sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Aikainen lintu madon nappaa.

Heräsin kello 4,40 eli aikasin ei vaan väsyttänyt enempää ja en sitten jäänyt sänkyyn turhan takia kun virkeänä olin herätessäni. Otin monivitamiinit ja sinkki pore tabletin ja magnesiumin ja testomax tuotteeni. Jos ne vielä virkistäisivät  enemmän ja heräisi kunnolla. Kyllä nuo poretabletit varmaan virkistävät on niissä C-vitamiineja ja tuossa muodossa imeytyvät nopeasti poreena. Ei siis huume poreena vaan vitamiinina kun huume väki käyttää vissiin pore nimeä huumeillaan näin olen kuullut jostain sanottavan.

Nyt vähän alkoi väsy painamaan silmiä josko sittenkin menisin vielä nukkumaan hetkeksi. Voisihan tässä nukkua kolmatta tuntia kello kahdeksaan aamupalaan . Menen nyt nukkumaan jätän tekstin koneella tai sitten kirjoitan tämän kokonaan loppuun ja sitten nukkumaan.

Heikille panin viestiä ettei sitten tavattu koneen laittoni merkeissä. Sanoin sille puhelimellani viestitellessäni että olisin sille voinut 50 euroa laittaa bensarahaa että olisi se päässyt tämän lenkin heittämään. Mutta oli sillä varmaan muuta menoa uskovien kokousta sun muuta  mutta olisihan minun tapaaminen ykkössijalla. Kun pitäisi saada Blogini tuottamaan ja katsoa että kaikki pelaa siinä .Heikin kanssa olisimme saaneet sen varmaan toimimaan täydellä kapasiteetilla.
Petasin jo sänkyni jos en enää siihen mene lepäämään saa nyt nähdä kyllä varmaan uni vielä tulisi mentyäni sänkyyn vielä.. Ei oikein ole tekstin käsittely päällä näin aamusta välillä tulee tekstiä itsestään yöllä ja aamusta aikasin. Mutta fiiliksien mukaanhan tässä mennään nyt ei vaan oikein ole fiilistä kirjoitella tulee vähän väkisin tekstiä.

Toivotaan ettei Heikki ole lopettanut tavaroitteni hommaamista Keravan kämpiltä kun puhuu se niistä välillä että hommaisi se niitä. Olisihan se kun taivaan lahja jos tavarani sieltä saisin pois. Ja toki hienon kakkospyöräni saisin sieltä pois vaikka onkin pyöräily aika jo kohta ohi. En päässyt pyöräilemään koko kesänä mikä kyllä vituttaa kun hävisi Feltin hieno pyöräni stadin reissussa. Jos saisi edes kakkospyöräni takaisin sekin lohduttaisi hiukan minua oli sekin arvokas pyörä ja viimeisen päälle hieno. Tarjoaisikohan Jouni kahvit aamusta en taida pyytää tai ostaa kun viimeksi ostin kahdella eurolla kupillisen en voinut sitä juoda oli niin pahaa myrkkyä. Jouduin kaatamaan sen lavuaariin oli niin pahaa myrkkyä.

Toivotaan että tulee VitaeProni nyt viikolla kun olen vailla tuotetta ja tullut taukoa sen käytössä kun on siinä hyväksi toteamiani aine osia montaakin. Kovasti sitä mainostetaan televisiota myöten ei voi se olla humpuukia kun siitä niin paljon puhutaan. Nyt sänkyyn pariksi tunniksi kun väsyttää minua tämä kirjoittelu.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Muuten hyvällä fiiliksellä laskut vaan painaa päälle. Nukuin vielä aamusta pienet tirsat, kohta kaupalle ostoksille. Ruokaan pitää panostaa kunnolla.

On kummasti vuokria pystyssä kolme kappaletta. Soitan seurakuntaan diakonille, jos ne avustaisivat sieltä minua. Soitan myös vanhusten neuvo...