun lääkkeitä. Poikanikin olivat vihaisia jos söin neuroleptejä sekopää lääkkeitä. Pamin voisin ottaa harvoin kontrolloituna ettei mene liialliseksi ne ja liikaa tule rouskuteltua niitä. Ne menee niin äkkiä siihen jos itsellä niitä on ottaa muutaman ja siitä taas muutaman eikä sitten enää älli pelaa.

No nyt ruokailuun alkaa hetken päästä kymmenen minuuttia vielä on lääkkeiden jako samaan aikaan. Olisi nyt Oskari jakamassa kun ei se ole niin tarkka, Krista on tarkka tyttö olen sen huomannut huomaa kaiken. Samanlainen kun minäkin ei mikään mene ohi minun huomio kykyni. Olen aina ollut tarkka ja huomannut kaiken. Niin kun Keravalla juttelin tutun rikospoliisin kanssa city marketissa tippui joltain herralta hanska ovien edessä silmä nurkastani huomasin tapahtuneen huusin miehelle että hanskanne tippui. Aika hassua sanoi tuttu rikospoliisi Liljelundin Kari että tiesitkö Kaitsu oli herra Helsingin murharyhmän päällikkö. Aika hassu tapahtuma kun minäkin tutkin paria tuttuani koskevaa henkirikosta. On kuollut oudosti pari tuttuani, kummasti aina tulevat minulle puhumaan asioistaan kun alkaa kuolonkellot kilkattamaan. Mutta onhan se silloin jo monesti myöhäistä sanon vaan että terve menoa HELVETTIIN. Mitä siitä enää tulee minulle ruikuttamaan kun tuttujani on mennyt kun omia veljiäni. HELVETIN ESIKARTANOIHIN MENEVÄT tekijät. Tietävät mitä edessä on kun sairastuvat tai muuten loukkaantuvat. Miksi silloin vasta alkavat katumaan syntejään. Joku sanoo että pahantekijä voi vielä kuolinvuoteella synneistään päästä kun tekee parannuksen. Minä sanon vielä kerran että terve menoa HELVETTIIN semmoisille ja on paska puhetta että voi synneistään päästä pahantekijä vielä kuolinvuoteella. Jos tekee pahaa koko elämänsä niin on kyllä paska puhetta että JUMALA semmoiselle anteeksi antaisi ja JEESUS vielä vähemmän.

Heikki uskon poikani ei ole yhteyksiä ottanut mikä sille on tullut kun oli se jo kovasti innostunut kämppääkin minulle katsomaan Helsingin seudulta tai sivusta. Tavaroitani oli hommamassa Keravalta minulle nyt kaikki hommat seis kyllä se sanoi viisastakin että pitää sen paneutua taloudellisten asioittensa hoitamiseen välillä. Kyllä se on niin että raha ratkaisee ihan kaiken niin kuin huomasin tuolla pyöriessä rahaa liikuttaen. Kaikki kumarsivat minulle kun isommalle pomolle. Ei vaan alkanut poikimaan rahani vaikka hyviä sijoituksia tein lainapalvelua myöten. Rotta Harri ei sitten yhtenä Isäni perintö rahoja lypsäneenä maksanut minulle kun 300 euroa. Lähetin kaverille tilitietoni muttei yhtään suoritusta ole tullut. Mutta on vähän tutkinnan alla koko juttu jos joku tekeekin Harrista sijaiskärsijää. Oli Harria joku jo vähän pelästyttänyt muttei tarpeeksi. Pyörii sen poika määrätyissä porukoissa missä kaveritkin pyörivät. Siksi on ihmeellistä kun kummisetäni pojan Ismonkin tileillä määrätyt olivat käyneet. Näin puhui minulle sanoin Ismolle miksei pane poikia asialle. Kun HARLEY DAWIDSONITKIN toi SUOMEEN. Luulisi että Ismolla olisi kavereita eikä vaan niiskuttelisi kun eivät ole edes linnoissa turvassa. Ketkä minulle tai läheisilleni paskaa tekevät. On asioilla kyllä monta puolta kun ei Ismokaan välittänyt minusta yhtään viinakaupan vieressä asuin ja join puliukkojen juomaa Sorbusta ja Aperitaa mitkä kyllä molemmat lopetettiin heti kun sain niistä niin sanottuja maksa läiskiä. Yhden ihanan tytön Pia kanssa nimeltään sängyssä ollessani rakastelun jälkeen Pia huomasi ihoni ja kauhistui. Minä sanoin että juon sitä paskaa kun muutkin juovat. Ismo olisi voinut tuoda siihen puuröttelööni viinakaupan vieressä asuessani vaikka Konjakit pihaamme missä istuimme sissi ryhmän kanssa kesää .Kun viinakaupassa oli töissä, minuakin pyydettiin junnuna viinakauppaan töihin nauroin työhaastattelussa sanoi haastattelija että onko minulla ongelmia viinan kanssa meinasin sanoa ettei ole kenelläkään nostaisin Whiskyt ja konjakit lastaus laiturille ja merkkaisin vaikka kuormassa hajonneeksi ja siitä Spurkuille parasta ei tarvitsisi kenenkään Spurkun juoda lasolia pesuainetta. Kun kesi ressukoiden naama ja punakka oli kova siitä paskasta viinin litkusta Sorpuksesta ja Aperiitasta. No olisi ollut Perhelän veteraanien suosimassa kapakassa ruokailu kun nauroin kun sanoi työhaastattelija että luontaisedut. Meinasin että tuleeko ilmaiset viinat luontaisetuna.

No tulee taas tekstiä minulta kunhan saan hengen päälle kirjoittelussani. Luulisi että tulisi Profetioita taas minulta eiköhän noita ole siellä Keravan teksteissäni. Jotainhan niistä teksteistä olisi irti saanut on tuo ajatukseni semmoinen että tulee monenlaista juttua minulta. Ihmettelen kun noin vähän on käyntejä sivullani ja lukijoita tuttuni sanoo ettei tekstini säväytä jengiä minä olen eri mieltä vaikka itse onkin vaikea arvostella tekstejään. Joku on lukenut linnoissa juttujani eiköhän sieltä ole tullut ihan positiivista palautetta. Luulen että on vaan tekstieni esiin tuonnissa häikkää. Heikin kanssa ajan kanssa katsoessamme voisin saada näkymään tekstini kaikille kansoille. Kun on niin ihmeellisyyksiä tapahtunut elämässäni. Selvästi on JUMALA JOHDATTANUT LASTAAN pitkin taivaltani.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.

Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...